Mua polttaa liekit Mökön pään

Entisen avomieheni varsin kehnosti toteuttama Gimmel-sovitus palvelee otsikossa kuvaamaan ei niinkään sitä että Mökö olisi jotenkin kauhean kaksinen Ghost Rider, vaan sitä miten kivasti meillä on sen kanssa mennyt viime viikolla. 

Torstaina tottiskentällä seuruun kontaktia ja luoksetulo ehkä kympistä ilman apparia, hetsausta ja suoraan sivulle. Sain hyvän vinkin kääntyä heti käskyn jälkeen radikaalisti oikealle ettei koira ala vanhasta tottumuksesta edistää eteen. Koira välissä autoon ja lopuksi Jutan ja Pinkin kanssa hömpöttelyä, lyhyt paikkis selkä käännettynä, leikkimistä ja loppupalkan saattelemana autoon. Ohjaaja kommentoi että koira on kuin eri ja itsekin huomaa, että työmoraali on varsinkin seuran kentällä ihan toinen. Oon myös malttanut olla treenailematta liikoja itsekseni ja olla palkkaamatta kaikista puolivillaisista kontaktiyrityksistä lenkillä, koira ehtii jo odottaa tottishommia kun niitä on tarjolla vain harvoin ja lyhyesti ja hyvällä palkalla. Mä melkein uskallan väittää, että jos hommat sujuu samaan tahtiin eikä hormonit heitä kärrynpyöriä, mennään vielä tän vuoden aikana kokeeseen. 

Perjantaina agilityssä ensin yksittäisinä esteinä keppejä, keinua ja A-estettä. Mökö teki ensimmäisen kokonaisen keinunsa ilman että kukaan oli vaimentamassa rämähdystä, eikä koira ollut milläänsäkään. Olin jotenkin ihan varma kun aloitettiin hommat että keinusta varmaan tulee se mörköeste, mutta huolellisesti kun pohjattiin niin keinu menikin heti kättelyssä vähän vahingossa oikein. Videolla keinun lähetyskulmat eivät vaan vielä toimi koska keinua ei ole aiemmin liitetty rataan, mä en osaa ohjata eikä koira suorita sitä vielä täydellä varmuudella. Koira on muutenkin aika väsynyt tuossa treenien loppupuolella kuvatussa pätkässä mikä näkyy mm. kontakteilta varastamisessa, ei meinaa pää pysyä enää mukana. 

Hyvilläni ja yllättynyt olin siitä miten kivaa palautetta sain perjantaina. Sen tiesin, että koira on nopeaoppinen ja tarkka eikä sillä ole juuri ongelmia lukea mua, mutta oli mukava kuulla että mä olen oikeasti paljon parempi kuin mitä itse uskoisin. Agility on kivointa mitä oon lähestulkoon koskaan tehnyt, mutta mä myönnän että se on mulle ajoittain todella, todella vaikeaa. Ollaan kuulemma edistytty koirakkona meidän ryhmästä katsoen paljon, ja vaikka itsestä tuntuukin että ainakin oma touhu on edelleen samanlaista sohloamista motivoi tällainen palaute vaihteeksi ihan hirveästi. Tällä energialla mennään sitten lauantaina korkkaamaan epikset, sitä en tiedä että ollaanko erityisen valmiita mutta eipä se häpeä ole hyllyä ottaa kun kerran uskaltaa yrittää. 

Sormet syyhyäisi jo päästä treenaamaan Utun kanssa vaikka ja mitä, sen verran kontaktinhakuinen ja iloinen tyyppi se on että ongelmat tulee olemaan satavarmasti ihan jossain muualla kuin vireessä. Oon vahvistellut sille viime viikkoina tavaroiden kantamista ja mulle tuomista ja eilen aloitettiin istumisesta seisomaan nousun naksuttelu jonka käsky yleisetetään sitten tarkoittamaan mitä tahansa tilannetta jonka päämäärä on että koira seisoo paikallaan liikkumatta. Toukokuussa ollaan menossa junnuluokkaan meidän kummankin ensimmäiseen näyttelyyn jota varten mennään harjoittelemaan huhtikuussa Linnainmaalle mätsäriin kummankin koiran kanssa, Mökökään ei ole päässyt esiintymään puoleen vuoteen. 

Oon ilmeisesti jonkinnäköisessä etuvetovastuussa meidän piakkoin alkavista TamSKin hallin treenivuoroista, joten ajattelin että ei varmaan tekisi pahaa jos keskityttäisiiin koko porukka alkuun ihan puhtaasti estehakuisuuteen, omille koirille tuun ainakin ottamaan paljon treeniä erilaisille targeteille hakemisesta. Suunnitelmaa on monenmoista siis taas eikä millään malttaisi odottaa että aika kuluisi ja lumet sulaisi.