Korrien tokokoulutus 20.10

Olen käynyt kuluneen kahdeksan vuoden aikana jokusen kerran koulutettavana ns. ulkopuolisella kouluttajalla. Koira-aiheisia luentoja on kertynyt sitäkin vähemmän. Se on tavallaan itseni huomioon ottaen vähän hassua. Pyrin olemaan aktiivisesti kiinnostunut kaikesta uudesta aihepiirin parissa ja kehittämään itseäni, mutta kun pitäisi esitellä omaa keskeneräisyyttään, jarrut menevät usein päälle. Onko koulutusongelmani tarpeeksi arvokas? Vaikutanko totaalisen pösilöltä, kun menen esittelemään tällaista ongelmaa? Pitäisikö minun keskittyä ratkomaan haasteitani monipuolisemmin itse? Riittääkö niin lyhyt hetki jonkun parissa, joka ei ole koskaan tavannut meitä, antamaan meille pitkäkestoisia eväitä? Onko koulutuksen hinta-laatusuhde riittävä? Pystynkö rentoutumaan riittävästi, jotta pystyn myös vastaanottamaan tehokkaasti?

Uskon myös sataprosenttisesti vaihtuvuuteen ja monipuolisuuteen, eikä kouluttaja ole tässä asiassa poikkeus. Vaihtelen säännöllisesti sitä, mistä haen oppia ja kenen silmän alla käyn. Olen hyvin harvoin käynyt kouluttajalla, jonka jotakin oppia en kantaisi tänäkin päivänä mukanani. Joku huomaa aina jotakin, jota en tiedosta itse tai mitä joku muu ei ole jo pannut merkille. Joten kun selvisi, että Riitta ja Pekka Korri tulevat kouluttamaan LeVeK rylle, päätin hyödyntää tilaisuuden ja ilmoittauduin.

Koulutus järjestettiin Sotavallantien koulutuskentällä, Pekka koulutti nurmella, Riitta hiekalla. Jokainen koirakkopaikalle päässyt sai 20 minuuttia kummankin kanssa. En vielä paikalle saapuessani ollut täysin varma siitä mitä olen tekemässä ja minkäkin koiran kanssa, joten vein intuitiolla Yllin ensin Pekalle. Aiheeksi valitsin merkin kierron, joka on avoimen luokan liikkeistä tällä hetkellä kaikista heikoimmissa kantimissa. Liike joka on tyypillisesti monelle koiralle hyvin mieluisa ja jota ei tarvinnut esimerkiksi Utulle koskaan sen kummemmin kouluttaa. Yllin kanssa liikkessä on kuitenkin ollut seuraavia ongelmia: se lähtee epävarmasti suorittamaan itsenäisesti, se pyrkii tarjoamaan merkille pysähtymistä joka aiheuttaa ketjuttamista kun koira jää odottamaan lisäohjeita ja takaisin perusasentoon siirtyminen on epävarmaa. Pekalle sanoinkin ihan suoraan, etten usko koiran täysin tietävän mitä siltä halutaan.

Pekka lähti aluksi purkamaan koiran mielentilaa, joka oli hänestä kunnossa. Koira on fokusoitunut, se ottaa halukkaasti kontaktia, sen häntä heiluu ja sen "naama on naurussa". Hänestä koirasta näki heti, että se viihtyy siinä tilassa, johon olen sen tänään tuonut. Seuraavaksi esittelimme merkin kierron, joka kerrankin meni ongelmatilanteessa täysin totuudenmukasesti, koira lähti arpoen merkille ja tarvitsi useamman käskyn. Tilanne keskeytettiin siihen, koska käskylle ei haluttu inflaatiota ja lopputulos ei parantunut toistolla.

