Yllinkyllin kuulumisia

Photobucketin third party sharing-sekoilu tuli tiensä päähän ja tädillä on asiaa, joten Hundkarusellen taas pyörähtäkööt. Se siis tarkoittaa sitä, että melkein kahden vuoden kuulumiset on purettavana. No kirjoitetaan nyt, voi sitten hamassa tulevaisuudessa palata menneisyyteen.

Vuodesta 2017 jäi päällimmäisenä mieleen Yllin tammikuiset luustokuvat, jotka jouduttiin lonkkien osalta uusimaan vinojen kuvien vuoksi. Kuvautin lonkkien ja kyynärien lisäksi selän sekä olkavarret, kaikki tuli käytännössä terveenä takaisin. Lonkat lausuttiin B/B uusintakuvista, soitin kuitenkin Limanilta perusteita koska ne näyttivät omaan ja kasvattajan silmään varsin hyviltä. Pienestä mataluudesta jäi vähän rajan alle, mutta hyvin ovat kuopissa ja tuntuvat lievästi sanottuna menoa kestävän. Kesällä kävin kisaamassa LeVeKillä viimeisen kerran Yllin kanssa rally-tokon alokasluokassa ja syksyllä startattiin Nokialla avoimessa. Ylli suoritti myös BH-kokeen hyväksytysti ToiSKilla lokakuussa, tuomari piti sen työskentelystä kovasti.

Utu kisasi säännöllisen epäsäännöllisesti agilitya, sm-kisat jäivät sinä vuonna väliin pitkän välimatkan vuoksi mutta piirinmestaruuksissa käytiin olemassa ihan yhtä tasaisen epätuloksekkaita kuin ennenkin. Omassa elämässä tapahtui muutama aika merkittävä kuperkeikka, joten uusiin olosuhteisiin totuttelu haukkasi osansa koiraharrastusrintamalta. Mökö eleskeli koko vuoden terveenä ja erinomaisena kotikoirana. Koko porukka kävi säännöllisesti kraniossa ja pysyi terveenä.

Tein muutamia käytännön järjestelyitä treenieni suhteen, erosin ToiSKista loppuvuodesta 2017, liityin LeVeKille sekä ryhdyin SCY Pirkanmaan sihteeriksi tammikuun vuosikokouksessa. Kaikki ratkaisut olivat hyviä. Toijalassa ei ollut enää mulle sopivia treeniryhmiä ja kouluttamisesta teki mieli pitää taukoa. LeVeK on ollut juuri sellainen kuin toivoinkin ja collieyhdistys on ollut terveellisin yhdistyskokemus pitkään aikaan; kulunut vuosi on mennyt siivillä ihanan ja samanhenkisen porukan kanssa, talkoita on ollut mukava tehdä ja tapahtumissa on ollut äärimmäisen mukavaa.

Keväällä käytiin Yllin kanssa kokeilemassa tokon alokasluokkaa, joka läpäistiin 183 pisteellä ja kolmannelle pallillekin päästiin. Koira ei ihan tehnyt oman tasonsa mukaisesti, vire kärsi hieman taas vähän erilaisesta koesuorituksesta, mutta kesti silti hienosti koko suorituksen. Ylli on juna, sillä vaihteella mennään millä kehään tullaan. Kokemus oli kuitenkin erinomaisen hyvä. Koska meillä on TK1-koiria kotona jo kaksi ja Yllin kanssa pyrkimys on edetä jonakin päivänä erikoisvoittajaluokkaan asti, ei aiota tehdä koulutustunnuksia varsinkaan alemmista luokista. Lisäksi taputeltiin rally-tokon avoin luokka kesäkuussa osallistumalla ensin piirinmestaruuskisoihin NPKH:n joukkueessa ja viikon kuluttua omiin kisoihin. Piirinmestaruuksista tuomisiksi saatiin joukkuehopeaa, johon osallistuttiin Yllin kanssa 97 pisteen tuloksella. Seuran omat kisat tuottivat 91 pistettä, jolla saatiin koulutustunnus.

Utu kävi kesäkuussa kokeilemassa tokon avointa luokkaa Nokialla, mutta helteinen sää, pölyävä kenttä ja koiraa parhaansa mukaan häiritsevä ohjaaja jättivät ykköstuloksen 2,5 pisteen päähän. Että olinkin ihan uskomattoman pihalla, kaikki kunnia Harri Laisille ja liikkeenohjaajarouvalleen kun olivat niin ystävällisiä ja huumorintajuisia. Nollattiin ensin liikkeestä istuminen jonka koira meni maahan, ja viimeinen pönttöniitti tuli kun Utu lähti kiertovihjeellä hyppäämään sivustalla olleen hyppyesteen. Tästä sisuuntuneena käytiin heti heinäkuun alussa Kaukajärvellä sakemanniyhdistyksen kokeessa repimässä se viimeinen ykkönen 278 pisteellä. Kamala, epäinhimillisen pitkä avoin luokka kohtasi siis loppunsa kolmen eri kesän ja viiden kokeen jälkeen ja poiki Utulle koulutustunnuksen TK2. Man, that felt good. Utu kävi myös Vantaalla agility sm-kisoissa tekemässä ensin pari erinomaista lämmittelyrataa ja lopulta kympin joukkueradalla. Yhteistuloksissa NPKH:n maksijoukkue oli jossakin 28. tienoilla, mihin oltiin hyvin tyytyväisiä. Älyttömän kiva reissu hienoissa puitteissa, hienossa säässä.

Ylli starttasi kesäkuussa virallisissa agilitykisoissa YlöKKillä, sillä reissulla ei paljon lippuja liehutettu mutta koira oli tosi hyvässä vireessä ja meni mukavasti. Heinä - elokuun aikana kisattiin kolme starttia, joista kaikista selvittiin nollalla maaliin. Koska Yllin agilityvire on ollut aina hieman mystinen,  päätin ottaa yhden startin kerrallaan, mikä oli oikeastaan aika kiva. Ei tarvinnut kuin olla ennen rataa paikalla, tuhauttaa menemään ja häipyä matkoihinsa. Siinä missä Utu pitää tuoda halliin viime hetkellä ja uskotella sille koko odotteluaika että se on kirjastossa, vein Yllin jo edellisen koiran suorituksen aikana pelipaikoille. Kaulurista hetsaten ja putkia manaten sai lähtöön mukavaa täpinää, voi että miten ihanaa onkaan kun koiralla ei läikähdä vaika sen virettä tahallaan nostaakin. Neljä starttia siis Yllillekin ykkösissä, kakkosiin siirrytään kilpailemaan vielä loppuvuodesta jahka keretään. Piirinmestiksissä käytiin juoksemassa molempien paimenten kanssa 10 ja 20 virhepistettä, mutta joukkue ei valitettavasti lopulta saanut sijoitusta.

Treenasin kesäkauden LeVeKin rallyporukoissa ja laitoin Yllin oikean puolen kuntoon lopulta hyvin pienellä vaivalla. Parin kuukauden intensiivitreenin jälkeen kehtasin laittaa ilmoittautumisen vetämään. Riski kannatti, sillä tehtiin ensimmäisellä voittajan radalla vain yksi kymmenen pisteen virhe, joten maaliin päästiin 90 pisteellä. Sijoituttiin myös luokassa toiseksi. Tästä lisää omasa postauksessaan, kunhan saan aikaiseksi. Pyrittiin myös loppukesästä LeVeKin tokon valmennusryhmään, johon näyttökokeen kautta päästiin. Lisäksi aloitettiin viikottainen tokon ryhmätreeni koirapalvelu Taidoggaalla Kangasalla. Vielä tänä vuonna olisi tarkoitus kerätä rally-tokon voittajasta loput hyväksytyt tulokset ja käyttää kevätkausi mestarin sisäistämiseen. Tokossa tavoitteena on nousta voittajaan ennen ensi kevättä, analyysi tästäkin saanee ihan oman tekstinsä.

Vuosi 2018 on ollut siis varsinkin Yllin osalta ehdottomasti tuloksellisin mun koko 8 koiravuoteni aikana. Ne palaset vaan lopulta loksahti oikeisiin paikkoihin, päästiin yhteiseen mielentilaan ja koira alkoi tuottaa kisoissakin tasaista ja varmaa jälkeä. Utun kanssa olin pitkään mietteissäni, agility on ollut hieman turhan epävarmaa ja tokokin oli tarkoitus lopettaaa avoimeen, mutta tulin sen suhteen toisiin aatoksiin. Sillä on vahva osaaminen kuitenkin useaan voittajan liikkeeseen eikä mitään menetettävää, miksi en siis yrittäisi vielä? Kaikki sen kanssa harjoiteltu aika on henkistä pääomaa molemmille, se on vielä nuori koira ja se on aina valmis. Rally-tokossakin pyritään etenemään vielä, heti kun keksitään, miten noin vilkas ja vasemmalle fiksoitunut piski saadaan toimimaan myös oikealla.

Mökö on iloinen ja terve, se on viettänyt tänä vuonna useamman viikon lainakoirana koirasta haaveilevilla ystävillä ja ilahduttamassa mun vanhempiani. Se tulee joulukuussa ensimmäisenä porukasta seniori-ikään, mutta vuodet sillä olkoot mun puolestani vasta puolessa. Tässä taisi olla oikeastaan tärkeimmät, to be continued

Kaikki postauksen kuvat on ottanut taitava Susanna Kauranen, joka kävi heinäkuussa kuvaamassa SCY Pirkanmaan valokuvauspäivässä Hatanpään Arboretumilla.

Loppuvuosi ja uudet kujeet 2017

Lokakuu tarvottiin iloisesti alati pimenevässä paskakelissä ja marraskuussakin käytiin vain kerran tositoimissa kun Utu osallistui rally-tokon piirinmestiksiin NPKH:n joukkueessa. Samalla kilpailtiin toista kertaa avoimessa luokassa. Tuomarina oli kiltti Pia Heikkinen joka oli huomattavasti mun joukkuetovereitani hövelimpi pistelaskija, vähän oli nirkoilla menikö rintamat hypyssä pipariksi eikä peruutuksessakaan ihan niin tasalaatuisia askeleita tullut. Eikä tosta ykköskyltistäkään niin kamalasti tarvitse puhua... Sen sijaan Utulla kovin, kovin hankala sivulta eteensiirtyminen meni näissä kisoissa varsin kivasti ja tekeminen oli muutenkin tasalaatuista ja sievää. On se ihana tyttö. Maarit ja Manu taiteilivat niin ikään avoimesta luokasta hyväksytyn tuloksen ja Eija johdatti Elsan 70 pisteen paremmalle puolelle voittajassa, joten saatiin joukkueelle ihan sijoituskin. Hyvä me! Utu sijoittautui 97 pisteellä avoimen luokan kolmanneksi, mikä oli toki myös mukavaa.

