Korrien tokokoulutus 20.10

Olen käynyt kuluneen kahdeksan vuoden aikana jokusen kerran koulutettavana ns. ulkopuolisella kouluttajalla. Koira-aiheisia luentoja on kertynyt sitäkin vähemmän. Se on tavallaan itseni huomioon ottaen vähän hassua. Pyrin olemaan aktiivisesti kiinnostunut kaikesta uudesta aihepiirin parissa ja kehittämään itseäni, mutta kun pitäisi esitellä omaa keskeneräisyyttään, jarrut menevät usein päälle. Onko koulutusongelmani tarpeeksi arvokas? Vaikutanko totaalisen pösilöltä, kun menen esittelemään tällaista ongelmaa? Pitäisikö minun keskittyä ratkomaan haasteitani monipuolisemmin itse? Riittääkö niin lyhyt hetki jonkun parissa, joka ei ole koskaan tavannut meitä, antamaan meille pitkäkestoisia eväitä? Onko koulutuksen hinta-laatusuhde riittävä? Pystynkö rentoutumaan riittävästi, jotta pystyn myös vastaanottamaan tehokkaasti?

Uskon myös sataprosenttisesti vaihtuvuuteen ja monipuolisuuteen, eikä kouluttaja ole tässä asiassa poikkeus. Vaihtelen säännöllisesti sitä, mistä haen oppia ja kenen silmän alla käyn. Olen hyvin harvoin käynyt kouluttajalla, jonka jotakin oppia en kantaisi tänäkin päivänä mukanani. Joku huomaa aina jotakin, jota en tiedosta itse tai mitä joku muu ei ole jo pannut merkille. Joten kun selvisi, että Riitta ja Pekka Korri tulevat kouluttamaan LeVeK rylle, päätin hyödyntää tilaisuuden ja ilmoittauduin.

Koulutus järjestettiin Sotavallantien koulutuskentällä, Pekka koulutti nurmella, Riitta hiekalla. Jokainen koirakkopaikalle päässyt sai 20 minuuttia kummankin kanssa. En vielä paikalle saapuessani ollut täysin varma siitä mitä olen tekemässä ja minkäkin koiran kanssa, joten vein intuitiolla Yllin ensin Pekalle. Aiheeksi valitsin merkin kierron, joka on avoimen luokan liikkeistä tällä hetkellä kaikista heikoimmissa kantimissa. Liike joka on tyypillisesti monelle koiralle hyvin mieluisa ja jota ei tarvinnut esimerkiksi Utulle koskaan sen kummemmin kouluttaa. Yllin kanssa liikkessä on kuitenkin ollut seuraavia ongelmia: se lähtee epävarmasti suorittamaan itsenäisesti, se pyrkii tarjoamaan merkille pysähtymistä joka aiheuttaa ketjuttamista kun koira jää odottamaan lisäohjeita ja takaisin perusasentoon siirtyminen on epävarmaa. Pekalle sanoinkin ihan suoraan, etten usko koiran täysin tietävän mitä siltä halutaan.

Pekka lähti aluksi purkamaan koiran mielentilaa, joka oli hänestä kunnossa. Koira on fokusoitunut, se ottaa halukkaasti kontaktia, sen häntä heiluu ja sen "naama on naurussa". Hänestä koirasta näki heti, että se viihtyy siinä tilassa, johon olen sen tänään tuonut. Seuraavaksi esittelimme merkin kierron, joka kerrankin meni ongelmatilanteessa täysin totuudenmukasesti, koira lähti arpoen merkille ja tarvitsi useamman käskyn. Tilanne keskeytettiin siihen, koska käskylle ei haluttu inflaatiota ja lopputulos ei parantunut toistolla.

Kentällä oli myös valmiiksi rakennettu ruutu, joten Pekka asetti merkin niin että välimatka sekä ruutuun että merkille oli kutakuinkin kokeenomainen. Koira jätettiin puoliväliin rintama kohti ruutua, mä siirryin puoliväliin koiraa ja merkkiä josta lähetin koiran merkin kiertoon. Kun koira pääsi merkille, vaihdoin oman rintamani kohti ruutua ja lähetin koiran sinne. Ensimmäiset toistot olivat epävarmoja, mutta kolmannella kerralla koiran tekemiseen alkoi tulla varmuutta. Alkuun  koira sai palkan aina ruutuun pysähtymisestä, toisessa harjoituksessa koira lähettiin aloituspalkalta suoraan ruutuun. Kun koira odotti ruudussa, käänsin rintamasuuntani kohti merkkiä ja ohjasin "agilitytyyppisesti" ensin odottamaan painetta kerätäkseni, sen jälkeen vapautin merkin kiertoon, josta koira lähetettiin jälleen uudestaan ruutuun, jonne se sai palkan. Kolmannessa harjoituksessa koira vietiin reilusti kauemmas sekä merkistä että ruudusta, etäisyys merkkiin oli arviolta kolme kertaa kokeenomainen. Jätettyäni koiran siirryin itse lähemmäs merkkiä ja kutsuin koiran pitkältä matkalta merkinkiertoon, josta sen matkaa jatkettiin jälleen suoraan ruutuun palkalle. Näin koiralle kertyi lähtökohtaisesti enemmän vauhtia, kun se jäi pidemmän matkan päähän. Summa summarum:

- Merkki on välietappi, jonka kautta pääsee ruutuun palkalle. Siellä ei siis kannata pysähtyä tai jäädä arpomaan, koska sitä nopeammin pääsee leluun kiinni, mitä nopeammin matka jatkuu muualle.

