Sivut

maanantai 15. joulukuuta 2014

Agilitykisat 14.12

Lisenssikauden viimeiset, TamSKin isännöimät kisat käytiin eilen viimeaikojen treenipaikkana toimineella Sport Dog Parkilla. Kisoihin mentiin kylmiltään kahden viikon treenitauolla, mistä johtuen olin ihan tyytyväinen kun anoppi ehdotti aamupäivästä makkaranpaistoreissua metsään. Pari tuntia touhuttiin maastossa kolmen koiran kanssa ennen kisoja ja sen vaikutus kyllä näkyi, Utu oli hallissa lähestulkoon rauhallinen ja istuskeli nätisti eikä kiljunut silmät päästä pullottaen jokaista putken kohahdusta. Tai jospa sille on kasvanut aivot? Maksikakkosia oli reilut parikymmentä koiraa, me startattiin loppupäässä. Laitisen Arto oli mulle jälleen uusi agilitytuomari eikä A-rata näyttänyt ainakaan turhan helpolta.



Alku meni ihan rutiinilla, kepeille jarrutin ehkä turhaan ottaen huomioon että koira oli melko rauhallisessa vireessä. Lähdössäkin pysyi nätisti ihan istumassa asti. Olisin voinut ottaa enemmän etumatkaa kepeillä, mutta kisapaineessa jotenkin alitajuisesti tulee minimoitua riskejä. Ihan ok-hyvin kuitenkin hypyn kautta A-esteelle, kohtalaisen kovaa ylös ja nätisti 2o2o, vaikkakin jäin taas varmistelemaan. Radalla oli paljon ansaesteitä joten otin seuraavaan kohtaan melko tiukasti haltuun ja vähän kökösti sain koiran oikeaan päähän putkea. Moni juoksi seuraavan neljän esteen kohdassa vastaanottamaan koiraa valssiin 12. ja 13. hypyn väliin, mutta mä en olisi kuitenkaan ehtinyt joten tyydyin lähettämään 12-hypylle ja pyytämään koiran 13-hypylle takaakiertovalssiin. Olisi voinut jarruttaa vähän, leiskautti aika pitkälle. Keinulle taas vähän turhaa jarrua ja olisi voinut jättää 2o2o ja mennä itse edelle vastakääntämään 18-hyppyä, meinasi mennä pitkäksi mutta koira korjasi itse älyttömän hyvin. Utu horjahti puomin ylösmenolla hieman, mistä mä hämmennyin, jätin kontaktikäskyn antamatta alastulolle ja painostin omalla liikkeellä koiran läpijuoksuun, mutta onneksi juoksi nätisti alas asti. Vimppa hyppy haltuun ja nolla pätkähti. Radalta tuli kaksi nollaa joista meidän voitti kakkosen sekunnilla, eli ensimmäinen luokkavoitto ja menolippu kolmosluokkaan.

Hyviä pätkiä, vähän kankeita pätkiä, mutta nolla mikä nolla. Ei musta tällä kisakokemuksella ole tekemään vielä sellaista rataa paineessa jossa ehtisin jarruttamaan tarpeeksi tai kääntämään tiukasti , ajoittaminen on edelleen vaikeaa ja varmistelu tulee jostakin takaraivosta vaikka en sitä radalla huomaa tekeväni.  Kuusi kuukautta, 12 starttia ja 6 nollaa on siis meidän tähänastisen agilitykilpauran saldo. Kolmosissa haluan jatkossa tehdä ratoja joissa haastan itseäni tekemään vähemmän käyttämiäni ohjauskuvioita sekä aion vaatia kontakteilla ja kepeillä koiran todellisen osaamisen mukaista, itsenäisempää suoritusta. After all, henkeä ei tarvitse ihan hetkeen pidätellä kuitenkaan. Joka tapauksessa, Utu on paras.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Treenivideo, tuo sukupuuttoon kuoleva laji

...Tai siis ilmaisella musiikilla ryydytetty kohiseva taidevideo, josta juuri erottaa että kumpi koira on kyseessä ja missä asennossa se on. Ja jonka informaatioarvo ulkopuolisille on nolla, mutta oh well, tulipahan tehtyä pitkästä aikaa jotakin muuta kuin aksaa.Viiden päivän päästä agilitykisat, yhdeksän päivää sitten viimeisin treeni hyik.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Sepä alkaapi olla vuosi taasen lopuillaan ja viimeinen kolmannes onkin pistetty aika tehokkaasti hyväntekeväisyyteen koirahommien osalta. Never the less, meikäläiselle laitetaan paperit tassuun kolmen viikon kuluttua ja sitten kun vielä työpaikka on hallussa niin alkaakin olla puitteet kunnossa harrastaa siinä määrin missä on monta vuotta tehnyt mieli, joten sallittakoot laiskottelu tällä kertaa. 

 Ihan takalistoilla ei kuitenkaan olla istuttu. Loka - marraskuun vaihteessa laitettiin pillit pussiin ulkokauden osalta sekä tokon että agilityn ulkotreenien suhteen, mutta aksaamassa on käyty säännöllisen epäsäännöllisesti sekä Wuffilla että Demarilla. Wuffille otin muutaman tuurausvuoron ja näin jälkeenpäin todettakoot että ei se vieläkään ole meidän juttu, kun tilaa on niin kovin vähän. Demarin treenit on luistaneet onneksi varsin mallikkaasti muutamaa keppisotkua ja niistohässäkkää lukuunottamatta ja samaan paikkaan olisikin tarkoitus mennä kolkuttelemaan kolmosten ovia parin viikon päästä. No pressure, kivaa on tuon koiran kanssa onneksi joka tapauksessa. 

 Minä oon itekseni kunnostautunut sen verran, että istun tätä nykyä Toijalan Seudun Koirakerhon hallituksessa ja ensi kesänä alkaa meikäläisen kouluttajan ura rally-tokon alkeis  - ja jatkokurssin merkeissä. Koulutusohjaajakurssille vielä kun saisi itsensä johonkin väliin mahdutetuksi. Alkuvuodesta starttaa koetoimitsijakurssi, jonka kakkososion jälkeen olisi tarkoitus sitten olla aivan oikea agilityn koetoimitsija.





Jos sitä kisaraportin merkeissä sitä sitten seuraavan kerran, jottei ihan tänmoista taukoa tulisi.

torstai 16. lokakuuta 2014

Viimeistä viedään

TamSKin lauantaiset kisat oli tosi jees. Sain kokeilla tarpeeksi haastavissa olosuhteissa ihan todellista ohjaamista, moni vaikea juttu onnistui, moni helppo levisi, mutta treeni oli älyttömän hyvää. Keinu mentiin joka radalla, A-radalla vielä kahdesti, mikä oli keinurutiinittomalle koirakolle lottovoitto. 

  • TamSKin punaiset kepit on vihreää pohjaa vasten Utulle vaikeat. Ihan merkillisiä keppivirheitä sekä A - että B - radalla, C - radalla ensimmäisenä vastassa valkoinen keppi eikä ongelmia ollut. Oli sillä toki puolet vähemmän vauhtiakin, mutta viimeksi TamSKilla ihan sama juttu. Punavihervärisokea koirani. 
  • Keinu ei meinannut ihan kestää (huonoa) takaaleikkaa. Oli hyvä silti kokeilla, ja kestihän se sitten kun vähän sähläsi kun koira oli keinulla.
  • Tuli hienosti näppiin ja ohjaukset toimi, B-radalla vaan putki vei voiton päällejuoksusta vaikka mun ajoitus oli hyvä ja avutkin ihan paikallaan. Samalla radalla jo toisen kerran kakkosissa viimeisen esteen ohitus, pitäis muistaa ohjata loppuun asti myös niillä radoilla joilta ei enää tipu nollaa. 
  • Karkasi kerran A-esteen kontaktilta kesken persjätön, kun en teroittanut sitä. Ei se tossa vireessä vielä ihan hallitse tuollaisia juttuja, pitää auttaa jos aikoo hifistellä. 
  • Kaikenkaikkiaan hyvää ja varmaa liikettä ohjaajalta (!), otit riskejä ja menit vaan etkä meinannut, hyvä Riikka. 
  • Hyvät skabat siinäkin mielessä, että koira nousi omin nokkineen B-radalla, mutta sain annettua palautteen C-radalla. Pysytään siellä lähdössä.
  • En tiedä kuka tolle koiralle on opettanut putki-kontaktierottelun, mutta se joku on tehnyt hyvää työtä. Mä se en ainakaan ole ollut.
Tuloksena vitonen kepeiltä (A), kolme kieltoa eli HYL (B) ja vimpalta radalta (C) vetästiin väsyneinä ja tympääntyneinä hieno ja sujuva nolla 4,5 m/s etenemällä ja - 9,82 ajalla ja sijoituttiin kolmansiksi. Koiria oli paljon ja luokanvaihtonollia riitti, joten se olis nyt sertin päässä sitten kolmosluokka. Hyvä Utuu...

maanantai 6. lokakuuta 2014

Last fair day gone night


Meille kuuluu ihan hyvää. Ollaan tokoiltu, tehty esineruutua, käyty haukkumassa ukkoja metässä ja aksattu. Toijalan porukan kanssa vedettiin möllitoko, meitsi oli kehäsihteeri ja kyllähän se toimitsijapuoli alko taas vaan houkuttaa vähän lisää. Mökö teki nollanakoirana lennosta avoimen luokan kokeenomaisen paikkiksen, ei huono.  Utu teki kokeenomaiset kaukot ku Susanna halus testata asentokylttiä, hyvin nousee.

Mut joo, mulla on viimeinen loppurutistus koulussa eli hommaa piisaa ja mun yksityiselämä meni jokin aika sitten ihan uusiksi, eli Hundkarusellen päivittyy jonkin aikaa huomattavasti harvemmin kuin ennen. Parit aksat mennään skabaileen viikon sisään, eli sieltä täytynee jotain yhteenvetoa itselleen kirjoittaa.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kaikkee pitäis

Eipä meikäläisten joukkueet liiemmin mainetta niittäneet sitten piirinmestiksissä, mutta hauska oli osallistua ja ensi vuonna uudestaan. Itse hyllytin joukkueradalla jo seiskalle kun tein huonon päällejuoksun jonka seurauksena Utu meni ohi ja nappasi seuraavan esteen ja vielä tyylikkäästi takaakiertona. Hyllystä joutui kireiden aikataulujen vuoksi pihalle, mikä oli vähän mälsää koska olisin halunnut kokeilla takakulman kinkkistä kohtaa, mutta se on vaan paremmin ohjattava sitten jatkossa ja ihan tarpeeksi sunnuntaita oli tullut jo paikalla istuttua. 

Tiistaina mentiin Mökön kanssa Kekin Jaanalle Amuriin tutkimaan selkää vähän perusteellisemmin. Palpoinnin ja venyttelyn lisäksi kaikkein kireimmäksi todettua lapa-aluetta hoidettiin myös laserilla. Myös Jaana oli sitä mieltä että vika ei vaikuttaisi olevan luustolähtöinen eikä koiraa tarvitse akuutisti kuvata, mutta kyllä mun on se otettava ohjelmaan lähikuukausien aikana. Better safe than sorry.

Mököllä hienot aktiiviset sivutaivutukset ja hyvät rangan joustot sekä liikelaajuudet (Mökö oli kuulemma bordercolliemaisen joustava, kukapa olis tiennyt...), joskin eturaajojen ojennuksessa kireyttä ja varsinkin lähennyksessä. Lavaneduslihaskireys, säkäkireyttä, jonkin verran ärtyvyyttä lavan takana. Hieronta ensi viikolla, lavan eteen-taakse liikkuvuutta, eturaajojen ojennusta ja lähennystä voisi varmistella lihaskireyttä helpottamalla. Tarkastetaan tilanne kahden viikon kuluttua.
 
