Salmen tokokoulutus 26.7

- Äärimmäisen hyödyllinen päivä, jota tosin varjosti se että mun koira ei vaan ole toiminut koko kesänä (tokossa) niin hyvin kuin se on toiminut aiemmin. Harmittaa hirveästi jos nää uudet hormonitouhut on nyt tulleet jäädäkseen, sillä aiemmat juoksut ovat olleet niin nättejä ja vaivattomia ja varsinkin suorituskyvyn kannalta täysin merkityksettömiä. Pitää ottaa myös huomioon se että lämpöä oli lähemmäs 30 astetta ja jokaista koiraa käsiteltiin tunti, joten tilanne ei muutenkaan ollut erityisen otollinen.

- Seuruun palautteessa mainittiin että koiralle on tehty pohjaopetus perusteellisesti, mutta käännöksiin vielä hieman lisää tarkkaavaisuutta. Jälkimmäinen oli tiedossa, ensimmäinen lämmitti mieltä. Mainitsin ongelmaksi vaikeudet omassa kääntymisesssä, jolloin Salme teetti mulla harjoituksen, jossa aluksi otettiin vuorotellen kolme pitkää ja kolme lyhyttä askelta ja käveltiin näin suoraa linjaa, kunnes vaihdettiin neliöön jota tehtiin sekä oikealle että vasemmalle niin että pitkät askeleet muodostivat neliön sivut ja kolme lyhyttä nurkat. Parani heti. Tätä paljon jatkossa. Levisi juoksuosuuksissa hyvin epätyypillisesti.

- Liikkeestä maahanmeno oli ok, ei ihmeempiä. Kesti takaakierron tuttuun tapaan hyvin. Salme tykkäsi, että aina kun koira pyytää katsekontaktilla lupaa suorittaa tai seuraa katseella taakse palaavaa ohjaajaa, se kertoo hyvästä ja mielekkäästä yhteistyöstä. Höpöt siis kaikille katseen kohdistamisille, antaa tehdä kuten tekee nyt.

- Luoksetuloa tehtiin alokasluokan liikkeenä, jossa Utu otti painetta heti aluksi siitä että Salme toivoi mun vastaavan liikkurin kysymykseen ohjaajan valmiudesta. Mehän ei olla tätä juuri harjoiteltu koska mä olen tottunut nyökkäämään liikkurille, joten yhtäkkisestä puhumisesta koira alkoi tarjoamaan mitä sattui ja sitten kun perusasennossa pysymistä lopulta saatiin vahvistettua palkalla, ei se tietenkään enää reagoinut luoksetulokäskyynkään, ja kun reagoi, reagoi hitaasti ja epävarmasti. Näitä juttuja siis harjoitellaan jatkossa ihan erikseen jos harjoitellaan.

Mä olen muutenkin ollut aavistuksen tyytymätön Utun luoksetuloon, laukallahan se tulee, mutta pääsisi varmasti lujempaakin. Salme torppasi hetsaamisen, koska kun saalisviettiä stimuloiva ärsyke poistetaan, häviää myös koiran kiire. Sainkin ehdotukseksi alkaa rakentamaan vauhtia palkan mielekkyydellä niihin tilanteisiin joissa Utu kokee pientä painetta ja hissuttelee, eli lähinnä niihin tilanteisiin joissa sen pitää tulla mua kohti. Eli oma, äärimieleinen ruokapalkka näihin liikkeisiin, muutama luoksetulo päivässä ja seuraamaan kehitystä. Stoppiin sovelletaan myös jäävän seisomisen tekniikoita sitten kun sen aika on.

- Seisominen on valunut pitkin kesää ja valui myös nyt, takaakierron kesti hyvin ja liike oli muuten ok. Tähän ohjeeksi kaksi harjoitusta, 

1) Seuruusta valssilla koiran eteen ja samalla oikealla kädellä palkka. Myöhemmin oma liike jatkuu edelleen peruuttamalla rintama koiraan päin. 

2) Peruuttaen koiran edellä, aluksi oma liike pysähtyy ja käskysanan jälkeen merkitään ja palkataan se hetki kun viimeisenä liikkeessä oleva etujalka osuu maahan. Kiinnitetään huomiota myös omiin jalkoihin pysähdyksessä. 

Kumpikin tekniikka hyödyntää fyysistä estettä, josta en välttämättä ole erityisen mielissäni, mutta otan kuitenkin asiakseni kokeilla, koska omat tekniikat (tai huonosti kriteeristä kiinni pitäminen) ovat tuota valumista aiheuttaneet. Napakka stoppi vaatisi kuitenkin koiralta parempaa keskittymistä ja virettä kuin mikä Utulla on ollut viime aikoina, joten en ota tästä ihan hirveää painetta. Se osaa kyllä kun vähän kaivellaan. 

- Noudosta ei keksitty oikein mitään kommentoitavaa, kapula nosti koiraa kyllä mutta palautti ravilla ja istui vähän vinoon sekä eteen. Perusasento on ollut sekä luoksetulossa että noudossa sitä parempi mitä paremmalla draivilla tulee, joten pistetään tääkin nyt taas erinäisten faktoreiden piikkiin. Salmen mielipide oli että mikäli normaalioloissa askellaji säilyy samana koko suorituksen, ei tähän tarvitse erityisesti kajota. Myös tässä voidaan pelata mielekkäämmällä palkalla. 

