Loppuvuosi ja uudet kujeet 2017

Lokakuu tarvottiin iloisesti alati pimenevässä paskakelissä ja marraskuussakin käytiin vain kerran tositoimissa kun Utu osallistui rally-tokon piirinmestiksiin NPKH:n joukkueessa. Samalla kilpailtiin toista kertaa avoimessa luokassa. Tuomarina oli kiltti Pia Heikkinen joka oli huomattavasti mun joukkuetovereitani hövelimpi pistelaskija, vähän oli nirkoilla menikö rintamat hypyssä pipariksi eikä peruutuksessakaan ihan niin tasalaatuisia askeleita tullut. Eikä tosta ykköskyltistäkään niin kamalasti tarvitse puhua... Sen sijaan Utulla kovin, kovin hankala sivulta eteensiirtyminen meni näissä kisoissa varsin kivasti ja tekeminen oli muutenkin tasalaatuista ja sievää. On se ihana tyttö. Maarit ja Manu taiteilivat niin ikään avoimesta luokasta hyväksytyn tuloksen ja Eija johdatti Elsan 70 pisteen paremmalle puolelle voittajassa, joten saatiin joukkueelle ihan sijoituskin. Hyvä me! Utu sijoittautui 97 pisteellä avoimen luokan kolmanneksi, mikä oli toki myös mukavaa.

Ahneuksissani ilmoitin sekä Utun että Yllin Koirakoutsin kisoihin joulukuun alkuun, ja taas opittiin läksyä... En oikein päässyt kylässä viikonloppua viettävien ystävättärien takia treenikuplaan, ja kisoihin lähdin melkoisella evvk-asenteella. Treenatakaan ei taidettu syyskuun kisojen jälkeen kuin muutama kerta. Lisäksi alokasluokan toisen rataryhmän loppupäässä olevalle Yllille melkein kahden kisaluokan odottelu oli kerta kaikkiaan liian pitkä, oikein harmitti kun olin niin pönttö että pistin kokemattoman koiran tuohon tilanteeseen. Lisäksi vuoron odottelu täyteentupatussa, vieraassa paikassa varsinkin kun naapurihallissa alkoi yllättäen paukkumaan ja rämisemään oli Yllille vähän too much ja radalle mentiin aika levottomissa tunnelmissa. 

No, rewind. Toisena esteenä ollut hyppy oli autossa ladanneelle Utulle taas kaikkien possukohtausten täyttymysten äiti, ja nyt se rintamasuunta ei todellakaan mennyt enää läpi. Imin kuitenkin happamana alahuulta ja jatkoin, tuskin se olisi uusimalla sen paremmaksi muuttunut. Loppurata meni ihan messevästi muuten, mutta koira oli vähän... off ja jouduin muutaman tarkkuusvirheen vuoksi käyttämään molemmat uusimiset. 270 astetta vasempaan - kyltillä ehti laskea takamuksen maahan ja pyörähdykseen ei jostakin syystä lähtenyt. Lisäksi otettiin muutama pikkunirkostelu jostain mitä en enää edes muista, joten maaliin 83 pisteellä ja RTK2. Fiilis ei ollut kaikkein erityisin palkintojenjaossa, ja meinasinkin remahtaa nauruun kun Karhun Krista ilmoitti, että collie saa tuomarinpalkinnon. Höhötyksen sijasta sain ulos noin 20 desibeliä tavallista luonnottomamman AI MIKS-tiedustelun, johon sain vastaukseksi että koira tekee älyttömän kauniisti ja innokkaasti töitä, hän tykkäsi kauheasti. Täytyy kyllä sanoa että toi palaute ei olisi voinut tulla sopivampaan saumaan, ottaen huomioon että olin haudannut koko kelvottoman rakin hallin taakse hankeen mielessäni noin kuudesti radan aikana. Onkohan ohjaaja aina ihan realistinen ja reilu kaikille osapuolille.. Yllin alkurata meni höperöinniksi, mutta urheasti taisteltiin ihan mukava loppusuoritus jonka lopulla takalisto meni maahan ennen kyynäriä ja kymppi nasahti. Identtiset 83 pistettä maalissa ja hyvä kokemus takataskussa - Ylli selviää, vaikka välillä huimaisikin. 

Agilitya ei kisattu loppuvuonna laisinkaan. Utun sterkkahaava kiristeli ja aiheutti jumppaa, joka on taas asteittain palannut oletettavasti pakkasten ja liukkaiden kelien myötä. Katsotaan, jos vaikka ensi kuussa saisi lisenssin taas tulille jos koira tulee kuntoon. Varsinaisia SM-kisahaaveita mulla ei tälle kaudelle ole, pitkä kisamatka ei houkuttele ja joukkueestakin voisi pitää vaikka tauon tänä vuonna. Hyvät nollat (ja radat ylipäänsä) olisivat silti oikein tervetulleita, joten jotain täytyy viimeistään keväällä saada aikaiseksi. Ylli on edennyt omalla tahollaan hyvin, sen esteosaamisesta puuttuu enää keinun ja puomin vihje-erottelu ja muutaman muunkin esteen kohdalla rutiinia tarvitaan varmuuden saavuttamiseksi. Kepit menevät oikein mukavasti ja hypytkin on hiljalleen nosteltu, joten keväällä startataan ykkösissä - vaikka sitten alkuun hypäreillä vaan. Lopullinen vahvistus Yllin kisakunnolla tuli tänään kun käytiin paikallisessa Evidensiassa virallisissa terveystarkeissa. Selkä, lonkat, kyynärät ja ylimääräisenä pyytämäni olat näyttivät kuvanneen lääkärin silmään oikein hyviltä.

Tänä vuonna koetetaan metsästää Utulle viimeinen avoimen luokan ykköstulos, jonka jälkeen on aika kääntää katseet voittajaluokkaan. Myös Ylli voisi pyrkiä kesäkauden aikana korkkaamaan tokokokeet, eipä siltäkään enää paljoa puutu. Yllin duunilistalla on myös viimeinen hyväksytty tulos rallyn alokkaasta ja avoimen tehokas opiskelu. Utu keskittyy kaikessa rauhassa voittajaan tässäkin lajissa. Siinähän sitä taas on. Ai niin, lupasin myös viedä sterkan myötä aavistuksen patvineen Utun työkaverin sheltin seuraksi Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn, on sekin jotain...

Passikuvissa

Keskiviikkona käytiin suhteellisen kauan odotetulla lääkärireissulla Kallion Juhan pakeilla Raholassa. Alkubriiffin ja liikkeiden tarkastelun jälkeen laitettiin Mökö nokosille ja Juha tarkisti lonkkien tilanteen palpoimalla saman tien ja antoi munkin laittaa sormen tiettyyn kohtaan lonkassa. Ja sehän luksoitui niin että ihan hirvitti, kun Juha väänsi jalkaa tiettyyn suuntaan. Kuvattiin siispä selän lisäksi myös kontrollina lonkat, joita verrattiin 2,5 vuoden takaisiin terveystarkkikuviin. 

