Loppuvuosi ja uudet kujeet 2017

Lokakuu tarvottiin iloisesti alati pimenevässä paskakelissä ja marraskuussakin käytiin vain kerran tositoimissa kun Utu osallistui rally-tokon piirinmestiksiin NPKH:n joukkueessa. Samalla kilpailtiin toista kertaa avoimessa luokassa. Tuomarina oli kiltti Pia Heikkinen joka oli huomattavasti mun joukkuetovereitani hövelimpi pistelaskija, vähän oli nirkoilla menikö rintamat hypyssä pipariksi eikä peruutuksessakaan ihan niin tasalaatuisia askeleita tullut. Eikä tosta ykköskyltistäkään niin kamalasti tarvitse puhua... Sen sijaan Utulla kovin, kovin hankala sivulta eteensiirtyminen meni näissä kisoissa varsin kivasti ja tekeminen oli muutenkin tasalaatuista ja sievää. On se ihana tyttö. Maarit ja Manu taiteilivat niin ikään avoimesta luokasta hyväksytyn tuloksen ja Eija johdatti Elsan 70 pisteen paremmalle puolelle voittajassa, joten saatiin joukkueelle ihan sijoituskin. Hyvä me! Utu sijoittautui 97 pisteellä avoimen luokan kolmanneksi, mikä oli toki myös mukavaa.

Ahneuksissani ilmoitin sekä Utun että Yllin Koirakoutsin kisoihin joulukuun alkuun, ja taas opittiin läksyä... En oikein päässyt kylässä viikonloppua viettävien ystävättärien takia treenikuplaan, ja kisoihin lähdin melkoisella evvk-asenteella. Treenatakaan ei taidettu syyskuun kisojen jälkeen kuin muutama kerta. Lisäksi alokasluokan toisen rataryhmän loppupäässä olevalle Yllille melkein kahden kisaluokan odottelu oli kerta kaikkiaan liian pitkä, oikein harmitti kun olin niin pönttö että pistin kokemattoman koiran tuohon tilanteeseen. Lisäksi vuoron odottelu täyteentupatussa, vieraassa paikassa varsinkin kun naapurihallissa alkoi yllättäen paukkumaan ja rämisemään oli Yllille vähän too much ja radalle mentiin aika levottomissa tunnelmissa. 

No, rewind. Toisena esteenä ollut hyppy oli autossa ladanneelle Utulle taas kaikkien possukohtausten täyttymysten äiti, ja nyt se rintamasuunta ei todellakaan mennyt enää läpi. Imin kuitenkin happamana alahuulta ja jatkoin, tuskin se olisi uusimalla sen paremmaksi muuttunut. Loppurata meni ihan messevästi muuten, mutta koira oli vähän... off ja jouduin muutaman tarkkuusvirheen vuoksi käyttämään molemmat uusimiset. 270 astetta vasempaan - kyltillä ehti laskea takamuksen maahan ja pyörähdykseen ei jostakin syystä lähtenyt. Lisäksi otettiin muutama pikkunirkostelu jostain mitä en enää edes muista, joten maaliin 83 pisteellä ja RTK2. Fiilis ei ollut kaikkein erityisin palkintojenjaossa, ja meinasinkin remahtaa nauruun kun Karhun Krista ilmoitti, että collie saa tuomarinpalkinnon. Höhötyksen sijasta sain ulos noin 20 desibeliä tavallista luonnottomamman AI MIKS-tiedustelun, johon sain vastaukseksi että koira tekee älyttömän kauniisti ja innokkaasti töitä, hän tykkäsi kauheasti. Täytyy kyllä sanoa että toi palaute ei olisi voinut tulla sopivampaan saumaan, ottaen huomioon että olin haudannut koko kelvottoman rakin hallin taakse hankeen mielessäni noin kuudesti radan aikana. Onkohan ohjaaja aina ihan realistinen ja reilu kaikille osapuolille.. Yllin alkurata meni höperöinniksi, mutta urheasti taisteltiin ihan mukava loppusuoritus jonka lopulla takalisto meni maahan ennen kyynäriä ja kymppi nasahti. Identtiset 83 pistettä maalissa ja hyvä kokemus takataskussa - Ylli selviää, vaikka välillä huimaisikin. 

Agilitya ei kisattu loppuvuonna laisinkaan. Utun sterkkahaava kiristeli ja aiheutti jumppaa, joka on taas asteittain palannut oletettavasti pakkasten ja liukkaiden kelien myötä. Katsotaan, jos vaikka ensi kuussa saisi lisenssin taas tulille jos koira tulee kuntoon. Varsinaisia SM-kisahaaveita mulla ei tälle kaudelle ole, pitkä kisamatka ei houkuttele ja joukkueestakin voisi pitää vaikka tauon tänä vuonna. Hyvät nollat (ja radat ylipäänsä) olisivat silti oikein tervetulleita, joten jotain täytyy viimeistään keväällä saada aikaiseksi. Ylli on edennyt omalla tahollaan hyvin, sen esteosaamisesta puuttuu enää keinun ja puomin vihje-erottelu ja muutaman muunkin esteen kohdalla rutiinia tarvitaan varmuuden saavuttamiseksi. Kepit menevät oikein mukavasti ja hypytkin on hiljalleen nosteltu, joten keväällä startataan ykkösissä - vaikka sitten alkuun hypäreillä vaan. Lopullinen vahvistus Yllin kisakunnolla tuli tänään kun käytiin paikallisessa Evidensiassa virallisissa terveystarkeissa. Selkä, lonkat, kyynärät ja ylimääräisenä pyytämäni olat näyttivät kuvanneen lääkärin silmään oikein hyviltä.

Tänä vuonna koetetaan metsästää Utulle viimeinen avoimen luokan ykköstulos, jonka jälkeen on aika kääntää katseet voittajaluokkaan. Myös Ylli voisi pyrkiä kesäkauden aikana korkkaamaan tokokokeet, eipä siltäkään enää paljoa puutu. Yllin duunilistalla on myös viimeinen hyväksytty tulos rallyn alokkaasta ja avoimen tehokas opiskelu. Utu keskittyy kaikessa rauhassa voittajaan tässäkin lajissa. Siinähän sitä taas on. Ai niin, lupasin myös viedä sterkan myötä aavistuksen patvineen Utun työkaverin sheltin seuraksi Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn, on sekin jotain...

Yllin kyllin Ylliä

Ylli täytti viime viikon torstaina kymmenen viikkoa ja alkaa olla jo melkoinen mötkö. Autossa matkustaminen on ollut alusta asti vaivatonta ja helppoa, joten Ylli on päässyt mukaan suunnilleen joka paikkaan jonne pienen koiran nyt voi vaan viedä. Mätsärissä otettiin kimpassa ilmoja vastaan auton takarontissa Yllin toimiessa virallisena valvojana possunkorvan kera. Viime viikonloppuna vierailtiin Helsingissä Utun ja Yllin kanssa tapaamassa bordercollie-Snötä, mudi-Åta sekä toisen ystävättäreni kahta kissaa. Sunnuntaina käväistiin vielä Urjalan terveyskeskuksen vuodeosastolla tervehtimässä mummuja. Aksakentällä Ylli on käväissyt jo kolmesti jossa juoksennellut siivekkeiden välistä ja käynyt kerran putkessa. Perjantaina kävin talkoilemassa majalla parituntisen ja siinä oli pienellä belgillä ihmisvilinää. 

Helsinkiin lähdettiin alunperin pääosin siksi, että Utu menestyi SCY:n vuoden 2014 colliekisassa ja sijoittui kolmanneksi vuoden sileäkarvainen agilitycollie-kategoriassa. Samalla tuli korkattua rotuyhdistyksen vuosikokoukset, mikä oli ihan mielenkiintoista. Tässä kuussa ei enää lähdetty kuitenkaan starttaamaan, vaan odotellaan suosiolla josko saataisiin helatorstain omat kisat talkoiden osalta siihen kuntoon että ehtisi iltapäivästä kisaamaankin. Siitä viikon päästä onkin jo Utun luonnetesti Jyväskylässä ja aletaan lähestyä Oulun SM-kisoja. Pari viimeistä treenikertaa on mennyt kuitenkin vähän kökösti, Utu on ollut semisti jähmeä ja mä oon ollut vähän kuutamolla. Liekkö ulkokenttä nyt jotenkin erilainen taas hetkeen, mutta ei oo vaan jotenkin lähtenyt. Varasin Utulle hierojan ja loppukeväälle vielä fysioterapian, niin katsotaan ettei ole ainakaan kropassa mitään kremppaa. 

