Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hulluna sinuun

Naksuteltiin tänään pitkästä aikaa juttuja. Mökölle on ollut puomin alastulokontakti vähän epäselvä, joten oon vahvistellut 2on2offia milloin missäkin, taloyhtiön rappukäytävässä, sohvalla, pyörätuoliluiskilla lenkillä, ja nyt otin sen vielä laatikolle kun rupesin sheippaamaan samaa asentoa Utulle. Otin myös ohjelmaan sen hartaasti suositellun jalkojen väliin istumisen, ja ehkä viidennellä toistolla koira tiesi jo aika hyvin että missä se paikka on. Nyt voin sitten aina agilityssä zoomailla nivustenalaisilla Mököokulaareilla oivia lähetyssuuntia. Utu teki lisäksi perusasentoa, kapulanpitoa ja makuulla odottamista, mikä on sille melkein yhtä haastavaa kuin vietikäs seuruu Mökölle, koska se sinkoaa kehun ensimmäisestä tavusta pitkin seiniä. Mainio otus. 

Mökö juoksee toista viikkoa, joten ollaan pidetty taukoa torstain treeneistä. Edellisperjantain aksakin jäi välistä, kun lähdettiin Utun kanssa viikonlopuksi pk-seudulle katsomaan Eikaria ja Arttu-riiseniä. Viime perjantaina Mökö teki pöksyt jalassa pienen pätkän, Utu retuutti lelua, kävi vähän putkessa, juoksi muutaman perättäisen tyhjän hypyn ja volisi häkissä niin että hävetti. Mä sain taas ihan liian vaikean tehtävän ja heiluttelin käsiäni kuin tasoristeyksen liikennevalo. Oon huomannut, että noin joka kolmas treeni on sellainen jonka jälkeen tekisi mieli itkeä niin kauan että alkaa naurattaa. Nyt kun oon juossut täällä yksiössä yksin ympyrää heilutellen vähän lisää käsiäni, niin osaisin ehkä jo heilutella niitä hallilla. Ehkä. Kunnes sitten tulee taas uusi heiluttelutehtävä. 

No, jottei vaan nöyrryttäisi liikaa niin maaliskuussa ajattelin käydä korkkaamassa Mökön kanssa epikset Ylöjärvellä. Koska agilityhän on vaan hauskaa, ja koska kaikki ottaa joskus hyllyä, ja koska mä aina kehun että oon sellainen ohjaaja joka uskaltaa mennä kokeeseen katsomaan että mikä vaatii hiomista, right... Itseasiassa nyt on ollut niin hyvin erilaista tarjontaa, että huhtikuussa olisi mahdollista osallistua möllitokoon, edellyttäen siis että koira pysyy tolkuissaan juoksujen jälkeen. No, katsotaan sitä sitten, mutta ei kai sekään pahitteeksi olisi. Utun tokohommia en ole miettinyt vielä hirveän pitkälle, opetellaan ainakin minuuttinen paikkis jahka kenttä sulaa ja lisää alkeita sen verran kuin uskallan, mutta kesällä voitaisiin mennä Päivin pakeille. Nolottaa vähän myöntää, mutta Utun kanssa on tehty ihan naurettavan vähän mitään tarkkutta vaativaa koska mä en uskalla ottaa sitä riskiä että siitä tulee samanlainen junaturma kuin Mököstä. Saa joku joka osaa asiansa tehdä mun kanssa ensin pohjat sitten kun se on vähän isompi.

Rallytreenit loppuivat nyt tältä laskutuskaudelta enkä mä tähän väliin ole ottamassa uutta settiä, kun toi lauantaipäivä on niin mahdottoman huono aika treenata. Jatketaan kuitenkin TamSKin tallilla maaliskuun lopusta alkaen Jennin ja Veeran kanssa omatoimiagilityn parissa sunnuntai-iltaisin. 