Kentällä oli myös valmiiksi rakennettu ruutu, joten Pekka asetti merkin niin että välimatka sekä ruutuun että merkille oli kutakuinkin kokeenomainen. Koira jätettiin puoliväliin rintama kohti ruutua, mä siirryin puoliväliin koiraa ja merkkiä josta lähetin koiran merkin kiertoon. Kun koira pääsi merkille, vaihdoin oman rintamani kohti ruutua ja lähetin koiran sinne. Ensimmäiset toistot olivat epävarmoja, mutta kolmannella kerralla koiran tekemiseen alkoi tulla varmuutta. Alkuun  koira sai palkan aina ruutuun pysähtymisestä, toisessa harjoituksessa koira lähettiin aloituspalkalta suoraan ruutuun. Kun koira odotti ruudussa, käänsin rintamasuuntani kohti merkkiä ja ohjasin "agilitytyyppisesti" ensin odottamaan painetta kerätäkseni, sen jälkeen vapautin merkin kiertoon, josta koira lähetettiin jälleen uudestaan ruutuun, jonne se sai palkan. Kolmannessa harjoituksessa koira vietiin reilusti kauemmas sekä merkistä että ruudusta, etäisyys merkkiin oli arviolta kolme kertaa kokeenomainen. Jätettyäni koiran siirryin itse lähemmäs merkkiä ja kutsuin koiran pitkältä matkalta merkinkiertoon, josta sen matkaa jatkettiin jälleen suoraan ruutuun palkalle. Näin koiralle kertyi lähtökohtaisesti enemmän vauhtia, kun se jäi pidemmän matkan päähän. Summa summarum:

- Merkki on välietappi, jonka kautta pääsee ruutuun palkalle. Siellä ei siis kannata pysähtyä tai jäädä arpomaan, koska sitä nopeammin pääsee leluun kiinni, mitä nopeammin matka jatkuu muualle.

- Merkin ja ruudun erottelu tulee ilmaiseksi kaupan päälle, kun koira joutuu keskittymään molempiin joka treenissä.

- Ruudun sijaan toisessa päässä voi olla myös jotakin muuta, kuten mieluinen agilityeste (mutkaputki) tai toinen merkki, joka ylläpitää suorituksen vauhtia.

- Varo kehumista palkkasignaalilla kesken suorituksen. Pekka kiinni huomiota siihen että käytän "jes"-vihjettä epäloogisesti, mikä saa koiran hakeutumaan mun lähelle/lopettamaan toiminnan palkan toivossa. Jos jes assosioituu koiralle palkkaan, sen täytyy olla sataprosenttinen sekundäärivahviste.

- Koska koulutuksessa on temppukoiran lisäksi toimiva kisakoira, tehtävään voi lisätä kokeenomaisuutta ottamalla lyhyen seuruupätkän ja/tai jonkin muun typistetyn liikkeen pelkällä sosiaalisella palkalla ennen merkille lähetystä.

Sain siis pelkän merkinkiertotreenin sijaan kokonaisvaltaista hyötyä tuovan katsahduksen meidän tämänhetkiseen tokoon. Onneksi, onneksi otin lakin kouraan ja hain varastosta juuri merkin, enkä lähtenyt työstämään esimerkiksi jonkin ylemmän luokan liikettä. Koska treeni oli mainio eikä kysyttävää jäänyt, Riitan vuorolle hain autosta Utun. Utun voittajassa mättää tällä hetkellä selkeiten kaksi asiaa, tunnari sekä kaukokäskyt. Koska tunnari oli jotakuinkin mulla näpissä sen suhteen mitä olen tekemässä, otin aiheeksi kaukokäskyt ja niissä erityisesti seisomaan nouseminen.

Meidän voittajaluokan kaukoissa oli vielä vähemmän näytettävää kuin merkissä, Utu oli koulutustasollaan oikein olan takaa ja valui nousuissa monta kymmentä senttiä. Riitalle selittelinkin vähän nolona, että olen ihan itse juhlimalla sen sieltä opettanut saapuvaksi kun olen ollut niin iloinen ylipäänsä puhtaasta noususta, takapalkasta huolimatta. Pyysinkin ihan peruspalikoihin treenivinkkejä, kuinka lähteä opettamaan liikettä käytännössä alusta. Sain seuraavia ohjeita:

- Tee koiralle kehonhallintatreeniä, joka tukee painon siirtämistä takapäälle. Riitta näytti hiekkalaatikon reunaa apuna käyttäen, kuinka koira ohjataan namikädellä nouseman seisomaan etupää hiekkalaatikolla, josta se ohjataan takaisin maahan istumaan niin että myös etujalat putoavat laatikolta. Korokkeen ei tarvitse olla kovin korkea, kunhan ero maahan on selkeä. Koska seiso-maahan-vaihdot eivät vaadi niin voimakasta taakse ajattelua, sitä voi harjoitella tasamaalla.