Ahneuksissani ilmoitin sekä Utun että Yllin Koirakoutsin kisoihin joulukuun alkuun, ja taas opittiin läksyä... En oikein päässyt kylässä viikonloppua viettävien ystävättärien takia treenikuplaan, ja kisoihin lähdin melkoisella evvk-asenteella. Treenatakaan ei taidettu syyskuun kisojen jälkeen kuin muutama kerta. Lisäksi alokasluokan toisen rataryhmän loppupäässä olevalle Yllille melkein kahden kisaluokan odottelu oli kerta kaikkiaan liian pitkä, oikein harmitti kun olin niin pönttö että pistin kokemattoman koiran tuohon tilanteeseen. Lisäksi vuoron odottelu täyteentupatussa, vieraassa paikassa varsinkin kun naapurihallissa alkoi yllättäen paukkumaan ja rämisemään oli Yllille vähän too much ja radalle mentiin aika levottomissa tunnelmissa. 

No, rewind. Toisena esteenä ollut hyppy oli autossa ladanneelle Utulle taas kaikkien possukohtausten täyttymysten äiti, ja nyt se rintamasuunta ei todellakaan mennyt enää läpi. Imin kuitenkin happamana alahuulta ja jatkoin, tuskin se olisi uusimalla sen paremmaksi muuttunut. Loppurata meni ihan messevästi muuten, mutta koira oli vähän... off ja jouduin muutaman tarkkuusvirheen vuoksi käyttämään molemmat uusimiset. 270 astetta vasempaan - kyltillä ehti laskea takamuksen maahan ja pyörähdykseen ei jostakin syystä lähtenyt. Lisäksi otettiin muutama pikkunirkostelu jostain mitä en enää edes muista, joten maaliin 83 pisteellä ja RTK2. Fiilis ei ollut kaikkein erityisin palkintojenjaossa, ja meinasinkin remahtaa nauruun kun Karhun Krista ilmoitti, että collie saa tuomarinpalkinnon. Höhötyksen sijasta sain ulos noin 20 desibeliä tavallista luonnottomamman AI MIKS-tiedustelun, johon sain vastaukseksi että koira tekee älyttömän kauniisti ja innokkaasti töitä, hän tykkäsi kauheasti. Täytyy kyllä sanoa että toi palaute ei olisi voinut tulla sopivampaan saumaan, ottaen huomioon että olin haudannut koko kelvottoman rakin hallin taakse hankeen mielessäni noin kuudesti radan aikana. Onkohan ohjaaja aina ihan realistinen ja reilu kaikille osapuolille.. Yllin alkurata meni höperöinniksi, mutta urheasti taisteltiin ihan mukava loppusuoritus jonka lopulla takalisto meni maahan ennen kyynäriä ja kymppi nasahti. Identtiset 83 pistettä maalissa ja hyvä kokemus takataskussa - Ylli selviää, vaikka välillä huimaisikin. 

Agilitya ei kisattu loppuvuonna laisinkaan. Utun sterkkahaava kiristeli ja aiheutti jumppaa, joka on taas asteittain palannut oletettavasti pakkasten ja liukkaiden kelien myötä. Katsotaan, jos vaikka ensi kuussa saisi lisenssin taas tulille jos koira tulee kuntoon. Varsinaisia SM-kisahaaveita mulla ei tälle kaudelle ole, pitkä kisamatka ei houkuttele ja joukkueestakin voisi pitää vaikka tauon tänä vuonna. Hyvät nollat (ja radat ylipäänsä) olisivat silti oikein tervetulleita, joten jotain täytyy viimeistään keväällä saada aikaiseksi. Ylli on edennyt omalla tahollaan hyvin, sen esteosaamisesta puuttuu enää keinun ja puomin vihje-erottelu ja muutaman muunkin esteen kohdalla rutiinia tarvitaan varmuuden saavuttamiseksi. Kepit menevät oikein mukavasti ja hypytkin on hiljalleen nosteltu, joten keväällä startataan ykkösissä - vaikka sitten alkuun hypäreillä vaan. Lopullinen vahvistus Yllin kisakunnolla tuli tänään kun käytiin paikallisessa Evidensiassa virallisissa terveystarkeissa. Selkä, lonkat, kyynärät ja ylimääräisenä pyytämäni olat näyttivät kuvanneen lääkärin silmään oikein hyviltä.

Tänä vuonna koetetaan metsästää Utulle viimeinen avoimen luokan ykköstulos, jonka jälkeen on aika kääntää katseet voittajaluokkaan. Myös Ylli voisi pyrkiä kesäkauden aikana korkkaamaan tokokokeet, eipä siltäkään enää paljoa puutu. Yllin duunilistalla on myös viimeinen hyväksytty tulos rallyn alokkaasta ja avoimen tehokas opiskelu. Utu keskittyy kaikessa rauhassa voittajaan tässäkin lajissa. Siinähän sitä taas on. Ai niin, lupasin myös viedä sterkan myötä aavistuksen patvineen Utun työkaverin sheltin seuraksi Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn, on sekin jotain...

Ja pari viikonloppua Nokialla

Syyskuu aloitettiin ensimmäisen viikonlopun agilitykisoilla NPKHlla. Ilmoitin Utun lauantaille kolmeen starttiin ja menin talkoilemaan sunnuntaille mineille ja medeille. Lauantain maksikolmoset aloittivat vasta illalla - ja koko illan satoi tietysti enemmän tai vähemmän vettä. Tuomarina oli ihana Anders Virtanen jotka radat olivat vähän vähemmän ihania, mutta jollakin ilveellä tehtiin silti ensimmäisenä olleelta hyppyradalta nolla. Myöhästyin yhdestä päällejuoksusta ja jouduin korjaamaan koiraa takaisin linjalle ja näin ollen olin varma että saatiin ainakin yksi kielto, mutta ei käsi ollut heilahtanut. Aika riitti neljänneksi ja ilman päällejuoksuhässäkkää olisi mahtanut palkintopalli kutsua. Mua jännitti ennen tota starttia ihan älyttömästi ja koira oli hirveillä kierroksilla, mutta rutiini alkaa selvästi jo vähän ottaa voittoa, kummallakin. 

B-agilityrata oli profiililtaan vielä hankalampi ja sijoittauduin jo neljännellä esteellä huonosti ja kompastuin itse hyppyesteeseen joka levisi. Hylly olisi tullut myöhemmin radalla aika monta kertaa lisää, koira oli vähän vallaton ja mä en oikein saanut enää ajatuksesta kiinni. Kun homma meni ihan mahdottomaksi porsasteluksi otin pienen kontrollipätkän ja poistuttiin. A-agilityrata oli hurjan kiva, ja myös meidän päivän paras vaikka kello huiteli puolta kahtatoista kun radalle päästiin. Nelosesteenä olevalla keinulla vaan tapahtui jotakin merkillistä jonka seurauksena Utu horjahti alasmenolla ja saatiin vitonen. Loppurata oli ihan yhtä juhlaa, tai siltä se ainakin tuntui. Koira tuli ihan mielettömän hyvin ohjauksiin ja posotti menemään lujaa ja varmasti. Samalla harmittaa ja helpottaa ettei näitä ratoja kuvannut kukaan, tän olisin halunnut nähdä uudestaan, mutta toisaalta jos mun illuusio olisi särkynyt olisi varmaan harmittanut kahta kamalammin hahaa. Radalta tuli lopulta vain yksi nolla ja Utun reippaalla vitosella sijoituttiin kolmansiksi. Aavistuksen kirveli se että paremmin hoidetulla keinulla oltaisiin avattu sertitili mutta kun nyt kerran päästiin edes siihen pisteeseen että serteistä pystyi haaveilemaan peräti kahdesti niin täytyy vaan olla tyytyväinen. Ja onpahan jo kolme SM-nollaa. 

Seuraavalla viikolla treenailtiin rally-tokoa tuleviin kisoihin, jotka olivat myös Yllin ensimmäiset kisat ikinä. Aika soitellen sotaan lähdettiinkin, ihan hirveästi ei tullut harjoiteltua pidempiä palkattomia pätkiä ja tekniikkaakin jäi uupumaan muutamasta kyltistä. Alla omatoimitreeneistä koostettu videopätkä, Ylliä ei olekaan tullut ihan hirveästi kuvailtua (eikä kyllä treenattuakaan, ei sen puoleen...).

Kisapäivä oli syyskuiseksi sunnuntaiksi hirveän lämmin, alokasluokka oli viimeisenä ja autossa kurluttamiseen kului "vähän" energiaa, mutta päätin etten hetsaa tai valmistele Ylliä sen kummemmin, vaan menen katsomaan millainen sen suoritus on ihan suoraan autosta revittynä näissä olosuhteissa. Vähänhän se loppua kohti hiipui, mutta jaksoi pieneksi tervuseksi ihan superhienosti ja maaliin päästiin 92 pisteen kanssa.

Utun ensimmäinen avoimen luokan rata oli muuten hyvä, mutta heikosti treenattu perusasennosta eteen siirtyminen maksoi 16 pistettä uusimisineen ja epäonnistumisineen. Radan laidalla läksytettiin että koira olisi pitänyt ensin siirtää eteen keinolla millä hyvänsä ja sitten vasta uusia ja toivoa sormet ristissä että uusiinen onnistuu, mutta kun koira ei osaa niin eipä se silloin vaan osaa. Pyörähdyksen jälkeinen ilopomppu ja jokin muu töppä rokottivat vielä 2 pistettä, joten maaliin 82 pisteen kanssa ja hyväksytty tuloshan se silloin on. Tosi hyvää ja innokasta tekemistä kaikenkaikkiaan, tosta koirasta on kyllä ihan mihin vaan. Maarit häiriintyy videon alussa ampiaisesta, siksi hieman erikoinen alku.

Utun avoimen luokan tusaus jatkuu marraskuussa piirinmestiksissä NPKHn joukkueessa, joten sitä ennen treenataan tuo eteensiirtymä kuntoon ja käsiavuttomaksi kun muuten homma pelaa. Yllillekin lähden tekemään nyt tuota alokkaan koularia jatkamalla perustreeniä ja tekemällä hiljalleen kokeenomaisia, onpahan talveksi jotain tekemistä. Ylli on myös opetellut ankarasti keppejä ja keinua, joten agilityesteetkin alkavat olla hanskassa. Toissaviikolla käytiin koko porukan voimin taas kraniossa paikkailemassa kunkin kolotuksia. Ei kai tässä taas kuin treeniä, treeniä.

Suomen Collieyhdistyksen 70-vuotisjuhla

Viime lauantaina pakkasin nuoriso-osaston ja kevythäkin Toyotaan ja lähdin tyypilliseen tapaani eli myöhässä posotteleman Laukaan Vihtavuoreen. Juhla oli alkanut jo perjantaina tokon rotumestiksillä, mutta mulla ei ollut tällä haavaa sinne koiraa joten aloiteltiin erikoisnäyttelyllä. Kiitos kasvattajanimen oltiin tietysti Utun kanssa luokan ensimmäiset, mutta ehdittiin ihan mainiosti paikalle. 