Suuri oli helpotus, kun heti suorilta todettiin selkä priimaksi. Ei luupiikkejä, siltoja, normaalijakauma nikamia ja kylkiluita eikä välimuotoisessa lanne-ristinikamassakaan ollut huomautettavaa. Lonkkiin ei ollut kehittynyt edellisen kuvauskerran jäljiltä rikkoa, mutta kuvissa erottui tulehdusmuutos. Diagnoosiksi selkäkivuille siis saatiin yliliikkuvat lonkkanivelet, joita Mökö pyrkii pitämään mahdollisimman liikkumatta jännittämällä takapäätä joka puolestaan jumittaa epänormaalin liikeradan vuoksi myös selän. 

Vaikka kuvittelinkin että Mökö pärjäilee kohtalaisen iäkkääksi noilla lonkilla vailla oireita, olin silti äärimmäisen tyytyväinen siihen että ongelma ei ollut selkäperäinen, eikä edes invasiivista toimenpidettä vaativa. Mökölle määrättiin neljä shottia Cartrophenia 5-7 päivän välein annettavaksi sekä tulehduskipulääke. Toimettomina kuihtuneiden syvien lihasten kuntouttamiseen haetaan jumppaohje fysioterapeutilta joka samalla antaa ohjeet jäykistyneiden lonkankoukistajien auki venyttelyyn. 

Jatkossa vältetään myös tiettyjä liikeratoja ja pintoja, ei vetoleikkejä niin että koira on pelkkien takaraajojen varassa, ei törmäilyä Utun kanssa alkulenkistä vaan juoksukohellusten rauhoitus heti alkuunsa, vältetään liukkaita alustoja kuten jäisiä polkuja ja kiinnitetään kylmillä ja koleilla keleillä erityistä huomiota. Mökön on kuitenkin todennäköistä elää täysin normaalin mittainen koiranelämä, kunhan lihaskunnosta huolehditaan aktiivisesti. Ja sehän on pääasia.

Alkuvuoden taivastelut

Koetoimitsijakurssin ykkösosa tosiaan oli ja meni, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään erityisen kattavaa yhteenvetoa. Hyvää yleissettiä ja paksut prujut messiin, hauskaa miten monen eri koemuodon harrastaja löytyi niin pienestä tilasta. Meikäläinen taisi olla ensimmäinen Nokian porukoista, jengiä nauratti kun suunnilleen kymmenen ihmistä mun jälkeeni esitteli itsensä ja lisäsi "Nokian Palveluskoiraharrastajat, pk-lajit"...

Kuun vaihteessa käväisin taas Tuomarlassa jelppimässä Marjoa Nemon kanssa, koirat messissä tottakai. Nemppa oli alusta alkaen terhakkaana touhussa mukana, mitä nyt kuolaimet hidastivat ikävästi palkkanamppujen mutustamista ja pihatiellä sijaitseva läiskä aiheutti hieman häiriötä. Mullakin oli tällä kertaa paljon paremmin homma hanskassa eikä uusi tilanne sotkenut enää kriteeriä, palkkaus pelasi ja jalassa oli tarpeeksi paksu sukat.

Helmikuussa on ollut tarjolla useampia aksakisoja, mutta jokaiselle kisapäivälle on tullut aina jokin meno niin hankaliin aikoihin että oon jättänyt sitten kuitenkin ilmoittamatta. Eikä oikeastaan edes harmita, eihän me treenattu taas olla ihan hetkeen eikä muutenkaan jotenkin vain ole huvittanut. Lähinnä koirien aktivointi on liikunnan lisäksi muodostunut olkkarissa naksuttelusta, Utu on opiskellut rally-tokon perusteita ja Mökön päätä on muutoin rasitettu. 

Vähän ollaan myös paneuduttu Utun seuraamisen edistämiseen uudella palkan paikalla, mutta melko leppoisaa ulkoilmaelämää ollaan muuten elelty. Utusta kyllä huomaa että se on tottunut kovempaan tahtiin, virtaa olisi vaikka mihin ja lenkillä se tarjoaisi kovasti itseään toimintaan säännöllisin väliajoin. Kyllä se maaliskuussa sitten taas mäjähtää, mutta uusi työpaikka ja muutto isompaan asuntoon verottaa henkisiä voimavaroja hetkellisesti.

Mökö menee ensi viikolla rokotuksille, joiden yhteydessä otan puheeksi selän kuvaamisen. Päivi kävi muutama viikko takaperin toteamassa että Utu on loistavassa kunnossa, mutta Mökö jälleen jumissa. Korkea aika kuitenkin olisi. Ilahdutin koiria myös tilaamalla Peteltä pedin joka livahti matkalla niin isoksi että kumpikin koira mahtuu sille ja tilaa olisi vielä kolmannelle.

Kaikkee pitäis

Eipä meikäläisten joukkueet liiemmin mainetta niittäneet sitten piirinmestiksissä, mutta hauska oli osallistua ja ensi vuonna uudestaan. Itse hyllytin joukkueradalla jo seiskalle kun tein huonon päällejuoksun jonka seurauksena Utu meni ohi ja nappasi seuraavan esteen ja vielä tyylikkäästi takaakiertona. Hyllystä joutui kireiden aikataulujen vuoksi pihalle, mikä oli vähän mälsää koska olisin halunnut kokeilla takakulman kinkkistä kohtaa, mutta se on vaan paremmin ohjattava sitten jatkossa ja ihan tarpeeksi sunnuntaita oli tullut jo paikalla istuttua. 

Tiistaina mentiin Mökön kanssa Kekin Jaanalle Amuriin tutkimaan selkää vähän perusteellisemmin. Palpoinnin ja venyttelyn lisäksi kaikkein kireimmäksi todettua lapa-aluetta hoidettiin myös laserilla. Myös Jaana oli sitä mieltä että vika ei vaikuttaisi olevan luustolähtöinen eikä koiraa tarvitse akuutisti kuvata, mutta kyllä mun on se otettava ohjelmaan lähikuukausien aikana. Better safe than sorry.

Mököllä hienot aktiiviset sivutaivutukset ja hyvät rangan joustot sekä liikelaajuudet (Mökö oli kuulemma bordercolliemaisen joustava, kukapa olis tiennyt...), joskin eturaajojen ojennuksessa kireyttä ja varsinkin lähennyksessä. Lavaneduslihaskireys, säkäkireyttä, jonkin verran ärtyvyyttä lavan takana. Hieronta ensi viikolla, lavan eteen-taakse liikkuvuutta, eturaajojen ojennusta ja lähennystä voisi varmistella lihaskireyttä helpottamalla. Tarkastetaan tilanne kahden viikon kuluttua.