Eli ilmeisesti taaemmas selkään liittyvä oireilu on etupään kireyden aiheuttamaa, lantion alueen palpointiin koira ei reagoinut millään tavalla eli lonkatkaan eivät todennäköisesti ole löysyydestään huolimatta ehtineet nivelrikkoa kehittää. Nyt viikko käynnin jälkeen selkä on mun käsiin oireettomampi ja takajalkojen liikeradat laajempia laukassa, Päivi tulee huomenna suorittamaan välihieronnan ja ensi viikolla mennään vielä laserille ja mahdollisesti akupunktiolle. Syyksi Jaana epäili jotakin tiettyä toistavaa liikettä, todennäköisesti agilityhypyn alastuloa ja aavistuksen puuttellista lihashuoltoa, eli peiliin saa onneksi katsoa (onneksi siinä mielessä että koira ei ole esim. taustansa vuoksi mäsä).

Lääkärin jälkeen lähdin Utun kanssa tekemään Ylöjärvelle esineruutua, lähdettiin liikkeelle helpoilla esineillä eli sen omilla pehmoleluilla. Näki ensimmäisellä setillä lelun tiputuksen kummallakin kertaa, lähti matkaan hyvin ja innokkaasti, mutta ei reikä päässä. Ihailen kyllä sen luonnollista taitoa vaihtaa heti nenälle kun näköärsykettä ei ole, varsinkin kun sille ei ole koskaan teetetty minkäänlaisia nenänkäyttöä tukevia harjoitteita eikä se ole läheskään yhtä aktiivinen nenänheiluttaja kuin Mökö. Toisella setillä tehtiin aiemmasta riemastuneena ehkä vähän vaikea treeni ja se tuli muutaman kerran kyselemään apuja, mutta nalle nousi.

Torstain aksaradassa oli heti alkuun pitkä suora jolla mulla ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä perässä, joten viimeiseltä esteeltä haluttuun suuntaan taittaminen tuotti vähän ongelmia. Muutoin aika perushuttua, tuli saksalaiseen hyvin mutta mun tekniikassa on vielä aika paljon puutteita noissa aavistuksenkin monimutkaisemmissa ohjauksissa. Päällejuoksuun se tulee kyllä nykyään hyvin (kun sille kertoo että sen siihen tahtoisin...) ja kestää mun liikettä siinä hienosti.

Perjantaina kävin interwebsistä tutun toverin kanssa treenailemassa ja metsälenkillä. Utun seuruu oli taas ihan älyttömän jees mutta jäävissä on kyllä hajonnut liikkurin sieto ihan totaalisesti. Plus että seisominen valui, taas. Lenkin jälkeen lähdin ToiSKin treeneihin, jossa hyödynsin purettua energiaa teettämällä ruutua ja paikkamakuuta. Paikkis alkaa olla yllättävän hyvä, laitoin ihan reilun matkan taakse riviin ja olin piilossa melkein kaksi minuuttia muutamalla välivilkaisulla. Fiona teki alokasluokan makuuta tihennetyllä palkkauksella ja Riikka joutui nostamaan voittajaluokan paikkaistumista Utun vieressä opiskelevaa Luckya ylös muutamaan otteeseen, ei tuntunut missään. Notta avoimen luokan vikalista näyttää nyt seuraavalta,

- paikkis kisamittaan ja yli, hirveästi erilaisia häiriöitä
- noudon palautukseen enemmän vauhtia
- luoksetulon stoppi käytännössä kokonaan
- liikkurinsieto perusasentoihin
- napakampaa stoppia
- hypyn takana istumisen ketjuttaminen

Että hommaa kyllä vaan piisaa, vaikka oonkin älyttömän tyytyväinen siihen miten helposti toi paikkis lähti etenemään kun maltoin tehdä tarpeeksi pienissä osissa alkuun. Noo talvikaudesta tulee joka tapauksessa monin osin löysä, joten kiirekös tässä. 27. päivälle katselin agilitykisoja, mutta sitten tajusin että oon möllitokossa hommissa, joten lähemmäs joulua menee nekin humpat. Päivi on lupautunut hieromaan molemmat koirat, pääsee Utukin huollettuna ottamaan rennommin.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Metsästä kentän kautta esteille

Sunnuntaina mentiin toista kertaa hakumetsään, tällä kertaa Ylöjärvelle. Mökö pääsi tallaamaan aluetta ja se oli sen mielestä ihan järjettömän hauskaa, se ulvoi ja ulisi ja juoksi kaikkien luona rähjäämässä vuorollaan. Utu aloitti, otettiin neljä ukkoa suorilta pelkällä äänellä. Haukku irtos taas niin hyvin että päätettiin jatkossa vaatia siltä jo ilmaisu, kun osa porukasta luonnollisesti palkkasi sitä pelkästä löydöstä vielä. Neljäntenä piilossa ollut ukko oli vähän vaikea eikä meinannut löytyä ennen kuin siirryttiin lähemmäs, mutta avustuksella myös Juho saatiin haettua pois puun takaa kököttämästä. Mökö sai vielä lopuksi hakea kerran Jutan, sillä ei ole koskaan tuota hommaa teetetty mutta luontaisena nenänkäyttäjänä päätettiin kokeilla suorilta pelkällä äänellä ja hienosti hakikin. Ja oli tyytyväinen kissanruokaan. 


Maanantaina käytiin naapurin belgialaisen kanssa treenaamassa, Mökö hupsutteli rally-tokoa ja Utu teki jäävät, yhden kaukokäskyn ja seuruuta. Lopuksi otettiin vielä paikkamakuu niin että ohjaaja jäi belgin luokse hihnan mitan päähän, mä pistin Utun viereen ja menin puun taakse piiloon. Matkaa oli ehkä 10 metriä ja aikaa kului 45 sekuntia. Nätisti se on näillä stepeillä pysynyt ja hitaasti edetään jatkossakin, hyvän siitä teemme varmasti. Pari ongelmaa tuolla avoimessa luokassa on joita mä en osaa tällä hetkellä ratkoa, mutta niitä ehtii konsultoimaan vaikka ensi keväänäkin joten monipuolistetaan nyt ennalta osattua. 


Torstain aksatreenit oli tosi jees, sattui sellainen rata missä meillä ei ollut erityisiä vaikeuksia. Myös kontaktit pelasi tosi hienosti, vaikka keinu meinaa aina mennä ensimmäisellä kerralla porsasteluksi.

Tänään lauantaina heräsin epäuskoisena puoli seitsemältä talkoilemaan meidän kisoihin. Olin ykkösten ajan radan varressa jonka jälkeen lähdin käyttämään koiria lämmittelyretkellä. Meillä oli kiva lähtöpaikka suunnilleen viidentenä, hyvin ehti katsoa muutaman koiran. 2-luokan C-hyppyrata oli vähän kinkkinen, kolmoselle päällejuoksin ja sain koiraa eteenpäin, irtosi muurilta hyvin nurkkaan putkeen. Pakkovalssi mulla meni vähän pitkäksi ja eka hama sattui kepeillä, jonne oli sen verran matkaa edelliseltä hypyltä etten huomannut alkaa ajoissa vihjaamaan koiralle, joten Utu lähti erkanemaan linjasta ja ihmetteli että mihin helvettiin muka. Uusinnalla jees, taas meni valssi pitkäksi mutta erityishyvää radan lopussa oli putkesta - putkeen-siirtymä josta Utu selvisi pelkällä ääniavulla yhtään kyselemättä. Viimeiselle esteelle tein klassisen virheen ja lakkasin ohjaamasta, kielto siis vikalta hypyltä. Tätä ei valitettavasti saatu videolle, olis ollut hyviä pätkiä joista ottaa opiksi jatkossa. Kympillä irtos toinen sija, puhtaita ratoja ei makseille tullut yhtään. 

B-rata oli helppo agilityrata, ei keinua eikä reangasta. Ylösmenokontaktit oli hyvät, mutta ei ihan löytyneet tassut perille asti 2o2o. Pidin kuitenkin pääni ja päätin että nehän otetaan vaikka menisi yliajaksi. Niisto kepeille onnistui ihan mukavasti ja loppurata oli tuttua huttua ja nolla sieltä sitten tuli ja vielä kuusi sekuntia alle ihanneajan. Jälkeenpäin selvisi että hävisin ensimmäiseksi tulleelle 0,5 sekuntia, eli hyvin ehti vähän hioa kontakteja. Koiria oli onneksi sen verran paljon että kumpikin nollan tehnyt sai LUVAn. Nyt jatkossa tosiaan noille alastulokontakteille itsenäisyyttä, selkeyttä ja ripeyttä. Utu on kyllä mahottoman kiva kun se tekee aksaa niin hyvällä koneella mutta on kuitenkin hirveän nöyrä, on sitä helppo vaan viiä.


maanantai 25. elokuuta 2014

Viikko 34

Koska Utu oli yrittänyt hoidossa tuloksetta rettelöidä niin Pinkin kuin Raisan kanssa, päätti se sunnuntaina Mökön taas tavatessaan että tolle mä muuten annan selkään, ja näin kaikki oli jälleen ennallaan. Maanantaina pidettiin lepopäivä ja tiistaina mentiin tokoringin treeneihin. Mökö teki alkuun kokeenomaisen avoimen luokan paikkamakuun rivissä, ja hienosti menikin. Sen jälkeen päätin vähän vaatia siltä ja tehtiin jäävät, seuruuta, kaukoja ja avoimen luokan hyppy. Tosi hiomatonhan se on varsinkin avoimen luokan liikkeiden osalta, mutta uusia ja vähemmän tehtyjä juttuja sillä pitäisikin teetättää koska se osaa alokasluokan yhtä hyvin kuin sen paikan mihin ruoka tulee joka ilta. 

Utu oli niin innostunut, että sen hampaat kalisivat seuruussa ja se jopa vähän painoi alussa. Mökön katseleminen autosta ja neljä päivää ilman mutsia tekee tehtävänsä, vaikka sen vire onkin ollut äärimmäisen kiva jo useamman viikon taas. Tein monipuolisen treenin ja teetin vähän kaikkea, avo-liikkeiden ja niiden osien lisäksi etsittiin ruutua ja seurattiin peruuttamalla kapula suussa. Oon ottanut tavaksi nostaa sen koe-etäisyydeltä kerran maasta istumaan mahdollisimman hankalassa häiriössä, hyvin nousi. 

Torstaina oli majalla meidän treenivuoron järkkäämät epikset joissa mä olin ihan kohtalaisella menestyksellä tuomarinsihteeri, joten ei varsinaisesti treenattu. Utu sai tulla puuhailemaan kentälle kesken radanrakennuksen ja purun yhteydessä otin parit kepit, sisäänmeno meni kerran pieleen mutta hyvinhän nuo muutoin sujuivat. Mä oon ollut vähän tuhma agilityssa kun koiralta tuntuu vähän hukkuneen puomin ja keinun 2o2o taas, joten siitä mulle sarkaa sitten kun saan aikaiseksi hankittua vihdoin sen perkeleen kausikortin ja tehtyä sitä tekniikkatreeniä mitä oon mehustellut koko vuoden. Toisena hommana sitten eteenmeno varsinkin putken kautta, kolmantena liikehäiriö ja ohjaajan edistäminen kepeille. Kahden viikon päästä on näillä näkymin vuoden viimeiset kisat, lauantaina pari starttia kakkosissa ja sunnuntaina piirimestaruusjoukkuerata. Sit yritetään vihdoin ja viimein valmistua, joten varsinkin maksullinen treenaaminen jää hetkeksi pienemmälle. 

