Luojan lykkyyn

Eilen starttasi seuran kevätkokouksen jälkeen ToiSKin BH-ryhmä jossa nyt näillä näkymin käydään sunnuntaisin bh-kokeeseen/hamaan loppuun saakka. Tuomio oli odotettu, perusasento on edessä ja koira keulii ja aukeaa, mutta eilen se keuli ja aukesi kyllä ihan ennätyspaljon. Toki sillä että ollaan samalla kentällä tehty toistaiseksi vain agilitya lienee vaikutusta asiaan, eikä häiriökään ollut se tyypillisin kun kentällä oli vain yksi paikkamakuuta sivussa suorittava koira mutta kymmenen tätiä katsoi hyvin tarkasti vierestä. Ei sillä, vaikea häiriö se on mullekin.

Paikkiksessa se pysyi hyvin, vaikka meidän parina ollut laekenois teki henkilöryhmää ja lopuksi luoksetulon samassa linjassa. Mutta sitten toki kun oli Utun vuoro lähteä istuma-asennosta luoksetuloon, ei mitään tapahtunut, koska hän oli niin mainiosti keksinyt jutun juonen... No joo, otin luoksarin parin muun liikkeen lomaan vielä itekseni tauon jälkeen ja silloin sujui hyvin, voisi alkaa tosissaan miettiä omaa jättökäskyä sekä paikkamakuulle että luoksetulolle kun kumpikin koira on arponut ton luoksetulokäskyn kanssa. 

Sitten vielä kirsikkana kakun päälle Utu alkoi sekoittamaan ilman mitään loogista syytä jääviä viime viikolla keskenään. Niiden vihje-erottelu on ollut aina tosi hyvä, joten luoja yksin tietää mitä taas tapahtui. Karmic synergy? Hei viikon päästä on koe, hajotetaan KAIKKI. Suoraan sanottuna mua nappaa toi tokon alokasluokka tällä hetkellä tasan ei-yhtään, mutta jos sen nyt saisi räpisteltyä ensi yrittämällä läpi niin ei tarvitsisi enää mennä. Huhtikuun lopulla vielä alkaisi tavoitteellisten tokoryhmä, missä voisi sitten opiskella jo ylempien luokkien touhuja samalla kun korjailisi sunnuntaisin perusasioita... Niin ja maanantaisin toki alkaa toukokuussa pyörimään Anne-Marin hyppy - /ohjaustekniikkatreenit torstaisten Nokian ratatreenien ohella, että voi Utu parka.

Tiistai 250314

Ostin kaverilta elämäni ensimmäisen kamerajalustan (mun järjestelmäkamera täyttää tänä vuonna 7, phihihi) ja koska sää suosi, kävin treenaamassa Mattarissa tokoa ennen iltapäivän DT-treenejä. 

- Ei sen kummempaa analyysia kyllä irtoa, ihan hyvin menee kaikki niin kuin pitääkin. Ei oo täydellistä, mutta kun pitää näin laiskasti kiinni kriteereistä niin ei oikein voi ollakaan. Perusasentoa alan siirtämään taaemmas jahka saan ensi viikon kokeen pois alta, jos se karsisi vähän tuota keulimista. Omaa vartaloa voisi vähän rentouttaa ja opetella kävelemään käännökset myös reippaammassa vauhdissa. Paikkikset meni hyvin, viimeisessä harjoituksessa jossa koirat ovat eri tasossa kävelin 40 metriin ja olin osan ajasta selin. 

- Hallissa tehtiin paikkikseen häiriötä niin että Riina kutsui malikkansa makuulta itse valitsemallaan hetkellä luokse kun koirat makasivat rivissä. Ensimmäisellä kerralla Utu nousi, mutta seuraavilla kerroilla pysyi, pidensin toisen ja kolmannen toiston välillä sitä aikaa mikä kului palkkaamaan palaamiseen. Tehdään näitä vielä muutama ensi viikolla ja toivotaan että siellä kokeessa olisi hyviä paikkamakaajia. Hyppy oli ok, luoksari parempi. Seuruussa alkoi kontakti jo pitkän päivän jäljiltä tippua joten lopetin lyhyeen. Mökö makasi 3 minuuttia ohjaaja piilossa ja näytti kuulemma siltä ettei mikään saisi sitä junaa raiteiltaan...