 

Eli ilmeisesti taaemmas selkään liittyvä oireilu on etupään kireyden aiheuttamaa, lantion alueen palpointiin koira ei reagoinut millään tavalla eli lonkatkaan eivät todennäköisesti ole löysyydestään huolimatta ehtineet nivelrikkoa kehittää. Nyt viikko käynnin jälkeen selkä on mun käsiin oireettomampi ja takajalkojen liikeradat laajempia laukassa, Päivi tulee huomenna suorittamaan välihieronnan ja ensi viikolla mennään vielä laserille ja mahdollisesti akupunktiolle. Syyksi Jaana epäili jotakin tiettyä toistavaa liikettä, todennäköisesti agilityhypyn alastuloa ja aavistuksen puuttellista lihashuoltoa, eli peiliin saa onneksi katsoa (onneksi siinä mielessä että koira ei ole esim. taustansa vuoksi mäsä).

Lääkärin jälkeen lähdin Utun kanssa tekemään Ylöjärvelle esineruutua, lähdettiin liikkeelle helpoilla esineillä eli sen omilla pehmoleluilla. Näki ensimmäisellä setillä lelun tiputuksen kummallakin kertaa, lähti matkaan hyvin ja innokkaasti, mutta ei reikä päässä. Ihailen kyllä sen luonnollista taitoa vaihtaa heti nenälle kun näköärsykettä ei ole, varsinkin kun sille ei ole koskaan teetetty minkäänlaisia nenänkäyttöä tukevia harjoitteita eikä se ole läheskään yhtä aktiivinen nenänheiluttaja kuin Mökö. Toisella setillä tehtiin aiemmasta riemastuneena ehkä vähän vaikea treeni ja se tuli muutaman kerran kyselemään apuja, mutta nalle nousi.

Torstain aksaradassa oli heti alkuun pitkä suora jolla mulla ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä perässä, joten viimeiseltä esteeltä haluttuun suuntaan taittaminen tuotti vähän ongelmia. Muutoin aika perushuttua, tuli saksalaiseen hyvin mutta mun tekniikassa on vielä aika paljon puutteita noissa aavistuksenkin monimutkaisemmissa ohjauksissa. Päällejuoksuun se tulee kyllä nykyään hyvin (kun sille kertoo että sen siihen tahtoisin...) ja kestää mun liikettä siinä hienosti.

Perjantaina kävin interwebsistä tutun toverin kanssa treenailemassa ja metsälenkillä. Utun seuruu oli taas ihan älyttömän jees mutta jäävissä on kyllä hajonnut liikkurin sieto ihan totaalisesti. Plus että seisominen valui, taas. Lenkin jälkeen lähdin ToiSKin treeneihin, jossa hyödynsin purettua energiaa teettämällä ruutua ja paikkamakuuta. Paikkis alkaa olla yllättävän hyvä, laitoin ihan reilun matkan taakse riviin ja olin piilossa melkein kaksi minuuttia muutamalla välivilkaisulla. Fiona teki alokasluokan makuuta tihennetyllä palkkauksella ja Riikka joutui nostamaan voittajaluokan paikkaistumista Utun vieressä opiskelevaa Luckya ylös muutamaan otteeseen, ei tuntunut missään. Notta avoimen luokan vikalista näyttää nyt seuraavalta,

- paikkis kisamittaan ja yli, hirveästi erilaisia häiriöitä

- noudon palautukseen enemmän vauhtia

- luoksetulon stoppi käytännössä kokonaan

- liikkurinsieto perusasentoihin

- napakampaa stoppia

- hypyn takana istumisen ketjuttaminen

Että hommaa kyllä vaan piisaa, vaikka oonkin älyttömän tyytyväinen siihen miten helposti toi paikkis lähti etenemään kun maltoin tehdä tarpeeksi pienissä osissa alkuun. Noo talvikaudesta tulee joka tapauksessa monin osin löysä, joten kiirekös tässä. 27. päivälle katselin agilitykisoja, mutta sitten tajusin että oon möllitokossa hommissa, joten lähemmäs joulua menee nekin humpat. Päivi on lupautunut hieromaan molemmat koirat, pääsee Utukin huollettuna ottamaan rennommin.

Mökö ottaa selkään

Hyppytekniikka jäi taas maanantaina väliin, en tiedä ootteko huomanneet mutta on ollut ihan paska kesä. Mä olin torstaina ratatreenissä taas ihan berberistä, motoriikka vajos taas kolmivuotiaan tasolle kun sanottiin että nyt tämä jalka näin, tällä jalalla apuaskel, tällä kädellä vedät koiraa ja tällä laitat sen yli. Lopputuloksena jälleen omia raajojaan laskeva kultakala jonka koira meni jo kuusi sekuntia sitten esteen väärältä puolelta. Muuten ihan ok-hyvin, takaakierrot sujui hyvin mutta ei meinannut tulla päällejuoksuun. Luovutin ja niistin, kun en muutenkaan ehtinyt enää saksalaiseen sen jälkeen kun sain päällejuoksun tehtyä. Putkesta täysiä puomille, hyvä stopppi alastulolle mutta vauhtia oli liikaa ja piski tuli kuin rullat alla kontaktilta. Nauratti vaan, se yritti kuitenkin niin pontevasti. Kepit ei kestäneet muurilta tulemista tällä kertaa, muuten hyvä.

Mökö nousi taas kerran tapetille oman tahmeutensa vuoksi, ja pienellä juoksuttamisella sekä painelulla Jutta spottasi sekä epäpuhtautta takapään liikkeissä ja aristusta rinta - ja lannerangan yhtymäkohdassa. Kotona itkin silmät päästäni omaa typeryyttäni, enkö muka kaikista noista vihjeistä onnistunut päättelemään että se on kipeä vaan sen sijaan suutuin sille kun sitä pelotti ja ahdisti portaissa. Tarpeeksi murehdittuani varasin tälle viikolle hierojan.

Perjantain tokotreeneissä tehtiin varsinainen kaaospaikkamakuu, Marjo kutsui Zeldaa käsimerkillä rivistä, Pilkettä palkattiin oikealla puolella ja meininki oli muutenkin kaikkea muuta kuin seesteinen. Utu kesti siihen asti kunnes Marjo alkoi juoksuttaa Zeldaa A-esteellä, ensimmäinen kynsien rapina kontaktialueella ja Utu lähti kuin tikka pöntöstä. Asiallinen huomautus ja takaisin riviin, seuraavalla kerralla kesti. Ei se missään tapauksessa tuollaisessa sirkuksessa ihanteellisen rento ollut, mutta jopa meidän ryhmän varmimpia paikkamakuita edustava Lucky näytti vähän siltä että tulkaa hakemaan mut pois täältä.