- Kaukoissa isoin ongelma oli mun käsimerkit, jotka olivat liian nopeatempoiset ja käskytys kalseaa. Harjoiteltiin siis kolmivaiheista käsimerkkiä istumaan nousemiseen sekä rauhoitettiin sekä äänensävyä että käsiä maahan laskeutumisessa. Ryömi (!?) vähän viimeisessä vaihdossa, mitä ei ole tehnyt aiemmin. Palautetta hienosta tekniikasta ja virheettömistä alkupään vaihdoista sekä siitä, että koira kesti ohjaajan käskytystyylin muuttumisen lennosta siinä missä moni muu koira olisi alkanut epäillä että mahtaako kyseessä olla ensinkään sama käsky. Kotiläksyksi myös matkan pidentämistä hiljalleen 15 metriin, tuntuupa sitten avoimen välimatka lyhyeltä ja pohjat on valmiina ylempiin luokkiin. 

- Hypyssä jäi kiinni esteeseen ja kiersi sen paluuhypyssä. Sai kuitenkin kehuja hyvästä hypylle imemisestä, joten palasiksi ja pelkkää paluuhyppyä alkuun. Oli vähän epävarma joten kehuin esteen ylityksestä, jolloin sain hyvän ohjeen, kun koira on suorittamassa käskyä, sille ei aleta kehulla tai millään muullakaan kannustuskeinulla hetsaamaan lisää vauhtia. Tätä kokeilevat lähes kaikki jossakin vaiheessa, vaikka todellisuudessa se vain hidastaa ja tekee epävarmaksi. Palkka tulee loppuasentoon jos käskyllä koira siihen ohjataan, ja tästä syntyy suoritusvarmuus ja vauhti. Jälleen myös palkan mielekkyydellä on vaikutus. 

- Paikkamakuussa koiran olemus todettiin turvattomaksi ja sain vihdoin asiantuntijan puollon sille, että huhtikuun kokeessa toimittiin paikkamakuun osalta koejärjestäjien puolesta typerästi. No, tehtyä ei tekemättömäksi saa ja vaikka kahdessa viimeisessä kokeessa koiran ilme onkin ollut hyvä, jatkossa helpotetaan. Piiloon menemistä otetaan sellaisten materiaalien läpi että koiraa on mahdollista alkuun tarkkailla ilman apparin luomaa viivettä, esimerkiksi tummennetuilla laseilla varustetut autot.

- Kaikenkaikkiaan koira on kuitenkin kuulemma hyvällä mallilla ja nyt mulla on hyviä työkaluja lähteä etenemään. Ensimmäiseksi ohjeeksi sain kuitenkin odotella että koira palautuu normaaliin työskentelyyn. Itse lisään myös sen, että tällä kelillä ei kyllä treenata, koska kumpikaan ei pysty antamaan sataa prosenttia. Ei mitään koepaineita, kyllä sinne ehtii sitten kun koira todella osaa. 

- Summa summarum, money well spent. Kaikesta en ollut samaa mieltä, mutta sitähän se hyvä ohjaaminen sekä kouluttaminen on, että tuntee oman koiransa ja osaa poimia ja soveltaa erilaisia ohjeita. Persoonana Salme oli ihan mahtava tyyppi, koko porukkaa nauratti aika monta kertaa työpäivän mittaisen koulutuksen aikana. Hauskaa oli nähdä myös taas sisaruksia ja muuta perhettä omistajineen

AVOimin mielin

Nyt kun mun tämänhetkinen comfort zone eli alokasluokka on selätetty, pitää varmaan alkaa hiljalleen miettimään treenejä luokkanousun kannalta. Suunnitelmissa olisi korkata avoin luokka ennen kuin kv-säännöt ehtivät astua voimaan, joten nykytiedon mukaan tässä olisi vuosi aikaa opiskella ja treenailla. Ei liene ihan mahdottomuus. Koulari on sitten asia erikseen, mutta jos sen yhden ykkösen ehtisi saamaan niin voisi miettiä sitten vaikka voittajaa vastaavaa kun uudet luokat tulevat voimaan. Lauantaina on onneksi kennelin järjestämä koulutuspäivä jolloin oppia tulee antamaan Mujusen Salme, joten pääsee heti pureutumaan niihin juttuihin jotka on eniten vaiheessa. Kuvituksena parin viikon takainen uimaretki Villilään.

Seuruu - kuinka ihanaa. Tasan yksi seuruu ilman typeriä hihnoja, sen verran pitkä että ehtii itse viritellä itsensä, mutta ei kuitenkaan vielä mitään uutta, yksi tahdinmuutos, stoppi ja käännökset. Oikealle käännökset pitäisi nyt vaan saada kuriin, koska ne on pääsääntöisesti korkeintaan välttäviä. Ei tässä kai muuten oikein mitään kummempaa, paljon fiilistreenejä vaan ette mee puurtamiseksi. 

Jäävä maahanmeno - Voi tehdä vauhtia jos riittää mielenkiinto, mutta muutenhan tää on jees. Kestää hyvin taaksesiirtymisen, toki seuraa katseella ohitettaessa mutta rintamasuunta säilyy. Ei tarvetta musta alkaa korjaamaan sitä katseen suuntaa, pitää kysyä jonkun muun mielipidettä. 

Luoksetulon pysäytys  - Suoraan sanottuna ei harmainta aavistusta. Ollaan tehty Tanjan kanssa vähän pohjia tähän, mutta hirveästi en ole uskaltanut ottaa. Stopin rakentaminen ei niinkään huoleta, vaan siitä vauhdilla luokse jatkaminen. Tää on varmaan eniten kesken. 