Torstaina agility ja sunnuntaina BH-treeni, muuta ei tällä viikolla tehdä.

Viikon treenimuistio

Maanantaina otin hihnalenkin jälkeen Utulle kaksi seuruukaaviota, joista toiseen upotin jäävän maahanmenon. Koko juttu oli ihan extemporee eikä mitään perinteistä palkkaa ollut mukana, joten Utu sai kiitokseksi mun mokkanahkaisen hanskan. Toi on tossa koirassa ihan mahtavaa, se palkkaantuu oikeastaan mistä vaan ja jos mulla ei ole tarjota mitään niin se lähtee vapautuksen jälkeen etsimään käpyä tai keppiä jonka kanssa sitten juhlitaan. Hommat meni hyvin, varsinkin seuruu oli tosi keskittynyttä ja komeaa. 

Tiistaina tehtiin Utulle hallilla hyppyä, luoksetuloa, perusasentoa ja paikkis. Yritti varastaa hypylle ja muistutuksen jälkeen ei meinannut tohtia hypätä. Otin pari toistoa sekä loppuasennolla että hypystä palkkaamalla ja homma alkoi muotoutua. Pitää nyt ottaa tota hypylle siirtymistä kokeenomaisesti. Luoksetulossa ei meinannut vauhti säilyä loppun asti vaan perusasento jäi eteen ja vajaaksi, lyhyemmällä matkalla onnistui. Perusasennot oli vähän villejä koko päivän, tuntuu ettei se aina vaan malttaisi keskittyä kun siihen hyvän perusasennon ottamiseen kun se olis jo menossa. Paikkis meni ok, 2 minuuttia ja vieressä täysin vieras koira. 

Mökö teki kahden minuutin piilopaikkiksen koirahäiriössä. Ei siitä taaskaan oikein mitään kommentoitavaa, siellä pysyi. Vähän hyppyä heittopalkalla kun tuppaa jäämään niin lähelle estettä ja kaukokäskyjä, kaukoissa tyypillinen Mökö-lagi mutta hyvä tekniikka, eipä siinä. Seuruu lähti taas ihan näpistä heti lähdössä, joten tein jotain mitä en yleensä Mökön kanssa uskalla ja annoin sille kevyen huomautuksen kengän syrjällä. Tiivistyi, josta pääsin palkkaamaan. Halusin myös täsmentää, että vaikka annoinkin tavanomaisesta poiketen vähän ikävän pakotteen, ei se ole maailmanloppu vaan hommat jatkuu ihan samalla lailla ilman hyssyttelyjä. Mökö otti itseensä, mutta palautui hyvin. Jatkossa taas panostetaan siihen että hyvästä suorituksesta tulee enemmän palautetta jo toiminnon aikana. 

Torstaina aksassa Aki meni maksapalleroineen keppien päähän etupalkaksi. Ohjaaja oikealla puolella meni kohtalaisen pienellä vaivalla, mutta ohjaaja vasemmalla otti aikansa. Tai kertansa. No suunnilleen 12 kertaa. Pujotteluasento oli nyt parempi, mutta etupalkka kuumotti ja kaksi viimeistä keppiä lintsattiin ekat kuusi kertaa ja lopuksi viimeinen aina unohtui. Toistoahan se tuntuu kestävän vaikka loputtomiin, mutta ei vaan oikein opi mitään siitä että palkkaa ei kuulu.

