Agilityviikonloppu

Perjantaina otin Mökön tokoilemaan ToiSKin kilpavuorolle, esittelin Marjolle sen mahdotonta noutoa ja otin eteentuloa. Sain päähäni että koska tokon avoimeen on turhan paljon uusia juttuja opeteltavaksi tähän hätään, koulutan sen käyttäytymiskoekuntoon kesän aikana. Nehän on kuitenkin  juttuja jotka Mökö jo osaa, seuruuseen vaan kestoa ja paikkamakuuta ohjaaja käännettynä, no biggie. Koska se tuskin tule kuitenkaan loistamaan ainakaan vapaana seuruullaan, ajattelin tulla kisasääntöjä sen verran vastaan että opetan sen tulemaan makuulta suoraan eteen istumaan (ja koska meidän luoksetulo on atm muutenkin vähän rikki...).

Utu ei tokoillut, sillä seitsemältä alkoi Jyväskylä Agility Teamilta kouluttamaan tulleen Laura Mätön ohjelma. Koulutettavia koiria oli paikalla neljä, joten kaikille oli mukavasti aikaa ja Laura teki kivan radan. Esitin ongelmiksi keppikulmat ja kontaktien erottelun, keinua meillä ei ollut mutta siihen sain hyviä teoreettisia ohjeita. Keppikulmissa ongelmaksi todettiin liikehäiriö, josta Utu ottaa tosiaan häiriötä. Mä en ole tarpeeksi liikkunut kun oon rakentanut kepit kakskakkosilla, joten jos mä olen liian lähellä tai liikun eteenpäin kun koira lähtee kepeille, se imee herkästi kakkosväliin. Joten pikkuhiljaa liikehäiriötä, palaa takaisin siinä menetelmässä jota olet käyttänyt. 

A-esteen alastulokontakti oli pirun hyvä, mutta puomin hiipi, johon myös pätee edellinen ohje. Eli puomin 2o2o selvemmäksi! Suunnittelin jo alkavani ketjuttamaan takaperin kontaktiasentoa puomin osalla ja pöydällä. Olin samaa mieltä ehdottomasti, liian hidas ja täten epävarma alastulo. Seuraava huomio oli, että omat maneerit pois kontakteilta! Pitää alkaa hiljalleen luottaa että koira ottaa, eikä aina olla seisomassa samassa paikassa varmistamassa. Taas liikehäiriötä eikä hengen pidättelyä. Muuten meni mukavasti ja palaute oli että hyvä harrastuskoira on kasvamassa. 

Lauantaina vietin viisi tuntia talkoissa ratatyöntekijän roolissa NPKH:n kisoissa. Ykkösten radat olivat tällä kertaa yllättävän kinkkisiä ja moni meni vipuun, maksi-ykkösten A - radalta ei tainnut tulla ainuttakaan nollatulosta. Tulin siihen tulokseen että oli oikea veto olla ilmoittamatta agilityradalle, Nybergillä ei ollut keinua kuin toisella radalla, mutta moni teki kokemattomuuttaan lentokeinun. Utu olisi varmasti ollut yksi heistä.

Tänään lähdettiin jo aamusta Taivalkuntaan katsomaan Utun emän kolmosten ratoja. Paikalla oli ihan mahtavan paljon collieita kiitos mestaruuskisojen, olipa mukava nähdä että kyllä meitä vaan on melko lukuisa joukko joille collie ei ole seurakoira. Utu mitattiin ei-niin-yllättävästi maksikorkuiseksi ja lähdettiin aikanaan rataan tutustumiseen, hyppyrata kun aloitti. Keli oli viileähkö ja aurinko oli vielä tuohon aikaan pilvessä, kehän reunalla vähän vilutti mutta ainakaan koira ei lämpenisi liikaa. Rata oli kiva, ja kuten tuomari sanoi rataan tutustumisen alussa, helppo. Mua ei juuri jännittänyt, kuten kyselijöillekin vastasin niin sen keskimäärin kuuden minuutin tokokokeen jälkeen ei jotenkin enää osaa jännittää muutaman kymmenen sekunnin tuhausta, jonka aikana ei tiedosta ympäristöä laisinkaan. Sitäpaitsi me tultiin vain kokeilemaan, ja aksassa kaikki tekee enemmän tai vähemmän hyllyjä. 

Utu oli kymmenes luokassaan, joten katselin kolmisen koiraa ennen kuin hain sen autosta. Utu käyttäytyi kyllä koko päivän kisapaikalla esimerkillisesti ja rauhallisesti, jopa vähän pelotti että mahtaako se juosta ollenkaan kun on noin rennolla tuulella. Utu jäi lähtöön rauhallisesti, päätin etten vilkuile taakseni tasan yhtään enkä hoe mitään käskyjä, kyllä tokokoira perkele osaa paikallaan olla kymmenen sekuntia. Varmistin toisena esteenä olevan renkaan, sillä moni koira meni tänään siitä luokasta riippumatta ohi. Varmistaminen maksoi pari sekuntia, kun myöhästyin kolmoshypyn valssista, mutta vähän laajemmalla kaarella oikeaan päähän putkea. Putken jälkeen hypyn, muurin ja pituuden muodostaman suoran päähän putkeen. Tässä kohtaa muistan vain Jutan huutavan "JUOKSE!!!" joten mä juoksin. Koira haki putkeen ku purkka tukkaan, mä kerkesin seuraavan hypyn ja putken väliin, kahden hypyn kautta valssiin ja hypyn kautta jälleen hyvä imu putkeen. Perhana kun on hienoa kun koira irtoaa.

Kepit jännitti etukäteen, ja pohdinkin pitkään jäänkö putken ja hypyn vaiko hypyn ja keppien väliin lähettämään. Ehdin kuitenkin hyvin tehdä persjätön hypylle, joten kun koira tuli käteen jarrutin sitä aavistuksen, pysäytin omaa liikettä ja lähetin itsenäisesti kepeille. Suoraan oikeaan väliin, pirun hyvä pujottelu loppuun saakka, oikeaan päähän putkea ja kahden viimeisen hypyn jälkeen mä huusin kuin villieläin, mun ykkösluokan koira teki meidän kummankin ekassa startissa nollan!

Jälkeenpäin ajaksi selvisi 25,98, ihanneaikaan jäi yli 17 sekuntia ja etenemäkin oli mielipuoliset vajaat viisi metriä sekunnissa. Lopulta tulospalvelu kuulutti että 31 koirasta vain kolme teki nollan, kaksi bordercollieta ohjaajineen sekä me! Ja pistettiin vielä ajoissa sen verran bortsuille kampoihin, että sijoituttiin hyviksi kakkosiksi! Mulla kesti kyllä monta tuntia sisäistää koko juttu, minä toistaitoinen tumpeloko todella ohjasin nopean maksikoirani virheettä maaliin radalla johon niin moni kompastui. Meidän ensimmäisessä startissa!

Kotiinviemisiksi hieno ruusuke, kuivattua broileria, lahjakortti ja meidän ensimmäinen LUVA. Ne oli ne ykkösten hyppyradat sitten tässä, ja kesä vietetään tiukasti kontakteja hioen. Videon laitan heti kun saan sen kasvattajalta, mutta olipahan päivä. Utun kisakepit kuvasi Leppäsen Noora, palkintoruusukkeen mutustamisen puolestaan Paanasen Tiina. Onpa siistiä, kun on näin paljon tukijoukkoja!