Jäävä seisominen - Tää alkoi kesällä valumaan, mutten tiedä onko syynä kuumuus, koiran hormonitoiminta vaiko se että olen teettänyt tätä liikaa ilman apparia. Terävämpää stoppia, mutta tässäkin on mielestäni kestänyt taaksesiirtymisen hyvin. 

Nouto - Lähtee kapulalle kuin hauki rannasta ja palauttaa laukalla, pintä saalistamista kapulalla eikä meinaa olla malttia osua kapulaan ekalla kerralla vaan kaarrattaa suu ammollaan vähän ohi. Utun hyvän mielen liike. Tän suhteen oon pohtinut sama kuin hypyn kanssa, oon aikaisemmin vaatinut katsekontaktia lähtöluvan edellytykseksi, mutta toisaalta pidän siitä että koira keskittää katseen kohteeseen. Tähänkin pitää kysyä vaikka Salmen tuomarin mielipide. 

Kaukot - Oma jättökäsky, joka kertoo koiralle että makuuasennosta on luvallista liikkua. Tukee maasta istumaan nousemista joka on aina kaukoissa se kaikkein vaikein juttu jossa sattuu eniten virheitä. Mutta tää on ollut Utulla pienestä asti aika hyvä liike, sillä on luonnostaan hyvä vaihtotekniikka, tekee etupäällä. Mulla käytössä sekä kärsimerkki että suullinen käsky. Tehdään suhteessa paljon enemmän istumaannousuja kuin maahanmenoja, yllättäviä ja nostattavia palkkoja. 

Hyppy - Jatketaan Susannan palkkaustyylillä. Tehty pohjia vahvistamalla koiran istumista seisoma-asennosta edessä, lähellä sekä kauempana, sekä esteen takana. Tarjoaa toisinaan maahanmenoa, mutta takana todella vähän toistoja. Tähän kanssa enemmän fiilis - kuin tekniikkatreenejä, agilitykoira harvemmin kiertää estettä palatessa.

Paikkamakuu - Tehty pohjia niin olohuoneessa kuin ulkona ns. normaalihäiriössä. Etäisyys joitakin metrejä, aika sekunteja. Oma jättökäsky, joka tarvitsee paljon vahvistusta. Ensin aika, sitten etäisyys, sitten häiriö, jonka mukaan kaksi ensimmäistä joustavat. 

 Eli hommaa piisaa. Avoimen luokan liikkeiden lisäksi alan rakentamaan Susannan opissa tunnaria sekä Tanjan ohjeilla ruutua, nyt kun viimein sain ostettua nauhankin. Lisää mielenkiintoa treeneihin ja hyvä pohja, jos ne ylemmät luokat tulevat joskus ajankohtaisiksi.

Ilmoitin Utun kakkosluokan kisoihin kahteen starttiin elokuulle TamSKille, vähän hirvittää mutta tulta päin.

TamSKin iltakisat

Eilen pakkasin kummankin koiran autoon ja hurautin Eteläpuistoon (tai hurautin ensin pari kertaa ohi, sitten kävin vähän Pyynikillä ja ajoin taas ohi kunnes nöyrryin kysymään tietä) aksakisoihin. Kisat oli tarkoitettu pelkästään ykkösluokan makseille, Utun olin ilmoittanut A - ja B - radalle, Mökön vain A - radalle. Kaikki kolme rataa olivat agilityratoja, mutta työviikolla ei iltaansa viitsi niin pitkälle venyttää ja kolme rataa on kuitenkin aika paljon, kahdella siis mentiin. Mökölle yksi, koska Mökö.

Mökö "mitattiin", eli todettiin että se ei ole medi (mikä yllätys, sehän on kuitenkin vain noin 54 senttiä korkea...). Tuomarina oli mulle entuudestaan vieras Timo Teileri, ja mietin jo A - rataa katsoessani että on ne vaan heterogeenisia vaikeudeltaan jo ykkösluokassa. Wütrichin Nokian hypäri kun oli todella lennokas ja helppo, Jalosen agilityrata taas jo ihan vaikea, ja tää oli sitten jostain siitä väliltä. Olin mielissäni kun kolmantena esteenä oleva hyppy tehtiin takaakiertona, sain vähän jarrutettua koiran vauhtia ennen keinua. Keppikulmaa mietin pitkään että teenkö Utulle persjätön, mutta pelasin varman päälle ja valssasin. Siirryin oikealle puolelle keppejä lopussa olevan putken takia. Nyt kun tuota katsoo niin oli käytännössä ihan identtiset viimeiset kolme estettä Wütrichin hypärin kanssa.

Mökö selvisi 13-hypylle asti johon tein vähän turhan tiukan vastakäännöksen ja rima tippui, multa tavallaan vähän unohtui kummalla koiralla mä oon. Mökölle melkein paras flow tulisi ihan vaan lähettämällä ja pyöristämällä A-esteelle, se kun ei kuitenkaan roikaisi metritolkulla suoraan vaikka olisi miten myöhässä. Toinen fiba tuli kepeillä missä olin liian lähellä sisäänmenoa. Kymmenen ratavirhettä Mökölle siis ja 0,83 sekuntia yliaikaa, korjaaminen maksoi ja kyllä se vaan niin on että vaikka Mökö menikin ihan reippaasti, ei tolla vauhdilla tulla juhlimaan yhtään ykkösiä pidemmälle. Eikä onneksi tarvitsekaan. 