Myös Mökö on menossa fyssarille hoidattamaan lonkkiaan nyt kun injektiot on annettu ja kuurit kuureiltu. Mun toukokuussa alkavan alkeiskurssin innoittamana päätin Mökölle sellaisen ikuisuusprojektin, että lähdetään tekemään sille RTK4-koularia. Mitä oon ehtinyt sen kanssa voittajaa aloitella, ei sitä hommaa mitenkään älyttömästi seuraavaan luokkaan ole. Oikeastaan tuplakäännökset on ainoita mitä ei olla tehty sen kanssa yhtään, oikealla seuraamista ja eteen siirtymistä ollaan otettu torstain treeneissä tyhjissä väleissä ja kyllähän se ne keksi melko vaivatta. Mä aina välillä unohdan miten hyvä koulutettavuus Mököllä loppujen lopuksi on, kuinka helposti siltä pystyy häivyttämään mitä tahansa apuja pois ja miten aktiivisesti se itse etsii ja oppii syy-seuraussuhteita.

Projektikoira Hilma ja maaliskuun treeniturinoita

Alkukuu toi tullessaan vapaakortin ja projektin Agilityn Alkeet Hilmalle, jota ollaan nyt nelisen kertaa päästy toteuttamaan. Hilma on toverini kymmenen kuukauden ikäinen australianpaimenkoira, joka on aikaisemmin harrastanut tokoa, ei siis aikaisempaa kokemusta esimerkiksi agilityesteistä. Lupasin opettaa koiralle alkeita, jotta ohjaaja saa kartoitettua kiinnostustaan lajia kohtaan ja jotta koiran kanssa olisi helpompi jatkaa agilityharrastusta käymättä esimerkiksi yksityistä alkeiskurssia. Listaan Hilman kehittymistä tähän itselleni, jotta osaan suunnitella paremmin jatkoa.

Ensimmäisellä kerralla (1.3) harjoittelussa siivekkeiden välistä kulkeminen, lyhyeksi rullattu putki sekä siivekkeen kiertäminen. Hilma palkkaantuu nameista, mutta ei liikkuvasta tai kuolleesta saaliista. On kovin kiinni ohjaajan kädessä, mutta rauhallisen temperamentin ansiosta oppii nopeasti mistä nami tulee. Juoksee lopputunnista itsekseen kentän toisessa päässä olevaa suoraa putkea. 

Toisella kerralla (4.3) esitellään targetti, joka on sekä Hilmalle että ohjaajalle uusi asia. Opetetaan targetti jotta koira saadaan irti kädestä. Aluksi annetaan syödä vapaasti targetilta, kasvatetaan välimatkaa, estetään fyysisesti samalla hetsaten ja vapautetaan painetta vastaan. Ottaa häiriötä ohjaajan liikkeestä targetin tavoittelussa. Kerrataan siivekkeiden välistä juoksemista ja lisätään putkeen mittaa ja kaarretta. Hilmalla jo halliin tullessa täysin erilainen ilme, on uhmakas kun tehdään lähtöä hallista eikä lähtisi kentältä.

Kolmas kerta (6.3) aloitetaan targetille juoksulla. Yhdistetään targetti ongelmitta siivekkeiden välistä juoksemiseen, koira selvästi työstänyt asiaa tauolla koska homma sujuu hienosti. Tehdään vauhtipätkä siivekkeet - suora putki - siivekkeet - targetti, ei häiriinny vierellä juoksevasta ohjaajasta vaan suuntaa määrätietoisesti ja lujaa targetille. Vaihdellaan ohjauspuolta. Hilma on jo sen verran kiihtynyt tällä kerralla, että nousee lähdöstä ja varastelee. Tehdään odotusharjoituksia joissa ohjaaja palaa hillitysti kiittämään koiraa namin kera ja antamaan uuden odotuskäskyn. Viimeisellä sessiolla yhden siivekeparin kanssa tutkitaan omia vartaloapuja ja tehdään "kasiharjoitusta". 

Neljäs kerta (8.3) aloitetaan Mököllä joka esittelee 2o2o-asennon opettamista sheippaamisen avulla. Sovitaan että Hilma opiskelee sheipattavana oloa ensin kotiympäristössä ja siirretään vasta valmis toiminto halliin (suhteutaan harjoitus koiran nuoreen ikään, aloitetaan aikanaan puomin irrotetulla ajastulo-osalla). Tehdään neljän esteen rataa joka kaartuu oikeansuuntaisesti, kiinnitetään huomiota rytmittämiseen ja ohjauslinjoihin, opiskellaan valssin perusajatusta. Huomataan että Hilman hallista poistaminen nousujohteisesti haastavampaa ;--)

Koska asiaa on tullut lyhyen ajan sisään hirvittävän paljon, panostetaan seuraavat kerrat aiemmin opitun sisällön vahvistamiseen helpohkoilla mutta vaihtelevilla tehtävillä. Hilman ohjaajalla Viivillä on pitkästä liikuntataustasta johtuen hyvä koordinaatiokyky ja oman liikkeen hallinta, melkein kateeksi käy kun alkeiskurssilainen oppii kaiken kahdella toistolla. 

Utu on näillä kerroilla vahvistellut kontaktiesteitä, ohjauskuvioita ja keppikulmia. Varsinainen ratatreeni multa ei ilman kokenutta silmäparia onnistu, joten ollaan tehty yksittäisiä kisoissa esiin nousseita ongelmapätkiä. Utu osaa kiertää hienosti ensimmäisen kepin lähetettäessä alle 90 asteen kulmasta keppien ollessa vasemmalla, mutta oikealla hakee herkästi toiseen väliin, vaatii saattelua tai niiston. Oikean välin löytyessä pujottelee hyvin ja kestää jo rutiinisti valssin ja persjätön kepeillä, suora keppikulma onnistuu kovassakin vauhdissa yhdeksän kertaa kymmenestä. Loppukuusta on taas samassa hallissa skabatkin jonne ajattelin ottaa taas pari starttia. Mökö on ollut tiiviisti mukana tokoilemassa ja naksuteltavana ja sille on suunnitteilla kaverikoirakoulutukseen hakeutuminen myöhemmin keväällä.

Tänään tehtiin myös loppuun paikkamakuu Utulle ja Hilmalle niin että Viivi jäi esiin palkkailemaan Hilmaa ja mä menin piiloon. Hienosti makasi pari minuuttia yhdellä välipalkalla, vaikka hallissa oli hälinää ja Viivi kävi tepastelemassa vieressä. Tokoon oon pistänyt vauhtia ilmoittautumalla toukokuussa järjestettävään möllikokeeseen ja treenailemalla tiheämmin, luoksetulon stoppi pelaa vaihtelevasti mutta paikkamakuu alkaa järjestyä ja nehän ne meidän avoimen ongelmakohdat oikeastaan ovatkin. Möllin jälkeen päätän että katsonko vielä vanhan avoimen luokan kokeen kesäksi, tekisi kuitenkin mieli käydä sitä edes kerran kokeilemassa myös virallisesti kun niitä liikkeitä on kuitenkin paljon opiskeltu.

We twa hae paidl’t in the burn

2014 on pulkassa ja on aika laittaa oma toiminta suurennuslasin alle. Viime vuoden kirjatut tavoitteet isolla teellä jäivät niukoiksi ja hyvä niin, tänä vuonna keskitytään vielä enemmän olennaiseen. 

Mökö starttasi agilityssa yhden startin verran ja siihen taidetaan myös tyytyä. Selkä kipuli kesällä ja vaikeutti hyppäämistä, joten kun paikat saatiin kuntoon päätin lopettaa koiran turhan rasittamisen. Eipä agility koskaan ole Mökölle kummoinen juttu ollutkaan, joten why bother. Selkä jumii kuitenkin edelleen ajoittain, joten mahdollisimman pian tänä vuonna Mökö menee läpivalaistavaksi nenästä hännänpäähän. Loppukesästä Mökö pääsi muutaman kerran tallaamaan hakumetsään ja saipa se hakeakin Juttaa muutaman kerran ja oli kaikkien yllätykseksi ihan mahdottoman hyvä. Syyskuussa Mökö pääsi nollakoiraksi seuran möllien avoimeen luokkaan ja teki ekstemporee hienon kisanomaisen paikkamakuun. Selkäkivut olivat ikävä juttu, mutta muuten Mököllä lieni ihan mukavaa. Kaikenkaikkiaan Mökön kanssa toimiminen on helpottunut kun on itse sisäistänyt sen että sen kanssa on turha yrittää väkisin tahkota meriittiä pelkästään siksi että kyllä sille saisi jos jaksaisi. 