- Kun teet koiralle tekniikkaa ja palkkaat sen kädestä, palkkaa aina luopumisen kautta! Eli koira ei saa koskaan palkkaa eteen kurottamalla vaan vasta kun se malttaa olla paikallaan nojaamatta palkan suuntaan.

- Agilitykoira voi harjoitella kaukoja aksahallilla puomin alastulolla. Eli koiralta pyydetään kaikkia vaihtoja sen ollessa 2on2offissa, kriteerinä on takajalkojen pysyminen alastulolla.

- Kun teet matkaa, sijoita namit koiran molemmille puolille, noin puoleen väliin koiran pituutta (pääasia on että namit ovat hieman koiran päätä taaempana). Utu jäi nameihin voimakkaasti kiinni ja vain tutut vaihdot onnistuivat, mutta Riitan mukaan reaktio kertoi siitä että menetelmä toimii kyseisellä koiralla. On vaikea padota jollakin, jota koira ei todella halua. Muutaman viikon rutiinin pitäisi riittää menetelmän omaksumiseen koiralle, ja namit voi viedä maahan jo valmiiksi jolloin sen onnistuminen ei riipu siitä näkeekö koira kun namit sijoitetaan sen ympärille.

Eli sain konkreettisia työkaluja kaukokäskypakkiin, kuten toivoinkin. Selkeiden ohjeiden lisäksi pidin erityisesti siitä, miten nopeasti kumpikin kouluttaja muodosti kohdekoirastaan mielikuvan, jonka perusteella harjoitukset valittiin. Koiralle oltiin kokoajan ehdottoman reiluja ja pienistäkin onnistumisista muistettiin iloita. Myös koulutuksen hinta-laatusuhde oli 40 euron hinnalla hyvä. En valitettavasti ehtinyt jäädä katsomaan juurikaan muita koirakoita, kuunteluoppilaanakin olisi varmasti irronnut vielä lisää oppia. Mieleen jäi kuitenkin meidän välissä ollut koirakko, joka tuli Pekalle ääntelyn vuoksi. "Kun koira ääntelee, meidän pitää olla kiitollisia siitä että se kertoo meille miltä siitä tuntuu. Jos ääntelevä koira käskytetään hiljaiseksi, se on sama kuin sanoisi koiralle että mua ei kiinnosta miltä susta tuntuu." Vaikka ongelma ei ollut omakohtainen, tuosta lauseesta jäi hyvä mieli. 

Yllinkyllin kuulumisia

Photobucketin third party sharing-sekoilu tuli tiensä päähän ja tädillä on asiaa, joten Hundkarusellen taas pyörähtäkööt. Se siis tarkoittaa sitä, että melkein kahden vuoden kuulumiset on purettavana. No kirjoitetaan nyt, voi sitten hamassa tulevaisuudessa palata menneisyyteen.

Vuodesta 2017 jäi päällimmäisenä mieleen Yllin tammikuiset luustokuvat, jotka jouduttiin lonkkien osalta uusimaan vinojen kuvien vuoksi. Kuvautin lonkkien ja kyynärien lisäksi selän sekä olkavarret, kaikki tuli käytännössä terveenä takaisin. Lonkat lausuttiin B/B uusintakuvista, soitin kuitenkin Limanilta perusteita koska ne näyttivät omaan ja kasvattajan silmään varsin hyviltä. Pienestä mataluudesta jäi vähän rajan alle, mutta hyvin ovat kuopissa ja tuntuvat lievästi sanottuna menoa kestävän. Kesällä kävin kisaamassa LeVeKillä viimeisen kerran Yllin kanssa rally-tokon alokasluokassa ja syksyllä startattiin Nokialla avoimessa. Ylli suoritti myös BH-kokeen hyväksytysti ToiSKilla lokakuussa, tuomari piti sen työskentelystä kovasti.

