Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste toverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toverit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Helsinkiviikonloppu

Perjantaina ajeltiin koirien kanssa Helsinkiin Tiinan, Snön ja Ån luokse. Mulla oli hyvin pitkältä ja raskaalta tuntunut viikko takana, joten ilta kului lähinnä pizzan ja elokuvan parissa. Tiinalla on ihan kelvollinen arsenaali erilaisia DOBO-välineitä, joten kokeilin kummallekin koiralle isoa "munapalloa" sekä sheippailin asettelemaan tassuja pienemmille tasapainotyynyille.

Mökö ei uskaltautunut seisomaan munapallolle, mutta Utu loikkasi sille namin perässä hyvin ennakkoluulottomasti. Kyllä sai pieni koira tehdä paljon hommia että pysyi tasapainossa namia syödessä. Mukava lisä olisi kyllä omaankin valikoimaan, mä kun oon niin laiska teettämään muuten kehonhallintatreeniä.


Lauantaina herättiin aikaisin ja lähdettiin Hyvinkään tienoilla olevalle hiekkakuopalle juoksuttelemaan koiria. Päivällä vietettiin muutama tunti Messarin koiranäyttelyssä. Katseltiin muutama tovi bordercollieita, nahkoja ja pyrrejä, käytiin katsomassa DOBO-lajiesittely ja tutkiskeltiin myyntikojujen tarjontaa. 


Mulla oli alunperinkin ajatuksena vierailla D&Cn pisteessä, ja kun merkkikartiot olivat messutarjouksessa ja niitä sattui saamaan ihan mahdottoman pinkkinä niin otin neljän setin. Ruutunauha oli sen verran suolaisissa hinnoissa että sen ajattelin käydä ostamassa tekstiilitukusta. Näillä mä voinkin aloitella ruutua, merkkiä, rally-tokon pujottelukylttejä ja käyttää kisanomaisissa rekvisiittana. Siihen kojuun olis saanut muutaman pennin uppoamaan jos olis ollut ylimääräistä, vielä jäi naru - ja lussupallot hyllyyn odottamaan sitä hetkeä kun luon taas itselleni uusia tarpeita.


Illalla mentiin vielä aksaamaan Ojankoon. Mä olin omin pikku kätösin miettinyt meille vuorostani radan, joka toimi ihan mukavasti. Mökö teki yhden viisiminuuttisen hyvän mielen treenin välipalkoilla ja maalissa odotti alumiinivuoallinen Shebaa, voi miten iloinen ja mielissään se oli ja eteni reippaasti. 



Mun kännykästä oli akku niin vähissä että jouduin lataamaan sitä hetken hallin seinän pistokkeessa että sain pari minuuttia videota viimeisestä osiosta jossa koiralta oli jo enimmät mehut imetty. Ihan näin hallitusti ei siis yllättäen mennyt alkuun, vaikka kyllä meillä alkaa jo yhteistyö enimmäkseen onnistua, Utu oli kaikenkaikkiaan hirveän hyvin kuulolla. Mä käytin tällä kertaa ääntäni ja ohjaavaa kättäni hallitusti, oon kiinnittänyt huomiota että helposti ihan näpeissäkin olevissa tilanteissa signaalit muuttuuvat kiihtyneiksi ja vähän hätäileviksi. Oon muutenkin pyrkinyt karsimaan suullisia käskyjä koska vartaloa koira kuitenkin enemmän seuraa ja mulle jää enemmän aikaa ajatella kun en lätise, mä kun en naiseksi mikään erityisen lahjakas multitaskaaja ole.  Kotiläksyksi annan itselleni teettää koiralla kuitenkin vähemmän toistoja, vaikka se innokas onkin ja on noinkin nopea treenin lopussakin. Ei tarvitse ylityöstää jos sujuu vähemmälläkin.


