Kesäkuun kekkaloinnit

Jatketaan idioottimaista otsikointia ja siirrytään kesäkuun kuulumisiin. Kuun ensimmäinen puolikas vierähti treenatessa, mulla alkoi uusi seitsemän koirakon rally-tokon alkeet-porukka ja Ylli pääsi vihdoin omaan aksaryhmäänsä ToiSKille. Pirkanmaan Palveluskoiraharrastajat ry järjesti Toijalassa Matinpuiston kentällä puolen kuun paikkeilla mätsärin, jonne ilmoitin Yllin ja Mökön. Vettä satoi kaatamalla, mutta osallistujia oli vähän ja piskit käyttäytyivät jotenkuten joten Mökölle X-rotuisten PUN2 ja Yllille isojen aikuisten SIN2. Ei ihan samassa mittakaavassa enää jaksa kuin Mökön kanssa ammoin, mutta hauskaa vaihtelua ja varsinkin Yllille erinomaista puuhaa. 

Saman viikon viikonloppuna pakkasin Utun autoon ja suuntasin Lahteen aksan SM-kisoihin. Aikatauluista ja omista tulkintavirheistäni johtuen en pystynyt perjantaina osallistumaan perjantain kolmosten kisoihin, joten suuntasin suoraan majapaikkaani keskustaan saunomaan ja hömpöttelemään. Lauantaiaamu valkeni märkänä ja sitä märkää muuten piisasi sen koko 8 tuntia mitä paikalla vietin. Tuuli repi telttoja ja hiekkakentälle kertyi hiljalleen seisovaa vettä, harmitti etten tajunnut ottaa itselleni enempää vaatetta tai kevythäkkiin kunnon huopaa ja varpaat alkoivat olla aika märät loppua kohden.

Meidän jouekkuenumero oli 27 ja mä olin kakkoskoirakossa, ensimmäinen koira hyllytti joten pieni tulospaine puski pintaan mutta kaikenkaikkiaan fiilis oli kauttaaltaan hyvä ja varma. Jalosen rata oli melko suoraviivainen ja mielestäni edellisvuoden Eiden rataa reilusti meille helpompi. Pujottelun aloituksessa virhe jonka kuvittelin johtuvan omasta ohjauksestani, mutta videolta tarkasteltuna linja oli ihan passeli joten mahtoi vieraat esteet ja kova häiriö viedä tällä kertaa voiton. Muuten puhdas ja siisti rata, olin mielissäni. En jaksa kaapata videota streaista mutta se on katsottavissa tästä.  Joukkuen saldo oli HYL,5,0,HYL joten ei tulosta tänä vuonna NPKHlle mutta kokemusta rikkaampana, kokemusta rikkaampana.

28. päivä käytiin TamSKilla Nybergin Johannan radoilla totemassa että jokin tässä muuttuneessa asenteessa toimii, sillä tehtiin peräti kaksi ihan näppärää nollaa. Pientä tönkköilyä jälleen ilmassa ensimmäisellä radalla, mutta aksaradalla tehtiin jo suunnilleen sellainen suoritus josta olisi hankala enää lähteä viilaamaan. Sijoitukset 7. ja 9., taso on Tampereella kova ja luokat isoja mutta olipahan melkoinen fiilis tajuta että nyt on ensivuoden yksilöihin tupla eikä edellisistä SM-kisoista ole kuin reilu viikko.

Toukokuun tohinat

Mä oon ollut maailmankaikkeuden paskin koirabloggaaja kuluneen vuoden, mutta isketään nyt kerralla enempi tarinaa kun silleen tää mun touhu tuntuu muutenkin menevän, koko talvi laakereilla ja neljässä kuukaudessa totaali-od ja burn out... No pidemmittä puheitta. Kevättalvi nyt oli tuttuun tapaan hiljainen, kisattiin muutamia startteja TamSKilla ja Sport Dog Parkilla. Kävin Annen treeneissä toukokuun loppuun asti viikottain ja vaihdoin sitten kahteen kertaan kuussa, kun ulkokentätkin olivat taas saatavilla. 

Toukokuussa kävin turhautumassa Walatin kolmosten kisoissa Valkeakoskella ja jatkoin hyllyputkea seuraavana päivänä rotumestiksissä Jyväskylässä. Koko lajin mielekkyys oli kyllä ton meidän melkein vuoden kestäneen hyllyputken aikana koetuksella, koira pelasi treeneissä ihan älyttömän hyvin mutta kisoissa suorittaminen oli jo vireeltään niin heterogeenistä että mä en voinut tehdä kuin ristinmerkin ykkösesteelle ja purra hammasta. Jyväskylä kaatui pikkukupruihin, mutta Walatin hypäri oli ennemminkin verilöyly.