Utu ei ole käynyt edes mätsärissä yli kahteen vuoteen, joten hyvä käytös oli osittain varmaan shokkia siitä että vieras setä tuli ja tarttui suorilta käkättimeen aika tottunein ottein. Mä en tietysti osannut esittää yhtään niin kuin en osaa esittää mitään meidän koirista, mutta siinä riipuin narun päässä kun brittisetä Alan Jones lausui tuomionsa joka kuului näin. 

Teet correct. Feminine type. Would like a little stronger overall of bone and substance. Clear (clean?) head. Nice eye & expression. Would like a little more underjaw. Coat of good texture and colour. Movement sound, but would like a little more reach and drive. Could be a little tighter front and back. AVO-EH. 

Etukäteen ajattelin että H saattaisi olla sellainen realistinen arviointi, mutta käy se näinkin. Sehän nyt oli jo tiedossa että kaikkea on turhan vähän, liikkeet nyt todennäköisesti johtuvat tönköstä esittäjästä. Esiinnyttiin vielä Utun emän jälkeläisluokassa sekä kasvattajaluokassa jossa kummassakin sijoituttiin neljänsiksi eli päästiin juuri palkinnoille. Jälkeläisluokan tuomarin mielestä meillä oli heikot turkit ja turhan heterogeeninen ryhmä, kun taas kasvattajaluokan tuomarin mielestä turkit olivat hyvät ja koirat edustivat yhtenäistä tyyppiä (naurattaa tää erityisesi siksi että Utu 17 kg ja Pongo 32 kg aseteltiin peräkkäin kasvattajaluokassa). Notta tässä se tuli oikeastaan taas tiivistettyä miksi tää harrastus ei mulle uppoa kyllä niin yhtään, mutta kiva tapahtumahan tuo erkkari muuten on kun näkee vähän kaikkia. 

Sekä Utu että Ylli luovuttivat putkelliset verta Hannes Lohen geenitutkimukseen paikan päällä. Utun luovutus sujui paheksuva ilme naamalla korvat lintassa mutta Ylli ei kyllä nauttinut tilanteesta edes puolta sekuntia. Iltapäivä vietettiin meidän majapaikassa eli Utun Iita-sisaren ja Ville-velipuolen kotona, jossa Ylli otti selkäänsä perheen kissalta ja tutustui ensi kertaa lampaisiin (ja oli ottaa selkäänsä myös niiltä). Illalla syötiin Varjolan tilalla juhlaillallinen jonka aikana pidettiin rotuyhdistystä koskevia puheita ja lopuksi vielä collievisa.

Sunnuntaina törötin pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan odottaen omaa luokkaani rally-tokon rotumestiksissä, joka oli tietysti päivän viimeinen. Keli oli välillä aurinkoinen, välillä sateinen, välillä tuulinen mutta yhtä kaikki todella hiostava ja kostea ja vaikka käväisinkin ihan kelvollisella lenkillä koirien kanssa välissä oli rataantustumisen jälkeen autosta nouseva koira lievästi sanottuna tavallista innottomampi. Rata oli kuitenkin melko helppo ja koirasta oli taittunut juuri sopivasti se eniten virheitä aiheuttava höpinä pois, joten se meni kuitenkin sitten vallan mallikkaasti. Ajattelin maalissa että 90 paremmalle puolelle varmaan jäätiin jos en tössötellyt mitään huomaamattani, mutta kun valuin kisatositteeni perässä toimistolle selvisi että ei sinne tullut edes niitä perinteisiä talutinvirheitä eli täydet 100 pistettä ja RTK1. Alokasluokan colliekisassa toinen sija ja koko kisassa 3. palkinto. Pitänee lötköttää koiraa jatkossakin ennen rallikisoja...

Summa summarum, äärimmäisen kiva juhlaviikonloppu niin ohjelman, majoituksen kuin tulospuolenkin osalta. Huomenna jatketaan collieporukalla höntsäilyä kun kisataan kilpailevissa makseissa Agirodun joukkueviestissä äärimmäisen hölmöiss asusteissa, saa nähdä mitä saadaan aikaan.

Tunnusta mustaa ja vihreää

Pari viime viikonloppua on hujahtanut Nokialla lippuseuran zembaloissa. Viime viikonloppuna talkoilin kaksipäiväisen meidän agilitykisoissa ja suoritin samalla kaksi viidestä koetoimitsijaharjoittelusta. Onneksi Eeva oli laittanut mulle heti ensimmäiseksi eniten kammoamani ratamestariharjoittelun, sainpahan hoidettua sen heti pois alta. Päätin kyllä jo kotoa lähtiessäni että hoidan homman tyynesti enkä panikoi ja pienen alkutakeltelun jälkeen se olikin jo ihan hauskaa puuhaa. Tuomarina oli Viitasen Anne eikä radoissa ollut kauheasti muutettavaa, mutta sain kuitenkin mukavan palautteen Annelta että mulla on kuulemma silmää ja musta tulisi hyvä ratamestari. Jee!

Sunnuntaina tulin aamuun tekemään tuomarinsihteerin osuuden, joka oli sitten jo ihan tosi leppoisa homma. Mua vähän huoletti alkuunsa että mitähän tuosta koetoimitsijaharjoittelusta ylipäänsä tulee kun oon koko lajia harrastanut niin lyhyen aikaa ja kisannutkin ihan tuhauksen vasta, mutta ihan mukavastihan se on tähän asti sujunut. Pitänee TamSKille tarjota itseään talveksi, että keväällä olisi sitten jo kortti taskussa seuraaviin kisoihin. Utua en tällä kertaa ilmoittanut, talkoilu ja kisaaminen samana päivänä on niin älyttömän raskasta ja sillä tuppaa aina lähtemään vähän näpänderistä tuolla Taivalkunnassa. 

Tänään ajelin Utun ja Yllin kanssa taas Nokialle meidän seuran ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihin. Sain lempisuoritusnumeroni ykkösen jolla avattiin alokasluokan ensimmäinen ryhmä, tulin paikallekin sen verran viime tinkaan että ihan hirveästi ei ehtinyt kalabaliikkia itselleen järjestää. Peruskiva rata, kauheasti ne noita pujotteluita nykyään näyttävät lykkäävän vähän joka kisoihin mutta mikäs siinä. Vähän piti talutinta kiristellä, eteenistumiset olivat vähän turhan tiiviitä ja joskus jäivät tapahtumatta (...) ja juoksuosuudessakin olin kehässä kengurun kanssa. Mutta hei, 94 pistettä jälleen ja oon yhtä koetta vaille pääsemässä lopultakin eroon kytkettynä seuraamisesta. Ja ihan hyvä tulos siihen nähden että treenattuhan ei olla suunnilleen kuukauteen, mitä nyt pikaiset eteenistumistreenit ehdin ottaa ratapiirroksen nähtyäni. Jos mä siihen potentiaaliseen RTK1-kokeeseen vähän panostaisin. 

Agilityn rotumestikset olivat vähän mielessä pitkin kesää, mutta firman kulttuuriretki osui samalla päivälle enkä mä tiedä jaksanko mä ajaa ihan niin kauas hyllyttämään että jäävät nyt tänä vuonna välistä. Mutta koska jotain uhosin tälle asialle tekeväni niin ilmoitin sunnuntaille Takuille pari starttia, notta nähdään että tässä neljän kuukauden tauolla jotakin tapahtunut.

Utun loppukesä

Pitkän lauantaiaamun voimalla pitänee kerätä itsensä listaamaan viimeisen kuukauden koitoksia ylös, niitä kun on päässyt taas vähän kertymään. Viikko ennen tokon piirinmestiksiä ajeltiin Keski-Suomeen Utun synnynsijoille collieiden rallytokomestiksiin, joka oli samalla Utun rallytokodebyytti. Säät suosi vielä alokasluokan ensimmäistä ryhmää, rata oli kiva ja ihan meidän tasoisesti menikin, kun säilytettiin 94/100 pistettä. Muutama talutinvirhe ja yksi uusiminen, perussettiä. Oli kiva nähdä koirakavereita ja paljon onnistuneita suorituksia. Karoliina otti muutaman kivan kuvan, kiitos niistä! 

Rally-tokon saralta kuuluu sellaistakin hyvää, että mun jatkokurssilaiset Suvi & bc Raki kävivät mölleilemässä Lempäälässä alokasluokassa ja voittivat koko roskan 99 pisteellä. Vau! Kyllä mä sitten jotain olen osannut kouluttaa ja säännötkin vissiin muistanut, kun noin hienosti meni. Ja kun rally-tokon makuun näin päästiin, niin ilmoitinpa Utun toiseen kisaansa Nokialle, kun kotiseura järjestää syyskuussa kisat. Olispahan talveksi puuhaa, kun kävisi noita alempia luokkia kisaamassa. Yksi "treenikuvakin" löytyy ToiSKin kentältä, siitä kiitos Sami Inomaalle. 

Agilityn osalta puhaltaa uudet tuulet, kun siirryttiin treenaamaan pysyvästi Huittisen Annen ryhmään Sport Dog Parkille. Hain viime kuussa talvikaudelle ja mahduinkin, mutta treenit alkoivatkin jo nyt elokuussa ja päivä on tietysti sama torstai kuin Nokialla. Harmittaa, mutta ehkä vaihtelukin virkistää. Annen tähän astiset treenit ovat ainakin olleet hyvin antoisia ja paljon oivalluksia on jo tullut. Ja tuleepa ainakin treenattua koko talvi säännöllisesti hyvissä puitteissa. 

Sellaisen extemporee-homman vielä järjestin loppukesälle, että heinäkuun kokeiden flowsta voimaa saaneena ilmoitin Utun käyttäytymiskokeeseen. Oon jahkannut sitä vähän toista vuotta ja ja aina jänistänyt, mutta nyt pakotin itseni ilmoittautumaan. Nokialla olisi ollut torstaina myöskin koe, mutta kun se paikkamakuu on aina ollut vähän troubled niin en ehdoin tahdoin halunnut viedä Utua makaamaan kentälle jonka vieressä pyörii agilitytreenit. Ja jos olisin pyytänyt porukoita pitämään tauon mun suorituksen ajaksi, olisivat ne tietysti tulleet katsomaan... Joten varasin paikan eiliselle Hämeenkyröön.

Jotain kehitystä mussa kyllä on taas päässyt tapahtumaan, kun aloin jännittää oikeastaan vasta eilen kun tein töissä lähtöä. Kyröskosken Käyttökoirien kenttä oli todella lähellä aktiivista ampumarataa ja meininki oli pahimmillaan kuin uutena vuotena, olisi voinut olla tiukat paikat jos koiralla olisi ongelmia laukausten kanssa. Muuten puitteet olivat tosi hienot ja kokeessa hyvä fiilis, arvoin itselleni mieleisen suorituspaikankin kun nostin vuoronumeroksi viitosen. Helpotti kun sai katsoa muutaman tottiksen ensin ja varsinkin suorittaa omansa ennen paikkamakuuta. Pariksi saatiin kiltti malinoisnarttu josta ei koitunut meille yhtään sen enempää häiriötä kuin meistä heillekään. Tuomarina oli ihana ja rento Virve Köppä.