Utun vuosi alkoi Kankaanpään reissulla jossa lonkka - ja kyynärnivelet sekä selkä todettiin normaaleiksi ja käyttökelpoisiksi. Kevät meni tokoillessa, huhtikuussa käytiin kokeilemassa alokasluokkaa ja taputeltiin se heinäkuun puoliväliin mennessä. Agilityssa startattiin kesäkuussa ja joulukuussa noustiin kolmosiin. Kesällä käytiin myös kerran lampailla ja joitakin kertoja hakumetsässä. Utu oli reipas ja terve koko vuoden ja toimi tarkoituksenmukaisesti kaikessa mihin se tuupattiin. Ihana lämminhenkinen pieni koira. Hyvä koira, josta oon joka päivä kiitollinen.

Kesän ToiSKin kilpatokoryhmä oli hyvä eye opener, joka todisti jälleen kerran sen että en minä näistä asioista vielä ainakaan ihan liikaa tiedä. Mulla on ollut jo jonkin aikaa häilyvä visio tokokoirasta joka ei menisi kokeeseen suorittamaan ulkoa opittuja liikesarjoja vaan tekisi tarkasti ja kuulolla ärsykekontrollissa olevia asioita, mutta ylempien luokkien liikkeitä treenaillessa on välillä saanut huomata että näin ei ainakaan alokasluokan kohdalla ole meillä ollut. Enkä mä oikeastaan edes tiedä onko mussa itsekuria ja säntillisyyttä päästä sellaiseen lopputulokseen, mutta omia treenejäni seuraamalla tulin syksyllä siihen lopputulokseen että jos halutaan hyvää niin palataan takaisin alkeisiin ja kuunteluharjoituksiin. Kevään aionkin käyttää s-i-m ärsykekontrollin vahvistamiseen eri tilanteissa, pientä simppeliä palaa kasvavassa häiriössä. Toisekseen mä tarvitsisin liikkuritreeniä seuruun käännöksiin, joten se on toinen ongelmakohta johon pitänee puuttua ennen koehommia. Ikaalisiin olisi ilmainen koe toukokuulle, jonne voitaisiin mennä katsomaan että miten vanhoilla säännöillä sujuu.

Agilityssa Utu tarvitsee varmuutta ja itsenäisyyttä kepeille ja kontakteille, joten sitä paljon puhuttua tekniikkatreeniä vaan lisää. Muutoinhan se on ihan kolmosluokkalainen, mutta eipä se paljon sitä seikkaa pehmennä että meikäläisellä ei ne lahjat ihan samaa vauhtia ole lisääntyneet. Kun katsoo itseään videolta kisatilanteessa on päällimmäinen tunne lähinnä harmitus - ihanko totta se oma liikkuminen on edelleen noin tahmeaa ja avutonta. Sitten yrittää toisaalta sanoa itselleen että 12 kisastartin kokemuksella on kai kohtuutonta olettaa olevansa huippu-urheilija painetilanteessa. SM-nollia tässä nyt tuskin aletaan enää stressaamaan, kovaa treeniä vaan ja rennosti joukkueeseen jos niikseen tulee. 

Harmituksista viis, parasta vuodessa on kuitenkin ollut oman pään entistä parempi hallitseminen, prokrastinoinnin vähentyminen ja asioiden tärkeysjärjestyksen sisäistäminen. Niitä tuloksia on alkanut tulla, kun niitä ei ole mennyt sydän kurkussa tekemään eikä niille ole antanut liikaa arvoa ja valtaa. Koulutustilanteessa ei ole mennyt hermo pitkään aikaan muuhun kuin omaan kädettömyyteen. En ole potenut enkä jatkossakaan aio potea minkään valtakunnan toko - , agility -, virkkaus - tai kuviokelluntamasennusta. Jos hommat ei tunnu hyvältä, otan selvää mitä voisin tehdä asioille tai pidättäydyn niistä. Pieniä itsestäänselvyyksiä jotka on tehneet hirveästi hyvää mun harrastusmotivaatiolleni. Alkavasta vuodesta on hyvä fiilis, hyviä juttuja tulee tapahtumaan.

Kuulumisia

Sepä alkaapi olla vuosi taasen lopuillaan ja viimeinen kolmannes onkin pistetty aika tehokkaasti hyväntekeväisyyteen koirahommien osalta. Never the less, meikäläiselle laitetaan paperit tassuun kolmen viikon kuluttua ja sitten kun vielä työpaikka on hallussa niin alkaakin olla puitteet kunnossa harrastaa siinä määrin missä on monta vuotta tehnyt mieli, joten sallittakoot laiskottelu tällä kertaa. 

 Ihan takalistoilla ei kuitenkaan olla istuttu. Loka - marraskuun vaihteessa laitettiin pillit pussiin ulkokauden osalta sekä tokon että agilityn ulkotreenien suhteen, mutta aksaamassa on käyty säännöllisen epäsäännöllisesti sekä Wuffilla että Demarilla. Wuffille otin muutaman tuurausvuoron ja näin jälkeenpäin todettakoot että ei se vieläkään ole meidän juttu, kun tilaa on niin kovin vähän. Demarin treenit on luistaneet onneksi varsin mallikkaasti muutamaa keppisotkua ja niistohässäkkää lukuunottamatta ja samaan paikkaan olisikin tarkoitus mennä kolkuttelemaan kolmosten ovia parin viikon päästä. No pressure, kivaa on tuon koiran kanssa onneksi joka tapauksessa. 

 Minä oon itekseni kunnostautunut sen verran, että istun tätä nykyä Toijalan Seudun Koirakerhon hallituksessa ja ensi kesänä alkaa meikäläisen kouluttajan ura rally-tokon alkeis  - ja jatkokurssin merkeissä. Koulutusohjaajakurssille vielä kun saisi itsensä johonkin väliin mahdutetuksi. Alkuvuodesta starttaa koetoimitsijakurssi, jonka kakkososion jälkeen olisi tarkoitus sitten olla aivan oikea agilityn koetoimitsija.

Jos sitä kisaraportin merkeissä sitä sitten seuraavan kerran, jottei ihan tänmoista taukoa tulisi.

Mitäs sitten?

Sivupalkin kaikki koitokset on keväältä ja alkukesältä koiteltu, joten pitäis kai miettiä että mitä sitä sitten yrittäisi seuraavaksi. Mä oon vähän yrittänyt Utun kanssa neuvotella että jospa juoksisit juoksusi nyt niin voisi sitten taas heinäkuussa esimerkiksi tehdä mitä lystää, mutta eipä niitä kaikista varoitteluista huolimatta tunnu kuuluvan. Heinäkuun lopulla on taas colliekennelin kesätohinat joihin tulee ainakin Mujusen Salmen tokokoulutus, eikä siellä oikein sopisi juosta että pojatkin muistaisi siitä päivästä jotain. 

 

Ollaan siis otettu aika rennosti, torstaina treenattiin Jutan kanssa kaksin ja sekä Utulle että mulle tuli hyvää keinutreeniä, Utu teki reippaasti mutta tarkasti kun itse liikuin tasaisesti ja rohkeammin. Perjantaina käytiin vaihteeksi porukalla hiekkapohjalla hakemassa häiriötä urheilutapahtuman pystytyksestä, seuruu ei pelannut ihan kympillä, mutta mäkin kyllä vein huonosti. Myös kaukot olivat tosi tiukassa. Ähky mikä ähky. Mökö makasi BH-paikkamakuun, eikä kuulemma edes katsellut muualle kuin mun selkään.  Maanantaina Utu teki hyvän hyppytekniikkatreenin johon sisällytettiin myös keppikulmia, aika hyvin nekin vaan jo alkaa mennä.

Utu on kärsinyt vähän sellaisesta toisen koiran syndroomasta mitä tulee tuohon varustepuoleen, joten käväisin viime viikolla ennen treenejä Nokian Mustissa & Mirrissä josta Hurtan valjaat ostaessaan sai kaupan päälle pannan, joten nyt Utulla on sitten omat valjaat ja oma pistolukkopanta. Olisin halunnut sylje-saniainen-vadelma - värin (...), mutta se ei kuulunut kampanjaan voi vääryys.