Aksasta lähdettiin sitten ajelemaan takaisin Pirkanmaalle superkivasta koiraviikonlopusta väsyneinä. Koirat jäivät nukkumaan ja meitsi lähti vielä muutamalle pitkälle pikkujoulurientoihin jotka lopulta venähtivät niin että tänään ollaan maattu koko porukka sohvalla syvään huokaillen. Hyvää tasapainoa, etten sanoisi.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lokakuun viimeiset

Perjantaina 11.10 agilityä majalla Jutan kanssa. Linjassa kepit, hyppy, hyppy, pituus ja mutkaputki, yhdistettiin Utulle keppejä rataan ja opeteltiin etsimään putkea monen esteen takaa. Putken toisesta päästä takaisin tulosuuntaan, neljä välistävetoa. Utun kanssa ei tullut välistävedoista yllättäen oikein mitään, sen ilme oli jo lähdössä tämä ja se sinkoili ja roiski ja sitä oli vaikea saada haltuun. Ja mä olin *rumpujen pärinää* aina myöhässä. Miksi agilityssä ajoittaminen on niin vaikeaaaa. 

Mökön kassa välistävedot meni, mutta ei se nättiä ollut. Se on kuitenkin niin hyvin kuulolla ja sen  verran hidas, että pystyy suorittamaan viivästyneellä ohjauksellakin. Mököä eräs päivä kun pohdittiin niin eihän se juuri virheitä tee, se saa kerättyä itsensä melko vaivattomasti hypyille lyhyilläkin varoitusajoilla, rimat pysyy, eikä se roiski. Ei se myöskään irtoa tai suorita oikein mitään erityisen itsenäisesti, mutta ei kai harrastakseen tarvitse aina kaikkea saada yhdeltä koiralta. Kokeilin Toijalassa sillä keinua muutaman toiston jokin aika sitten ja ihan hyvinhän se meni, saisi vaan olla sekin ripeämpi. 

Mä oon oikeastaan ihan raivostuttavan väsynyt siihen että valitin aikanani niin paljon Mököstä että nykyään ihmiset ovat aina voivottelemassa ja säälimässä kun sen kanssa tulee pienikin epäkohta puheeksi. Mökö on kuitenkin sisimmässään hirvikoira, aivan erityyppinen koira kuin vaikka pentuesisarensa Nika, joka on aktiivinen työnarkomaani ja joka ei ole kiinnostunut tippaakaan riistasta. Kyllä mä näen tuosta koirasta mikä sen Tehtävä tässä maailmassa on, miten se jännittyy jäljellä ja miten lujaa se juoksee metsässä, ja vain metsässä. Se ei oo noutaja, eikä se oo ylösajava, vaan se on tehty toimimaan yksin. Tietenkään se ei ole näin mustavalkoista, koska sitä tasapainottaa moni palveluskoirarotu ja rutinoitunut ohjaajan kanssa työskentely pienestä pitäen, mutta mun mielestäni se selittää hyvin esimerkiksi sitä miksei se tykitä agilityradalla. Se on mun ensimmäinen koira, jolla on muutamaa koetta vaille kolme koularia. Johonkin se raja on perkele vedettävä ja oltava joskus hetki hiljaa ja tyytyväisiä itseensä. 

Maanantaina 14.10 heti alkajaisiksi sänkipellolle aamuaurinkoon, voi kun olisikin joka päivä mahdollisuus. Iltapäivällä Mustavuoreen Kertun (Lubin's Just In Time) ja Brutuksen (Talvilinnan Reino Rahtilento) kanssa colliehommiin. Utu on äärimmäisen koirasosiaalinen ja leikkii mielellään kenen kanssa vaan, mutta jotenkin erityinen suhde sillä on silti kaltaisiinsa. Eräs päivä kävelyllä nähtiin soopeli uros matkan päästä, ja hän hillittömään itkuun pillahti kun siellä olisi ollut Ystävä.

Tiistaina 15.10 tokoiltiin omalla porukalla Kalevassa kentällä, ensin Utun, sitten Mökön kanssa. Utu seurasi, opiskeli jäävää maahanmenoa ja noutoa. Seuruu oli alkuun hataraa harjoituksen puutteesta, mutta tiivistyi toistojen myötä ja alkoi näyttää tosi hyvältä. Maahanmeno ei meinannut tänään onnistua ensimmäisillä pyynnöillä, mutta mikä on tärkeää on se että kun se sinne menee niin siellä se myös pysyy vaikka mä jatkan matkaa. Sekoittelin seuruupätkiä ja maahanmenopätkiä tahallani ennakoinnin välttämiseksi ja hyvin pelasi. Mutta voi vitsit, nouto! Me ollaan rakennettu nouto takaperin ketjuttamalla, ja tänään hän viimein nouti tunnarikapulan täysin kokeenomaisesti. Mah-ta-vaa. Iso kapula koiraa vielä hieman hirvittää, joten oon nyt keskittynyt helpottamaan tehtävää sen verran että noudettava esine on mieluisampi ja vasta sitten aletaan ottamaan kokeenomaisia kapulalla kun liike on varmasti hallussa (ja varsinaista kapulaa on vähän arvotettu lisää). On se hitto hieno.