Toukokuussa päätin myös kokeilla jotain erilaista ja menin Yllin kanssa kaverin tueksi mätsäriin Hakametsään. Kauhu-Ylli yllätti meikäläisen käyttätymällä niin kehässä kuin sen reunamilla todella mallikkaasti ja sijoittumalla vielä isojen aikuisten kehässä sijalle PUN4. Persreikähirviöstä on muutenkin hiljalleen kuluvan vuoden aikana kehittynyt fiksu ja ihana myöhäisteini joka saa enää korkeintaan kerran kuukaudessa katumaan koko lamppuharjan ottamista, ensimmäiset juoksut juostiin huhtikuun vaihteessa ja sisarustapaaminen Nekalan Wuffilla oli antoisa ja hyväntuulinen.

Loppukuusta käytin koko porukan hoidettavana Sannalla. Palaute oli melko odotetunlaista, Utulla lihaskalvojen pinkeyttä mutta muuten elastinen ja terve kroppa, Yllillä perinteisiä kohellusjumeja ja mustelmia. Mökön selän triggerit Sanna totesi lähinnä normaleiksi ja tultiin muutenkin siihen tulokseen että säännöllisellä hoidolla ja monipuolisella liikunnalla Mökö pysynee lähes oireettomana mikä tuntui hirveän hyvältä, mä kun aina välillä murehdin josko lonkkien aiheuttamat jumit madaltavat sen elämänlaatua liiaksi.

Toukokuu lopeteltiin TamSKin aksakisoissa, joissa tapahtui se kauan odotettu ihme eli nollarata. Vain viikkoa aikaisemmin olin käynyt Annen kanssa keskustelua siitä että ei sun Riikka tarvitse tehdä sen kummempia kevätjuhlaliikkeitä kuin mitä teet treeneissäkään - osaat kyllä. Menet ja teet ja se riittää. Ja silloin jokin naksahti for good, koska kun asetin koiran niissä kisoissa lähtöön en pidätellytkään enää oksennusta. Ja vaikka jälkeenpäin olen monesti sortunut lemmikkipaheeseeni eli jälkiviisasteluun, olin tyytyväinen. Vaikka olisin päällejuossut kolmosen, vastakääntänyt vitosen, jaakottanut ysin, vastakääntänyt viidentoista ja persjättänyt yhdeksäntoista ja halunnut myös todellisuudessa olla sulava ja taitava, sain sen palikkakasan pidettyä koossa.


Ja kun se pato aukesi, rentoutui koko homma merkittävästi ja hypäri sujui vielä paremmin. Olkootkin että lipsahti hyllyksi, mutta se flow mikä mulla oli sillä radalla muistutti taas siitä mitä oon tältä lajilta parhaimmillaan saanut. Myös koira oli just eikä melkein siinä mielentilassa missä sen toivoisin töitä tekevän, siinä jossa se on halukas ja etenevä mutta kuitenkin fokusoitunut ja nöyrä, eli jossa meidän tänhetkinen taitotaso riittää kompensoimaan. Monelle rehellisesti haastavan agilitykoiran ohjaajalle ehkä marginaalikamaa, mutta meikäläisen nelivuotisen agilitytaipaleen toistaiseksi isoin mörkö, jonka taittaminen jatkuu nyt astetta kevyemmin.

Monkey Business

Ollaan vietetty pari viikkoa aika hiljaista elämää kiitos allekirjoittaneen ammattitaitoa edistäneen harjoittelun aluesairaalassa, ihan liiemmin ei ole ollut aikaa päivitellä joten kootaas sitten taas menneet viikot nätiksi nipuksi.

Sen yhden kaoottisen sunnuntaitreenin jälkeen meillä on mennyt aksassa aika kivasti. Utu oli toissa viikolla ihan eri koira hallilla, se malttoi odottaa lähtölupia ja kesti multa melko pitkääkin etumatkaa lähdössä. Ja sitä etumatkaa on oikeasti saanut ottaa, koska tosta pikkukoirasta alkaa kuoriutua aika pippuritykki. Toissaviikolla tehtiin rimat lattiassa 5 - 6 esteen hyppy - putkisarjaa ja eilen jatkettiin samaan malliin Jennin toisaalla tehdystä treenistä kopioidulla pikkuradalla.

Tehtiin ylläolevaa pätkää päinvastaisessa järjestyksessä ensin niin että ohjasin koiran toiselle hypylle koira oikealla, Utu irtoaa niin hyvin esteelle että päätin kokeilla takaaleikata putkelle ja se sujui aika kivasti. Toisella kertaa otin koiran haltuun vasempaan räpylään putkesta ja lähetin koiran kolmannelle hypylle suunnilleen jälkimmäisen putken suun linjalta ja taas irtosi just sinne minne piti. Tauon jälkeen kuvan mukaisessa järjestyksessä, toiselle hypylle takaakierto ja valssi, kolmas hyppy ja taas hämmentävän tarkka irtoaminen vaikeaan putkikulmaan. Ehkä mä vähän romantisoin tätä treenikertaa, mutta kyllä noi irtoilut oli Mökön kanssa 8 kuukautta (nyt Jutta pyörittelee silmiä) näitä hommia tahkonneena jotain ihan ekstaattisen siistiä. 