Koirat on olleet viimeaikoina ihan parhaita kaikesta huolimatta. Ei mee päivääkään, että mä en naura ääneen Utulle. Mä en käsitä että miten se pystyy samaan aikaan näyttämään niin filosofiselta, mutta sitten taas toisaalta siltä ettei sen päässä liiku yhtään mitään. Ei riitä kahdenkaan käden sormet niille kerroille kun oon huutonauranut täällä koiraa joka pieraisee kovaäänisesti hypätessään sohvalle tai sieltä pois, tai joka kierii lattialla selällään hampaat mattoon upotettuna ja nurisee kovaan ääneen kun sen tahto ei mene läpi. Siinä missä mä ihailen Utun työmoraalia ja käsittämätöntä tarvetta tehdä ihan tasan kaikkea, niin kyllä tota rauhallista ja järkevää aikuistakin arvostaa nyt ihan eri tavalla. Kävin yksi päivä kahdestaan Mökön kanssa lenkillä kun Utu oli päässyt aamulla leikkimään poikien kanssa ja ihmettelin koko lenkin että miten tää sujuu jotenkin hirveän mukavasti ja helposti... 

Ps. Käykää katsomassa, millaisia tennispalloja Taiga teki eilen.

tiistai 12. helmikuuta 2013

11 kysymystä

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten muutama uusi haastateltava ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."

Näillä ohjeilla varustettuna pukkasi Jannikalta haastetta, ja kysymykset olivat seuraavat.

Mitkä ovat oman rotusi/rotujesi suurimmat ongelmat?

Sekarotuisten koirien ongelmat ovat pitkälti samoja kuin kantakoiriensa ongelmat, eikä asiaa ainakaan auta se että ihmiset sekoittavat termit vähemmän perinnöllisistä sairauksista kärsivä ja terve autuaasti keskenään ja ratsastavat vanhoilla uskomuksilla.  Pentueita syntyy vahingon ja välinpitämättömyyden kautta, narttuja ei välttämättä vaalita niiden tarvitsemalla tavalla tiineysaikana ja varsinkaan sekarotuisia vanhempia ei terveystarkasteta (toki osittain myös siksi, että koirille toivottavasti harvemmin kaavaillaan jälkeläisiä).

Collieiden hermorakenne on paimenkoirille tyypillisesti paikoin hyvin kehno. Omassa karvamuunnoksessani oon törmännyt jossakin määrin ruoka-aineallergioihin ja ruoansulatuskanavan häiriöihin, epilepsiaa esiintyy jonkin verran enenevissä määrin. Käyttöominaisuudet ovat heikentyneet, ulkonäkökeskeinen kasvattaminen on yleistä ja harrastuksen kannalta potentiaalisia pentueita on harvakseltaan.

Listaa viisi koirarotua, joita et ikinä ottaisi itsellesi. Perustele miksi et ottaisi.

Näitä riittäisi äärettömästi, joten valitsin viisi rotua jotka periaatteessa voisivat sopia mulle, mutta syystä tai toisesta en kuitenkaan voisi kuvitella koskaan ottavani.

Welsh corgit, koska rakenne. Oon käsittänyt että koira on karjaa ajaessaan hyötynyt matalasta rakenteestaan, mutta nykypäivän corgi ei kyllä aja edes omaa häntäänsä. Samasta syystä listalla olisivat myös heelerit ja göötit, koska vaikka koira olisikin luustoltaan priimaa, niin musta se liikkuminen näyttää ikävältä, ellei surulliselta. 

Näyttölinjainen kultainennoutaja. Raskas rakenne, matala maavara, ongelmat selässä, lonkissa ja kyynärissä, allergiat, matala toimintakyky, kovuus, läähätys, hidas kypsyminen. Ei, ei, ei. 

Saksanpaimenkoira. Hyvä saksanpaimenkoira on musta maailman hienoin koira, mutta mulla ei tule ikinä riittämään rahkeet sellaisen koiran omistamiseen, mikäli mulle sellaista koskaan myytäisiinkään. Mä en ole myöskään erityisen kiinnostunut palveluskoiralajeista ja vielä vähemmän suojelusta, joten käyttölinjainen menisi mulla hukkaan. Näyttölinjainen saksanpaimenkoira on yksi maailman surullisimmista jalostustarinoista, eli ei siitäkään sen enempää. 

