Sivut

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

3 x 1


Kuten kuvasta näkyy, Mökö sai tänään viimeisen koulutustunnukseen oikeuttavan ykköstuloksensa TamSKin kokeessa Lempäälässä. Tuomariksi oli alunperin ilmoitettu Kari Kielo, mutta hän oli estynyt saapumasta paikalle joten viime hetkellä tuomariksi vaihtui Ralf Björklund. Mulla ei ollut kummastakaan miehestä minkäänlaista ennakkokäsitystä, joten tuomarinmuutos ei mussa oikein mitään tunteita herättänyt. Yhden Björklundin tuomaroiman kokeen katsoin YouTubesta, ja ihan mukavalta tyypiltä vaikutti. 

Mökö ei ollut tänään ihan parhaassa vireessä, se oli selvästi väsynyt usean päivän reissusta mun vanhemmille ja eilen vielä kertasin sille muutaman liikkeen. Edes se ruokarippunen jonka annoin sille illalla ei meinannut oikein maistua. Tänään käytiin vain aamulenkillä ja myöhemmin treenaamassa pelkästään Utun kanssa, edes se ei herättänyt Mökössä toivottua täpinöintiä. Koepaikalla Mökö oli ihan jees, en mä toisaalta sitäkään toivo että se höpinöi ja haukkuu joka ärsykkeestä koepaikalla.

Koiria oli alokasluokassa neljä, Mökö oli yksilöissä toiseksi viimeinen. Liikejärjestys oli Räsäsen kokeita perinteisempi, joten aloitettiin luoksepäästävyydellä ja paikkamakuulla. Kumpikaan ei tuottanut ongelmia, tuomari ei Mököä tälläkään kertaa kiinnostanut ja paikkiksessa reagoi heti käskyihin. Jostakin syystä se oma seisoskelu siellä kentän laidalla tuntui tänään erityisen pitkältä ja silmissä jopa vähän mustui kun mahaa oli kipristellyt koko aamupävän. Mökön vierestä lähti bordercollie aika pian sen jälkeen kun asetuttiin kehänauhalle, ja se selvästi katsoi mua kysyäkseen ohjetta, mutta jatkoin vaan idioottimaisesti hymyilyä joten se pysyi aloillaan. Tää oli ihan hyvä testi, pitkään aikaan kun ei ole kukaan noussut edes treeneissä. Kymppi siis kummastakin. 

Seuruut olivat peräkkäin ja ne arvosteltiin samoin kuten edellisessä kokeessa, 8 ja 7,5. Hihnatta seuruu ei mielestäni missään tapauksessa ollut edes noin hyvää, matala vire näkyi kaikkein selkeiten juuri siinä. Koira jätätti, seilasi sivusuunnassa ja jopa nuuski maata suorien välillä. Ollaan hinkattu aika paljon käännöksiä viime aikoina ja ne sentään menivät tavallista paremmin. Loput liikkeet olivat ihan ok, jäävästä maahanmenosta 9½, luoksetulosta 9 (koira haukahti istuessaan, what?), seisomisesta 9 ja hypystä 8½. Hyppy oli muuten mukava, mutta Mökö nuuskaisi ensin maata ja sitten vielä hyppyä ja jopa lepuutti nenäänsä hyppyä vasten kun siirryin sen viereen. Varsin reilu arvostelu siinä mielessä siis. Kaiken kukkuraksi saatiin vielä 9 kokonaisvaikutelmasta, mikä siis parani kummastakin edellisestä kokeesta jotka olivat kummatkin mielestäni fiilikseltään huomattavasti parempia. Kyllä mä toki tuossakin kokeessa ihan hyvällä fiiliksellä olin, hymyilin ja muistin kehua koiraa, sillä hyvinhän se vireestään huolimatta toimi.

Koko koe oli vähän sellainen tuhaus kyllä, olin paikalla kaikenkaikkiaan varmaan reilun tunnin. Ykköspaikan vei tosi kivasti toiminut aussienarttu, joka ilmeisesti nollasi jotakin sillä pisteet menivät meidän kanssa lopuksi tasan. Heidän vertailupisteensä kuitenkin olivat korkeammat, joten he veivät ansaitusti ykköspallin ja Mökö sijoittui toiseksi. Hieman toki harmittaa että puolikin pistettä enemmän ja oltaisiin voitettu, mutta parempi että ruusuke meni hienommin töitä tehneelle koirakolle. Kokonaispisteet olivat siis 174, sijoitus 2./4. ja täten kolmas ALO1 ja koulutustunnus TK1. 

