Torstain aksat

Torstain treeneissä tehtiin kisanomaisesti ykkösten rataa niin, että koira tuotiin hihnassa radan alkuun, odotettiin lähtölupaa ja tehtiin rata niin hyvin kuin suinkin osattiin ja siirryttiin pois rata-alueelta ennen koiran palkkaamista. Jälkipyykki pestiin vasta kun koko neljän koiran kierros oli käyty. 

Arvata saattaa, että Utun kanssa meni aika reisille. Ensimmäisen virheen tein kun menin varmistelemaan keppien sisäänmenoa, ts. jäin tielle ja koira hämmentyi väärään väliin. Korjauksella ok. Toinen ongelma tuli kahdesta hypystä ja muurista koostuvasta suorasta joka päättyi putkeen, koira lähti kuin tykin suusta suoralle muttei irronnut enää putkeen koska mä olin ensinnäkin niin pirusti jäljessä takana ja lähdin jo erkanemaan sivusuunnassa mikä veti koiran pois putkelta. Kolmannekseen aloin varmistaa turhaan seuraavan putken pään erottelua ja koira poimi nanosekunnissa suunnaksi A-esteen. Lopuksi hieman vino suora oli turhan haastava vierellä juostava ja mä jäin taas todella reilusti jälkeen.

No Mökö sitten? Ilman merkillistä imua kameranaiselle olisi ollut nätti nolla. Ensimmäisen mokan mä paikkasin hyvin reippaasti jatkamalla, mutta tokalla kerralla kun Mökö ei edes yrittänyt seurata ohjausta vaan lukitsi Ullan vedin pultit, älähdin koiralle ja vire laski kuin lehmän häntä. Uusinnalla nätisti loppuun. Tässä se avainsana nyt olisi että mä en hiiltyisi puolikkaassa sekunnissa, mutta kun mun pinna tuon elukan kanssa on niin olemattoman lyhyt. 

Utu-rundin virheitä korjattiin seuraavalla kierroksella. Kepit onnistuivat heti kun jäin oikeasti sivummalle, kun ei se mua sinne kertakaikkiaan vaan tarvitse. Suoralla saatiin muutama onnistunut putkeen imu kun pilkottiin pienemmiksi osiksi, mutta tätä aletaan nyt treenaamaan ihan todella, koska se varma irtoaminen kauas on niin hiton vitaali taito silloin kun tilanne on tämä ettei mulla ole joka tilanteessa vaan mitään mahdollisuutta olla paikalla. Lisäksi mä varmistelin kakkosputkea ihan turhaan kun oikea pää oli koiralle se kaikkein loogisin. Loppusuorasta saatiin ihan ok-hyvä kun tein takaaleikan tokavikalle hypylle. Myös lisää eteenirtoamistreeniä tarvitaan. Videolla on ensin Mökön tekemänä koko rata ja lopuksi Utun viimeisimpiä pätkiä joissa koira oli jo sen verran väsynyt että mitään merkittävää hyötyä ei enää saavutettu ja irtoamisestakin joustettiin. Videot ovat valitettavasti kääntämisen jälkeen kärsineet ratioltaan, en tiedä mitä kuvausprosessissa oli tapahtunut kun joka pätkä oli pystyssä.

Summa summarum, Mökö oli odotetusti nätisti tekevä ihan tarpeeksi ripeä ykkösluokkalainen jonka kanssa tuskin tarvitsee kauhean kauaa niitä luokanvaihtonollia metsästää sitten kun sen kanssa startataan. Sillä on kuitenkin ihan mukava vire varsinkin pienessä paineessa. Tällä kertaa otti häiriötä, mutta eipä Mököä ole juuri treeneissä kuvattu, ehkä kaukana kentän laidalla seissyt hahmo oli jotenkin omituinen sillä esimerkiksi epiksissä ei ole koskaan haitannut että laita on täynnä ihmisiä. 

Entä Utu sitten. Se on omalla tavallaan huomattavasti työläämpi ja vaatii multa todella paljon enemmän tarkkuutta. Se ei tosiaan korjaile mitään mun signaalivirheitä vaan se on mennyt jo. Se pysähtyy kuin seinään ja kääntyy kolikon päällä jos saa multa aiheen, tarkoitin mä sitä tai en. Selvää kuitenkin on että jos se paketti saadaan kasaan joskus tulevaisuudessa, niin lopputulos on mun mittakaavassa ihan mieletön.

Perjantaina startanneesta kilpatokoryhmästä on sen verran paljon kirjoitettavaa, että palaan aiheeseen omassa postauksessaan.

