Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kuulumisia

Sepä alkaapi olla vuosi taasen lopuillaan ja viimeinen kolmannes onkin pistetty aika tehokkaasti hyväntekeväisyyteen koirahommien osalta. Never the less, meikäläiselle laitetaan paperit tassuun kolmen viikon kuluttua ja sitten kun vielä työpaikka on hallussa niin alkaakin olla puitteet kunnossa harrastaa siinä määrin missä on monta vuotta tehnyt mieli, joten sallittakoot laiskottelu tällä kertaa. 

 Ihan takalistoilla ei kuitenkaan olla istuttu. Loka - marraskuun vaihteessa laitettiin pillit pussiin ulkokauden osalta sekä tokon että agilityn ulkotreenien suhteen, mutta aksaamassa on käyty säännöllisen epäsäännöllisesti sekä Wuffilla että Demarilla. Wuffille otin muutaman tuurausvuoron ja näin jälkeenpäin todettakoot että ei se vieläkään ole meidän juttu, kun tilaa on niin kovin vähän. Demarin treenit on luistaneet onneksi varsin mallikkaasti muutamaa keppisotkua ja niistohässäkkää lukuunottamatta ja samaan paikkaan olisikin tarkoitus mennä kolkuttelemaan kolmosten ovia parin viikon päästä. No pressure, kivaa on tuon koiran kanssa onneksi joka tapauksessa. 

 Minä oon itekseni kunnostautunut sen verran, että istun tätä nykyä Toijalan Seudun Koirakerhon hallituksessa ja ensi kesänä alkaa meikäläisen kouluttajan ura rally-tokon alkeis  - ja jatkokurssin merkeissä. Koulutusohjaajakurssille vielä kun saisi itsensä johonkin väliin mahdutetuksi. Alkuvuodesta starttaa koetoimitsijakurssi, jonka kakkososion jälkeen olisi tarkoitus sitten olla aivan oikea agilityn koetoimitsija.





Jos sitä kisaraportin merkeissä sitä sitten seuraavan kerran, jottei ihan tänmoista taukoa tulisi.