Yksilöissä tehtiin taas pituutta hyppyyn ja Susanna pisti mut hypyttämään koiraa ottamalla ihan reilusti etäisyyttä esteeseen ja palkkaamalla pitkälle sen taakse, myös appari palkkasi välillä ylläripalkan. Mun pitää nyt kokeessakin jäädä reilusti kauemmas hypystä, koska tottahan se on että kun koira saa muutaman laukka-askeleen alle, tulee roikaisuun automaattisesti pituutta mikä on hyödyksi myös avointa luokkaa ajatellen.

Tehtiin myös jäävää seisomista lelulla, jonka yhteydessä Susanna totesi että tuossa koirassa kyllä olisi viettejä, mutta ohjaaja ei kauhean tehokkaasti hyödynnä niitä. Guilty as charged, en edes kokenut mitään heräämistä koska näinhän se on. Mulla on tokossa koiraan aina kauhean kova kontrolli, pidätän hengitystä ja treenaan minimiriskillä, mikä on aiheuttanut sen että koira tekee ihan hyvin ja halukkaasti, vaikka se voisi tehdä paljon, paljon voimakkaammin. Ja oon toisaalta niin ihastunut siihen että mulla on Mökön rinnalla koira jonka virettä ei tarvitse säädellä, niin oon sitten jättänyt säätämättä. Mihinkään suuntaan. Sain ohjeeksi käydä koiran kanssa kentällä nostamassa saalista kahden lelun leikillä, katsotaan josko se toisi jotain eroa neiti Pikkusievään. 

Lauantaina treenattiin Tanjan kanssa Hallilassa, ja aloitinkin treenin leikillä. Kelloon laitettiin kaksi minuuttia, jota en saanut käytettyä kokonaan kun edestakaisin sinkoilu yllättävän lämpimänä päivänä nujersi mut aika lahjakkaasti. Perusjuttuja, luoksepäästävyys, paikkamakuu, luoksetuloja ja vähän seuruuta.

Eilen tiistaina Päivi sitten tuli vieraisille hieroen Mököä 45 minuuttia ja tehden Utulle vartin pikatarkastuksen joka laajenisi omaksi hieronnaksi paremmalla ajalla. Ensinnäkin Mökö sai kiitosta lihaksistaan, koira tuntui kuulemma hyvältä käsien alla. Sekä takapää että etuosa olivat kummatkin puhtaita ja auki. Selästä löytyi jumeja samalta alueelta minne Jutta ne paikansi, mutta niitä ei saatu rajattua yhteen pisteeseen eikä koira aristanut nikamia. Tällä perusteella vaiva vaikuttaisi lihasperäiseltä, varma on tietenkin mahdoton olla, mutta sovittiin uusi aika seuraavalle viikolle ja katsotaan lähteekö selkä paranemaan. Jos ei, niin se on kai mentävä sitten Kallion Juhaa morjestamaan.

Utu oli tyypillinen oma itsensä, tunki väliin minkä ehti kun Mökö oli pääkallopaikalla, mutta kun sitä alettiin kääntää lattialle kyljelleen liimaantuivat korvat pitkin päätä ja jokainen jalka jännitettiin koppuraksi.Hassu skeptinen piski. Sitä on kyllä ihan mahdoton välillä kotonakin siirtää väkisin, kun vastareaktio jokaiseen tuuppimiseen on jännittää mahdollisimman kovaa vastaan mahdollisimman häirityn näköisenä. Summa summarum, pieniä yhdellä sessiolla auottavissa olevia kiristyksiä lavoissa, enemmän toisella puolella (kumma juttu...). Hyvä piski.

Tänä viikonloppuna onkin sitten Agirotu ja lauantaina normaali agirata, jännittää kyllä lievästi sanottuna enemmän kuin viimeksi. Ehkä se oli se auennut nollatili, mikä pikkaisen luo jo paineita ihan itselle. Kontaktit ei niinkään sureta, aivan hyvät ovat tässä vaiheessa ja keinu - puomierottelu sujui hyvin treeneissä torstaina. Vähän rataprofiilin mukaan mennään ja mietitään paljonko meen sinne sekaan sotkemaan ja jarruttelemaan. Tokokoekkin on jo ensi viikolla ja sen suhteen oon melko hyvällä fiiliksellä, yksilöt on pelanneet suurimmaksi osaksi niin pirun hyvin taas. Ensi viikolle pari-kolme paikkista ja koepaikalla sitten pientä muistuttelua häiriössä, katotaas taas mitä tästä tulee.

Nartun sterilaatio tähystämällä

Kirjoitan pienen tekstin aiheesta lähinnä itselleni muistutukseksi, nyt kun operaatio on vielä tuoreessa muistissa. Eli Mökö kävi viime viikon keskiviikkona 21. toukokuuta pitkän haaveilun jälkeen steriloitavana, ja leikkaustavaksi valittiin tähystys.

Vaikka Mökö ei olekaan ikinä kärsinyt varsinaisista valeraskauksista ja sen juoksut ovat olleet aina täsmälliset, on juoksuaika ollut meillä aina jotenkin vaikeaa. Ruoka maistuu, mutta siinäpä se. Mökö on haluton, väsynyt ja itsepäinen, nuuskii ja merkkailee, ärisee suunnilleen kaikille muille koirille ja sen ohjaajapehmeys korostuu. Lisäksi se tiputti suhteellisen runsaasti eikä kyennyt housukarvoista huolimatta pitämään itseään kyllin puhtaana, joten se oli housujen armoilla ainaki muutaman viikon. Ja housuja se tietysti inhosi. Ja kun otetaan vielä lukuun että henkiset ongelmat alkoivat hyvissä ajoin ennen juoksuja ja kestivät valitettavan pitkään niiden jälkeen, oli mulla puolet vuodesta haluton ja tuulella käyvä koira.

Pelkäsin toki etukäteen että sen jäljellä oleva eloisuus menee munasarjojen mukana, mutta toisaalta koira ei ole missään määrin jalostusmateriaalia ja märkäkohdun ja muiden terveysvaivojen riski patisti leikkaamaan. Kahden nartun taloudessa joku sitä paitsi juoksee kokoajan, joten vähenisipä se puoleen. Eikä tarvitsisi siivota enää "puolukoita" (Utu on lyhyestä karvastaan huolimatta älyttömän siisti ja muutenkin käytökseltään normaali) tai pitää treenitaukoja ja miettiä että millä tuon tuijottavan elukan saa aktivoitua. Turkki paksunee jos paksunee ja ruokahalu kasvakoot, kyllä mää kestän.