Mökö teki tokon hypyn, liikkuroidun jäävän maahanmenon, parit tosi kivat kepit ja lopuksi mentiin ylläoleva rata päinvastaisessa järjestyksessä ihan mielenkiinnosta niin, etten päästänyt radalla ääntäkään. Koira oli selvästi vähän hämmentynyt ja tämän vuoksi tavallistakin hitaampi, mutta suoritti esteet juuri kuten pitikin. Eli ilmeisesti meikäläinenkin onnistuu suunnilleen oikeaan suuntaan huitomaan nykyään.

Käytiin Jennin ja Eikarin kanssa Prisman parkkipaikalla järjestetyssä match showssa toissasunnuntaina tärisemässä kolme tuntia räntäsateessa. Ilmosin kummatkin koirat mikä alkoi vähän napostaa siinä vaiheessa kun isoja pentuja oli + 50 kappaletta. Mökö kuittasi X-rotuisista PUN4-sijan ja pienen säkillisen nappulaa, Utu sai hienosti alkukehistä punaisen nauhan mutta karsiutui nauhakehässä pois. Olin ihan varma että se tetsaisi alahuuli väpättäen pitkin parkkipaikkaa kaikki ylimääräiset odottelut, mutta se ottikin ihan lunkisti mun vierellä ja seisoi superhienosti ihan minimaalisella parantelulla. Kehässäkin se keskittyi tarkkailemaan kehän ulkopuolisia touhuja, eikä edes kaatanut tuomaria. Musta ei kyllä mitään ässää taida koskaan tulla noissa hommissa, mutta vielä kun karsitaan turhat loikat pois niin koira osaa kyllä.

Huomenna jatkuu tokohommat Mökön kanssa, ihan kiva kyllä palata takaisin arkeen.

Muutoksia

Kaikella aikansa, ne sanovat, ja niin tuli myös se hetki kun allekirjoittanut sai pitkän odotuksen jälkeen koiraystävällisen opiskelija-asunnon lähempää kaupunkia ja 14 kuukautta kestäneet roommate-bileet hyvän toverin kanssa päättyivät. Ollaan varsin hyvin ehditty jo hahmottaa koiran kanssa meidän uutta seutua, ja vaikka maisemat ovat kaupungistuneet on Kaupin metsäinen urheilupuisto ilahduttavan lähellä. Nyt kun emännän polkupyöräkin on vihdoin seurannut perässä tänne isoon kaupunkiin niin taidetaan jatkossa ottaa tavaksi käydä fillarilla ihmisten ilmoilla, ehkä poiketaan toistamiseen Kuninkaankadun koirakahvila Vainussakin.

Mökön sopeutumiskyky on ihailtava, tämä oli sen elämän toinen muutto ja koira oli kahden päivän jälkeen kuin kotonaan. Talo on hiljainen ja unelias ja neliöitäkin meillä on yli neljäkymmentä, joten mikäs tässä ollessa. Asiaa on varmasti auttanut myös se seikka, että kissa on väliaikaisesti viettänyt tähän asti aikaansa uudessa asunnossa meidän kanssa, mutta sekin vaihe loppuu tämän viikon mukana. Bella on ollut tässä blogissa varsin näkymättömässä osassa, mutta nyt voisin pitää pienen briiffin meidän amerikanihmeelle.

Bella on viime kuussa viisivuotispäiviään viettänyt maine coon - merkkinen kissa isolla koolla. Säkäkorkeutta löytyy koiraan verrattuna yli puolet ja painoakin taitaa olla neljännes, quite a handful siis. Väritykseltään Bella taitaa olla ruskeatabby, vaikka tästä emme ole ihan varmoja - meille kun nuo rotukissojen väritykset näyttävät lähestulkoon samalta.

Bella, alias Beltsi, Beltsu, Beltor, Belsebub (sekä kaikki variaatiot P-kirjaimella korvattuna) on raivostuttavin kissa, jonka olen koskaan tavannut. Bellan mielestä parasta on huutaa niin kovaa kuin karvatoosasta lähtee aamulla kello seitsemän, koska on riemastuttavaa kun kaikki heräävät uuteen kauniiseen päivään auliisti täyttämään ruokakuppeja ja avaamaan kylpyhuoneen hanaa. Jep, koska valitettavasti tuo kissa on sen verran älykäs, että seisonut vesi ei sen jälkeen kelvannut kun elukka teki havainnon että hanasta saa juoksevaa ja kylmää vettä.