Utu ryysäsi keinulle, mutta keinun päällyste oli onneksi mukavan mattainen ja se pysyi kuin pysyikin keinulla loppuun saakka, mutta 2o2o - asentoon ei enää pystynyt jäämään. Olin tässä vaiheessa ihan varma että meille tuli vitonen, joten rennosti loppuun vaan. Hyvä keppihaku, oikeaan päähän putkea ja maaliin. Ehdin jo jäähdyttää koirat ja mennä sadattelemaan keinuvirhettä treenikaverille, kun tämä sanoi että ei teille mitään vitosta tullut, se oli nolla. Tulostaulu vahvisti asian ja sillä hetkellä kolmannen sijan, joka säilyi A - radan loppuun saakka. Toinen LUVA ja palkintopallille kahden bordercollien kanssa, kuten Nokiallakin. Videot on ripattu suoraan TamSKin livestreamista, joten alunperinkin heikko laatu kärsi entisestään ja videot näyttävät nopeutetuilta, mutta kai siitä jonkinlaisen kuvan saa meiningistä.

B - rata oli jo sitten mielestäni selvästi ennemmin vaikea. Alun suora vietti pois päin neljännestä esteestä josta moni menikin vasemmalta ohi, mä jäin näyttämään koiralle vastakättä ja tuli kiire ehtiä pois alta, mutta sain pienen sähläämisen jälkeen koiran kepeille ja oikeaan väliin. Keppikulma oli ensimmäinen haaste, toisena jännitti radan takanurkka jossa koira piti saada putken taaimmaisimpaan päähän, mikä oli sinänsä meille helppoa koska pää esittäytyi koiralle loogisena vaihtoehtona jos sen antoi valua liian pitkälle ennen edeltävää hyppyä. Ja sekös meiltä onnistuu, liian pitkälle valuttaminen nimittäin. Käytin taas vastakättä että sain ohi väärästä päästä ja tuuppasin vasurilla putkeen. Ennen puomia olevalle hypylle aavistuksen myöhästynyt takaaleikka ja lopun kolmen esteen kautta maaliin. Linjat tiettyjen esteiden, kuten keppien ja putken sekä kahden viimeisen hypyn, välillä olivat vähän merkillisiä, mutta ei Utua tuntunut haittaavan. Johdettiin B - rataa aivan viime metreille kunnes portugalinvesikoira meni ohi 1,5 sekunnilla, tuloksena siis toinen sija ja SERT.

Utu märisi, vinkui ja ulisi aina kun odoteltiin vuoroamme liian lähellä rataa, mutta se kokosi itsensä kumpaankin suoritukseen todella hyvin. Taaskaan ei jännittänyt tippaakaan jättää sitä lähtöön, se on niin hyvin kuulolla käskyn alla. Tykkään muutenkin tosta sen tavasta tehdä töitä, kuppi ei mene koskaan nurin ja maltti säilyy vaikka toi laji onkin sille ihan mielettömän mieleinen. Nättejä hyppyjä ja hyviä kontakteja, jossei keinua lasketa, jonka tekniikka ei yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi korkealla tasolla häiriöön nähden. Sillä viisiin sitä siis noustiin neljällä startilla kakkosiin, enpä olis uskonut tätä päivää näkeväni.

Ajatuksia koiraharrastuksesta pt. 1

Rupattelin illalla ystävättäreni kanssa, jolla on nuori, kiihkeä paimenkoirauros ja jonka kanssa hän harrastaa harrasteista trendikkäitä, (no, IPO:n jälkeen toiseksi trendikkäintä ;) ) agilitya. Hän kertoi olevansa motivaatiokuopassa, koska tunnistaa koulutusprosessissa tiettyjä ongelmakohtia, mutta pyrkii silti haastamaan itseään kokoajan etenemään. Pitäisi olla jo, pitäisi osata jo. Treenitoverit ympärillä ovat paikassa x, treenitoverien koirat paikassa y ja kasvattaja omine koirineen paikassa z.

Oon monesti miettinyt, esiintyykö tätä samaa ilmiötä muissa harrastuksissa. Sureeko aloitteleva urheilija koskaan, kun ei ole vieläkään, pitkän vuoden parin treenaamisen jälkeen samassa tilanteessa kuin neljä kertaa pidempään samoja asioita harjoitteleva seuratoverinsa. Sureeko alkeita opiskeleva pianisti, kun puolen vuoden tusaamisen jälkeen bravuuri on Sydämeeni Joulun Teen, eikä joku... Chopin (en oikein nyt tiedä mistä puhun, oon soittanut viisi vuotta pianoa ja mun bravuuri on edelleen Sydämeeni Joulun Teen...). Pointti tuli varmaan selväksi, mutta musta tässä harrastuksessa surraan ihan uskomattoman aikaisin asioita joita ei osata.