Mökö teki alokasluokan liikkeet hyppyä lukuunottamatta (d'oh) välipalkalla ja hyvällä fiiliksellä. Se kyllä syttyy nykyään aina vaan paremmin ja paremmin nimenomaan tokoon. Eipä mulla moitittavaa taaskaan ollut, pitäis varmaan kovaa kyytiä treenailla jo avoimen liikkeitä ettei se ala leipiintyä mut kaks viikkoa vielä. Treenin jälkeen heiteltiin vähän mekin palloa nurmikolla ja ihan kivastihan se haki ja leikki mun kanssa kun Rosvo-Roope ei ollut paikalla omistamassa koko aukeaa.

Keskiviikkona 16.10 aamu alkoi hyvin nukutun yön jälkeen normaalisti, mutta aamulenkin jälkeen Utusta tuli yhtäkkiä kovin yskäinen, sille nousi kuume ja se makasi matolla pää huojuen. Sain iltapäivälle lääkäriajan Hervantaan jossa käytiin toteamassa akuutti keuhkokuume. Ensimmäinen annos antibioottia ja kipulääkettä annettiin injektiona, ja muutaman tunnin unien jälkeen kotona kuume oli jo laskussa ja ruokakin maittoi. Nyt Utu ottaa rauhallisesti vähintään ensi viikon perjantaihin jolloin käydään kontrollikuvissa, mikä on taas helpommin sanottu kuin tehty. Voi kun noi osaisi sanoa että nyt minusta tuntuu hieman kipeältä, ja nyt minä voisin ottaa rauhallisemmin muutaman päivän, eikä niin että sitten vasta ollaan kipeitä kun ollaan aivan todella kipeitä.

Joten torstaina Utu sitten torkkui kotona kun Mökö kävi ensin Agi.fi:n uudella Pinotien hallilla tokoilemassa ja myöhemmin SDP:llä aksaamassa. Tokoissa ei ollut sen kummempaa, liikkuroituina kaikki muut liikkeet paitsi seuruut kun ei vaan napostanut, liikkeenohjaaja käski kiinnittää huomiota perusasentoihin. En mä yleensä ole joutunut liikkeiden alussa niitä pahemmin korjailemaan, koiraa ehkä hieman kummastutti ympäristö, tai planeetat olivat pois raiteiltaan, who knows. Voishan noita toki kuuriluonteisesti ottaa.

Torstai-illan aksat oli kivat, ToiSKin porukassa on mukava vierailla. Ryhmässä ei tainnut olla Mökön lisäksi yhtään maxiesteitä hyppäävää koiraa, joten mekin mentiin nelikymppisillä vaihteeksi. Mökölle tuo muutaman tunnin lepo toko - ja agilitytreenien välissä ei ole aivan riittävä, joten vireenkin kannalta oli hyvä hakea sitä vähäistäkin nopeutta niillä matalilla hypyillä. Kyllähän se kaiken taas teki mitä pyydettiin, tahti oli vaan tavallista sympaattisempi. Mulle tuo oli kuitenkin tosi mukava treeni, rata oli kohtalaisen helppo ja kohtasi mun ajatukset, ohjaaminen oli mukavaa ja rentoa ja näyttääkin videolla ihan hallitulta.

Loppuviikoista vielä ilmoiteltiin joukkue marraskuulle rally-tokon SM-kilpailuihin edustamaan ToiSKia, jonne meiltä lähtee koira alokkaaseen, avoimeen ja muistaakseni voittajaan. Meillä on kyllä jäänyt nuo rallin hienosäädöt aivan täysin tokon jalkoihin, eikä treeniaikaa juuri ole, mutta koska koiralla ne hommat on muistuttelua vaille hanskassa niin mennään nyt pitämään hauskaa ja toivotaan että sillä vaikka hyväksytyn tuloksenkin saisi. Taitaa kuitenkin olla kutakuinkin viimeinen mahdollisuus osallistua paperittomalla koiralla minkään sortin mestaruuskisoihin ;)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Smooth, dude.