Perjantaina ToiSKin tokotreeneissä tein vasemmalle kääntymistä Salmen ohjeella, hyppyä, yhden maasta noston ja paikkamakuuta. Ensinnäkin a) toistin ihan liikaa kääntymistreeniä, se meni alussa hiton hyvin ja alkoi heiketä. Oonpa mä nyt ollut huono viime aikoina... b) Hyppyä pitää pilkkoa vielä lisää. Menohyppy, check, tulohyppy istumisen kautta check. Esteen takana seiso - istu on vaikea hypyn kautta, joten otetaan mukaan vielä pelkkä esteen takana istumaan siirtyminen ja vahvistetaan kaikkea edelleen erikseen. Satunnaista ketjutusta, mutta varsinkin menohypystä paljon palkkaa. Paikkamakuu oli hyvä, pisimmillään vajaa minuuttia melko lyhyellä etäisyydellä näkösuojasta kahden koiran rivissä. Oli nuuhkaissut pari kertaa maata, mutta se ei ole ongelma, oikeastaan oon ihan tyytyväinen että se pystyy väliaikaisesti puuhaamaan omiaan ja "unohtamaan" että mä olen piilossa. Mut kaikenkaikkiaan enemmän varianssia treeniin, kun se ottaa turhan toiston vaan simputtamisena. 

Sunnuntaina kokeiltiin jotain aivan uutta ja lähdettiin collieporukan kanssa hakumetsään. Ja melkoinen collieporukka olikin, paikalla oli kahdeksan koiraa joista treenattiin seitsemän, yksi Pink ja kuusi nahkaa. Mulla ei ollut aiheesta juurikaan ennakkokokemusta, enkä osannut juurikaan aavistaa mitä Utu koko touhusta diggaa, ilmaisutavasta kun alettiin keskustelemaan niin olisi yhtä hyvin voinut kysyä piin neliöjuurta. Aloitettiin makkararingillä, muut menivät kyykkyyn 15 neliön alueelle ja kutsuivat koiraa, mun tehtävä oli olla kuin en oliskaan. Utu meni tietysti ihan pähkinöiksi, jossain vaiheessa livahti haukku, sillä ansaittiin lisää nakkia ja ei mennyt montaa minuuttia kun se jo tarjosi haukkua. Tässä vaiheessa sitten tuumattiin, että ehkemme ala opettamaan rullaa tuolla koiralle. 

Sitten Utu meni autoon, mä olin pari kertaa välissä maalimiehenä ja Utu noudettiin takaisin, ja tällä kertaa se kiskoi mut metsään häntä tötteröllä. Otettiin neljä ukkoa, ensimmäinen näkölähdöllä, toinen haamuna, kolmas ja neljäs ääniavulla. Maasto oli kivikkoinen ja ensimmäinen ukko oli vasemmalla, Utu töräytti perään lähtiessään kelopuuhun mutta jatkoi sinnikkäästi matkaa. Toiselle ukolle lähti itsevarmemmin ja haukkua rohjotti Marjolle. Kolmannella jäi selvästi hetkeksi ottamaan ilmavainua. Neljännelle ukolle meni jo ihan tekijänä jossa odotti verkkopallo ja kissanruoka. Lopputreenin tien varressa kuului kaihoisa ujellus. Treenikavereiden palaute teki polleaksi kun Utu olikin luonnostansa niin taitava, ja nyt meidän sitten täytyy käydä vähän hakutreeneissäkin. Jos ei nyt syksyllä, niin ensi kaudella. Koiraparka.

maanantai 18. elokuuta 2014

Vähä jäissä

Maanantaina oli hyppytekniikkaa, missä ei hypitty, koska kenttä oli litimärkä. Korvaavana toimintona rikoin Utun kepit tusaamalla. Hyi Riikka, keppejä ei tarvii ottaa noin montaa toistoa eikä Utua kannattais palkata kepeille jos ei jaksa keskittyä siihen miten ja mihin se palkka heitetään. Älä tusaa enää keppejä, kaiken kerkee kyllä harjoitella ratatreenin yhteydessä.

Tiistaina oli kaksi kakkosten starttia TamSKin iltakisoissa. Opin paljon juttuja. Ensinnäkin jos on lähtövuorossa kakkosena, you're gonna have a bad time. Jenna onnistui huijaamaan aksarataa odotellessa Utua että ei tuolla hallissa mitään tapahdu, mutta hypärille mennessä Utu tiesi jo. Toisekseen, keppien sisäänmeno meni tosiaan vähän rikki. Kuten meni viimeksikin kisoissa kun edellisenä iltana tusasin pelkkiä keppejä. Sovitaanko Riikka, että ei tusata niitä pelkkiä keppejä. Enää ikinä. Unohdin myös ensimmäistä kertaa ikinä (oon kisannut kuusi starttia...) radan. Sitten tulin myös siihen tulokseen, että kakkosissa pitäisi ehkä koettaa jo ohjata vähän ennakoivasti. No, for what it's worth, varsinkin hypäri rankaisi maksikoirakoita siinä määrin että sillä ulinalla olisi täytetty muinainen Egypti.

Utun Ulinalla olisi päästy Jordaniaan asti. Uskottava se kai on, että meille on alkanut kisaamisen myötä tulla vähän kuumumisongelmia. Rimat pysyy ja silleen, mutta suu aukeaa aina kun mä en oikein tiedä mitä mä teen, lisäksi sinne radan viereen ei tosiaan kannata tuoda sitä koiraa notkumaan yhtään turhan aikaisin, koska se kuumuu, sen kiljumiskynnys laskee, herkkyys tippuu ja sitten kun vielä vähän väsyttää niin lopputulos on aika... epätarkka. No, ensi kerralla olen viisaampi. Tiedän myös nyt että hyllyyn ei kuole. Kas tässä, tadaa.



Keskiviikkona tiputin Utun Jutalle ja lähdin viikonlopuksi sinne mistä colliet tulevat. Torstaina Utu pääsi silti treeneihin Jutan viemänä ja viimeisiä keppejä oli taas skippailtu, tuhma Utu. Tästä viisastuneena en mennyt tänään märälle kentälle rikkomaan enempää esteitä, ja koska torstain treenien tilalla on meidän ryhmän järjestämät möllikisat en pääse hienovaraisesti puuttumaan silloinkaan. No, on tässä muutamat treenit ennen kauden toistaiseksi viimeisiä kisoja. Kyllä se siitä taas kun pistän mokoman elukan ruotuun.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Viikon 31 treenit

Maanantaina 28.7 luoksetuloja, seisomisen stoppeja, kaukot ja käännöstreeniä. Oli vähän löysä mutta teknisesti hyvä, saisi olla korkeammassa vireessä. 

Tiistaina 29.7 noutoja, edelleen löysä mikä näkyi vähän tekniikassa eli lähinnä palautusasennossa. Kuumat päivät kerta kaikkiaan verottaa, ei voi mitään.


Keskiviikkona 30.7 Tanjan kanssa vesitornin kentällä. En tiedä johtuiko viileästä kelistä vaiko mukavista muistoista harvemmin käydyllä kentällä, mutta kumpikin koira pelasi vaihteeksi älyttömän hyvin. Mökö aloitti Kirsikan kanssa paikkamakuulla, Tanja jäi näkyviin, mä lähdin kiertämään huoltorakennusta. Maksimissaan puolen minuutin pätkiä, enemmänkin menisi mutta parempi tehdä hissukseen. Oli mennyt lonkalle, mutta lonkka on Mökölle luontevampi varsinkin jos selkä on ajoittain kipeä joten menkööt. Jos siitä joku haluaa joskus pisteen ottaa jos joskus johonkin kokeeseen ollaan menossa niin ottakoot. 

Mä aloitin viime viikolla pohjustamaan ruutua kotona niin että taittelin suunnilleen ruokalautasen kokoisen kehän nauhasta ja aloin sheippaamaan etujalkoja siihen, kumpikin taisi päästä tähän ensimmäisellä setillä. Suurensin keittiön lattialla koiran mahduttavaksi ja koko koira kehään, myöhemmin viikosta taas helpotettuna ulos asfaltille. Ei vihjettä, lyhyt etäisyys. Parasta mitä olen ikinä koiraharrastuksen eteen tehnyt on kyllä tarjoamaan opettaminen, jumatsuikka että on helppo tehdä pohjia ihan mihin vaan.

Joten keskiviikkona vajaa metrinen ruutu kummallekin, ja kumpikin meni varsin hienosti. Vapautuspalkka aina siihen suuntaan mistä seuraavaksi lähetys, kierrettiin myötäpäivään ruutua ja aina uusi lähetys, metrinen etäisyys. Utu löysi ruudun paremmin mutta steppasi, Mökölle palkan paikkaan erityishuomiota. Mukaan vihje jo kummallekin ja Utulle erityisesti pysähtymisen vahvistamista, palkan paikalla sijaintikorjaus. Alkoi väsyessään sählätä ruudussa kahta kauheammin, neljä toistoa per setti vallan hyvä.

Utu teki hyvät kaukokäskyt ja hienon pätkän seuruuta stopilla, juoksulla ja vasemmalle kääntymisellä. Sateessa metsään hyvillä mielin juoksentelemaan. 


Torstaina 31.7 aksassa modifioitu pätkä kolmosten rataa, Utulle vain yksi setti koska pelasi niin hyvin. Reagoi hyvin putkijarruun ja malttaa hakea esteitä mun käännetyn selän takana. Keinu oli hyvä ja maltillinen vaikka yhdistin suoraan rataan. Mökölle hupitreeniä pikkurimoilla, teki myös aika hyvän keinun. 

Joku oli unohtanut kapulansa majan kuistille, joten käväisin pk-kentällä tekemässä samalla raivolla Utulle muutaman noudon, hypyn sekä hyppynoudon. Meni kivasti, vire oli just eikä melkein. 

Perjantaina 1.8 taas hellettä, Utu teki hienolla draivilla sekä paluu - että lähetyshyppyä esteellä. Tein vähän hölmön virheen kun juoksutin ensin esteellä hikeen ja sitten aloin pyytämään kaukoja, ei meinannut jaksaa nousta. Maa-istu - vaihtoon tarvitaan muutenkin enemmän häiriötreeniä, pelaa kuitenkin enimmäkseen tosi hyvin. 

Kummallekin paikkamakuutreeni, Mökölle viitisen minuuttia Denzelin ja Pilkkeen välissä. Pilke teki pätkiä ja sai palkkaa, Elina huomautteli kopin takaa Denzelille maan nuuskimisesta. Näyttäydyin säännöllisesti, makasi taas lonkalla mutta todella hyvällä fokuksella. Utu teki vähän turhan helppoa "ilmetreeniä", olin joitakin sekunteja piilossa. Ensi viikolle jo koirahäiriö, muuten harjoitus pysyy samana.


Lauantaina 2.8 ruututreeniä porukoiden nurmikolla, rakensin ruudun ja lähdin hakemaan makkaraa sisältä, Mökö pääsi livahtamaan ulos ovenraosta. Vilkaisin kuistin ikkunasta ulos palatessani ja meinasin kuolla ihastuksesta kun Mökö seisoo totisena pihan perällä keskellä ruutua. Kehuin vuolaasti, tosin ikkunasta... Varsinainen harjoitus hyvä, Mökö alkoi hakemaan (myös ohjatusti) keskelle ja Utulle pari hyvää pysähdystä. Vihje toimii hyvin. Utulle yksi m-i josta remakka palkka, teki tomerasti. 

Ooh, mähän oon siis saanut aikaan tällä viikolla vaikka mitä. Jonakin muistamattomana päivänä vielä sheippailin Utulle ISKK:n pokaalille metallinoudon alkeita, eli lähinnä jalostin pokaalin tuijottamisen optimaalisen nostokohdan hammasteluksi. Mä en ole tuon metallin eteen tehnyt vielä oikeastaan mitään (ja saa nähdä miten tarpeelliseksi se enää kv-sääntöjen voimaan tulon jälkeen edes muodostuu) mutta toistaiseksi koira ei tuntunut juuri materiaalia vierastavan. 

