Almost there

Ootteko koskaan ajatelleet, että Biltemasta kannattaa ostaa koiratarvikkeita? En ollut mäkään, kunnes piipahdettiin tuossa joulun alla Jennan kanssa ostoksille, ja oli kyllä halvin reissu jonka oon kuunaan tehnyt. Koko idea oikeastaan lähti siitä kun bongasin Bilteman kuvastosta just sen oikeantyyppisen naksuttimen hukkuneen tilalle, sillä mä en tykkää laatikkomallin naksuista ja tuolta kun irtosi kohonappinen versio vielä kliksulla ja kierrevaijerilla varustettuna reilulla eurolla niin mä otin heti kaksi. Seriously, oon maksanut aivan vastaavasta vehkeestä varmaan 7,90 eläintarvikeliikkeessä. Samaan syssyyn otin ihan ok-kivan mustavalkoisen juomakupin ja Utua silmällä pitäen 30-senttisen purutyynyn, ja yhteishinta jäi silti alle sen eläintarvikeliikkeen naksuttimen. Wicked.

Joululahjaksi koirat saivat antibiootit silmätulehdukseen, sigh. Onneksi ei tarvinnut lähteä päivystykseen kun aattona tietysti tuon vielä pukkasi kummallekin, sain puhelinreseptin ihan jo sillä että lähin päivystävä vastasi Orivedellä ja mä itse olin koirien kanssa Toijalassa ja kummankin oireilu sulki haavaumat pois diagnoosista. Kävin kyllä aattoa edeltävänä lauantaina valkkaamassa Utun kanssa koirille muhkeat lonkkaluut pitämään ylimääräiset nenät pois ruokapöydästä, ihan hyvin ajoivat asiansa. Eilen kävin vielä hakemassa toistakymmentäkiloa raakaa lihaa ja selkärankoja Lempimuonasta, kun sattuman kautta huomasin järkyttyneenä että puljun myymälä sijaitsee kaikista kyläpahasista juuri Viialassa.

Tänään ostin vielä ennen agilityä Mökölle vetovaljaat, sillä ajateltiin Jennan kanssa perustaa multikansallinen vetovaljakko. Ahkio jää nyt tällä haavaa tulevaisuuteen ja aloitellaan pulkalla, mä en uskalla edes laskea miten paljon mulla on mennyt noihin koiriin rahaa viimeisen kahden kuukauden aikana, ottaen huomioon että nappulaan menee kohta taas viitisen kymppiä ja Mökö pitäisi alkuvuodesta rokottaakin. Niin, ja seuran jäsenmaksukin pitäisi maksaa, samaten kevään rallit. Thank goodness for opintolaina. Mainitsinko jo, että ajattelin ostaa kesällä uuden auton, koska koirat? Kummasti sitä rahaa tuntuu kuitenkin vaan aina olevan kaikkeen hypertärkeään koira-aiheiseen, enpä pääse tuhlaamaan pinnallisuuteen. Ostin itselleni juuri alennusmyynnistä uuden tekniksen ulkoilutakin, mutta siinäkin vähän ajattelin että tää on hyvä agilityssäkin... Joo.

 

Speakin' of it, ollaan tehty ihan hyvää agilityä vaihteeksi. Varsinkin joulua edeltävät perjantaitreenit oli ihan huiput, kun saatiin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kaivettua sitä vauhtia sieltä. Mökö on alkanut hakea putkeen vähän innokkaammin, ja varsinkin A-este on tosi, tosi, tosi hyvä. Siis harjoittelun määrään nähden. Tänään oltiin Jennin kanssa irtovuorolla Koirakoutsin hallilla jossa Mökölle muistuteltiin viimeviikkoista valssia ja puomin kontakteja, Utua laitettiin aluksi apparilla putkeen, mutta ei siinä mennyt kuin kolme toistoa kun sen pystyi lähettämään jo vierellä juosten. Toi pentu menee jo nyt niin lujaa ja varmasti että en tiedä mitä siitä tulee sitten kun sitä voi jo vähän alkaa hypyttämään, taitaa olla melkoiset ääripäät käsissä muutenkin. 

Illalla NPKH:n treeneissä Mökö teki taas saman tempun renkaalla kuin viimeksi ja luistatti ali, mä en käsitä että mistä se on saanut yhtäkkiä päähänsä alkaa tehdä sitä kun Koiranpäivillä ei ollut koskaan sitä ongelmaa. Tokihan se on ollut noissa treeneissä korkeammalla, mutta varma este se on so far ollut. Tänään sitten appari laittoi riman renkaan alle esteeksi, piski posotti tietysti otsansa siihen ja sitten saatiinkin aloittaa koko este alusta.  Kepit meni tänään ihan kivasti kun kokeilin taas vaihteeksi uutta tekniikkaa, vaikka mullehan se vaikeus taas eniten iski kun en osannut yllättäen liikuttaakaan käsiäni (!?). Onneksi kesään on vielä piiitkä matka.

Hidas & Hiljainen

Vietettyäni muutaman mukavan tunnin TamsKin agilitykisoissa Utun kasvattajan sekä muiden alan tuttujen kanssa ja oltuani nyt kahdesti seuran kanssa aksaamassa, mulle on alkanut valjeta miten monimuotoisen vaikea ja tarkka laji agility oikeastaan on. Ja mulla on sentään hidas koira, jonka kanssa ehtii jopa hieman ajatella!

Perjantaina treenit alkoivat tyylikkäästi, kun ysitien onnettomuudesta johtuen kaikki päättivät kiertää Ylöjärvelle Paasikivenkadun kanssa, ja siinä sitten köröteltiin ykkönen silmässä 45 minuuttia muutaman kilometrin matkaaa. Sanomattakin lienee selvää, että olin 20 minuuttia myöhässä, mutta meidän aiemmalla vuorolla on onneksi vain maksimissaan kolme koirakkoa joten saatiin kuitenkin tehtyä ihan kivasti. Tai oltaisiin saatu jossei Mökö olisi ollut niin distracted ja väsynyt kaikesta siitä metsässä riehumisesta mitä oltiin aiemmin päivällä harrastettu. Hieman typeräähän tuo toisaalta oli, Mököllä kun ei ole koskaan liikaa kierroksia niin agilitypäivät voisi jatkossa pyhittää sille agilitylle. Mutta mukavaa meillä Jennin ja Eikarin kanssa toki oli, kuten aina.

Mökö näytti taas mitä mieltä on keinusta, ja kepitkin menivät vähän miten sattui, mutta jos jotain positiivista niin sillä on aksatunteihinsa nähden hiton hyvä alastulokontakti A-esteellä. Onneksi tässä nyt on koko talvi aikaa hioa noita yksittäisiä esteitä ja ohjauskuvioita, hallilla kun ei oikein kunnon rataa mahdu tekemään, eikä meistä siihen vielä olekaan. Mä pistin itseeni vähän vauhtia yhdellä lyhyehköllä hyppy/putkipätkällä ja ero oli kyllä ihan huomattava, mulla on joka hiton lajissa aluksi tämä että kapasiteetti ei riitä puhumaan, liikkumaan ja ajattelemaan yhtä aikaa. Putkiaivo naiseksi.

Oon ansiokkaasti onnistunut järjestämään kummatkin meidän vakivuorot viikonlopulle, perjantaisin on tuo setti ja päätin kuitenkin lähteä mukaan lauantain rallivuoroon kun pystyn raahaamaan junioria sinne mukaan niin helposti, ja kun meidänkin puolelta löytyy yleensä kepit ja A niin pystyn hirveän pienellä rahalla panostamaan tosi moneen juttuun. Tässäpä nää talven aktiviteetit taitavat sitten ollakin itsenäisten lisäksi, välillä kyllä vähän masentaa että ainakin kolme kuukautta vielä näitä kelejä ennen kuin alkaa taas helpottamaan kesäksi.

Ai niin, Hundkarusellen sai uuden talvisen teema kun eräs iltapäivä väänsin kennel Rox Pine'sin ulkoasun kuntoon, käykääpä tsiigailees.

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin

Viime viikko oli harrasteiden osalta kaikin puolin kohtalaisen mälsä. Keskiviikkona sain tiedon, ettei mahduttu TamSKin pentukurssille, ilmoittautujia kun oli kertynyt jo ensimmäisenä ilmoituspäivänä 21. Agility oli ihan pyllystä, koira hissutteli ja ihmetteli eikä noussut edes pöydälle ilman helpotteita. Ajattelin kuitenkin että noh, otan pari estettä lauantaina kun mennään TamSKille tekemään rallia, ja pentukin pääsee sinne ihmettelemään. Kannatti suunnitella taas, nimittäin lauantain treenit kaatuivat sillä kertaa osanottajapulaan ja mä jäin happamana nuolemaan näppejäni. Olis ollut ihan kiva tietty tehdä vaihteeksi rataa, kun kisatkin oli tulossa. Torstain tenttikin muistutti elämän raadollisuudesta.

Tää viikko ei alkanut periaatteessa yhtään paremmin, sillä kelit muuttuivat yhtäkkiä hyvin epäsuotuisiksi lyhytkarvaiselle rääpäleelle joka oli onnistunut nappaamaan vielä ripulinkin jostain. Maha hoidettiin kuitenkin nopeasti kuntoon piimällä ja Canicurilla, mutta pääsinpä kuitenkin mattopyykille. Pesuveden väristä päätellen oli tosin jo ihan korkea aika muutenkin. 

Alkuviikosta sain kuitenkin huippu-uutisia, TamSK pyrkii järjestämään suuren osanottajamäärän vuoksi uuden kurssi alkuvuodelle (ja mä aion laittaa kellon soimaan kuudelta sinä päivänä kun ilmoittautuminen alkaa...) ja ihan hypersuperjuttuna järjestyi niin, että nää treenaa tästä eteenpäin ympärivuotisesti agilitya Nokian palveluskoiraharrastajissa! Siis how awesome! Mökön kanssa jatketaan siis ainakin kevääseen asti ja sitten aletaan pikkuhiljaa tutustuttaa Utua lajin pariin, mikäli seura ei järjestä alkeiskurssia niin sitten vanhemman ohessa tai tilalla. Se selvinnee aikanaan, mutta nyt ei tarvitsekaa pitää taukoa tai stressata ensi vuoden treenipaikoista.

Tänään suunnattiin Mökön kanssa Koirakoutsille Lielahteen, aamupala ei oikein tahtonut upota mutta sitkeällä hevimetallin ryydittämällä tsemppauksella matkan aikana onnistuin karistamaan isoimmat ennakkopelot, ja kun samassa startissa oli vielä pari pirkkoa koirineen meidän treeniryhmästä oli kisapaikalla melkein mukava odotella omaa vuoroa. Koira oli mukavan motivoitunut heti aamusta tekemään hommia, ja vaikka se haistoi radalla mun jännityksen ja kontakti hiipuili, saatiin ihan ylläritulos eli 90 pistettä sadasta. Rata oli tosi kiva, typeriä pujotteluita ei ollut yhtä spiraalia enempää, hauskasti oli otettu kummatkin istumisella varustetut käännökset mutta nekin vain oikealle. Houkutus oli liian houkutteleva myös tänään, rikkalapio ohitettiin onnistuneesti mutta pakasterasiaan säilötyt koiranruoat Mökö kävi tarkistamassa. Oikeastaan ainut puhtaasti harjoituksen puutteesta johtunut virhe ja tätä myötä uusiminen tuli kahdeksannelta kyltiltä, vähän paremmalla kontaktilla rata olisi ollut muuten puhdas. Mut ihan eri meininkiä kuin lokakuussa! Kevätpuolella sitten jossakin välissä hakemaan sitä viimeistä avoimen tulosta, mutta nyt pidetään reilusti taukoa rallista ja tokosta ja aksaillaan vaan Mökön kanssa. 