 

Viimeksi tänään oli Jennan kanssa puhetta, että aletaan hiljalleen katsella ilmoja rally-tokokokeisiin ja käydään katsomassa josko saataisiin Svealle ja Utulle viralliset koularit tehtyä tänä vuonna. Tunku kokeisiin vaan tuntuu olevan varsinkin Tampereen suunnalla hirveä, joten asiakseen voisi toki ottaa myös ajella vähän pidemmälle. Tää voisi olla sellainen alokas/ykkösluokkavuosi Utulle, kun taitoa jo sen verran kuitenkin löytyy näistä meidän kohdelajeista, joten RTK1 olisi ihan luonnollinen jatkumo. Elokuussa olisi seuralla taas tarjolla tokokoettakin, niin jos sitä viimeistä ykköstulosta kävisi sitten kokeilemassa. Siihen mennessä ehkä saisin tarmoa teroitella taas noita jääviä ja treenata lisää paikkista.

Janakkalassa olisi aksat kuun vaihteen jälkeen, mutta taitaa olla meidän vihje-erottelun kannalta liian aikaista ja kun noista tuon elikon juoksuista ei tosiaan tiedä. Jos nyt syksyksi saisi ne kontaktit kisakuntoon ja yrittäisi ne loput nollat metsästää, kakkosiin ei taida vielä paukut riittää kuitenkaan. Tai ainakin otin todella lahjakkaasti selkääni viime viikon epiksissä Utulta kisaavien radalla, helvetin välistävedot... Mökö sen sijaan vipelsi maksimöllien kolmanneksi, ehkä mä vien sen kohtapuoleen tositoimiin?

2014

Vuosi alkaa olla lopuillaan joten on tullut aika tirkistää alkuvuoden ensimmäisiin merkintöihin ja katsoa miten paljon omat näkemykset ja toiveet eroavat siitä mihin lopulta vuoden aikana päädyttiin.  Aloitetaan Mököstä ja mietitään samalla mitä seuraavaksi.

Mökö 2013

- RTK2, mutta sellaisella twistillä että kokeeseen ei mennä ennen kuin koira suorittaa radan täydessä kontaktissa. Viime koe oli teknisesti sinänsä hyvä, mutta paremmalla kontaktilla pisteitä olisi mennyt vähemmän.

- Voittajan liikkeisiin tutustuminen. Ei tavoitella kisakuntoa eikä edes kaikkien kylttien hallitsemista, vaan aktivointimielessä oikean puolen seuraamista, puolen vaihtoa edestä, takaa ja välistä yms.

- Agility siihen kunton, että kesällä kehdataan mennä epiksiin, vaikka sitten vaan putkiradalle. Vuoden loppuun mennessä kaikki esteet hallintaan, mutta koska on hyvinkin aikaista sanoa mitään sen tarkemmin niin asetetaan epämääräiseksi ajankohdaksi ykkösten startille vaikka vuosi 2014.

- Seuraaminen ja 90 asteen käynnökset oikeasti kuntoon. Ennakoinnit ja epävarmuudet pois, vihjeiden opettamista ja palkkasana. Täysin epäriikkamaisia riemustakiljumis-mustamakkarasade-palkkoja, lyhyitä pätkiä ja lopetus onnistumiseen. Eli siis varma ja tiivis seuruu. Muita tavoitteita en tokolle aseta, koska tää on se asia mistä kaikki muu on kiinni.

- Ajatellaan BH-koetta rennosti ja hyvillä mielin hauskana juttuna, ja hyväksytään se seikka että ei välttämättä olla menossa sinne vielä hetkeen. After all, kun palveluskoiraoikeuksia ei luonnollisesti ole niin kyse on lähinnä itsensä haastamisesta.

RTK2, check. Täydestä kontaktista en ihan takuuseen menisi, mutta tosi kivastihan se toimi ja parhaansa teki. Voittajan liikkeisiin ei sen sijaan tutustuttu pätkän vertaa, eikä todennäköisesti tulla ihan hetkeen tutustumaankaan. Huomaan tekstistä että oon jättänyt tietoisesti tokokokeeseen osallistumisen pohtimatta koska todennäköisesti pelkäsin että musta ei siihen ikinä ole, mutta kuinkas kävikään. Alkusysäyksestä voisi melkein kiittää Juttaa, joka lajiin perehtymättömänä ilmoittautui toukokuun kokeeseen täysin extemporee ja opetti koiralle kuukaudessa hypyn ja jäävän seisomisen. Se oli oikeastaan se hetki kun mä tajusin että mä otan tän harrastuksen joskus aivan liian vakavasti. Puoli vuotta myöhemmin tehtiin kolmas ALO1. Varsinkin syyskuun koe jäi mieleen siitä, että silloin nyt vaan toimi ihan kaikki juuri niinkuin piti.

No agility sitten. Epiksissä käytiin pitkin kesää eikä oikeastaan kauhean kauaa putkiluokassa viihdytty, Nokialla ja Hervannassa osallistuttiin kisaavien radalle. Esteethän se osaa, mutta ei voi sanoa että esimerkiksi kontaktiesteet olisivat sillä tolalla että ne olisivat sekä nopeat että teknisesti hyvät. Kepit vaativat ihan todella paljon tukea verrattuna Utun keppeihin, mutta Mökölle en ole toistaiseksi kiinnostunut rakentamaan mitään enää alusta. Hallintahan meillä on se mikä toimii ja koira lukee mua yleensä tarkasti. BH-kurssi oli meille äärimmäisen hyödyllinen, mutta varsinainen koe ei tällä hetkellä ihan hirveästi nappaa. Me läpäistäisiin se kyllä, mutta mulla on vähän moraalisia ongelmia viedä varsin kysytty koepaikka koiralla joka ei sillä tittelillä tule ikinä mitään tekemään ja mua vähän napostaa A-osuuden jäävien pölkkypäiset erityispiirteet.

Alkavana vuonna 2014 mennään rennosti starttaamaan ykkösluokkaan aksassa ja treenaillaan tokon avointa luokkaa. Sen kummempaa en Mököltä tällä haavaa tohdi vaatia. 

Utu 2013
- Treenaamiseen ja treeniympäristöön totuttelu, helppoja mutta monipuolisia perustehtäviä agilityesteillä rakenteen kehityksen sallimalla nopeudella. Hallilla leikkimistä ja luoksetuloa häiriössä. Alkeita alkuun itsenäisesti ja myöhemmin ohjatusti. 

- Muutamat hakutreenit kesällä, kokeillaan ja ihmetellään ja katsotaan miten pentu syttyy. Ehkä jopa viestin alkeita, jos saadaan jonkunnäköisellä porukalla haalittua aiheesta tietoa. 

- Alokasluokan liikkeet haltuun niin, että 2014 päästään tokokokeesen. Koska minähän menen tuon kanssa kokeeseen, vaikka saataisiin loppusaldoksi kolme pistettä. Koska moottoria on ja kaikki virheet on jo tehty vanhemman koiran kanssa, kaikki edellytykset siis on. 

- Rally-tokoa Utun kanssa ei tehdä ennen kuin nuo tokon alokasluokan liikkeet on hallussa. Se kun on muutenkin vähän sellainen mun ja Mökön hömpsöttelylaji, mutta RTK1 voitaisiin käydä tekemässä kisavarmuusmielessä. Ei kuitenkaan se ihan ykkösprioriteetti. 

- Ja koska tyttö on tavattoman nätti, niin muutamat mätsärit käydään ennen virallisia näyttelyitä jotta sitä kehtaa kasvattajalle antaa esitettäväksi.

Tuntuu merkilliseltä ajatella että Utu on todellakin ollut viisikuinen kun oon kirjoittanut tätä, sillä vaikka se onkin edelleen varsinkin henkisesti aika pieni vielä niin aika täysipainoisestihan sitä on voinut treenata jo monta kuukautta. Utu osaa tällä hetkellä kaikki agilityesteet keinua lukuunottamatta, itsenäisyydessä on puutteita oikeastaan enää puomilla ja A-esteellä. Utu myös syrjäytti Mökön varsin pian ensisijaisena treenattavana ja tekee tänä päivänä treeneissä ihan samaa rataa kuin kolmosluokan koirat.

Tokon alokasluokka alkaa olla ihan hyvin hanskassa, enemmän tai vähemmän valmista on myös noudon, kaukojen, tunnarin, ruudun ja hyppynoudon kanssa. Mulla on ajatuksena käyttää talvikausi siihen että opiskelen koiran kanssa keskitason häiriössä kaikki alokasluokan liikkeet sille mallille että muutaman kuukauden ryhmätreenin jälkeen alan katsella koepaikkaa. Rally-tokoon ei erityisesti keskitytty, mutta eipä siitä oikeastaan puutu kuin sivulta eteen siirtyminen ja edessä eteneminen. Hakutreeneissä käymiseen uhrattiin vielä vähemmän ajatusta, sillä ajatus hakumetsästä on edelleen ihan yhtä epämielenkiintoinen kuin aina. Muutamat mätsärit käytiin ja muutamat virallisetkin näytelmät ihan hyvällä menestyksellä ja minä jopa esitin joka kerta, mutta ei tästäkään oikein meidän harrastusta tullut. Ihan mukavia sosiaalisia tapahtumia varsinkin omalla porukalla. 