Mökö steriloitiin Pirkkalassa, eläinlääkäriasema Oivassa. Aluksi koiran nukutuskelpoisuus varmistettiin terveystarkastuksella, sitten punnittiin ja lopuksi laitettiin piikki pakaraan. Lääkäri kertoi että massuun johdettiin hiilidioksidia jotta tavaraan päästiin paremmin käsiksi, kohtu tarkistettiin maligniteettien varalta ja jätettiin paikoilleen sen ollessa normaali. Pienten putkien kautta poistettiin instrumenttien avulla pelkät munasarjat ja ohuet pienet viillot liimattiin umpeen. Kahden tunnin päästä rauhoituksen antamisesta Mökö oli valmiina haettavaksi ja torkkui räkä poskella heräämössä. 

Kotiin päästyään Mökö ryömi vuokrakauluri päässä mun sänkyyn ja nukkui kolme tuntia yhtä soittoa. Sen jälkeen sen käytös ei ole eronnut normaalista millään tavalla. Se olisi heti lähtenyt pidemmällekin reissulle, ruoka maistui ja pissa kulki. Kipulääkettä syötin viikonloppuun, mutta kipeältä se ei kertaakaan vaikuttanut vaikka aamulääke joskus unohtuikin. Paljaaksi ajellun massun haavat ovat olleet siistit ja kuivat koko ajan, viikonloppuna suihkuttelin pahimmat kudosnestekovettumat pois. Helppoa ja vaivatonta, tänään Mökö pääsi jo harjoittelemaan BH-koetta varten Utun tokotreeneihin.

Hintaeroa tuli melkein 300 euroa verrattuna avoleikkaukseen, mutta kyllä oli ehdottomasti rahan arvoista.

This just in

Utun niveltulokset ilmestyivät tänään KoiraNetiin juuri sellaisina kuin ne Kennelliittoon lähtivätkin. Eli meillä on käsissä hyvä selkä, puhtaat kyynärät ja hienot tiiviit lonkkaluut sopivan syvissä maljoissa. Silmätkin käymme pian toteamassa toivottavasti yhtä hyviksi kuin pikkupentuna. Sen lisäksi olemme tulleet todetuksi erinomaiseksi ulkonäöltä. Meillä on maailman hienoimmat korvat, kaunein väri ja rakastettavin ilme. Hellin luonne ja pohjattomin vatsa.

Mun poispäinkäännökset ja valssit oli tänään hassuja, mutta ei se haitannut. Oli kivaa aksailla taas sen ikioman ryhmän kanssa jossa treenikaverit sanoivat että olipa hauskaa kun tulit. Agilityä hienommin sujuivat tänään tottelevaisuushommat, sillä Utu suoritti hienoa ja tarkkaavaista paikkamakuuta keinonurmella vaikka toinen collie harjoitteli esteillä kentän toisessa päässä. Totesinkin moneen otteeseen että hälle ovat aivot kasvaneet, sillä Utu esitteli maailman hienointa kontaktia maailman vaikeimmassa häiriössä ja odotteli nätisti ja hiljaisesti omaa vuoroaan (ainakin melkein kokoajan...). Jäähkälenkillä koira tarjoili edelleen kontaktia joten kokeilin seuruuttaa paremmalla ryhdillä ja nostamalla leuan rinnasta ja hitto kun se sujui hienosti. 

Toki Utu osaa olla välillä oikea tiitiäisen pippurimylly, mutta tänään oon melkein pillittänyt onnesta siksi että mulla on maailman hienoin koira.

Hyvää yritettiin mutta priimaa tuli

Utu kävi tänään Kankaanpäässä ell Kari Ventelällä sekä virallisissa lonkka - ja kyynärnivelkuvissa että epävirallisissa selkäkuvissa tolleriystävänsä Ilpan kanssa. Niveliä en juuri osannut etukäteen jännittää ja hyvä niin, sillä lonkkaluun päät olivat nätit ja tiiviisti maljoissa, maljat kunnossa eikä kyynärissä ollut muutoksia. Arvosanaa A/A odotellaan lonkista, mutta aina pitänee kai jättää takaportti auki myös B:lle. Katsotaan, mitä SKL vastaa.

Selkärangan nikamat olivatkin 12 + 8 eivätkä 13 + 7, mutta pääasia että niitä oli oikea määrä eikä kyseisellä ominaisuudella ole minkäänlaista merkitystä koiran terveyteen tai jalostuskelpoisuuteen. Ventelä kyllä mainitsi että koiran taaimmaiset kylkiluut saattavat olla sen verran hennot etteivät erotu kunnolla röntgenissä ja näin vaikeuttavat nikamien sijoittamista.

Hyvä Utuuuuuu.

Kevät on, vallaton

Käytiin niissä 16. päivän epiksissä Ylöjärvellä kolmen startin verran kisailemassa ja olipahan muuten kivaa. Mulla olisi Dropboxissa videotakin, mutta koska en ole jaksanut editoida siitä muutamaa huolimattomuusvirhettä (siis aikaisempaan ediointiin liittyen) en myöskään aio toistaiseksi jakaa sitä täällä vaan tyydyn erittelemään koitosta kirjallisesti. Aloitettiin höpöhelpolta putkirallilta jossa vaihtoehtoina oli täysi rimattomuus tai 20-senttiset, joten valitsin luonnollisesti jälkimmäiset. Yhtä vähän tönkköä putkeenohjausta lukuunottamatta meni tosi kivasti ja tehtiin nolla. 

Mölli-radalla hypättiinkin sitten jo makseja. Koira jätti kolmisen estettä ottamatta, muutamassa hyppäsi tyylikkäästi pelkän siivekkeen yli kun ajatteli että why bother kun voi mennä tuostakin eikä akkakaan ole näyttämässä kunnolla että mitä pitäisi tehdä. Sisuunnuin omasta typeryydestäni kuitenkin sen verran että otettiin heti luokan lopuksi uusinta ja tehtiin se nollarata. Uusintaa ei kuitenkaan enää huomioitu palkintojen jaossa jossa jo kolmannella sijalla oli tilillä virhepisteitä, hieman syletti mutta toisaalta oli niin kivaa ettei ole paljon vinkumista. Oli hauska huomata ettei ihan hetkittäistä oksetusta lukuunottamatta jännittänyt toi yleisön edessä aksaaminen yhtään. Touko-elokuulle olisi tarjolla yhdet möllit joka kuulle Koiranpäiviä-cupin muodossa, niihin osallistutaan ehdottomasti aina kun mahdollista. 

Tuli tehtyä jotain muutakin ensimmäistä  kertaa ikinä, sillä ilmoitin Utun toukokuun 19. päivän kaikkien rotujen näyttelyyn Jämsään. Ensi viikolla olisi tarkoitus iltapuhteiksi naksutella se seisominen vähän varmemmaksi niin viikonloppuna voitais käydä sitten siellä Linnainmaan mätsärissä ja toukokuussa mennään sitten taas Jennan kanssa Tampere KV:en turisteiksi opettelemaan sitä kehäkäytöstä ettei meidän kasvattajaporukan tarvitse hävetä silmiä päästään. Ajattelin ostaa bleiserin, koska mulla olis kerrankin hyvä syy... 