Aina välillä kannattaa manata

Mikään muu ei sitten tällä kertaa oikein sujunutkaan, kuten kolmesta edeltävästä esteestä näkyy ;)

Jo huhtikuun puoliväli

Viime viikon torstaina käytiin Tanjan kanssa Hervannassa tokoilemassa ja lenkillä. Utulle paikkamakuuta ihmishäiriössä, noutoa ihmishäiriössä ja alettiin pohjustaa luoksetulon stoppia. Paikkamakuu oli levoton, joten päätin että nyt riittää ja vaihdoin siihen vihjeen. Vihjeen, joka tarkoittaa nyt tasan sitä että siellä kentässä ollaan maaten niin kauan että mä tulen paikalle vapauttamaan, siellä ei tarvitse istua, seistä tai arpoa että pitääköhän tästä kohta luokse lähteä. 

Noutoa tehtiin pallolla, koska en halunnut että liika häiriö kostautuu kapulalle. Yritti pariin otteeseen viedä Tanjalle (joka seisoi noutolinjan varrella ja lopulta käveli sillä edestakaisin ja sen poikki), mutta Utu alkoi pian itse pohtimaan mitä on tekemässä. Nopeus kärsi huomauttelusta, muuten jees. Pitää tehdä jatkossa taas vauhtinoutoja. Luoksetulon stoppiin alettiin opettaa takapalkan vihjettä ja koira tajusikin sen lopulta tosi hyvin. Aika nätistihän se pysähtyy, pelkään vaan että ongelmaksi muuttuu stopin jälkeisen luoksetulon vauhti. Ajatuksena mulla on kertoa koiralle että palkka tulee aina multa tai mun taakse jos ei toisin mainita, joten kannattaa juosta lujaa. Ei ole onneksi alkanut normiluoksetuloissa hiipimään yhtään. Aika harvakseltaan pitää muistaa vaan treenata. 

Torstain aksassa oltiin kummatkin vähän pihalla ja väsyneitä. Radan alku oli vaikea, ensimmäiseen kolmeen esteeseen meni sata vuotta. Mulle on tuo pakkovalssi jotenkin ihan mystinen juttu eikä mun tule itse koskaan ymmärrettyä käyttää sitä yhtään missään, en jotenkin oikein edes hahmota että mihin se ylipäänsä sopii ja milloin käytettäväksi. Keppejä taas erikseen ja joku niissä vaan edelleen mättää, koira vaan lopettaa pujottelun kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla vaikka palkan tähystelystä sinänsä on vaan päästy, mutta se kuulemma alkaa hakea multa ohjeita. Joku muutos mussa tapahtuu mistä se päättelee että nyt riittää. Eihän mulla mikään kiire ole sitä kilpailuttaa mutta niin pienestä on kiinni että esimerkiksi hypärin esteet olis kasassa. 

Tiistaina tehtiin paikkamakuuta ensin pelkästään Utulle niin että Riina ja Jenna jäivät meidän väliin juttelemaan ja liikuskelemaan, ja nyt meni kyllä tosi hienosti. Kävin välillä palkkaamassa koiraa eteen ruoalla ja silittelin sitä samalla pehmoisia jutellen, tunnetila oli niin optimi että halusin tukea sitä palkalla. Lopuksi otettiin Riinan malikan kanssa neljän minuutin paikkamakuu, rupean treenaamaan Utulle tarkoituksella myös ihan reilusti koesuoritusta pidempiä makuita niin se pari minuuttinen tuntuu toivottavasti meistä kummastakin lyhyeltä. Mä nimittäin ajattelin kuitenkin ilmoittaa sen vielä toisen kerran alokasluokkaan kun meidän seuralla on toukokuussa koe jossa on taas Riitta tuomaroimassa, eli paikkamakuu on viimeisenä ja pääsen treenaamaan sitä fiilistä myös koepaikalle ennakkoon. Elleivät nyt juoksut ala. Ilmoittauduin myös pitkän tauon jälkeen takaisin HerHaulle joiden kisanomaisessa paikkamakuussa käydään maanantaisin. Avainsana on nyt se toiminnon yleistäminen, se onnistuu kyllä tuolla hallissa mutta kun sen pitäisi onnistua kaikkialla, nuo optimiolosuhteet valitsen nyt ihan siksi että haluan sen paikkamakuun onnistuvan siellä alokasluokassa koetilanteessa ennen kuin se vaikeutuu. Tää on just tätä omaa huolimattomuutta kun ensimmäiseksi koiraksi on sattunut dieselveturi jolle ei ole koskaan tarvinnut teroittaa paikalla pysymistä... 