Kahden viikon päästä mennään SDP:lle joukkue-SM-kisaan ja sit Mökö pääsee talven mittaiselle tauolle kaikesta tokoa hiemankin muistuttavasti. Avoimesta luokasta en tällä hetkellä osaa enkä edes halua sanoa mitään, treenaamaan aletaan toki keväällä mutta koetavoitteita ei toistaiseksi ole. Seuraavaksi tokokokeeseen menee jokatapauksessa Utu, jonka debyyttiä oon miettinyt collieiden erkkariin Raisioon ensi kesänä. Mökö starttaa kyllä keväällä agilityn ykkösluokassa, kävin lauantaina katsomassa Jannikan startteja SDP:llä ja samalla tirkistelin myös ykkösluokan maxien hyppyradan ja kyllähän me siellä jo pärjättäisiin. 

Kirjoittelen Utun noudosta myöhemmin, nyt nokka kohti veritauteja seuraavaksi kahdeksi viikoksi.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lokakuun viimeiset

Perjantaina 11.10 agilityä majalla Jutan kanssa. Linjassa kepit, hyppy, hyppy, pituus ja mutkaputki, yhdistettiin Utulle keppejä rataan ja opeteltiin etsimään putkea monen esteen takaa. Putken toisesta päästä takaisin tulosuuntaan, neljä välistävetoa. Utun kanssa ei tullut välistävedoista yllättäen oikein mitään, sen ilme oli jo lähdössä tämä ja se sinkoili ja roiski ja sitä oli vaikea saada haltuun. Ja mä olin *rumpujen pärinää* aina myöhässä. Miksi agilityssä ajoittaminen on niin vaikeaaaa. 

Mökön kassa välistävedot meni, mutta ei se nättiä ollut. Se on kuitenkin niin hyvin kuulolla ja sen  verran hidas, että pystyy suorittamaan viivästyneellä ohjauksellakin. Mököä eräs päivä kun pohdittiin niin eihän se juuri virheitä tee, se saa kerättyä itsensä melko vaivattomasti hypyille lyhyilläkin varoitusajoilla, rimat pysyy, eikä se roiski. Ei se myöskään irtoa tai suorita oikein mitään erityisen itsenäisesti, mutta ei kai harrastakseen tarvitse aina kaikkea saada yhdeltä koiralta. Kokeilin Toijalassa sillä keinua muutaman toiston jokin aika sitten ja ihan hyvinhän se meni, saisi vaan olla sekin ripeämpi. 

Mä oon oikeastaan ihan raivostuttavan väsynyt siihen että valitin aikanani niin paljon Mököstä että nykyään ihmiset ovat aina voivottelemassa ja säälimässä kun sen kanssa tulee pienikin epäkohta puheeksi. Mökö on kuitenkin sisimmässään hirvikoira, aivan erityyppinen koira kuin vaikka pentuesisarensa Nika, joka on aktiivinen työnarkomaani ja joka ei ole kiinnostunut tippaakaan riistasta. Kyllä mä näen tuosta koirasta mikä sen Tehtävä tässä maailmassa on, miten se jännittyy jäljellä ja miten lujaa se juoksee metsässä, ja vain metsässä. Se ei oo noutaja, eikä se oo ylösajava, vaan se on tehty toimimaan yksin. Tietenkään se ei ole näin mustavalkoista, koska sitä tasapainottaa moni palveluskoirarotu ja rutinoitunut ohjaajan kanssa työskentely pienestä pitäen, mutta mun mielestäni se selittää hyvin esimerkiksi sitä miksei se tykitä agilityradalla. Se on mun ensimmäinen koira, jolla on muutamaa koetta vaille kolme koularia. Johonkin se raja on perkele vedettävä ja oltava joskus hetki hiljaa ja tyytyväisiä itseensä. 

Maanantaina 14.10 heti alkajaisiksi sänkipellolle aamuaurinkoon, voi kun olisikin joka päivä mahdollisuus. Iltapäivällä Mustavuoreen Kertun (Lubin's Just In Time) ja Brutuksen (Talvilinnan Reino Rahtilento) kanssa colliehommiin. Utu on äärimmäisen koirasosiaalinen ja leikkii mielellään kenen kanssa vaan, mutta jotenkin erityinen suhde sillä on silti kaltaisiinsa. Eräs päivä kävelyllä nähtiin soopeli uros matkan päästä, ja hän hillittömään itkuun pillahti kun siellä olisi ollut Ystävä.