Utun kanssa otetaan rennosti päivä kerrallaan ja ihmetellään juttuja. Ollaan matkustettu jo junalla, autolla ja hissillä, nähty ihan pieni pentu, leikitty vähän isompien kanssa, kohdattu hiihtäjä, sauvakävelijä, kitarakoteloa kantava mies sekä kolmevuotias tättähäärä. Ollaan yövytty muualla kuin kotona, kävelty torilla ja juostu umpihangessa metsässä. Lauantaina pentu pääsee hallille mikäli saadaan treenit pystyyn, ja samana iltana mennään viettämään pikkujoulua kaveriporukalla jonne Utu pääsee mukaan. Viikossa meni perille että ruokakupin saa nopeammin kun malttaa istua ja katsella sitä ruokkivaa kättä silmiin, nykyään kestetään jo aika monta sekuntia odottelua ennen kuin lupa heltiää. Ulko-ovellakin osataan istua, ja huomiokin tulee vierailta nopeammin kun kaikki neljä jalkaa on muovimatolla. Ollaan ihan pikkuisen aloiteltu hissimaahanmenoa ja perusasentoa, mutta koska nää on ne liikkeet jotka opetin vanhemmalle koiralle aikanaan liian hätäisesti ja väärällä tekniikalla, niin edetään hyvin hitaasti. Näitä viikkoja lisää kiitos!

Sohva kaipasi uutta nahkaa

Meidän lauma on kasvanut kolmihenkiseksi! Pieni sileäkarvainen tricolour-tyttö "Mailis" muutti meille perjantaina Jyväskylän kupeesta sijoitukseen, mutta nimi vääntyi pian meikäläisen suussa "Utuksi", sitä kun olin jo aikaisemmin hieman maistellut kun mietin seuraavalle pennulle nimeä. Neljäs yhteinen päivä on taittunut jo illaksi ja hienosti tuon kanssa arki kyllä sujuu. Hihnassa kävellään kuin vanha tekijä, pissat hoituvat melkein sataprosenttisesti ulos ja yksin ollessaan typy ei inahdakaan. 

Itse asiassa en ole kuullut pennun suustaan kertaakaan mitään piip-ääneen viittaavaakaan, mikä on äärettömän huippua. Är-ääniä meillä sen sijaan kuuluu tasaisesti, aina kun se luu jossa on Utun nimi on Mökön suussa, tai jos mä yritän taivutella häntä johonkin mikä ei häntä juuri sillä hetkellä kiinnosta. Jos jollakulla on käsitys collieista arkoina, hermostuneina ja pidättyväisiä, niin tervetuloa meille anytime. Täällä on yksi junioriversio, joka on puoliksi leijona. 

Ollaan käytetty ensimmäinen viikko enimmäkseen toisiimme tutustumiseen ja yhteisten pelisääntöjen opetteluun, aloiteltu arkitottikset kuten ruokakupin ja oven avautumisen odottaminen ja luoksetulo. Naksuttimen olen myös penskalle jo esitellyt, mutta ajattelin keskittyä enimmäkseen moottorin rakentamiseen ensimmäiset kuukaudet ennen kuin aletaan tosissaan opetteleman käskyjä. Mun fiilis on jotakuinkin samanlainen kuin silloin kun käyn ostamassa uuden tyhjän canvastaulun, tuntuu, että tähän vois tehdä vaikka mitä. 

Satuin eilen huomaamaan että samana päivänä oli alkanut TamSKin 10 kerran pentukurssin ilmoittautuminen ja naputtelin meidät sinne, nyt odottelen vaan sähköpostiviestiä että mahdettiinko mahtua mukaan. Siitä ainakin saataisiin mukavaa säännöllistä häiriötä heti reippaasti. Tällä viikolla ajateltiin Jennan kanssa käydä kentällä treenaamassa liikkurin kanssa tuota mun isompaani, sekä ottaa apparilla luoksetuloja Utulla. Lauantaina mennään hallille treenaamaan itsenäisyyspäivän rallikisoihin ja Utu pääsee mukaan haistelemaan putkia, siivekkeitä ja keppejä. Taidan jopa ottaa tuon kisapaikallekin mukaan jos vaan saan apukäsiä, siinä vasta meininkiä on tuolle ihmeteltäväksi ja Mökökin saa mukavan "Mäpäs pääsinkin, sä et"-buustin.

Mökön kanssa tehtiin eilen ohjattua seuraamista ja saatiin kommenttia että vasen täkäri on jees, mutta ysikymppiset falskaa kun mä en osaa edelleenkään kävellä niitä. Siinä sitten kiersin itsekseni parkkipaikkaa ja mietin että mitä kaikki ne ihmiset nyt sanoisi jotka pitävät mua muutenkin hulluna koiranaisena... Kontaktit kuulemma ihan ok, mutta Mökö on alkanut vähän edistää johtuen varmaan siitä että kun opetin vasenta kolmesataakuuskymppistä ralliin, jouduin sallimaan vinoja paikkoja että koiralle sai alkuun vihjeitä edistymisestä. Jäävä maahanmeno on alkanut taas arpomaan ihan silkasta harjoituksen puutteesta, mun pitäisi jostain kehittää toinen tokotreeni viikolle edes parin koiran kanssa että saataisiin tuohon varmuutta. Kun se siitä oikeastaan vaan puuttuu, koira tekee ihan eri motivaatiolla ne liikkeet jotka se osaa täysin, kuten esimerkiksi luoksetulon ja paikkiksen.

Huomenna tokavikaan agilityyn, ajattelin alkaa nyt kuvaamaan sitä sekä omatoimitokoa jotta saisin vähän objektiivisemman kuvan että miltä se oikeasti näyttääkään. Viimekerran ratapiirroskin on jo ylhäällä, niin seuraavaksi sitten niitä juttuja taas. Voi olla että joudun kuuden kerran mölliryhmään vielä kevättalvella Mökön kanssa menemään, en mä pysty pitämään tuosta lajista enää millään kauhean pitkää taukoa.

PUTK... Ei kun hyppy!

Viime viikot ovat olleet pääasiassa agilitypainotteisia, vaikka käytiinhän me eilen taas pitkästä aikaa treeneissä toteamassa että kyllähän se vaan jää liikkeestä paikalleen edelleen. Agilityssä ollaan siirrytty tekemään neljä, viiden, kuuden esteen pätkiä jotka ovat haastaneet ainakin mua ajattelemaan ihan urakalla, joskus oikean sijoittumisen ratkaiseminen kentällä on kuin pitkän matikan ylioppilastehtävä.

 

Toissaviikolla aloiteltiin A-estettä hyppy - putki - hyppy - putki - A - kuviolla. Mököhän ei tosiaan ollut moiseen mäkeen koskenut varpaallaankaan ennen, vaikka se on hallilla useaan kertaan osoittanut kiinnostuksensa sinne kiipeämiseen, mutta oon aina nämä halut torpannut koska oon hiljaa mielessäni pelännyt että se taittaa niskansa. Pieni estely oli kuitenkin samalla toiminut loistavana passiivisena hetsauksena, sillä luvan saatuaan koira sinkautti esteelle täysin tottuneesti. Alastulokontaktitkin sujuu aika hyvin jo, oon hyödynnellyt erinäisiä pyörätuoliluiskia yms. katuarkkitehtuuria lenkkien ohessa sen minkä olen ehtinyt. Mökön kanssa on muutenkin aina sujuneet helposti pysäyttävät liikkeet kuten tokon jäävät ja nyt agilityn kontaktit ja pöytä, sillä on kuitenkin sen verran enemmän malttia kuin paloa. 

Jokatapauksessa tää tehtävä sujui meiltä tosi, tosi kivasti. Viimeisestä putkesta tullessaan koira ohjautui automaattisesti takaisin mun luo kun kiinnitin tosissani huomiota omiin vartaloapuihini ja kiirehän siinä tuli kun sen A-esteelle lähetti. 

Viimeviikkoinen tehtävä oli agiopen Mujusen kirjasta bongaama putkiharjoitus, joka pisti kyllä ainakin meikäläisen takaisin ruotuun. Lähetys ensimmäiseltä putkelta jonka jälkeen valssi ja koira sisään seuraavan putken kauimmaisesta päästä, lopuksi kolmannen putken lähimmästä päädystä ja esteen yli maaliinlähetyksellä. Koira oli onnesta soikeana, mä takeltelin ja kompastelin itseeni minkä ehdin. Valssin jälkeinen lähetys oli kokoajan myöhässä, käsky oli myöhässä ja epävarmuus näkyi sitten siinä että koira hiippaili putkeen vähän nolon näköisenä, että itsekö nää hommat täällä pitää hoitaa. Tehtiin lisäksi myös keppitreeniä ja lähetyksiä eri kulmasta, koira hakee ihan hirveän hyvin itse mutta mä olin taas melkein joka kerta myöhässä. Mun pitäisi opetella vähän röyhkeämmin vaan huutamaan siellä hallissa vaikka ihmiset katsovat, tai kuten ohjaaja sanoi "Lähetä koira ennemmin itsevarmasti päin seinää kuin mene radalle ilman että tiedät mitä teet".

Ilmosin meidät rallyn avoimeen luokkaan joulukuulle, lokakuinen megamokailu vähän kummittelee vieläkin mutta pakkohan sinne satulaan on joskus nousta. Koiran vire on kyllä kolmannessa potenssissa tällä hetkellä siihen juoksujen jälkeiseen kaamoskauteen, että eiköhän meillä ihan hyvin mene. Itse asiassa liikkeisiin on tullut ihan hirveästi varmuutta viimeisen parin kuukauden aikana, mun on ilmeisesti käytävä aina ensin kokeessa toteamassa ettei osata ennen kuin lopullinen oppiminen tapahtuu.

Toko sen sijaan takkuaa, liikkeet on ok-hyvin hanskassa ja mölliin mennään heti kun päästään, mutta en tiedä kyllä että mitä sitten. Mulla olisi kovastikin mielenkiintoa ja kisaintoa, mutta taitaa olla turhan pitkäjänteinen laji tuolle koiralle kun viettiä ei kerta kaikkiaan vaan ole. Ehkä se vaatii vielä kypsymistäkin, mutta kyllä se alkaa jo kohtalaisen selvää olla että ei me taideta olla seuraavia varjovalioita. No, ehkä Mökö saa sen anteeksi, kun se on kuitenkin muuten maailman paras Mökö ;) Ai niin, ratapiirrokset on tehty Agility Blues - rataohjelmalla (joka kirjaimellisesti soittaa musiikkia all night long...).

Muutoksia

Kaikella aikansa, ne sanovat, ja niin tuli myös se hetki kun allekirjoittanut sai pitkän odotuksen jälkeen koiraystävällisen opiskelija-asunnon lähempää kaupunkia ja 14 kuukautta kestäneet roommate-bileet hyvän toverin kanssa päättyivät. Ollaan varsin hyvin ehditty jo hahmottaa koiran kanssa meidän uutta seutua, ja vaikka maisemat ovat kaupungistuneet on Kaupin metsäinen urheilupuisto ilahduttavan lähellä. Nyt kun emännän polkupyöräkin on vihdoin seurannut perässä tänne isoon kaupunkiin niin taidetaan jatkossa ottaa tavaksi käydä fillarilla ihmisten ilmoilla, ehkä poiketaan toistamiseen Kuninkaankadun koirakahvila Vainussakin.

Mökön sopeutumiskyky on ihailtava, tämä oli sen elämän toinen muutto ja koira oli kahden päivän jälkeen kuin kotonaan. Talo on hiljainen ja unelias ja neliöitäkin meillä on yli neljäkymmentä, joten mikäs tässä ollessa. Asiaa on varmasti auttanut myös se seikka, että kissa on väliaikaisesti viettänyt tähän asti aikaansa uudessa asunnossa meidän kanssa, mutta sekin vaihe loppuu tämän viikon mukana. Bella on ollut tässä blogissa varsin näkymättömässä osassa, mutta nyt voisin pitää pienen briiffin meidän amerikanihmeelle.

Bella on viime kuussa viisivuotispäiviään viettänyt maine coon - merkkinen kissa isolla koolla. Säkäkorkeutta löytyy koiraan verrattuna yli puolet ja painoakin taitaa olla neljännes, quite a handful siis. Väritykseltään Bella taitaa olla ruskeatabby, vaikka tästä emme ole ihan varmoja - meille kun nuo rotukissojen väritykset näyttävät lähestulkoon samalta.

