Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

What a bitch

Meillä ollaan oltu hieman hormonaalisia viimeaikoina. Itse en tietenkään myönnä mitään, mutta näyttää siltä että koiralla on nyt kolmansien juoksujensa jälkeen ensimmäistä kertaa jonkinasteinen valeraskaus. Sukat pysyy laatikossa ja vinkulelut on edelleen hengettömiä, luojan kiitos, mutta koira on oppinut morfaamaan nanosekunnissa lahnaksi. Ja närppii taas ruokaansa. Ja änkee aamulla mun viereeni lusikkaan, mikä on vähän kiusallista. Pliis, eikö tän pitänyt jäädä meidän kohdalta väliin?

Tästä - ja monesta muusta seikasta johtuen maanantaiset treenit olivat katastrofi. Mentiin ensimmäistä kertaa vuoteen ohjattuihin tokotreeneihin joissa mut palautettiin takaisin maan pinnalle ilmoittamalla että olen kävellyt puolitoista vuotta väärin, käännöksistä puhumattakaan. Kun olin aikani sahannut 90 asteen käännöksiä yksin sain luvan ottaa koiran mukaan - huomatakseni ettei se tehnyt elettäkään lähteäkseen mun mukaani. Luoksepäästävyydessä se perkele nousi hössöttämään (mikä olikin sitten päivän ainut edes etäisesti innostumista muistuttava tekele) ja paikkamakuussa meni niin vinoon ettei ole ikinä mennyt. Meillä kaikilla on tokoryhmässä se joku joka aina sanoo että ei se oo koskaan noin huonosti joten päätin etten se ole tänään minä ja pidin pääni kiinni, nielin ja hymyilin.

Agilityssä se oli tänään kuitenkin ihan tulessa ja tarjosi siihen malliin kontaktia että melkein itketti, mutta toisaalta irtosi ihan uudella vauhdilla ja itsenäisyydellä kuin koskaan ennen. Se meni jopa pussiin ennen kuin ehdin toiseen päähän kannattelemaan reunusta ja puomilla se juoksi niin etten mä ehtinyt sanoa kuin HYVÄJEE.

Siitä huolimatta että joissain asioissa onnistutaan kerrasta ja jossain ei todennäköisesti koskaan, mun pitäisi oppia hyväksymään se ja lakata vaatimasta ennenkaikka itseltäni niin paljon. Ja lakata peilaamasta itseäni muihin. Tosiasia kuitenkin on että vaikka me mentäisiin ensimmäiseen alokasluokan tokokokeeseen vasta kahden vuoden päästä se on ihan okei. Tai vaikka ei mentäisi ollenkaan. Mulla on tietynlainen koira jolta puuttuu jotain räjähtävän kisauran kannalta oleellista, mutta sitten toisaalta mulla on koira josta monet olisivat ihan hirveän onnellisia. Fiksu, rauhallinen koira jonka kanssa arki on sujuvaa ja helppoa. Kaunis, sopeutuva ja toistaiseksi terve koira. Tiedän että jonain päivänä se ei tule riittämään mulle, mutta nyt se saa riittää ja harrastuksen pitää olla kivaa eikä aina tarvitse olla tavoitteita.

Jonain päivänä mä hankin sen toisen koiran jonka kanssa mulla on alusta asti paremmat resurssit ja enemmän tietoa, ja jos sekään ei aina suju niin sitä sattuu - paremmissakin piireissä.

torstai 23. elokuuta 2012

Parasta A-luokkaa

Tänään oli se päivä jota ehdittiin jännittää aika pitkään, eli treenikaveri Jennan ja Svean BH-koe Nokialla sekä Mökön rakennekuvaus. Turhaanpa jännitettiin sitten kumpaakin, eipä nimittäin olisi voinut paljon paremmin mennä.