Koska mä olen aloittanut tämän harrastuksen sekarotuisella ystävälläni Mököllä, joka on pitänyt kutakuinkin parsia kokoon omin voimin, odotin innolla Acting-kennelin kasvattien sunnuntaista koulutuspäivää Noukanniemessä. Oli just niin huippua kuin ajattelinkin, sääkin suosi niin että mulla on karrelle palanut puolikuu selässä siinä kohtaa missä paita vielä paljasti ihoa mutta käsi ei ylttänyt enää rasvaamaan. 


Lähdettiin Utun kanssa ajelemaan kahdeksan aikaan Tampereelta, Mökö vietiin edellisenä päivänä porukoille hoitokoiraksi. Kymmenen aikaan saavuttiin perille Vaajakoskelle ja aloiteltiin päivä agilityllä. Meille kasattiin kymmenen esteen rata, jota kokeneemmat tekivät radan muodossa ja vasta-alkajille esiteltiin hyppyestettä ja putkea, niin suoraa kuin mutkaisaa. Utun kanssa tein 45-senttisillä rimoilla rataa. Hyppyesteet tuottivat Utulle aluksi hieman päänvaivaa, kun leveisiin siivekkeisiin tottuneen silmään putkien varassa olevat rimat olivat varmaan vähän alastomia. Alkuun siis lähinnä opeteltiin hyppäämään este, eikä kiertämään sitä. 


Otin pari ihan alle kymmenen minuutin settiä, ja kyllä siitä pienellä säädöllä puhdas rata tuli. Taas tuli tosin läksy siitä, miten pitäisi oikeasti vaan alkaa luottamaan tohon eläimeen, koska jos mä jään aina varmistelemaan että ottaako se koira sitä hyppyä niin mä oon auttamatta myöhässä ja silloin koira vielä yleensä itse lukkaa jonkun est... putken ja menee sinne. No, vastahan me tässä aloitellaan, ja varsin kiva kommentti saatiin siitä miten hienosti vuotias koira on jo melkein kisavalmis. Pitäis varmaan sallia itselleenkin jo se ajatus, että toi koira on kertakaikkiaan lahjakas. 


Syötiin pitkässä pöydässä hyvät ruoat, turistiin, uitiin koirien seassa ja valokuvailtiin paljon. Lopuksi tarkasteltiin porukalla naksutinta, jota olen tarkastellut toki ennenkin, ja jota apuna käyttäen otin pitkästä aikaa kapulanpitoharjoituksia. Hyvin oli pölliellä muistissa, kun nosti melkein itsestään kriteeriä joka tarjonnalla. Sitten kävin tarkastelemassa kun Muru havainnoillisti laatikkokontaktejaan ja tein eteenistumistreeniä ja luoksetuloja. Hyviä ajatuksia tarttui, mutta valitettavasti myös hieman kuumottava tunne siitä miten paljon hommaa on edessä... Hieno reissu kyllä vielä hienommassa seurassa, seuraavaa miittiä odotellessa. Harmi kun sitä on itse vaan sen verran etelämpänä, ettei ihan jatkuvasti tule ajeltua.


Ilmoitin Mökön eilen ekstemporee seuran tokoporukan järjestämään kisanomaiseen treeniin, jossa sai itse valita suoritettavat liikkeet. Alkuperäinen ajatus oli teettää hihnassa seuruu, luoksetulo, hyppy ja paikkis, mutta koska koira oli yllättäen ihan älyttömän hyvässä vedossa otettiin pakkaan vielä hihnatta seuruu ja jäävä maahanmeno. Ihan sairaan hyvää tekniikkaa tuli taas, eikä olla kuitenkaan Tanjan kanssa tehdyn treenin jälkeen tehty kuin muutama naksuttelu. Se nyt alkaa vaikuttaa siltä että tuo kisatilanne nostaa Mököä sittenkin vähän lajiin katsomatta, aiemmin kun olin ihan varma että juuri se jännite paineistaa sen. Mulla on jotenkin virheellisesti edelleen sellainen käsitys että toi koira on jotenkin överin ohjaajapehmeä ja menee rikki ihan kaikesta, kun ei se niin ole. Nyt varsinkin kun se alkaa olla aikuinen, se on varsin itsevarma ja tasapainoinen harrastuskoira joka ei tosiaan ole turmeltunut mun tekemistäni virheistä. Olin tähän päivään itseasiassa niin tyytyväinen, että ilmoitin Mökön elokuussa järjestettävään kokeeseen lähipaikkakunnalle. Syteen tai saveen, tuomari on kiltti ja Mökö todistetusti osaa. Nyt toivotaan vaan että mahduttaisiin, ja ettei Mökö ehtisi aloittaa juoksuja (ja että koepäivänä ei olisi kova helle). 