Utu kisasi säännöllisen epäsäännöllisesti agilitya, sm-kisat jäivät sinä vuonna väliin pitkän välimatkan vuoksi mutta piirinmestaruuksissa käytiin olemassa ihan yhtä tasaisen epätuloksekkaita kuin ennenkin. Omassa elämässä tapahtui muutama aika merkittävä kuperkeikka, joten uusiin olosuhteisiin totuttelu haukkasi osansa koiraharrastusrintamalta. Mökö eleskeli koko vuoden terveenä ja erinomaisena kotikoirana. Koko porukka kävi säännöllisesti kraniossa ja pysyi terveenä.

Tein muutamia käytännön järjestelyitä treenieni suhteen, erosin ToiSKista loppuvuodesta 2017, liityin LeVeKille sekä ryhdyin SCY Pirkanmaan sihteeriksi tammikuun vuosikokouksessa. Kaikki ratkaisut olivat hyviä. Toijalassa ei ollut enää mulle sopivia treeniryhmiä ja kouluttamisesta teki mieli pitää taukoa. LeVeK on ollut juuri sellainen kuin toivoinkin ja collieyhdistys on ollut terveellisin yhdistyskokemus pitkään aikaan; kulunut vuosi on mennyt siivillä ihanan ja samanhenkisen porukan kanssa, talkoita on ollut mukava tehdä ja tapahtumissa on ollut äärimmäisen mukavaa.

Keväällä käytiin Yllin kanssa kokeilemassa tokon alokasluokkaa, joka läpäistiin 183 pisteellä ja kolmannelle pallillekin päästiin. Koira ei ihan tehnyt oman tasonsa mukaisesti, vire kärsi hieman taas vähän erilaisesta koesuorituksesta, mutta kesti silti hienosti koko suorituksen. Ylli on juna, sillä vaihteella mennään millä kehään tullaan. Kokemus oli kuitenkin erinomaisen hyvä. Koska meillä on TK1-koiria kotona jo kaksi ja Yllin kanssa pyrkimys on edetä jonakin päivänä erikoisvoittajaluokkaan asti, ei aiota tehdä koulutustunnuksia varsinkaan alemmista luokista. Lisäksi taputeltiin rally-tokon avoin luokka kesäkuussa osallistumalla ensin piirinmestaruuskisoihin NPKH:n joukkueessa ja viikon kuluttua omiin kisoihin. Piirinmestaruuksista tuomisiksi saatiin joukkuehopeaa, johon osallistuttiin Yllin kanssa 97 pisteen tuloksella. Seuran omat kisat tuottivat 91 pistettä, jolla saatiin koulutustunnus.

Utu kävi kesäkuussa kokeilemassa tokon avointa luokkaa Nokialla, mutta helteinen sää, pölyävä kenttä ja koiraa parhaansa mukaan häiritsevä ohjaaja jättivät ykköstuloksen 2,5 pisteen päähän. Että olinkin ihan uskomattoman pihalla, kaikki kunnia Harri Laisille ja liikkeenohjaajarouvalleen kun olivat niin ystävällisiä ja huumorintajuisia. Nollattiin ensin liikkeestä istuminen jonka koira meni maahan, ja viimeinen pönttöniitti tuli kun Utu lähti kiertovihjeellä hyppäämään sivustalla olleen hyppyesteen. Tästä sisuuntuneena käytiin heti heinäkuun alussa Kaukajärvellä sakemanniyhdistyksen kokeessa repimässä se viimeinen ykkönen 278 pisteellä. Kamala, epäinhimillisen pitkä avoin luokka kohtasi siis loppunsa kolmen eri kesän ja viiden kokeen jälkeen ja poiki Utulle koulutustunnuksen TK2. Man, that felt good. Utu kävi myös Vantaalla agility sm-kisoissa tekemässä ensin pari erinomaista lämmittelyrataa ja lopulta kympin joukkueradalla. Yhteistuloksissa NPKH:n maksijoukkue oli jossakin 28. tienoilla, mihin oltiin hyvin tyytyväisiä. Älyttömän kiva reissu hienoissa puitteissa, hienossa säässä.