Johtuuko se siitä, että esimerkiksi agility nyt vaan näyttää niin petollisen helpolta? Toko pelkiltä tempuilta? Melkein putosin penkiltä eräs päivä, kun luin ensimmäistä koiraa harkitsevan henkilön pohtivan, että FIN TVA voisi olla sellainen sopiva tavoite näin alkuun. Rotu ei muistaakseni edes ollut työlinjainen paimen, vaan jokin sellainen pystykorva jonka kanssa en omilla taidoillani haaveilisi paljoa kotiovea pidemmälle. Seriously, mitä. Onko internetissä liikaa tarjolla supertähtien tarinoita? Ihmisiä, jotka muutaman vuoden tusaamisen jälkeen kisasivat SM-tasolla, kun multa ei samassa ajassa onnistu edes pakkovalssi oikeaan kohtaan? Mistä se esimerkki tulee, mistä se paine tulee, ja miksi ihmeessä juuri koirien kanssa hommat käy niin kipeästi tunteisiin heti, kun saadaan jokin käsitys siitä mitä ollaan tekemässä?

Vertailu ja epärealistiset odotukset vievät herkästi motivaatiokuoppaan, josta on vaikea nousta. Olen itse kuluttanut joskus tunteja yöllä selaten YouTubesta videoita kissoista ja hamstereista, jotka menevät paremmin esteeltä toiselle kuin mun paimenkoira. Koirista jotka tekivät kaikkea ärsyttävää, hakivat kaljat jääkaapista ja sensellaista. Masensihan se, minkäs teet.

Tulostavoitteellisuus on toinen motivaatiokuoppaan vievä polku. Treenit olivat tänään hyvät, jes, koira on paras, me sitä ja tätä. Treenit menivät tänään päin persettä, voi vittu, me ei osata mitään, alan virittämään Harlikoita, myyn koirat, jne. Koe meni päin helvettiä, voi vittu, alan virittämään Harlikoita. Koe meni hyvin, jes, paras koira, ihana koira, mun koira on niin taitava etten kestä. Ton koira on luokassa se ja se, mun samanikäinen koira ei ole missään, ton koira on parempi kuin mun, vaikken ole oikeastaan edes yrittänyt. Tai oon ehkä yrittänyt, ehkä mun koira on vaan paska. Tai mä oon paska. Tai toi ei vaan sovi meille. Jokin selitys sille varmasti löytyy, että toi koira on tuolla ja mun koira on tossa sohvalla. Ylipäänsä oman taitotason mittaaminen koe - tai kisamenestyksellä  on helvetin kuluttava tapa mitata omaa onnistumista. Tottakai se on sen mittari, mutta se ei saa olla ainut. 

Mä yritän pitää mielessä, että perimmäinen syy sille miksi mä harjoittelen ja kilpailen kolmessa lajissa omien koirieni kanssa on se, että mulla on liian aktiiviset koirat siihen että kaikki niiden aktivointi voisi perustua liikunnalle. Kokeissa ja kisoissa mä käyn siksi, että kun mä harjoittelen tarpeeksi pitkään, mun koira saavuttaa sellaisen taitotason jolla voin viedä sen sellaiseen tilanteeseen jossa se kykenee ne annetut tehtävät suorittamaan tiettyjen ehtojen rajaamana. Mä myönnän että mä en jaksaisi ajaa kolmen eri pitäjän väliä jopa neljästi viikossa, jos mä en voisi kilpailla, mutta se on se yksi kahdestoistaosa kaikkea. Jos sitäkään.

Mun suurin henkinen haasteeni kaikessa omaan suorittamiseeni liittymisessä on tapa ensin suhtautua pessimistisesti, maalailla epäonnistumista, sitten jollakin ilveellä onnistua ja kirsikkana kakun päällä olla vähän pettynyt siihen, että olisi voinut mennä paremminkin. Oon monasti mennyt päin helvettiä nukutun yön jälkeen tenttiin, jonka aihe on luokkaa vasta-aine - antigeenikompleksin määrän mittaaminen näytteestä optiikkaa hyödyntävällä immunoturbidometrisella menetelmällä, oon temponut paperille jotakin ja sormet ristissä toivonut pääseväni läpi, ja sitten pettynyt kun oon saanutkin kolmosen. Höh, no jos mulla näin hyvä tuuri kävi, niin miksei tullut nelosta? Oon tehnyt paljon työtä sen eteen että se ei siirtyisi mun koiraharrastukseen, etten surisi sekunneista tai pisteistä kiinni olevia sijoituksia tai "matalia" pisteitä, nolla on nolla ja ykkönen on ykkönen, vielä oikeammin että tulos on tulos, kehitettävää löytyy aina, mutta kohtuuton ei saa olla.

You'll come to see that a man learns nothing from winning. The act of losing, however, can elicit great wisdom. Not least of which is, uh... how much more enjoyable it is to win. It's inevitable to lose now and again. The trick is not to make a habit of it. (En olisi ikinä uskonut, että Russell Crowe - elokuva opettaa mulle soveltavia elämänohjeita).

Niin hirveä klisee kuin se onkin, niin tärkeintähän on että on hauskaa.

TK1 Acting Top Maid

Tänään korkattiinkin sekä ihan uusi koepaikka että tuomari. Lähdettiin yhdeksän aikaan ajelemaan Anne-Marin kanssa Tampereelta Ikaalisiin ja jo aamulenkillä oli niin lämmin, että koepaikalla kyllä hetken mietin että mitähän tästä tulee. Kentän pohja oli varsin uusi ja melko upottavaa pehmeää hiekkaa, joka oli lämmennyt auringossa aamun mittaan. Koe oli hienosti aikataulussa, mutta yksi alokasluokan koira puuttui paikalta kun oltiin aloittelemassa, joten tuomari Ilkka Stén siirsi paikkamakuun varmuuden vuoksi kokeen loppuun. Suits me.