Utulle naksuttelin vähän lisää kapulatreeniä, jossa pääsin jo siihen pisteeseen että voin päästää kapulasta irti koiran istuessa edessä. Kädet vaan alkoivat loppua kesken, kun pitäisi naksauttaa, pidellä kapulaa ja jostain vähän palkatakin. Tehtiin myös perusasentotreeniä vaihtelevista kulmista ja istu-maahan-siirtymiä. Mä niin tykkään ton pienen eläimen tavasta tehdä töitä, jos Mököllä olisi edes puolet tosta moottorista niin hitto mitä koiria olisi näpeissä. Utun keppiprojekti on myöskin pyörähtänyt toden teolla käyntiin, mutta se on toisen postauksen juttu se. 

Kaikki tekstin kuvat on ottanut Karoliina S, kiitos vielä kuvista!

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hulluna sinuun

Naksuteltiin tänään pitkästä aikaa juttuja. Mökölle on ollut puomin alastulokontakti vähän epäselvä, joten oon vahvistellut 2on2offia milloin missäkin, taloyhtiön rappukäytävässä, sohvalla, pyörätuoliluiskilla lenkillä, ja nyt otin sen vielä laatikolle kun rupesin sheippaamaan samaa asentoa Utulle. Otin myös ohjelmaan sen hartaasti suositellun jalkojen väliin istumisen, ja ehkä viidennellä toistolla koira tiesi jo aika hyvin että missä se paikka on. Nyt voin sitten aina agilityssä zoomailla nivustenalaisilla Mököokulaareilla oivia lähetyssuuntia. Utu teki lisäksi perusasentoa, kapulanpitoa ja makuulla odottamista, mikä on sille melkein yhtä haastavaa kuin vietikäs seuruu Mökölle, koska se sinkoaa kehun ensimmäisestä tavusta pitkin seiniä. Mainio otus. 

Mökö juoksee toista viikkoa, joten ollaan pidetty taukoa torstain treeneistä. Edellisperjantain aksakin jäi välistä, kun lähdettiin Utun kanssa viikonlopuksi pk-seudulle katsomaan Eikaria ja Arttu-riiseniä. Viime perjantaina Mökö teki pöksyt jalassa pienen pätkän, Utu retuutti lelua, kävi vähän putkessa, juoksi muutaman perättäisen tyhjän hypyn ja volisi häkissä niin että hävetti. Mä sain taas ihan liian vaikean tehtävän ja heiluttelin käsiäni kuin tasoristeyksen liikennevalo. Oon huomannut, että noin joka kolmas treeni on sellainen jonka jälkeen tekisi mieli itkeä niin kauan että alkaa naurattaa. Nyt kun oon juossut täällä yksiössä yksin ympyrää heilutellen vähän lisää käsiäni, niin osaisin ehkä jo heilutella niitä hallilla. Ehkä. Kunnes sitten tulee taas uusi heiluttelutehtävä. 

No, jottei vaan nöyrryttäisi liikaa niin maaliskuussa ajattelin käydä korkkaamassa Mökön kanssa epikset Ylöjärvellä. Koska agilityhän on vaan hauskaa, ja koska kaikki ottaa joskus hyllyä, ja koska mä aina kehun että oon sellainen ohjaaja joka uskaltaa mennä kokeeseen katsomaan että mikä vaatii hiomista, right... Itseasiassa nyt on ollut niin hyvin erilaista tarjontaa, että huhtikuussa olisi mahdollista osallistua möllitokoon, edellyttäen siis että koira pysyy tolkuissaan juoksujen jälkeen. No, katsotaan sitä sitten, mutta ei kai sekään pahitteeksi olisi. Utun tokohommia en ole miettinyt vielä hirveän pitkälle, opetellaan ainakin minuuttinen paikkis jahka kenttä sulaa ja lisää alkeita sen verran kuin uskallan, mutta kesällä voitaisiin mennä Päivin pakeille. Nolottaa vähän myöntää, mutta Utun kanssa on tehty ihan naurettavan vähän mitään tarkkutta vaativaa koska mä en uskalla ottaa sitä riskiä että siitä tulee samanlainen junaturma kuin Mököstä. Saa joku joka osaa asiansa tehdä mun kanssa ensin pohjat sitten kun se on vähän isompi.