Ylli starttasi kesäkuussa virallisissa agilitykisoissa YlöKKillä, sillä reissulla ei paljon lippuja liehutettu mutta koira oli tosi hyvässä vireessä ja meni mukavasti. Heinä - elokuun aikana kisattiin kolme starttia, joista kaikista selvittiin nollalla maaliin. Koska Yllin agilityvire on ollut aina hieman mystinen,  päätin ottaa yhden startin kerrallaan, mikä oli oikeastaan aika kiva. Ei tarvinnut kuin olla ennen rataa paikalla, tuhauttaa menemään ja häipyä matkoihinsa. Siinä missä Utu pitää tuoda halliin viime hetkellä ja uskotella sille koko odotteluaika että se on kirjastossa, vein Yllin jo edellisen koiran suorituksen aikana pelipaikoille. Kaulurista hetsaten ja putkia manaten sai lähtöön mukavaa täpinää, voi että miten ihanaa onkaan kun koiralla ei läikähdä vaika sen virettä tahallaan nostaakin. Neljä starttia siis Yllillekin ykkösissä, kakkosiin siirrytään kilpailemaan vielä loppuvuodesta jahka keretään. Piirinmestiksissä käytiin juoksemassa molempien paimenten kanssa 10 ja 20 virhepistettä, mutta joukkue ei valitettavasti lopulta saanut sijoitusta.

Treenasin kesäkauden LeVeKin rallyporukoissa ja laitoin Yllin oikean puolen kuntoon lopulta hyvin pienellä vaivalla. Parin kuukauden intensiivitreenin jälkeen kehtasin laittaa ilmoittautumisen vetämään. Riski kannatti, sillä tehtiin ensimmäisellä voittajan radalla vain yksi kymmenen pisteen virhe, joten maaliin päästiin 90 pisteellä. Sijoituttiin myös luokassa toiseksi. Tästä lisää omasa postauksessaan, kunhan saan aikaiseksi. Pyrittiin myös loppukesästä LeVeKin tokon valmennusryhmään, johon näyttökokeen kautta päästiin. Lisäksi aloitettiin viikottainen tokon ryhmätreeni koirapalvelu Taidoggaalla Kangasalla. Vielä tänä vuonna olisi tarkoitus kerätä rally-tokon voittajasta loput hyväksytyt tulokset ja käyttää kevätkausi mestarin sisäistämiseen. Tokossa tavoitteena on nousta voittajaan ennen ensi kevättä, analyysi tästäkin saanee ihan oman tekstinsä.

Vuosi 2018 on ollut siis varsinkin Yllin osalta ehdottomasti tuloksellisin mun koko 8 koiravuoteni aikana. Ne palaset vaan lopulta loksahti oikeisiin paikkoihin, päästiin yhteiseen mielentilaan ja koira alkoi tuottaa kisoissakin tasaista ja varmaa jälkeä. Utun kanssa olin pitkään mietteissäni, agility on ollut hieman turhan epävarmaa ja tokokin oli tarkoitus lopettaaa avoimeen, mutta tulin sen suhteen toisiin aatoksiin. Sillä on vahva osaaminen kuitenkin useaan voittajan liikkeeseen eikä mitään menetettävää, miksi en siis yrittäisi vielä? Kaikki sen kanssa harjoiteltu aika on henkistä pääomaa molemmille, se on vielä nuori koira ja se on aina valmis. Rally-tokossakin pyritään etenemään vielä, heti kun keksitään, miten noin vilkas ja vasemmalle fiksoitunut piski saadaan toimimaan myös oikealla.

Mökö on iloinen ja terve, se on viettänyt tänä vuonna useamman viikon lainakoirana koirasta haaveilevilla ystävillä ja ilahduttamassa mun vanhempiani. Se tulee joulukuussa ensimmäisenä porukasta seniori-ikään, mutta vuodet sillä olkoot mun puolestani vasta puolessa. Tässä taisi olla oikeastaan tärkeimmät, to be continued

Kaikki postauksen kuvat on ottanut taitava Susanna Kauranen, joka kävi heinäkuussa kuvaamassa SCY Pirkanmaan valokuvauspäivässä Hatanpään Arboretumilla.