Tulipa kamalaa kieltä mutta ei tälleen sunnuntaisin oikein kulje. Kuvituksena kuvia mun uudelta kompaktikameralta jonka ostin lomaretkeä varten, hauskaa vaihteeksi näpsytellä jollakin muulla kuin isolla järkkärillä (vaikka kuvasuhde onkin outo ja vähän on suttuista jälkeä!).


sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Salmen tokokoulutus 26.7

- Äärimmäisen hyödyllinen päivä, jota tosin varjosti se että mun koira ei vaan ole toiminut koko kesänä (tokossa) niin hyvin kuin se on toiminut aiemmin. Harmittaa hirveästi jos nää uudet hormonitouhut on nyt tulleet jäädäkseen, sillä aiemmat juoksut ovat olleet niin nättejä ja vaivattomia ja varsinkin suorituskyvyn kannalta täysin merkityksettömiä. Pitää ottaa myös huomioon se että lämpöä oli lähemmäs 30 astetta ja jokaista koiraa käsiteltiin tunti, joten tilanne ei muutenkaan ollut erityisen otollinen.

- Seuruun palautteessa mainittiin että koiralle on tehty pohjaopetus perusteellisesti, mutta käännöksiin vielä hieman lisää tarkkaavaisuutta. Jälkimmäinen oli tiedossa, ensimmäinen lämmitti mieltä. Mainitsin ongelmaksi vaikeudet omassa kääntymisesssä, jolloin Salme teetti mulla harjoituksen, jossa aluksi otettiin vuorotellen kolme pitkää ja kolme lyhyttä askelta ja käveltiin näin suoraa linjaa, kunnes vaihdettiin neliöön jota tehtiin sekä oikealle että vasemmalle niin että pitkät askeleet muodostivat neliön sivut ja kolme lyhyttä nurkat. Parani heti. Tätä paljon jatkossa. Levisi juoksuosuuksissa hyvin epätyypillisesti.

- Liikkeestä maahanmeno oli ok, ei ihmeempiä. Kesti takaakierron tuttuun tapaan hyvin. Salme tykkäsi, että aina kun koira pyytää katsekontaktilla lupaa suorittaa tai seuraa katseella taakse palaavaa ohjaajaa, se kertoo hyvästä ja mielekkäästä yhteistyöstä. Höpöt siis kaikille katseen kohdistamisille, antaa tehdä kuten tekee nyt.

- Luoksetuloa tehtiin alokasluokan liikkeenä, jossa Utu otti painetta heti aluksi siitä että Salme toivoi mun vastaavan liikkurin kysymykseen ohjaajan valmiudesta. Mehän ei olla tätä juuri harjoiteltu koska mä olen tottunut nyökkäämään liikkurille, joten yhtäkkisestä puhumisesta koira alkoi tarjoamaan mitä sattui ja sitten kun perusasennossa pysymistä lopulta saatiin vahvistettua palkalla, ei se tietenkään enää reagoinut luoksetulokäskyynkään, ja kun reagoi, reagoi hitaasti ja epävarmasti. Näitä juttuja siis harjoitellaan jatkossa ihan erikseen jos harjoitellaan.

Mä olen muutenkin ollut aavistuksen tyytymätön Utun luoksetuloon, laukallahan se tulee, mutta pääsisi varmasti lujempaakin. Salme torppasi hetsaamisen, koska kun saalisviettiä stimuloiva ärsyke poistetaan, häviää myös koiran kiire. Sainkin ehdotukseksi alkaa rakentamaan vauhtia palkan mielekkyydellä niihin tilanteisiin joissa Utu kokee pientä painetta ja hissuttelee, eli lähinnä niihin tilanteisiin joissa sen pitää tulla mua kohti. Eli oma, äärimieleinen ruokapalkka näihin liikkeisiin, muutama luoksetulo päivässä ja seuraamaan kehitystä. Stoppiin sovelletaan myös jäävän seisomisen tekniikoita sitten kun sen aika on.

- Seisominen on valunut pitkin kesää ja valui myös nyt, takaakierron kesti hyvin ja liike oli muuten ok. Tähän ohjeeksi kaksi harjoitusta, 

1) Seuruusta valssilla koiran eteen ja samalla oikealla kädellä palkka. Myöhemmin oma liike jatkuu edelleen peruuttamalla rintama koiraan päin. 

2) Peruuttaen koiran edellä, aluksi oma liike pysähtyy ja käskysanan jälkeen merkitään ja palkataan se hetki kun viimeisenä liikkeessä oleva etujalka osuu maahan. Kiinnitetään huomiota myös omiin jalkoihin pysähdyksessä. 

Kumpikin tekniikka hyödyntää fyysistä estettä, josta en välttämättä ole erityisen mielissäni, mutta otan kuitenkin asiakseni kokeilla, koska omat tekniikat (tai huonosti kriteeristä kiinni pitäminen) ovat tuota valumista aiheuttaneet. Napakka stoppi vaatisi kuitenkin koiralta parempaa keskittymistä ja virettä kuin mikä Utulla on ollut viime aikoina, joten en ota tästä ihan hirveää painetta. Se osaa kyllä kun vähän kaivellaan. 

- Noudosta ei keksitty oikein mitään kommentoitavaa, kapula nosti koiraa kyllä mutta palautti ravilla ja istui vähän vinoon sekä eteen. Perusasento on ollut sekä luoksetulossa että noudossa sitä parempi mitä paremmalla draivilla tulee, joten pistetään tääkin nyt taas erinäisten faktoreiden piikkiin. Salmen mielipide oli että mikäli normaalioloissa askellaji säilyy samana koko suorituksen, ei tähän tarvitse erityisesti kajota. Myös tässä voidaan pelata mielekkäämmällä palkalla. 

- Kaukoissa isoin ongelma oli mun käsimerkit, jotka olivat liian nopeatempoiset ja käskytys kalseaa. Harjoiteltiin siis kolmivaiheista käsimerkkiä istumaan nousemiseen sekä rauhoitettiin sekä äänensävyä että käsiä maahan laskeutumisessa. Ryömi (!?) vähän viimeisessä vaihdossa, mitä ei ole tehnyt aiemmin. Palautetta hienosta tekniikasta ja virheettömistä alkupään vaihdoista sekä siitä, että koira kesti ohjaajan käskytystyylin muuttumisen lennosta siinä missä moni muu koira olisi alkanut epäillä että mahtaako kyseessä olla ensinkään sama käsky. Kotiläksyksi myös matkan pidentämistä hiljalleen 15 metriin, tuntuupa sitten avoimen välimatka lyhyeltä ja pohjat on valmiina ylempiin luokkiin. 

- Hypyssä jäi kiinni esteeseen ja kiersi sen paluuhypyssä. Sai kuitenkin kehuja hyvästä hypylle imemisestä, joten palasiksi ja pelkkää paluuhyppyä alkuun. Oli vähän epävarma joten kehuin esteen ylityksestä, jolloin sain hyvän ohjeen, kun koira on suorittamassa käskyä, sille ei aleta kehulla tai millään muullakaan kannustuskeinulla hetsaamaan lisää vauhtia. Tätä kokeilevat lähes kaikki jossakin vaiheessa, vaikka todellisuudessa se vain hidastaa ja tekee epävarmaksi. Palkka tulee loppuasentoon jos käskyllä koira siihen ohjataan, ja tästä syntyy suoritusvarmuus ja vauhti. Jälleen myös palkan mielekkyydellä on vaikutus. 

- Paikkamakuussa koiran olemus todettiin turvattomaksi ja sain vihdoin asiantuntijan puollon sille, että huhtikuun kokeessa toimittiin paikkamakuun osalta koejärjestäjien puolesta typerästi. No, tehtyä ei tekemättömäksi saa ja vaikka kahdessa viimeisessä kokeessa koiran ilme onkin ollut hyvä, jatkossa helpotetaan. Piiloon menemistä otetaan sellaisten materiaalien läpi että koiraa on mahdollista alkuun tarkkailla ilman apparin luomaa viivettä, esimerkiksi tummennetuilla laseilla varustetut autot.

- Kaikenkaikkiaan koira on kuitenkin kuulemma hyvällä mallilla ja nyt mulla on hyviä työkaluja lähteä etenemään. Ensimmäiseksi ohjeeksi sain kuitenkin odotella että koira palautuu normaaliin työskentelyyn. Itse lisään myös sen, että tällä kelillä ei kyllä treenata, koska kumpikaan ei pysty antamaan sataa prosenttia. Ei mitään koepaineita, kyllä sinne ehtii sitten kun koira todella osaa. 

- Summa summarum, money well spent. Kaikesta en ollut samaa mieltä, mutta sitähän se hyvä ohjaaminen sekä kouluttaminen on, että tuntee oman koiransa ja osaa poimia ja soveltaa erilaisia ohjeita. Persoonana Salme oli ihan mahtava tyyppi, koko porukkaa nauratti aika monta kertaa työpäivän mittaisen koulutuksen aikana. Hauskaa oli nähdä myös taas sisaruksia ja muuta perhettä omistajineen

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

AVOimin mielin

Nyt kun mun tämänhetkinen comfort zone eli alokasluokka on selätetty, pitää varmaan alkaa hiljalleen miettimään treenejä luokkanousun kannalta. Suunnitelmissa olisi korkata avoin luokka ennen kuin kv-säännöt ehtivät astua voimaan, joten nykytiedon mukaan tässä olisi vuosi aikaa opiskella ja treenailla. Ei liene ihan mahdottomuus. Koulari on sitten asia erikseen, mutta jos sen yhden ykkösen ehtisi saamaan niin voisi miettiä sitten vaikka voittajaa vastaavaa kun uudet luokat tulevat voimaan. Lauantaina on onneksi kennelin järjestämä koulutuspäivä jolloin oppia tulee antamaan Mujusen Salme, joten pääsee heti pureutumaan niihin juttuihin jotka on eniten vaiheessa. Kuvituksena parin viikon takainen uimaretki Villilään.



Seuruu - kuinka ihanaa. Tasan yksi seuruu ilman typeriä hihnoja, sen verran pitkä että ehtii itse viritellä itsensä, mutta ei kuitenkaan vielä mitään uutta, yksi tahdinmuutos, stoppi ja käännökset. Oikealle käännökset pitäisi nyt vaan saada kuriin, koska ne on pääsääntöisesti korkeintaan välttäviä. Ei tässä kai muuten oikein mitään kummempaa, paljon fiilistreenejä vaan ette mee puurtamiseksi. 

Jäävä maahanmeno - Voi tehdä vauhtia jos riittää mielenkiinto, mutta muutenhan tää on jees. Kestää hyvin taaksesiirtymisen, toki seuraa katseella ohitettaessa mutta rintamasuunta säilyy. Ei tarvetta musta alkaa korjaamaan sitä katseen suuntaa, pitää kysyä jonkun muun mielipidettä. 

Luoksetulon pysäytys  - Suoraan sanottuna ei harmainta aavistusta. Ollaan tehty Tanjan kanssa vähän pohjia tähän, mutta hirveästi en ole uskaltanut ottaa. Stopin rakentaminen ei niinkään huoleta, vaan siitä vauhdilla luokse jatkaminen. Tää on varmaan eniten kesken. 


Jäävä seisominen - Tää alkoi kesällä valumaan, mutten tiedä onko syynä kuumuus, koiran hormonitoiminta vaiko se että olen teettänyt tätä liikaa ilman apparia. Terävämpää stoppia, mutta tässäkin on mielestäni kestänyt taaksesiirtymisen hyvin. 

Nouto - Lähtee kapulalle kuin hauki rannasta ja palauttaa laukalla, pintä saalistamista kapulalla eikä meinaa olla malttia osua kapulaan ekalla kerralla vaan kaarrattaa suu ammollaan vähän ohi. Utun hyvän mielen liike. Tän suhteen oon pohtinut sama kuin hypyn kanssa, oon aikaisemmin vaatinut katsekontaktia lähtöluvan edellytykseksi, mutta toisaalta pidän siitä että koira keskittää katseen kohteeseen. Tähänkin pitää kysyä vaikka Salmen tuomarin mielipide. 

