Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin

Viime viikko oli harrasteiden osalta kaikin puolin kohtalaisen mälsä. Keskiviikkona sain tiedon, ettei mahduttu TamSKin pentukurssille, ilmoittautujia kun oli kertynyt jo ensimmäisenä ilmoituspäivänä 21. Agility oli ihan pyllystä, koira hissutteli ja ihmetteli eikä noussut edes pöydälle ilman helpotteita. Ajattelin kuitenkin että noh, otan pari estettä lauantaina kun mennään TamSKille tekemään rallia, ja pentukin pääsee sinne ihmettelemään. Kannatti suunnitella taas, nimittäin lauantain treenit kaatuivat sillä kertaa osanottajapulaan ja mä jäin happamana nuolemaan näppejäni. Olis ollut ihan kiva tietty tehdä vaihteeksi rataa, kun kisatkin oli tulossa. Torstain tenttikin muistutti elämän raadollisuudesta.

Tää viikko ei alkanut periaatteessa yhtään paremmin, sillä kelit muuttuivat yhtäkkiä hyvin epäsuotuisiksi lyhytkarvaiselle rääpäleelle joka oli onnistunut nappaamaan vielä ripulinkin jostain. Maha hoidettiin kuitenkin nopeasti kuntoon piimällä ja Canicurilla, mutta pääsinpä kuitenkin mattopyykille. Pesuveden väristä päätellen oli tosin jo ihan korkea aika muutenkin. 

Alkuviikosta sain kuitenkin huippu-uutisia, TamSK pyrkii järjestämään suuren osanottajamäärän vuoksi uuden kurssi alkuvuodelle (ja mä aion laittaa kellon soimaan kuudelta sinä päivänä kun ilmoittautuminen alkaa...) ja ihan hypersuperjuttuna järjestyi niin, että nää treenaa tästä eteenpäin ympärivuotisesti agilitya Nokian palveluskoiraharrastajissa! Siis how awesome! Mökön kanssa jatketaan siis ainakin kevääseen asti ja sitten aletaan pikkuhiljaa tutustuttaa Utua lajin pariin, mikäli seura ei järjestä alkeiskurssia niin sitten vanhemman ohessa tai tilalla. Se selvinnee aikanaan, mutta nyt ei tarvitsekaa pitää taukoa tai stressata ensi vuoden treenipaikoista.

Tänään suunnattiin Mökön kanssa Koirakoutsille Lielahteen, aamupala ei oikein tahtonut upota mutta sitkeällä hevimetallin ryydittämällä tsemppauksella matkan aikana onnistuin karistamaan isoimmat ennakkopelot, ja kun samassa startissa oli vielä pari pirkkoa koirineen meidän treeniryhmästä oli kisapaikalla melkein mukava odotella omaa vuoroa. Koira oli mukavan motivoitunut heti aamusta tekemään hommia, ja vaikka se haistoi radalla mun jännityksen ja kontakti hiipuili, saatiin ihan ylläritulos eli 90 pistettä sadasta. Rata oli tosi kiva, typeriä pujotteluita ei ollut yhtä spiraalia enempää, hauskasti oli otettu kummatkin istumisella varustetut käännökset mutta nekin vain oikealle. Houkutus oli liian houkutteleva myös tänään, rikkalapio ohitettiin onnistuneesti mutta pakasterasiaan säilötyt koiranruoat Mökö kävi tarkistamassa. Oikeastaan ainut puhtaasti harjoituksen puutteesta johtunut virhe ja tätä myötä uusiminen tuli kahdeksannelta kyltiltä, vähän paremmalla kontaktilla rata olisi ollut muuten puhdas. Mut ihan eri meininkiä kuin lokakuussa! Kevätpuolella sitten jossakin välissä hakemaan sitä viimeistä avoimen tulosta, mutta nyt pidetään reilusti taukoa rallista ja tokosta ja aksaillaan vaan Mökön kanssa. 

Utun kanssa otetaan rennosti päivä kerrallaan ja ihmetellään juttuja. Ollaan matkustettu jo junalla, autolla ja hissillä, nähty ihan pieni pentu, leikitty vähän isompien kanssa, kohdattu hiihtäjä, sauvakävelijä, kitarakoteloa kantava mies sekä kolmevuotias tättähäärä. Ollaan yövytty muualla kuin kotona, kävelty torilla ja juostu umpihangessa metsässä. Lauantaina pentu pääsee hallille mikäli saadaan treenit pystyyn, ja samana iltana mennään viettämään pikkujoulua kaveriporukalla jonne Utu pääsee mukaan. Viikossa meni perille että ruokakupin saa nopeammin kun malttaa istua ja katsella sitä ruokkivaa kättä silmiin, nykyään kestetään jo aika monta sekuntia odottelua ennen kuin lupa heltiää. Ulko-ovellakin osataan istua, ja huomiokin tulee vierailta nopeammin kun kaikki neljä jalkaa on muovimatolla. Ollaan ihan pikkuisen aloiteltu hissimaahanmenoa ja perusasentoa, mutta koska nää on ne liikkeet jotka opetin vanhemmalle koiralle aikanaan liian hätäisesti ja väärällä tekniikalla, niin edetään hyvin hitaasti. Näitä viikkoja lisää kiitos!