Tottis lähti vähän heikosti, kun Utu ei oikein käsittänyt että vaikka tässä on hihna niin tämä on silti seuraamisliike. Voi olla, että on jäänyt vähän tuo hihnan kanssa tekeminen vähemmälle kun kuvittelin jo etten sitä ihan hirveästi enää tarvitse... Tahdinmuutosten jälkeen tekemisen meininki alkoi kuitenkin löytyä ja loppuun teki jo vallan hyvää hihnaseuruuta, henkilöryhmässä heilutti häntää yhdelle ihmiselle mutta teki silti ihan hyvin hommia. Tästä tyydyttävä arvosana, koska se oli, no... Tyydyttävää. Kun napsautin remmin irti alkoi ihan toisenlainen tekeminen, henkilöryhmä meni ihan spot on ja kaavio oli täpäkkä ja Utu nosti itsensä tekemään intensiivisesti hommia vaikka tehtiin pisin pätkä mitä ollaan varmaan ikinä tehty. Unohdin pysähtyä toisen henkilöryhmän jälkeen ja jatkoin vaan suoraan kaavioon, mutta en saanut tästä mitään kommenttia. Ylipäänsä muistin kaavion hyvin enkä juuri mokaillut mitään muuta. BH-kokeen pelastava elementti on kyllä se että kun keskittyy vaan laskemaan askeliaan ei ehdi vahtia koiraa vaan on luotettava siihen että se tekee itse osansa. Vapaana seuraamisesta saatiin arvosanaksi erittäin hyvä ja sitähän se oli.

Jäävä istuminen oli kaikessa liikkeen merkillisyydessä ihan perussettiä ja saatiinkin arvosanaksi erinomainen. Kyllähän se paikallaan istua osaa. Liikkeestä maahan ja luoksetulo meni aika samalla tyylillä, arvosana tippui hyvään oletettavasti siksi että pyysin Utun tietoisesti suoraan sivulle. Paikkamakuussa en huomannut korjata aavistuksen vinoa perusasentoa jonka vuoksi Utun oli vaikea mennä maahan ja jouduinkin antamaan toisen käskyn, mutta muutoin paikkis sujui ongelmitta. Eikä mua oikeastaan edes jännittänyt, varsinkin kun tiesin että koe ei siihen kaatuisi vaikka se keksisikin nousta istumaan. Aika ei lopulta edes tuntunut pitkältä kun samalla seuraili parin tottista sen verran mitä se näkökenttään osui. Tästä arvosanaksi erittäin hyvä, makasi kuulemma tosi hienosti ja varmasti. Näillä puheilla sitten A-osa läpi ja koska kaupungissakaan ei mitään mainittavaa tapahtunut saatiin uusi avaimenperä ja osallistumisoikeus palveluskoirakokeisiin. Kannatti siis pakottaa itsensä, oppi taas uutta koirastakin.

Loppuvuosi keskitytään siis lähinnä rally-tokoon ja agilityyn ja jätetään pitkät, palkattomat suoritukset suosiolla ensi vuodelle. Tokon suhteen olen vähän pohdiskellut että ottaisin talvelle yksityistreenejä jollekin hyvälle kouluttajalle jonka kanssa katsottaisiin kaikki uuden voittajan liikkeet läpi, mutta se on sitten talven murhe tosiaan. Aika hyvin ollaan tää kesä rypistetty, paljon on saatu aikaiseksi ihan tuloksellisesti ja yhteistyö on pysynyt hyvänä, ellei jopa parantunut. On kyllä tosi kiva harrastaa koiralla joka on maailman helpoin ja kiltein kotikoira ja samalla monipuolinen käyttökoira joka kiinnostuu mistä tahansa ja on todistetusti toimiva monissa ympäristöissä ja koettelemuksissa. Rakkain Utu.

And oh my love remind me, what was it that I said?

Huomaa että kesäisin tulee viihdyttyä viikolla kotona aika hävyttömän vähän, kun päivitystahti kutistuu postaukseen kuussa. Vaikka eipä tässä kai mitään lipunnoston arvoista ole tullut tehtyäkään, tasaista treeniä jota on toisaalta ollut paikkapaikoin jo vähän liikaa.

Utulle oon opettanut hypylle targettia ja se on lähtenyt käyntiin hyvin, mutta treeni on ollut aivan liian satunnaista että sitä voisi kutsua millään tavalla osaamisen tavoitteluksi. Oikeastaan on taas käynyt niin kuten aina käy kokeen jälkeen, ei meinaisi kiinnostaa puoleen vuoteen yhtään. Ja koska koe on jo ensi viikolla, on luvassa muutaman liikkeen raivokas kertaaminen ja sitten taas vaan soitellen sotaan. Paikkista otan muutaman kerran muistutukseksi, mutta se nyt tuskin treenin puutteeseen kaatuu kun Utun paikkis on... Utun omituinen paikkis. 

Aksaa ollaan tehty muutamaan kertaan pari settiä viikkoon, kun liityin SportDogParkin treenipörssiin ja kävin tutustumassa Huittisen Annen treeneissä pariin otteeseen. Pistin hakua talvikaudelle ratatreeniryhmään ja nyt vaan toivotaan parasta että mahdutaan, niin olisi säännöllinen hallitreeni mukavan ajomatkan päässä koko talven. 

Viime viikolla käytiin myös neljättä kertaa like everrrr hakutreeneissä ja Utu meinasi revetä verkkareihinsa kun se tajusi mitä ollaan tekemässä. Yksi haamu ja loput kolme ukkoa ääniavulla ja voi vitsi millä raivolla se lähtee ukkoilemaan ja haukkuu passiivista maalimiestä, mamman palveluscollie. Ylli teki ukkosen jyrinässä makkararinkiä ihan menestyksekkäästi, makkara voitti arveluttavan pörinän. 

Sunnuntaisin ollaan rallitokoiltu ja alkeiskurssi saatiin juur taputeltua ja ensi viikolla jatkaa jatkoryhmä. Oon tehnyt laiskasti hihnassa alokkaan ratoja mutta tehnytpä kuitenkin, mikä on ihan jees huomioon ottaen että lauantaina on rotumestikset. Utu osaa kehnosti eteensiirtymisen ja siinä mukana liikkumisen kun ei ole kunnolla opetettu, mutta hauska päivä sen kuitenkin on ennemmin tarkoitus olla kuin rally-tokouran korkkaus. Nappasin kerhon kyltit pariksi viikoksi lainaan ja maanantaina käytiin Nooran ja Göstan kanssa rata rakentamassakin. Kivaa hommaa ja nuorelle tokokoiralle ihan parasta, mutta lieneekö enää mun juttuni kun kaikkea muutakin pitäis.

 Ylli on pissannut sisälle ties milloin viimeksi ja eilen lähti viimeinen vauvakulmuri, pantaan saatiin roikkumaan uusi yhteystietolaatta ja kaikki valtakunnassa hyvin. Ylli on opiskellut lähinnä kentän laidalla pitkänään olemista vaikka kentällä tapahtuisikin jotain, mennyt muutaman kerran putkeen ja tehnyt perusjuttuja, asennonvaihtoja ja malttamista. 

Tänään tehtiin läpimärkä yhteislenkki Hilma-aussien ja Viivin kanssa Niihamassa, hauskaa että näinkin isoon posseen sopii vielä joitakin ulkopuolisia koiria ja kaikilla on mukavaa. Oikeastaan tää on sitä ihan parasta koiranomistamista, katsoa kun ne läträä keskenään kuramontussa ja niillä on niin kivaa ettei oikeastaan edes muista mikä homma on pestä kerrostaloasunnossa kolme isoa koiraa. 

Viikon 21 treenit

Torstaina treenattiin jälleen helatorstain kisojen jälkeen normaalisti, mutta kouluttajana tällä kertaa oli Niemisen Sari. Teemana oli putki-kontaktierottelu jonka Utu ratkaisee lähes aina kontaktin eduksi, joten pieni kuuntelutreeni oli äärimmäisen tervetullut. Radassa oli vähän esteitä mutta hirveästi muistettavaa, Utu teki kuitenkin hyvin ja mäkin olin ihan kartalla. Maltti se vaan olisi meille kisoissakin valttia, pitäisi ihan rauhassa hosumatta ohjata ja selkeästi aina näyttää mitä haluaa.

Perjantaina tokotreeneissä tein takapalkalla ja apparilla kaukokäskyjä ja liikkeestä seisomista, hyvä suunnitelmallinen täsmätreeni ja tavoitteeseen päästiin eli koira ajatteli taas hieman enemmän taakse. Lopuksi jätin Utun hirveän kauas piilosta makaamaan epätavalliseen häiriöön, kun porukka lähti jo parkkipaikoilta autoillaan ja toisaalta muutama treenikaveri jäi lähistölle juttelemaan. Nousi ensimmäisellä kertaa istumaan, korjasin ja makuutin minuutin piilossa helpottamatta. Tätäkin olisi hyvä tehdä enemmän, kun Utun häiriöpaikkamakuut ovat aina menneet koesuorituskaavalla, rivissä koirahäriössä. Ihan hyvä toisaalta tehdä välillä virhe, kun osaamistaso on kuitenkin jo hyvä.

 

Toinen kerta ToiSKin rally-tokon alkeita oli tänään, joten miitattiin Anne-Marin kanssa kentällä ennen kurssia ja tesmailtiin Heikkisen kisarataa jonka olin kopioinut netistä. Mä oon kyllä niin mielissäni noista kerhon kylteistä ja niiden ratkaisuista, vielä kun meidän treenipaikka on ihan törkeän hieno niin mikäs noilla on koulutellessa, saati nyt itse treenaillessa. Lupasin kasvattajalle osallistuvani heinäkuussa Jykylässä pidettäviin colliemestiksiin, joten ratatreeniä oli jo aika saadakin. 

Otin vähän videota jotta näen miltä tekeminen näyttää, ja varsin kivaahan se on. Vähän kontakti tipahtelee kun radalla tapahtuu tokoon verrattuna niin paljon ja eteen siirtymistä ei olla tehty juuri yhtään, joten siinä namiapu. Muuten vedin koko touhun palkatta kun koira oli niin hyvässä vedossa ja kyllähän se nuo alokkaan kyltit tokokoirana hallitsee. 

Mutta voi vitsi miten hieno oli nähdä miten paljon mun kurssilaiset olivat viikossa sisäistäneet. Jokainen koirakko paransi ensi kerran jäykkyydestä ja kömpelyydestä tänään roimasti ja lähes kaikki saivat tehtyä koko radan vallan sujuvasti. Porukkahenki on hyvä ja muiden onnistumisia ihasteltiin tasoeroista huolimatta. Mä ajattelin jo kevättalvesta Viiviä ja Hilmaa avustaessani että tää kouluttaminen voisi olla ihan mun juttuni, ja kyllä se siltä vaan edelleen tuntuu.