Tiistaina 15.10 tokoiltiin omalla porukalla Kalevassa kentällä, ensin Utun, sitten Mökön kanssa. Utu seurasi, opiskeli jäävää maahanmenoa ja noutoa. Seuruu oli alkuun hataraa harjoituksen puutteesta, mutta tiivistyi toistojen myötä ja alkoi näyttää tosi hyvältä. Maahanmeno ei meinannut tänään onnistua ensimmäisillä pyynnöillä, mutta mikä on tärkeää on se että kun se sinne menee niin siellä se myös pysyy vaikka mä jatkan matkaa. Sekoittelin seuruupätkiä ja maahanmenopätkiä tahallani ennakoinnin välttämiseksi ja hyvin pelasi. Mutta voi vitsit, nouto! Me ollaan rakennettu nouto takaperin ketjuttamalla, ja tänään hän viimein nouti tunnarikapulan täysin kokeenomaisesti. Mah-ta-vaa. Iso kapula koiraa vielä hieman hirvittää, joten oon nyt keskittynyt helpottamaan tehtävää sen verran että noudettava esine on mieluisampi ja vasta sitten aletaan ottamaan kokeenomaisia kapulalla kun liike on varmasti hallussa (ja varsinaista kapulaa on vähän arvotettu lisää). On se hitto hieno.

Mökö teki alokasluokan liikkeet hyppyä lukuunottamatta (d'oh) välipalkalla ja hyvällä fiiliksellä. Se kyllä syttyy nykyään aina vaan paremmin ja paremmin nimenomaan tokoon. Eipä mulla moitittavaa taaskaan ollut, pitäis varmaan kovaa kyytiä treenailla jo avoimen liikkeitä ettei se ala leipiintyä mut kaks viikkoa vielä. Treenin jälkeen heiteltiin vähän mekin palloa nurmikolla ja ihan kivastihan se haki ja leikki mun kanssa kun Rosvo-Roope ei ollut paikalla omistamassa koko aukeaa.

Keskiviikkona 16.10 aamu alkoi hyvin nukutun yön jälkeen normaalisti, mutta aamulenkin jälkeen Utusta tuli yhtäkkiä kovin yskäinen, sille nousi kuume ja se makasi matolla pää huojuen. Sain iltapäivälle lääkäriajan Hervantaan jossa käytiin toteamassa akuutti keuhkokuume. Ensimmäinen annos antibioottia ja kipulääkettä annettiin injektiona, ja muutaman tunnin unien jälkeen kotona kuume oli jo laskussa ja ruokakin maittoi. Nyt Utu ottaa rauhallisesti vähintään ensi viikon perjantaihin jolloin käydään kontrollikuvissa, mikä on taas helpommin sanottu kuin tehty. Voi kun noi osaisi sanoa että nyt minusta tuntuu hieman kipeältä, ja nyt minä voisin ottaa rauhallisemmin muutaman päivän, eikä niin että sitten vasta ollaan kipeitä kun ollaan aivan todella kipeitä.

Joten torstaina Utu sitten torkkui kotona kun Mökö kävi ensin Agi.fi:n uudella Pinotien hallilla tokoilemassa ja myöhemmin SDP:llä aksaamassa. Tokoissa ei ollut sen kummempaa, liikkuroituina kaikki muut liikkeet paitsi seuruut kun ei vaan napostanut, liikkeenohjaaja käski kiinnittää huomiota perusasentoihin. En mä yleensä ole joutunut liikkeiden alussa niitä pahemmin korjailemaan, koiraa ehkä hieman kummastutti ympäristö, tai planeetat olivat pois raiteiltaan, who knows. Voishan noita toki kuuriluonteisesti ottaa.

Torstai-illan aksat oli kivat, ToiSKin porukassa on mukava vierailla. Ryhmässä ei tainnut olla Mökön lisäksi yhtään maxiesteitä hyppäävää koiraa, joten mekin mentiin nelikymppisillä vaihteeksi. Mökölle tuo muutaman tunnin lepo toko - ja agilitytreenien välissä ei ole aivan riittävä, joten vireenkin kannalta oli hyvä hakea sitä vähäistäkin nopeutta niillä matalilla hypyillä. Kyllähän se kaiken taas teki mitä pyydettiin, tahti oli vaan tavallista sympaattisempi. Mulle tuo oli kuitenkin tosi mukava treeni, rata oli kohtalaisen helppo ja kohtasi mun ajatukset, ohjaaminen oli mukavaa ja rentoa ja näyttääkin videolla ihan hallitulta.