Rallytreenit loppuivat nyt tältä laskutuskaudelta enkä mä tähän väliin ole ottamassa uutta settiä, kun toi lauantaipäivä on niin mahdottoman huono aika treenata. Jatketaan kuitenkin TamSKin tallilla maaliskuun lopusta alkaen Jennin ja Veeran kanssa omatoimiagilityn parissa sunnuntai-iltaisin. 

Koirat on olleet viimeaikoina ihan parhaita kaikesta huolimatta. Ei mee päivääkään, että mä en naura ääneen Utulle. Mä en käsitä että miten se pystyy samaan aikaan näyttämään niin filosofiselta, mutta sitten taas toisaalta siltä ettei sen päässä liiku yhtään mitään. Ei riitä kahdenkaan käden sormet niille kerroille kun oon huutonauranut täällä koiraa joka pieraisee kovaäänisesti hypätessään sohvalle tai sieltä pois, tai joka kierii lattialla selällään hampaat mattoon upotettuna ja nurisee kovaan ääneen kun sen tahto ei mene läpi. Siinä missä mä ihailen Utun työmoraalia ja käsittämätöntä tarvetta tehdä ihan tasan kaikkea, niin kyllä tota rauhallista ja järkevää aikuistakin arvostaa nyt ihan eri tavalla. Kävin yksi päivä kahdestaan Mökön kanssa lenkillä kun Utu oli päässyt aamulla leikkimään poikien kanssa ja ihmettelin koko lenkin että miten tää sujuu jotenkin hirveän mukavasti ja helposti... 

Ps. Käykää katsomassa, millaisia tennispalloja Taiga teki eilen.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Posti toi, posti toi... Mökön

Paljon on pikkujuttuja jäänyt taas kertomatta joten tää olkoot syysloman official rästientry! Aloitetaan vaikka siitä että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ja teetettyä autonikkunaan tarran koiran valokuvasta, Mököä kun ei (yllättäen) löytynyt yhdenkään puljun valikoimasta. Artun Koiratarvike toimitti nopeasti ja edullisesti mulle hienot Mökö-tarrat, suosittelen mikäli jollakulla on tarvetta vastaavalle tuotteelle. Asensin sen eilen tohkeissani uljaan koira-autoni takaikkunaan ja lopputulos näyttää tältä.


Vietin pitkästä aikaa viikonloppua edellisessä opiskelukaupungissani Hämeenlinnassa jonka koirapuistossa tavattiin sunnuntaina pentuajan toverit Rokka ja Jedi. Olisi pitänyt nauhoittaa se ulina minkä toi koira piti jälleennäkemisen riemusta, ääni oli ihan käsittämätön muuten niin korrektille koiralle. Puolitoista tuntia viihdyttiin siinä sitten rupatellen ja valokuvia ottaen, päivitettiin myös mun puolitoista vuotta sitten ottamani talvikuva kun koirat olivat vielä ihan penskoja.

Rokka, Mökö ja Jedi maaliskuussa 2011

Rokka, Mökö ja Jedi lokakuussa 2012


Meidän Rokastahan kasvoi sitten ihan kohtalaisen iso mies lähemmälti 60 kilon elopainolla, eipä paljon näytä tuo oma piski vieressä miltään. Oli hauskaa kun koirat tapasivat taas pitkän ajan jälkeen ja että saatiin ihan vaan päättämällä sovittua tapaaminen vaikka kaikki kolme asuvat nykyään Hämeenlinnan ulkopuolella. Pakko kyllä ajella joku viikonloppu Ahvenistolle kun tulee lunta, siitä ei paljon lenkkimaasto parane.