Kaukot - Oma jättökäsky, joka kertoo koiralle että makuuasennosta on luvallista liikkua. Tukee maasta istumaan nousemista joka on aina kaukoissa se kaikkein vaikein juttu jossa sattuu eniten virheitä. Mutta tää on ollut Utulla pienestä asti aika hyvä liike, sillä on luonnostaan hyvä vaihtotekniikka, tekee etupäällä. Mulla käytössä sekä kärsimerkki että suullinen käsky. Tehdään suhteessa paljon enemmän istumaannousuja kuin maahanmenoja, yllättäviä ja nostattavia palkkoja. 

Hyppy - Jatketaan Susannan palkkaustyylillä. Tehty pohjia vahvistamalla koiran istumista seisoma-asennosta edessä, lähellä sekä kauempana, sekä esteen takana. Tarjoaa toisinaan maahanmenoa, mutta takana todella vähän toistoja. Tähän kanssa enemmän fiilis - kuin tekniikkatreenejä, agilitykoira harvemmin kiertää estettä palatessa.

Paikkamakuu - Tehty pohjia niin olohuoneessa kuin ulkona ns. normaalihäiriössä. Etäisyys joitakin metrejä, aika sekunteja. Oma jättökäsky, joka tarvitsee paljon vahvistusta. Ensin aika, sitten etäisyys, sitten häiriö, jonka mukaan kaksi ensimmäistä joustavat. 

 Eli hommaa piisaa. Avoimen luokan liikkeiden lisäksi alan rakentamaan Susannan opissa tunnaria sekä Tanjan ohjeilla ruutua, nyt kun viimein sain ostettua nauhankin. Lisää mielenkiintoa treeneihin ja hyvä pohja, jos ne ylemmät luokat tulevat joskus ajankohtaisiksi.

Ilmoitin Utun kakkosluokan kisoihin kahteen starttiin elokuulle TamSKille, vähän hirvittää mutta tulta päin.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

TamSKin iltakisat

Eilen pakkasin kummankin koiran autoon ja hurautin Eteläpuistoon (tai hurautin ensin pari kertaa ohi, sitten kävin vähän Pyynikillä ja ajoin taas ohi kunnes nöyrryin kysymään tietä) aksakisoihin. Kisat oli tarkoitettu pelkästään ykkösluokan makseille, Utun olin ilmoittanut A - ja B - radalle, Mökön vain A - radalle. Kaikki kolme rataa olivat agilityratoja, mutta työviikolla ei iltaansa viitsi niin pitkälle venyttää ja kolme rataa on kuitenkin aika paljon, kahdella siis mentiin. Mökölle yksi, koska Mökö.

Mökö "mitattiin", eli todettiin että se ei ole medi (mikä yllätys, sehän on kuitenkin vain noin 54 senttiä korkea...). Tuomarina oli mulle entuudestaan vieras Timo Teileri, ja mietin jo A - rataa katsoessani että on ne vaan heterogeenisia vaikeudeltaan jo ykkösluokassa. Wütrichin Nokian hypäri kun oli todella lennokas ja helppo, Jalosen agilityrata taas jo ihan vaikea, ja tää oli sitten jostain siitä väliltä. Olin mielissäni kun kolmantena esteenä oleva hyppy tehtiin takaakiertona, sain vähän jarrutettua koiran vauhtia ennen keinua. Keppikulmaa mietin pitkään että teenkö Utulle persjätön, mutta pelasin varman päälle ja valssasin. Siirryin oikealle puolelle keppejä lopussa olevan putken takia. Nyt kun tuota katsoo niin oli käytännössä ihan identtiset viimeiset kolme estettä Wütrichin hypärin kanssa.

Mökö selvisi 13-hypylle asti johon tein vähän turhan tiukan vastakäännöksen ja rima tippui, multa tavallaan vähän unohtui kummalla koiralla mä oon. Mökölle melkein paras flow tulisi ihan vaan lähettämällä ja pyöristämällä A-esteelle, se kun ei kuitenkaan roikaisi metritolkulla suoraan vaikka olisi miten myöhässä. Toinen fiba tuli kepeillä missä olin liian lähellä sisäänmenoa. Kymmenen ratavirhettä Mökölle siis ja 0,83 sekuntia yliaikaa, korjaaminen maksoi ja kyllä se vaan niin on että vaikka Mökö menikin ihan reippaasti, ei tolla vauhdilla tulla juhlimaan yhtään ykkösiä pidemmälle. Eikä onneksi tarvitsekaan. 

Utu ryysäsi keinulle, mutta keinun päällyste oli onneksi mukavan mattainen ja se pysyi kuin pysyikin keinulla loppuun saakka, mutta 2o2o - asentoon ei enää pystynyt jäämään. Olin tässä vaiheessa ihan varma että meille tuli vitonen, joten rennosti loppuun vaan. Hyvä keppihaku, oikeaan päähän putkea ja maaliin. Ehdin jo jäähdyttää koirat ja mennä sadattelemaan keinuvirhettä treenikaverille, kun tämä sanoi että ei teille mitään vitosta tullut, se oli nolla. Tulostaulu vahvisti asian ja sillä hetkellä kolmannen sijan, joka säilyi A - radan loppuun saakka. Toinen LUVA ja palkintopallille kahden bordercollien kanssa, kuten Nokiallakin. Videot on ripattu suoraan TamSKin livestreamista, joten alunperinkin heikko laatu kärsi entisestään ja videot näyttävät nopeutetuilta, mutta kai siitä jonkinlaisen kuvan saa meiningistä.




B - rata oli jo sitten mielestäni selvästi ennemmin vaikea. Alun suora vietti pois päin neljännestä esteestä josta moni menikin vasemmalta ohi, mä jäin näyttämään koiralle vastakättä ja tuli kiire ehtiä pois alta, mutta sain pienen sähläämisen jälkeen koiran kepeille ja oikeaan väliin. Keppikulma oli ensimmäinen haaste, toisena jännitti radan takanurkka jossa koira piti saada putken taaimmaisimpaan päähän, mikä oli sinänsä meille helppoa koska pää esittäytyi koiralle loogisena vaihtoehtona jos sen antoi valua liian pitkälle ennen edeltävää hyppyä. Ja sekös meiltä onnistuu, liian pitkälle valuttaminen nimittäin. Käytin taas vastakättä että sain ohi väärästä päästä ja tuuppasin vasurilla putkeen. Ennen puomia olevalle hypylle aavistuksen myöhästynyt takaaleikka ja lopun kolmen esteen kautta maaliin. Linjat tiettyjen esteiden, kuten keppien ja putken sekä kahden viimeisen hypyn, välillä olivat vähän merkillisiä, mutta ei Utua tuntunut haittaavan. Johdettiin B - rataa aivan viime metreille kunnes portugalinvesikoira meni ohi 1,5 sekunnilla, tuloksena siis toinen sija ja SERT.



Utu märisi, vinkui ja ulisi aina kun odoteltiin vuoroamme liian lähellä rataa, mutta se kokosi itsensä kumpaankin suoritukseen todella hyvin. Taaskaan ei jännittänyt tippaakaan jättää sitä lähtöön, se on niin hyvin kuulolla käskyn alla. Tykkään muutenkin tosta sen tavasta tehdä töitä, kuppi ei mene koskaan nurin ja maltti säilyy vaikka toi laji onkin sille ihan mielettömän mieleinen. Nättejä hyppyjä ja hyviä kontakteja, jossei keinua lasketa, jonka tekniikka ei yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi korkealla tasolla häiriöön nähden. Sillä viisiin sitä siis noustiin neljällä startilla kakkosiin, enpä olis uskonut tätä päivää näkeväni.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ajatuksia koiraharrastuksesta pt. 1

Rupattelin illalla ystävättäreni kanssa, jolla on nuori, kiihkeä paimenkoirauros ja jonka kanssa hän harrastaa harrasteista trendikkäitä, (no, IPO:n jälkeen toiseksi trendikkäintä ;) ) agilitya. Hän kertoi olevansa motivaatiokuopassa, koska tunnistaa koulutusprosessissa tiettyjä ongelmakohtia, mutta pyrkii silti haastamaan itseään kokoajan etenemään. Pitäisi olla jo, pitäisi osata jo. Treenitoverit ympärillä ovat paikassa x, treenitoverien koirat paikassa y ja kasvattaja omine koirineen paikassa z.

Oon monesti miettinyt, esiintyykö tätä samaa ilmiötä muissa harrastuksissa. Sureeko aloitteleva urheilija koskaan, kun ei ole vieläkään, pitkän vuoden parin treenaamisen jälkeen samassa tilanteessa kuin neljä kertaa pidempään samoja asioita harjoitteleva seuratoverinsa. Sureeko alkeita opiskeleva pianisti, kun puolen vuoden tusaamisen jälkeen bravuuri on Sydämeeni Joulun Teen, eikä joku... Chopin (en oikein nyt tiedä mistä puhun, oon soittanut viisi vuotta pianoa ja mun bravuuri on edelleen Sydämeeni Joulun Teen...). Pointti tuli varmaan selväksi, mutta musta tässä harrastuksessa surraan ihan uskomattoman aikaisin asioita joita ei osata.

Johtuuko se siitä, että esimerkiksi agility nyt vaan näyttää niin petollisen helpolta? Toko pelkiltä tempuilta? Melkein putosin penkiltä eräs päivä, kun luin ensimmäistä koiraa harkitsevan henkilön pohtivan, että FIN TVA voisi olla sellainen sopiva tavoite näin alkuun. Rotu ei muistaakseni edes ollut työlinjainen paimen, vaan jokin sellainen pystykorva jonka kanssa en omilla taidoillani haaveilisi paljoa kotiovea pidemmälle. Seriously, mitä. Onko internetissä liikaa tarjolla supertähtien tarinoita? Ihmisiä, jotka muutaman vuoden tusaamisen jälkeen kisasivat SM-tasolla, kun multa ei samassa ajassa onnistu edes pakkovalssi oikeaan kohtaan? Mistä se esimerkki tulee, mistä se paine tulee, ja miksi ihmeessä juuri koirien kanssa hommat käy niin kipeästi tunteisiin heti, kun saadaan jokin käsitys siitä mitä ollaan tekemässä?

Vertailu ja epärealistiset odotukset vievät herkästi motivaatiokuoppaan, josta on vaikea nousta. Olen itse kuluttanut joskus tunteja yöllä selaten YouTubesta videoita kissoista ja hamstereista, jotka menevät paremmin esteeltä toiselle kuin mun paimenkoira. Koirista jotka tekivät kaikkea ärsyttävää, hakivat kaljat jääkaapista ja sensellaista. Masensihan se, minkäs teet.

Tulostavoitteellisuus on toinen motivaatiokuoppaan vievä polku. Treenit olivat tänään hyvät, jes, koira on paras, me sitä ja tätä. Treenit menivät tänään päin persettä, voi vittu, me ei osata mitään, alan virittämään Harlikoita, myyn koirat, jne. Koe meni päin helvettiä, voi vittu, alan virittämään Harlikoita. Koe meni hyvin, jes, paras koira, ihana koira, mun koira on niin taitava etten kestä. Ton koira on luokassa se ja se, mun samanikäinen koira ei ole missään, ton koira on parempi kuin mun, vaikken ole oikeastaan edes yrittänyt. Tai oon ehkä yrittänyt, ehkä mun koira on vaan paska. Tai mä oon paska. Tai toi ei vaan sovi meille. Jokin selitys sille varmasti löytyy, että toi koira on tuolla ja mun koira on tossa sohvalla. Ylipäänsä oman taitotason mittaaminen koe - tai kisamenestyksellä  on helvetin kuluttava tapa mitata omaa onnistumista. Tottakai se on sen mittari, mutta se ei saa olla ainut. 

Mä yritän pitää mielessä, että perimmäinen syy sille miksi mä harjoittelen ja kilpailen kolmessa lajissa omien koirieni kanssa on se, että mulla on liian aktiiviset koirat siihen että kaikki niiden aktivointi voisi perustua liikunnalle. Kokeissa ja kisoissa mä käyn siksi, että kun mä harjoittelen tarpeeksi pitkään, mun koira saavuttaa sellaisen taitotason jolla voin viedä sen sellaiseen tilanteeseen jossa se kykenee ne annetut tehtävät suorittamaan tiettyjen ehtojen rajaamana. Mä myönnän että mä en jaksaisi ajaa kolmen eri pitäjän väliä jopa neljästi viikossa, jos mä en voisi kilpailla, mutta se on se yksi kahdestoistaosa kaikkea. Jos sitäkään.