- Merkin ja ruudun erottelu tulee ilmaiseksi kaupan päälle, kun koira joutuu keskittymään molempiin joka treenissä.

- Ruudun sijaan toisessa päässä voi olla myös jotakin muuta, kuten mieluinen agilityeste (mutkaputki) tai toinen merkki, joka ylläpitää suorituksen vauhtia.

- Varo kehumista palkkasignaalilla kesken suorituksen. Pekka kiinni huomiota siihen että käytän "jes"-vihjettä epäloogisesti, mikä saa koiran hakeutumaan mun lähelle/lopettamaan toiminnan palkan toivossa. Jos jes assosioituu koiralle palkkaan, sen täytyy olla sataprosenttinen sekundäärivahviste.

- Koska koulutuksessa on temppukoiran lisäksi toimiva kisakoira, tehtävään voi lisätä kokeenomaisuutta ottamalla lyhyen seuruupätkän ja/tai jonkin muun typistetyn liikkeen pelkällä sosiaalisella palkalla ennen merkille lähetystä.

Sain siis pelkän merkinkiertotreenin sijaan kokonaisvaltaista hyötyä tuovan katsahduksen meidän tämänhetkiseen tokoon. Onneksi, onneksi otin lakin kouraan ja hain varastosta juuri merkin, enkä lähtenyt työstämään esimerkiksi jonkin ylemmän luokan liikettä. Koska treeni oli mainio eikä kysyttävää jäänyt, Riitan vuorolle hain autosta Utun. Utun voittajassa mättää tällä hetkellä selkeiten kaksi asiaa, tunnari sekä kaukokäskyt. Koska tunnari oli jotakuinkin mulla näpissä sen suhteen mitä olen tekemässä, otin aiheeksi kaukokäskyt ja niissä erityisesti seisomaan nouseminen.

Meidän voittajaluokan kaukoissa oli vielä vähemmän näytettävää kuin merkissä, Utu oli koulutustasollaan oikein olan takaa ja valui nousuissa monta kymmentä senttiä. Riitalle selittelinkin vähän nolona, että olen ihan itse juhlimalla sen sieltä opettanut saapuvaksi kun olen ollut niin iloinen ylipäänsä puhtaasta noususta, takapalkasta huolimatta. Pyysinkin ihan peruspalikoihin treenivinkkejä, kuinka lähteä opettamaan liikettä käytännössä alusta. Sain seuraavia ohjeita:

- Tee koiralle kehonhallintatreeniä, joka tukee painon siirtämistä takapäälle. Riitta näytti hiekkalaatikon reunaa apuna käyttäen, kuinka koira ohjataan namikädellä nouseman seisomaan etupää hiekkalaatikolla, josta se ohjataan takaisin maahan istumaan niin että myös etujalat putoavat laatikolta. Korokkeen ei tarvitse olla kovin korkea, kunhan ero maahan on selkeä. Koska seiso-maahan-vaihdot eivät vaadi niin voimakasta taakse ajattelua, sitä voi harjoitella tasamaalla.

- Kun teet koiralle tekniikkaa ja palkkaat sen kädestä, palkkaa aina luopumisen kautta! Eli koira ei saa koskaan palkkaa eteen kurottamalla vaan vasta kun se malttaa olla paikallaan nojaamatta palkan suuntaan.

- Agilitykoira voi harjoitella kaukoja aksahallilla puomin alastulolla. Eli koiralta pyydetään kaikkia vaihtoja sen ollessa 2on2offissa, kriteerinä on takajalkojen pysyminen alastulolla.

- Kun teet matkaa, sijoita namit koiran molemmille puolille, noin puoleen väliin koiran pituutta (pääasia on että namit ovat hieman koiran päätä taaempana). Utu jäi nameihin voimakkaasti kiinni ja vain tutut vaihdot onnistuivat, mutta Riitan mukaan reaktio kertoi siitä että menetelmä toimii kyseisellä koiralla. On vaikea padota jollakin, jota koira ei todella halua. Muutaman viikon rutiinin pitäisi riittää menetelmän omaksumiseen koiralle, ja namit voi viedä maahan jo valmiiksi jolloin sen onnistuminen ei riipu siitä näkeekö koira kun namit sijoitetaan sen ympärille.

Eli sain konkreettisia työkaluja kaukokäskypakkiin, kuten toivoinkin. Selkeiden ohjeiden lisäksi pidin erityisesti siitä, miten nopeasti kumpikin kouluttaja muodosti kohdekoirastaan mielikuvan, jonka perusteella harjoitukset valittiin. Koiralle oltiin kokoajan ehdottoman reiluja ja pienistäkin onnistumisista muistettiin iloita. Myös koulutuksen hinta-laatusuhde oli 40 euron hinnalla hyvä. En valitettavasti ehtinyt jäädä katsomaan juurikaan muita koirakoita, kuunteluoppilaanakin olisi varmasti irronnut vielä lisää oppia. Mieleen jäi kuitenkin meidän välissä ollut koirakko, joka tuli Pekalle ääntelyn vuoksi. "Kun koira ääntelee, meidän pitää olla kiitollisia siitä että se kertoo meille miltä siitä tuntuu. Jos ääntelevä koira käskytetään hiljaiseksi, se on sama kuin sanoisi koiralle että mua ei kiinnosta miltä susta tuntuu." Vaikka ongelma ei ollut omakohtainen, tuosta lauseesta jäi hyvä mieli. 