Yllin kyllin Ylliä

Ylli täytti viime viikon torstaina kymmenen viikkoa ja alkaa olla jo melkoinen mötkö. Autossa matkustaminen on ollut alusta asti vaivatonta ja helppoa, joten Ylli on päässyt mukaan suunnilleen joka paikkaan jonne pienen koiran nyt voi vaan viedä. Mätsärissä otettiin kimpassa ilmoja vastaan auton takarontissa Yllin toimiessa virallisena valvojana possunkorvan kera. Viime viikonloppuna vierailtiin Helsingissä Utun ja Yllin kanssa tapaamassa bordercollie-Snötä, mudi-Åta sekä toisen ystävättäreni kahta kissaa. Sunnuntaina käväistiin vielä Urjalan terveyskeskuksen vuodeosastolla tervehtimässä mummuja. Aksakentällä Ylli on käväissyt jo kolmesti jossa juoksennellut siivekkeiden välistä ja käynyt kerran putkessa. Perjantaina kävin talkoilemassa majalla parituntisen ja siinä oli pienellä belgillä ihmisvilinää. 

Helsinkiin lähdettiin alunperin pääosin siksi, että Utu menestyi SCY:n vuoden 2014 colliekisassa ja sijoittui kolmanneksi vuoden sileäkarvainen agilitycollie-kategoriassa. Samalla tuli korkattua rotuyhdistyksen vuosikokoukset, mikä oli ihan mielenkiintoista. Tässä kuussa ei enää lähdetty kuitenkaan starttaamaan, vaan odotellaan suosiolla josko saataisiin helatorstain omat kisat talkoiden osalta siihen kuntoon että ehtisi iltapäivästä kisaamaankin. Siitä viikon päästä onkin jo Utun luonnetesti Jyväskylässä ja aletaan lähestyä Oulun SM-kisoja. Pari viimeistä treenikertaa on mennyt kuitenkin vähän kökösti, Utu on ollut semisti jähmeä ja mä oon ollut vähän kuutamolla. Liekkö ulkokenttä nyt jotenkin erilainen taas hetkeen, mutta ei oo vaan jotenkin lähtenyt. Varasin Utulle hierojan ja loppukeväälle vielä fysioterapian, niin katsotaan ettei ole ainakaan kropassa mitään kremppaa. 

Myös Mökö on menossa fyssarille hoidattamaan lonkkiaan nyt kun injektiot on annettu ja kuurit kuureiltu. Mun toukokuussa alkavan alkeiskurssin innoittamana päätin Mökölle sellaisen ikuisuusprojektin, että lähdetään tekemään sille RTK4-koularia. Mitä oon ehtinyt sen kanssa voittajaa aloitella, ei sitä hommaa mitenkään älyttömästi seuraavaan luokkaan ole. Oikeastaan tuplakäännökset on ainoita mitä ei olla tehty sen kanssa yhtään, oikealla seuraamista ja eteen siirtymistä ollaan otettu torstain treeneissä tyhjissä väleissä ja kyllähän se ne keksi melko vaivatta. Mä aina välillä unohdan miten hyvä koulutettavuus Mököllä loppujen lopuksi on, kuinka helposti siltä pystyy häivyttämään mitä tahansa apuja pois ja miten aktiivisesti se itse etsii ja oppii syy-seuraussuhteita.

Jos olisin puu taipuisin ääntäsi vasten

Tänään kävin Lahden Käyttökoirien talvinäyttelyssä avustamassa Utun lähisuvun kanssa, Utun jätin ilmoittamatta sillä hammaspuolena se tuskin olisi kovin vakuuttavaa tulosta tehnyt ja mitä tänään kehän laidalta seurasin niin melkoisen kriittistä oli arvointi. Utun äärisomalla sisarella oli mm. liian löysä kaulanahka, niin ties mitä Utusta olisi sanottu... Puheltiin vähän kasvattajan kanssa että seuraavan kerran vaikka toukokuun sivuerkkariin Noukanniemeen, eipä niitä hampaita sinne suuhun enempiä ilmesty mutta for fun. 

Tasasin unirytmiäni ja kiskoin itseni eilen yhdeksän jälkeen lenkille ja innostuttiin tekemään pikkupakkasessa kymppi, josta koirat saivat olla suurimman osan vapaana. Hyvittelin myöhemmin vielä vähän lisää hiljaista viikkoa ja kävin treenaamassa kummallakin koiralla vaihteeksi rally-tokoa. Onneksi päätin taas ottaa videota touhustani, sillä nyt pitää ihan todella alkaa kiinnittämään Utun kanssa huomiota omaan kehonkieleen. Toi koira seuraisi nätimmin ja varmemmin jos mä lakkaisin varmistelemasta, keräisin ryhtini, suuntaisin katseen oikein ja etenisin aavistuksen reippaammin. 

Pitää muutenkin teettää tän tyyppistä treeniä Utulla enemmän koska esimerkiksi perusasennon toistoja tulee erilaisten liikkeiden kylkiäisenä ihan tuhottoman paljon mutta mielekkäästi. Oikealle kääntyminen paranee videon aikana ihan yhden kerran välillä. Pujottelu on vähän vaikeampi, mutta spiraali menee tosi hienosti. Pientä häiriötä ottaa kartioista, mutta taisi olla ensimmäinen kerta kun treenattiin niiden kanssa muuta kuin ruutua tai merkkiä. Sivulta eteen siirtymiset menivät tosi kivasti ottaen huomioon etten ole teettänyt niitä juuri yhtään, paljon suoremmin eteen kuin Mökö kahden luokankaan jälkeen.

Mökökin teki rallia sitten SM-kisojen. Annoin aika paljon anteeksi edessä olevia perusasentoja, persuksen raahaamista pitkin tanteretta ja sensellaisia höpsöttelyjä, mutta voi ei miten iloisesti ja mielissään ja tarkasti se teki hommia. Ihana Mökö, pitääkö mun nyt alkaa treenaamaan sitä voittajaan kun se pelaa noin kivasti!

Ai niin, Mökön hajuerottelu-videon kuvaamisen yhteydessä naksuttelin myös Utulle, ensiksi vihje-erotteluna seisomista, istumista ja maahanmenoa ja sitten opeteltiin ihan vain bonustemppuna sormien nimiä. Utulla on luonnostaan aika kiva tekniikka noissa asennonvaihdoissa, en ole tietoisesti pyrkinyt hiomaan seisomista mutta varsinkin seisomasta maahan laskeutuminen näyttää hauskalta ja tehokkaalta. Sitä en tiedä miten ajankohtaisiksi voittajaluokan kaukot ikinä tulevat, mutta mä tykkään teettää seisomista myös eri asennoista sillä oon yleistänyt kummallekin koiralle yhden käskyn joka tarkoittaa että pysy paikallasi neljällä jalalla seisten, ja sitä samaa käskyä käytetään jäävässä seisomisessa, asentovaihdoksissa ja luoksetulon pysäytyksessä. Lopuksi teetin vielä testinä tällaisen tehtävän jonka tarkoitus oli mitata koirien kykyä erotella käskyn kohdetta. Joku on ainakin sisäistänyt oman nimensä!

Nii ja kovat dudet reenaa Zeppelinin t-paidassa.

Suomenmestaruusrallit

Hauska ja ihan tuottelias päivä takana Lempäälässä. Ajeltiin aamusella Mökön kanssa ihan kahdestaan kisapaikoille, joissa tarkastettiin ensimmäistä kertaa koiran siru, nyt kun rally-tokon virallistuminen tekee tuloaan. Puoli kymmeneltä alkoi rataantutustuminen ja Mökö oli vuoronumerolla 19. Tuomari oli aika tarkka, mutta koira oli hyvässä vireessä ja hommat oli vanhoja tuttuja, oli jotenkin erityisen kivaa pitkästä aikaa käydä rally-kokeessa. 

Toinen kyltti oli houkutus, johon oli asetettu törppöjen lisäksi iso Ihaa-pehmolelu ja toiselle puolelle ilmeisesti Dentastixeilla täytetty aktivointipallo, ja siihen aktivointipalloon kaatui aika huolellisesti koiraa koko kisan, mutta Mökö piti hyvää kontaktia ja ainoastaan nuuhkaisi kerran maata siitä kohtaa mihin edelliset koirat olivat palloa kieritelleet. Siitä 1 virhepiste. Kolmoskyltiltä otettiin 1 pisteen puutteellinen yhteistyö, mitä en itse hahmottanut kun musta koira tuli vaan eteen vähän vinoon. Se myös palasi takaa niin nopeasti vierelle, etten usko sen ehtineen edes haistaa aktivointipalloakaan. Nelosella, joka oli 360 oikealle lopetin kai pyörimisen turhan aikaisin sillä siitä myös virhepiste, lienikö nimityksellä ohjaajavirhe. Spiraali tehtiin vasemmalle ja ensimmäistä kertaa juosten, Mökö edisti jonkin verran joten kaarteessa poikitti, mistä taas vähän miinusta. Ysikyltti oli istu, askel oikealle, istu mistä otettiin kymppi. Kisaohjeen mukaan koiran tulisi säilyttää rintamasuuntansa koko liikkeen ajan, mikä ei meillä nyt ihan sataprosenttisesti toteudu, mutta ei siitä koskaan aiemmin ole kukaan noin rankasti sakottanut jos ollenkaan. 

No, säännöt on sääntöjä, mutta loppurata meni puhtaasti ja mukavasti ja lopputulemana 86 pistettä sadasta ja RTK2. Sijoittumisesta oli turha edes haaveilla noin isossa kisassa, mutta eipä meillä muita tavoitteita ollutkaan kuin ToiSKin joukkue-edustus ja kiva päivä. Ainakin meidän alokasluokan laekenois veti yli 90 pistettä, eli onnistunut reissu siinäkin mielessä. Mökön kanssa oli kyllä superhauskaa tehdä töitä, jos sen saisi aina toimimaan noin niin sen kanssa voisi tehdä mitä vaan.

Kävin välissä kotona ottamassa Utun kanssa noutoa ja seuruun käännöksiä, saatin palautukseen vauhtia ja varmutta kun korjasin omaa asentoani, liikkeen suuntaa ja palkkasin lelupalkalla taakseni. Myöhemmin päivällä ajeltiin vielä SDP:n ohitse jossa käytiin Utun kanssa katsomassa miten TamSKin porukoilla oli mennyt ja oman joukkueen voittajakoirakko, teki hyvää pienelle apina-automaatille olla ihan rauhassa vaan vaikka hänen agilityhallissaan sattuu ja tapahtuu. Ensi viikolla luvassa treffit 18-viikkoisen nahkapojan kanssa ja pitkästä aikaa agilityä, voi että miten parasta.

Lokakuun viimeiset

Perjantaina 11.10 agilityä majalla Jutan kanssa. Linjassa kepit, hyppy, hyppy, pituus ja mutkaputki, yhdistettiin Utulle keppejä rataan ja opeteltiin etsimään putkea monen esteen takaa. Putken toisesta päästä takaisin tulosuuntaan, neljä välistävetoa. Utun kanssa ei tullut välistävedoista yllättäen oikein mitään, sen ilme oli jo lähdössä tämä ja se sinkoili ja roiski ja sitä oli vaikea saada haltuun. Ja mä olin *rumpujen pärinää* aina myöhässä. Miksi agilityssä ajoittaminen on niin vaikeaaaa. 