Bella, alias Beltsi, Beltsu, Beltor, Belsebub (sekä kaikki variaatiot P-kirjaimella korvattuna) on raivostuttavin kissa, jonka olen koskaan tavannut. Bellan mielestä parasta on huutaa niin kovaa kuin karvatoosasta lähtee aamulla kello seitsemän, koska on riemastuttavaa kun kaikki heräävät uuteen kauniiseen päivään auliisti täyttämään ruokakuppeja ja avaamaan kylpyhuoneen hanaa. Jep, koska valitettavasti tuo kissa on sen verran älykäs, että seisonut vesi ei sen jälkeen kelvannut kun elukka teki havainnon että hanasta saa juoksevaa ja kylmää vettä.

Bellan mielestä sängyssä nukkuminen on ihastuttavaa. Omistajaansa, eli entistä kämppäkaveriani kissa rakastaa niin ehdoitta ja kunnioituksella, että asettuu polvitaipeeseen kerälle sänkyyn noustessaan, mutta mä olen ilmeisesti sen verran pahoja matkani varrella tehnyt, että mä ansaitsen tallomisen ennen asettumista. Varsinkin naamalle. Kynsillä mielellään. Ja sitten pitää hieman hieroa kalanmaksanahajuista suupieltä siihen naamaan myös, mahdollisimman isolle alueelle toki. En edes aloita kissan vessatavoista, sillä yritän säilyttää tässä blogissa jonkinnäköisen illuusion tyylistä.

Never the less, en ole koskaan nähnyt kissan ja koiran välillä sellaista sidettä kuin mun koiralla ja tolla kissalla on. Oltuaan erossa muutaman päivän ne putsaavat keskittyneesti toisensa korvat (Mökön tapauksessa myös ne vähemmän ihastuttavat ruumiinaukot), painivat päivittäin, jakavat muristen luut ja selvästi muutenkin viihtyvät keskenään. Kaikista meidän erimielisyyksistä huolimatta Bella hakeutuu mun viereeni sohvalle kerälle, laittaa pään kainaloon ja purisee tasaisesti tuntikaupalla niin sallittaessa. Myönnän, että tykkään tuosta kissasta ja koska entinen kämppikseni ei tällä hetkellä kaupungissa ole, en tiedä koska tapaamme kissan kanssa taas jälleen. Toivottavasti vielä joskus, koska on tää yhteinen aika tehnyt siitä tavallaan myös mun kissani. Kiitos Bella siis siitä koko tunteiden kirjosta jonka olet mussa herättänyt, en nimittäin tiennyt että kissalla voisi moisia kykyjä olla.

Koirapuoli on tällä hetkellä pääosin agilitypainotteista. Viime viikolla harjoiteltiin taakselähetystä puomi - putki - putki - kuviolla, ja vaikka alkuun koira räiski puomilla miten sattui, saatiin langan päästä hyvin nopeasti kiinni. Palkkasin jokin aika sitten hehkuttamallani hanskapalkalla, ja sainkin ohjeeksi käyttää rohkeammin lelupalkkaa ja nostattaa saalista, ettei koira keskity liian kirjaimellisesti seuraamaan kättä. Putkeenkin tuli kummasti vauhtia, kun rukkanen oli jo ilmassa kun koira ehti toiseen päähän. Tämä oli treenien ainut ohjattu osio, jonka lisäksi otin itsenäisesti hyppy - hyppy- hyppy - pussi - sarjaa sekä hyppy - kepit - rengas - sarjaa.

Käväistiin Jennan kanssa tänään Teivossa hevostarvikeliikkeessä etsimässä mantteleita, Svean kokoa jouduttiin tilaamaan mutta meidän mukaan lähti 50 - senttinen Weatherbeeta - kevytmantteli teddyvuorella. Haussa on ollut jonkin aikaa vaate joka pitäisi koiran lihasryhmät lämpiminä lämmittelyn ja suorituksen välissä lähinnä agilitytreeneissä,, ja tää oli niin kohtuuhintainen että lähti mukaan vaikka onkin kokonsa puolesta aavistuksen nafti.

Ihan näin nafti se ei kuitenkaan ole kuin kuva antaa ymmärtää, vaikka hieman enemmän reisiä jääkin paljaaksi kuin ihanteellista olisi. Koira kantaa kuitenkin häntäänsä varsinkin ulkona ylhäällä, ja mukavan myyjättären kanssa todettiinkin että kymmenen senttiä isompi koko ei olisi enää toiminut. Oikein sopiva takki kuitenkin talven odotteluihin ja automatkoihin, ja kohtalaisen pienellä vaivalla paranneltavissa jos siltä tuntuu.

Ai niin, käytiinpä sunnuntaina Turtolan Halloween-mätsärissä jossa sijoituttiin omassa sarjassamme punaisten koirien kolmansiksi. Palkinnoksi saatiin namppujen lisäksi hieno punainen vesinoutolelu - ehdottoman tarpeellinen näin marraskuussa koiralle joka ei ui metriäkään ;)

Always a First Time

Tää saattaa tulla nyt varsin monelle yllätyksenä, given the fact että joka media ja naapurin ukko on taivastellut koko päivän samaa, mutta tänään satoi lunta. Mökö pitää kovasti talvesta, muistan kuinka olin henkisesti valmentautunut pissattamaan kahdeksanviikoista kylmästä tutisevaa karvapalloa korkeintaan 8 sekuntia kerrallaan, mutta eihän ne teiskolaiset ihan vähästä hätkähtäneet. Hauskaa, miten koira voi selkeästi olla iloinen eri syistä ja eri tavalla, aamuinen voitontanssi on palanut mun verkkokalvoilleni ikuisesti. Lenkille lähtö oli ensimmäistä kertaa kuukauteen oikeasti kivaa ja mieleistä, mulle tuo lokakuu on aina vähän sellaista pakkopullaa kun on pimeä kuin mörön persiissä ja koira tuo koko metsän mukana himaan.

Maanantaina koettiin ensimmäistä kertaa pienehkö välikohtaus, kun irtokoira otti Mököstä targetin ja nappasi naamasta kiinni metsälenkillä.Vieläkin harmittaa niin pirusti etten ehtinyt reagoimaan sen nopeammin, mutta onneksi päällekävijä oli kymmenkiloinen ja selvittiin naarmuilla. Nyt ollaankin viikon mittaan hoidettu alahuulta hunajasalvalla ja puhdistusaineella ja toivottu ettei heitä mätäpaisetta alullensa. Heti jo eilen sitten eräs yli-innokas vinttikoira olisi tullut järven rannassa tutustumaan, mutta tällä kertaa reagoitiin lenkkikaverin kanssa sen verran nopeasti että elukka paineli infernaalisen mölyn saattelemana häntä koipien välissä tulosuuntaan.

Tässä maassa olisi niin paljon koiramyönteisempi ilmapiiri jos ihmiset eivät jatkuvasti yliarvioisi omia koiriaan tuon irtipidon suhteen. Päällekaranneen koiran omistaja varoitteli pitkän matkan päästä että koira on vihainen ja samaan hengenvetoon totesi "mutta ei oo tota hihnaa tässä nyt just". Jos se koira on tunnetusti niin koiraaggresiivinen että tulee silkalla ilmavainulla ihmisen vieressä istuvaan koiraan matkan päästä kiinni eikä ole pätkääkään kiinnostunut luoksetulohuudoista, niin ei sitä silloin pidetä irti.

Mä pidän hyvinkin vapaamielisesti koiraa irti paikoilla missä liikkuu sekä ihmisiä että muita koiria, mutta kun tuo ei kertakaikkiaan mene ilman lupaa naamalle kun ei muista koirista niin välitä ja oon helvetillisellä duunilla vastaehdollistanut sen hakemaan kontaktia jos se törmää edellä kulkiessaan johonkin tai johonkuhun. Kiukuttaa, etteivät kaikki jaksa pelata samoilla säännöillä vaikka yksi utelias whippet ei munkaan kuppia heitä nurin. No, toistaiseksi I rest my case.

Lauantaina mennään vaihteeksi halleilemaan Sääksjärvelle. Oon vähän pohtinut tuota itsenäisyyspäivän rally-kisaa jos kävisi startin ottamassa. Olisi kiva päästä vaihteeksi halliin kisaamaan, nyt kun ollaan pääsääntöisesti myös harjoiteltu sisätiloissa. Ajattelin kokeilla seuraavin kisoihin hieman erilaista lähestymistapaa, eli ennemmin mennä rennosti hengailemaan kuin pyrkiä väkisin hetsaamaan koiraa valppaaksi. Ennemminkin pitäisi nyt hioa ne tuplaistumiset pois, kuin pyrkiä olemaan nopea ja viilaamaan jotain malikan virettä siihen suoritukseen. Itse kun lakkaisi vielä jännittämästä niin kovasti, en ymmärrä miksi se kokeeseen meneminen on joka kerta niin kamalaa muka.

Haluaisin kauheasti mennä möllitokoon, mutta alueelta ei enää loppuvuotena tunnu löytyvän mahdollisuutta moiseen joten säästettäkööt se vaikka kevätpuolelle sitten. Loppuvuodeksi on muutenkin ihan näppärä määrä hommaa kun agility jatkuu taas ensi viikolla ja sitten on nuo rallihommat kesken. Mä muutenkin vähän odottelen jo sitä uutta tokokaveria jonka kanssa voitaisiin alusta asti lähteä etenemään vähän järjestelmällisemmin. Mutta eikös se ensimmäinen koira saa ollakin vähän sinne päin?

Posti toi, posti toi... Mökön

Paljon on pikkujuttuja jäänyt taas kertomatta joten tää olkoot syysloman official rästientry! Aloitetaan vaikka siitä että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ja teetettyä autonikkunaan tarran koiran valokuvasta, Mököä kun ei (yllättäen) löytynyt yhdenkään puljun valikoimasta. Artun Koiratarvike toimitti nopeasti ja edullisesti mulle hienot Mökö-tarrat, suosittelen mikäli jollakulla on tarvetta vastaavalle tuotteelle. Asensin sen eilen tohkeissani uljaan koira-autoni takaikkunaan ja lopputulos näyttää tältä.

Vietin pitkästä aikaa viikonloppua edellisessä opiskelukaupungissani Hämeenlinnassa jonka koirapuistossa tavattiin sunnuntaina pentuajan toverit Rokka ja Jedi. Olisi pitänyt nauhoittaa se ulina minkä toi koira piti jälleennäkemisen riemusta, ääni oli ihan käsittämätön muuten niin korrektille koiralle. Puolitoista tuntia viihdyttiin siinä sitten rupatellen ja valokuvia ottaen, päivitettiin myös mun puolitoista vuotta sitten ottamani talvikuva kun koirat olivat vielä ihan penskoja.

Rokka, Mökö ja Jedi maaliskuussa 2011

Rokka, Mökö ja Jedi lokakuussa 2012

Meidän Rokastahan kasvoi sitten ihan kohtalaisen iso mies lähemmälti 60 kilon elopainolla, eipä paljon näytä tuo oma piski vieressä miltään. Oli hauskaa kun koirat tapasivat taas pitkän ajan jälkeen ja että saatiin ihan vaan päättämällä sovittua tapaaminen vaikka kaikki kolme asuvat nykyään Hämeenlinnan ulkopuolella. Pakko kyllä ajella joku viikonloppu Ahvenistolle kun tulee lunta, siitä ei paljon lenkkimaasto parane.

