Sivut

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

AVOimin mielin

Nyt kun mun tämänhetkinen comfort zone eli alokasluokka on selätetty, pitää varmaan alkaa hiljalleen miettimään treenejä luokkanousun kannalta. Suunnitelmissa olisi korkata avoin luokka ennen kuin kv-säännöt ehtivät astua voimaan, joten nykytiedon mukaan tässä olisi vuosi aikaa opiskella ja treenailla. Ei liene ihan mahdottomuus. Koulari on sitten asia erikseen, mutta jos sen yhden ykkösen ehtisi saamaan niin voisi miettiä sitten vaikka voittajaa vastaavaa kun uudet luokat tulevat voimaan. Lauantaina on onneksi kennelin järjestämä koulutuspäivä jolloin oppia tulee antamaan Mujusen Salme, joten pääsee heti pureutumaan niihin juttuihin jotka on eniten vaiheessa. Kuvituksena parin viikon takainen uimaretki Villilään.



Seuruu - kuinka ihanaa. Tasan yksi seuruu ilman typeriä hihnoja, sen verran pitkä että ehtii itse viritellä itsensä, mutta ei kuitenkaan vielä mitään uutta, yksi tahdinmuutos, stoppi ja käännökset. Oikealle käännökset pitäisi nyt vaan saada kuriin, koska ne on pääsääntöisesti korkeintaan välttäviä. Ei tässä kai muuten oikein mitään kummempaa, paljon fiilistreenejä vaan ette mee puurtamiseksi. 

Jäävä maahanmeno - Voi tehdä vauhtia jos riittää mielenkiinto, mutta muutenhan tää on jees. Kestää hyvin taaksesiirtymisen, toki seuraa katseella ohitettaessa mutta rintamasuunta säilyy. Ei tarvetta musta alkaa korjaamaan sitä katseen suuntaa, pitää kysyä jonkun muun mielipidettä. 

Luoksetulon pysäytys  - Suoraan sanottuna ei harmainta aavistusta. Ollaan tehty Tanjan kanssa vähän pohjia tähän, mutta hirveästi en ole uskaltanut ottaa. Stopin rakentaminen ei niinkään huoleta, vaan siitä vauhdilla luokse jatkaminen. Tää on varmaan eniten kesken. 


Jäävä seisominen - Tää alkoi kesällä valumaan, mutten tiedä onko syynä kuumuus, koiran hormonitoiminta vaiko se että olen teettänyt tätä liikaa ilman apparia. Terävämpää stoppia, mutta tässäkin on mielestäni kestänyt taaksesiirtymisen hyvin. 

Nouto - Lähtee kapulalle kuin hauki rannasta ja palauttaa laukalla, pintä saalistamista kapulalla eikä meinaa olla malttia osua kapulaan ekalla kerralla vaan kaarrattaa suu ammollaan vähän ohi. Utun hyvän mielen liike. Tän suhteen oon pohtinut sama kuin hypyn kanssa, oon aikaisemmin vaatinut katsekontaktia lähtöluvan edellytykseksi, mutta toisaalta pidän siitä että koira keskittää katseen kohteeseen. Tähänkin pitää kysyä vaikka Salmen tuomarin mielipide. 

Kaukot - Oma jättökäsky, joka kertoo koiralle että makuuasennosta on luvallista liikkua. Tukee maasta istumaan nousemista joka on aina kaukoissa se kaikkein vaikein juttu jossa sattuu eniten virheitä. Mutta tää on ollut Utulla pienestä asti aika hyvä liike, sillä on luonnostaan hyvä vaihtotekniikka, tekee etupäällä. Mulla käytössä sekä kärsimerkki että suullinen käsky. Tehdään suhteessa paljon enemmän istumaannousuja kuin maahanmenoja, yllättäviä ja nostattavia palkkoja. 

Hyppy - Jatketaan Susannan palkkaustyylillä. Tehty pohjia vahvistamalla koiran istumista seisoma-asennosta edessä, lähellä sekä kauempana, sekä esteen takana. Tarjoaa toisinaan maahanmenoa, mutta takana todella vähän toistoja. Tähän kanssa enemmän fiilis - kuin tekniikkatreenejä, agilitykoira harvemmin kiertää estettä palatessa.

Paikkamakuu - Tehty pohjia niin olohuoneessa kuin ulkona ns. normaalihäiriössä. Etäisyys joitakin metrejä, aika sekunteja. Oma jättökäsky, joka tarvitsee paljon vahvistusta. Ensin aika, sitten etäisyys, sitten häiriö, jonka mukaan kaksi ensimmäistä joustavat. 

 Eli hommaa piisaa. Avoimen luokan liikkeiden lisäksi alan rakentamaan Susannan opissa tunnaria sekä Tanjan ohjeilla ruutua, nyt kun viimein sain ostettua nauhankin. Lisää mielenkiintoa treeneihin ja hyvä pohja, jos ne ylemmät luokat tulevat joskus ajankohtaisiksi.

Ilmoitin Utun kakkosluokan kisoihin kahteen starttiin elokuulle TamSKille, vähän hirvittää mutta tulta päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti