Sivut

tiistai 9. lokakuuta 2018

Yllinkyllin kuulumisia

Photobucketin third party sharing-sekoilu tuli tiensä päähän ja tädillä on asiaa, joten Hundkarusellen taas pyörähtäkööt. Se siis tarkoittaa sitä, että melkein kahden vuoden kuulumiset on purettavana. No kirjoitetaan nyt, voi sitten hamassa tulevaisuudessa palata menneisyyteen.

Vuodesta 2017 jäi päällimmäisenä mieleen Yllin tammikuiset luustokuvat, jotka jouduttiin lonkkien osalta uusimaan vinojen kuvien vuoksi. Kuvautin lonkkien ja kyynärien lisäksi selän sekä olkavarret, kaikki tuli käytännössä terveenä takaisin. Lonkat lausuttiin B/B uusintakuvista, soitin kuitenkin Limanilta perusteita koska ne näyttivät omaan ja kasvattajan silmään varsin hyviltä. Pienestä mataluudesta jäi vähän rajan alle, mutta hyvin ovat kuopissa ja tuntuvat lievästi sanottuna menoa kestävän. Kesällä kävin kisaamassa LeVeKillä viimeisen kerran Yllin kanssa rally-tokon alokasluokassa ja syksyllä startattiin Nokialla avoimessa. Ylli suoritti myös BH-kokeen hyväksytysti ToiSKilla lokakuussa, tuomari piti sen työskentelystä kovasti.

Utu kisasi säännöllisen epäsäännöllisesti agilitya, sm-kisat jäivät sinä vuonna väliin pitkän välimatkan vuoksi mutta piirinmestaruuksissa käytiin olemassa ihan yhtä tasaisen epätuloksekkaita kuin ennenkin. Omassa elämässä tapahtui muutama aika merkittävä kuperkeikka, joten uusiin olosuhteisiin totuttelu haukkasi osansa koiraharrastusrintamalta. Mökö eleskeli koko vuoden terveenä ja erinomaisena kotikoirana. Koko porukka kävi säännöllisesti kraniossa ja pysyi terveenä.

Tein muutamia käytännön järjestelyitä treenieni suhteen, erosin ToiSKista loppuvuodesta 2017, liityin LeVeKille sekä ryhdyin SCY Pirkanmaan sihteeriksi tammikuun vuosikokouksessa. Kaikki ratkaisut olivat hyviä. Toijalassa ei ollut enää mulle sopivia treeniryhmiä ja kouluttamisesta teki mieli pitää taukoa. LeVeK on ollut juuri sellainen kuin toivoinkin ja collieyhdistys on ollut terveellisin yhdistyskokemus pitkään aikaan; kulunut vuosi on mennyt siivillä ihanan ja samanhenkisen porukan kanssa, talkoita on ollut mukava tehdä ja tapahtumissa on ollut äärimmäisen mukavaa.


Keväällä käytiin Yllin kanssa kokeilemassa tokon alokasluokkaa, joka läpäistiin 183 pisteellä ja kolmannelle pallillekin päästiin. Koira ei ihan tehnyt oman tasonsa mukaisesti, vire kärsi hieman taas vähän erilaisesta koesuorituksesta, mutta kesti silti hienosti koko suorituksen. Ylli on juna, sillä vaihteella mennään millä kehään tullaan. Kokemus oli kuitenkin erinomaisen hyvä. Koska meillä on TK1-koiria kotona jo kaksi ja Yllin kanssa pyrkimys on edetä jonakin päivänä erikoisvoittajaluokkaan asti, ei aiota tehdä koulutustunnuksia varsinkaan alemmista luokista. Lisäksi taputeltiin rally-tokon avoin luokka kesäkuussa osallistumalla ensin piirinmestaruuskisoihin NPKH:n joukkueessa ja viikon kuluttua omiin kisoihin. Piirinmestaruuksista tuomisiksi saatiin joukkuehopeaa, johon osallistuttiin Yllin kanssa 97 pisteen tuloksella. Seuran omat kisat tuottivat 91 pistettä, jolla saatiin koulutustunnus.

Utu kävi kesäkuussa kokeilemassa tokon avointa luokkaa Nokialla, mutta helteinen sää, pölyävä kenttä ja koiraa parhaansa mukaan häiritsevä ohjaaja jättivät ykköstuloksen 2,5 pisteen päähän. Että olinkin ihan uskomattoman pihalla, kaikki kunnia Harri Laisille ja liikkeenohjaajarouvalleen kun olivat niin ystävällisiä ja huumorintajuisia. Nollattiin ensin liikkeestä istuminen jonka koira meni maahan, ja viimeinen pönttöniitti tuli kun Utu lähti kiertovihjeellä hyppäämään sivustalla olleen hyppyesteen. Tästä sisuuntuneena käytiin heti heinäkuun alussa Kaukajärvellä sakemanniyhdistyksen kokeessa repimässä se viimeinen ykkönen 278 pisteellä. Kamala, epäinhimillisen pitkä avoin luokka kohtasi siis loppunsa kolmen eri kesän ja viiden kokeen jälkeen ja poiki Utulle koulutustunnuksen TK2. Man, that felt good. Utu kävi myös Vantaalla agility sm-kisoissa tekemässä ensin pari erinomaista lämmittelyrataa ja lopulta kympin joukkueradalla. Yhteistuloksissa NPKH:n maksijoukkue oli jossakin 28. tienoilla, mihin oltiin hyvin tyytyväisiä. Älyttömän kiva reissu hienoissa puitteissa, hienossa säässä.