Meillä oli eilen pitkästä aikaa toko ja vaikka mua alkuun jotenkin vähän hirvitti niin meillä meni yllättävän kivasti. Otettin alkuun paikalla istumista muutama minuutti jota ollaan tehty niin vähän että kävin muutaman kerran palkkaamassa ihan vaan jotta koira ei heitä pitkäkseen, mutta hienosti pysyi kyllä. Ohjaaja katsoi kaikilta jäävän maahanmenon joka on päässyt rallyn vuoksi vähän ruostumaan, mutta kyllähän se sitten vaan tipahti kun käskettiin ja saatiin vielä kommenttia että aika kivasti meni ja että koira on paljon touhukkaampi kuin yleensä. Itse tietty ennakoin kun jännitti jostain käsittämättömästä syystä kamalasti ja se vasen käsi taas kiertyi tonne alaselkään, pitää oikeasti alkaa kiinnittämään enemmän omiin vartaloapuihin huomiota. Lopuksi otettiin hihnassa seuraamista ja kolmen minuutin paikkamakuu ja voi hittolainen että toi on idioottivarma, ainakin sen kanssa on jotain tehty oikein.

Onnistuin vahingossa eilen nostattamaan koiran virettä eräänlaisella lelupalkalla, kun koira kehujen päätteeksi varasti multa tumpun kädestä ja juoksi hulluna muristen kahdeksikkoa pitkin parkkipaikkaa. Tuli oikein typerä olo että miksi en ole koskaan ymmärtänyt edes tarjota moista, varsinkin kun kuuntelin koko kesän äidin valitusta siitä että puutarhahommia on mahdoton tehdä kun koira varastaa ja rei'ittää joka hansikkaan. Nyt siis hankintalistalla on mahdollisimman rumat mutta lämpimät treenirukkaset jotka pitävät mut lämpimänä ja kestävät koiran palkkaantumisen.

Ja niin, meillä kävi pari viikkoa sitten koirahierojaopiskelija kun Mökö pääsi projektikoiraksi. Hieroja antoi tunnin kevyen ja lämmittelevän hieronnan johon Mökö suhtautui just niinkuin olisi kuvitellutkin, silmänvalkuaiset vaan vilkkuivat silkasta järkytyksestä kun joku räpelsi taukoamatta tunnin, jos joku koira osaa näyttää kiusaantuneelta niin meidän musti. Loppua kohden se kyllä silminnähden jo vähän rentoutui ja varattiinkin tälle viikolle toinen kerta, jospa se ei nyt olisi enää niin outoa. Lihakset olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, hieman jännitettä löytyi oikeanpuoleisesta lavasta joka on kuulemma yleistä harrastuskoirille jotka liikkuvat paljon ohjaajan vasemmalla puolella. Selästä tuntui aluksi löytyvän pientä jumitusta mutta se ilmeisesti aukesi hieronnan aikana.

Aika realistinen kuva alkaa olla koiran kunnosta kun nyt on syksyn mittaan kuvailtu ja hierottu ja harrastettu, hyvä fiilis tulee itselle kun tuntee koiran jo aika monella eri tasolla.

No ei ollutkaan enää kesää jäljellä

Nokian kisat ovat jo takana päin, ja vaikka kaikki ei suunnitelmien mukaan tällä kertaa mennytkään niin ollaan taas vähän parempia ihmisiä (ja koiria) yhdessä. Ensimmäiseltä radalta napattiin tulos joka olisi ollut roimasti parempi mikäli olisin uusinut erään harmittavan tuplaistumisen, mutta saatiinpa kuitenkin kolmas sija ja pikkuruinen pysti matkaan, ihan kelvollinen avoimen luokan avaus!

Toisella radalla rakkaan Mökön kaksi vieläkin rakkaampaa aivosolua eivät onnistuneet enää yhtymään ja vaihdettiin laji lennosta sirkukseen. Toisaalta ihmekös tuo, vettä oli tihuttanut edelliset kolme tuntia vähän mutta varmasti, tuuli oli kylmä ja meitä tais vähän väsyttää kumpaakin. Loppujen lopuksi ei ihan hirveästi mokailtu, mutta kun mokailtiin niin mokailtiin kunnolla. Tästä viisastuneena ei nyt sitten enää jatkossa varailla tuplalähtöjä jos kotiin ei välissä ole mahdollista päästä, eikä mennä ulkokentille enää tähän aikaan vuodesta.

Tässä kuussa mulla on TamsKin tallille muutama treenikerta jonne mennään ilman paineita ja muutenkin vähän höpsötellään taas vaihteeksi. Loppukuusta jatkuu agility jonka tauoilla alan ottamaan taas säännöllisesti mutta kevyesti ralliliikkeitä, vahvistuupa hallissa tekeminen entisestään kun koirakin on onnesta soikeana agikentällä. Kyllä se RTK2 sieltä tulee, hitaasti, mutta varmasti.

Lopuksi vielä kuva minkä otin sunnuntaina iltapäivästä, tässä siis kaikkensa antanut!

Kadonneet Kolme Vuodenaikaa

 

Syksy surettaa, mutta ainakin on sentään nättiä!

I like big mutts and I cannot lie

Oon toisinaan saanut kanssaihmisiltäni palautetta siitä että mun stabiilius on samaa luokkaa kuin tuuliviirillä tornadoalueella, ja taas se osoitettiin. Olikohan edellinen merkintä vai tätä kenties yhden aikaisempi jossa sanoin että me mennään avoimeen jouluna viimeistään sit. Joo-o, meni pari päivää kunnes kävin huvikseni liiton sivuilla toteamassa että Lielahden kisojen (6.10) lisäksi Nokialla pidetään 7.10 sunnuntaina toiset kisat joissa on kaikki luokat ja vielä kahdessa lähdössä joten luonnollisesti muhun iski paniikki jonka aikana menetin kykyni toimia rationaalisesti ja ilmoitin koiran kumpaankin lähtöön sunnuntaille.

Oli tälle sentään toinenkin syy. Viikonloppu vietettiin vielä tuttuun tapaan lahnaillessa, mutta maanantaina kun oltiin Jennan, Svean ja Taigan kanssa metsälenkillä en voinut olla huomaamatta että jopas Mökö on tänään epätavallisen reipas, joten hyödynsin uuden yllättävän innon ja Jennalta saadut Frolicit ja vedettiin pieni treeni maanantai-illan ratoksi kotikentällä. Ja tiistaina päivällä, ja illalla, tänään aamulla ja äsken taas. Ja tiettekö mitä, koira toimii niin hyvin ettei ole toiminut pitkään aikaan. Ollaan tehty ihan valtavan iso läpimurto tuossa takapään käytössä mun huomaamattani, koska yllättäen tilanne onkin mennyt siihen että meillä ei olekaan enää huonoja kylttejä, how about that! Meidän 360 astetta vasemmalle on jopa parempi niin että mä poljen paikallani sen sijaan että yrittäisin kiertää itse koiraa mahdollisimman tiiviisti, Mökö oikeasti peruuttaa mun vieressäni täyden ympyrän. Koira, joka ei reilu kuukausi sitten osannut korjata edes perusasentoa.

Meidän kahdenkeskinen suhde on jotenkin muuttunut viime kuukausina lämpimämmäksi. Voi olla että valeraskauden tuoma hellyydenkaipuu vaikuttaa asiaan, mutta meillä on ollut ihan kauhean kivaa viimeaikoina. Vaikka mua on stressannut viime aikoina kouluhommat ihan hirveästi niin se on ei ole jostain syystä välittynyt näihin viime päivien treenaamisiin yhtään, vaan oon ollut melkein tavallista iloisempi ja kannustavampi. Enikeis, tulosta on alkanut taas syntyä ja nyt kauhulla odotellaan että onko tää uusi tilanne pysyvä, tai pysyisikö se vaikka noihin kisoihin asti.

Ei olla tehty koiran kanssa pariin viikkoon mitään muuta kuin ulkoiltu erilaisissa maastoissa ja se on ollut ihan parasta. Näin syksyisin mut valtaa muutenkin sellainen olo että haluaisin vain istua sohvalla ja katsella tietokoneelta amerikkalaisia sarjoja, eli jotain hyötyä piskin lahnailustakin on ollut. Eilen käytiin kuitenkin Hakametsässä kehissä esittelemässä Mökön parempaa puolta mun kaupungissa vierailleelle äidilleni ja mukavasti pokattiinkin sieltä sitten loppujen lopuksi BIS3 sijoitus isosta kehästä. Pakko oikein näyttää, mitä superhienoa saatiin palkinnoksi.

 

Koiran ensiapulaukku, josta paljastui sidetarpeiden ja desinfiointiaineiden lisäksi mm. punkkipihdit, sakset, hunajavoide, digitaalinen kuumemittari (jota mulla ei ole edes itselleni) ja kylmähaude. Tää oli musta tosi hieno ja käytännöllinen, toivotaan vaan ettei käyttöä tulisi ihan hirveästi ainakaan sidetarpeille.  

Laitoin treeniryhmän etsimisen toistaiseksi jäihin ja ilmoitin meidät agilityn jatkokurssille jonne oli sopivasti vielä yksi paikka auki. Jatketaan siis Sport Dog Parkissa lokakuun lopulla tutun ohjaajan johdolla ainakin muutaman tutun kurssikaverin kanssa, sinne on aina kiva palata. Nyt pitäisi saada aikaiseksi ja järjestää jonkinnäköistä rallytreeniä  odotellessa, harmi vaan että alkaa olla hieman liian kosteaa ainakin noille mun patenteille. Ollaan tultu omatoimisissa treeneissä nyt siihen pisteeseen, että on aika kirjoitella taas hieman ylös sitä missä mennään kylttien kanssa. 

Avoin luokka tuo jo tuttuihin alokasluokan kyltteihin 14 uutta tehtävää, joista ihan muutama vaan on enää niin heikoissa kantimissa ettei ihan vielä kannata mennä areenalle (ja sitä kisamaista treeniäkään kun ei ole hetkeen ollut). Houkutusta tehtiinkin jo alkeiskurssilla ja ilman hihnaakin, tokihan tätä voisi treenata mutta koira kyllä jättää pienellä kurkunselvitelyllä ylimääräiset esineet rauhaan, agility puolestaan on hoitanut rally-hypyn kuntoon. Istu, käännös oikeaan istu on peruskauraa ja istu, käännös vasempaan, istu ja ollut meillä työn alla nyt viimeisen kuukauden ja se on oikeastaan jo aika hyvä, koira saisi vaan nostaa takapäätään ihan reilusti eikä luikerrella maan tasalla. Pienellä pakotteella tää on tosi hyvä, mutta tokihan se häivytetään.

Käännös oikeaan ohjaajan askeleen kanssa meni ihan ensimmäisellä kerralla jo aika lailla kuten pitikin, ei epäselvyyksiä. Oikea täyskäännös istumisen kanssa on helppo, mutta vasemman kanssa pelkään että koira tulee herkästi kääntymisen jälkeen takaisin perusasentoon. Varsinkin, kun erikseen on olemassa kyltti, joka sen perusasennon taas vaatii. Vastaavan kyltin oikealle kääntyvä versio ei taaskaan tuota ongelmia. Kyltit 49 - 53 hallitaan, koira tule eteen ilman apuaskelta keskimäärin yhtä hyvin niin vauhdista kuin perusasennon kautta. Vinoonhan tuo usein jää, mutta ainakaan alokasluokassa ei saatu kertaakaan siitä sanktiota. Perusasennosta seisomisen opetin hillityllä käsiavulla jo kesällä, ja vaikka toivoisin että koira nousisi seisomaan pelkkien takajalkojensa avulla on seisominen kuitenkin siisti ja koira ottaa yhden hyvin lyhyen askeleen kummallakin etutassulla. Tarpeeksi hyvä meille siis. 

Alokasluokan kyltithän nyt vaikeutuvat sitten sen verran että tosiaan ainoassakaan eteen tulevassa kyltissä ei enää apuaskel ole sallittu, mutta ollaan treenattu tätä siinä määrin että alkaa jo melkein riittää. 270 ja 360 vasemmalle vaatisivat hieman tiukempaa ja tasaisempaa kääntymistä jo tässä vaiheessa, mutta takapääharjoitukset ovat selvästi auttaneet pahimpaan irtoiluun. Kehumisen astetta tulisi myös jo pikkuhiljaa pienentää mutta toisaalta mä olen aina ollut sellainen ohjaaja joka sanoo kerran että menipäs hienosti ja se siitä. Aika luottavaisin mielin olen sen suhteen että tulos jo saataisiin kun vaan mentäisiin, mutta ennemmin viimeisen päälle koska puolihuolimaton hiominen kostautuu viimeistään voittajassa (joka on meillä tällä hetkellä tavoitteena).