Lääkäri suoritti pienimuotoisen terveystarkastuksen ennen rauhoitusta. Silmät, korvat ja suu hyvässä kunnossa, sydänäänet normaalit ja imusolmukkeet jees. Paljon kehuja saatiin hienosta rauhallisesta luonteesta ja kiiltävästä turkista, itsekin taas yllätyin sitä miten toi koira pystyy oma-aloitteisesti nousemaan tutkimuspöydälle ja olemaan siinä pitelemättä koko tutkimuksen ajan. Heittipä vielä maihin kun lääkäri lähti hakemaan anestesiavälineitä vaikka mä olin toisella puolella huonetta.

Kuvat olivat sitten puhtaat mikä oli todella positiivinen yllätys. Toisesta lonkasta lääkäri sanoi että saattaa ortopedin mielestä taipua B:n puolelle mutta hänen puolestaan molemmat ovat priimaa. Ortopedi soittelee kuulemma vielä tämän viikon puolella, mutta eiköhän tässä voi aika hyvillä mielin tuulettaa ja ruveta opettelemaan kontakteja ja nauttia agilitystä.

Vein krapulaisen koiran kotiin toipumaan mun kämppiksen kanssa ja lähdin viideksi tunniksi Nokialle. Tottisosuuden seuraaminen oli tosi mielenkiintoista ja avartavaa ja meidän ranskalainen teki niin hienosti ettei paljon kukaan sit paremmin tehnytkään. Kaupunkiosuus suoritettiin Nokian Citymarketin parkkipaikalla ja helpostihan sekin kaupunkikoiralta sujui ja nyt on Slyan Crispina "Svea" sitten BH ja keväällä katsotaan josko Mökö tulisi perässä.

Katsastettiin eilen rallyn avoimen luokan kylttejä ensimmäistä kertaa koiran kanssa ja aika paljonhan siellä on duunia tehtävänä, nyt on viimeistään tosissaan alettava työstämään takapään käyttöä ja käännöksiä. Lokakuussa ajattelin mennä AVOn korkkaamaan eli vajaat pari kuukautta olisi nyt aikaa intensiiviselle treenille. Maanantaina jatketaan pitkästä aikaa ohjatussa tokoryhmässä HerHaun riveissä ja pistinpä vielä jäsenhakemuksen TamSKille agilityryhmiä silmällä pitäen, katsotaan nyt ensin alokaskurssi ja mietitään sitten sitä lisenssiä. Pitäis ehkä käydä tosin koulussakin jossain välissä...

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ajatusten Tonava they say

Hommat rullaa ihan hyvällä mallilla. Ollaan pidetty vähän hiljaisempi viikko treenien osalta kuten povasinkin, agilityssä käytiin toki keskiviikkona viihtymässä ja nyt viikonloppuna meillä on ollut erityisohjelmaa kun treenikaverin spanieli/noutajamixnarttu Miimi oli meillä viihtymässä. Täytyy kyllä sanoa että ajatus toisesta koirasta ei varsinaisesti helpottanut, niin helposti kyllä sujui ulkoilut ja siirtymät näiden kahden sievän ja asiallisen tytön kanssa. Jennan kanssa käytiin tarkkailemassa tänään aamusta möllitoko koirien wellness-tapahtumassa Hakametsässä, ja tulihan sitä taas mätsärikehässä pyörähdettyä kakkossijan verran.

Loppuvuoden kuviot alkaa vihdoista viimein olla selvillä ja asettua pikkuhiljaa tolalleen, en usko että ainakaan positiivisia etenemisyllätyksiä tähän vuoteen enää mahtuu. Agilityn jatkokurssille olisi tarkoitus lähteä mikäli luustokuvaus näyttää vihreää valoa ja hommat maistuu. Tampereen hyvän kisatarjonnan vuoksi pyritään myös siihen että saavutetaan RTK2 ennen koiran toista syntymäpäivää, ensi viikolla ajattelin herätellä vähän treeniseuraa avoimen puolelle. Nyt kun koulukin on taas alkanut on mulla myös väritulostin käytössä, jospa sais puuttuvat kyltit tulosteltua. Pyritään myös osallistumaan vielä tän vuoden puolella edes yhten tokomölliin, kärvistelin hieman tänään kentän laidalla kun tiesin että ihan hyvin olisi mennyt jos tuonne olisi mahtunut.