Sunnuntaina käytiin ekaa kertaa porukalla TamSKin tallilla jonne olin suunnitellut pieniä tehtäviä. Mulla oli kummatkin koirat mukana, ja vaikka olikin suorastaan hermolepoa ottaa välillä se varma ja hallittu koira vuorostaan häkistä, jää piski nyt treenitauolle ja siirrän fokukseni täysin junnuun tolla vuorolla. Utulla on ollut vähän vaikeuksia pitää puikulanmallista päätään kiinni hallilla, ja vaikka onkin liikuttavaa miten sen pieni ja tehoton leuka tärisee kun se yrittää parhaansa mukaan odottaa lähtölupaa, on olemaan myös opittava ja nyt alkaa olla muutenkin jo se hetki että siltä voi jo vaatia vähän enemmän. Varsinaisesti häiriöherkkä se ei agilityssä ole, sillä silloin kun mulla pysyy homma kasassa ja onnistun olemaan kokoajan reilu ja johdonmukainen se keskittyy tasan muhun ja hommiin vaikka muut ympärillä tekisivät mitä, mutta heti kun multa menee hanskat paahtimeen se sakottaa älämölöllä ja herpaantumisella. Kiitokseksi se kuitenkin imee ihan käsittämättömällä intensiteetillä niille esteille joiden suorittamisesta sillä on edes jonkinnäköinen käsitys, voisinko saada koiristani hybridin kiitos...

Utu on myöskin siitä hauska, että se on helppo ottaa mukaan ihmisten sekaan, kaupungille, bussiin ja muihin ainakin näennäisesti jännittäviin paikkoihin, mutta se on oppinut tälläkin treenimäärällä jo haistamaan että this is where the magic happens ja nostattaa itseään heti jo autosta ottamisesta alkaen. Senkin takia on viimeistään jo otettava kuvioon mukaan se treenikentällä rauhoittuminen ja nätisti odottaminen, ettei sillä ala menemään kuppi nurin liiasta kiihtymisestä.

Eilen käytiin majalla treenaamassa Jutan kanssa tokon alokasluokkaa. Parilla ihan pienellä huomiolla parannettiin taas vähän Mökön seuraamista ja viimeistään siinä vaiheessa kun tehtiin jääviä se seurasi jo tosi hienosti ja täsmällisesti, eikä edes ennakoinut liikkurin ohjeita. Jäävää seisomista sai muistutella, mutta muuten sujui kyllä eri hienosti. Varsinkin paikkamakuu, luoksetulo ja hyppy ovat ihan kisakunnossa. Oon oikeastaan vasta tänä keväänä alkanut ymmärtää kunnolla vapautuksen ja palkan ajoituksen merkityksen Mökön vireen optimoimisen kannalta, ja ai hitto että se tekee kyllä tosi hienosti silloin kun kaikki planeetat on oikeassa asennossa. Utun kanssa leikittiin solmulelulla ja tehtiin perusasentoa ja imutusseuraamista, mutta se ahne pirulainen käy niin suurpiirteisesti palkkaan kiinni ettei vieläkään riittänyt sietokyky antaa sen nakertaa jo muutenkin kohmeisia sormia.

Ja niin, kävihän meillä hierojakin taas pitkästä aikaa. Mökön selästä löytyi toiselta puolelta yksi napakka kohta joka saatiin kuitenkin tunnissa rentoutumaan, sekä taas se sama oikea lapa oli kireänä perusasennosta ja seuruusta. Siinä missä Mökö oli taas koko tunnin enemmän tai vähemmän kiusaantunut, olisi Utu tietysti halunnut rakastaa mua, hierojaa ja Mököä yhtä aikaa, joten kepo sai pidellä sitä sohvalla josta se tuijotti syyttävästi. Päivi sitten vähän Utun mieliksi laittoi senkin kyljelleen ja vähän hieroi tassuja, ja täähän makasi reporankana silmät kiinni koko toimituksen. Ensi kerralla siis Utullekin oma tunti, kiitos!

Almost there

Ootteko koskaan ajatelleet, että Biltemasta kannattaa ostaa koiratarvikkeita? En ollut mäkään, kunnes piipahdettiin tuossa joulun alla Jennan kanssa ostoksille, ja oli kyllä halvin reissu jonka oon kuunaan tehnyt. Koko idea oikeastaan lähti siitä kun bongasin Bilteman kuvastosta just sen oikeantyyppisen naksuttimen hukkuneen tilalle, sillä mä en tykkää laatikkomallin naksuista ja tuolta kun irtosi kohonappinen versio vielä kliksulla ja kierrevaijerilla varustettuna reilulla eurolla niin mä otin heti kaksi. Seriously, oon maksanut aivan vastaavasta vehkeestä varmaan 7,90 eläintarvikeliikkeessä. Samaan syssyyn otin ihan ok-kivan mustavalkoisen juomakupin ja Utua silmällä pitäen 30-senttisen purutyynyn, ja yhteishinta jäi silti alle sen eläintarvikeliikkeen naksuttimen. Wicked.

Joululahjaksi koirat saivat antibiootit silmätulehdukseen, sigh. Onneksi ei tarvinnut lähteä päivystykseen kun aattona tietysti tuon vielä pukkasi kummallekin, sain puhelinreseptin ihan jo sillä että lähin päivystävä vastasi Orivedellä ja mä itse olin koirien kanssa Toijalassa ja kummankin oireilu sulki haavaumat pois diagnoosista. Kävin kyllä aattoa edeltävänä lauantaina valkkaamassa Utun kanssa koirille muhkeat lonkkaluut pitämään ylimääräiset nenät pois ruokapöydästä, ihan hyvin ajoivat asiansa. Eilen kävin vielä hakemassa toistakymmentäkiloa raakaa lihaa ja selkärankoja Lempimuonasta, kun sattuman kautta huomasin järkyttyneenä että puljun myymälä sijaitsee kaikista kyläpahasista juuri Viialassa.

Tänään ostin vielä ennen agilityä Mökölle vetovaljaat, sillä ajateltiin Jennan kanssa perustaa multikansallinen vetovaljakko. Ahkio jää nyt tällä haavaa tulevaisuuteen ja aloitellaan pulkalla, mä en uskalla edes laskea miten paljon mulla on mennyt noihin koiriin rahaa viimeisen kahden kuukauden aikana, ottaen huomioon että nappulaan menee kohta taas viitisen kymppiä ja Mökö pitäisi alkuvuodesta rokottaakin. Niin, ja seuran jäsenmaksukin pitäisi maksaa, samaten kevään rallit. Thank goodness for opintolaina. Mainitsinko jo, että ajattelin ostaa kesällä uuden auton, koska koirat? Kummasti sitä rahaa tuntuu kuitenkin vaan aina olevan kaikkeen hypertärkeään koira-aiheiseen, enpä pääse tuhlaamaan pinnallisuuteen. Ostin itselleni juuri alennusmyynnistä uuden tekniksen ulkoilutakin, mutta siinäkin vähän ajattelin että tää on hyvä agilityssäkin... Joo.