Mökön kassa välistävedot meni, mutta ei se nättiä ollut. Se on kuitenkin niin hyvin kuulolla ja sen  verran hidas, että pystyy suorittamaan viivästyneellä ohjauksellakin. Mököä eräs päivä kun pohdittiin niin eihän se juuri virheitä tee, se saa kerättyä itsensä melko vaivattomasti hypyille lyhyilläkin varoitusajoilla, rimat pysyy, eikä se roiski. Ei se myöskään irtoa tai suorita oikein mitään erityisen itsenäisesti, mutta ei kai harrastakseen tarvitse aina kaikkea saada yhdeltä koiralta. Kokeilin Toijalassa sillä keinua muutaman toiston jokin aika sitten ja ihan hyvinhän se meni, saisi vaan olla sekin ripeämpi. 

Mä oon oikeastaan ihan raivostuttavan väsynyt siihen että valitin aikanani niin paljon Mököstä että nykyään ihmiset ovat aina voivottelemassa ja säälimässä kun sen kanssa tulee pienikin epäkohta puheeksi. Mökö on kuitenkin sisimmässään hirvikoira, aivan erityyppinen koira kuin vaikka pentuesisarensa Nika, joka on aktiivinen työnarkomaani ja joka ei ole kiinnostunut tippaakaan riistasta. Kyllä mä näen tuosta koirasta mikä sen Tehtävä tässä maailmassa on, miten se jännittyy jäljellä ja miten lujaa se juoksee metsässä, ja vain metsässä. Se ei oo noutaja, eikä se oo ylösajava, vaan se on tehty toimimaan yksin. Tietenkään se ei ole näin mustavalkoista, koska sitä tasapainottaa moni palveluskoirarotu ja rutinoitunut ohjaajan kanssa työskentely pienestä pitäen, mutta mun mielestäni se selittää hyvin esimerkiksi sitä miksei se tykitä agilityradalla. Se on mun ensimmäinen koira, jolla on muutamaa koetta vaille kolme koularia. Johonkin se raja on perkele vedettävä ja oltava joskus hetki hiljaa ja tyytyväisiä itseensä. 

Maanantaina 14.10 heti alkajaisiksi sänkipellolle aamuaurinkoon, voi kun olisikin joka päivä mahdollisuus. Iltapäivällä Mustavuoreen Kertun (Lubin's Just In Time) ja Brutuksen (Talvilinnan Reino Rahtilento) kanssa colliehommiin. Utu on äärimmäisen koirasosiaalinen ja leikkii mielellään kenen kanssa vaan, mutta jotenkin erityinen suhde sillä on silti kaltaisiinsa. Eräs päivä kävelyllä nähtiin soopeli uros matkan päästä, ja hän hillittömään itkuun pillahti kun siellä olisi ollut Ystävä.

Tiistaina 15.10 tokoiltiin omalla porukalla Kalevassa kentällä, ensin Utun, sitten Mökön kanssa. Utu seurasi, opiskeli jäävää maahanmenoa ja noutoa. Seuruu oli alkuun hataraa harjoituksen puutteesta, mutta tiivistyi toistojen myötä ja alkoi näyttää tosi hyvältä. Maahanmeno ei meinannut tänään onnistua ensimmäisillä pyynnöillä, mutta mikä on tärkeää on se että kun se sinne menee niin siellä se myös pysyy vaikka mä jatkan matkaa. Sekoittelin seuruupätkiä ja maahanmenopätkiä tahallani ennakoinnin välttämiseksi ja hyvin pelasi. Mutta voi vitsit, nouto! Me ollaan rakennettu nouto takaperin ketjuttamalla, ja tänään hän viimein nouti tunnarikapulan täysin kokeenomaisesti. Mah-ta-vaa. Iso kapula koiraa vielä hieman hirvittää, joten oon nyt keskittynyt helpottamaan tehtävää sen verran että noudettava esine on mieluisampi ja vasta sitten aletaan ottamaan kokeenomaisia kapulalla kun liike on varmasti hallussa (ja varsinaista kapulaa on vähän arvotettu lisää). On se hitto hieno.

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin

Viime viikko oli harrasteiden osalta kaikin puolin kohtalaisen mälsä. Keskiviikkona sain tiedon, ettei mahduttu TamSKin pentukurssille, ilmoittautujia kun oli kertynyt jo ensimmäisenä ilmoituspäivänä 21. Agility oli ihan pyllystä, koira hissutteli ja ihmetteli eikä noussut edes pöydälle ilman helpotteita. Ajattelin kuitenkin että noh, otan pari estettä lauantaina kun mennään TamSKille tekemään rallia, ja pentukin pääsee sinne ihmettelemään. Kannatti suunnitella taas, nimittäin lauantain treenit kaatuivat sillä kertaa osanottajapulaan ja mä jäin happamana nuolemaan näppejäni. Olis ollut ihan kiva tietty tehdä vaihteeksi rataa, kun kisatkin oli tulossa. Torstain tenttikin muistutti elämän raadollisuudesta.

Tää viikko ei alkanut periaatteessa yhtään paremmin, sillä kelit muuttuivat yhtäkkiä hyvin epäsuotuisiksi lyhytkarvaiselle rääpäleelle joka oli onnistunut nappaamaan vielä ripulinkin jostain. Maha hoidettiin kuitenkin nopeasti kuntoon piimällä ja Canicurilla, mutta pääsinpä kuitenkin mattopyykille. Pesuveden väristä päätellen oli tosin jo ihan korkea aika muutenkin. 

Alkuviikosta sain kuitenkin huippu-uutisia, TamSK pyrkii järjestämään suuren osanottajamäärän vuoksi uuden kurssi alkuvuodelle (ja mä aion laittaa kellon soimaan kuudelta sinä päivänä kun ilmoittautuminen alkaa...) ja ihan hypersuperjuttuna järjestyi niin, että nää treenaa tästä eteenpäin ympärivuotisesti agilitya Nokian palveluskoiraharrastajissa! Siis how awesome! Mökön kanssa jatketaan siis ainakin kevääseen asti ja sitten aletaan pikkuhiljaa tutustuttaa Utua lajin pariin, mikäli seura ei järjestä alkeiskurssia niin sitten vanhemman ohessa tai tilalla. Se selvinnee aikanaan, mutta nyt ei tarvitsekaa pitää taukoa tai stressata ensi vuoden treenipaikoista.

Tänään suunnattiin Mökön kanssa Koirakoutsille Lielahteen, aamupala ei oikein tahtonut upota mutta sitkeällä hevimetallin ryydittämällä tsemppauksella matkan aikana onnistuin karistamaan isoimmat ennakkopelot, ja kun samassa startissa oli vielä pari pirkkoa koirineen meidän treeniryhmästä oli kisapaikalla melkein mukava odotella omaa vuoroa. Koira oli mukavan motivoitunut heti aamusta tekemään hommia, ja vaikka se haistoi radalla mun jännityksen ja kontakti hiipuili, saatiin ihan ylläritulos eli 90 pistettä sadasta. Rata oli tosi kiva, typeriä pujotteluita ei ollut yhtä spiraalia enempää, hauskasti oli otettu kummatkin istumisella varustetut käännökset mutta nekin vain oikealle. Houkutus oli liian houkutteleva myös tänään, rikkalapio ohitettiin onnistuneesti mutta pakasterasiaan säilötyt koiranruoat Mökö kävi tarkistamassa. Oikeastaan ainut puhtaasti harjoituksen puutteesta johtunut virhe ja tätä myötä uusiminen tuli kahdeksannelta kyltiltä, vähän paremmalla kontaktilla rata olisi ollut muuten puhdas. Mut ihan eri meininkiä kuin lokakuussa! Kevätpuolella sitten jossakin välissä hakemaan sitä viimeistä avoimen tulosta, mutta nyt pidetään reilusti taukoa rallista ja tokosta ja aksaillaan vaan Mökön kanssa. 

Utun kanssa otetaan rennosti päivä kerrallaan ja ihmetellään juttuja. Ollaan matkustettu jo junalla, autolla ja hissillä, nähty ihan pieni pentu, leikitty vähän isompien kanssa, kohdattu hiihtäjä, sauvakävelijä, kitarakoteloa kantava mies sekä kolmevuotias tättähäärä. Ollaan yövytty muualla kuin kotona, kävelty torilla ja juostu umpihangessa metsässä. Lauantaina pentu pääsee hallille mikäli saadaan treenit pystyyn, ja samana iltana mennään viettämään pikkujoulua kaveriporukalla jonne Utu pääsee mukaan. Viikossa meni perille että ruokakupin saa nopeammin kun malttaa istua ja katsella sitä ruokkivaa kättä silmiin, nykyään kestetään jo aika monta sekuntia odottelua ennen kuin lupa heltiää. Ulko-ovellakin osataan istua, ja huomiokin tulee vierailta nopeammin kun kaikki neljä jalkaa on muovimatolla. Ollaan ihan pikkuisen aloiteltu hissimaahanmenoa ja perusasentoa, mutta koska nää on ne liikkeet jotka opetin vanhemmalle koiralle aikanaan liian hätäisesti ja väärällä tekniikalla, niin edetään hyvin hitaasti. Näitä viikkoja lisää kiitos!

No ei ollutkaan enää kesää jäljellä

Nokian kisat ovat jo takana päin, ja vaikka kaikki ei suunnitelmien mukaan tällä kertaa mennytkään niin ollaan taas vähän parempia ihmisiä (ja koiria) yhdessä. Ensimmäiseltä radalta napattiin tulos joka olisi ollut roimasti parempi mikäli olisin uusinut erään harmittavan tuplaistumisen, mutta saatiinpa kuitenkin kolmas sija ja pikkuruinen pysti matkaan, ihan kelvollinen avoimen luokan avaus!

Toisella radalla rakkaan Mökön kaksi vieläkin rakkaampaa aivosolua eivät onnistuneet enää yhtymään ja vaihdettiin laji lennosta sirkukseen. Toisaalta ihmekös tuo, vettä oli tihuttanut edelliset kolme tuntia vähän mutta varmasti, tuuli oli kylmä ja meitä tais vähän väsyttää kumpaakin. Loppujen lopuksi ei ihan hirveästi mokailtu, mutta kun mokailtiin niin mokailtiin kunnolla. Tästä viisastuneena ei nyt sitten enää jatkossa varailla tuplalähtöjä jos kotiin ei välissä ole mahdollista päästä, eikä mennä ulkokentille enää tähän aikaan vuodesta.

Tässä kuussa mulla on TamsKin tallille muutama treenikerta jonne mennään ilman paineita ja muutenkin vähän höpsötellään taas vaihteeksi. Loppukuusta jatkuu agility jonka tauoilla alan ottamaan taas säännöllisesti mutta kevyesti ralliliikkeitä, vahvistuupa hallissa tekeminen entisestään kun koirakin on onnesta soikeana agikentällä. Kyllä se RTK2 sieltä tulee, hitaasti, mutta varmasti.

Lopuksi vielä kuva minkä otin sunnuntaina iltapäivästä, tässä siis kaikkensa antanut!

I like big mutts and I cannot lie

Oon toisinaan saanut kanssaihmisiltäni palautetta siitä että mun stabiilius on samaa luokkaa kuin tuuliviirillä tornadoalueella, ja taas se osoitettiin. Olikohan edellinen merkintä vai tätä kenties yhden aikaisempi jossa sanoin että me mennään avoimeen jouluna viimeistään sit. Joo-o, meni pari päivää kunnes kävin huvikseni liiton sivuilla toteamassa että Lielahden kisojen (6.10) lisäksi Nokialla pidetään 7.10 sunnuntaina toiset kisat joissa on kaikki luokat ja vielä kahdessa lähdössä joten luonnollisesti muhun iski paniikki jonka aikana menetin kykyni toimia rationaalisesti ja ilmoitin koiran kumpaankin lähtöön sunnuntaille.

Oli tälle sentään toinenkin syy. Viikonloppu vietettiin vielä tuttuun tapaan lahnaillessa, mutta maanantaina kun oltiin Jennan, Svean ja Taigan kanssa metsälenkillä en voinut olla huomaamatta että jopas Mökö on tänään epätavallisen reipas, joten hyödynsin uuden yllättävän innon ja Jennalta saadut Frolicit ja vedettiin pieni treeni maanantai-illan ratoksi kotikentällä. Ja tiistaina päivällä, ja illalla, tänään aamulla ja äsken taas. Ja tiettekö mitä, koira toimii niin hyvin ettei ole toiminut pitkään aikaan. Ollaan tehty ihan valtavan iso läpimurto tuossa takapään käytössä mun huomaamattani, koska yllättäen tilanne onkin mennyt siihen että meillä ei olekaan enää huonoja kylttejä, how about that! Meidän 360 astetta vasemmalle on jopa parempi niin että mä poljen paikallani sen sijaan että yrittäisin kiertää itse koiraa mahdollisimman tiiviisti, Mökö oikeasti peruuttaa mun vieressäni täyden ympyrän. Koira, joka ei reilu kuukausi sitten osannut korjata edes perusasentoa.

Meidän kahdenkeskinen suhde on jotenkin muuttunut viime kuukausina lämpimämmäksi. Voi olla että valeraskauden tuoma hellyydenkaipuu vaikuttaa asiaan, mutta meillä on ollut ihan kauhean kivaa viimeaikoina. Vaikka mua on stressannut viime aikoina kouluhommat ihan hirveästi niin se on ei ole jostain syystä välittynyt näihin viime päivien treenaamisiin yhtään, vaan oon ollut melkein tavallista iloisempi ja kannustavampi. Enikeis, tulosta on alkanut taas syntyä ja nyt kauhulla odotellaan että onko tää uusi tilanne pysyvä, tai pysyisikö se vaikka noihin kisoihin asti.

Ei olla tehty koiran kanssa pariin viikkoon mitään muuta kuin ulkoiltu erilaisissa maastoissa ja se on ollut ihan parasta. Näin syksyisin mut valtaa muutenkin sellainen olo että haluaisin vain istua sohvalla ja katsella tietokoneelta amerikkalaisia sarjoja, eli jotain hyötyä piskin lahnailustakin on ollut. Eilen käytiin kuitenkin Hakametsässä kehissä esittelemässä Mökön parempaa puolta mun kaupungissa vierailleelle äidilleni ja mukavasti pokattiinkin sieltä sitten loppujen lopuksi BIS3 sijoitus isosta kehästä. Pakko oikein näyttää, mitä superhienoa saatiin palkinnoksi.

 

Koiran ensiapulaukku, josta paljastui sidetarpeiden ja desinfiointiaineiden lisäksi mm. punkkipihdit, sakset, hunajavoide, digitaalinen kuumemittari (jota mulla ei ole edes itselleni) ja kylmähaude. Tää oli musta tosi hieno ja käytännöllinen, toivotaan vaan ettei käyttöä tulisi ihan hirveästi ainakaan sidetarpeille.  

Laitoin treeniryhmän etsimisen toistaiseksi jäihin ja ilmoitin meidät agilityn jatkokurssille jonne oli sopivasti vielä yksi paikka auki. Jatketaan siis Sport Dog Parkissa lokakuun lopulla tutun ohjaajan johdolla ainakin muutaman tutun kurssikaverin kanssa, sinne on aina kiva palata. Nyt pitäisi saada aikaiseksi ja järjestää jonkinnäköistä rallytreeniä  odotellessa, harmi vaan että alkaa olla hieman liian kosteaa ainakin noille mun patenteille. Ollaan tultu omatoimisissa treeneissä nyt siihen pisteeseen, että on aika kirjoitella taas hieman ylös sitä missä mennään kylttien kanssa. 

Avoin luokka tuo jo tuttuihin alokasluokan kyltteihin 14 uutta tehtävää, joista ihan muutama vaan on enää niin heikoissa kantimissa ettei ihan vielä kannata mennä areenalle (ja sitä kisamaista treeniäkään kun ei ole hetkeen ollut). Houkutusta tehtiinkin jo alkeiskurssilla ja ilman hihnaakin, tokihan tätä voisi treenata mutta koira kyllä jättää pienellä kurkunselvitelyllä ylimääräiset esineet rauhaan, agility puolestaan on hoitanut rally-hypyn kuntoon. Istu, käännös oikeaan istu on peruskauraa ja istu, käännös vasempaan, istu ja ollut meillä työn alla nyt viimeisen kuukauden ja se on oikeastaan jo aika hyvä, koira saisi vaan nostaa takapäätään ihan reilusti eikä luikerrella maan tasalla. Pienellä pakotteella tää on tosi hyvä, mutta tokihan se häivytetään.

Käännös oikeaan ohjaajan askeleen kanssa meni ihan ensimmäisellä kerralla jo aika lailla kuten pitikin, ei epäselvyyksiä. Oikea täyskäännös istumisen kanssa on helppo, mutta vasemman kanssa pelkään että koira tulee herkästi kääntymisen jälkeen takaisin perusasentoon. Varsinkin, kun erikseen on olemassa kyltti, joka sen perusasennon taas vaatii. Vastaavan kyltin oikealle kääntyvä versio ei taaskaan tuota ongelmia. Kyltit 49 - 53 hallitaan, koira tule eteen ilman apuaskelta keskimäärin yhtä hyvin niin vauhdista kuin perusasennon kautta. Vinoonhan tuo usein jää, mutta ainakaan alokasluokassa ei saatu kertaakaan siitä sanktiota. Perusasennosta seisomisen opetin hillityllä käsiavulla jo kesällä, ja vaikka toivoisin että koira nousisi seisomaan pelkkien takajalkojensa avulla on seisominen kuitenkin siisti ja koira ottaa yhden hyvin lyhyen askeleen kummallakin etutassulla. Tarpeeksi hyvä meille siis. 

Alokasluokan kyltithän nyt vaikeutuvat sitten sen verran että tosiaan ainoassakaan eteen tulevassa kyltissä ei enää apuaskel ole sallittu, mutta ollaan treenattu tätä siinä määrin että alkaa jo melkein riittää. 270 ja 360 vasemmalle vaatisivat hieman tiukempaa ja tasaisempaa kääntymistä jo tässä vaiheessa, mutta takapääharjoitukset ovat selvästi auttaneet pahimpaan irtoiluun. Kehumisen astetta tulisi myös jo pikkuhiljaa pienentää mutta toisaalta mä olen aina ollut sellainen ohjaaja joka sanoo kerran että menipäs hienosti ja se siitä. Aika luottavaisin mielin olen sen suhteen että tulos jo saataisiin kun vaan mentäisiin, mutta ennemmin viimeisen päälle koska puolihuolimaton hiominen kostautuu viimeistään voittajassa (joka on meillä tällä hetkellä tavoitteena).

Mun olisi tehnyt mieleni steriloida koira jo nyt alkutalvesta, mutta sekä rahatilanne että vuoden loppuun jatkuva agility aiheuttavat omat haasteensa. Marraskuu taitaisi olla juoksujen puolesta ihanteellisinta aikaa, mutta tänä vuonna se ei onnistu ja keväällä en mielelläni koiraa kesää vasten leikkuuttaisi. Katsotaan nyt taas että mikä on koiran fiilis vaikka kuukauden päästä, vastahan se alkaa olla kaksi kuukautta juoksujen alkamisesta.

Varusteet on mun... varusteet

Joo, en keksinyt mitään hauskaa vaatteet on mun aatteet - kaskua joten varusteet!!1 Käytiin viime viikolla Jennan kanssa Mustissa & Mirrissä ihailemassa uusia Hurttia, mulla tarkoituksena ottaa mukaan uusi käteen integroitava talutin mutta surustuin kun niitä ei liikkeessä vielä ollut. Sen sijaan ilahdutin itseäni limenvihreällä Rukan pistolukkopannalla ja paljon kehuja saaneella Dogsportin metrisellä gripillä joka pääsee meillä mukaan tokoon ja agilityyn. Tosi näppärä liinatyyppinen hihna joka muuten pysyy kädessä (ja mätsää värinsä puolesta mun treeniliiviin...). Otin gripin varta vasten tänään lenkille mukaan että saan siitä kuvan nätissä ympäristössä tsih.

 

Toko meni eilen oikeastaan jo aika kivasti, panostin kauheasti siihen että kokoajan oli kivaa ja harjoitukset olivat tarpeeksi simppeleitä ja koira sai onnistumisen fiiliksiä. Ensimmäisenä otettiin porukassa luoksepäästävyys ja paikkamakuu, kummatkin sujuivat ihan tuttuun tyyliin. Paikkiksessahan meillä on tuo lonkalle meno vakio ja vähän tuli ympärillä nousevia koiria pälyiltyä, mutta ihan alokasluokan tasolla ollaan. Itseksemme treenailtiin ruutuvuoroa odotellessamme jäävää seisomista ja se on kyllä kanssa ihan pisteiden arvoinen kunhan muistan seuruuttaa jatkuvasti eri matkoja ettei ennakointi nosta päätään. Jäävää maahanmenoa ei tänään otettu, mutta plats-käskyä ja maahanmenon vauhtia paranneltiin  nakkeja viskomalla. Hiomista vaatii myös mun 90-asteen käännökset, ne askelkuviot ei vaan mitenkään jää mulle lihasmuistiin vaikka tiedostan täysin miten paljon ne parantavat koiran seuruuta käännöksissä. Toisaalta on hyvä että keskityn käännöksissä itseeni ja annan koiran seurata omalla painollaan sen sijaan että kokoajan kyttäisin sen suoritusta. 

Tilasin viime viikolla meille C-tason agilitylisenssin ja nyt käynnissä on treenipaikan metsästys ihan ympärivuotista treenausta ajatellen. Ortopedihan tosiaan tiputti hieman koiran aluksi puhtaat paperit saaneita lonkkia, mutta agility ja muu raskas liikunta on edelleen ok mikäli koira hyppää mielellään eikä oireile muutenkaan. Ollaan kummatkin sytytty siihen lajiin niin täysillä että sitten kun meillä on tottelevaisuuspuolella tavoitteet kasassa niin jatketaan vain agilityn parissa mikäli se suinkaan on mahdollista. 