Mun suurin henkinen haasteeni kaikessa omaan suorittamiseeni liittymisessä on tapa ensin suhtautua pessimistisesti, maalailla epäonnistumista, sitten jollakin ilveellä onnistua ja kirsikkana kakun päällä olla vähän pettynyt siihen, että olisi voinut mennä paremminkin. Oon monasti mennyt päin helvettiä nukutun yön jälkeen tenttiin, jonka aihe on luokkaa vasta-aine - antigeenikompleksin määrän mittaaminen näytteestä optiikkaa hyödyntävällä immunoturbidometrisella menetelmällä, oon temponut paperille jotakin ja sormet ristissä toivonut pääseväni läpi, ja sitten pettynyt kun oon saanutkin kolmosen. Höh, no jos mulla näin hyvä tuuri kävi, niin miksei tullut nelosta? Oon tehnyt paljon työtä sen eteen että se ei siirtyisi mun koiraharrastukseen, etten surisi sekunneista tai pisteistä kiinni olevia sijoituksia tai "matalia" pisteitä, nolla on nolla ja ykkönen on ykkönen, vielä oikeammin että tulos on tulos, kehitettävää löytyy aina, mutta kohtuuton ei saa olla.

You'll come to see that a man learns nothing from winning. The act of losing, however, can elicit great wisdom. Not least of which is, uh... how much more enjoyable it is to win. It's inevitable to lose now and again. The trick is not to make a habit of it. (En olisi ikinä uskonut, että Russell Crowe - elokuva opettaa mulle soveltavia elämänohjeita).

Niin hirveä klisee kuin se onkin, niin tärkeintähän on että on hauskaa.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

TK1 Acting Top Maid

Tänään korkattiinkin sekä ihan uusi koepaikka että tuomari. Lähdettiin yhdeksän aikaan ajelemaan Anne-Marin kanssa Tampereelta Ikaalisiin ja jo aamulenkillä oli niin lämmin, että koepaikalla kyllä hetken mietin että mitähän tästä tulee. Kentän pohja oli varsin uusi ja melko upottavaa pehmeää hiekkaa, joka oli lämmennyt auringossa aamun mittaan. Koe oli hienosti aikataulussa, mutta yksi alokasluokan koira puuttui paikalta kun oltiin aloittelemassa, joten tuomari Ilkka Stén siirsi paikkamakuun varmuuden vuoksi kokeen loppuun. Suits me.

Me tehtiin Utun kanssa kolmantena, vähän löysä oli meininki mutta hyvin jaksoi olosuhteisiin nähden. Seuruista ysit, vähän levisi käännökset mutta mä kävelin aika hyvin (!!!) ja ihan sellaista perushyvää Utun tekemistä. Liikkeestä maahan meni ok-jees, luoksetulo oli vähän hidas ja loppuasento ei ollut ihan viivasuora, liikkeestä seisomiseen päätin käskyn lennosta kun mulle tuli ihan totaalinen black out enkä yhtäkkiä muistanut kumpaa käskyä oon käyttänyt Utun kanssa. Valui vähän, varmaan haistoi että mutsilla on vähän sormi suussa. Hyppyyn otin reilusti etäisyyttä että riitti liito kunnolla irti esteestä, toimi ku junan vessa. Vähän ennakoi liikkurin perusasentokäskyjä, mistä Stén sitten lopuksi huomauttikin. 

Paikkamakuu meni hyvin, vähän Utu alussa pälyili kulmiensa alta mutta keskitin oman katseeni koiran taakse ja tuijottelin vaan lasittunein silmin päässäni sekunteja laskien (tää toimii aina hienosti kun lasken liian hitaasti, niin paikkis tuntuukin lyhyemmältä kuin se onkaan). Pikkiriikkinen chihuahua Utun vasemmalla puolella nousi aivan viime sekunneilla, Utu vilkaisi, mutta korjasi katseen takaisin muhun. Perinteistä luoksepäästävyyttä ei suoritettu, eli sen arvosana määräytyi alkurapsujen perusteella. 

Luoksepäästävyys 10
Hihnassa seuraaminen 9
Hihnatta seuraaminen 9
Liikkeestä maahan 9
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 8
Hyppy 10
Paikkamakuu 10
Kokonaisvaikutelma 10

Kokonaispisteitä tuli 181/200, pisteet riittivät siis sekä kunniapalkintoon että yllättäen myös koko kokeen voittoon. Ja koska kyseessä oli kolmas ALO1, myönnettiin Utulle koulutustunnus TK1. Oli aika kivaa saada vihdoin noita remeleitäkin, Mökö niittasi viime syksynä jo yhden KP:n mutta tuollaista kirjavampaa ruusuketta meillä ei vielä ollutkaan! Nyt on kummallakin neidillä siis mitalit ja alokasluokka virallisesti käytynä.

Tiistaina vielä aksakisoihin, mutta sitten mä pistän ton koiran ihan rehellisesti lomalle ja pidän tauon kaikista loppuviikon treeneistä, jos ne juoksutkin sieltä hiljalleen tulisi. Teen vähän tilannepäivitystä avoimen luokan liikkeistä jahka saan itsekin vähän kierroksia alas, on se vaan hieno koira. 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Agirotuviikonloppu

Perjantaina käytiin vetäisemässä vaihteeksi lämpenevässä kelissä kilpatokot Anne-Marin, Riikan ja Marjon kanssa. Alkuun paikkamakuu täydestä etäisyydestä täydellä ajalla, Marjo seuruutti koiraa linjalla ja Pilke järjesteli omiaan oikealla, kova häiriö ja vähän levoton makuu mutta kyllä se siellä vaan napottaa.

Yksilöihin otin liikkuroitua seuruuta, enkä tainnut sitten paljon muuta ottaakaan. Saatiin käännöksiin enemmän järkeä kun tosiaan saatiin sitä liikkuriharjoitusta, mun pitää vaan antaa sille koiralle aikaa siihen käännökseen eikä tarvitse tönkkönä tehdä äkkiliikkeitä. Lopuksi tein toki vähän keppejä lauantain varalle, mutta seuruutreeni oli ehdottoman jees. Onhan se monen makuun slightisti edessä, mutta mä kyllä hyväksyn, itepä oon paikan opettanut. 


Lauantaina lähdin kolmen aikoihin pöristelemään Agirotuun Turenkiin ja sain muilutettua itseni kotoisasti ToiSKilaisten telttaan paraatipaikalle kentän kupeeseen. Siellä sitten Utu napotti (tuplavarmistetussa) kevythäkissään aina kun ei ollut valmiina toimimaan sekunnin sadasosissa. Kävin tsiigailemassa ykkösten Jalosen B-radan ja kyllä heti taas itketti vähän, varsinkin kun aamuinen Mikkilän A-rata oli ollut helppo ja nollia oli ropissut toista kymmentä. Eipä mua kuitenkaan sen kummemmin harmittanut etten ilmonnut aamulle, ratojen välissä oli kuitenkin lopulta yli 9 tuntia aikaa ja kun ei niistä kontakteista ollut vielä käsitystä niin näillä mentiin.

Utu starttasi maksien ensimmäisenä, kolmantena esteenä oli rengas, joka oli ohut ja vaalea, mutta koira löysi sen hienosti vastavalossakin. Neljäs este oli pussi jolta matka jatkui eteen vitoshypylle, taas sai olla tyytyväinen lelupalkalla toimivasta koirastaan joka on tottunut ampumaan pussista kuin hauki rannasta ja vitoselle eteen irtoaminen oli piece of cake. Sitten matka jatkuikin epäykkösmäisesti takaisin tulosuuntaan ja kutoshypyn jälkeen tarjolla oli suorassa linjassa oleva puomi, mutta sain vedettyä puomilta ohi ja lähetin A-esteelle. 

Selvisin aina kolmanneksi viimeiselle esteelle, joka oli kepit, mutta kulma oli vaikea enkä tukenut siihen nähden tarpeeksi, joten sujahti kakkosväliin. Uusinnalla ok, loppusuoralla vähän hyydyin keppihässäkästäkin johtuen ja koira kielsi viimeisen hypyn, tuloksena siis 10 ratavirhepistettä. Mutta voi vitsi ne kontaktit oli h-y-v-ä-t, nopeet, varmat, jopa keinu oli ihan satukirjasta. Tosin sanottakoot että sitä helpotti melkoisesti se seikka että pääsin valssaamaan keinulle eikä koira ampunut sinne täydellä vauhdilla. Olin kaiken kaikkian rataan tosi tyytyväinen, ei mulla ole mikään kiire tehdä nollia kun kisaaminen on vielä ihan vierasta. Radalla oli yli 40 koirakkoa joista yksi ja ainut teki nollan, Utun kympillä ja vauhdilla irtosi viides sija. 


Sunnuntaina lähdettiin matkaan jo aikaisin, maksijoukkueiden rataan tutustuminen alkoi yhdentoista pintaan ja Smooth Criminals lähti matkaan kolmantena. Radalla oli meille paljon vaikeita juttuja, kuten kontakti-putkierottelu, linjalla oleva ansaputkipää sekä putken jälkeinen keinu. Pirun putket... Joukkueradalla ei siis hyllyjä jaeltu, vaan väärästä suorituksesta annettiin aina kymmenen virhepistettä.  Keinu meni siis pienimutoiseksi lentelyksi, ei se ihan törkeä ollut mutta ei malttanut odottaa loppuun saakka. Kepit sen sijaan menivät hienosti kerrasta vaikka lähestymä oli melko auki, varsinkin kun en pyöristänyt kauhean voimakkaasti tulokulmaa. Taas olin tyytyväinen, ei täydellistä, mutta paljon hyviä pätkiä ja hirveästi ajatuksia takataskussa siitä, miten teen ensi kerralla vastaavassa tilanteessa. 

Kyllähän me saatiin taas sitä ennenkin kuultua palautetta, että pedantisti opetettua koiraa vie pedantti ja perfektionistinen ohjaaja (??? en tunnista itseäni näistä! olen huolimaton, hussy!) jonka vuoksi koirasta ei irtoa kaikki mikä siitä lähtisi ja meno on tiukasti kontrolloitua, "paskan viemistä tikunnokassa" (hahahahaha). Joukkueradalla mukaan saatiin jo vähän enemmän perkelettä kuulemma! Oon kuitenkin päättänyt etten ota tästä vielä painetta, mä oon niin alussa että mä en voi vielä hallita kisatilanteessa kaikkia palikoita. Se tulee kyllä sitten kun mä alan luottamaan siihen miten toi koira toimii ja miten se reagoi missäkin tilanteessa. God help me if it doesn't...


Maksijoukkueiden pronssisijan nappasivat Talvihallan groenendaelit joihin kuuluivat Jutta sekä Pink, Open Class-kisan maksien voitto meni Anne-Marille ja Pilkkeelle ja eräs entinen seuralainen niittasi muistaakseni sennujen miniluokan ykköspystin, joten hienoja suorituksia riitti. Mulle jäi käteen hieno teepaita, kuminen verkkopallo koirille ja ihan valtavasti uutta tietoa siitä kuka toi mun koira on ja miten se toimii aksaradalla, ja miten se menis vielä vähän paremmin. Ensi vuonna osaan sitten ilmoitella jo useammille radoille, kun on enemmän kokemusta ja kisojen käytännöt on nyt opiskeltu. Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän kiva ja lämmin viikonloppu, alan huippuja, treenikavereita, tuttuja elävästä elämästä ja internetistä ja hyvää pehmistä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Mökö ottaa selkään

Hyppytekniikka jäi taas maanantaina väliin, en tiedä ootteko huomanneet mutta on ollut ihan paska kesä. Mä olin torstaina ratatreenissä taas ihan berberistä, motoriikka vajos taas kolmivuotiaan tasolle kun sanottiin että nyt tämä jalka näin, tällä jalalla apuaskel, tällä kädellä vedät koiraa ja tällä laitat sen yli. Lopputuloksena jälleen omia raajojaan laskeva kultakala jonka koira meni jo kuusi sekuntia sitten esteen väärältä puolelta. Muuten ihan ok-hyvin, takaakierrot sujui hyvin mutta ei meinannut tulla päällejuoksuun. Luovutin ja niistin, kun en muutenkaan ehtinyt enää saksalaiseen sen jälkeen kun sain päällejuoksun tehtyä. Putkesta täysiä puomille, hyvä stopppi alastulolle mutta vauhtia oli liikaa ja piski tuli kuin rullat alla kontaktilta. Nauratti vaan, se yritti kuitenkin niin pontevasti. Kepit ei kestäneet muurilta tulemista tällä kertaa, muuten hyvä.