 

Speakin' of it, ollaan tehty ihan hyvää agilityä vaihteeksi. Varsinkin joulua edeltävät perjantaitreenit oli ihan huiput, kun saatiin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kaivettua sitä vauhtia sieltä. Mökö on alkanut hakea putkeen vähän innokkaammin, ja varsinkin A-este on tosi, tosi, tosi hyvä. Siis harjoittelun määrään nähden. Tänään oltiin Jennin kanssa irtovuorolla Koirakoutsin hallilla jossa Mökölle muistuteltiin viimeviikkoista valssia ja puomin kontakteja, Utua laitettiin aluksi apparilla putkeen, mutta ei siinä mennyt kuin kolme toistoa kun sen pystyi lähettämään jo vierellä juosten. Toi pentu menee jo nyt niin lujaa ja varmasti että en tiedä mitä siitä tulee sitten kun sitä voi jo vähän alkaa hypyttämään, taitaa olla melkoiset ääripäät käsissä muutenkin. 

Illalla NPKH:n treeneissä Mökö teki taas saman tempun renkaalla kuin viimeksi ja luistatti ali, mä en käsitä että mistä se on saanut yhtäkkiä päähänsä alkaa tehdä sitä kun Koiranpäivillä ei ollut koskaan sitä ongelmaa. Tokihan se on ollut noissa treeneissä korkeammalla, mutta varma este se on so far ollut. Tänään sitten appari laittoi riman renkaan alle esteeksi, piski posotti tietysti otsansa siihen ja sitten saatiinkin aloittaa koko este alusta.  Kepit meni tänään ihan kivasti kun kokeilin taas vaihteeksi uutta tekniikkaa, vaikka mullehan se vaikeus taas eniten iski kun en osannut yllättäen liikuttaakaan käsiäni (!?). Onneksi kesään on vielä piiitkä matka.

Posti toi, posti toi... Mökön

Paljon on pikkujuttuja jäänyt taas kertomatta joten tää olkoot syysloman official rästientry! Aloitetaan vaikka siitä että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ja teetettyä autonikkunaan tarran koiran valokuvasta, Mököä kun ei (yllättäen) löytynyt yhdenkään puljun valikoimasta. Artun Koiratarvike toimitti nopeasti ja edullisesti mulle hienot Mökö-tarrat, suosittelen mikäli jollakulla on tarvetta vastaavalle tuotteelle. Asensin sen eilen tohkeissani uljaan koira-autoni takaikkunaan ja lopputulos näyttää tältä.

Vietin pitkästä aikaa viikonloppua edellisessä opiskelukaupungissani Hämeenlinnassa jonka koirapuistossa tavattiin sunnuntaina pentuajan toverit Rokka ja Jedi. Olisi pitänyt nauhoittaa se ulina minkä toi koira piti jälleennäkemisen riemusta, ääni oli ihan käsittämätön muuten niin korrektille koiralle. Puolitoista tuntia viihdyttiin siinä sitten rupatellen ja valokuvia ottaen, päivitettiin myös mun puolitoista vuotta sitten ottamani talvikuva kun koirat olivat vielä ihan penskoja.

Rokka, Mökö ja Jedi maaliskuussa 2011

Rokka, Mökö ja Jedi lokakuussa 2012

Meidän Rokastahan kasvoi sitten ihan kohtalaisen iso mies lähemmälti 60 kilon elopainolla, eipä paljon näytä tuo oma piski vieressä miltään. Oli hauskaa kun koirat tapasivat taas pitkän ajan jälkeen ja että saatiin ihan vaan päättämällä sovittua tapaaminen vaikka kaikki kolme asuvat nykyään Hämeenlinnan ulkopuolella. Pakko kyllä ajella joku viikonloppu Ahvenistolle kun tulee lunta, siitä ei paljon lenkkimaasto parane.

Meillä oli eilen pitkästä aikaa toko ja vaikka mua alkuun jotenkin vähän hirvitti niin meillä meni yllättävän kivasti. Otettin alkuun paikalla istumista muutama minuutti jota ollaan tehty niin vähän että kävin muutaman kerran palkkaamassa ihan vaan jotta koira ei heitä pitkäkseen, mutta hienosti pysyi kyllä. Ohjaaja katsoi kaikilta jäävän maahanmenon joka on päässyt rallyn vuoksi vähän ruostumaan, mutta kyllähän se sitten vaan tipahti kun käskettiin ja saatiin vielä kommenttia että aika kivasti meni ja että koira on paljon touhukkaampi kuin yleensä. Itse tietty ennakoin kun jännitti jostain käsittämättömästä syystä kamalasti ja se vasen käsi taas kiertyi tonne alaselkään, pitää oikeasti alkaa kiinnittämään enemmän omiin vartaloapuihin huomiota. Lopuksi otettiin hihnassa seuraamista ja kolmen minuutin paikkamakuu ja voi hittolainen että toi on idioottivarma, ainakin sen kanssa on jotain tehty oikein.

Onnistuin vahingossa eilen nostattamaan koiran virettä eräänlaisella lelupalkalla, kun koira kehujen päätteeksi varasti multa tumpun kädestä ja juoksi hulluna muristen kahdeksikkoa pitkin parkkipaikkaa. Tuli oikein typerä olo että miksi en ole koskaan ymmärtänyt edes tarjota moista, varsinkin kun kuuntelin koko kesän äidin valitusta siitä että puutarhahommia on mahdoton tehdä kun koira varastaa ja rei'ittää joka hansikkaan. Nyt siis hankintalistalla on mahdollisimman rumat mutta lämpimät treenirukkaset jotka pitävät mut lämpimänä ja kestävät koiran palkkaantumisen.

Ja niin, meillä kävi pari viikkoa sitten koirahierojaopiskelija kun Mökö pääsi projektikoiraksi. Hieroja antoi tunnin kevyen ja lämmittelevän hieronnan johon Mökö suhtautui just niinkuin olisi kuvitellutkin, silmänvalkuaiset vaan vilkkuivat silkasta järkytyksestä kun joku räpelsi taukoamatta tunnin, jos joku koira osaa näyttää kiusaantuneelta niin meidän musti. Loppua kohden se kyllä silminnähden jo vähän rentoutui ja varattiinkin tälle viikolle toinen kerta, jospa se ei nyt olisi enää niin outoa. Lihakset olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, hieman jännitettä löytyi oikeanpuoleisesta lavasta joka on kuulemma yleistä harrastuskoirille jotka liikkuvat paljon ohjaajan vasemmalla puolella. Selästä tuntui aluksi löytyvän pientä jumitusta mutta se ilmeisesti aukesi hieronnan aikana.