Niputetaan nyt yhteen ryhmän useampi rotu, mutta vesikoirat. Joku lagotto olisi varmaan tosi kiva aksakoira, mutta mua tökkii se ulkonäkö ihan uskomattoman paljon. Perro näyttää lyhyeen turkkiin ajeltuna kyllä ihan hauskalta, mutta esimerkiksi portugeesin näyttelytrimmi on musta lähinnä hullunkurinen. Trimmaus ei niinkään itsessään olisi ongelma, mutta aluskarvattomuus on miinusta ja muutenkin tää asennevamma on melkein sataprosenttisen kosmeettinen. Mun tietämys ko. roturyhmän muista ominaisuuksista on melko kehno, joten en osaa sanoa että olisinko kiinnostunut jos pörröisyys ei olisi este.

Suomenlapinkoira. Mun mielestä suomenlapinkoirissa äärettömän mukavaa on se, että niiden rotumääritelmä on niin salliva, minkä ansiosta kotimainen rotu on elinvoimainen ja jalostusmatskua on paljon. Mutta siihen se mun kannalta sitten vähän jääkin. Pörröiset pystykorvat eivät kiinnosta ulkonäkönsä puolesta ja rotu on mun käteen vähän turhan itsenäinen ja vietitön. 

Suurin saavutuksesi (omalla mittapuulla eikä välttämättä harrastuskentillä) koirien parissa?

Varmaan ihan se että kahdenkymmenen vuoden haaveilun jälkeen mä otin itseäni niskasta kiinni ja ihan oikeasti hankin sen koiran, ja nyt kahden vuoden jälkeen mulla on kaksi toistaiseksi tervettä ja hyvin käyttäytyvää hienoa koiraa joista toisen kanssa oon ehtinyt lyhyessä ajassa touhuta kaikenlaista ja vähän kisatakin vaikka hyppäsin koko koiraharrastusskeneen aika ummikkona. 

Mistä olet joutunut luopumaan koirien takia?

En oikeastaan ihan hirveästi mistään. Mä en ole koskaan ollut erityisen menevää tyyppiä, ja sen kerran kuin meen niin pystyn yleensä helposti sumplimaan aikataulut niin että ehdin kunnolla ulkoiluttaa koirat eikä niiden tarvitse olla tiettyä tuntimäärää pidempään yksin, ja sitten jos tämä ei onnistu niin mulla on hyvät ja luotettavat hoitopaikat. Oon joutunut toki luopumaan aika isosta läjästä aikaa ja rahaa, mutta mä aina ajattelen että ei mulla sitä rahaa kuitenkaan olisi kun olisin hassannut sen johonkin muuhun todennäköisesti typerämpään ajanvietteeseen, ja aikaahan mulla riittää. 

Millainen oli/on ensimmäinen koirasi?

Mun ensimmäinen koirani on tuo mun Mökö, ja Mököhän on siinä mielessä maailman paras ensimmäinen koira että se on äärettömän kiltti, kuuliainen ja helppo arjessa. Mökön kanssa on mukava liikkua erilaisissa paikoissa, matkustaa kulkuvälineissä, kokeilla erilaisia juttuja ja nukkua sohvalla päiväunia. Mökö on sellainen perinteinen koira, josta kaikki jotka eivät yleensä tykkää koirista tykkäävät. Nätti, kompakti, perusterve, vahvavatsainen, hiljainen. 

Mikä on kallein koiriin liittyvä asia, jonka olet hankkinut?

Kalleimmat yksittäiset ostokset jossei itse koiria oteta lukuun taitavat olla kurssimaksut, eli lähemmäs satasen agilitykurssit. En ainakaan nyt äkkiseltään keksi mitään kalliimpaa kertaostosta. 