Utulle siis toivon ensi vuodelta paljon hyviä treenejä sekä agilityn että tokon parissa, jonkin uuden hauskan vauhtilajin kuten flyballin  kokeilemista, Anne-Marin kanssa paimenessa käymistä sekä kilpailemisen aloittamista niin tokon, agilityn kuin rally-tokonkin parissa, sekin kun nyt lopulta keväällä virallistuu ja olisi edelleen ihan mukava kokemus ennen tokokoetta. Mä sitäpaitsi taas marraskuussa vähän lämpenin lajille kun muistin että miten mukavaa se on.  Tässähän tätä taas sitten olisi.

3 x 1

Kuten kuvasta näkyy, Mökö sai tänään viimeisen koulutustunnukseen oikeuttavan ykköstuloksensa TamSKin kokeessa Lempäälässä. Tuomariksi oli alunperin ilmoitettu Kari Kielo, mutta hän oli estynyt saapumasta paikalle joten viime hetkellä tuomariksi vaihtui Ralf Björklund. Mulla ei ollut kummastakaan miehestä minkäänlaista ennakkokäsitystä, joten tuomarinmuutos ei mussa oikein mitään tunteita herättänyt. Yhden Björklundin tuomaroiman kokeen katsoin YouTubesta, ja ihan mukavalta tyypiltä vaikutti. 

Mökö ei ollut tänään ihan parhaassa vireessä, se oli selvästi väsynyt usean päivän reissusta mun vanhemmille ja eilen vielä kertasin sille muutaman liikkeen. Edes se ruokarippunen jonka annoin sille illalla ei meinannut oikein maistua. Tänään käytiin vain aamulenkillä ja myöhemmin treenaamassa pelkästään Utun kanssa, edes se ei herättänyt Mökössä toivottua täpinöintiä. Koepaikalla Mökö oli ihan jees, en mä toisaalta sitäkään toivo että se höpinöi ja haukkuu joka ärsykkeestä koepaikalla.

Koiria oli alokasluokassa neljä, Mökö oli yksilöissä toiseksi viimeinen. Liikejärjestys oli Räsäsen kokeita perinteisempi, joten aloitettiin luoksepäästävyydellä ja paikkamakuulla. Kumpikaan ei tuottanut ongelmia, tuomari ei Mököä tälläkään kertaa kiinnostanut ja paikkiksessa reagoi heti käskyihin. Jostakin syystä se oma seisoskelu siellä kentän laidalla tuntui tänään erityisen pitkältä ja silmissä jopa vähän mustui kun mahaa oli kipristellyt koko aamupävän. Mökön vierestä lähti bordercollie aika pian sen jälkeen kun asetuttiin kehänauhalle, ja se selvästi katsoi mua kysyäkseen ohjetta, mutta jatkoin vaan idioottimaisesti hymyilyä joten se pysyi aloillaan. Tää oli ihan hyvä testi, pitkään aikaan kun ei ole kukaan noussut edes treeneissä. Kymppi siis kummastakin. 

Seuruut olivat peräkkäin ja ne arvosteltiin samoin kuten edellisessä kokeessa, 8 ja 7,5. Hihnatta seuruu ei mielestäni missään tapauksessa ollut edes noin hyvää, matala vire näkyi kaikkein selkeiten juuri siinä. Koira jätätti, seilasi sivusuunnassa ja jopa nuuski maata suorien välillä. Ollaan hinkattu aika paljon käännöksiä viime aikoina ja ne sentään menivät tavallista paremmin. Loput liikkeet olivat ihan ok, jäävästä maahanmenosta 9½, luoksetulosta 9 (koira haukahti istuessaan, what?), seisomisesta 9 ja hypystä 8½. Hyppy oli muuten mukava, mutta Mökö nuuskaisi ensin maata ja sitten vielä hyppyä ja jopa lepuutti nenäänsä hyppyä vasten kun siirryin sen viereen. Varsin reilu arvostelu siinä mielessä siis. Kaiken kukkuraksi saatiin vielä 9 kokonaisvaikutelmasta, mikä siis parani kummastakin edellisestä kokeesta jotka olivat kummatkin mielestäni fiilikseltään huomattavasti parempia. Kyllä mä toki tuossakin kokeessa ihan hyvällä fiiliksellä olin, hymyilin ja muistin kehua koiraa, sillä hyvinhän se vireestään huolimatta toimi.

Koko koe oli vähän sellainen tuhaus kyllä, olin paikalla kaikenkaikkiaan varmaan reilun tunnin. Ykköspaikan vei tosi kivasti toiminut aussienarttu, joka ilmeisesti nollasi jotakin sillä pisteet menivät meidän kanssa lopuksi tasan. Heidän vertailupisteensä kuitenkin olivat korkeammat, joten he veivät ansaitusti ykköspallin ja Mökö sijoittui toiseksi. Hieman toki harmittaa että puolikin pistettä enemmän ja oltaisiin voitettu, mutta parempi että ruusuke meni hienommin töitä tehneelle koirakolle. Kokonaispisteet olivat siis 174, sijoitus 2./4. ja täten kolmas ALO1 ja koulutustunnus TK1. 

Kahden viikon päästä mennään SDP:lle joukkue-SM-kisaan ja sit Mökö pääsee talven mittaiselle tauolle kaikesta tokoa hiemankin muistuttavasti. Avoimesta luokasta en tällä hetkellä osaa enkä edes halua sanoa mitään, treenaamaan aletaan toki keväällä mutta koetavoitteita ei toistaiseksi ole. Seuraavaksi tokokokeeseen menee jokatapauksessa Utu, jonka debyyttiä oon miettinyt collieiden erkkariin Raisioon ensi kesänä. Mökö starttaa kyllä keväällä agilityn ykkösluokassa, kävin lauantaina katsomassa Jannikan startteja SDP:llä ja samalla tirkistelin myös ykkösluokan maxien hyppyradan ja kyllähän me siellä jo pärjättäisiin. 

Kirjoittelen Utun noudosta myöhemmin, nyt nokka kohti veritauteja seuraavaksi kahdeksi viikoksi.

Dear Diary

Lauantaina 3.8 ToiSKin kentällä hyppytekniikkaa Anne-Marin kanssa, harjoittelemassa Pilke, Utu ja Mökö. Aloitus viiden hypyn suoralla, etutassut kourunpuolikkaalle ja tasaloikkaa loppuun saakka etupalkalle. Etäisyyksiä vaihdellen ja lopuksi keskimmäiselle hypylle okseri. Äärimmäisen kuuma päivä, rimat matalalla. Mökö vaati muutaman helpotuksen, Utu teki alusta loppuun täysillä ja juuri kuten piti. Kummankin hyppytekniikka, myös Mökön, kuulemma oivallinen.

Sunnuntaina 4.8 Nokialla ryhmänäyttelyssä Jennan, Maran ja Utun kanssa. Suomalainen tuomari Paula Rekiranta, yksi narttu junnuluokassa.

Tasapainoinen, erittäin hyväntyyppinen nuori narttu. Narttumainen pää. Vielä hieman löysä purenta. P2 alhaalta vasemmalta puuttuu. Hyvä ilme. Hieman pitkät korvat. Hyvä kaula. Lavat voisivat olla viistommat. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvin kulmautunut takaosa. Rodunomaiset, vaivattomat, kevyet liikkeet.

Laatuarvosteluna EH ja luokkavoitto, luonnollisesti. Hammaspuutetta ei Jämsässä huomattu eikä totta puhuen ollut mullakaan tiedossa, maitohampaana mokoma löytyi kyllä. Handeri ei muistanut taaskaan kiinnittää huomiota niskalinjaan, pitää kokeilla esittää edestä ensi kerralla.  Muuten melkeinpä positiivisempi arvostelu kuin toukokuussa, edestä on tosiaan vähän turhan suora mutta takakulmaukset on hienot ja erityisesti lämmittää vaivattomat ja kevyet liikkeet. Utun ravi on kyllä äärimmäisen kaunis, tosin eipä tuosta koirasta hienompaa ole mulle muutenkaan olemassa. Myös käytös oli hillittyä ja asiallista. Isoveli Pongo oli niin ikään Erittäin Hyvä, hauska oli nähdä Tiinaa taas. 