Ratatreenissä harjoiteltiin taas ponnistuspaikan merkitsemistä. Ongelmia tuli aluksi kohtaan jossa halli kulmautui ja suunta muuttui melko radikaalisti, joten Utu vilahti hypyn rimasta ali. Oikealla ajoituksella tehty merkkaus ja koira ehti kasata itsensä hyppyyn. Vielä kun se merkkaus muistuttaisi enemmän lentosuukon lähettämistä kuin nyrkin keittiön pöytään iskemistä, niin hyvä olisi. Sain ensimmäisellä yrittämällä koiran kolmeen peräkkäiseen takaakiertoon ja a-esteelle persjätöllä, on mulle jotain matkaan tarttunut. 

Lauantaina hiekkakentällä kaksi seuruukaaviota joista toisessa jäävä seisominen avoimen luokan paluulla, vapautus seisoma-asennosta. Seuruu taas hyvää. Lisää vauhtia luoksetuloon takapalkalla ja paikkamakuu. Paikkiksesta tuli vähän aiottua vaikeampi kun otin ylimääräistä etäisyyttä ja koiran selän taakse jäi vilkkaasti käytetty kevyen liikenteen väylä. Häiriötä oli paljon joten merkkasin etäisyydeltä rauhallisesti aina kun koira palautti katsekontaktin. Aika ehkä puolitoista minuuttia.

Kuuluisuuden pyörteissä (tai sitten ei)

Mä olen hetken jo vallan ihmetellyt sitä että Hundkarusellen on saanut suhteellisen lyhyessä ajassa toistakymmentä uutta Bloggeriin rekisteröitynyttä lukijaa! 21 lukijalla ei toki vielä ennätyksiä rikota, mutta on hauskaa että mun alunperin täysin omaa itseäni varten perustettu muistio kiinnostaa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät meitä henkilökohtaisesti tunne. 

Mä en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut vuorovaikuttamaan blogini kautta, en järjestä arvontoja, valokuvauskilpailuja tai ylipäänsä pyri teksteilläni palvelemaan kanssaharrastajia. Mä olen vähän ujo neuvomaan varsinkin sellaisten koirien kanssa joita en yhtään tunne, enkä taida olla kovinkaan taitava vielä monessakaan asiassa. Kommentteja jätän harvakseltaan ja niitäkin lähinnä tuntemieni ihmisten teksteihin.

Toki teksti on nykyään enemmän kertovaa kuin ranskalaisilla viivoilla kasattua, mutta mä oon aina ollut mielestäni ihan fluentti kirjoittaja (ja itse virheitä tekevä grammar nazi) joka toivoo myös lukemiltaan blogeilta tiettyä sujuvuutta ja elävää tekstiä. Mun varsinaisessa lukuluettelossani on vain henkilökohtaisesti tuttuja koirakkoja, mutta vierailen epäsäännöllisen säännöllisesti noin 20 - 30 koira-aiheisessa blogissa joissa kerrotaan lähinnä kilpatasolla menestyneistä koirakoista, muista sileäkarvaisista, internetissä tutuksi tulleista sekä samoissa porukoissa treenaavista koirista. 

Siihen olen aina halunnut kuitenkin panostaa, että blogi on helppokäyttöinen, selkeä ja esteettisesti eheä kokonaisuus jossa on paljon korkealaatuisia (no miten hyviä kuvia nyt amatööri saa 7 vuotta vanhalla Canonilla) valokuvia ja selkeästi jäsenneltyä tekstiä. Pienen pientä koodiakin olen opetellut vääntämään sivujen elävöittämiseksi. 

Mä olen ollut myös aina vähän arka kyselemään mielipiteitä pohdintojen jäädessä retorisiksi monologeiksi, osittain myös siksi että olispa noloa jos kukaan ei kommentoiskaan! Mutta nyt ehkä voin tehdä pienen pienen poikkeuksen ja sulkeutua Mökön muotoiseen sarkofagiin iäksi jos kukaan ei vastaakaan ;)

Toivon siis rehellistä kommenttia tästä blogista, mistä pidät siinä, mikä on pääasiallinen syysi seurata, missä olisi vielä kehitettävää tai miksi blogi on jäänyt lähinnä satunnaisen selauksen kohteeksi?