Paljonkon käytät keskimäärin kuukaudessa rahaa koiriin ja niihin liittyviin asioihin?

Tää on vähän sellainen juttu jota yritän enimmäkseen olla ajattelematta... Meillä syödään melko halvalla, isot nappulasäkit kestävät pitkään kun kylkeen lykkää tukkuhintaista raakaa, agilitystä maksan talvikaudella kolmisenkymppiä kuussa ja bensaa kuluu jossakin määrin kun kaikki meidän harrastustukikohdat ovat ajomatkan päässä. Tarvikkeita alkaa olla siinä määrin että niitä ei tule juuri enää ostettua, eli varmaan jotain 50 - 100 euroa menee keskimäärin kuussa.
Miten päädyit omaan rotuusi?

Sekarotuiseen päädyin koska en kokenut tarvitsevani ensimmäiseksi koirakseni rotukoiraa, ystävättärelläni oli mitä ihanin vahinkopiski ja myönnän että edullinen hinta painoi silloin vaakakupissa jonkun verran. Nyttemmin mietittynä hätäisiä ja vähän huonosti perusteltuja kriteereitä, mutta toisaalta jos olisin ryhtynyt silloin pitkään ja hartaaseen pennunodotukseen, olisin varmasti pyörtänyt koiranottopäätöksen sata kertaa. Mökä opetti paljon siitä, millaisen koiran seuraavaksi haluan. Päätökseen juuri Mökön pentueesta vaikutti vahvasti se ilmoitettu novascotiannoutaja, koska siinä oli sellainen rotu josta olin aina pitänyt. En halunnut perinteistä saksanpaimen/rottweiler/ajokoirasekoitusta, joten hieman epätavallisempi rotuyhdistelmä kiinnitti huomion. 

Sileäkarvaiseen collieen päädyin, koska halusin yli 50-senttisen mutta kevyen paimenen jolla olisi moottoria monenlaiseen harrastamiseen, mutta joka kestäisi kuitenkin hiljaisempaakin eloa ja joka olisi arjessa suhteellisen vaivaton. Tykkäsin myös helppohoitoisesta mutta säänkestävästä turkista, hyvästä terveystilanteesta ja siitä että jos pk-kiinnostus joskus heräisi, olisi oikeudet olemassa. 

Onko sinulla tavoitteita koirien suhteen? Jos on, niin mitä?

Elää aktiivista ja mahdollisimman monipuolista elämää koirien ehdoilla varmaan. Harrastustavoitteet ovat asia erikseen, mutta niiden asettamista olen alkanut tietoisesti välttämään, koska niin pitkälle mennään kuin rahkeet riittävät. Utun kanssa toivottavasti vähän pidemmälle, kuin Mökön. 

Oletko kiinnostunut kasvatustoiminnasta? Miksi/miksi et?

Oon ja en. Se hirvittää monestakin syystä joista ensimmäinen on silkkaa kokemuksen puutetta, toinen ison vastuun ottamisen jännittämistä ja kolmanneksi mä en ikinä uskaltaisi myydä rakkaudella vaalimiani pentuja varmaan kellekään ja siinähän sitten oltais 15 koiran kanssa. Toisaalta ajatus siitä että joskus pääsisi vaikuttamaan edistävästi oman rakkaan rodun kehitykseen on mielenkiintoinen, mutta sen aika ei vielä ole. 

Oletko aktiivisesti mukana jonkin seuran tms. toiminnassa koiraharrastuksen kautta?

Aktiiviseksi toimihenkilöksi ryhtymiseen mulla ei tällä hetkellä ole resursseja, mutta vaadittavien talkoilujen puitteissa toimisin ja tuun toivottavasti toimimaan mielelläni apukätenä erilaisissa tapahtumissa ja kokeissa. Muiden seuraaminen on kuitenkin mahdottoman hedelmällistä. 