Bellan mielestä sängyssä nukkuminen on ihastuttavaa. Omistajaansa, eli entistä kämppäkaveriani kissa rakastaa niin ehdoitta ja kunnioituksella, että asettuu polvitaipeeseen kerälle sänkyyn noustessaan, mutta mä olen ilmeisesti sen verran pahoja matkani varrella tehnyt, että mä ansaitsen tallomisen ennen asettumista. Varsinkin naamalle. Kynsillä mielellään. Ja sitten pitää hieman hieroa kalanmaksanahajuista suupieltä siihen naamaan myös, mahdollisimman isolle alueelle toki. En edes aloita kissan vessatavoista, sillä yritän säilyttää tässä blogissa jonkinnäköisen illuusion tyylistä.

Never the less, en ole koskaan nähnyt kissan ja koiran välillä sellaista sidettä kuin mun koiralla ja tolla kissalla on. Oltuaan erossa muutaman päivän ne putsaavat keskittyneesti toisensa korvat (Mökön tapauksessa myös ne vähemmän ihastuttavat ruumiinaukot), painivat päivittäin, jakavat muristen luut ja selvästi muutenkin viihtyvät keskenään. Kaikista meidän erimielisyyksistä huolimatta Bella hakeutuu mun viereeni sohvalle kerälle, laittaa pään kainaloon ja purisee tasaisesti tuntikaupalla niin sallittaessa. Myönnän, että tykkään tuosta kissasta ja koska entinen kämppikseni ei tällä hetkellä kaupungissa ole, en tiedä koska tapaamme kissan kanssa taas jälleen. Toivottavasti vielä joskus, koska on tää yhteinen aika tehnyt siitä tavallaan myös mun kissani. Kiitos Bella siis siitä koko tunteiden kirjosta jonka olet mussa herättänyt, en nimittäin tiennyt että kissalla voisi moisia kykyjä olla.

Koirapuoli on tällä hetkellä pääosin agilitypainotteista. Viime viikolla harjoiteltiin taakselähetystä puomi - putki - putki - kuviolla, ja vaikka alkuun koira räiski puomilla miten sattui, saatiin langan päästä hyvin nopeasti kiinni. Palkkasin jokin aika sitten hehkuttamallani hanskapalkalla, ja sainkin ohjeeksi käyttää rohkeammin lelupalkkaa ja nostattaa saalista, ettei koira keskity liian kirjaimellisesti seuraamaan kättä. Putkeenkin tuli kummasti vauhtia, kun rukkanen oli jo ilmassa kun koira ehti toiseen päähän. Tämä oli treenien ainut ohjattu osio, jonka lisäksi otin itsenäisesti hyppy - hyppy- hyppy - pussi - sarjaa sekä hyppy - kepit - rengas - sarjaa.

Käväistiin Jennan kanssa tänään Teivossa hevostarvikeliikkeessä etsimässä mantteleita, Svean kokoa jouduttiin tilaamaan mutta meidän mukaan lähti 50 - senttinen Weatherbeeta - kevytmantteli teddyvuorella. Haussa on ollut jonkin aikaa vaate joka pitäisi koiran lihasryhmät lämpiminä lämmittelyn ja suorituksen välissä lähinnä agilitytreeneissä,, ja tää oli niin kohtuuhintainen että lähti mukaan vaikka onkin kokonsa puolesta aavistuksen nafti.

Ihan näin nafti se ei kuitenkaan ole kuin kuva antaa ymmärtää, vaikka hieman enemmän reisiä jääkin paljaaksi kuin ihanteellista olisi. Koira kantaa kuitenkin häntäänsä varsinkin ulkona ylhäällä, ja mukavan myyjättären kanssa todettiinkin että kymmenen senttiä isompi koko ei olisi enää toiminut. Oikein sopiva takki kuitenkin talven odotteluihin ja automatkoihin, ja kohtalaisen pienellä vaivalla paranneltavissa jos siltä tuntuu.

Ai niin, käytiinpä sunnuntaina Turtolan Halloween-mätsärissä jossa sijoituttiin omassa sarjassamme punaisten koirien kolmansiksi. Palkinnoksi saatiin namppujen lisäksi hieno punainen vesinoutolelu - ehdottoman tarpeellinen näin marraskuussa koiralle joka ei ui metriäkään ;)

Ei olla tehty koiran kanssa pariin viikkoon mitään muuta kuin ulkoiltu erilaisissa maastoissa ja se on ollut ihan parasta. Näin syksyisin mut valtaa muutenkin sellainen olo että haluaisin vain istua sohvalla ja katsella tietokoneelta amerikkalaisia sarjoja, eli jotain hyötyä piskin lahnailustakin on ollut. Eilen käytiin kuitenkin Hakametsässä kehissä esittelemässä Mökön parempaa puolta mun kaupungissa vierailleelle äidilleni ja mukavasti pokattiinkin sieltä sitten loppujen lopuksi BIS3 sijoitus isosta kehästä. Pakko oikein näyttää, mitä superhienoa saatiin palkinnoksi.