Mun olisi tehnyt mieleni steriloida koira jo nyt alkutalvesta, mutta sekä rahatilanne että vuoden loppuun jatkuva agility aiheuttavat omat haasteensa. Marraskuu taitaisi olla juoksujen puolesta ihanteellisinta aikaa, mutta tänä vuonna se ei onnistu ja keväällä en mielelläni koiraa kesää vasten leikkuuttaisi. Katsotaan nyt taas että mikä on koiran fiilis vaikka kuukauden päästä, vastahan se alkaa olla kaksi kuukautta juoksujen alkamisesta.

I ♥ your blog!

Jannika Pääosassa Jedi - blogista lähestyi meitä blogitunnustuksella, kiitos kunniasta ja right back at ya!

 

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.

 

Jaan kunnian eteenpäin tällä kertaa vain Svealle & Taigalle, sovitaan että ootte viiden bloggaajan arvoisia!

Varusteet on mun... varusteet

Joo, en keksinyt mitään hauskaa vaatteet on mun aatteet - kaskua joten varusteet!!1 Käytiin viime viikolla Jennan kanssa Mustissa & Mirrissä ihailemassa uusia Hurttia, mulla tarkoituksena ottaa mukaan uusi käteen integroitava talutin mutta surustuin kun niitä ei liikkeessä vielä ollut. Sen sijaan ilahdutin itseäni limenvihreällä Rukan pistolukkopannalla ja paljon kehuja saaneella Dogsportin metrisellä gripillä joka pääsee meillä mukaan tokoon ja agilityyn. Tosi näppärä liinatyyppinen hihna joka muuten pysyy kädessä (ja mätsää värinsä puolesta mun treeniliiviin...). Otin gripin varta vasten tänään lenkille mukaan että saan siitä kuvan nätissä ympäristössä tsih.

 

Toko meni eilen oikeastaan jo aika kivasti, panostin kauheasti siihen että kokoajan oli kivaa ja harjoitukset olivat tarpeeksi simppeleitä ja koira sai onnistumisen fiiliksiä. Ensimmäisenä otettiin porukassa luoksepäästävyys ja paikkamakuu, kummatkin sujuivat ihan tuttuun tyyliin. Paikkiksessahan meillä on tuo lonkalle meno vakio ja vähän tuli ympärillä nousevia koiria pälyiltyä, mutta ihan alokasluokan tasolla ollaan. Itseksemme treenailtiin ruutuvuoroa odotellessamme jäävää seisomista ja se on kyllä kanssa ihan pisteiden arvoinen kunhan muistan seuruuttaa jatkuvasti eri matkoja ettei ennakointi nosta päätään. Jäävää maahanmenoa ei tänään otettu, mutta plats-käskyä ja maahanmenon vauhtia paranneltiin  nakkeja viskomalla. Hiomista vaatii myös mun 90-asteen käännökset, ne askelkuviot ei vaan mitenkään jää mulle lihasmuistiin vaikka tiedostan täysin miten paljon ne parantavat koiran seuruuta käännöksissä. Toisaalta on hyvä että keskityn käännöksissä itseeni ja annan koiran seurata omalla painollaan sen sijaan että kokoajan kyttäisin sen suoritusta. 

Tilasin viime viikolla meille C-tason agilitylisenssin ja nyt käynnissä on treenipaikan metsästys ihan ympärivuotista treenausta ajatellen. Ortopedihan tosiaan tiputti hieman koiran aluksi puhtaat paperit saaneita lonkkia, mutta agility ja muu raskas liikunta on edelleen ok mikäli koira hyppää mielellään eikä oireile muutenkaan. Ollaan kummatkin sytytty siihen lajiin niin täysillä että sitten kun meillä on tottelevaisuuspuolella tavoitteet kasassa niin jatketaan vain agilityn parissa mikäli se suinkaan on mahdollista. 

Rally-tokosta puheen ollen sain aikaiseksi alkaa pikkuhiljaa sheippaamaan takapään käyttöä ja vaikka se on vieläkin kankeaa niin perusasennon hyppykorjaus on jo lähes karsittu pois ja koiralla alkaa olla haju vierellä peruuttamisesta. Koulun kanssa on kyllä sen verran ohjelmaa seuraavaksi kuukaudeksi että lokakuun kisoihin en vielä taida uskaltaa ilmoittaa, mutta joulukuussa sitten viimeistään jos marraskuun lähtöön ei mahduta. Eipä tässä kai oo kiire valmiissa maailmassa.

Kiitos Hakametsä...

...sinun ansiostasi meillä on maailman vahvin "seiso!!!".

What a bitch

Meillä ollaan oltu hieman hormonaalisia viimeaikoina. Itse en tietenkään myönnä mitään, mutta näyttää siltä että koiralla on nyt kolmansien juoksujensa jälkeen ensimmäistä kertaa jonkinasteinen valeraskaus. Sukat pysyy laatikossa ja vinkulelut on edelleen hengettömiä, luojan kiitos, mutta koira on oppinut morfaamaan nanosekunnissa lahnaksi. Ja närppii taas ruokaansa. Ja änkee aamulla mun viereeni lusikkaan, mikä on vähän kiusallista. Pliis, eikö tän pitänyt jäädä meidän kohdalta väliin?

Tästä - ja monesta muusta seikasta johtuen maanantaiset treenit olivat katastrofi. Mentiin ensimmäistä kertaa vuoteen ohjattuihin tokotreeneihin joissa mut palautettiin takaisin maan pinnalle ilmoittamalla että olen kävellyt puolitoista vuotta väärin, käännöksistä puhumattakaan. Kun olin aikani sahannut 90 asteen käännöksiä yksin sain luvan ottaa koiran mukaan - huomatakseni ettei se tehnyt elettäkään lähteäkseen mun mukaani. Luoksepäästävyydessä se perkele nousi hössöttämään (mikä olikin sitten päivän ainut edes etäisesti innostumista muistuttava tekele) ja paikkamakuussa meni niin vinoon ettei ole ikinä mennyt. Meillä kaikilla on tokoryhmässä se joku joka aina sanoo että ei se oo koskaan noin huonosti joten päätin etten se ole tänään minä ja pidin pääni kiinni, nielin ja hymyilin.

Agilityssä se oli tänään kuitenkin ihan tulessa ja tarjosi siihen malliin kontaktia että melkein itketti, mutta toisaalta irtosi ihan uudella vauhdilla ja itsenäisyydellä kuin koskaan ennen. Se meni jopa pussiin ennen kuin ehdin toiseen päähän kannattelemaan reunusta ja puomilla se juoksi niin etten mä ehtinyt sanoa kuin HYVÄJEE.

Siitä huolimatta että joissain asioissa onnistutaan kerrasta ja jossain ei todennäköisesti koskaan, mun pitäisi oppia hyväksymään se ja lakata vaatimasta ennenkaikka itseltäni niin paljon. Ja lakata peilaamasta itseäni muihin. Tosiasia kuitenkin on että vaikka me mentäisiin ensimmäiseen alokasluokan tokokokeeseen vasta kahden vuoden päästä se on ihan okei. Tai vaikka ei mentäisi ollenkaan. Mulla on tietynlainen koira jolta puuttuu jotain räjähtävän kisauran kannalta oleellista, mutta sitten toisaalta mulla on koira josta monet olisivat ihan hirveän onnellisia. Fiksu, rauhallinen koira jonka kanssa arki on sujuvaa ja helppoa. Kaunis, sopeutuva ja toistaiseksi terve koira. Tiedän että jonain päivänä se ei tule riittämään mulle, mutta nyt se saa riittää ja harrastuksen pitää olla kivaa eikä aina tarvitse olla tavoitteita.

Jonain päivänä mä hankin sen toisen koiran jonka kanssa mulla on alusta asti paremmat resurssit ja enemmän tietoa, ja jos sekään ei aina suju niin sitä sattuu - paremmissakin piireissä.

Parasta A-luokkaa

Tänään oli se päivä jota ehdittiin jännittää aika pitkään, eli treenikaveri Jennan ja Svean BH-koe Nokialla sekä Mökön rakennekuvaus. Turhaanpa jännitettiin sitten kumpaakin, eipä nimittäin olisi voinut paljon paremmin mennä.

Lääkäri suoritti pienimuotoisen terveystarkastuksen ennen rauhoitusta. Silmät, korvat ja suu hyvässä kunnossa, sydänäänet normaalit ja imusolmukkeet jees. Paljon kehuja saatiin hienosta rauhallisesta luonteesta ja kiiltävästä turkista, itsekin taas yllätyin sitä miten toi koira pystyy oma-aloitteisesti nousemaan tutkimuspöydälle ja olemaan siinä pitelemättä koko tutkimuksen ajan. Heittipä vielä maihin kun lääkäri lähti hakemaan anestesiavälineitä vaikka mä olin toisella puolella huonetta.

Kuvat olivat sitten puhtaat mikä oli todella positiivinen yllätys. Toisesta lonkasta lääkäri sanoi että saattaa ortopedin mielestä taipua B:n puolelle mutta hänen puolestaan molemmat ovat priimaa. Ortopedi soittelee kuulemma vielä tämän viikon puolella, mutta eiköhän tässä voi aika hyvillä mielin tuulettaa ja ruveta opettelemaan kontakteja ja nauttia agilitystä.

Vein krapulaisen koiran kotiin toipumaan mun kämppiksen kanssa ja lähdin viideksi tunniksi Nokialle. Tottisosuuden seuraaminen oli tosi mielenkiintoista ja avartavaa ja meidän ranskalainen teki niin hienosti ettei paljon kukaan sit paremmin tehnytkään. Kaupunkiosuus suoritettiin Nokian Citymarketin parkkipaikalla ja helpostihan sekin kaupunkikoiralta sujui ja nyt on Slyan Crispina "Svea" sitten BH ja keväällä katsotaan josko Mökö tulisi perässä.

Katsastettiin eilen rallyn avoimen luokan kylttejä ensimmäistä kertaa koiran kanssa ja aika paljonhan siellä on duunia tehtävänä, nyt on viimeistään tosissaan alettava työstämään takapään käyttöä ja käännöksiä. Lokakuussa ajattelin mennä AVOn korkkaamaan eli vajaat pari kuukautta olisi nyt aikaa intensiiviselle treenille. Maanantaina jatketaan pitkästä aikaa ohjatussa tokoryhmässä HerHaun riveissä ja pistinpä vielä jäsenhakemuksen TamSKille agilityryhmiä silmällä pitäen, katsotaan nyt ensin alokaskurssi ja mietitään sitten sitä lisenssiä. Pitäis ehkä käydä tosin koulussakin jossain välissä...

Ajatusten Tonava they say

Hommat rullaa ihan hyvällä mallilla. Ollaan pidetty vähän hiljaisempi viikko treenien osalta kuten povasinkin, agilityssä käytiin toki keskiviikkona viihtymässä ja nyt viikonloppuna meillä on ollut erityisohjelmaa kun treenikaverin spanieli/noutajamixnarttu Miimi oli meillä viihtymässä. Täytyy kyllä sanoa että ajatus toisesta koirasta ei varsinaisesti helpottanut, niin helposti kyllä sujui ulkoilut ja siirtymät näiden kahden sievän ja asiallisen tytön kanssa. Jennan kanssa käytiin tarkkailemassa tänään aamusta möllitoko koirien wellness-tapahtumassa Hakametsässä, ja tulihan sitä taas mätsärikehässä pyörähdettyä kakkossijan verran.