Tammikuun pörinät

Vuosi 2016 aloiteltiin Ylöjärvellä Willow Creek-koirien hajutunnistusseminaarilla. Kouluttajana oli käyttölinjaisia labradoreja kasvattava Minna Pessi, joka työskentelee mm. huume - ja räjähdekoirien koulutuksen parissa. Koulutus oli kaksipäiväinen, perjantaina käytiin aluksi läpi teoriaa joka kattoi mm. koiran nenän anatomiaa sekä hajutunnistuskoulutusta käytännössä. Lopuksi tehtiin erilaisia alustavia harjoitteita kullekin koiralle ja lauantaina painotettiin kokonaan käytäntöön. Paikalla taisi olla 17 belgiä ja schipperkeä, mutta kaikkien katselu oli hurjan antoisaa. Mulla oli mukana tokikin Ylli. 

Koulutus perustui operantteihin menetelmiin, eli käytännössä koiralle merkattiin halutun pilttipurkin nuuhkaisu. Aloitettiin yhdellä purkilla jotta nuuhkaisu tuli tutuksi, mutta Yllin kanssa siirryttiin pian useampaan koska se osaa tarjota asioita ja on luonteva nenänkäyttäjä. Lopussa lattialla oli kuusi pilttipurkkia joista jokaisessa oli erilainen hajulähde, mutta edelleen palkka tuli vain oikealta purkilta. Tein muutamia muistiinpanoja, jotka helpottavat harjoittelua jos joskus haluan panostaa tähän enemmän.

• ilmaisu liitetään vasta kun koiralla on todellinen motivaatio etsiä.
• koiralle luonteva ilmaisu ei välttämättä (työtilanteessa) paras, esimerkiksi luontaisesti tassuja käyttävät koirat alkavat antaa herkästi vääräksi positiiviseksi tulkittavaa reaktiota vaikka eivät ilmaisisi. 
• lähtötilanteessa mahdollisimman puhdas hajukuva, mahdollisimman sallivassa ympäristössä. 
• onnistumisprosentin oltava korkea, mutta myös "epäonnistumista" treenattava sopivassa suhteessa, koska kohteessa ei aina ole sitä mitä etsitään. 
• palkka tulee aina hajulle. ei taskusta suoraan suuhun, vaan esimerkiksi purkkiharjoituksessa koira palkataan purkin suulla jotta haju yhdistyy tehokkaammin palkkaan. 

Utulle sattui joulukuussa lentokeinu, joka ei aluksi vaikuttanut erityisen pahalta, mutta muutaman viikon kuluessa aloin kiinnittää huomiota tapaan jolla se hidastaa laukasta raviin. Hassua miten herkäksi sitä yhteisten vuosien aikana vaan tulee ja oppii miten oma koira liikkuu ja koska liikkeessä on jotain ylimääräistä, vaikkei sitä varsinaisesti osaisi edes selittää.  Ja varsinkin kun on jo yksi kroonisesti eri tavalla liikkuva koira, sitä näkee kaikkea myös siellä missä sitä ei ole.

Vein Utun Sannalle kranioon ja oikeassa olin, etujalat ja rinta olivat tukossa ja selästä löytyi jumi vastapainoksi sille jalalle joka otti vastaan pudotuksessa. Ensimmäinen hoitokerta aukaisi etupään mutta selkä jumiutui vielä uudelleen joten käytiin myös toinen reissu. Jumiutumista todennäköisesti tehostivat melkein 30 asteen pakkaset ja liukkaat kelit, joten ei ollut oikein Utun kuukausi. Heräsin myös samalla siihen että Utun nykyinen talvivarustus ei ole riittävä, joten tilasin collieporukan yhteistilauksessa sille tossut ja äidiltä pitkähihaisen bodyn toppatakin alle. 

Utu piti siis kuukauden tauon agilitysta, mä jättäydyin kokonaan treeneistä kahdeksi viikoksi ja viimeiset kaksi kertaa otin tilalle Yllin. Ylli on tehnyt Utun treenien odotteluajoilla putkeen irtoamista, yksinkertaisiin ohjauksiin hakemista sekä esteen tarjoamista, joten Anne laittoi meille heti pakkovalssi - ja sylkkäritreeniä sekä yksinkertaisia ratapätkiä pikkurimoilla. Ja kyllähän se etupalkalla paineli aikamoista kyytiä, olin ihan yllättynyt. Viimeksi rataan liitettiin myös Yllille uusi este, kahden palikan minipituus, joka hetken kummastelun jälkeen oli superhauska. Jos Utun tilanne pysyy samanlaisena palaa se ensi viikolla treeneihin ja Ylli saa taas tyytyä taukohumputteluihin, mutta on sille kevääksi oma ryhmäpaikka jostain saatava.

Utu siirtyi myös viikko takaperin mun omistukseeni. Vikalista kävi sen verran hankalaksi jalostuskäytön kannalta että Anna päätti jättää sen käyttämättä, ja olin samaa mieltä for all that matters. Koska juoksukierto ei kaikessa kummallisuudessan ole missään tapauksessa normaali, on kuluvan vuoden ohjelmistossa sterilointi. Saadaanpa sitten ihan rauhassa tusata mitä nyt ikinä keksitäänkään taas tusata.

Markon ja Outin opissa

Vaikka agilitykisat ovatkin jääneet kesällä aikalailla täyspaitsioon Nokian toukokuisen turpasaunan jälkeen, on sentään muutamassa koulutuksessa tullut käytyä. Heinäkuussa kävin kouluttamassa Sannan schipperkekasvateille rally-tokoa ja kiitokseksi sain osallistua Mäkelän Markon agilitykoulutukseen Utun kanssa. 