Agilityssä me tosiaan viihdytään. Treenattiin viime viikolla pöytää joka sujuu meidän vahvan tottelevaisuuspohjan vuoksi aika lailla just niin kuin pitääkin, kepitkin alkaa olla verkoilla aika hyvin hanskassa ja koiran voi jo lähettää hieman kauempaa ja eri kulmista. Vahvasta kontaktista on ollut siinä määrin haittaa että koira keskittyy katselemaan mua sen sijaan että katsoisi esteellä eteensä, yritettiin häivyttää tätä ongelmaa etupalkalla mutta koska ton piskin on pakko olla niin hiton korrekti niin sehän lähestulkoon pysähtyy sille pyytämään lupaa jonka se on oppinut heltiävän milläs muullakaan kuin katsekontaktilla. No, time will tell.

Tokon suhteen meillä on yksi ongelma johon tarvisin jotakuta näyttämään kädestä pitäen miten se kannattaisi hoitaa ja se on se jäätävän vahva oma-aloitteinen perusasento jäävissä liikkeissä ja hypyssä. Jäävässä maahanmenossa ongelmaan on ollut helppo puuttua kiellolla koska istumaan nouseminen vaatii enemmän työtä ja aikaa makuuasennosta, mutta seisomisessa se perse menee penkkiin nanosekunnissa. Oon seisottanut koiraa ja kierrellyt sen ympärillä naksutellen ja ollaan jo siinä pisteessä että koira kestää mut vierellään oikeat kyljet vastakkain mutta heti kun alan kiertämään itseäni kääntyäkseni niin jumalauta kun se takalisto on maassa. Nää on näitä kun 1,5-vuotiaalle on aina sallittu jotain ja sitten eräs kaunis päivä mulle valkenee ettei tätä voinutkaan tehdä ihan tolleen. No, yritetään kovemmin. Tänään myös vahvistelin seuruuta ihan imuttelemalla aloitellen ja lopuksi hieman vaikeuttaen, musta tuntuu ettei se oikea paikka ole vieläkään ihan perillä koiran pienessä päässä niin helpoin lähteä alusta ja tyytyä loistavaan mutta lyhyeen pätkään. Loppuun kuva Suolijärven lenkiltä viime viikolta.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ad astra per aspera

Tää on siitä erityinen viikko, että ollaan tehty varmasti parhaimmat sekä eittämättä huonoimmat treenit miesmuistiin. Torstai oli toisaalta hedelmällinen päivä vasemman täyskäännöksen suhteen, mutta perjantainen visiitti pk-kentälle olikin sitten melkoista kuraa. Kiukutti. Onnistuin kuitenkin päivän aikana vääntämään naamalleni mitä teennäisimmän tekohymyn jonka turvin lähdettiin HerHaun matkaan vielä illaksi, ja siellä sitten jo sujuikin ihan eri tasolla.

Jätin kuitenkin varmuuden vuoksi koiran treenikaverille yökylään kun lähdin käymään vanhempieni luona, keski-ikäinen vallaton isäni samassa huoneessa iloisen koiran kanssa on yleensä enemmän tai vähemmän hypertensiota aiheuttava tilanne enkä mä uskaltanut ottaa riskiä että otan pultit koiralle päivää ennen kisoja. Lauantaina vedettiin vielä yhdet iltatreenit pienellä porukalla, koira oli väsynyt joten kahden radan jälkeen taputin nätisti päähän ja laitoin autoon, paras lopettaa kun touhu vielä menettelee.