Me tehtiin Utun kanssa kolmantena, vähän löysä oli meininki mutta hyvin jaksoi olosuhteisiin nähden. Seuruista ysit, vähän levisi käännökset mutta mä kävelin aika hyvin (!!!) ja ihan sellaista perushyvää Utun tekemistä. Liikkeestä maahan meni ok-jees, luoksetulo oli vähän hidas ja loppuasento ei ollut ihan viivasuora, liikkeestä seisomiseen päätin käskyn lennosta kun mulle tuli ihan totaalinen black out enkä yhtäkkiä muistanut kumpaa käskyä oon käyttänyt Utun kanssa. Valui vähän, varmaan haistoi että mutsilla on vähän sormi suussa. Hyppyyn otin reilusti etäisyyttä että riitti liito kunnolla irti esteestä, toimi ku junan vessa. Vähän ennakoi liikkurin perusasentokäskyjä, mistä Stén sitten lopuksi huomauttikin. 

Paikkamakuu meni hyvin, vähän Utu alussa pälyili kulmiensa alta mutta keskitin oman katseeni koiran taakse ja tuijottelin vaan lasittunein silmin päässäni sekunteja laskien (tää toimii aina hienosti kun lasken liian hitaasti, niin paikkis tuntuukin lyhyemmältä kuin se onkaan). Pikkiriikkinen chihuahua Utun vasemmalla puolella nousi aivan viime sekunneilla, Utu vilkaisi, mutta korjasi katseen takaisin muhun. Perinteistä luoksepäästävyyttä ei suoritettu, eli sen arvosana määräytyi alkurapsujen perusteella. 

Luoksepäästävyys 10

Hihnassa seuraaminen 9

Hihnatta seuraaminen 9

Liikkeestä maahan 9

Luoksetulo 9

Liikkeestä seisominen 8

Hyppy 10

Paikkamakuu 10

Kokonaisvaikutelma 10

Kokonaispisteitä tuli 181/200, pisteet riittivät siis sekä kunniapalkintoon että yllättäen myös koko kokeen voittoon. Ja koska kyseessä oli kolmas ALO1, myönnettiin Utulle koulutustunnus TK1. Oli aika kivaa saada vihdoin noita remeleitäkin, Mökö niittasi viime syksynä jo yhden KP:n mutta tuollaista kirjavampaa ruusuketta meillä ei vielä ollutkaan! Nyt on kummallakin neidillä siis mitalit ja alokasluokka virallisesti käytynä.

Tiistaina vielä aksakisoihin, mutta sitten mä pistän ton koiran ihan rehellisesti lomalle ja pidän tauon kaikista loppuviikon treeneistä, jos ne juoksutkin sieltä hiljalleen tulisi. Teen vähän tilannepäivitystä avoimen luokan liikkeistä jahka saan itsekin vähän kierroksia alas, on se vaan hieno koira. 

Agirotuviikonloppu

Perjantaina käytiin vetäisemässä vaihteeksi lämpenevässä kelissä kilpatokot Anne-Marin, Riikan ja Marjon kanssa. Alkuun paikkamakuu täydestä etäisyydestä täydellä ajalla, Marjo seuruutti koiraa linjalla ja Pilke järjesteli omiaan oikealla, kova häiriö ja vähän levoton makuu mutta kyllä se siellä vaan napottaa.

Yksilöihin otin liikkuroitua seuruuta, enkä tainnut sitten paljon muuta ottaakaan. Saatiin käännöksiin enemmän järkeä kun tosiaan saatiin sitä liikkuriharjoitusta, mun pitää vaan antaa sille koiralle aikaa siihen käännökseen eikä tarvitse tönkkönä tehdä äkkiliikkeitä. Lopuksi tein toki vähän keppejä lauantain varalle, mutta seuruutreeni oli ehdottoman jees. Onhan se monen makuun slightisti edessä, mutta mä kyllä hyväksyn, itepä oon paikan opettanut. 

Lauantaina lähdin kolmen aikoihin pöristelemään Agirotuun Turenkiin ja sain muilutettua itseni kotoisasti ToiSKilaisten telttaan paraatipaikalle kentän kupeeseen. Siellä sitten Utu napotti (tuplavarmistetussa) kevythäkissään aina kun ei ollut valmiina toimimaan sekunnin sadasosissa. Kävin tsiigailemassa ykkösten Jalosen B-radan ja kyllä heti taas itketti vähän, varsinkin kun aamuinen Mikkilän A-rata oli ollut helppo ja nollia oli ropissut toista kymmentä. Eipä mua kuitenkaan sen kummemmin harmittanut etten ilmonnut aamulle, ratojen välissä oli kuitenkin lopulta yli 9 tuntia aikaa ja kun ei niistä kontakteista ollut vielä käsitystä niin näillä mentiin.

Utu starttasi maksien ensimmäisenä, kolmantena esteenä oli rengas, joka oli ohut ja vaalea, mutta koira löysi sen hienosti vastavalossakin. Neljäs este oli pussi jolta matka jatkui eteen vitoshypylle, taas sai olla tyytyväinen lelupalkalla toimivasta koirastaan joka on tottunut ampumaan pussista kuin hauki rannasta ja vitoselle eteen irtoaminen oli piece of cake. Sitten matka jatkuikin epäykkösmäisesti takaisin tulosuuntaan ja kutoshypyn jälkeen tarjolla oli suorassa linjassa oleva puomi, mutta sain vedettyä puomilta ohi ja lähetin A-esteelle. 