Meillä oli eilen pitkästä aikaa toko ja vaikka mua alkuun jotenkin vähän hirvitti niin meillä meni yllättävän kivasti. Otettin alkuun paikalla istumista muutama minuutti jota ollaan tehty niin vähän että kävin muutaman kerran palkkaamassa ihan vaan jotta koira ei heitä pitkäkseen, mutta hienosti pysyi kyllä. Ohjaaja katsoi kaikilta jäävän maahanmenon joka on päässyt rallyn vuoksi vähän ruostumaan, mutta kyllähän se sitten vaan tipahti kun käskettiin ja saatiin vielä kommenttia että aika kivasti meni ja että koira on paljon touhukkaampi kuin yleensä. Itse tietty ennakoin kun jännitti jostain käsittämättömästä syystä kamalasti ja se vasen käsi taas kiertyi tonne alaselkään, pitää oikeasti alkaa kiinnittämään enemmän omiin vartaloapuihin huomiota. Lopuksi otettiin hihnassa seuraamista ja kolmen minuutin paikkamakuu ja voi hittolainen että toi on idioottivarma, ainakin sen kanssa on jotain tehty oikein.

Onnistuin vahingossa eilen nostattamaan koiran virettä eräänlaisella lelupalkalla, kun koira kehujen päätteeksi varasti multa tumpun kädestä ja juoksi hulluna muristen kahdeksikkoa pitkin parkkipaikkaa. Tuli oikein typerä olo että miksi en ole koskaan ymmärtänyt edes tarjota moista, varsinkin kun kuuntelin koko kesän äidin valitusta siitä että puutarhahommia on mahdoton tehdä kun koira varastaa ja rei'ittää joka hansikkaan. Nyt siis hankintalistalla on mahdollisimman rumat mutta lämpimät treenirukkaset jotka pitävät mut lämpimänä ja kestävät koiran palkkaantumisen.

Ja niin, meillä kävi pari viikkoa sitten koirahierojaopiskelija kun Mökö pääsi projektikoiraksi. Hieroja antoi tunnin kevyen ja lämmittelevän hieronnan johon Mökö suhtautui just niinkuin olisi kuvitellutkin, silmänvalkuaiset vaan vilkkuivat silkasta järkytyksestä kun joku räpelsi taukoamatta tunnin, jos joku koira osaa näyttää kiusaantuneelta niin meidän musti. Loppua kohden se kyllä silminnähden jo vähän rentoutui ja varattiinkin tälle viikolle toinen kerta, jospa se ei nyt olisi enää niin outoa. Lihakset olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, hieman jännitettä löytyi oikeanpuoleisesta lavasta joka on kuulemma yleistä harrastuskoirille jotka liikkuvat paljon ohjaajan vasemmalla puolella. Selästä tuntui aluksi löytyvän pientä jumitusta mutta se ilmeisesti aukesi hieronnan aikana.

Aika realistinen kuva alkaa olla koiran kunnosta kun nyt on syksyn mittaan kuvailtu ja hierottu ja harrastettu, hyvä fiilis tulee itselle kun tuntee koiran jo aika monella eri tasolla.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Match Show Hakametsä


Lähdettiin sunnuntaisella treeniporukalla tänään kehäkettuilemaan vaihteeksi Hakametsään (Tampere-asumisen iloja, joka viikko riittäisi tapahtumaa jos vaan käydä jaksaisi). Lievästi sanottuna hienoisen kierroksilla käymisen vuoksi meidän pariesiintyminen Mökön kanssa meni ihan reisille, seisominen oli mitä sattui eikä katsonut muhun päinkään kun ravattiin.

Ensimmäistä kertaa oltiin mätsärissä jossa oikeasti edettiin ripeästi, 45 minuuttia meidän ensiesiintymisestä oltiin jo sinisten kehässä. Mökö otti ihan mielettömän skarpin ja seisoi Svean (!) perässä täysin lungisti vaikka sinisten valkkaaminen kestikin. Päästiin aluksi seitsemän parhaan joukkoon josta valikoiduttiin lopulta kolmanneksi Svean sijoittuessa hienosti ykköseksi. Tuomari huomioi meitä ilmoittamalla että "On tuo Mökö sitten jotenkin ihana", hyvillä mielin lähdettiin siis kehästä.

Melkoinen mätsärikausi ollaan kyllä avattu olemalla kaksi kertaa SIN3 ja kerran PUN1, eikä käyntikertojakaan ole ollut yhtään sitä kolmea enempää. Ensi kuussa taidetaan vielä pyörähtää sekarotuisten kehässä ja sitten aletaan keskittyä ihan muihin hommiin.