Torstaina 8.8 ekstemporeeilmoittautumisella Tavesia & TamsKia edustavan Sari Kärnän tokokoulutus. Puoli tuntia per ohjaaja, jaoin kummallekin koiralle 15 minuutin setin. Utu oli tutusta paikasta ja naapurikentän agilityistä johtuen vähän vallaton ja seuruu edisti hurjasti, joten tehtiin harjoitusta jossa palkkasin koiran liikkeestä taakse, kutsuin seuruuseen ja merkkasin oikean kohdan ennen kuin koira ehtii liian eteen. Lisää perusasentotreeniä, tiukka ja vakioitu palkan paikka ja S-I-M-vaihtelun viimeisen päälle varmoiksi, siitä on hyvä alokasluokan pohja tehty. Koira teki hyvässä vireessä mielellään.

Mökölle liikkuroitu alokasluokan paikkamakuu, seuruuta ja jäävä seisominen. Tarkoituksena esitellä ongelmakohtia, joita ei sitten esiteltykään kun Mökö teki vimpan päälle kaiken paitsi seuruun käännökset. Hyviä vinkkejä seuruun käännöksiin, vaikutuksen näki heti seuraavassa treenissä. Erityisesti mieltä lämmittävä kommentti siitä, että koirasta näkee että sen kanssa on tehty paljon hyvää työtä. 

Lopuksi vielä Jutan ja Jennin kanssa aksat, ratana koulutusohjaajien koulutuksen rata. Mökö oli kahvilla, Utu teki hommia. Pidettiin toistot minimissä ja lopetettiin aikaiseen. 

Lauantaina 10.8 Palveluskoirien SM-kisat Kaupissa, muutama tunti hakukoirien tottiksien tarkkailua ja silmien peittämistä tarvikekojuilla. Ennakkotiedot pk-tottiksesta ainoastaan BH-koekaavio, valaiseva kokemus ja tietyllä tavalla lohduttavaa, miten paljon varianssia on tuonkin tason kisoissa. En halua vieläkään malinoisia. 

Tiistaina 13.8 Vierailu ToiSKin alkeismaksien ryhmässä Utun kanssa. Päivän teemana takaavienti ja persjättö, koira putkeen ja siksakkia neljän esteen verran. Aluksi koetin pelkkää takaavientiä persjätöllä, koska en muistanut sitä aiemmin Utulle tehneeni. Ei ongelmaa. Putken kanssa muutama toisto jolla ohjaaja myöhässä, kunnes sain tsempattua itselleni että koira hallitsee takaakiertokäskyn tolla rintamasuunnan muutoksella niin hyvin, että voin osoittaa sille suunnan ja jatkaa itse seuraavalle esteelle, se tekee kyllä. Hajotin kakkosesteen kahdesti, tirsk. Pienestä kankeudesta huolimatta kuvio puhtaasti, toisella sessiolla mentiin alusta asti kuten piti. 

Kolmannelle sessiolle muutettiin tehtävää niin, että kummankin puolen esteet yhdistettiin. Ensin koira etukautta esteelle ja heti perään toinen takakautta, persjättö ja sama uusiksi toiselle puolelle. Tokalla estesarjalla meni monta kertaa takaakierroksi, kunnes sisäistin itse mitä pitikään tehdä. Mukavaa palautetta, taitava kenkälusikkani. 

Tällä viikolla peruttiin sitten myös tokokoe, sillä Mökö aloitti juoksunsa. Mikä ihme se toisaalta oli kun koira on pelannut aina kuin kello, vähän vaan toivoin että menisi loppukuulle kun ei millään tavalla ennalta varoitellut. Sen sukupuolikäyttäytyminen kun on ollut viimeisen vuoden sitä luokkaa, että jokaikinen vieras pissa merkataan, aina. Pitää mennä talkoilemaan ensi viikolla ja katsoa millainen möllien aksarata on ja ottaa siihen vaikka pari starttia Utulle, kisaavien ratakin kun jää nyt väliin. Pitää nyt tarkkailla koiran työmotivaatiota ja miettiä sitten uutta koetta, marraskuussa alkaa mulla analytiikkaharjoittelu jonka aikana koiraharrastusta pitää verottaa muutenkin ja minä haluun tuolle sen perhanan koularin. Kaikki kuvat ottanut Martti Jussila, kiitos taas.

Mua polttaa liekit Mökön pään

Entisen avomieheni varsin kehnosti toteuttama Gimmel-sovitus palvelee otsikossa kuvaamaan ei niinkään sitä että Mökö olisi jotenkin kauhean kaksinen Ghost Rider, vaan sitä miten kivasti meillä on sen kanssa mennyt viime viikolla. 

Torstaina tottiskentällä seuruun kontaktia ja luoksetulo ehkä kympistä ilman apparia, hetsausta ja suoraan sivulle. Sain hyvän vinkin kääntyä heti käskyn jälkeen radikaalisti oikealle ettei koira ala vanhasta tottumuksesta edistää eteen. Koira välissä autoon ja lopuksi Jutan ja Pinkin kanssa hömpöttelyä, lyhyt paikkis selkä käännettynä, leikkimistä ja loppupalkan saattelemana autoon. Ohjaaja kommentoi että koira on kuin eri ja itsekin huomaa, että työmoraali on varsinkin seuran kentällä ihan toinen. Oon myös malttanut olla treenailematta liikoja itsekseni ja olla palkkaamatta kaikista puolivillaisista kontaktiyrityksistä lenkillä, koira ehtii jo odottaa tottishommia kun niitä on tarjolla vain harvoin ja lyhyesti ja hyvällä palkalla. Mä melkein uskallan väittää, että jos hommat sujuu samaan tahtiin eikä hormonit heitä kärrynpyöriä, mennään vielä tän vuoden aikana kokeeseen. 

Perjantaina agilityssä ensin yksittäisinä esteinä keppejä, keinua ja A-estettä. Mökö teki ensimmäisen kokonaisen keinunsa ilman että kukaan oli vaimentamassa rämähdystä, eikä koira ollut milläänsäkään. Olin jotenkin ihan varma kun aloitettiin hommat että keinusta varmaan tulee se mörköeste, mutta huolellisesti kun pohjattiin niin keinu menikin heti kättelyssä vähän vahingossa oikein. Videolla keinun lähetyskulmat eivät vaan vielä toimi koska keinua ei ole aiemmin liitetty rataan, mä en osaa ohjata eikä koira suorita sitä vielä täydellä varmuudella. Koira on muutenkin aika väsynyt tuossa treenien loppupuolella kuvatussa pätkässä mikä näkyy mm. kontakteilta varastamisessa, ei meinaa pää pysyä enää mukana. 

Hyvilläni ja yllättynyt olin siitä miten kivaa palautetta sain perjantaina. Sen tiesin, että koira on nopeaoppinen ja tarkka eikä sillä ole juuri ongelmia lukea mua, mutta oli mukava kuulla että mä olen oikeasti paljon parempi kuin mitä itse uskoisin. Agility on kivointa mitä oon lähestulkoon koskaan tehnyt, mutta mä myönnän että se on mulle ajoittain todella, todella vaikeaa. Ollaan kuulemma edistytty koirakkona meidän ryhmästä katsoen paljon, ja vaikka itsestä tuntuukin että ainakin oma touhu on edelleen samanlaista sohloamista motivoi tällainen palaute vaihteeksi ihan hirveästi. Tällä energialla mennään sitten lauantaina korkkaamaan epikset, sitä en tiedä että ollaanko erityisen valmiita mutta eipä se häpeä ole hyllyä ottaa kun kerran uskaltaa yrittää. 

Sormet syyhyäisi jo päästä treenaamaan Utun kanssa vaikka ja mitä, sen verran kontaktinhakuinen ja iloinen tyyppi se on että ongelmat tulee olemaan satavarmasti ihan jossain muualla kuin vireessä. Oon vahvistellut sille viime viikkoina tavaroiden kantamista ja mulle tuomista ja eilen aloitettiin istumisesta seisomaan nousun naksuttelu jonka käsky yleisetetään sitten tarkoittamaan mitä tahansa tilannetta jonka päämäärä on että koira seisoo paikallaan liikkumatta. Toukokuussa ollaan menossa junnuluokkaan meidän kummankin ensimmäiseen näyttelyyn jota varten mennään harjoittelemaan huhtikuussa Linnainmaalle mätsäriin kummankin koiran kanssa, Mökökään ei ole päässyt esiintymään puoleen vuoteen. 