Hyviä kysymyksiä ja paljon oli mietittävää, mä puolestani haastan Jennan, Karoliinan, Tiinan ja Tanjan. Ja kysymykset kuuluvat näin.

1. Seuraatko kouluttajana jotain tiettyä ideologiaa tai jonkun yksittäisen henkilön oppeja? Jos kyllä, niin miksi koet juuri ne sinulle sopiviksi? 

2. Mikä on ollut suurin epäonnistumisesi koiranomistajana, mitä tekisit toisin jos voisit? 

3. Jos voisit koota unelmiesi koiran eri rotujen ominaisuuksista, millainen se olisi? 

4. Minkä epäkohdan koiraharrastuksessa muuttaisit, jos se olisi sinun käsissäsi?

5. Mitkä seikat ovat sinulle oleellisimmat, kun valitset pentua? 

6. Valitse sinulle vieras koiraharrastuksen alalaji (metsästys, ratajuoksu, valjakkourheilu, agilityurheilu, näyttelytoiminta tms.) ja perustele, minkä rodun valitsisit jos olisit ehdottoman kiinnostunut juuri tästä osa-alueesta. 

7. Esittele jokin myytti, johon olet törmännyt koiranomistajana koirattomien ihmisten kanssa keskustellessa, ja mikä oma mielipiteesi aiheeseen on.

8. Mikä on pahinta muissa koiranomistajissa ympärilläsi?

9. Suomalaisen koirakulttuurin suurimmat epäkohdat ja hienoimmat piirteet. 

10. Koiratarvike, jota et tiennyt tarvitsevasi ennen kuin törmäsit siihen, ja jota ilman et nyt voi elää.

11. Koiriin liittyvä päätös, jonka vuoksi olet kohdannut paljon kritiikkiä, mutta jonka takana seisot.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Mökölity for beginners

Ollaan nyt käyty kahdesti majalla treenailemassa BH-juttuja, ja se on kyllä palvellut mua just niinkuin toivoinkin. Sain heti kättelyssä hyvät ja selkeät ohjeet että tee tämän koiran kanssa näin, toista tätä harjoitusta, palkkaa näin. Viime kerralla kertailtiin vielä vähän lisää palkan paikkaa ja oikeaa ajoitusta, ja nyt mulla on entistä parempi mieli. Pelasin varman päälle ja laitoin koiran hyvästä vireestä loppupalkan saattelemana autoon yhden session jälkeen, koska haluan että koiralla on tolla kentällä aina ihan sairaan fantastista ja että sitä oikein harmittaa kun tekeminen loppuu, nyt vaan pyritään tekemään siitä rutiini. Ainut mikä mua vähän nyppii on Nokian pimeät ja liukkaat kinttupolut ja aina vaan jatkuva talvi, olis vähän enempi fiiliksiä tottishommiin jos odotteluaikana ei paleltaisi ja kotiin ei tarvis suunnistaa pilkkopimeässä. No, ei kai se tästä enää kuin parane.

Otettiin eilen agilityn alkulämmittelynä hölkkää, siis minäkin vähän yritin juosta. Mulla on oikein hyvä peruskunto mitä tulee kestävyysurheiluun, mutta välillä on treeneissä hävettänyt olla muutaman juoksuaskeleen ja tiukan kurvin jälkeen ihan purjeissa oman hengityksensä kanssa. Jokatapauksessa hölkkä oli hyvin surullista sivusta seurattavaa varmasti, eikä asiaa varsinaisesti auttanut ohikulkeva vanhempi mieshenkilö joka kysäisi että mikäs hirveä peto sulla siinä on. Piti ottaa vähän bussipysäkistä tukea kun nauroin vahingossa väärään kurkkuun, en ees tiennyt että se on mahdollista.


 Meille jäi Jutan kanssa mukavasti aikaa kun kolmas koirakko lähti kotiin jo aiemmin, joten otettiin vähän videokuvaa josta kokosin tällaisen koosteen tekemisen tempoon äärettömän hyvin sopivalla musiikilla varustettuna. Videokuvaamisesta on kyllä ihan hirveästi hyötyä, mä opin tuosta  pätkästä mm. seuraavat asiat.