Keli oli sinä lauantaina ihan hirveän kuuma ja rata näytti hankalalta, josta purnasinkin heti kättelyssä Markolle, mutta pärjättiin silti vallan hyvin. Radalla oli viiden esteen takaakiertohässäkkä jossa oli tarkoitusta opiskella taakseviennin lisäksi niistoa, joka on aina ollut mulle vähän vaikea ohjaus. Siinä kun on jotenkin niin monta osaa, aina on oma sijoitus pielessä tai niistokäsi on väärässä paikassa väärässä asennossa tai sitten teen perisyntini ja peruutan esteeltä lähtiessä. Marko ehdottikin että jättäisin käden kokonaan sikseen ja tiivistäisin koiran kiertoa pelkällä rintamasuunnalla pitäen koiranpuoleisen käden samalla alhaalla. Ja hyvinhän se taipui. Helteen ja takaakiertojen lisäksi mieleen jäi Markon lausahdus "Sä teit paskasta konvehdin", kun alkuun kuvailin muutamaa ratakohtaa erään ihmiseritteen kaltaiseksi. Eikä mua kyllä muutenkaan ole varmaan kolmeen vuoteen kehuttu noin paljon, oli kyllä ihan uskomattoman positiivinen koulutus. 

Harjun Outi koulutti tänään meitä Nokialaisia Taivalkunnalla, teemana oli rytmitys. Kun Outi kysyi mitä kukin ajattelee rytmityksellä, mun vastaus olisi kuvaillut sujuvaa ja tasaista, koiran positiota kokoajan myötäilevää ohjaajan liikettä radalla. Mutta Outillepa rytmitys oli omien vauhdinmuutosten avulla toteutuvaa koiran kääntämistä. Koulutus oli jaettu osiin, alussa tehtiin kolme tekniikkapätkää joilla Outi havainnoillisti ohjauksen hyödyllisyyttä ja lopuksi se yhdistettiin kokonaiseen rataan. Koira siis odoteltiin alkuun hiippaillen edelliseltä esteeltä, sitten kiihdytettiin spurtti ja tehtiin voimakas vartalojarru ajoitettuna koiran ennakoivaan laukkaan. Ja samalla voimakas rintamasuunnan muutos haluttuun suuntaan. Sama toteutettiin myös putkijarruna.

Utu reagoi yllättävän hyvin ja ohjaus tuntui mullekin mieleiseltä eikä mun tarvinnut sisäistää sitä läheskään niin kauaa kuin mitä mulla tyypillisesti menee (Talk about Annen torstaiset back lap-treenit...). Outi antoi meidän myös kokeilla sitä ohjausta mikä itse valittaisiin kuhunkin kohtaan ja ilokseni huomasin että mun vastakäännökset on kyllä parantuneet ihan hirveästi, eikä Outikaan huomannut merkittävää eroa niiden ja hyvin ajoitettujen rytmitysten välillä. Rata oli muutenkin Utulle sopiva, ainut ongema tuli keppien avokulmassa jonka tiesin Utulle vaikeaksi. Niitä täytyy treenata, no can do. Rytmitys olisi siinä mielessä Utulle sopiva perusohjaus kisoihinkin että koira ottaa voiman ponnistukseen ohjaajan kiihdytyksestä, jolloin kieltoja ei ehtisi tulla. Tosin syy Utun kisakieltoihin ei olekaan koskaan ollut puutteellinen estehakuisuus vaan mun turhan sähläävä ohjaus.

Jutustelin Outin lisäksi myös muutaman muun ihmisen kanssa meidän kisaamisongelmista ja no, sitähän ne sanovat minkä minäkin tiedän, pitäisi vaan mennä. Koska en mä pysty omaa mielentilaani treenaamaan ellen itseäni ja koiraa sille altista. Ehkä 20, 40 tai 50 startin päästä alettaisiin olemaan sellaisissa kantimissa että homma ei kaatuisi enää siihen että hätääntynyt ohjaaja yrittää hallita tornadoa. Syksyllä, syksyllä.

Alkuvuoden taivastelut

Koetoimitsijakurssin ykkösosa tosiaan oli ja meni, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään erityisen kattavaa yhteenvetoa. Hyvää yleissettiä ja paksut prujut messiin, hauskaa miten monen eri koemuodon harrastaja löytyi niin pienestä tilasta. Meikäläinen taisi olla ensimmäinen Nokian porukoista, jengiä nauratti kun suunnilleen kymmenen ihmistä mun jälkeeni esitteli itsensä ja lisäsi "Nokian Palveluskoiraharrastajat, pk-lajit"...

Kuun vaihteessa käväisin taas Tuomarlassa jelppimässä Marjoa Nemon kanssa, koirat messissä tottakai. Nemppa oli alusta alkaen terhakkaana touhussa mukana, mitä nyt kuolaimet hidastivat ikävästi palkkanamppujen mutustamista ja pihatiellä sijaitseva läiskä aiheutti hieman häiriötä. Mullakin oli tällä kertaa paljon paremmin homma hanskassa eikä uusi tilanne sotkenut enää kriteeriä, palkkaus pelasi ja jalassa oli tarpeeksi paksu sukat.