Mökö nousi taas kerran tapetille oman tahmeutensa vuoksi, ja pienellä juoksuttamisella sekä painelulla Jutta spottasi sekä epäpuhtautta takapään liikkeissä ja aristusta rinta - ja lannerangan yhtymäkohdassa. Kotona itkin silmät päästäni omaa typeryyttäni, enkö muka kaikista noista vihjeistä onnistunut päättelemään että se on kipeä vaan sen sijaan suutuin sille kun sitä pelotti ja ahdisti portaissa. Tarpeeksi murehdittuani varasin tälle viikolle hierojan.

Perjantain tokotreeneissä tehtiin varsinainen kaaospaikkamakuu, Marjo kutsui Zeldaa käsimerkillä rivistä, Pilkettä palkattiin oikealla puolella ja meininki oli muutenkin kaikkea muuta kuin seesteinen. Utu kesti siihen asti kunnes Marjo alkoi juoksuttaa Zeldaa A-esteellä, ensimmäinen kynsien rapina kontaktialueella ja Utu lähti kuin tikka pöntöstä. Asiallinen huomautus ja takaisin riviin, seuraavalla kerralla kesti. Ei se missään tapauksessa tuollaisessa sirkuksessa ihanteellisen rento ollut, mutta jopa meidän ryhmän varmimpia paikkamakuita edustava Lucky näytti vähän siltä että tulkaa hakemaan mut pois täältä.

Yksilöissä tehtiin taas pituutta hyppyyn ja Susanna pisti mut hypyttämään koiraa ottamalla ihan reilusti etäisyyttä esteeseen ja palkkaamalla pitkälle sen taakse, myös appari palkkasi välillä ylläripalkan. Mun pitää nyt kokeessakin jäädä reilusti kauemmas hypystä, koska tottahan se on että kun koira saa muutaman laukka-askeleen alle, tulee roikaisuun automaattisesti pituutta mikä on hyödyksi myös avointa luokkaa ajatellen.

Tehtiin myös jäävää seisomista lelulla, jonka yhteydessä Susanna totesi että tuossa koirassa kyllä olisi viettejä, mutta ohjaaja ei kauhean tehokkaasti hyödynnä niitä. Guilty as charged, en edes kokenut mitään heräämistä koska näinhän se on. Mulla on tokossa koiraan aina kauhean kova kontrolli, pidätän hengitystä ja treenaan minimiriskillä, mikä on aiheuttanut sen että koira tekee ihan hyvin ja halukkaasti, vaikka se voisi tehdä paljon, paljon voimakkaammin. Ja oon toisaalta niin ihastunut siihen että mulla on Mökön rinnalla koira jonka virettä ei tarvitse säädellä, niin oon sitten jättänyt säätämättä. Mihinkään suuntaan. Sain ohjeeksi käydä koiran kanssa kentällä nostamassa saalista kahden lelun leikillä, katsotaan josko se toisi jotain eroa neiti Pikkusievään. 

Lauantaina treenattiin Tanjan kanssa Hallilassa, ja aloitinkin treenin leikillä. Kelloon laitettiin kaksi minuuttia, jota en saanut käytettyä kokonaan kun edestakaisin sinkoilu yllättävän lämpimänä päivänä nujersi mut aika lahjakkaasti. Perusjuttuja, luoksepäästävyys, paikkamakuu, luoksetuloja ja vähän seuruuta.

Eilen tiistaina Päivi sitten tuli vieraisille hieroen Mököä 45 minuuttia ja tehden Utulle vartin pikatarkastuksen joka laajenisi omaksi hieronnaksi paremmalla ajalla. Ensinnäkin Mökö sai kiitosta lihaksistaan, koira tuntui kuulemma hyvältä käsien alla. Sekä takapää että etuosa olivat kummatkin puhtaita ja auki. Selästä löytyi jumeja samalta alueelta minne Jutta ne paikansi, mutta niitä ei saatu rajattua yhteen pisteeseen eikä koira aristanut nikamia. Tällä perusteella vaiva vaikuttaisi lihasperäiseltä, varma on tietenkin mahdoton olla, mutta sovittiin uusi aika seuraavalle viikolle ja katsotaan lähteekö selkä paranemaan. Jos ei, niin se on kai mentävä sitten Kallion Juhaa morjestamaan.

Utu oli tyypillinen oma itsensä, tunki väliin minkä ehti kun Mökö oli pääkallopaikalla, mutta kun sitä alettiin kääntää lattialle kyljelleen liimaantuivat korvat pitkin päätä ja jokainen jalka jännitettiin koppuraksi.Hassu skeptinen piski. Sitä on kyllä ihan mahdoton välillä kotonakin siirtää väkisin, kun vastareaktio jokaiseen tuuppimiseen on jännittää mahdollisimman kovaa vastaan mahdollisimman häirityn näköisenä. Summa summarum, pieniä yhdellä sessiolla auottavissa olevia kiristyksiä lavoissa, enemmän toisella puolella (kumma juttu...). Hyvä piski.

Tänä viikonloppuna onkin sitten Agirotu ja lauantaina normaali agirata, jännittää kyllä lievästi sanottuna enemmän kuin viimeksi. Ehkä se oli se auennut nollatili, mikä pikkaisen luo jo paineita ihan itselle. Kontaktit ei niinkään sureta, aivan hyvät ovat tässä vaiheessa ja keinu - puomierottelu sujui hyvin treeneissä torstaina. Vähän rataprofiilin mukaan mennään ja mietitään paljonko meen sinne sekaan sotkemaan ja jarruttelemaan. Tokokoekkin on jo ensi viikolla ja sen suhteen oon melko hyvällä fiiliksellä, yksilöt on pelanneet suurimmaksi osaksi niin pirun hyvin taas. Ensi viikolle pari-kolme paikkista ja koepaikalla sitten pientä muistuttelua häiriössä, katotaas taas mitä tästä tulee.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Vettä vältellessä

Eihän me mihinkään hyppytekniikkaan päästy viime viikolla sen enempää kuin eilenkään, sillä kenttä on ollut viikosta toiseen läpimärkä eikä nurmikolla tee paljon mieli hypyttää. Nokialla sen sijaan on hiekkakenttä ja torstai-ilta kuivui, joten ratatreenistä sentään tuli jotain. Käännökset oli toki taas myöhässä ja pitkiä (ja niitä olikin sitten jokunen putkeen), mutta saatiin jopa tehtyä muutama onnistunut putki - kontaktierottelu, A-esteen kontaktit oli hyvät ja kepit oli hienot. Suora lähestymä on melkein idioottivarma jo, avokulma yllättävän hyvä, mutta se joku siitä välistä hakee vielä herkästi väärään aloitusväliin, varsinkin kun mä oon oikealla. 


Perjantaina ToiSKinkin kenttä oli sen verran kuiva että saatiin vedettyä juhannustreenit, eli ryhmäpaikkamakuu ja Utulle häiriöseuraamista sekä hyppyä. Viime kokeessa kävi nimittäin niin, että turhan lähelle jäädessään Utu ehti nuuhkaisemaan hyppyestettä odottaessaan mua vierelle, josta lähti piste. Piste ei ole paljon tokikaan, mutta koska avoimenkin luokan kannalta olisi hyvä että siinä hypyssä olisi enemmän pituutta ja etäisyyttä esteeseen jäisi enemmän, otin sen hinkkaamisen ohjelmaan. Alettiin pidentää hyppyä ensin apparipalkalla ja sitten heitetyllä lelulla, ehdotus oli että jatkossa hyppyä teetetäisiin satunnaisesti tarpeeksi pitkällä heittopalkalla ja esteen yli palkkaamisesta luovutaan kokonaan, idiotismia koko touhu on muutenkin ollut. Seuruu oli aika jees, tuntuu että koko homma on hiotunut lopulliseen muotoonsa vasta ihan nyt kesän aikana. 


Lauantaina Facebookin rotuyhteisössä osui silmään tarve kilpailevalle sileäkarvaiselle Agirotuun, joten lupauduin ekstemporee mukaan. Agirotu kuumotteli mua jo aiemmin, mutta kasvattiporukalle ajankohta ei sopinut, joten hauskaa että päästään silti joukkueviestiin ja tavataan vähän uusia tyyppejä. Hyvä tilaisuus tehdä epävirallinen agilityrata hauskanpitona. 


Sunnuntaina lähdettiin Anne-Marin kanssa Eräjärvelle lampaille. Pilkkeellä oli hommasta jo paljon kokemusta, mutta Utu pääsi hommiin ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kierroksella Utua vähän ujostutti ja kuljeskeltiin lähinnä katraan ympärillä koiraa kehuen, mutta jossakin vaiheessa sillä napsahti ja se alkoi kokoamaan porukkaa ja tekemään kaaria. Toisella ja kolmannella kerralla se lähti jo määrätietoisesti etenemään mua odottelematta ja yritti kovasti ratkoa ongelmatilanteita, kuten aitaan kiinni ajautuneen lauman liikuttamista. Olin itse tyytyväinen että se pysyi nätisti irti lampaista ja haukkui paljon vähemmän kuin olin ajatellut tehden pitkiäkin täysin hiljaisia pätkiä. Ohjaajatkin totesivat että meni just niin hyvin kuin ensikertalaisella voi ylipäänsä mennä. 


Paimennustaipumukset eivät collieilla ole tainneet jalostusratkaisuihin vaikuttaa moneen aikaan, mutta oli hauska silti huomata että käytös on edelleen koirassa kun sille tarjotaan mahdollisuus sitä toteuttaa. Kuitenkin mua arveluttaa paimennuksen eettisyys roduilla joita ei pyritä nykypäivänä enää työkäyttöön treenaamaan, joten luulen että meidän lammastelut jäivät tähän yhteen kokeiluun.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Aksapäivitys

Torstain ratatreenissä Utu oli ihan liekeissä, painoi hirveää kyytiä ja ohjautui tosi hyvin, mäkin olin vissiin ihan hyvä vaihteeksi. Keinu - puomierottelu meni ihan superhyvin alusta asti ja keinu oli nopea ja varma. Mökö teki koko roskan (ehkä joku 25 estettä?) kerrasta nollana, myös sen kontaktit pelasi ja kepit oli hyvät Mökökepit. Tästä innostuneena rupesin siis ahnaaksi porsaaksi ja ilmoitin kummankin koiran kahteen kilpailuun, 5.7 Janakkalaan ja 15.7 Tampereelle. Treeniaikaa on vielä kuitenkin useampi viikko, ja tuntuu että nyt olisi ihan hyvä hetki käydä katsomassa että mikä se todellinen tilanne on. 

Janakkalaan laitoin kummatkin koirat yhdelle radalle, Utulle siksi että jos ne kontaktit ei pelaakaan vielä paineessa niin ei tuu liikaa vahinkoa. Mököä taas en tule nyt enkä jatkossa ilmoittamaan kuin radalle per kisa, ihan sen motivaationkin kannalta ja jos lämpöä on kovin paljon yli 20 astetta niin eipä se jaksaisi muutenkaan. TamSKille laitoinkin sitten kaksi aksarataa Utulle. Enpä yhtään tiiä miten meneepi, mutta enpä tiennyt toisaalta viimeksikään ja iloisesti kävi. Meni miten meni!