Oon ilmeisesti jonkinnäköisessä etuvetovastuussa meidän piakkoin alkavista TamSKin hallin treenivuoroista, joten ajattelin että ei varmaan tekisi pahaa jos keskityttäisiiin koko porukka alkuun ihan puhtaasti estehakuisuuteen, omille koirille tuun ainakin ottamaan paljon treeniä erilaisille targeteille hakemisesta. Suunnitelmaa on monenmoista siis taas eikä millään malttaisi odottaa että aika kuluisi ja lumet sulaisi.

2013

Moni koiristaan bloggaava seurattavani on uuden vuoden sarastaessa kirjannut ylös seuraavan vuoden tavoitteitaan, enkä mä aio jäädä sen suhteen yhtään huonommaksi. Muistelen myös hetken aluksi viime vuotta ja sen aikana saavutettuja virstanpylväitä, katsotaan miten pitkä lista saadaan aikaiseksi.

Mökö 2012

- Tutustuttiin maaliskuussa rally-tokoon, saavutettin kisakunto kolmessa kuukaudessa ja käytiin korkkaamassa ihkaensimmäiset kisat heinäkuussa. Yhdeksän kuukauden jälkeen vuoden lopussa oltiin viidellä hyväksytyllä startilla tuloksen päässä toisesta koulutustunnuksesta.

- Aloitettiin elokuussa agility yksityisessä koirakoulussa ja marraskuussa päästiin seuraan treenaamaan viikottain kokoontuvassa ryhmässä. Treenattiin myös tokoa sekä rallya viikottain kokoontuvassa ryhmässä.

- Henkilökohtaisesti mulle merkittävin saavutus oli kun opetin silkalla sitkeydellä täysin takapäätään tiedostamattoman koiran kääntymään ensin tokon täyskäännöksen en oikealle, en saksalaisena (vaikka sekin toki vuoden aikana opeteltiin) vaan vasemmalle ja lopulta peruuttamaan mun vierelläni täyden ympyrän.

- Lopuksi mainitsen vielä Jennan ja Svean BH-kokeen seuraamisen itselleni saavutukseksi, huomattavasti helpompi mennä sitten aikanaan itse kokeilemaan kun kokeen kulusta on selvä käsitys.

Mökö 2013

- RTK2, mutta sellaisella twistillä että kokeeseen ei mennä ennen kuin koira suorittaa radan täydessä kontaktissa. Viime koe oli teknisesti sinänsä hyvä, mutta paremmalla kontaktilla pisteitä olisi mennyt vähemmän.

- Voittajan liikkeisiin tutustuminen. Ei tavoitella kisakuntoa eikä edes kaikkien kylttien hallitsemista, vaan aktivointimielessä oikean puolen seuraamista, puolen vaihtoa edestä, takaa ja välistä yms.

- Agility siihen kunton, että kesällä kehdataan mennä epiksiin, vaikka sitten vaan putkiradalle. Vuoden loppuun mennessä kaikki esteet hallintaan, mutta koska on hyvinkin aikaista sanoa mitään sen tarkemmin niin asetetaan epämääräiseksi ajankohdaksi ykkösten startille vaikka vuosi 2014.

- Seuraaminen ja 90 asteen käynnökset oikeasti kuntoon. Ennakoinnit ja epävarmuudet pois, vihjeiden opettamista ja palkkasana. Täysin epäriikkamaisia riemustakiljumis-mustamakkarasade-palkkoja, lyhyitä pätkiä ja lopetus onnistumiseen. Eli siis varma ja tiivis seuruu. Muita tavoitteita en tokolle aseta, koska tää on se asia mistä kaikki muu on kiinni.

- Ajatellaan BH-koetta rennosti ja hyvillä mielin hauskana juttuna, ja hyväksytään se seikka että ei välttämättä olla menossa sinne vielä hetkeen. After all, kun palveluskoiraoikeuksia ei luonnollisesti ole niin kyse on lähinnä itsensä haastamisesta.

Utu 2013

- Treenaamiseen ja treeniympäristöön totuttelu, helppoja mutta monipuolisia perustehtäviä agilityesteillä rakenteen kehityksen sallimalla nopeudella. Hallilla leikkimistä ja luoksetuloa häiriössä. Alkeita alkuun itsenäisesti ja myöhemmin ohjatusti.

- Muutamat hakutreenit kesällä, kokeillaan ja ihmetellään ja katsotaan miten pentu syttyy. Ehkä jopa viestin alkeita, jos saadaan jonkunnäköisellä porukalla haalittua aiheesta tietoa.

- Alokasluokan liikkeet haltuun niin, että 2014 päästään tokokokeesen. Koska minähän menen tuon kanssa kokeeseen, vaikka saataisiin loppusaldoksi kolme pistettä. Koska moottoria on ja kaikki virheet on jo tehty vanhemman koiran kanssa, kaikki edellytykset siis on.

- Rally-tokoa Utun kanssa ei tehdä ennen kuin nuo tokon alokasluokan liikkeet on hallussa. Se kun on muutenkin vähän sellainen mun ja Mökön hömpsöttelylaji, mutta RTK1 voitaisiin käydä tekemässä kisavarmuusmielessä. Ei kuitenkaan se ihan ykkösprioriteetti.

- Ja koska tyttö on tavattoman nätti, niin muutamat mätsärit käydään ennen virallisia näyttelyitä jotta sitä kehtaa kasvattajalle antaa esitettäväksi.

Siinäpä sitten niitä, ei muuta kuin tusaamaan ja vuoden päästä sitten katsotaan että tuliko mistään mitään!

Always a First Time

Tää saattaa tulla nyt varsin monelle yllätyksenä, given the fact että joka media ja naapurin ukko on taivastellut koko päivän samaa, mutta tänään satoi lunta. Mökö pitää kovasti talvesta, muistan kuinka olin henkisesti valmentautunut pissattamaan kahdeksanviikoista kylmästä tutisevaa karvapalloa korkeintaan 8 sekuntia kerrallaan, mutta eihän ne teiskolaiset ihan vähästä hätkähtäneet. Hauskaa, miten koira voi selkeästi olla iloinen eri syistä ja eri tavalla, aamuinen voitontanssi on palanut mun verkkokalvoilleni ikuisesti. Lenkille lähtö oli ensimmäistä kertaa kuukauteen oikeasti kivaa ja mieleistä, mulle tuo lokakuu on aina vähän sellaista pakkopullaa kun on pimeä kuin mörön persiissä ja koira tuo koko metsän mukana himaan.

Maanantaina koettiin ensimmäistä kertaa pienehkö välikohtaus, kun irtokoira otti Mököstä targetin ja nappasi naamasta kiinni metsälenkillä.Vieläkin harmittaa niin pirusti etten ehtinyt reagoimaan sen nopeammin, mutta onneksi päällekävijä oli kymmenkiloinen ja selvittiin naarmuilla. Nyt ollaankin viikon mittaan hoidettu alahuulta hunajasalvalla ja puhdistusaineella ja toivottu ettei heitä mätäpaisetta alullensa. Heti jo eilen sitten eräs yli-innokas vinttikoira olisi tullut järven rannassa tutustumaan, mutta tällä kertaa reagoitiin lenkkikaverin kanssa sen verran nopeasti että elukka paineli infernaalisen mölyn saattelemana häntä koipien välissä tulosuuntaan.

Tässä maassa olisi niin paljon koiramyönteisempi ilmapiiri jos ihmiset eivät jatkuvasti yliarvioisi omia koiriaan tuon irtipidon suhteen. Päällekaranneen koiran omistaja varoitteli pitkän matkan päästä että koira on vihainen ja samaan hengenvetoon totesi "mutta ei oo tota hihnaa tässä nyt just". Jos se koira on tunnetusti niin koiraaggresiivinen että tulee silkalla ilmavainulla ihmisen vieressä istuvaan koiraan matkan päästä kiinni eikä ole pätkääkään kiinnostunut luoksetulohuudoista, niin ei sitä silloin pidetä irti.

Mä pidän hyvinkin vapaamielisesti koiraa irti paikoilla missä liikkuu sekä ihmisiä että muita koiria, mutta kun tuo ei kertakaikkiaan mene ilman lupaa naamalle kun ei muista koirista niin välitä ja oon helvetillisellä duunilla vastaehdollistanut sen hakemaan kontaktia jos se törmää edellä kulkiessaan johonkin tai johonkuhun. Kiukuttaa, etteivät kaikki jaksa pelata samoilla säännöillä vaikka yksi utelias whippet ei munkaan kuppia heitä nurin. No, toistaiseksi I rest my case.