  • noin korkeat rimat ovat vielä turha vaikeita ja syövät hirveästi sitä vähäistäkin nopeutta mitä koiraan on tullut. ei kuitenkaan ole mitään järkeä lähteä ihan maan tasaltakaan enää, mutta ehkä 5 - 10 cm voitaisiin ainakin pudottaa seuraavalla kerralla. 
  • mä oon edelleen hidas, koska mä en luota siihen että koira pysyy matkassa vaikka se on sen tehtävä. oon kuitenkin parantanut, koska kun oon kehittynyt ja mun omaan tekemiseen on tullut lisää varmuutta, niin nopeuttakin on tullut lisää ihan itsestään. 
  • viidennellä hypyllä näkyy monta kertaa, että mä vaan ajattelen pakonomaisesti "käsikäsikäsikäsi" mikä näyttäytyy niin, etä mä vedän koiraa vasurilla jo ennen kuin sen nenä on ehtinyt siivekkeelle. ohjaus ei tu yhtään luonnostan vaan mä yliajattelen sitä, jolloin en saa sitä sovitettua tilanteeseen. sitten kun vasuri osuu oikeaan, niin putkeen ohjaus jää vajaaksi. oon ehkä vähän yksinkertainen. 
  • tää ei toki videolla kuulu (no, ei kuulu vaikka olisi alkuperäiset äänetkin) mutta mä en kehu koiraa tarpeeksi. Jutta sanoi varmaan kolmella kerralla peräkkäin kun koira oli putkessa että kehu jo kehu jo mutta ei, ei vaan riitä enää kapasiteetti.
  • palkka meinaa taas tulla järjestäen kädestä, vaikka siinä ainoassa kohtaa kun neuvottiin palkkaamaan vaudista kädestä (suoran putken jälkeen ennen hyppyä), palkka lentää oikeaoppisesti kaaressa. 
Va-i-ke-aa mutta samalla niin siistiä, addiktoivaa ja voimaannuttavaa.  Tuo kerta viikkoon on vaan joka suhteessa ihan liian vähän, mutta keksittiin Jennin kanssa josko vuokrattaisiin kesäkaudeksi TamSKilta oma yksäri jahka selviää, mille viikonpäivälle seuran treenit osuvat jahka siirrytään ulos. Isä on ollut niin hämmentyneen innostunut siitä kun koirat hyppivät rimojen yli että lupasi askarrella mun kanssa kesäksi kepit ja pari hyppyestettä porukoiden pihaan, niin ei ainakaan puutu sit agilityä kesästä.

Utukaan ei oo ihan vallan vaan mannut kotona, vaan se on päässyt tositoimiin launtaitreeneissä missä se on opetellut toimimaan muiden ympäröimänä ja tekemään paikallaoloa sekä muutamaa agilityestettä. Svean noutoläpimurrosta vakuuttuneena kävin hakemassa Päiviltä noutokapulan ja sain vinkiksi aloitella hommat kevyemmillä tunnarikapuloilla joita sain muutaman kaupan päälle. Neljän harjoittelukerran jälkeen tilanne oli tämä.


Mä tykkään tuossa pennussa ihan hirveästi siitä, että se on niin yksinkertainen, jos ihan suoraan sanotaan. Se ei ole yhtään skeptinen, se ei ymmärrä paineistua mistään ja kun sille antaa kapulan suuhun, niin se tuijottaa hievahtamatta totisena kunnes toisin ohjeistetaan. Seuraavaksi alan vaatia jotain simppeleitä liikkeitä niin että kapula pysyy mälväyksettä suussa, perusasento on vielä niin avujen varassa että sitä ei voida yhdistää vielä hetkeen mutta kyllä tosta nouto tulee, varsinkin kun tuo on ensimmäisestä päivästä lähtien tuonut jokaisen lentävän esineen suoraan mulle takaisin.