Kasvattimiitti ja treenipilvi

Meillä oli erikoinen lauantai-ilta Utun kanssa viikonloppuna, kun Mökö jäi porukoille hoitoon yön yli ja oltiinkin ihan vaan kahdestaan melkein vuorokausi. Ei ollakaan aikaisemmin kokeiltu! Käytiin kymmenen maissa kävelemässä hihnatta lähipuistossa ja voi hitto että tuo elukka on vaan niin täydellisen vaivaton irtipidettävä ja toimii muutenkin kuin ajatus. Kahdestaan kun tuppaavat nujuamaan irti ollessaan enkä oikeastaan tee koirien kanssa yksittäin kuin treenihommia. Mutta kyllä kämpässä sellainen Mökön kokoinen aukko oli, yhteen ollaan kasvettu ja erillään kaivataan. 

Aamulla startattiin puoli kymmenen aikaan Länkipohjan reissulle jonne oltiin sovittu treenit kasvattiporukan kanssa. Mökön piti alunperin tulla mulle demokoiraksi rally-tokoon, mutta sen juoksu tuli tällä kertaa tavallista myöhempään ja tärpit osuivat juuri tälle viikonlopulle enkä viitsinyt sitä ottaa nuoria poikia hämmentämään. 

Lenkin jälkeen starttailtiin agilitylla johon kasvattaja oli tehnyt radan. Pyrittiin tekemään koko roska pätkissä, ensimmäinen ongelma tuli kasilla johon yritin itsepintaisesti tehdä ennakoivaa valssia joka päättyi aina siihen että koira poimi itselleen loogisemman ysin, kunnes uskoin viisampiani ja lähetin koiran putkeen heti kutoselta juosten itse kasin taakse vastaanottamaan. 16-17 pätkään lähdin valssilla mutta rintamasuunta käänsi koiraa liiaksi putkeen joten vaihdoin persjättöön. Ensimmäinen yritys 18-19-20 pätkällä päättyi myöhästymiseen pituudella mutta tokalla kertaa skarppasin ja koira teki hienosti. Tässä videopätkä 16 - 22 välistä jonka lopussa Utu viihdyttää yleisöä ottamalla A-esteen alastulon kontaktin pelkällä vasemman takajalan yksittäisellä varpaalla, harmi ettei se näy!

A:n kontaktit eivät tosiaan oikein meinanneet pitää, tai mä lähinnä annan koiralle vähän liikaa siimaa niihin suhteessa sen taitotasoon. Kepeillä ongelmaksi ilmeni paitsi oikea aloitusväli, myös loppuun pujotteleminen joka vaikeutui palkan tähystelystä. Otinkin tavoitteeksi että kun saan tuon tokokokeen pois alta hommaan toukokuuksi vapaaharjoituskortin Demarille ja käyn pari kertaa viikossa parantelemassa kontakteja, opettelemassa keinua ja teettämässä noita keppejä etupalkalla. Koiralla on hyvä tekniikka mutta se ei valitettavasti pysy yllä näin harvakseltaan tekemällä ja mun typerästä palkkaustyylistäni johtuen viimeiset kolme keppiä menee herkästi hulinaksi.

Agilityn (ja ruoan noms) jälkeen ohjelmassa oli tokon paikkamakuu joka suoritettiin kolmessa ryhmässä. Utu teki sisarensa Murun ja kasvattimiitissä vieraillaan groenendaelin kanssa toisessa erässä kisanomaisen paikkiksen luoksepäästävyydellä ja liikkurilla, vähän Kaisa meinasi olla liian ihastuttava mutta muuten luoksepäästävyystreeni on sujunut hienosti viime aikoina. Paikkis sujui ongelmitta, ei se ihan niin rento varsinkaan loppua kohti ole vielä kuin toivoisin, mutta siellä napottaa. 