Selvisin aina kolmanneksi viimeiselle esteelle, joka oli kepit, mutta kulma oli vaikea enkä tukenut siihen nähden tarpeeksi, joten sujahti kakkosväliin. Uusinnalla ok, loppusuoralla vähän hyydyin keppihässäkästäkin johtuen ja koira kielsi viimeisen hypyn, tuloksena siis 10 ratavirhepistettä. Mutta voi vitsi ne kontaktit oli h-y-v-ä-t, nopeet, varmat, jopa keinu oli ihan satukirjasta. Tosin sanottakoot että sitä helpotti melkoisesti se seikka että pääsin valssaamaan keinulle eikä koira ampunut sinne täydellä vauhdilla. Olin kaiken kaikkian rataan tosi tyytyväinen, ei mulla ole mikään kiire tehdä nollia kun kisaaminen on vielä ihan vierasta. Radalla oli yli 40 koirakkoa joista yksi ja ainut teki nollan, Utun kympillä ja vauhdilla irtosi viides sija. 

Sunnuntaina lähdettiin matkaan jo aikaisin, maksijoukkueiden rataan tutustuminen alkoi yhdentoista pintaan ja Smooth Criminals lähti matkaan kolmantena. Radalla oli meille paljon vaikeita juttuja, kuten kontakti-putkierottelu, linjalla oleva ansaputkipää sekä putken jälkeinen keinu. Pirun putket... Joukkueradalla ei siis hyllyjä jaeltu, vaan väärästä suorituksesta annettiin aina kymmenen virhepistettä.  Keinu meni siis pienimutoiseksi lentelyksi, ei se ihan törkeä ollut mutta ei malttanut odottaa loppuun saakka. Kepit sen sijaan menivät hienosti kerrasta vaikka lähestymä oli melko auki, varsinkin kun en pyöristänyt kauhean voimakkaasti tulokulmaa. Taas olin tyytyväinen, ei täydellistä, mutta paljon hyviä pätkiä ja hirveästi ajatuksia takataskussa siitä, miten teen ensi kerralla vastaavassa tilanteessa. 

Kyllähän me saatiin taas sitä ennenkin kuultua palautetta, että pedantisti opetettua koiraa vie pedantti ja perfektionistinen ohjaaja (??? en tunnista itseäni näistä! olen huolimaton, hussy!) jonka vuoksi koirasta ei irtoa kaikki mikä siitä lähtisi ja meno on tiukasti kontrolloitua, "paskan viemistä tikunnokassa" (hahahahaha). Joukkueradalla mukaan saatiin jo vähän enemmän perkelettä kuulemma! Oon kuitenkin päättänyt etten ota tästä vielä painetta, mä oon niin alussa että mä en voi vielä hallita kisatilanteessa kaikkia palikoita. Se tulee kyllä sitten kun mä alan luottamaan siihen miten toi koira toimii ja miten se reagoi missäkin tilanteessa. God help me if it doesn't...

Maksijoukkueiden pronssisijan nappasivat Talvihallan groenendaelit joihin kuuluivat Jutta sekä Pink, Open Class-kisan maksien voitto meni Anne-Marille ja Pilkkeelle ja eräs entinen seuralainen niittasi muistaakseni sennujen miniluokan ykköspystin, joten hienoja suorituksia riitti. Mulle jäi käteen hieno teepaita, kuminen verkkopallo koirille ja ihan valtavasti uutta tietoa siitä kuka toi mun koira on ja miten se toimii aksaradalla, ja miten se menis vielä vähän paremmin. Ensi vuonna osaan sitten ilmoitella jo useammille radoille, kun on enemmän kokemusta ja kisojen käytännöt on nyt opiskeltu. Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän kiva ja lämmin viikonloppu, alan huippuja, treenikavereita, tuttuja elävästä elämästä ja internetistä ja hyvää pehmistä.

Mökö ottaa selkään

Hyppytekniikka jäi taas maanantaina väliin, en tiedä ootteko huomanneet mutta on ollut ihan paska kesä. Mä olin torstaina ratatreenissä taas ihan berberistä, motoriikka vajos taas kolmivuotiaan tasolle kun sanottiin että nyt tämä jalka näin, tällä jalalla apuaskel, tällä kädellä vedät koiraa ja tällä laitat sen yli. Lopputuloksena jälleen omia raajojaan laskeva kultakala jonka koira meni jo kuusi sekuntia sitten esteen väärältä puolelta. Muuten ihan ok-hyvin, takaakierrot sujui hyvin mutta ei meinannut tulla päällejuoksuun. Luovutin ja niistin, kun en muutenkaan ehtinyt enää saksalaiseen sen jälkeen kun sain päällejuoksun tehtyä. Putkesta täysiä puomille, hyvä stopppi alastulolle mutta vauhtia oli liikaa ja piski tuli kuin rullat alla kontaktilta. Nauratti vaan, se yritti kuitenkin niin pontevasti. Kepit ei kestäneet muurilta tulemista tällä kertaa, muuten hyvä.

Mökö nousi taas kerran tapetille oman tahmeutensa vuoksi, ja pienellä juoksuttamisella sekä painelulla Jutta spottasi sekä epäpuhtautta takapään liikkeissä ja aristusta rinta - ja lannerangan yhtymäkohdassa. Kotona itkin silmät päästäni omaa typeryyttäni, enkö muka kaikista noista vihjeistä onnistunut päättelemään että se on kipeä vaan sen sijaan suutuin sille kun sitä pelotti ja ahdisti portaissa. Tarpeeksi murehdittuani varasin tälle viikolle hierojan.