Lauantaina mennään vaihteeksi halleilemaan Sääksjärvelle. Oon vähän pohtinut tuota itsenäisyyspäivän rally-kisaa jos kävisi startin ottamassa. Olisi kiva päästä vaihteeksi halliin kisaamaan, nyt kun ollaan pääsääntöisesti myös harjoiteltu sisätiloissa. Ajattelin kokeilla seuraavin kisoihin hieman erilaista lähestymistapaa, eli ennemmin mennä rennosti hengailemaan kuin pyrkiä väkisin hetsaamaan koiraa valppaaksi. Ennemminkin pitäisi nyt hioa ne tuplaistumiset pois, kuin pyrkiä olemaan nopea ja viilaamaan jotain malikan virettä siihen suoritukseen. Itse kun lakkaisi vielä jännittämästä niin kovasti, en ymmärrä miksi se kokeeseen meneminen on joka kerta niin kamalaa muka.

Haluaisin kauheasti mennä möllitokoon, mutta alueelta ei enää loppuvuotena tunnu löytyvän mahdollisuutta moiseen joten säästettäkööt se vaikka kevätpuolelle sitten. Loppuvuodeksi on muutenkin ihan näppärä määrä hommaa kun agility jatkuu taas ensi viikolla ja sitten on nuo rallihommat kesken. Mä muutenkin vähän odottelen jo sitä uutta tokokaveria jonka kanssa voitaisiin alusta asti lähteä etenemään vähän järjestelmällisemmin. Mutta eikös se ensimmäinen koira saa ollakin vähän sinne päin?

Parasta A-luokkaa

Tänään oli se päivä jota ehdittiin jännittää aika pitkään, eli treenikaveri Jennan ja Svean BH-koe Nokialla sekä Mökön rakennekuvaus. Turhaanpa jännitettiin sitten kumpaakin, eipä nimittäin olisi voinut paljon paremmin mennä.

Lääkäri suoritti pienimuotoisen terveystarkastuksen ennen rauhoitusta. Silmät, korvat ja suu hyvässä kunnossa, sydänäänet normaalit ja imusolmukkeet jees. Paljon kehuja saatiin hienosta rauhallisesta luonteesta ja kiiltävästä turkista, itsekin taas yllätyin sitä miten toi koira pystyy oma-aloitteisesti nousemaan tutkimuspöydälle ja olemaan siinä pitelemättä koko tutkimuksen ajan. Heittipä vielä maihin kun lääkäri lähti hakemaan anestesiavälineitä vaikka mä olin toisella puolella huonetta.

Kuvat olivat sitten puhtaat mikä oli todella positiivinen yllätys. Toisesta lonkasta lääkäri sanoi että saattaa ortopedin mielestä taipua B:n puolelle mutta hänen puolestaan molemmat ovat priimaa. Ortopedi soittelee kuulemma vielä tämän viikon puolella, mutta eiköhän tässä voi aika hyvillä mielin tuulettaa ja ruveta opettelemaan kontakteja ja nauttia agilitystä.

Vein krapulaisen koiran kotiin toipumaan mun kämppiksen kanssa ja lähdin viideksi tunniksi Nokialle. Tottisosuuden seuraaminen oli tosi mielenkiintoista ja avartavaa ja meidän ranskalainen teki niin hienosti ettei paljon kukaan sit paremmin tehnytkään. Kaupunkiosuus suoritettiin Nokian Citymarketin parkkipaikalla ja helpostihan sekin kaupunkikoiralta sujui ja nyt on Slyan Crispina "Svea" sitten BH ja keväällä katsotaan josko Mökö tulisi perässä.

Katsastettiin eilen rallyn avoimen luokan kylttejä ensimmäistä kertaa koiran kanssa ja aika paljonhan siellä on duunia tehtävänä, nyt on viimeistään tosissaan alettava työstämään takapään käyttöä ja käännöksiä. Lokakuussa ajattelin mennä AVOn korkkaamaan eli vajaat pari kuukautta olisi nyt aikaa intensiiviselle treenille. Maanantaina jatketaan pitkästä aikaa ohjatussa tokoryhmässä HerHaun riveissä ja pistinpä vielä jäsenhakemuksen TamSKille agilityryhmiä silmällä pitäen, katsotaan nyt ensin alokaskurssi ja mietitään sitten sitä lisenssiä. Pitäis ehkä käydä tosin koulussakin jossain välissä...

Ajatusten Tonava they say

Hommat rullaa ihan hyvällä mallilla. Ollaan pidetty vähän hiljaisempi viikko treenien osalta kuten povasinkin, agilityssä käytiin toki keskiviikkona viihtymässä ja nyt viikonloppuna meillä on ollut erityisohjelmaa kun treenikaverin spanieli/noutajamixnarttu Miimi oli meillä viihtymässä. Täytyy kyllä sanoa että ajatus toisesta koirasta ei varsinaisesti helpottanut, niin helposti kyllä sujui ulkoilut ja siirtymät näiden kahden sievän ja asiallisen tytön kanssa. Jennan kanssa käytiin tarkkailemassa tänään aamusta möllitoko koirien wellness-tapahtumassa Hakametsässä, ja tulihan sitä taas mätsärikehässä pyörähdettyä kakkossijan verran.

Loppuvuoden kuviot alkaa vihdoista viimein olla selvillä ja asettua pikkuhiljaa tolalleen, en usko että ainakaan positiivisia etenemisyllätyksiä tähän vuoteen enää mahtuu. Agilityn jatkokurssille olisi tarkoitus lähteä mikäli luustokuvaus näyttää vihreää valoa ja hommat maistuu. Tampereen hyvän kisatarjonnan vuoksi pyritään myös siihen että saavutetaan RTK2 ennen koiran toista syntymäpäivää, ensi viikolla ajattelin herätellä vähän treeniseuraa avoimen puolelle. Nyt kun koulukin on taas alkanut on mulla myös väritulostin käytössä, jospa sais puuttuvat kyltit tulosteltua. Pyritään myös osallistumaan vielä tän vuoden puolella edes yhten tokomölliin, kärvistelin hieman tänään kentän laidalla kun tiesin että ihan hyvin olisi mennyt jos tuonne olisi mahtunut.

Agilityssä me tosiaan viihdytään. Treenattiin viime viikolla pöytää joka sujuu meidän vahvan tottelevaisuuspohjan vuoksi aika lailla just niin kuin pitääkin, kepitkin alkaa olla verkoilla aika hyvin hanskassa ja koiran voi jo lähettää hieman kauempaa ja eri kulmista. Vahvasta kontaktista on ollut siinä määrin haittaa että koira keskittyy katselemaan mua sen sijaan että katsoisi esteellä eteensä, yritettiin häivyttää tätä ongelmaa etupalkalla mutta koska ton piskin on pakko olla niin hiton korrekti niin sehän lähestulkoon pysähtyy sille pyytämään lupaa jonka se on oppinut heltiävän milläs muullakaan kuin katsekontaktilla. No, time will tell.

Tokon suhteen meillä on yksi ongelma johon tarvisin jotakuta näyttämään kädestä pitäen miten se kannattaisi hoitaa ja se on se jäätävän vahva oma-aloitteinen perusasento jäävissä liikkeissä ja hypyssä. Jäävässä maahanmenossa ongelmaan on ollut helppo puuttua kiellolla koska istumaan nouseminen vaatii enemmän työtä ja aikaa makuuasennosta, mutta seisomisessa se perse menee penkkiin nanosekunnissa. Oon seisottanut koiraa ja kierrellyt sen ympärillä naksutellen ja ollaan jo siinä pisteessä että koira kestää mut vierellään oikeat kyljet vastakkain mutta heti kun alan kiertämään itseäni kääntyäkseni niin jumalauta kun se takalisto on maassa. Nää on näitä kun 1,5-vuotiaalle on aina sallittu jotain ja sitten eräs kaunis päivä mulle valkenee ettei tätä voinutkaan tehdä ihan tolleen. No, yritetään kovemmin. Tänään myös vahvistelin seuruuta ihan imuttelemalla aloitellen ja lopuksi hieman vaikeuttaen, musta tuntuu ettei se oikea paikka ole vieläkään ihan perillä koiran pienessä päässä niin helpoin lähteä alusta ja tyytyä loistavaan mutta lyhyeen pätkään. Loppuun kuva Suolijärven lenkiltä viime viikolta.