Dieselveturista puheen ollen, Mökö menee ensi kuun lopussa Pirkkalaan veitsen alle. En tiedä miten se siihen vaikuttaa, ehkäpä ei muuten mitenkään, mutta ei tarvitse enää surra hormonaalista keskittymiskyvytöntä hidasta koiraa joka sotkee ja on poissa tolaltaan melkein kaksi kuukautta vuodesta ja joko tekee tai lopettelee samaa toimintaa vielä neljä siihen päälle. Kattellaan.

Nasta pimu, olet sinä

Utun ensimmäinen tokokoe on luojan kiitos takana päin, joten aika puida jälkipyykit videon kera. Lauantai oli säiden puolesta heti aamusta upea ja autossa oli upouudet kesärenkaat alla, ja vaikka koepäivänä tuli ajoakin yli 200 kilometriä oli fiilis kaikenkaikkiaan hyvä.

Ensimmäisen shokin koin kuitenkin koepaikalla, kun mulle selvisi että tila on hyvin pieni, alusta on kova ja paljas betonilattia ja kaikki nämä + 20 ihmistä lähestulkoon hengittävät niskassa koko kokeen, kun TamSKilla ja ulkokokeissa ehdin jo tottua siihen että oon hyvän matkan päässä "turvassa" kuumottavalta yleisöltä. Koiria oli alokasluokassa 16, eli osallistujia oli enemmän kuin yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa jossa oon kilpaillut. Utu oli toisessa paikkamakuuryhmässä keskipaikalla, nousi heiluttamaan häntää tuomarille luoksepäästävyydessä mutta sai kympin.

Toinen shokki iski, kun koiran jätettyäni tajusin että tuomari ja liikkenohjaaja jäivät seisomaan koirien ja ohjaajien väliin, suoraan mun ja Utun linjalle. Se oli mulle ihan täysin odottamaton häiriö, näköestettä ei olla treenattu juuri yhtään ja näin jo puolen minuutin jälkeen että tää päättyy huonosti. Aluksi Utu makasi varmasti ja yritin siirtyä seinällä niin että se saisi pidettyä muhun katsekontaktin, mutta puolesta minuutista minuuttiin se alkoi käydä epävarmaksi ja lopulta noin minuutin kohdalla nousi. Nousemisen jälkeen se alkoi ottaa hitaasti yksittäisiä askelia mua kohti, riiputti korviaan ja näytti niin käsittämättömän hämmentyneeltä että mä otin tilanteen omiin käsiini ja hain sen pois, olihan se tullut jo hyvän matkaa mua kohtikin. Nollalla siis alkoi tämä koe ja tässä vaiheessa kieltämättä tuntui siltä että kakkostuloksen kanssa lähdetään kotiin, elleivät diskaa mua kokonaan omatoimisesta ratkaisusta paikkamakuussa. 

Anna sitten kuitenkin lohdutti että älä höpsi, meet yksilöihin ja nyt ei tarvitse enää jännätä. Kävin myös sisäistä monologia aiheesta ja tulin siihen tulokseen että tämä on leikkiä, koira ei nyt vaan sattunut kestämään tätä häiriötä mutta tälleen tänään ja nyt mennään hakemaan kisarutiinia muihin liikkeisiin. Yksilöiden alkaessa Utu oli edellisestä keissistä ja takana olevasta yleisöstä hieman hämmentynyt kun pyysin sitä perusasentoon seuraamiseen, joten ajattelin jo että mitähän tästäkin tulee. Kauheasti en koiraa ehtinyt vilkuilla kun mulla menee nuo kokeet sellaisessa epäuskoisessa transsissa, panin kyllä merkille että onpa aika hyvä paikka, mutta yllätys oli silti melkoinen kun tuomari nosti ilmaan pyöreän kympin (joka oli luokan ensimmäinen  hihnaseuruusta ja ellei peräti samalla viimeinen) ja yleisö alkoi taputtamaan. Hihnatta seuruussa osasin jo vähän rentoutua ja kävellä reippaammin, koira aukesi hieman täyskäännöksessä ja juoksussa ja lopuksi hieman kompuroin ja kävelin huonosti täyskäännöksen, mutta siitäkin saatiin 9½. 