Helmikuussa on ollut tarjolla useampia aksakisoja, mutta jokaiselle kisapäivälle on tullut aina jokin meno niin hankaliin aikoihin että oon jättänyt sitten kuitenkin ilmoittamatta. Eikä oikeastaan edes harmita, eihän me treenattu taas olla ihan hetkeen eikä muutenkaan jotenkin vain ole huvittanut. Lähinnä koirien aktivointi on liikunnan lisäksi muodostunut olkkarissa naksuttelusta, Utu on opiskellut rally-tokon perusteita ja Mökön päätä on muutoin rasitettu. 

Vähän ollaan myös paneuduttu Utun seuraamisen edistämiseen uudella palkan paikalla, mutta melko leppoisaa ulkoilmaelämää ollaan muuten elelty. Utusta kyllä huomaa että se on tottunut kovempaan tahtiin, virtaa olisi vaikka mihin ja lenkillä se tarjoaisi kovasti itseään toimintaan säännöllisin väliajoin. Kyllä se maaliskuussa sitten taas mäjähtää, mutta uusi työpaikka ja muutto isompaan asuntoon verottaa henkisiä voimavaroja hetkellisesti.

Mökö menee ensi viikolla rokotuksille, joiden yhteydessä otan puheeksi selän kuvaamisen. Päivi kävi muutama viikko takaperin toteamassa että Utu on loistavassa kunnossa, mutta Mökö jälleen jumissa. Korkea aika kuitenkin olisi. Ilahdutin koiria myös tilaamalla Peteltä pedin joka livahti matkalla niin isoksi että kumpikin koira mahtuu sille ja tilaa olisi vielä kolmannelle.

Salmen tokokoulutus 26.7

- Äärimmäisen hyödyllinen päivä, jota tosin varjosti se että mun koira ei vaan ole toiminut koko kesänä (tokossa) niin hyvin kuin se on toiminut aiemmin. Harmittaa hirveästi jos nää uudet hormonitouhut on nyt tulleet jäädäkseen, sillä aiemmat juoksut ovat olleet niin nättejä ja vaivattomia ja varsinkin suorituskyvyn kannalta täysin merkityksettömiä. Pitää ottaa myös huomioon se että lämpöä oli lähemmäs 30 astetta ja jokaista koiraa käsiteltiin tunti, joten tilanne ei muutenkaan ollut erityisen otollinen.

- Seuruun palautteessa mainittiin että koiralle on tehty pohjaopetus perusteellisesti, mutta käännöksiin vielä hieman lisää tarkkaavaisuutta. Jälkimmäinen oli tiedossa, ensimmäinen lämmitti mieltä. Mainitsin ongelmaksi vaikeudet omassa kääntymisesssä, jolloin Salme teetti mulla harjoituksen, jossa aluksi otettiin vuorotellen kolme pitkää ja kolme lyhyttä askelta ja käveltiin näin suoraa linjaa, kunnes vaihdettiin neliöön jota tehtiin sekä oikealle että vasemmalle niin että pitkät askeleet muodostivat neliön sivut ja kolme lyhyttä nurkat. Parani heti. Tätä paljon jatkossa. Levisi juoksuosuuksissa hyvin epätyypillisesti.

- Liikkeestä maahanmeno oli ok, ei ihmeempiä. Kesti takaakierron tuttuun tapaan hyvin. Salme tykkäsi, että aina kun koira pyytää katsekontaktilla lupaa suorittaa tai seuraa katseella taakse palaavaa ohjaajaa, se kertoo hyvästä ja mielekkäästä yhteistyöstä. Höpöt siis kaikille katseen kohdistamisille, antaa tehdä kuten tekee nyt.

- Luoksetuloa tehtiin alokasluokan liikkeenä, jossa Utu otti painetta heti aluksi siitä että Salme toivoi mun vastaavan liikkurin kysymykseen ohjaajan valmiudesta. Mehän ei olla tätä juuri harjoiteltu koska mä olen tottunut nyökkäämään liikkurille, joten yhtäkkisestä puhumisesta koira alkoi tarjoamaan mitä sattui ja sitten kun perusasennossa pysymistä lopulta saatiin vahvistettua palkalla, ei se tietenkään enää reagoinut luoksetulokäskyynkään, ja kun reagoi, reagoi hitaasti ja epävarmasti. Näitä juttuja siis harjoitellaan jatkossa ihan erikseen jos harjoitellaan.

Mä olen muutenkin ollut aavistuksen tyytymätön Utun luoksetuloon, laukallahan se tulee, mutta pääsisi varmasti lujempaakin. Salme torppasi hetsaamisen, koska kun saalisviettiä stimuloiva ärsyke poistetaan, häviää myös koiran kiire. Sainkin ehdotukseksi alkaa rakentamaan vauhtia palkan mielekkyydellä niihin tilanteisiin joissa Utu kokee pientä painetta ja hissuttelee, eli lähinnä niihin tilanteisiin joissa sen pitää tulla mua kohti. Eli oma, äärimieleinen ruokapalkka näihin liikkeisiin, muutama luoksetulo päivässä ja seuraamaan kehitystä. Stoppiin sovelletaan myös jäävän seisomisen tekniikoita sitten kun sen aika on.

- Seisominen on valunut pitkin kesää ja valui myös nyt, takaakierron kesti hyvin ja liike oli muuten ok. Tähän ohjeeksi kaksi harjoitusta, 

1) Seuruusta valssilla koiran eteen ja samalla oikealla kädellä palkka. Myöhemmin oma liike jatkuu edelleen peruuttamalla rintama koiraan päin. 