Tehtiin loppuun vielä rally-tokoa ja tokon muita liikkeitä, mutta väsymys alkoi verottaa keskittymistä ja ennakointikin nosti taas päätään seuruussa joten päätin lopetella päivän siihen, Taimi-siskon kanssa käytiin vielä pellolla runtimassa ennen kotiin lähtöä. Puitteet olivat Kana-areenalla mukavat ja päivä oli kaikenkaikkiaan tosi hyvä, harmittavan harvoin vaan pääsee tässä porukassa treenaamaan kun suurin osa asuu Jyväskylän seudulla ja itse vähän yksiksensä Pirkanmaalla.

Tänään eli tiistaina tavattiin taas Riinan ja Jennan kanssa Dream Teamilla Viialassa jossa nakkasin Utun suorilta paikkamakuuseen vieraan koiran viereen, halusin nähdä miten se reagoi rauhoittumista vaativaan tehtävään heti kättelyssä rauhallisen aamupäivän jälkeen. Oikein mukavasti meni tälläkin kertaa, en olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut että toi paikkis ei ollutkaan ihan niin hirveä savotta kuin etukäteen pelkäsin. Nyt kun viikottain sitä makuutan niin hyvillä mielin menen kokeeseen, varsinkin kun tiedän että jos hän sieltä päättääkin nousta niin toisten suoritusta se ei käy häiritsemään. 

Mökö teki minuutin paikkamakuun niin että mä olin näkösuojassa, muita koiria ei riviin laitettu mutta Jenna ja Riina jäivät seisoskelemaan ja rupattelemaan linjalle. Sen verran varmaa suorittamista toi Mökön paikkamakuu on aina ollut että sen voisi aika luottavaisin mielin viedä koetilanteeseenkin makaamaan itsekseen, sen verran rennosti se oli tänäänkin ottanut vaikka en ole näkösuojaa juuri sen kanssa käyttänyt. Otettiin liikkuroituna myös avoimen luokan jäävät ja hyppy, paluuhyppy vaati kaksoiskäskyn koska se alokasluokan odottaminen on niin syvällä selkärangassa mutta muuten ihan taattua Mökö-laatua. Ei siltä oikeastaan puutu avoimesta muu kuin se hiton nouto, joten voi olla että jos oikein hulluus iskee niin käyn tämän vuoden puolella vielä sitä esittelemässä kokeessa.

Utun ennakointia lähdettiin parantamaan omakehittämälläni sovelluksella, leikkisästi treeni-pilveksi kutsutulla ajatuskartalla jonka annoin Jennalle käteen ja pyysin liikkuroimaan satunnaisesti pilvestä valittuja tehtäviä seuruun yhteyteen. Niimpä tänään seuruutin kolme pätkää joiden aikana tehtiin sekä rally-tokoa, tempon vaihteluita, tokolle perinteisempiä käännöksiä sekä jääviä liikkeitä. Ja se toimi! Koira joutui pysymään skarppina eikä tilaa arvailulle ollut, jäävien vihje-erottelu toimi ja niitä päästiin treenaamaan seuruun yhteyteen ilman pelkoa itseään toistavasta treenikaaviosta. Seuraavan kolmen viikon suunnitelma onkin toteuttaa sekä seuruun että jäävien treeni tälla tavoin yhdistettynä ja myös vähentää treenikertoja ihan minimiin, koira osaa kyllä joten nyt vaan laatua eikä määrää. 

Utun treenikuvan ja videon kuvasi Karoliina S.

Eka kerta toden sanoo

Mä oon aika kova kisajännittäjä. Oon aina ollut, oli kyse sitten koiraharrastuksesta tai muista lajeista. Ei se mua koskaan ole estänyt mihinkään osallistumasta, mutta tunnen aina kisailmoa naputellessa kuinka syke nousee ja hengitys tihentyy ja loppuillan mulla on sellainen olo että lentokoneen turbiini saattaa tulla makuuhuoneen katosta läpi hetkenä minä hyvänsä. 