Loppuvuoden kuviot alkaa vihdoista viimein olla selvillä ja asettua pikkuhiljaa tolalleen, en usko että ainakaan positiivisia etenemisyllätyksiä tähän vuoteen enää mahtuu. Agilityn jatkokurssille olisi tarkoitus lähteä mikäli luustokuvaus näyttää vihreää valoa ja hommat maistuu. Tampereen hyvän kisatarjonnan vuoksi pyritään myös siihen että saavutetaan RTK2 ennen koiran toista syntymäpäivää, ensi viikolla ajattelin herätellä vähän treeniseuraa avoimen puolelle. Nyt kun koulukin on taas alkanut on mulla myös väritulostin käytössä, jospa sais puuttuvat kyltit tulosteltua. Pyritään myös osallistumaan vielä tän vuoden puolella edes yhten tokomölliin, kärvistelin hieman tänään kentän laidalla kun tiesin että ihan hyvin olisi mennyt jos tuonne olisi mahtunut.

Agilityssä me tosiaan viihdytään. Treenattiin viime viikolla pöytää joka sujuu meidän vahvan tottelevaisuuspohjan vuoksi aika lailla just niin kuin pitääkin, kepitkin alkaa olla verkoilla aika hyvin hanskassa ja koiran voi jo lähettää hieman kauempaa ja eri kulmista. Vahvasta kontaktista on ollut siinä määrin haittaa että koira keskittyy katselemaan mua sen sijaan että katsoisi esteellä eteensä, yritettiin häivyttää tätä ongelmaa etupalkalla mutta koska ton piskin on pakko olla niin hiton korrekti niin sehän lähestulkoon pysähtyy sille pyytämään lupaa jonka se on oppinut heltiävän milläs muullakaan kuin katsekontaktilla. No, time will tell.

Tokon suhteen meillä on yksi ongelma johon tarvisin jotakuta näyttämään kädestä pitäen miten se kannattaisi hoitaa ja se on se jäätävän vahva oma-aloitteinen perusasento jäävissä liikkeissä ja hypyssä. Jäävässä maahanmenossa ongelmaan on ollut helppo puuttua kiellolla koska istumaan nouseminen vaatii enemmän työtä ja aikaa makuuasennosta, mutta seisomisessa se perse menee penkkiin nanosekunnissa. Oon seisottanut koiraa ja kierrellyt sen ympärillä naksutellen ja ollaan jo siinä pisteessä että koira kestää mut vierellään oikeat kyljet vastakkain mutta heti kun alan kiertämään itseäni kääntyäkseni niin jumalauta kun se takalisto on maassa. Nää on näitä kun 1,5-vuotiaalle on aina sallittu jotain ja sitten eräs kaunis päivä mulle valkenee ettei tätä voinutkaan tehdä ihan tolleen. No, yritetään kovemmin. Tänään myös vahvistelin seuruuta ihan imuttelemalla aloitellen ja lopuksi hieman vaikeuttaen, musta tuntuu ettei se oikea paikka ole vieläkään ihan perillä koiran pienessä päässä niin helpoin lähteä alusta ja tyytyä loistavaan mutta lyhyeen pätkään. Loppuun kuva Suolijärven lenkiltä viime viikolta.

Ad astra per aspera

Tää on siitä erityinen viikko, että ollaan tehty varmasti parhaimmat sekä eittämättä huonoimmat treenit miesmuistiin. Torstai oli toisaalta hedelmällinen päivä vasemman täyskäännöksen suhteen, mutta perjantainen visiitti pk-kentälle olikin sitten melkoista kuraa. Kiukutti. Onnistuin kuitenkin päivän aikana vääntämään naamalleni mitä teennäisimmän tekohymyn jonka turvin lähdettiin HerHaun matkaan vielä illaksi, ja siellä sitten jo sujuikin ihan eri tasolla.

Jätin kuitenkin varmuuden vuoksi koiran treenikaverille yökylään kun lähdin käymään vanhempieni luona, keski-ikäinen vallaton isäni samassa huoneessa iloisen koiran kanssa on yleensä enemmän tai vähemmän hypertensiota aiheuttava tilanne enkä mä uskaltanut ottaa riskiä että otan pultit koiralle päivää ennen kisoja. Lauantaina vedettiin vielä yhdet iltatreenit pienellä porukalla, koira oli väsynyt joten kahden radan jälkeen taputin nätisti päähän ja laitoin autoon, paras lopettaa kun touhu vielä menettelee.

Lauantaina otin sitten hieman kuohuviintä luokkatovereiden kanssa ja aamulla kello yhdeksän mua väsytti ja päätä särki. Pirkkalassa satoi vettä luonnollisesti juuri silloin kun me tehtiin ensimmäistä rataa, ja mulla meinasi tulla purjot kurkkuun jo silkasta jännityksestä. Meno oli ensimmäisellä radalla vähän ponnetonta mutta teknisesti hyvää, eikä me sitten tehtykään kuin kaksi virhettä. Joista toinen oli sitten kymmenen pisteen laaki, eipä tullut mieleen että koiran oma-aloitteisesti korjaama perusasento olisi ihan noin kallis juttu, mutta nytpä tiedän! Ensimmäiseltä radalta siis poistuttiin pistein 89, yksi yhden pisteen virhe kerättiin spiraalista jonka alussa hihna pääsi kiristymään.

 

Kuulin kolmatta kertaa viikon sisällä lauseen "Riikka, nyt vähän reippautta tohon kävelyyn" kun näytin kyseistä videota kännykästä myös kisaamaan tulleelle entiselle toko-ohjaajalleni. Agilityssä mua moitittiin varovasta poistumisesta koiran luota ja eilen näyttäessäni meidän rallydebyyttiä koiria harrastavalle luokkatoverille totesi hänkin heti kättelyssä että mikä päiväkävelytahti toi on. Ja mulla ei ollut koskaan käynyt edes pienessä mielessä että mulla saattaisi olla moinen ongelma! Ja mähän en oo mikään hiipivä nössö! Kakkosrataa varten sytyttelin koiraa vähän parempaan vireeseen ja keskityin kävelemään suoraan eteenpäin vilkuilematta koiraan, myönnän että spiraalissa pidin aika tarkkaan hihnaa taas silmällä mutta kuulemma meno parani huomattavasti.

Edit, video leikattu ja korvattu. Tähän rataan olin tosi tyytyväinen, aurinko paistoi ja kontakti oli selvästi parempi. Tuomarikin kirjoitti lomakkeen kommentti-osioon "Loistava suoritus", oh stop it you! Tältä radalta siis kaksi virhepistettä ensin hitaasta ja myöhemmin vinosta eteentulosta (joista ensimmäinen oli täsmälleen yhtä hidas kuin ykkösradallakin, tuomarilla kun on tässäkin lajissa väliä), kokonaispistemäärän jäädessä 98. 

Kolmas hyväksytty tulos tietää rally-tokossa luokkanousua ja koularia, eli nyt on Mökö sitten RTK1 ja avoin luokka kutsuu. Nyt ollaan myös kisattu kolme ensimmäistä ja samalla kolme viimeistä starttia hihnassa, ei tuu ikävä! Ensi viikolla lupasin lähteä maalimieheksi ennen agilitytreenejä, mutta muina päivinä ei tehdä kyllä mitään muuta kuin riehuta irti ja leikitä, kummallekin tekee hyvää pitää vähän vapaata. 

Huomenna lähden metsästämään lähistön eläintarvikeliikkeistä Trixien teleskooppikeppiä jossa on myös integroitu naksutin, koska ensinnäkin se näyttää lapselliselta kauko-ohjaimelta ja toisekseen mä oon varma että se on ihan jäätävän hyvä vehje.

Small things

Ollaan ehditty taas yllättävän paljon lyhyessä ajassa, pakko kirjoitella taas vähän ylös että pysyy kärryillä kaikesta.

Viime viikolla käytiin Hakametsässä mätsärissä Jennan ja Svea-beauceronin kanssa, sattuipa paikalle mun ystävättäreni pikkuväen kanssa ja voi että oli muuten tytöillä kivaa kun saivat temuttaa koirien kanssa sydämensä pohjasta. "Vahinkoliigalaisia" oli paikalla kahdeksan, parikehästä otettiin punainen nauha ja niin siinä sitten kävi että oltiin x-rotuisten PUN1. Musta on aina mukava kuulla perusteluja hyvälle sijoitukselle, nyt meidät palkittiin rauhallisesta käytöksestä, hyvistä liikkeistä ja hyvästä fyysisestä kunnosta.

BIS-kehää tuomaroi sama henkilö toisen tuomarin ohella ja ilmeisesti meidän liikkeet oli nyt niin tyylikkäät että toistuvasti maahan kyllästymisestä laskeva takamus ei enää latistanut kokonaisvaikutusta, joten oltiin lopuksi BIS3. Voiton vei ehkä kaunein siperianhusky mitä oon ikinä nähnyt, ei harmittanut. Ahkera ravaaminen noissa karkeloissa on pitänyt ruokakaukalon tänä kesänä täynnä ja hionut luoksepäästävyyden siihen kuntoon että kyllä ny kelpaa mennä vaikka mihin kokeeseen.

Tokoa ollaan myöskin taas alettu treenaamaan hieman rennommalla otteella ja se sujuu aika hyvin. Oon antanut itseni laistaa koko hommasta kun oon tiennyt että jäävä maahanmeno pitäisi aloittaa käytännössä alusta, mutta nyt otin itseäni niskasta ja naksuttelin ne lonkkamakuut vallan pois uudelle käskylle. Hävettää myöntää että yksi mua viivyttänyt seikka oli se että mä en millään keksinyt hyvää käskyä tokon maahanmenolle kun kaikki maa-alkuiset oli jo niin käytetty. Onneksi Jennalla välähti, nyt aina kun Taka-Huhdissa kajahtaa PLATS!!1 niin se oon mä...

Tänään alkoi myös agility johon olin valmentautunut Thebyn ja Haresin Agility - Alkeista huippusuorituksiin teoksen avulla. Hyvää ja selkeää tekstiä, mä oon vaan niin hätähousu että tietyllä tasolla varman päälle pelaaminen aiheuttaa mussa kihinää. Aikanaan heitin Kaimion pennunkasvatusoppaallakin vesilintua kun mulla ei riittänyt kärsivällisyys kosketella pennun tassuja hellästi ennen kynsienleikkuuta ja palkata, mä otin mukulan kainaloon ja siinä sitten oltiin tai itkettiin ja oltiin kun leikattiin. En mä tälläkään kertaa ala mattoon raitaa teippaamaan, mutta ehkä mä opettelen nyt koiran paikkojen hyväksi jättämään kunnianhimoa vähän taka-alalle.

Touhu itsessään oli muuten kivaa. Aloitettiin putkella josta mulla oli Mökön suhteen epäilykseni, mutta kun muutaman kerran koitettuaan koira tajusi ettei sitä sovi kiertääkään niin sieltähän se hulahti. Siihen malliin että seuraavalla kerralla meidän vetäjä huusi että se muuten tulee jo kun mä olin vasta puolessa välissä matkalla toiseen päähän. Otettiin myös vähän hyppyä matalalla rimalla, kerrattiin esteen edessä odottamista ohjaajan liikkuessa ja lopuksi mentiin kepit verkoilla. Kepit oli Mökön mielestä aika kivat, sillä on ollut vähän taipumusta ottaa itseensä hämmentävistä tilanteista, mutta tänään ei haitannut yhtään että nenä tuiskahti muutaman kerran verkkoon ensiyrittämällä. Hauska nähdä että miten toi nopeus tosta alkaa kehittyä. Kuten mulle tänään sanottiinkin, rohkea koira joka ei kyllä turhia hötkyile.

Sitten vielä otin ja varasin lonkka - ja kyynärkuvat loppukuulle. Mökön isästä mulla on hyvin vähän tietoa ja nekin vähät luokkaa ehkä, mutta sen tiedän että emää ei ole pahemmin tutkittu eikä hutkittu. Jaloista voi siis periaatteessa löytyä mitä vain, sukupuussa kun on useampaa riskirotua, ja nyt kun toi agilitykin vielä aloitettiin niin on korkea aika vähän kartoittaa tilannetta.

Parit treenit vielä loppuviikolle tiedossa, sunnuntaina sitten Pirkkalan rally-tokokisoihin, jos sieltä vaikka se RTK1 tarttuis mukaan.