Loppuviikoista vielä ilmoiteltiin joukkue marraskuulle rally-tokon SM-kilpailuihin edustamaan ToiSKia, jonne meiltä lähtee koira alokkaaseen, avoimeen ja muistaakseni voittajaan. Meillä on kyllä jäänyt nuo rallin hienosäädöt aivan täysin tokon jalkoihin, eikä treeniaikaa juuri ole, mutta koska koiralla ne hommat on muistuttelua vaille hanskassa niin mennään nyt pitämään hauskaa ja toivotaan että sillä vaikka hyväksytyn tuloksenkin saisi. Taitaa kuitenkin olla kutakuinkin viimeinen mahdollisuus osallistua paperittomalla koiralla minkään sortin mestaruuskisoihin ;)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Sananen kepeistä

Heinäkuussa aloitettu projekti Utun kepit on saatu päätökseen, tai ainakin niin pitkälle että pujottelutekniikka alkaa olla hanskassa ja koira selviää 12 kepin suorasta. Valmista ei ole eikä tule olemaan pitkään aikaan, mutta tästä on nyt hyvä jatkaa erilaisten kulmien opiskelua ja muihin esteisiin yhdistelemistä. Utu opiskeli kepit 2x2 - menetelmällä, joista haluan nyt kirjoittaa jotain ylöskin. 

Alkuun kuitenkin huomautan että mä olen agilityharrastajana aivan noviisi, enkä siis osaa suositella tai olla suosittelematta mitään menetelmää yhtään kellekään, saati sitten vertailla tyhjentävästi eri menetelmien hyviä ja huonoja puolia. Tekstin tarkoitus ei ole opettaa vaan toimia mulla itselläni muistiona tulevaa varten ja valottaa menetelmää sille (ilmeisen lukuisalle) joukolle joka siitä ei ole vielä kuullut. 

2x2 on amerikkalaisen agilityharrastajan ja kouluttajan Susan Garrettin kehittämä menetelmä, joka perustuu kahteen keppipariin. Esimerkiksi Agi.fi myy menetelmää käsittelevää DVD:tä joka lupaa koiran oppivan pujottelemaan vain 55 minuutin harjoittelulla. Mulla oli lähteenä Susanin Shaping Success - kirjasta kopioidut ohjeet ja saman menetelmän koiralleen opettanut toveri. Mä olen melko varma että meillä meni aika tavalla enemmän kuin 55 minuuttia, mutta ei sentään mennyt 55 tuntia. 

Mä valkkasin tämän menetelmän oikeastaan ihan sen pohjalta, että mä halusin pystyä harjoittelemaan mahdollisimman paljon omalla ajallani ilman riippuvuutta seuran ja kavereiden kepeistä. Koska mulla ei ole omaa pihaa ja kakkoskerrokseenkin on jossakin määrin portaita, mä halusin mahdollisimman kevyesti liikuteltavat kepit, mikä sulki kujan pois. Keppejä katselin esimerkiksi Lahden Kodin Terrassa, mutta olin niin onnekas että sain pyynnöstä nikkaroituna hienot kokoon kasattavat kahden kepin telakat ja niihin muoviputket kepeiksi. Insinöörinikkari vielä järkeili kepit niin hienoiksi, että peräkkäin asetettuna välimatkat olisivat standardisoidut eikä mun tarvitsisi vaivata päätäni asialla. 

Utu on melko kiihkeä ja nopea nuori koira joka rrrakastaa syvästi kaikkea missä saa mennä lujaa, joten tykkäsin myös siitä että läpijuoksu jalostui pujotteluksi koiran kehityksen tahtiin. Vaikeuksia tuotti taas kerran hallinta. Siinä missä Mökö palkan poisjäännin jälkeen pysähtyy hetkeksi pohtimaan, Utu jatkaa kaistapäisesti sähläten koska se on ihan sama että tuleeko sitä palkkaa vai ei kun on niin IHANAA jokatapauksessa. Ei ihme, että mulle tulee tää pari mieleen noista jatkuvasti... Vähän kauemmin mä olisin voinut käyttää aikaa siihen sisääntulon hakemiseen oikeasti hankalista kulmista, mutta kun se alkoi maistua vähän puulta niin päätin vaan edetä ja hinkata niitä sitten kun on se kokonainen este haettavana. Varsin pitkäpiimäinen ja kiperä oli myös se vaihe kun kepit olivat melkein linjassa, mutta eivät ihan, ja millikin oli välillä liikaa kun tilttailin liikkuvia keppejä.

Kuvasin tänään prosessin läpi neljään keppiin asti, tosin huomattavasti opetteluvaihetta reilummilla siirtymillä, mutta tästä ehkä saa jonkin käsityksen mistä se suora loppujen lopuksi rakentuu.

Ja tässä vielä viime lauantaina kuvattu pätkä 12 kepin suorasta. Se että koira lykättiin lähestulkoon heti neljän kepin jälkeen täyspitkille ei vissiin oo ihan oppikirjasta, mutta aika pienellä vaivalla lähti sujumaan näilläkin.

Nyt meillä on siis jossakin määrin kasassa hyppy, okseri, muuri, rengas, kepit, pituus, putki ja pussi, puomi ja A on aivan levällään ja keinua ei olla vielä vilkaistukaan. Mutta hei, kyllä tästä jotain tulee.