Sen lisäksi mä tykkään pelata varman päälle. Ehkä mä olen myös vähä pihi, mutta mä en ole se tyyppi joka lähtee kokeilemaan esimerkiksi tokokokeeseen onneaan, vaan sinne mennessä mä haluan olla todella, todella varma siitä että hommat ei kaadu siihen että koira ei yksinkertaisesti osaa sitä mitä siltä pyydän. Mä haluan että mulla on hyvä mahdollisuus onnistua itseäni tyydyttävästi (ja toki myös että koiralle ollaan mahdollisimman reiluja). Ja vielä kolmannekseen, mä olen laiska perfektionisti, jota harmittaa aina salaa vähän jos olisi ollut mahdollisuus pärjätä hieman paremmin, vaikka saavutettu taso korreloisikin sen vaivan kanssa mitä ko. asioiden eteen on nähty. 

Mitä rennoimman kuuloinen kombo koiraharrastajalle joka mielellään hakee myös konkreettista näyttöä kokeista koirillaan, eikö? Suurin osa on toki mun ihan silkkaa kokemattomuutta, johan tässä ollaan oltu alalla kokonaiset kolme vuotta. Sen sijaan että odottaisin että jotain muutosta tapahtuu lähivuosina, oon kuitenkin päättänyt katsoa tuleeko maailmanloppu jos ilmoitankin koiran, joka on enemmin luokkaa osaa-useimmiten kuin on-täydellisen-idioottivarma. Niinpä Utu menee ensi kuussa kokeilemaan tokon alokasluokkaa Lahteen sisarensa kanssa ja isoveli Ville osallistuu avoimeen. 

Treenisuunnitelman keskeinen teema on tehdä kolme viikkoa kestoa asentoihin ja jatkaa kuunteluharjoituksia liikkurin avulla. Nyt ei hinata kokonaisia liikkeitä vaan tedään pienissä erissä paljon fiilis - ja vauhtisidonnaisia juttuja. Oikeastaan ennakointi on se mikä mua tällä hetkellä eniten jännittää, tehtäväthän se osaa kyllä. Paikkamakuut on olleet pari kuukautta tosi hienoja, jos se sieltä nouseekin niin lähtee korkeintaan mua kohti. No kattellaan ja mennään kattoon mitä pitää mahdollisesti vielä treenailla. Ja ennen kaikkea koulutetaan mua.

Pitkästä aikaa porukkatokoa

Tänään oli ensimmäinen vakiovuoro Viialan Dream Team - areenalla, joka valkattiin treenipaikaksi hyvän laatu-hintasuhteen vuoksi. Vähän ajoahan tuonne kertyy, mutta kai se on mun velvollisuuteni entisenä akaalaisena kantaa vähät kolikkoni sinne. Puitteet olivat ainakin hyvät, vaikka perille löytäminen olikin pienen mutkan takana. Jos mä saisin markan aina kun joku uusi treenikaveri kysyy "Onko colliet noin pieniä?", mulla olisi helvetisti hyödytöntä rahaa...

Mä oon huomannut että Utu on ollut vähän puutunut tokoon lately, enkä voi kyllä kuin syyttää itseäni. Mun kardinaalivirhe tokossa on saman kaavan toistaminen ja ennalta-arvattavuus, joten viimeistään siinä kohtaa kun Utu alkoi kolmannen seuruupätkän jälkeen tarjoamaan jääviä, päätin heittää kokeenomaisten liikkeiden treenaamisella vesilintua ja alkaa ennemmin vahvistaa niiden eri osa-alueita. 