Tee-se-itse: Tila-auto

Yksi koiraharrastuksen ehdottomasti parhaita puolia lienee rajattomat varustelumahdollisuudet. Mun sisäinen materialistini pääsee aina valloilleen tarvikeliikkeissä missä joka lieka, panta, naksutin ja jopa juoksusuoja on saatavissa sateenkaaren kaikeissa väreissä. Tunnustan myös sortuvani "kaikilla muillakin on"-hankintoihin, tottakai meidänkin koiralla on oltava purppuranpunainen noutajatalutin sekä niitein koristeltu puolikurra, joita ei koskaan käytetä. Koska MÄ haluun.

Viime viikolla keksin että haluan autoon koiraveräjän, koska se on maailman kätevin hankinta mätsäreitä, treenejä ja kisoja ajatellen, enkä ymmärtänyt miten olin pystynyt olemaan koiraharrastaja näinkin pitkään omistamatta sellaista. Ongelmaa yllättäen tuotti se seikka, että mun auto on kolmiovinen hatchback. Ei hyvä. No, mun oli silti pakko saada koiraveräjä, joten mä keksin että tilaan autoon sopivan kevythäkin, koska tokihan siitä nyt penkit kaatuu.

Seuraavaksi ongelmaksi muodostui se, että kukkaroystävällisistä malleista puuttui pitkältä sivulta avaamismahdollisuus ja halusin häkin ehdottomasti poikittain. Sitten tarvittiin vielä oikea koko, ja mun täytyy sanoa miten hämmentävää on että mun 20-kiloiselle, polvenkorkuiselle koiralle piti valita vähintään XL-koon häkki. Oikeasti? Mihin ne tanskandogit menee, leikkimökkin? Ainut vaan, että tarpeeksi korkeat häkit olivat aina liian leveitä auton precis 93 senttimetriä leveään takatilaan. Lopulta löysin vähän vähemmän kukkaroystävällisen mallin joka täytti kaikki mun hurjimmat unelmat, ja se toimitettiinkin vain kahdessa päivässä Tassun & Tarvikkeen verkkokaupasta.

Tänään kävin luonnollisesti ensin treenaamassa Jennin kanssa ennen kuin sain aikaiseksi toteuttaa tän köyhän miehen koiraveräjä-vision, mutta kotipihassa naapurien tuomitsevien silmien alla sain aikaiseksi tällaista.

Fantastisen hyvä. Tai ei oo, mutta paras mihin pystyin! Nyt toi auto menee mulla vielä jokusen vuoden jos muuten pää kestää. Sitäpaitsi yleensä takapenkkien täyttyessä ihmismatkustajista myös valituksen määrä kasvaa eksponentiaalisesti, joten nyt on minimoitu sekin ongelma.

.JPG

Tänään ei sen kummempia ajatuksia tai odotuksia, muutama kesäinen kuva vain kompensoimaan lasintakusta.

Maybe Bay

Just sinä päivänä kun olisi sopinut olla pilvistä ja vilpoista jotta koiran olisi ollut mukava autossa paistoi tietysti aurinko täydeltä terältä, ja jo automatka Lielahteen oli itä-tamperelaiselle puuduttavan pitkä vaikka treenikaveri Annina lähtikin mukaan pitämään seuraa. Koirakoutsin hallilla oli kuitenkin mukavasti varjoisaa pysäköintitilaa ja puitteet olivat muutenkin moitteettomat, ja oikeastaan auringossa oli aika mukava istuskella ja tutkailla kanssakilpailijoiden ratasuorituksia.

Otettiin siis ensimmäinen ALO-luokan startti virallisissa RT-kisoissa, lähtönumeroksi saatiin 17/20 kiitos mun hämmästyttävän tarkkaavaisuuteni jonka ansiosta ilmoittauduin kokonaista viikkoa ennen kisaa. Rata oli tosi jees, ei ollut oikein mitään ennakkomörköjä ja rataantutustumisessa selvisi muutamat mulle lähinnä pujotteluun ja spiraaliin liittyvät epäselvyydet. Kyltit olivat seuraavat,

1. 360 oikealle, 2. pujottelu edestakaisin, 3. käännös vasemmalle, 4. koira eteen, askeleet peruuttaen 5. istu, maahan, 6. 270 oikealle, 7. istu, kierrä koiran ympäri, 8. spiraali vasemmalle, 9. täyskäännös oikeaan, 10. 270 vasemmalle ja 11. koira eteen, oikealta sivulle, istu. 

Ja meidän touhu näytti seuraavalta.

... Onneksi olkoon ohjaaja, maltoit odottaa kyltille numero neljä ennen kuin törpöttelit astumalla tehtäväkylttiin! Samalla unohtui sitten että montako askelta tulikaan otettua josta sakotettiin kolmen pisteen ohjaajavirheellä, mikä oli valtava helpotus siihen nähden että mä olin varma että nyt meidät diskattiin. Heti seuraavalla kyltillä koettiin yllätyksen hetkiä kun mä lähdin, mutta koira ei lähtenytkään :-D Raasunen, luuli varmaan että aion lähteä kiertämään ja odotti hienosti paikallaan. Note to self, koiralle sanotaan "Seuraa" kun lähdetään liikkeelle kyltiltä. Ihan vihoviimeisellä kyltillä otettiin virhepiste vinosta perusasennosta. Loppusaldoksi saatin 94 pistettä sadasta, ja vaikka hölmöt virheet harmittavatkin niin kyllä se vaan hivelee kun työ kantaa hedelmää.

Ensi viikolla jatketaan Jyväskylän kisaviikonloppuun jotka suoritetaan nätisti luokan viimeisinä kiitos heti ensimmäisen startin perään alkaneiden juoksujen. Toisaalta mälsii, mutta ainakin saadaan elokuussa sitten aksata ilman hölmöjä pöksyjä. Koska Mököhän teke.

Ai niin, viime sunnuntaina pyörähdettiin Hakametsässä Match Showssa tapaamassa tyyppejä foorumilta ja otettiinpa samalla luokkavoitto x-rotuisten kehästä. BIS-kehässä sijoitettiinkin sitten rungoltaan neliömäisiä pystykorvia (mihinkäs sitä akitakasvattaja nyt mieltymyksistään pääsisi ;) ) eli meille sanottiin siinä vaiheessa käsipäivää. En muuten tiennyt tarvitsevani taskulampulla varustettua kakkapussikoteloa ennen kuin meidät sellaisella palkittiin...

Sanoista tekoihin

... Sekä pohdintaa tulevasta. Nyt kävi niin, että aikaistin meidän ensimmäistä starttia niin reilusti että se onkin jo ensi viikolla Tampereen kisoissa. Siitä rohkaistuneena tai mahdollisesti pettyneenä jatketaan loppukuussa Jyväskylän kisaviikonloppuun, jonka jälkeen meillä onkin sitten parhaimmillaan jo kaksi hyväksyttyä tulosta, eli ei enää pitkä matka meidän ihkaensimmäiseen koulariin. Hyvinkäälläkin olisi elokuussa kisat mutta päätin vähän nöyrtyä ja katsoa ensin kuinka meidän käy aiemmissa koitoksissa, ja saattaapi olla että juoksut ilmestyvät sekoittamaan pakkaa samoihin aikoihin. Nyt vaan viikolla reipasta viime hetken treeniä ja viikonlopulle koetetaan järjestää porukalla kylttien kanssa, eiköhän me olla as ready as we'll ever be.

Toinen uusi koira-related aikaansaannokseni on agilityn alkeiskurssi joka starttaa elokuussa Lempäälän Sport Dog Parkissa. Pitkän tähtäimen suunnitelmana onkin keskittyä loppukesä ja alkava syksy rallyyn sekä agilityn sisäistämiseen ja mahdollisesti jatkaa jatkokursseilla kummankin lajin parissa. Mätsäreihin me oltiin muka jo kyllästyneinä, mutta eiköhän se tie vie Hakametsään vielä muutaman kerran kun se on niin kivaa touhua.

Ensi keväänä vakavoidutaan sit vähän ja otetaan asiaksi se soudettu ja huovattu BH ja mennään kesällä kokeilemaan tokon alokasluokkaa, jossei muuta niin ainakin mölleihin. Mä olen tahallani vähän laistanut tokosta koska työtä olisi kohtalaisen paljon, mutta meissä olis kuitenkin ihan potentiaalia siihen ykköstulokseen niin on se käytävä kokeilemassa. Nyt on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta että otetaan se sitten paremmalla ajalla, vasta kun koirallekin viime kuussa tuli 18 kuukautta täyteen. Sen kunniaksi vielä potretti!

Mököstäkö BH?

Mä olen leikkinyt tässä kevään mittaan ajatuksella, että menisin tuon koiran kanssa BH-kokeeseen. Tokikaan meitä ei palveluskoirahommiin lasketa vaikka koira osaisi juoda teetä pikkurilli pystyssä ja keskustella brittiläistä small talkia, mutta jo senkin puolesta voitaisiin mennä että sitten me oltaisiin hyvin käyttäytyviä koirakansalaisia ihan virallisesti. Eikä koulutustunnuksista haittaakaan ole uutta pentua etsiessä. Aluksi tähtäsin kesään 2013, mutta ajattelin että jos meidän kurssijärjestäjällä alkaisi valmistava kurssi syksyllä niin voitaisiinhan me mahdollisesti kokeilla jo talvella, mikäli saataisiin pari juttua ensin kuntoon.

Kokeen B-osio mua juuri huoleta. Henkilöryhmästä selvitään varmasti, polkupyörät ja autot on koiralle myös täysin yhdentekeviä. Toiset koirat tuota kiinnostavat siinä määrin että kovasti tuijottavaa tai haukkuvaa koiraa katsoo ohituksen ajan mutta ei pyri luokse. Yksin kytkettynä jääminen tuskin tuottaa ongelmia, saattaa vaihtaa asentoa istuma-asennosta makuulle jne. mutta se lienee sallittua. Juoksijat, rullaluistelijat ja muut tien kulkijat on arkipäivää, eihän me missään pellossa eletä.

Seuruuttaminen mua ahdistaa kummassakin osiossa. Meillä on aina ollut jossakin määrin vireongelmia varsinkin seuraamisessa ja se pitäisi saada treenattua varmaksi myös kaupunkiolosuhteissa, koska mä olen säästänyt totiset suoritukset aina treenikentille ja halleille enkä koskaan vaatinut arkitottelevaisuutta parempaa suoritusta ns. normaalissa elämässä. Olen tosin kuullut tarinoita jätättävistä koirista jotka ovat läpäisseet testin sekä myös tarinoita koirista joiden koe on reputettu "vietittömästä seuraamisesta". Ilmeisesti tuomarilla on tässäkin lajissa väliä. Oli miten oli, tää tarvii hoitaa.

Rally-toko on onneksi hoitanut suurimman osan muista tottelevaisuusosion kohdista. Mun suureksi ilokseni vasemman täyskäännöksenkin saa nykyään vaihtoehtoisesti suorittaa niin että koira kiertää ohjaajan oikealta - eli just sillä samaisella rallyn alokasluokan liikkeellä jota just hehkutin että jee enpä häivytä käsimerkki kun ei se haittaa. Joo... Taidan sittenkin häivyttää. Ja edelleen vaan sitä seuruuta eri nopeuksissa. Eteentulo luoksetulon yhteydessä on kyllä ihan puolivalmis vielä kuten koko eteentulo ilman käsiapua yhtään mistään, mutta ei tää musta ihan mahdottomalta vaikuta. Henkistä kypsyttelyä koira ei musta vaadi, tää on ennemminkin nyt mun hallussa.

Taidan siis napauttaa meidät kurssille ja kuulla mitä jollakulla kokeneemmalla olisi sanottavaa.

Syväanalyysia

Oon yrittänyt kartoittaa meidän tilannetta rallyn suhteen tankkaamalla noita alokasluokan kylttejä ja pohtimalla itsekseni mitkä meillä on hanskassa ja mitkä ei, joten kirjoittelen nyt niitä ihan konkreettisesti ylös että voin jatkossa seurata miten tää homma lähtee käyntiin.