Rally-tokosta puheen ollen sain aikaiseksi alkaa pikkuhiljaa sheippaamaan takapään käyttöä ja vaikka se on vieläkin kankeaa niin perusasennon hyppykorjaus on jo lähes karsittu pois ja koiralla alkaa olla haju vierellä peruuttamisesta. Koulun kanssa on kyllä sen verran ohjelmaa seuraavaksi kuukaudeksi että lokakuun kisoihin en vielä taida uskaltaa ilmoittaa, mutta joulukuussa sitten viimeistään jos marraskuun lähtöön ei mahduta. Eipä tässä kai oo kiire valmiissa maailmassa.

Ad astra per aspera

Tää on siitä erityinen viikko, että ollaan tehty varmasti parhaimmat sekä eittämättä huonoimmat treenit miesmuistiin. Torstai oli toisaalta hedelmällinen päivä vasemman täyskäännöksen suhteen, mutta perjantainen visiitti pk-kentälle olikin sitten melkoista kuraa. Kiukutti. Onnistuin kuitenkin päivän aikana vääntämään naamalleni mitä teennäisimmän tekohymyn jonka turvin lähdettiin HerHaun matkaan vielä illaksi, ja siellä sitten jo sujuikin ihan eri tasolla.

Jätin kuitenkin varmuuden vuoksi koiran treenikaverille yökylään kun lähdin käymään vanhempieni luona, keski-ikäinen vallaton isäni samassa huoneessa iloisen koiran kanssa on yleensä enemmän tai vähemmän hypertensiota aiheuttava tilanne enkä mä uskaltanut ottaa riskiä että otan pultit koiralle päivää ennen kisoja. Lauantaina vedettiin vielä yhdet iltatreenit pienellä porukalla, koira oli väsynyt joten kahden radan jälkeen taputin nätisti päähän ja laitoin autoon, paras lopettaa kun touhu vielä menettelee.

Lauantaina otin sitten hieman kuohuviintä luokkatovereiden kanssa ja aamulla kello yhdeksän mua väsytti ja päätä särki. Pirkkalassa satoi vettä luonnollisesti juuri silloin kun me tehtiin ensimmäistä rataa, ja mulla meinasi tulla purjot kurkkuun jo silkasta jännityksestä. Meno oli ensimmäisellä radalla vähän ponnetonta mutta teknisesti hyvää, eikä me sitten tehtykään kuin kaksi virhettä. Joista toinen oli sitten kymmenen pisteen laaki, eipä tullut mieleen että koiran oma-aloitteisesti korjaama perusasento olisi ihan noin kallis juttu, mutta nytpä tiedän! Ensimmäiseltä radalta siis poistuttiin pistein 89, yksi yhden pisteen virhe kerättiin spiraalista jonka alussa hihna pääsi kiristymään.

 

Kuulin kolmatta kertaa viikon sisällä lauseen "Riikka, nyt vähän reippautta tohon kävelyyn" kun näytin kyseistä videota kännykästä myös kisaamaan tulleelle entiselle toko-ohjaajalleni. Agilityssä mua moitittiin varovasta poistumisesta koiran luota ja eilen näyttäessäni meidän rallydebyyttiä koiria harrastavalle luokkatoverille totesi hänkin heti kättelyssä että mikä päiväkävelytahti toi on. Ja mulla ei ollut koskaan käynyt edes pienessä mielessä että mulla saattaisi olla moinen ongelma! Ja mähän en oo mikään hiipivä nössö! Kakkosrataa varten sytyttelin koiraa vähän parempaan vireeseen ja keskityin kävelemään suoraan eteenpäin vilkuilematta koiraan, myönnän että spiraalissa pidin aika tarkkaan hihnaa taas silmällä mutta kuulemma meno parani huomattavasti.

Edit, video leikattu ja korvattu. Tähän rataan olin tosi tyytyväinen, aurinko paistoi ja kontakti oli selvästi parempi. Tuomarikin kirjoitti lomakkeen kommentti-osioon "Loistava suoritus", oh stop it you! Tältä radalta siis kaksi virhepistettä ensin hitaasta ja myöhemmin vinosta eteentulosta (joista ensimmäinen oli täsmälleen yhtä hidas kuin ykkösradallakin, tuomarilla kun on tässäkin lajissa väliä), kokonaispistemäärän jäädessä 98. 

Kolmas hyväksytty tulos tietää rally-tokossa luokkanousua ja koularia, eli nyt on Mökö sitten RTK1 ja avoin luokka kutsuu. Nyt ollaan myös kisattu kolme ensimmäistä ja samalla kolme viimeistä starttia hihnassa, ei tuu ikävä! Ensi viikolla lupasin lähteä maalimieheksi ennen agilitytreenejä, mutta muina päivinä ei tehdä kyllä mitään muuta kuin riehuta irti ja leikitä, kummallekin tekee hyvää pitää vähän vapaata. 

Huomenna lähden metsästämään lähistön eläintarvikeliikkeistä Trixien teleskooppikeppiä jossa on myös integroitu naksutin, koska ensinnäkin se näyttää lapselliselta kauko-ohjaimelta ja toisekseen mä oon varma että se on ihan jäätävän hyvä vehje.

Maybe Bay

Just sinä päivänä kun olisi sopinut olla pilvistä ja vilpoista jotta koiran olisi ollut mukava autossa paistoi tietysti aurinko täydeltä terältä, ja jo automatka Lielahteen oli itä-tamperelaiselle puuduttavan pitkä vaikka treenikaveri Annina lähtikin mukaan pitämään seuraa. Koirakoutsin hallilla oli kuitenkin mukavasti varjoisaa pysäköintitilaa ja puitteet olivat muutenkin moitteettomat, ja oikeastaan auringossa oli aika mukava istuskella ja tutkailla kanssakilpailijoiden ratasuorituksia.

Otettiin siis ensimmäinen ALO-luokan startti virallisissa RT-kisoissa, lähtönumeroksi saatiin 17/20 kiitos mun hämmästyttävän tarkkaavaisuuteni jonka ansiosta ilmoittauduin kokonaista viikkoa ennen kisaa. Rata oli tosi jees, ei ollut oikein mitään ennakkomörköjä ja rataantutustumisessa selvisi muutamat mulle lähinnä pujotteluun ja spiraaliin liittyvät epäselvyydet. Kyltit olivat seuraavat,

1. 360 oikealle, 2. pujottelu edestakaisin, 3. käännös vasemmalle, 4. koira eteen, askeleet peruuttaen 5. istu, maahan, 6. 270 oikealle, 7. istu, kierrä koiran ympäri, 8. spiraali vasemmalle, 9. täyskäännös oikeaan, 10. 270 vasemmalle ja 11. koira eteen, oikealta sivulle, istu. 

Ja meidän touhu näytti seuraavalta.

... Onneksi olkoon ohjaaja, maltoit odottaa kyltille numero neljä ennen kuin törpöttelit astumalla tehtäväkylttiin! Samalla unohtui sitten että montako askelta tulikaan otettua josta sakotettiin kolmen pisteen ohjaajavirheellä, mikä oli valtava helpotus siihen nähden että mä olin varma että nyt meidät diskattiin. Heti seuraavalla kyltillä koettiin yllätyksen hetkiä kun mä lähdin, mutta koira ei lähtenytkään :-D Raasunen, luuli varmaan että aion lähteä kiertämään ja odotti hienosti paikallaan. Note to self, koiralle sanotaan "Seuraa" kun lähdetään liikkeelle kyltiltä. Ihan vihoviimeisellä kyltillä otettiin virhepiste vinosta perusasennosta. Loppusaldoksi saatin 94 pistettä sadasta, ja vaikka hölmöt virheet harmittavatkin niin kyllä se vaan hivelee kun työ kantaa hedelmää.

Ensi viikolla jatketaan Jyväskylän kisaviikonloppuun jotka suoritetaan nätisti luokan viimeisinä kiitos heti ensimmäisen startin perään alkaneiden juoksujen. Toisaalta mälsii, mutta ainakin saadaan elokuussa sitten aksata ilman hölmöjä pöksyjä. Koska Mököhän teke.

Ai niin, viime sunnuntaina pyörähdettiin Hakametsässä Match Showssa tapaamassa tyyppejä foorumilta ja otettiinpa samalla luokkavoitto x-rotuisten kehästä. BIS-kehässä sijoitettiinkin sitten rungoltaan neliömäisiä pystykorvia (mihinkäs sitä akitakasvattaja nyt mieltymyksistään pääsisi ;) ) eli meille sanottiin siinä vaiheessa käsipäivää. En muuten tiennyt tarvitsevani taskulampulla varustettua kakkapussikoteloa ennen kuin meidät sellaisella palkittiin...

Sanoista tekoihin

... Sekä pohdintaa tulevasta. Nyt kävi niin, että aikaistin meidän ensimmäistä starttia niin reilusti että se onkin jo ensi viikolla Tampereen kisoissa. Siitä rohkaistuneena tai mahdollisesti pettyneenä jatketaan loppukuussa Jyväskylän kisaviikonloppuun, jonka jälkeen meillä onkin sitten parhaimmillaan jo kaksi hyväksyttyä tulosta, eli ei enää pitkä matka meidän ihkaensimmäiseen koulariin. Hyvinkäälläkin olisi elokuussa kisat mutta päätin vähän nöyrtyä ja katsoa ensin kuinka meidän käy aiemmissa koitoksissa, ja saattaapi olla että juoksut ilmestyvät sekoittamaan pakkaa samoihin aikoihin. Nyt vaan viikolla reipasta viime hetken treeniä ja viikonlopulle koetetaan järjestää porukalla kylttien kanssa, eiköhän me olla as ready as we'll ever be.

Toinen uusi koira-related aikaansaannokseni on agilityn alkeiskurssi joka starttaa elokuussa Lempäälän Sport Dog Parkissa. Pitkän tähtäimen suunnitelmana onkin keskittyä loppukesä ja alkava syksy rallyyn sekä agilityn sisäistämiseen ja mahdollisesti jatkaa jatkokursseilla kummankin lajin parissa. Mätsäreihin me oltiin muka jo kyllästyneinä, mutta eiköhän se tie vie Hakametsään vielä muutaman kerran kun se on niin kivaa touhua.

Ensi keväänä vakavoidutaan sit vähän ja otetaan asiaksi se soudettu ja huovattu BH ja mennään kesällä kokeilemaan tokon alokasluokkaa, jossei muuta niin ainakin mölleihin. Mä olen tahallani vähän laistanut tokosta koska työtä olisi kohtalaisen paljon, mutta meissä olis kuitenkin ihan potentiaalia siihen ykköstulokseen niin on se käytävä kokeilemassa. Nyt on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta että otetaan se sitten paremmalla ajalla, vasta kun koirallekin viime kuussa tuli 18 kuukautta täyteen. Sen kunniaksi vielä potretti!