2) Peruuttaen koiran edellä, aluksi oma liike pysähtyy ja käskysanan jälkeen merkitään ja palkataan se hetki kun viimeisenä liikkeessä oleva etujalka osuu maahan. Kiinnitetään huomiota myös omiin jalkoihin pysähdyksessä. 

Kumpikin tekniikka hyödyntää fyysistä estettä, josta en välttämättä ole erityisen mielissäni, mutta otan kuitenkin asiakseni kokeilla, koska omat tekniikat (tai huonosti kriteeristä kiinni pitäminen) ovat tuota valumista aiheuttaneet. Napakka stoppi vaatisi kuitenkin koiralta parempaa keskittymistä ja virettä kuin mikä Utulla on ollut viime aikoina, joten en ota tästä ihan hirveää painetta. Se osaa kyllä kun vähän kaivellaan. 

- Noudosta ei keksitty oikein mitään kommentoitavaa, kapula nosti koiraa kyllä mutta palautti ravilla ja istui vähän vinoon sekä eteen. Perusasento on ollut sekä luoksetulossa että noudossa sitä parempi mitä paremmalla draivilla tulee, joten pistetään tääkin nyt taas erinäisten faktoreiden piikkiin. Salmen mielipide oli että mikäli normaalioloissa askellaji säilyy samana koko suorituksen, ei tähän tarvitse erityisesti kajota. Myös tässä voidaan pelata mielekkäämmällä palkalla. 

- Kaukoissa isoin ongelma oli mun käsimerkit, jotka olivat liian nopeatempoiset ja käskytys kalseaa. Harjoiteltiin siis kolmivaiheista käsimerkkiä istumaan nousemiseen sekä rauhoitettiin sekä äänensävyä että käsiä maahan laskeutumisessa. Ryömi (!?) vähän viimeisessä vaihdossa, mitä ei ole tehnyt aiemmin. Palautetta hienosta tekniikasta ja virheettömistä alkupään vaihdoista sekä siitä, että koira kesti ohjaajan käskytystyylin muuttumisen lennosta siinä missä moni muu koira olisi alkanut epäillä että mahtaako kyseessä olla ensinkään sama käsky. Kotiläksyksi myös matkan pidentämistä hiljalleen 15 metriin, tuntuupa sitten avoimen välimatka lyhyeltä ja pohjat on valmiina ylempiin luokkiin. 

- Hypyssä jäi kiinni esteeseen ja kiersi sen paluuhypyssä. Sai kuitenkin kehuja hyvästä hypylle imemisestä, joten palasiksi ja pelkkää paluuhyppyä alkuun. Oli vähän epävarma joten kehuin esteen ylityksestä, jolloin sain hyvän ohjeen, kun koira on suorittamassa käskyä, sille ei aleta kehulla tai millään muullakaan kannustuskeinulla hetsaamaan lisää vauhtia. Tätä kokeilevat lähes kaikki jossakin vaiheessa, vaikka todellisuudessa se vain hidastaa ja tekee epävarmaksi. Palkka tulee loppuasentoon jos käskyllä koira siihen ohjataan, ja tästä syntyy suoritusvarmuus ja vauhti. Jälleen myös palkan mielekkyydellä on vaikutus. 

- Paikkamakuussa koiran olemus todettiin turvattomaksi ja sain vihdoin asiantuntijan puollon sille, että huhtikuun kokeessa toimittiin paikkamakuun osalta koejärjestäjien puolesta typerästi. No, tehtyä ei tekemättömäksi saa ja vaikka kahdessa viimeisessä kokeessa koiran ilme onkin ollut hyvä, jatkossa helpotetaan. Piiloon menemistä otetaan sellaisten materiaalien läpi että koiraa on mahdollista alkuun tarkkailla ilman apparin luomaa viivettä, esimerkiksi tummennetuilla laseilla varustetut autot.

- Kaikenkaikkiaan koira on kuitenkin kuulemma hyvällä mallilla ja nyt mulla on hyviä työkaluja lähteä etenemään. Ensimmäiseksi ohjeeksi sain kuitenkin odotella että koira palautuu normaaliin työskentelyyn. Itse lisään myös sen, että tällä kelillä ei kyllä treenata, koska kumpikaan ei pysty antamaan sataa prosenttia. Ei mitään koepaineita, kyllä sinne ehtii sitten kun koira todella osaa. 

- Summa summarum, money well spent. Kaikesta en ollut samaa mieltä, mutta sitähän se hyvä ohjaaminen sekä kouluttaminen on, että tuntee oman koiransa ja osaa poimia ja soveltaa erilaisia ohjeita. Persoonana Salme oli ihan mahtava tyyppi, koko porukkaa nauratti aika monta kertaa työpäivän mittaisen koulutuksen aikana. Hauskaa oli nähdä myös taas sisaruksia ja muuta perhettä omistajineen

Agilityviikonloppu

Perjantaina otin Mökön tokoilemaan ToiSKin kilpavuorolle, esittelin Marjolle sen mahdotonta noutoa ja otin eteentuloa. Sain päähäni että koska tokon avoimeen on turhan paljon uusia juttuja opeteltavaksi tähän hätään, koulutan sen käyttäytymiskoekuntoon kesän aikana. Nehän on kuitenkin  juttuja jotka Mökö jo osaa, seuruuseen vaan kestoa ja paikkamakuuta ohjaaja käännettynä, no biggie. Koska se tuskin tule kuitenkaan loistamaan ainakaan vapaana seuruullaan, ajattelin tulla kisasääntöjä sen verran vastaan että opetan sen tulemaan makuulta suoraan eteen istumaan (ja koska meidän luoksetulo on atm muutenkin vähän rikki...).

Utu ei tokoillut, sillä seitsemältä alkoi Jyväskylä Agility Teamilta kouluttamaan tulleen Laura Mätön ohjelma. Koulutettavia koiria oli paikalla neljä, joten kaikille oli mukavasti aikaa ja Laura teki kivan radan. Esitin ongelmiksi keppikulmat ja kontaktien erottelun, keinua meillä ei ollut mutta siihen sain hyviä teoreettisia ohjeita. Keppikulmissa ongelmaksi todettiin liikehäiriö, josta Utu ottaa tosiaan häiriötä. Mä en ole tarpeeksi liikkunut kun oon rakentanut kepit kakskakkosilla, joten jos mä olen liian lähellä tai liikun eteenpäin kun koira lähtee kepeille, se imee herkästi kakkosväliin. Joten pikkuhiljaa liikehäiriötä, palaa takaisin siinä menetelmässä jota olet käyttänyt. 

A-esteen alastulokontakti oli pirun hyvä, mutta puomin hiipi, johon myös pätee edellinen ohje. Eli puomin 2o2o selvemmäksi! Suunnittelin jo alkavani ketjuttamaan takaperin kontaktiasentoa puomin osalla ja pöydällä. Olin samaa mieltä ehdottomasti, liian hidas ja täten epävarma alastulo. Seuraava huomio oli, että omat maneerit pois kontakteilta! Pitää alkaa hiljalleen luottaa että koira ottaa, eikä aina olla seisomassa samassa paikassa varmistamassa. Taas liikehäiriötä eikä hengen pidättelyä. Muuten meni mukavasti ja palaute oli että hyvä harrastuskoira on kasvamassa. 

Lauantaina vietin viisi tuntia talkoissa ratatyöntekijän roolissa NPKH:n kisoissa. Ykkösten radat olivat tällä kertaa yllättävän kinkkisiä ja moni meni vipuun, maksi-ykkösten A - radalta ei tainnut tulla ainuttakaan nollatulosta. Tulin siihen tulokseen että oli oikea veto olla ilmoittamatta agilityradalle, Nybergillä ei ollut keinua kuin toisella radalla, mutta moni teki kokemattomuuttaan lentokeinun. Utu olisi varmasti ollut yksi heistä.

Tänään lähdettiin jo aamusta Taivalkuntaan katsomaan Utun emän kolmosten ratoja. Paikalla oli ihan mahtavan paljon collieita kiitos mestaruuskisojen, olipa mukava nähdä että kyllä meitä vaan on melko lukuisa joukko joille collie ei ole seurakoira. Utu mitattiin ei-niin-yllättävästi maksikorkuiseksi ja lähdettiin aikanaan rataan tutustumiseen, hyppyrata kun aloitti. Keli oli viileähkö ja aurinko oli vielä tuohon aikaan pilvessä, kehän reunalla vähän vilutti mutta ainakaan koira ei lämpenisi liikaa. Rata oli kiva, ja kuten tuomari sanoi rataan tutustumisen alussa, helppo. Mua ei juuri jännittänyt, kuten kyselijöillekin vastasin niin sen keskimäärin kuuden minuutin tokokokeen jälkeen ei jotenkin enää osaa jännittää muutaman kymmenen sekunnin tuhausta, jonka aikana ei tiedosta ympäristöä laisinkaan. Sitäpaitsi me tultiin vain kokeilemaan, ja aksassa kaikki tekee enemmän tai vähemmän hyllyjä. 

Utu oli kymmenes luokassaan, joten katselin kolmisen koiraa ennen kuin hain sen autosta. Utu käyttäytyi kyllä koko päivän kisapaikalla esimerkillisesti ja rauhallisesti, jopa vähän pelotti että mahtaako se juosta ollenkaan kun on noin rennolla tuulella. Utu jäi lähtöön rauhallisesti, päätin etten vilkuile taakseni tasan yhtään enkä hoe mitään käskyjä, kyllä tokokoira perkele osaa paikallaan olla kymmenen sekuntia. Varmistin toisena esteenä olevan renkaan, sillä moni koira meni tänään siitä luokasta riippumatta ohi. Varmistaminen maksoi pari sekuntia, kun myöhästyin kolmoshypyn valssista, mutta vähän laajemmalla kaarella oikeaan päähän putkea. Putken jälkeen hypyn, muurin ja pituuden muodostaman suoran päähän putkeen. Tässä kohtaa muistan vain Jutan huutavan "JUOKSE!!!" joten mä juoksin. Koira haki putkeen ku purkka tukkaan, mä kerkesin seuraavan hypyn ja putken väliin, kahden hypyn kautta valssiin ja hypyn kautta jälleen hyvä imu putkeen. Perhana kun on hienoa kun koira irtoaa.

Kepit jännitti etukäteen, ja pohdinkin pitkään jäänkö putken ja hypyn vaiko hypyn ja keppien väliin lähettämään. Ehdin kuitenkin hyvin tehdä persjätön hypylle, joten kun koira tuli käteen jarrutin sitä aavistuksen, pysäytin omaa liikettä ja lähetin itsenäisesti kepeille. Suoraan oikeaan väliin, pirun hyvä pujottelu loppuun saakka, oikeaan päähän putkea ja kahden viimeisen hypyn jälkeen mä huusin kuin villieläin, mun ykkösluokan koira teki meidän kummankin ekassa startissa nollan!

Jälkeenpäin ajaksi selvisi 25,98, ihanneaikaan jäi yli 17 sekuntia ja etenemäkin oli mielipuoliset vajaat viisi metriä sekunnissa. Lopulta tulospalvelu kuulutti että 31 koirasta vain kolme teki nollan, kaksi bordercollieta ohjaajineen sekä me! Ja pistettiin vielä ajoissa sen verran bortsuille kampoihin, että sijoituttiin hyviksi kakkosiksi! Mulla kesti kyllä monta tuntia sisäistää koko juttu, minä toistaitoinen tumpeloko todella ohjasin nopean maksikoirani virheettä maaliin radalla johon niin moni kompastui. Meidän ensimmäisessä startissa!

Kotiinviemisiksi hieno ruusuke, kuivattua broileria, lahjakortti ja meidän ensimmäinen LUVA. Ne oli ne ykkösten hyppyradat sitten tässä, ja kesä vietetään tiukasti kontakteja hioen. Videon laitan heti kun saan sen kasvattajalta, mutta olipahan päivä. Utun kisakepit kuvasi Leppäsen Noora, palkintoruusukkeen mutustamisen puolestaan Paanasen Tiina. Onpa siistiä, kun on näin paljon tukijoukkoja!

Jirka Vierimaan luento

Toijalan Seudun Koirakerho järjesti eilen kouluttajilleen sekä koulutuksesta kiinnostuneille jäsenilleen mahdollisuuden osallistua Jirka Vierimaan koiran oppimista ja kouluttamista käsittelevälle luennolle, jonne mä ilman muuta lähdin. Paikalla oli kokonaiset kuusi kerholaista, joten saatiin helposti hyvää ja workshop-tyyppistä keskustelua pienessä kokoustilassa. Hyvän twistin keskusteluun toi se että meistä löytyi useamman eri koulukunnan ja ikäkauden kouluttajaa sekä harrastajaa. Kirjoitan ylös päällimmäisenä mieleen jääneitä seikkoja.

• Luento käsitteli aluksi eläinkoulutusta sovellettuna käyttäytymisanalyysina joka pohjaa tiettyihin eettisiin ja moraalisiin periaatteisiin. Jirkan tekniikat perustuvat pitkän ajan kuluessa havaittuihin käyttäytymisen ja oppimisen järjestyksiin, ei niinkään yhteen teoriaan tai teesiin. "Toistaiseksi sovellettu käyttäytymisanalyysi on ollut aina oikeassa". Jirkan kertoessa koulutuksestaan mun oli aivan pakko tarttua varsinkin kanojen parissa työskentelyyn, mikä oli muiden mielestä kauhean hauskaa, mutta kuinka usein sitä pääsee kysymään että miten toistonkestävä kana on ja miten helppo sitä on palkita. Sain kattavan vastauksen siitä kuinka reajuusto tai rehupelletti tekee ihmeitä ja että kana on todella toistonkestävä, varsinkin leghorn joka on niin ahne että on kanarotujen labbis, höhö. 

• Avattaessa koulutukseen sisältyvää termistöä, mieleen jäi  parhaiten sammuttamisen ja positiviisen heikentämisen (rankaisun) vertailu epätoivotun käytöksen poistamisessa. Luentomateriaalissa mainittiin heikentämisen olevan hierarkisesti viimeinen keino muuttaa käyttäytymistä, mikä perustuu siihen että rankaisemalla saavata lopputulos, eli alkuperäisen käytöksen korvaava käytös on vaikea ennustaa. Kun käytös sammutetaan (vrt. pelkoaggressiivisen koiran käsikosketuskoulutus), saadaan lopputuotteena käytös joka on tietoisesti vahvistettu ei-toivotun käytöksen tilalle. Oikeaoppisella heikentämisellä on mahdollista päästä toivottuun lopputulokseen, mutta sen käyttö sisältää enemmän riskejä. 

• Oheiskeskustelussa palattiin naksutinkoulutuksen perusperiaatteisiin, ja sain taas hyvänä muistutuksena fraasin "Click for action, feed for position". Mä pystyn vielä esimerkiksi palkan paikalla vaikuttamaan haluttuun lopputulokseen, koska kaikki sekundääri - ja primäärivahvisteen välissä tapahtuva vahvistuu myös. Valtakuntia ei siis vääjäämättä tuhoudu vajaasti toteutuneen kriteerin merkitsemistä jos tarjottu toiminto on haluttu.

• Ajoituksen merkitys. 0,5 sekuntia vahvisteen ja halutun toiminnon välillä, 5 sekunnin välein uusi toisto, 5 sekunnin kesto ymmärryksen rajana (voidaan olettaa, että koira on selvillä tehtävästä, karrikoituna), 5 toistoa peräkkäin (arvioidaan tehtävän sujuvuutta sarjan avulla)

Luennon loppupuolella käsiteltiin toiminnan aikaansaamista eri keinoilla (shaping, poimiminen, houkuttelu, kohteet), taukojen merkitystä, arkikäytöksen strategioita, määrän ja laadun merkitystä ynnä muita koulutuksen perusteita. Tulin iloiseksi siitä että vaikka uutta tietoa tuli valtavasti, moni asia oli mulle jo melko selkeä entuudestaan. Toisaalta taas vähän masensi se että jos mä olisin tutustunut koiraharrastukseen tällaisen informaation kautta silloin kun mulla ei vielä ollut koiria, mulla ei olisi niin älyttömästi typeriä ja turhia virheitä alla. Jokaisen vasta-alkajan (ja vähän kokeneemmankin) pitäisi käydä muutamalla yhtä kovalla luennolla.