Lauantaina otin sitten hieman kuohuviintä luokkatovereiden kanssa ja aamulla kello yhdeksän mua väsytti ja päätä särki. Pirkkalassa satoi vettä luonnollisesti juuri silloin kun me tehtiin ensimmäistä rataa, ja mulla meinasi tulla purjot kurkkuun jo silkasta jännityksestä. Meno oli ensimmäisellä radalla vähän ponnetonta mutta teknisesti hyvää, eikä me sitten tehtykään kuin kaksi virhettä. Joista toinen oli sitten kymmenen pisteen laaki, eipä tullut mieleen että koiran oma-aloitteisesti korjaama perusasento olisi ihan noin kallis juttu, mutta nytpä tiedän! Ensimmäiseltä radalta siis poistuttiin pistein 89, yksi yhden pisteen virhe kerättiin spiraalista jonka alussa hihna pääsi kiristymään.


 

Kuulin kolmatta kertaa viikon sisällä lauseen "Riikka, nyt vähän reippautta tohon kävelyyn" kun näytin kyseistä videota kännykästä myös kisaamaan tulleelle entiselle toko-ohjaajalleni. Agilityssä mua moitittiin varovasta poistumisesta koiran luota ja eilen näyttäessäni meidän rallydebyyttiä koiria harrastavalle luokkatoverille totesi hänkin heti kättelyssä että mikä päiväkävelytahti toi on. Ja mulla ei ollut koskaan käynyt edes pienessä mielessä että mulla saattaisi olla moinen ongelma! Ja mähän en oo mikään hiipivä nössö! Kakkosrataa varten sytyttelin koiraa vähän parempaan vireeseen ja keskityin kävelemään suoraan eteenpäin vilkuilematta koiraan, myönnän että spiraalissa pidin aika tarkkaan hihnaa taas silmällä mutta kuulemma meno parani huomattavasti.



Edit, video leikattu ja korvattu. Tähän rataan olin tosi tyytyväinen, aurinko paistoi ja kontakti oli selvästi parempi. Tuomarikin kirjoitti lomakkeen kommentti-osioon "Loistava suoritus", oh stop it you! Tältä radalta siis kaksi virhepistettä ensin hitaasta ja myöhemmin vinosta eteentulosta (joista ensimmäinen oli täsmälleen yhtä hidas kuin ykkösradallakin, tuomarilla kun on tässäkin lajissa väliä), kokonaispistemäärän jäädessä 98. 

Kolmas hyväksytty tulos tietää rally-tokossa luokkanousua ja koularia, eli nyt on Mökö sitten RTK1 ja avoin luokka kutsuu. Nyt ollaan myös kisattu kolme ensimmäistä ja samalla kolme viimeistä starttia hihnassa, ei tuu ikävä! Ensi viikolla lupasin lähteä maalimieheksi ennen agilitytreenejä, mutta muina päivinä ei tehdä kyllä mitään muuta kuin riehuta irti ja leikitä, kummallekin tekee hyvää pitää vähän vapaata. 

Huomenna lähden metsästämään lähistön eläintarvikeliikkeistä Trixien teleskooppikeppiä jossa on myös integroitu naksutin, koska ensinnäkin se näyttää lapselliselta kauko-ohjaimelta ja toisekseen mä oon varma että se on ihan jäätävän hyvä vehje.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Small things

Ollaan ehditty taas yllättävän paljon lyhyessä ajassa, pakko kirjoitella taas vähän ylös että pysyy kärryillä kaikesta.

Viime viikolla käytiin Hakametsässä mätsärissä Jennan ja Svea-beauceronin kanssa, sattuipa paikalle mun ystävättäreni pikkuväen kanssa ja voi että oli muuten tytöillä kivaa kun saivat temuttaa koirien kanssa sydämensä pohjasta. "Vahinkoliigalaisia" oli paikalla kahdeksan, parikehästä otettiin punainen nauha ja niin siinä sitten kävi että oltiin x-rotuisten PUN1. Musta on aina mukava kuulla perusteluja hyvälle sijoitukselle, nyt meidät palkittiin rauhallisesta käytöksestä, hyvistä liikkeistä ja hyvästä fyysisestä kunnosta.