Hallin pienuus näyttäytyi toden teolla jäävissä, jotka tehtiin peräkkäin samalla suoralla maailman minimaalisimmilla etäisyyksillä. Hyvä kun ehdin koiraa edes jättämään, kun liikkuri pyysi jo palaamaan koiran viereen. Kummatkin jäävät menivät kyllä yli odotusten, seisomisessa koira ennakoi aavistuksen mutta maahanmeno oli etupainotteinen ja nopea sekä stoppi jämäkkä. Luoksetulo sitten jo mielestäni kärsi lyhyestä matkasta, koira ei saanut kunnolla vauhtia liikkeeseen eikä voimaa takapään käyttöön joten koko suoritus oli mielestäni vähän löysä ja loppuasento turhan edessä, mutta kymppi tästäkin. Hyppy meni samaan malliin kuin treeneissä, sillä erotuksella että Utu oikeasti kuunteli kun pyysin sitä vierelle eikä edes yrittänyt varastaa esteelle. Hyvä varma hyppy ja lopuksi päätin liikkuroida perusasennon ihan itse. Olin varmaan kaikkine häröilyileni sen liikkurin lemppari... Hypystä siis kymppi, kokonaisvaikutuksesta kymppi ja yhtäkkiä ennen kuin ehdin kunnolla edes tajuta oli meillä kasassa 168 pisteen ykköstulos joka olisi ollut hyvällä paikkamakuulla 198 pisteen arvoinen. Fiilis oli melko hyvä kun ennalta vieraat kanssakilpailijat tulivat onnittelemaan ja kehumaan koiran suoritusta. 

Tuomarina oli reiluna tunnettu Marita Packalén, joka yksilöiden jälkeen totesi mulle että aika hyvinhän teillä sitten meni ja että ihan noin kovasti ei tarvitsisi kehässä jännittää, koirakin kuulemma mua rauhoitteli olemaan kun mä taas silmät leimuten stressasin koko suorituksen. Erityisen tyytyväinen oon ensinnäkin koiran suorituksen kokonaisvaltaisuuteen, se ei ottanut häiriötä (yksilöissä) mistään, se suoritti kaiken varmasti ja tasaisesti ja vire oli täysin samankaltainen läpi koko kokeen vaikka kiitin sitä hyvin vaihtelevasti, välillä enemmän nostattaen ja toisaalta taas hyvin hillitysti. Erityisen tyytyväinen oon siihen että koira malttoi odottaa lupaa perusasentoon sekä otti jokaisen ripeästi ja ensimmäisellä käskyllä. Hihnaseuruu oli munkin mielestäni alokasluokan tasoksi oikein hyvä, jäävät olivat pirun hyvät ja hyppy sujui kuten piti. Muutaman pisteen olisin vähentänyt hihnatta seuruusta sekä luoksetulon loppuasennosta ja epävarmasta jätöstä, mutta tällä kertaa meidät arvosteltiin näin ja mullehan se kelpaa. Ja mikä parasta, mun ei tarvinnut viritellä koiraa tuohon kokeeseen yhtään, ei säännöstellä sen ruokaa tai liikuntaa tai hetsata tai hillitä, se oli just precis.

Tänään treffattiin Tanjan kanssa Kaupissa ja otin Utulle tietoisesti ihan kaikkea muuta kuin alokasluokkaan liittyviä liikkeitä, eli kaukoja, noutoa ja ruutua.  Sillä oli melko kuormittava päivä eilen, mutta silti se tuli autosta ihan samalla fiiliksellä kuin aina, että mitäs tehtäis. Nouto meni hyvin lukuunottamatta tyypillistä häiriöluovutusta, vei kapulan ensin lähempänä olleelle Tanjalle. Meni lujaa kapulalle ja palautti laukalla, vähän saalisti kapulaa lähetyksessä mutta mulla ei ole mitään tarvetta alkaa sitä viilaamaan, kunhan tuo nopeus säilyy. Kaukoihin sain vinkiksi palkata lelulla, istumaan nousu jää vähän vajaaksi toisinaan vaikka vauhti oli mulle mieleinen. Ruutuun sain ihan loistavan vinkin ja sitä alankin heti toteuttamaan kunhan saan askarreltua nauhat. 

Avoin luokka siis siintää mielessä kuten bh-koe, joten lähikuukaudet tullaan kuluttamaan intensiivisen paikkamakuutreenin parissa. Yleistetty vihje saa nyt väistyä ja sekä kaukoihin että piilopaikkamakuuseen opetetaan oma jättökäsky joka valmistelee koiran liikkeeseen. Tää on kyl parasta huumetta.