Aika realistinen kuva alkaa olla koiran kunnosta kun nyt on syksyn mittaan kuvailtu ja hierottu ja harrastettu, hyvä fiilis tulee itselle kun tuntee koiran jo aika monella eri tasolla.

What a bitch

Meillä ollaan oltu hieman hormonaalisia viimeaikoina. Itse en tietenkään myönnä mitään, mutta näyttää siltä että koiralla on nyt kolmansien juoksujensa jälkeen ensimmäistä kertaa jonkinasteinen valeraskaus. Sukat pysyy laatikossa ja vinkulelut on edelleen hengettömiä, luojan kiitos, mutta koira on oppinut morfaamaan nanosekunnissa lahnaksi. Ja närppii taas ruokaansa. Ja änkee aamulla mun viereeni lusikkaan, mikä on vähän kiusallista. Pliis, eikö tän pitänyt jäädä meidän kohdalta väliin?

Tästä - ja monesta muusta seikasta johtuen maanantaiset treenit olivat katastrofi. Mentiin ensimmäistä kertaa vuoteen ohjattuihin tokotreeneihin joissa mut palautettiin takaisin maan pinnalle ilmoittamalla että olen kävellyt puolitoista vuotta väärin, käännöksistä puhumattakaan. Kun olin aikani sahannut 90 asteen käännöksiä yksin sain luvan ottaa koiran mukaan - huomatakseni ettei se tehnyt elettäkään lähteäkseen mun mukaani. Luoksepäästävyydessä se perkele nousi hössöttämään (mikä olikin sitten päivän ainut edes etäisesti innostumista muistuttava tekele) ja paikkamakuussa meni niin vinoon ettei ole ikinä mennyt. Meillä kaikilla on tokoryhmässä se joku joka aina sanoo että ei se oo koskaan noin huonosti joten päätin etten se ole tänään minä ja pidin pääni kiinni, nielin ja hymyilin.

Agilityssä se oli tänään kuitenkin ihan tulessa ja tarjosi siihen malliin kontaktia että melkein itketti, mutta toisaalta irtosi ihan uudella vauhdilla ja itsenäisyydellä kuin koskaan ennen. Se meni jopa pussiin ennen kuin ehdin toiseen päähän kannattelemaan reunusta ja puomilla se juoksi niin etten mä ehtinyt sanoa kuin HYVÄJEE.

Siitä huolimatta että joissain asioissa onnistutaan kerrasta ja jossain ei todennäköisesti koskaan, mun pitäisi oppia hyväksymään se ja lakata vaatimasta ennenkaikka itseltäni niin paljon. Ja lakata peilaamasta itseäni muihin. Tosiasia kuitenkin on että vaikka me mentäisiin ensimmäiseen alokasluokan tokokokeeseen vasta kahden vuoden päästä se on ihan okei. Tai vaikka ei mentäisi ollenkaan. Mulla on tietynlainen koira jolta puuttuu jotain räjähtävän kisauran kannalta oleellista, mutta sitten toisaalta mulla on koira josta monet olisivat ihan hirveän onnellisia. Fiksu, rauhallinen koira jonka kanssa arki on sujuvaa ja helppoa. Kaunis, sopeutuva ja toistaiseksi terve koira. Tiedän että jonain päivänä se ei tule riittämään mulle, mutta nyt se saa riittää ja harrastuksen pitää olla kivaa eikä aina tarvitse olla tavoitteita.

Jonain päivänä mä hankin sen toisen koiran jonka kanssa mulla on alusta asti paremmat resurssit ja enemmän tietoa, ja jos sekään ei aina suju niin sitä sattuu - paremmissakin piireissä.

Parasta A-luokkaa

Tänään oli se päivä jota ehdittiin jännittää aika pitkään, eli treenikaveri Jennan ja Svean BH-koe Nokialla sekä Mökön rakennekuvaus. Turhaanpa jännitettiin sitten kumpaakin, eipä nimittäin olisi voinut paljon paremmin mennä.

Lääkäri suoritti pienimuotoisen terveystarkastuksen ennen rauhoitusta. Silmät, korvat ja suu hyvässä kunnossa, sydänäänet normaalit ja imusolmukkeet jees. Paljon kehuja saatiin hienosta rauhallisesta luonteesta ja kiiltävästä turkista, itsekin taas yllätyin sitä miten toi koira pystyy oma-aloitteisesti nousemaan tutkimuspöydälle ja olemaan siinä pitelemättä koko tutkimuksen ajan. Heittipä vielä maihin kun lääkäri lähti hakemaan anestesiavälineitä vaikka mä olin toisella puolella huonetta.

Kuvat olivat sitten puhtaat mikä oli todella positiivinen yllätys. Toisesta lonkasta lääkäri sanoi että saattaa ortopedin mielestä taipua B:n puolelle mutta hänen puolestaan molemmat ovat priimaa. Ortopedi soittelee kuulemma vielä tämän viikon puolella, mutta eiköhän tässä voi aika hyvillä mielin tuulettaa ja ruveta opettelemaan kontakteja ja nauttia agilitystä.

Vein krapulaisen koiran kotiin toipumaan mun kämppiksen kanssa ja lähdin viideksi tunniksi Nokialle. Tottisosuuden seuraaminen oli tosi mielenkiintoista ja avartavaa ja meidän ranskalainen teki niin hienosti ettei paljon kukaan sit paremmin tehnytkään. Kaupunkiosuus suoritettiin Nokian Citymarketin parkkipaikalla ja helpostihan sekin kaupunkikoiralta sujui ja nyt on Slyan Crispina "Svea" sitten BH ja keväällä katsotaan josko Mökö tulisi perässä.

Katsastettiin eilen rallyn avoimen luokan kylttejä ensimmäistä kertaa koiran kanssa ja aika paljonhan siellä on duunia tehtävänä, nyt on viimeistään tosissaan alettava työstämään takapään käyttöä ja käännöksiä. Lokakuussa ajattelin mennä AVOn korkkaamaan eli vajaat pari kuukautta olisi nyt aikaa intensiiviselle treenille. Maanantaina jatketaan pitkästä aikaa ohjatussa tokoryhmässä HerHaun riveissä ja pistinpä vielä jäsenhakemuksen TamSKille agilityryhmiä silmällä pitäen, katsotaan nyt ensin alokaskurssi ja mietitään sitten sitä lisenssiä. Pitäis ehkä käydä tosin koulussakin jossain välissä...