 Käännös oikeaan sujuu varsinkin hyvällä vireellä ihan saumattomasti. Käännös vasempaankin on hyvä, vaikkei niin nätti kuin oikeaan. 270 asteen oikea käännös pelittää samaan tyyliin, mutta kun samat asteet pitäisi mennä vasemmalle niin koira jää vähän kömpelösti ikään kuin mun väliin. Täyskäännös oikeaan on täydellinen, vasen täysi katastrofi. Tää on oikeastaan niin huono että jonkun pitäisi tulla näyttämään mulle kädestä pitäen miten tää oikeasti menee. Pitäisi seuruuttaa vaan vasemmalla puolella alati pienenevää kehää jotta paikan haku muuttuisi koiralle luonnollisemmaksi. Tosi tyypillisiä tottelevaisuuslajien harrastajien ongelmia siis so far, ah aina niin pelottava vasen.

Sen sijaan vasen täyskäännös, joka on siis hämmentävästi eri kyltti kuin täyskäännös vasempaan, on meidän lähestulkoon bravuuri. Koira vois toki joo olla vähän tiiviimmin mussa kiinni, mutta tää on kyllä yksi varmimmista vähänkin haastavimmista. Mulla on tässä pieni käsiapu jota en ole oikeastaan kokenut edes tarpeelliseksi häivyttää kun se kuitenkin sallitaan. 360 käännökset menee aika kivasti jopa vasemmallakin muutamalla apuaskeleella.

Vauhtia muuttavat kylti on kohtuu hyvin hanskassa, tosin hitaassa tahdissa koira alkaa helposti jätättää. Nopeuden lisääntyessä ei mene niinkään edistämiseksi mutta jos koira on tarpeeksi kuumentunut saattaa se hypähtää kerran tai pari. Seuruuta eri nopeuksilla tulee siis lisätä treeneissä. Askel oikealle on ihan ok-hyvä, oon itseasiassa opettanut tähän ihan käskysanan jotta koira osaisi ennakoida tilanteen paremmin. Spiraalit menee kivasti koiran osalta, mutta mulla on näissä toisinaan ongelmia. Ensinnäkin mulle tuli täysin yllätyksenä että sekä näissä että pujotteilussa saattaa olla koetilanteessa "härötörppöjä" eli radalla on ylimääräisiä törppöjä joiden kiertämisestä seuraa virhepisteitä. Nyt pitää alkaa opetella laskemaan kolmeen ja neljään. Lisäksi mulla on ollut tapana alkaa vähentää kierrettäviä törppöjä väärään päähän, tää vaatii yllättävän paljon ajattelemista.

Koira eteen, vasemmalta / oikealta sivulle (istu) osuudet hoituu käsiavulla. Koira lähtee tosi näppärästi sivulta vauhdista mukaan varsinkin tullessa vasemmalta sivulle. Eteen - käskyn opettaminen taas menee seuraavan pennun ajan koittaessa ehdottomasti things to do first - listalle, koska se on vaatinut yllättävän paljon töitä eikä meinaa vieläkään sujua niin hyvin kuin pitäisi. 1 askel, istu, 2 askelta, istu, 3 askelta, istu kyltti on ihan perusjuttuja, koira on vaan niin tottunut laskemaan perseen penkkiin joka välissä että oon alkanut painottaa istumista silloin kun se oikeasti vaaditaan enkä antaa koiran arpoa että haluanko sen perusasentoon vai en (Capt. Obvious to the rescue, mutta tääkin on asia jota ei tule niin herkästi ajatelleeksi). Sama kuvio ohjaajan peruuttaessa ja koiran tullessa eteen tökkii semisti ensimmäisellä askeleella jossa koira tuppaa jäädä seisomaan. Oon itse kyllä epäjohdonmukaisesti hämmentänyt tätä käskyä korjaamalla koiraa match showssa ottamalla askeeleen taaksepäin ja antamalla seiso - käskyn jos takapuoli meinaa laskeutua, joten koira on yhdistänyt sen että kun eukko peruuttaa niin minä nousen seisomaan. Tämän vuoksi oon yhdistänyt rallyn liikkeeseen eräänlaisen signaturekäsimerkin jolla yritetään paikata tätä sekaannosta. Lisäksi korkea vire johtaa helposti siihen että koira astuu herkästi varpaille, käskyn ajoittamista pitää siis pohtia.

Ilokseni voin kyllä todeta että loput kuusi kylttiä ovat niitä perusvarmoja. Istuminen, maahan meno niin liikkeestä kuin istumisen kautta sekä koiran kiertäminen sen odottaessa eri asennoissa - kaikki menee. Ihan hyvin siis menee ottaen huomioon että tutustuttiin lajiin vasta maaliskuussa, ainakin näin mä sallin itseni ajatella. Nyt meidän kehitykselle olisi ensiarvoisen tärkeää alkaa treenaamaan kylttejä ratamuodossa ja mielellään jonkun sivullisen ottaessa videokuvaa. Kesästä näyttää tosin tulevan niin kiireinen että en tiedä uskallanko sittenkään luvata meille virallisia vielä syksyksi, alkutalveksi kylläkin ehkä. Tai mistä sitä tietää jos mä vaikka saisin tosissani aikaiseksi, harmi vaan että treenikaverit ovat enimmäkseen täällä Tampereella. No, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

kuvat lainattu Suomen Rally-Tokoliiton sivuilta.

Match Show Hakametsä

Lähdettiin sunnuntaisella treeniporukalla tänään kehäkettuilemaan vaihteeksi Hakametsään (Tampere-asumisen iloja, joka viikko riittäisi tapahtumaa jos vaan käydä jaksaisi). Lievästi sanottuna hienoisen kierroksilla käymisen vuoksi meidän pariesiintyminen Mökön kanssa meni ihan reisille, seisominen oli mitä sattui eikä katsonut muhun päinkään kun ravattiin.

Ensimmäistä kertaa oltiin mätsärissä jossa oikeasti edettiin ripeästi, 45 minuuttia meidän ensiesiintymisestä oltiin jo sinisten kehässä. Mökö otti ihan mielettömän skarpin ja seisoi Svean (!) perässä täysin lungisti vaikka sinisten valkkaaminen kestikin. Päästiin aluksi seitsemän parhaan joukkoon josta valikoiduttiin lopulta kolmanneksi Svean sijoittuessa hienosti ykköseksi. Tuomari huomioi meitä ilmoittamalla että "On tuo Mökö sitten jotenkin ihana", hyvillä mielin lähdettiin siis kehästä.

Melkoinen mätsärikausi ollaan kyllä avattu olemalla kaksi kertaa SIN3 ja kerran PUN1, eikä käyntikertojakaan ole ollut yhtään sitä kolmea enempää. Ensi kuussa taidetaan vielä pyörähtää sekarotuisten kehässä ja sitten aletaan keskittyä ihan muihin hommiin.

Möllirallia ja varustelua

Mä olin tänään niin reipas että aamulenkin jälkeen lähdettiin vuffen kanssa Mustiin ja Mirriin sovittelemaan meidän virallista rally-tokopantaa. Kävikin niin mahtava munkki eli pulla että Joken vanha mallisto oli poistumassa myynnistä joten korjattiin talteen järeä musta aitonahkapanta vain neljäsosalla sen alkuperäisestä (itselleni ehdottomasti liian korkeasta) hinnasta. Saatiin vielä viikonloppuna voimassa oleva alekuponki kaupanpäälisiksi ja nyt mietinkin että minkähän tarpeen mä äkkiä kehittäisin... Tein vähän pantainvistä myöhemmin kotona ja tää on meidän tän hetken saldo,

Hei Riikka, syväterävyys soitti, haluaa kuulemma ylpeytensä takaisin... Nolosta kuvasta huolimatta mun on vähän liputettava sitä että mun puolitoistavuotiaalla koirallani on vain viisi pantaa. Vasemmalla siis tänään hankittu Jokke. Hurtan ja Agrimarketin puolikurrat meillä on arkipantoina helpon riisumisen vuoksi. Pinkki Jokke niitein on ostettu käytettynä kaverin noutajan kasvettua ulos siitä, mutta täytyy sanoa että se ei ole tainnut olla päällä koiralla kertaakaan. Hurtan pinkki pistolukkopanta on ensimmäinen varsinainen panta jonka olen ostanut, koiralla ei tainnut olla ikää neljää kuukauttakaan ja se on niin nafti että on poistunut jo käytöstä. Mä olen niin huono pitämään koiralla pantaa kaulassa etten ole saanut koskaan aikaiseksi tilata muiden elukoilla ihailemiani custom-varusteita, ehkä joskus.

Sit mä noudin tänään postista Horzen paketin josta löytyi uusi peti, mutta aivan kuten jo ääneen toisaalla sanoinkin, liian pienenä. Oletin että pienin peti on pienille koirille ja suurin peti jättikokoisille joten järkeilin ja otin kuudesta koosta kolmanneksi suurimman ja eihän tuo siihen loikomaan mahdu. Korkeintaan onnettomalle sykkyrälle. Kissalle peti tuntuu kelpaavan ja näyttäähän tuo sentään hyvältä, jospa se kelpaisi koirallekin tyynyksi... Mutta nyt mä oon sentään hankkinut sen en-mä-osta-kun-ei-se-siinä-kuitenkaan-nuku-pedin, eikä ollut hintaakaan postareineen kuin reilu 20 €.

Meillä oli tänään tosiaan viimeinen rally-tokon alokaskurssin lähiopetuskerta jonka kunniaksi pidettiin möllikoe. Rata alkoi ihan mukavasti 360 asteen käännöksellä oikeaan, sehän meiltä sujuu josta jatkettiin koira eteen, vasemmalta sivulle, istu - kyltille joka ei niinikään tuottanut ongelmia. Pujottelussa meillä oli aluksi vireongelmista johtuvaa kontaktikatoa jota seurasi aivan järkyttävän ruma vasen täyskäännös mutta spiraalissa koira sai jutun juonesta kiinni ja kontakti parani tosi reippaasti. Koira jäi liian kauaksi eteentulojen toisessa vaiheessa mutta loppurata menikin sitten jo ihan rutiinilla.

Sijoituttiin toiseksi kuudesta koirakosta pistein 98/100. Taluttimen lukon noususta ei tässä kokeessa sakotettu ja muutenkin meitä kohdeltiin hyvin armeliaasti, mutta aika kivastihan se kuitenkin meni. Eiliset häiriötreenit Svea-beauceronin ja Ohmu-porokoiran kanssa tekivät hyvää, tänään ei oltu enää yhtään niin kierroksilla kuin eilen. Seuraavaksi mä otan asiakseni tulostaa alokasluokan kyltit ja aloittaa treenaamisen meidän kurssikaverin kanssa, jahka saan ihan oikeasti aikaiseksi työstää sen kummittelevan vasemman täkärin kuntoon niin voitaisiin syksyllä käydä korkkaamassa jo ihan viralliset ALOt.

Pakko tunnustaa että aluksi mä kyllä ajattelin että pitäkää rallynne, mutta kyllä mä nyt sanoisin että aika kivaahan tuo on ollut ;)

Rakkaudesta bloggaukseen

Lukioaikoina pyörittämäni pienimuotoinen lifestyleblogi on ollut kuollut ja kuopattu jo useamman vuoden, mutta ajatus blogista jonka pitämiseen en varmasti kyllästy on poltellut jo pidemmän aikaa. Lähestulkoon jokaisen koirailun jälkeen olen pohtinut että taas olisi ollut hyvä sauma kirjoitella vähän ylös joten tadaa, tässä se nyt on, uutuuttaan kiiltelevä Hundkarusellen!

Päivitystä alkaa tippumaan sitä myöten kun saan tenttisumaltani aikaiseksi joten toistaiseksi toivottelen hyvää kesänodotusta vaikka todennäköisesti en malta olla palaamatta astialle kovinkaan kauaa.