Perjantain tokotreeneissä tehtiin varsinainen kaaospaikkamakuu, Marjo kutsui Zeldaa käsimerkillä rivistä, Pilkettä palkattiin oikealla puolella ja meininki oli muutenkin kaikkea muuta kuin seesteinen. Utu kesti siihen asti kunnes Marjo alkoi juoksuttaa Zeldaa A-esteellä, ensimmäinen kynsien rapina kontaktialueella ja Utu lähti kuin tikka pöntöstä. Asiallinen huomautus ja takaisin riviin, seuraavalla kerralla kesti. Ei se missään tapauksessa tuollaisessa sirkuksessa ihanteellisen rento ollut, mutta jopa meidän ryhmän varmimpia paikkamakuita edustava Lucky näytti vähän siltä että tulkaa hakemaan mut pois täältä.

Yksilöissä tehtiin taas pituutta hyppyyn ja Susanna pisti mut hypyttämään koiraa ottamalla ihan reilusti etäisyyttä esteeseen ja palkkaamalla pitkälle sen taakse, myös appari palkkasi välillä ylläripalkan. Mun pitää nyt kokeessakin jäädä reilusti kauemmas hypystä, koska tottahan se on että kun koira saa muutaman laukka-askeleen alle, tulee roikaisuun automaattisesti pituutta mikä on hyödyksi myös avointa luokkaa ajatellen.

Tehtiin myös jäävää seisomista lelulla, jonka yhteydessä Susanna totesi että tuossa koirassa kyllä olisi viettejä, mutta ohjaaja ei kauhean tehokkaasti hyödynnä niitä. Guilty as charged, en edes kokenut mitään heräämistä koska näinhän se on. Mulla on tokossa koiraan aina kauhean kova kontrolli, pidätän hengitystä ja treenaan minimiriskillä, mikä on aiheuttanut sen että koira tekee ihan hyvin ja halukkaasti, vaikka se voisi tehdä paljon, paljon voimakkaammin. Ja oon toisaalta niin ihastunut siihen että mulla on Mökön rinnalla koira jonka virettä ei tarvitse säädellä, niin oon sitten jättänyt säätämättä. Mihinkään suuntaan. Sain ohjeeksi käydä koiran kanssa kentällä nostamassa saalista kahden lelun leikillä, katsotaan josko se toisi jotain eroa neiti Pikkusievään. 

Lauantaina treenattiin Tanjan kanssa Hallilassa, ja aloitinkin treenin leikillä. Kelloon laitettiin kaksi minuuttia, jota en saanut käytettyä kokonaan kun edestakaisin sinkoilu yllättävän lämpimänä päivänä nujersi mut aika lahjakkaasti. Perusjuttuja, luoksepäästävyys, paikkamakuu, luoksetuloja ja vähän seuruuta.

Eilen tiistaina Päivi sitten tuli vieraisille hieroen Mököä 45 minuuttia ja tehden Utulle vartin pikatarkastuksen joka laajenisi omaksi hieronnaksi paremmalla ajalla. Ensinnäkin Mökö sai kiitosta lihaksistaan, koira tuntui kuulemma hyvältä käsien alla. Sekä takapää että etuosa olivat kummatkin puhtaita ja auki. Selästä löytyi jumeja samalta alueelta minne Jutta ne paikansi, mutta niitä ei saatu rajattua yhteen pisteeseen eikä koira aristanut nikamia. Tällä perusteella vaiva vaikuttaisi lihasperäiseltä, varma on tietenkin mahdoton olla, mutta sovittiin uusi aika seuraavalle viikolle ja katsotaan lähteekö selkä paranemaan. Jos ei, niin se on kai mentävä sitten Kallion Juhaa morjestamaan.

Utu oli tyypillinen oma itsensä, tunki väliin minkä ehti kun Mökö oli pääkallopaikalla, mutta kun sitä alettiin kääntää lattialle kyljelleen liimaantuivat korvat pitkin päätä ja jokainen jalka jännitettiin koppuraksi.Hassu skeptinen piski. Sitä on kyllä ihan mahdoton välillä kotonakin siirtää väkisin, kun vastareaktio jokaiseen tuuppimiseen on jännittää mahdollisimman kovaa vastaan mahdollisimman häirityn näköisenä. Summa summarum, pieniä yhdellä sessiolla auottavissa olevia kiristyksiä lavoissa, enemmän toisella puolella (kumma juttu...). Hyvä piski.

Tänä viikonloppuna onkin sitten Agirotu ja lauantaina normaali agirata, jännittää kyllä lievästi sanottuna enemmän kuin viimeksi. Ehkä se oli se auennut nollatili, mikä pikkaisen luo jo paineita ihan itselle. Kontaktit ei niinkään sureta, aivan hyvät ovat tässä vaiheessa ja keinu - puomierottelu sujui hyvin treeneissä torstaina. Vähän rataprofiilin mukaan mennään ja mietitään paljonko meen sinne sekaan sotkemaan ja jarruttelemaan. Tokokoekkin on jo ensi viikolla ja sen suhteen oon melko hyvällä fiiliksellä, yksilöt on pelanneet suurimmaksi osaksi niin pirun hyvin taas. Ensi viikolle pari-kolme paikkista ja koepaikalla sitten pientä muistuttelua häiriössä, katotaas taas mitä tästä tulee.