Tämän päivän treenin suunnittelin jo aiemmin iltapäivästä valmiiksi, aloitettiin alokasluokan hypyllä ja ruutuharjoituksella joiden teemana oli lujaa meneminen josta seurasi vapautus kun koira oli haluamassani kohtaa. Seuraavassa sessiossa tehtiin Jennan avulla kuunteluharjoitus, joka alkoi luoksepäästävyydellä. Vitsi miten makeesti se pysyi, otti heti kontaktin kun Jenna oli tarpeeksi lähellä vaikka ollaan tehty tuota viimeksi syksyllä. Seuraavaksi Jenna toisteli vakavastiotettavalla liikkuriäänensävyllään koiralle häiriöksi "käskyä", johon koiran ei sopinut reagoida. Se oli vielä helppo, mutta kun Jenna antoi maahamenokäskyn meni Utu lankaan, josta korjasin iloisella virhesignaalilla. Seuraavat kolme hämykäskyä vain terästivät kontaktia. Lopulta laitoin koiran maahan itse valitsemallani ajankohdalla, tein pienen kierroksen ja palasin koiran viereen Jennan taas liikkuroidessa "käskyllä", johon koira ei saanut reagoida, palkkasin kerran maahan palatessani mutta muuten piski oli saanut jutun juonesta kiinni ja malttoi kuunnella koska mutsi puhuu. Tätä mä teen jatkossakin.

Loppuun otettiin paikkamakuu, Utu keskipaikalla kahden beauceronin välissä. Ja voi hitto, se oli kuin tatti. Ryhdikäs, kolmivärinen tatti! Kahden minuutin ajalla, etäisyyttä oli kymmenisen metriä. En olisi ikinä uskonut että niin vilkas pentu makaisi noin hienosti ja aktiivisesti puolitoistavuotiaana. Mökö höpsötteli avoimen luokan hyppyä, kaukoja ja hetsattiin sille vähän luoksetulon stoppia apparilla ja takapalkalla. Nätistihän se pysähtyy, mutta kukaan ei valitettavasti ole opettanut sitä noutamaan joten toistaiseksi Mökön toko on aktivointihöpsöttelyä. Ja taitaa ehtiä tokon kilpailusäännötkin muuttua siinä määrin että Mökön kilpaura on kyllä niiltä osin purkissa. Koiran aktivoiminen se primäärinen syy kaikelle treenille kuitenkin on ja tulee olemaan.

Eilen ostin kymmenen kilon ämpärin hiekkaa, tai siltä se ainakin näyttää ja varmaan maistuukin. Koirien hivenaine - ja mineraalitarve on täytetty suunnilleen 16 seuraavaksi kuukaudeksi... Hain myös Kennelrehulta loppukuuksi raakaa broileria, ruokakulut ovat tasaantuneet varsin mukavasti nyt kun lisät on hankittu valtavina erinä. Koiramenot-excel päivittyy työpöydällä hitaasti ja hikoiluttavan varmasti, kohta pitää kai tehdä kolmannesvuosikatsaus.

Made by Perkele

Vietettiin kolme päivä Tiinan, Snön ja Ån luona Helsingissä koska mulla on hiihtoloma enkä halua nähdä yhtäkään käsivartta hetkeen. Loma oli agilitypainotteinen, keskiviikkona vuokrattiin kaksi yksityistuntia Seppo Savikolta, torstaina osallistuttiin kolmella koiralla saman miehen ryhmätreeneihin ja tänään käytiin vielä Ojangossa pikkuhöpsyillä. Uusia ajatuksia ja oivalluksia syntyi ihan tuhottoman paljon, joten yritän alla olevan keskiviikon treenejä kuvaavan videon avulla kirjoittaa niitä vähän ylöskin. Materiaalia olisi vaikka kuinka, mutta tällä nyt mennään kun mua laiskottaa.




- Ensinnäkin mä tykkäsin saamastani ohjauksesta todella paljon. Mulle sanottiin ääneen paljon sellaisia asioita joita olen itse vähän haparoiden yrittänyt tunnistaa tossa touhussani, mun kaikkien hölmöilyjen ydin selvitettiin ihan naurettavan helposti ja saatiin aikaan selkeä muutos lähestulkoon kaikessa. Hyvä Seppo.