Ylli starttasi kesäkuussa virallisissa agilitykisoissa YlöKKillä, sillä reissulla ei paljon lippuja liehutettu mutta koira oli tosi hyvässä vireessä ja meni mukavasti. Heinä - elokuun aikana kisattiin kolme starttia, joista kaikista selvittiin nollalla maaliin. Koska Yllin agilityvire on ollut aina hieman mystinen,  päätin ottaa yhden startin kerrallaan, mikä oli oikeastaan aika kiva. Ei tarvinnut kuin olla ennen rataa paikalla, tuhauttaa menemään ja häipyä matkoihinsa. Siinä missä Utu pitää tuoda halliin viime hetkellä ja uskotella sille koko odotteluaika että se on kirjastossa, vein Yllin jo edellisen koiran suorituksen aikana pelipaikoille. Kaulurista hetsaten ja putkia manaten sai lähtöön mukavaa täpinää, voi että miten ihanaa onkaan kun koiralla ei läikähdä vaika sen virettä tahallaan nostaakin. Neljä starttia siis Yllillekin ykkösissä, kakkosiin siirrytään kilpailemaan vielä loppuvuodesta jahka keretään. Piirinmestiksissä käytiin juoksemassa molempien paimenten kanssa 10 ja 20 virhepistettä, mutta joukkue ei valitettavasti lopulta saanut sijoitusta.

Treenasin kesäkauden LeVeKin rallyporukoissa ja laitoin Yllin oikean puolen kuntoon lopulta hyvin pienellä vaivalla. Parin kuukauden intensiivitreenin jälkeen kehtasin laittaa ilmoittautumisen vetämään. Riski kannatti, sillä tehtiin ensimmäisellä voittajan radalla vain yksi kymmenen pisteen virhe, joten maaliin päästiin 90 pisteellä. Sijoituttiin myös luokassa toiseksi. Tästä lisää omasa postauksessaan, kunhan saan aikaiseksi. Pyrittiin myös loppukesästä LeVeKin tokon valmennusryhmään, johon näyttökokeen kautta päästiin. Lisäksi aloitettiin viikottainen tokon ryhmätreeni koirapalvelu Taidoggaalla Kangasalla. Vielä tänä vuonna olisi tarkoitus kerätä rally-tokon voittajasta loput hyväksytyt tulokset ja käyttää kevätkausi mestarin sisäistämiseen. Tokossa tavoitteena on nousta voittajaan ennen ensi kevättä, analyysi tästäkin saanee ihan oman tekstinsä.

Vuosi 2018 on ollut siis varsinkin Yllin osalta ehdottomasti tuloksellisin mun koko 8 koiravuoteni aikana. Ne palaset vaan lopulta loksahti oikeisiin paikkoihin, päästiin yhteiseen mielentilaan ja koira alkoi tuottaa kisoissakin tasaista ja varmaa jälkeä. Utun kanssa olin pitkään mietteissäni, agility on ollut hieman turhan epävarmaa ja tokokin oli tarkoitus lopettaaa avoimeen, mutta tulin sen suhteen toisiin aatoksiin. Sillä on vahva osaaminen kuitenkin useaan voittajan liikkeeseen eikä mitään menetettävää, miksi en siis yrittäisi vielä? Kaikki sen kanssa harjoiteltu aika on henkistä pääomaa molemmille, se on vielä nuori koira ja se on aina valmis. Rally-tokossakin pyritään etenemään vielä, heti kun keksitään, miten noin vilkas ja vasemmalle fiksoitunut piski saadaan toimimaan myös oikealla.


Mökö on iloinen ja terve, se on viettänyt tänä vuonna useamman viikon lainakoirana koirasta haaveilevilla ystävillä ja ilahduttamassa mun vanhempiani. Se tulee joulukuussa ensimmäisenä porukasta seniori-ikään, mutta vuodet sillä olkoot mun puolestani vasta puolessa. Tässä taisi olla oikeastaan tärkeimmät, to be continued

Kaikki postauksen kuvat on ottanut taitava Susanna Kauranen, joka kävi heinäkuussa kuvaamassa SCY Pirkanmaan valokuvauspäivässä Hatanpään Arboretumilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti