Sivut

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mitäs sitten?

Sivupalkin kaikki koitokset on keväältä ja alkukesältä koiteltu, joten pitäis kai miettiä että mitä sitä sitten yrittäisi seuraavaksi. Mä oon vähän yrittänyt Utun kanssa neuvotella että jospa juoksisit juoksusi nyt niin voisi sitten taas heinäkuussa esimerkiksi tehdä mitä lystää, mutta eipä niitä kaikista varoitteluista huolimatta tunnu kuuluvan. Heinäkuun lopulla on taas colliekennelin kesätohinat joihin tulee ainakin Mujusen Salmen tokokoulutus, eikä siellä oikein sopisi juosta että pojatkin muistaisi siitä päivästä jotain. 
 
Ollaan siis otettu aika rennosti, torstaina treenattiin Jutan kanssa kaksin ja sekä Utulle että mulle tuli hyvää keinutreeniä, Utu teki reippaasti mutta tarkasti kun itse liikuin tasaisesti ja rohkeammin. Perjantaina käytiin vaihteeksi porukalla hiekkapohjalla hakemassa häiriötä urheilutapahtuman pystytyksestä, seuruu ei pelannut ihan kympillä, mutta mäkin kyllä vein huonosti. Myös kaukot olivat tosi tiukassa. Ähky mikä ähky. Mökö makasi BH-paikkamakuun, eikä kuulemma edes katsellut muualle kuin mun selkään.  Maanantaina Utu teki hyvän hyppytekniikkatreenin johon sisällytettiin myös keppikulmia, aika hyvin nekin vaan jo alkaa mennä.

Utu on kärsinyt vähän sellaisesta toisen koiran syndroomasta mitä tulee tuohon varustepuoleen, joten käväisin viime viikolla ennen treenejä Nokian Mustissa & Mirrissä josta Hurtan valjaat ostaessaan sai kaupan päälle pannan, joten nyt Utulla on sitten omat valjaat ja oma pistolukkopanta. Olisin halunnut sylje-saniainen-vadelma - värin (...), mutta se ei kuulunut kampanjaan voi vääryys.
 
Viimeksi tänään oli Jennan kanssa puhetta, että aletaan hiljalleen katsella ilmoja rally-tokokokeisiin ja käydään katsomassa josko saataisiin Svealle ja Utulle viralliset koularit tehtyä tänä vuonna. Tunku kokeisiin vaan tuntuu olevan varsinkin Tampereen suunnalla hirveä, joten asiakseen voisi toki ottaa myös ajella vähän pidemmälle. Tää voisi olla sellainen alokas/ykkösluokkavuosi Utulle, kun taitoa jo sen verran kuitenkin löytyy näistä meidän kohdelajeista, joten RTK1 olisi ihan luonnollinen jatkumo. Elokuussa olisi seuralla taas tarjolla tokokoettakin, niin jos sitä viimeistä ykköstulosta kävisi sitten kokeilemassa. Siihen mennessä ehkä saisin tarmoa teroitella taas noita jääviä ja treenata lisää paikkista.

Janakkalassa olisi aksat kuun vaihteen jälkeen, mutta taitaa olla meidän vihje-erottelun kannalta liian aikaista ja kun noista tuon elikon juoksuista ei tosiaan tiedä. Jos nyt syksyksi saisi ne kontaktit kisakuntoon ja yrittäisi ne loput nollat metsästää, kakkosiin ei taida vielä paukut riittää kuitenkaan. Tai ainakin otin todella lahjakkaasti selkääni viime viikon epiksissä Utulta kisaavien radalla, helvetin välistävedot... Mökö sen sijaan vipelsi maksimöllien kolmanneksi, ehkä mä vien sen kohtapuoleen tositoimiin?


4 kommenttia:

  1. Vinkkis kinkkis, SCY:n Turun ao järkkää syksyllä rallytokokokeen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiitos vinkkiviitosesta!

      Poista
    2. Sekä Muurameen tulee syksyllä kahdet rally-tokokisat, mihin ainakin meidän lössi aikoo ilmeisesti osallistua. :D En oo ihan varma onko ne jopa peräkkäisinä päivinä, ainakin sellanen kuva mulla on... Anna varmaan tietää paremmin.

      Poista
    3. Joskus on tosiaan tuollaisia kisaviikonloppuja, ja joskus on käynyt silleenkin että samassa kisassa on useampi rata :) kiitos sullekin, täytyy pitää sitäkin siis silmällä.

      Poista