- Koira on mun tarpeeseeni mielettömän kiva ja "hyvällä mallilla". Tykkään fiiliksestä, motivaatiosta, toistonkestävyydestä, herkkyydestä, kaikesta. Se menisi kovempaa, jos mä olisin aggressiivisempi. Mistä tullaan seuraavaan kohtaan.

- On ihan ok että mä olen varovainen nyt kun mä vasta rutinoidun ja oikeasti sisäistän noita peruselementtejä, mutta sitä itsensä haastamista ei saa lopettaa siihen vaan sitten lisätään kierroksia. Mielikuvissani mä meen lujaa, mutta videolla mä sipsuttelen munankuorilla. Mulla ei vaan riitä kapasiteetti, mä myönnän. Mun ohjaus hajoaa jos mä kiihdytän, koira hukkuu ja rata unohtuu. Ja se on tosiaan sallittua tässä vaiheessa, mutta jossakin vaiheessa täytyy vaatia enemmän. Otsikko siis viittaa multa toistaiseksi puuttuvaan työskentelymoodiin, jota ko. kouluttaja mun agilityyni toivoisi.

- Tässätässättely helvettiin, oikeasti. Mitä perkelettä siellä on tässäteltävää, jos koira tulee putkesta suoraan käteen? Torstain treenissä oikein keskityin siihen etten anna yhtäkään ylimääräistä ääniapua, ja olen melko varma etten niitä antanutkaan. Ainakaan mulle ei sanottu, että älä tässättele.

- Mökön kanssa on kriittisen tärkeää, että virhesignaalit minimoidaan radalla. Koira menee sinne minne minä näytän vaikka mä näyttäisin mielestäni aivan jonnekin muualle, ja silloin mä en saa henkisesti läsähtää kesken radan vaan minä joko palkkaan sen koiran todella iloisesti tai sitten minä jatkan sitä rataa ilman pienintäkään signaalia siitä että voi helvetti. Mökö oli pihalla kuin lumiukko taas alkuun, se ei ole aksannut kahteen kuukauteen mutta siltikään sitä ei vaan sattunut juuri tällä kertaa huvittamaan. Toiselle tunnille se tuli kuitenkin itsevarmempana ja piti hyvää vauhtia koko tehtävän. Ei se taida kuitenkaan olla huhtikuussa kisavalmis, jos sitten ikinä. Mä en vaan osaa säädellä sitä ja mitä vanhemmaksi se tulee, sitä vaikeammaksi se käy.

- Torstaina korostettiin katseen merkitystä, hypättiin saman rataprofiilin (esim. videon ensimmäinen osio) kakkonen toiselta puolelta ja tehtiin persjättö putkien välissä olevalle renkaalle. Kakkoselle niisto jossa katse tuli koiran kutsumisen jälkeen siirtää välittömästi ohjaavaan käteen, persjätölle juostiin niin että kun koira tuli putkesta se näki ensimmäisenä ohjaajan oikean posken. Ja katse kiinnittyneenä taas ohjaavaan oikeaan käteen, eli käytännössä juoksin koiran kanssa kilpaa renkaalle takaraivo edellä. Muistan tähän teemaan saaneeni perusteluja että kun muu paketti alkaa olla kasassa aletaan sitä viimeistä silausta hakemaan katseen suunnalla. Missä se muu kasassa oleva paketti on...

- Se, hengittääkö ohjaaja vai ei, ei vaikuta koiran keppien onnistumisprosenttiin. Paras siis pelata varman päälle ja hengittää. 

- Vaikka joka treeni oli superantoisa, loppufiilikseksi jäi kuitenkin harmillisesti hienoinen pettymys omaan itseen. Se on mulle hirveän tyypillistä vaatia mahdottomia mutta toisaalta ei kuitenkaan tarpeeksi. Mä oon harrastanut hyvin epävakavasti tätä lajia nyt kokonaiset 1,5 vuotta josta viikottain korkeintaan kahden kuukauden pätkiä, mun täytyy opetella ajattelemaan että ei voi osata kaikkea ja että sekin mikä nyt löytyy on ihan kelvollinen.