Lauantaina kävin katsomassa Hakametsän SM-kisoissa NPKH:n maksijoukkueen kolmannen koirakon eli Jutan ja Pinkin, jotka tekivätkin sitten meidän maksijoukkueen ainoan nollan, onnea vielä! Maksiporukka sijoittui lopulta sijalle 19. eli ei hullummin. Tänään tyydyin livestreamiin ja olin hiton iloinen että siellä maksien yksilökisan kymmenen parhaan joukossa oli niiden kaikkien bordercollieiden seassa muutama kroaatti sekä yksi sileäkarvainen collie. Go!  

Huomenna hyppytekniikan yhteyteen vaikkapa puomia ja taas pari rundia keppejä eri kulmista.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mitäs sitten?

Sivupalkin kaikki koitokset on keväältä ja alkukesältä koiteltu, joten pitäis kai miettiä että mitä sitä sitten yrittäisi seuraavaksi. Mä oon vähän yrittänyt Utun kanssa neuvotella että jospa juoksisit juoksusi nyt niin voisi sitten taas heinäkuussa esimerkiksi tehdä mitä lystää, mutta eipä niitä kaikista varoitteluista huolimatta tunnu kuuluvan. Heinäkuun lopulla on taas colliekennelin kesätohinat joihin tulee ainakin Mujusen Salmen tokokoulutus, eikä siellä oikein sopisi juosta että pojatkin muistaisi siitä päivästä jotain. 
 
Ollaan siis otettu aika rennosti, torstaina treenattiin Jutan kanssa kaksin ja sekä Utulle että mulle tuli hyvää keinutreeniä, Utu teki reippaasti mutta tarkasti kun itse liikuin tasaisesti ja rohkeammin. Perjantaina käytiin vaihteeksi porukalla hiekkapohjalla hakemassa häiriötä urheilutapahtuman pystytyksestä, seuruu ei pelannut ihan kympillä, mutta mäkin kyllä vein huonosti. Myös kaukot olivat tosi tiukassa. Ähky mikä ähky. Mökö makasi BH-paikkamakuun, eikä kuulemma edes katsellut muualle kuin mun selkään.  Maanantaina Utu teki hyvän hyppytekniikkatreenin johon sisällytettiin myös keppikulmia, aika hyvin nekin vaan jo alkaa mennä.

Utu on kärsinyt vähän sellaisesta toisen koiran syndroomasta mitä tulee tuohon varustepuoleen, joten käväisin viime viikolla ennen treenejä Nokian Mustissa & Mirrissä josta Hurtan valjaat ostaessaan sai kaupan päälle pannan, joten nyt Utulla on sitten omat valjaat ja oma pistolukkopanta. Olisin halunnut sylje-saniainen-vadelma - värin (...), mutta se ei kuulunut kampanjaan voi vääryys.
 
Viimeksi tänään oli Jennan kanssa puhetta, että aletaan hiljalleen katsella ilmoja rally-tokokokeisiin ja käydään katsomassa josko saataisiin Svealle ja Utulle viralliset koularit tehtyä tänä vuonna. Tunku kokeisiin vaan tuntuu olevan varsinkin Tampereen suunnalla hirveä, joten asiakseen voisi toki ottaa myös ajella vähän pidemmälle. Tää voisi olla sellainen alokas/ykkösluokkavuosi Utulle, kun taitoa jo sen verran kuitenkin löytyy näistä meidän kohdelajeista, joten RTK1 olisi ihan luonnollinen jatkumo. Elokuussa olisi seuralla taas tarjolla tokokoettakin, niin jos sitä viimeistä ykköstulosta kävisi sitten kokeilemassa. Siihen mennessä ehkä saisin tarmoa teroitella taas noita jääviä ja treenata lisää paikkista.

Janakkalassa olisi aksat kuun vaihteen jälkeen, mutta taitaa olla meidän vihje-erottelun kannalta liian aikaista ja kun noista tuon elikon juoksuista ei tosiaan tiedä. Jos nyt syksyksi saisi ne kontaktit kisakuntoon ja yrittäisi ne loput nollat metsästää, kakkosiin ei taida vielä paukut riittää kuitenkaan. Tai ainakin otin todella lahjakkaasti selkääni viime viikon epiksissä Utulta kisaavien radalla, helvetin välistävedot... Mökö sen sijaan vipelsi maksimöllien kolmanneksi, ehkä mä vien sen kohtapuoleen tositoimiin?


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Agilityviikonloppu

Perjantaina otin Mökön tokoilemaan ToiSKin kilpavuorolle, esittelin Marjolle sen mahdotonta noutoa ja otin eteentuloa. Sain päähäni että koska tokon avoimeen on turhan paljon uusia juttuja opeteltavaksi tähän hätään, koulutan sen käyttäytymiskoekuntoon kesän aikana. Nehän on kuitenkin  juttuja jotka Mökö jo osaa, seuruuseen vaan kestoa ja paikkamakuuta ohjaaja käännettynä, no biggie. Koska se tuskin tule kuitenkaan loistamaan ainakaan vapaana seuruullaan, ajattelin tulla kisasääntöjä sen verran vastaan että opetan sen tulemaan makuulta suoraan eteen istumaan (ja koska meidän luoksetulo on atm muutenkin vähän rikki...).


Utu ei tokoillut, sillä seitsemältä alkoi Jyväskylä Agility Teamilta kouluttamaan tulleen Laura Mätön ohjelma. Koulutettavia koiria oli paikalla neljä, joten kaikille oli mukavasti aikaa ja Laura teki kivan radan. Esitin ongelmiksi keppikulmat ja kontaktien erottelun, keinua meillä ei ollut mutta siihen sain hyviä teoreettisia ohjeita. Keppikulmissa ongelmaksi todettiin liikehäiriö, josta Utu ottaa tosiaan häiriötä. Mä en ole tarpeeksi liikkunut kun oon rakentanut kepit kakskakkosilla, joten jos mä olen liian lähellä tai liikun eteenpäin kun koira lähtee kepeille, se imee herkästi kakkosväliin. Joten pikkuhiljaa liikehäiriötä, palaa takaisin siinä menetelmässä jota olet käyttänyt


A-esteen alastulokontakti oli pirun hyvä, mutta puomin hiipi, johon myös pätee edellinen ohje. Eli puomin 2o2o selvemmäksi! Suunnittelin jo alkavani ketjuttamaan takaperin kontaktiasentoa puomin osalla ja pöydällä. Olin samaa mieltä ehdottomasti, liian hidas ja täten epävarma alastulo. Seuraava huomio oli, että omat maneerit pois kontakteilta! Pitää alkaa hiljalleen luottaa että koira ottaa, eikä aina olla seisomassa samassa paikassa varmistamassa. Taas liikehäiriötä eikä hengen pidättelyä. Muuten meni mukavasti ja palaute oli että hyvä harrastuskoira on kasvamassa. 


Lauantaina vietin viisi tuntia talkoissa ratatyöntekijän roolissa NPKH:n kisoissa. Ykkösten radat olivat tällä kertaa yllättävän kinkkisiä ja moni meni vipuun, maksi-ykkösten A - radalta ei tainnut tulla ainuttakaan nollatulosta. Tulin siihen tulokseen että oli oikea veto olla ilmoittamatta agilityradalle, Nybergillä ei ollut keinua kuin toisella radalla, mutta moni teki kokemattomuuttaan lentokeinun. Utu olisi varmasti ollut yksi heistä.

Tänään lähdettiin jo aamusta Taivalkuntaan katsomaan Utun emän kolmosten ratoja. Paikalla oli ihan mahtavan paljon collieita kiitos mestaruuskisojen, olipa mukava nähdä että kyllä meitä vaan on melko lukuisa joukko joille collie ei ole seurakoira. Utu mitattiin ei-niin-yllättävästi maksikorkuiseksi ja lähdettiin aikanaan rataan tutustumiseen, hyppyrata kun aloitti. Keli oli viileähkö ja aurinko oli vielä tuohon aikaan pilvessä, kehän reunalla vähän vilutti mutta ainakaan koira ei lämpenisi liikaa. Rata oli kiva, ja kuten tuomari sanoi rataan tutustumisen alussa, helppo. Mua ei juuri jännittänyt, kuten kyselijöillekin vastasin niin sen keskimäärin kuuden minuutin tokokokeen jälkeen ei jotenkin enää osaa jännittää muutaman kymmenen sekunnin tuhausta, jonka aikana ei tiedosta ympäristöä laisinkaan. Sitäpaitsi me tultiin vain kokeilemaan, ja aksassa kaikki tekee enemmän tai vähemmän hyllyjä. 


Utu oli kymmenes luokassaan, joten katselin kolmisen koiraa ennen kuin hain sen autosta. Utu käyttäytyi kyllä koko päivän kisapaikalla esimerkillisesti ja rauhallisesti, jopa vähän pelotti että mahtaako se juosta ollenkaan kun on noin rennolla tuulella. Utu jäi lähtöön rauhallisesti, päätin etten vilkuile taakseni tasan yhtään enkä hoe mitään käskyjä, kyllä tokokoira perkele osaa paikallaan olla kymmenen sekuntia. Varmistin toisena esteenä olevan renkaan, sillä moni koira meni tänään siitä luokasta riippumatta ohi. Varmistaminen maksoi pari sekuntia, kun myöhästyin kolmoshypyn valssista, mutta vähän laajemmalla kaarella oikeaan päähän putkea. Putken jälkeen hypyn, muurin ja pituuden muodostaman suoran päähän putkeen. Tässä kohtaa muistan vain Jutan huutavan "JUOKSE!!!" joten mä juoksin. Koira haki putkeen ku purkka tukkaan, mä kerkesin seuraavan hypyn ja putken väliin, kahden hypyn kautta valssiin ja hypyn kautta jälleen hyvä imu putkeen. Perhana kun on hienoa kun koira irtoaa.


Kepit jännitti etukäteen, ja pohdinkin pitkään jäänkö putken ja hypyn vaiko hypyn ja keppien väliin lähettämään. Ehdin kuitenkin hyvin tehdä persjätön hypylle, joten kun koira tuli käteen jarrutin sitä aavistuksen, pysäytin omaa liikettä ja lähetin itsenäisesti kepeille. Suoraan oikeaan väliin, pirun hyvä pujottelu loppuun saakka, oikeaan päähän putkea ja kahden viimeisen hypyn jälkeen mä huusin kuin villieläin, mun ykkösluokan koira teki meidän kummankin ekassa startissa nollan!

Jälkeenpäin ajaksi selvisi 25,98, ihanneaikaan jäi yli 17 sekuntia ja etenemäkin oli mielipuoliset vajaat viisi metriä sekunnissa. Lopulta tulospalvelu kuulutti että 31 koirasta vain kolme teki nollan, kaksi bordercollieta ohjaajineen sekä me! Ja pistettiin vielä ajoissa sen verran bortsuille kampoihin, että sijoituttiin hyviksi kakkosiksi! Mulla kesti kyllä monta tuntia sisäistää koko juttu, minä toistaitoinen tumpeloko todella ohjasin nopean maksikoirani virheettä maaliin radalla johon niin moni kompastui. Meidän ensimmäisessä startissa!


Kotiinviemisiksi hieno ruusuke, kuivattua broileria, lahjakortti ja meidän ensimmäinen LUVA. Ne oli ne ykkösten hyppyradat sitten tässä, ja kesä vietetään tiukasti kontakteja hioen. Videon laitan heti kun saan sen kasvattajalta, mutta olipahan päivä. Utun kisakepit kuvasi Leppäsen Noora, palkintoruusukkeen mutustamisen puolestaan Paanasen Tiina. Onpa siistiä, kun on näin paljon tukijoukkoja!