 

Koiran ensiapulaukku, josta paljastui sidetarpeiden ja desinfiointiaineiden lisäksi mm. punkkipihdit, sakset, hunajavoide, digitaalinen kuumemittari (jota mulla ei ole edes itselleni) ja kylmähaude. Tää oli musta tosi hieno ja käytännöllinen, toivotaan vaan ettei käyttöä tulisi ihan hirveästi ainakaan sidetarpeille.  

Laitoin treeniryhmän etsimisen toistaiseksi jäihin ja ilmoitin meidät agilityn jatkokurssille jonne oli sopivasti vielä yksi paikka auki. Jatketaan siis Sport Dog Parkissa lokakuun lopulla tutun ohjaajan johdolla ainakin muutaman tutun kurssikaverin kanssa, sinne on aina kiva palata. Nyt pitäisi saada aikaiseksi ja järjestää jonkinnäköistä rallytreeniä  odotellessa, harmi vaan että alkaa olla hieman liian kosteaa ainakin noille mun patenteille. Ollaan tultu omatoimisissa treeneissä nyt siihen pisteeseen, että on aika kirjoitella taas hieman ylös sitä missä mennään kylttien kanssa. 

Avoin luokka tuo jo tuttuihin alokasluokan kyltteihin 14 uutta tehtävää, joista ihan muutama vaan on enää niin heikoissa kantimissa ettei ihan vielä kannata mennä areenalle (ja sitä kisamaista treeniäkään kun ei ole hetkeen ollut). Houkutusta tehtiinkin jo alkeiskurssilla ja ilman hihnaakin, tokihan tätä voisi treenata mutta koira kyllä jättää pienellä kurkunselvitelyllä ylimääräiset esineet rauhaan, agility puolestaan on hoitanut rally-hypyn kuntoon. Istu, käännös oikeaan istu on peruskauraa ja istu, käännös vasempaan, istu ja ollut meillä työn alla nyt viimeisen kuukauden ja se on oikeastaan jo aika hyvä, koira saisi vaan nostaa takapäätään ihan reilusti eikä luikerrella maan tasalla. Pienellä pakotteella tää on tosi hyvä, mutta tokihan se häivytetään.

Käännös oikeaan ohjaajan askeleen kanssa meni ihan ensimmäisellä kerralla jo aika lailla kuten pitikin, ei epäselvyyksiä. Oikea täyskäännös istumisen kanssa on helppo, mutta vasemman kanssa pelkään että koira tulee herkästi kääntymisen jälkeen takaisin perusasentoon. Varsinkin, kun erikseen on olemassa kyltti, joka sen perusasennon taas vaatii. Vastaavan kyltin oikealle kääntyvä versio ei taaskaan tuota ongelmia. Kyltit 49 - 53 hallitaan, koira tule eteen ilman apuaskelta keskimäärin yhtä hyvin niin vauhdista kuin perusasennon kautta. Vinoonhan tuo usein jää, mutta ainakaan alokasluokassa ei saatu kertaakaan siitä sanktiota. Perusasennosta seisomisen opetin hillityllä käsiavulla jo kesällä, ja vaikka toivoisin että koira nousisi seisomaan pelkkien takajalkojensa avulla on seisominen kuitenkin siisti ja koira ottaa yhden hyvin lyhyen askeleen kummallakin etutassulla. Tarpeeksi hyvä meille siis. 

Alokasluokan kyltithän nyt vaikeutuvat sitten sen verran että tosiaan ainoassakaan eteen tulevassa kyltissä ei enää apuaskel ole sallittu, mutta ollaan treenattu tätä siinä määrin että alkaa jo melkein riittää. 270 ja 360 vasemmalle vaatisivat hieman tiukempaa ja tasaisempaa kääntymistä jo tässä vaiheessa, mutta takapääharjoitukset ovat selvästi auttaneet pahimpaan irtoiluun. Kehumisen astetta tulisi myös jo pikkuhiljaa pienentää mutta toisaalta mä olen aina ollut sellainen ohjaaja joka sanoo kerran että menipäs hienosti ja se siitä. Aika luottavaisin mielin olen sen suhteen että tulos jo saataisiin kun vaan mentäisiin, mutta ennemmin viimeisen päälle koska puolihuolimaton hiominen kostautuu viimeistään voittajassa (joka on meillä tällä hetkellä tavoitteena).

Mun olisi tehnyt mieleni steriloida koira jo nyt alkutalvesta, mutta sekä rahatilanne että vuoden loppuun jatkuva agility aiheuttavat omat haasteensa. Marraskuu taitaisi olla juoksujen puolesta ihanteellisinta aikaa, mutta tänä vuonna se ei onnistu ja keväällä en mielelläni koiraa kesää vasten leikkuuttaisi. Katsotaan nyt taas että mikä on koiran fiilis vaikka kuukauden päästä, vastahan se alkaa olla kaksi kuukautta juoksujen alkamisesta.