BIS-kehää tuomaroi sama henkilö toisen tuomarin ohella ja ilmeisesti meidän liikkeet oli nyt niin tyylikkäät että toistuvasti maahan kyllästymisestä laskeva takamus ei enää latistanut kokonaisvaikutusta, joten oltiin lopuksi BIS3. Voiton vei ehkä kaunein siperianhusky mitä oon ikinä nähnyt, ei harmittanut. Ahkera ravaaminen noissa karkeloissa on pitänyt ruokakaukalon tänä kesänä täynnä ja hionut luoksepäästävyyden siihen kuntoon että kyllä ny kelpaa mennä vaikka mihin kokeeseen.

Tokoa ollaan myöskin taas alettu treenaamaan hieman rennommalla otteella ja se sujuu aika hyvin. Oon antanut itseni laistaa koko hommasta kun oon tiennyt että jäävä maahanmeno pitäisi aloittaa käytännössä alusta, mutta nyt otin itseäni niskasta ja naksuttelin ne lonkkamakuut vallan pois uudelle käskylle. Hävettää myöntää että yksi mua viivyttänyt seikka oli se että mä en millään keksinyt hyvää käskyä tokon maahanmenolle kun kaikki maa-alkuiset oli jo niin käytetty. Onneksi Jennalla välähti, nyt aina kun Taka-Huhdissa kajahtaa PLATS!!1 niin se oon mä...

Tänään alkoi myös agility johon olin valmentautunut Thebyn ja Haresin Agility - Alkeista huippusuorituksiin teoksen avulla. Hyvää ja selkeää tekstiä, mä oon vaan niin hätähousu että tietyllä tasolla varman päälle pelaaminen aiheuttaa mussa kihinää. Aikanaan heitin Kaimion pennunkasvatusoppaallakin vesilintua kun mulla ei riittänyt kärsivällisyys kosketella pennun tassuja hellästi ennen kynsienleikkuuta ja palkata, mä otin mukulan kainaloon ja siinä sitten oltiin tai itkettiin ja oltiin kun leikattiin. En mä tälläkään kertaa ala mattoon raitaa teippaamaan, mutta ehkä mä opettelen nyt koiran paikkojen hyväksi jättämään kunnianhimoa vähän taka-alalle.

Touhu itsessään oli muuten kivaa. Aloitettiin putkella josta mulla oli Mökön suhteen epäilykseni, mutta kun muutaman kerran koitettuaan koira tajusi ettei sitä sovi kiertääkään niin sieltähän se hulahti. Siihen malliin että seuraavalla kerralla meidän vetäjä huusi että se muuten tulee jo kun mä olin vasta puolessa välissä matkalla toiseen päähän. Otettiin myös vähän hyppyä matalalla rimalla, kerrattiin esteen edessä odottamista ohjaajan liikkuessa ja lopuksi mentiin kepit verkoilla. Kepit oli Mökön mielestä aika kivat, sillä on ollut vähän taipumusta ottaa itseensä hämmentävistä tilanteista, mutta tänään ei haitannut yhtään että nenä tuiskahti muutaman kerran verkkoon ensiyrittämällä. Hauska nähdä että miten toi nopeus tosta alkaa kehittyä. Kuten mulle tänään sanottiinkin, rohkea koira joka ei kyllä turhia hötkyile.

Sitten vielä otin ja varasin lonkka - ja kyynärkuvat loppukuulle. Mökön isästä mulla on hyvin vähän tietoa ja nekin vähät luokkaa ehkä, mutta sen tiedän että emää ei ole pahemmin tutkittu eikä hutkittu. Jaloista voi siis periaatteessa löytyä mitä vain, sukupuussa kun on useampaa riskirotua, ja nyt kun toi agilitykin vielä aloitettiin niin on korkea aika vähän kartoittaa tilannetta.

Parit treenit vielä loppuviikolle tiedossa, sunnuntaina sitten Pirkkalan rally-tokokisoihin, jos sieltä vaikka se RTK1 tarttuis mukaan.