Kiitos Hakametsä...

...sinun ansiostasi meillä on maailman vahvin "seiso!!!".

Ajatusten Tonava they say

Hommat rullaa ihan hyvällä mallilla. Ollaan pidetty vähän hiljaisempi viikko treenien osalta kuten povasinkin, agilityssä käytiin toki keskiviikkona viihtymässä ja nyt viikonloppuna meillä on ollut erityisohjelmaa kun treenikaverin spanieli/noutajamixnarttu Miimi oli meillä viihtymässä. Täytyy kyllä sanoa että ajatus toisesta koirasta ei varsinaisesti helpottanut, niin helposti kyllä sujui ulkoilut ja siirtymät näiden kahden sievän ja asiallisen tytön kanssa. Jennan kanssa käytiin tarkkailemassa tänään aamusta möllitoko koirien wellness-tapahtumassa Hakametsässä, ja tulihan sitä taas mätsärikehässä pyörähdettyä kakkossijan verran.

Loppuvuoden kuviot alkaa vihdoista viimein olla selvillä ja asettua pikkuhiljaa tolalleen, en usko että ainakaan positiivisia etenemisyllätyksiä tähän vuoteen enää mahtuu. Agilityn jatkokurssille olisi tarkoitus lähteä mikäli luustokuvaus näyttää vihreää valoa ja hommat maistuu. Tampereen hyvän kisatarjonnan vuoksi pyritään myös siihen että saavutetaan RTK2 ennen koiran toista syntymäpäivää, ensi viikolla ajattelin herätellä vähän treeniseuraa avoimen puolelle. Nyt kun koulukin on taas alkanut on mulla myös väritulostin käytössä, jospa sais puuttuvat kyltit tulosteltua. Pyritään myös osallistumaan vielä tän vuoden puolella edes yhten tokomölliin, kärvistelin hieman tänään kentän laidalla kun tiesin että ihan hyvin olisi mennyt jos tuonne olisi mahtunut.

Agilityssä me tosiaan viihdytään. Treenattiin viime viikolla pöytää joka sujuu meidän vahvan tottelevaisuuspohjan vuoksi aika lailla just niin kuin pitääkin, kepitkin alkaa olla verkoilla aika hyvin hanskassa ja koiran voi jo lähettää hieman kauempaa ja eri kulmista. Vahvasta kontaktista on ollut siinä määrin haittaa että koira keskittyy katselemaan mua sen sijaan että katsoisi esteellä eteensä, yritettiin häivyttää tätä ongelmaa etupalkalla mutta koska ton piskin on pakko olla niin hiton korrekti niin sehän lähestulkoon pysähtyy sille pyytämään lupaa jonka se on oppinut heltiävän milläs muullakaan kuin katsekontaktilla. No, time will tell.

Tokon suhteen meillä on yksi ongelma johon tarvisin jotakuta näyttämään kädestä pitäen miten se kannattaisi hoitaa ja se on se jäätävän vahva oma-aloitteinen perusasento jäävissä liikkeissä ja hypyssä. Jäävässä maahanmenossa ongelmaan on ollut helppo puuttua kiellolla koska istumaan nouseminen vaatii enemmän työtä ja aikaa makuuasennosta, mutta seisomisessa se perse menee penkkiin nanosekunnissa. Oon seisottanut koiraa ja kierrellyt sen ympärillä naksutellen ja ollaan jo siinä pisteessä että koira kestää mut vierellään oikeat kyljet vastakkain mutta heti kun alan kiertämään itseäni kääntyäkseni niin jumalauta kun se takalisto on maassa. Nää on näitä kun 1,5-vuotiaalle on aina sallittu jotain ja sitten eräs kaunis päivä mulle valkenee ettei tätä voinutkaan tehdä ihan tolleen. No, yritetään kovemmin. Tänään myös vahvistelin seuruuta ihan imuttelemalla aloitellen ja lopuksi hieman vaikeuttaen, musta tuntuu ettei se oikea paikka ole vieläkään ihan perillä koiran pienessä päässä niin helpoin lähteä alusta ja tyytyä loistavaan mutta lyhyeen pätkään. Loppuun kuva Suolijärven lenkiltä viime viikolta.

Small things

Ollaan ehditty taas yllättävän paljon lyhyessä ajassa, pakko kirjoitella taas vähän ylös että pysyy kärryillä kaikesta.

Viime viikolla käytiin Hakametsässä mätsärissä Jennan ja Svea-beauceronin kanssa, sattuipa paikalle mun ystävättäreni pikkuväen kanssa ja voi että oli muuten tytöillä kivaa kun saivat temuttaa koirien kanssa sydämensä pohjasta. "Vahinkoliigalaisia" oli paikalla kahdeksan, parikehästä otettiin punainen nauha ja niin siinä sitten kävi että oltiin x-rotuisten PUN1. Musta on aina mukava kuulla perusteluja hyvälle sijoitukselle, nyt meidät palkittiin rauhallisesta käytöksestä, hyvistä liikkeistä ja hyvästä fyysisestä kunnosta.

BIS-kehää tuomaroi sama henkilö toisen tuomarin ohella ja ilmeisesti meidän liikkeet oli nyt niin tyylikkäät että toistuvasti maahan kyllästymisestä laskeva takamus ei enää latistanut kokonaisvaikutusta, joten oltiin lopuksi BIS3. Voiton vei ehkä kaunein siperianhusky mitä oon ikinä nähnyt, ei harmittanut. Ahkera ravaaminen noissa karkeloissa on pitänyt ruokakaukalon tänä kesänä täynnä ja hionut luoksepäästävyyden siihen kuntoon että kyllä ny kelpaa mennä vaikka mihin kokeeseen.

Tokoa ollaan myöskin taas alettu treenaamaan hieman rennommalla otteella ja se sujuu aika hyvin. Oon antanut itseni laistaa koko hommasta kun oon tiennyt että jäävä maahanmeno pitäisi aloittaa käytännössä alusta, mutta nyt otin itseäni niskasta ja naksuttelin ne lonkkamakuut vallan pois uudelle käskylle. Hävettää myöntää että yksi mua viivyttänyt seikka oli se että mä en millään keksinyt hyvää käskyä tokon maahanmenolle kun kaikki maa-alkuiset oli jo niin käytetty. Onneksi Jennalla välähti, nyt aina kun Taka-Huhdissa kajahtaa PLATS!!1 niin se oon mä...

Tänään alkoi myös agility johon olin valmentautunut Thebyn ja Haresin Agility - Alkeista huippusuorituksiin teoksen avulla. Hyvää ja selkeää tekstiä, mä oon vaan niin hätähousu että tietyllä tasolla varman päälle pelaaminen aiheuttaa mussa kihinää. Aikanaan heitin Kaimion pennunkasvatusoppaallakin vesilintua kun mulla ei riittänyt kärsivällisyys kosketella pennun tassuja hellästi ennen kynsienleikkuuta ja palkata, mä otin mukulan kainaloon ja siinä sitten oltiin tai itkettiin ja oltiin kun leikattiin. En mä tälläkään kertaa ala mattoon raitaa teippaamaan, mutta ehkä mä opettelen nyt koiran paikkojen hyväksi jättämään kunnianhimoa vähän taka-alalle.

Touhu itsessään oli muuten kivaa. Aloitettiin putkella josta mulla oli Mökön suhteen epäilykseni, mutta kun muutaman kerran koitettuaan koira tajusi ettei sitä sovi kiertääkään niin sieltähän se hulahti. Siihen malliin että seuraavalla kerralla meidän vetäjä huusi että se muuten tulee jo kun mä olin vasta puolessa välissä matkalla toiseen päähän. Otettiin myös vähän hyppyä matalalla rimalla, kerrattiin esteen edessä odottamista ohjaajan liikkuessa ja lopuksi mentiin kepit verkoilla. Kepit oli Mökön mielestä aika kivat, sillä on ollut vähän taipumusta ottaa itseensä hämmentävistä tilanteista, mutta tänään ei haitannut yhtään että nenä tuiskahti muutaman kerran verkkoon ensiyrittämällä. Hauska nähdä että miten toi nopeus tosta alkaa kehittyä. Kuten mulle tänään sanottiinkin, rohkea koira joka ei kyllä turhia hötkyile.

Sitten vielä otin ja varasin lonkka - ja kyynärkuvat loppukuulle. Mökön isästä mulla on hyvin vähän tietoa ja nekin vähät luokkaa ehkä, mutta sen tiedän että emää ei ole pahemmin tutkittu eikä hutkittu. Jaloista voi siis periaatteessa löytyä mitä vain, sukupuussa kun on useampaa riskirotua, ja nyt kun toi agilitykin vielä aloitettiin niin on korkea aika vähän kartoittaa tilannetta.

Parit treenit vielä loppuviikolle tiedossa, sunnuntaina sitten Pirkkalan rally-tokokisoihin, jos sieltä vaikka se RTK1 tarttuis mukaan.

Maybe Bay

Just sinä päivänä kun olisi sopinut olla pilvistä ja vilpoista jotta koiran olisi ollut mukava autossa paistoi tietysti aurinko täydeltä terältä, ja jo automatka Lielahteen oli itä-tamperelaiselle puuduttavan pitkä vaikka treenikaveri Annina lähtikin mukaan pitämään seuraa. Koirakoutsin hallilla oli kuitenkin mukavasti varjoisaa pysäköintitilaa ja puitteet olivat muutenkin moitteettomat, ja oikeastaan auringossa oli aika mukava istuskella ja tutkailla kanssakilpailijoiden ratasuorituksia.

Otettiin siis ensimmäinen ALO-luokan startti virallisissa RT-kisoissa, lähtönumeroksi saatiin 17/20 kiitos mun hämmästyttävän tarkkaavaisuuteni jonka ansiosta ilmoittauduin kokonaista viikkoa ennen kisaa. Rata oli tosi jees, ei ollut oikein mitään ennakkomörköjä ja rataantutustumisessa selvisi muutamat mulle lähinnä pujotteluun ja spiraaliin liittyvät epäselvyydet. Kyltit olivat seuraavat,

1. 360 oikealle, 2. pujottelu edestakaisin, 3. käännös vasemmalle, 4. koira eteen, askeleet peruuttaen 5. istu, maahan, 6. 270 oikealle, 7. istu, kierrä koiran ympäri, 8. spiraali vasemmalle, 9. täyskäännös oikeaan, 10. 270 vasemmalle ja 11. koira eteen, oikealta sivulle, istu. 

Ja meidän touhu näytti seuraavalta.

... Onneksi olkoon ohjaaja, maltoit odottaa kyltille numero neljä ennen kuin törpöttelit astumalla tehtäväkylttiin! Samalla unohtui sitten että montako askelta tulikaan otettua josta sakotettiin kolmen pisteen ohjaajavirheellä, mikä oli valtava helpotus siihen nähden että mä olin varma että nyt meidät diskattiin. Heti seuraavalla kyltillä koettiin yllätyksen hetkiä kun mä lähdin, mutta koira ei lähtenytkään :-D Raasunen, luuli varmaan että aion lähteä kiertämään ja odotti hienosti paikallaan. Note to self, koiralle sanotaan "Seuraa" kun lähdetään liikkeelle kyltiltä. Ihan vihoviimeisellä kyltillä otettiin virhepiste vinosta perusasennosta. Loppusaldoksi saatin 94 pistettä sadasta, ja vaikka hölmöt virheet harmittavatkin niin kyllä se vaan hivelee kun työ kantaa hedelmää.

Ensi viikolla jatketaan Jyväskylän kisaviikonloppuun jotka suoritetaan nätisti luokan viimeisinä kiitos heti ensimmäisen startin perään alkaneiden juoksujen. Toisaalta mälsii, mutta ainakin saadaan elokuussa sitten aksata ilman hölmöjä pöksyjä. Koska Mököhän teke.

Ai niin, viime sunnuntaina pyörähdettiin Hakametsässä Match Showssa tapaamassa tyyppejä foorumilta ja otettiinpa samalla luokkavoitto x-rotuisten kehästä. BIS-kehässä sijoitettiinkin sitten rungoltaan neliömäisiä pystykorvia (mihinkäs sitä akitakasvattaja nyt mieltymyksistään pääsisi ;) ) eli meille sanottiin siinä vaiheessa käsipäivää. En muuten tiennyt tarvitsevani taskulampulla varustettua kakkapussikoteloa ennen kuin meidät sellaisella palkittiin...

Match Show Hakametsä

Lähdettiin sunnuntaisella treeniporukalla tänään kehäkettuilemaan vaihteeksi Hakametsään (Tampere-asumisen iloja, joka viikko riittäisi tapahtumaa jos vaan käydä jaksaisi). Lievästi sanottuna hienoisen kierroksilla käymisen vuoksi meidän pariesiintyminen Mökön kanssa meni ihan reisille, seisominen oli mitä sattui eikä katsonut muhun päinkään kun ravattiin.

Ensimmäistä kertaa oltiin mätsärissä jossa oikeasti edettiin ripeästi, 45 minuuttia meidän ensiesiintymisestä oltiin jo sinisten kehässä. Mökö otti ihan mielettömän skarpin ja seisoi Svean (!) perässä täysin lungisti vaikka sinisten valkkaaminen kestikin. Päästiin aluksi seitsemän parhaan joukkoon josta valikoiduttiin lopulta kolmanneksi Svean sijoittuessa hienosti ykköseksi. Tuomari huomioi meitä ilmoittamalla että "On tuo Mökö sitten jotenkin ihana", hyvillä mielin lähdettiin siis kehästä.

Melkoinen mätsärikausi ollaan kyllä avattu olemalla kaksi kertaa SIN3 ja kerran PUN1, eikä käyntikertojakaan ole ollut yhtään sitä kolmea enempää. Ensi kuussa taidetaan vielä pyörähtää sekarotuisten kehässä ja sitten aletaan keskittyä ihan muihin hommiin.