Perjantaina käytiin vetäisemässä vaihteeksi lämpenevässä kelissä kilpatokot Anne-Marin, Riikan ja Marjon kanssa. Alkuun paikkamakuu täydestä etäisyydestä täydellä ajalla, Marjo seuruutti koiraa linjalla ja Pilke järjesteli omiaan oikealla, kova häiriö ja vähän levoton makuu mutta kyllä se siellä vaan napottaa.
Yksilöihin otin liikkuroitua seuruuta, enkä tainnut sitten paljon muuta ottaakaan. Saatiin käännöksiin enemmän järkeä kun tosiaan saatiin sitä liikkuriharjoitusta, mun pitää vaan antaa sille koiralle aikaa siihen käännökseen eikä tarvitse tönkkönä tehdä äkkiliikkeitä. Lopuksi tein toki vähän keppejä lauantain varalle, mutta seuruutreeni oli ehdottoman jees. Onhan se monen makuun slightisti edessä, mutta mä kyllä hyväksyn, itepä oon paikan opettanut.
Lauantaina lähdin kolmen aikoihin pöristelemään Agirotuun Turenkiin ja sain muilutettua itseni kotoisasti ToiSKilaisten telttaan paraatipaikalle kentän kupeeseen. Siellä sitten Utu napotti (tuplavarmistetussa) kevythäkissään aina kun ei ollut valmiina toimimaan sekunnin sadasosissa. Kävin tsiigailemassa ykkösten Jalosen B-radan ja kyllä heti taas itketti vähän, varsinkin kun aamuinen Mikkilän A-rata oli ollut helppo ja nollia oli ropissut toista kymmentä. Eipä mua kuitenkaan sen kummemmin harmittanut etten ilmonnut aamulle, ratojen välissä oli kuitenkin lopulta yli 9 tuntia aikaa ja kun ei niistä kontakteista ollut vielä käsitystä niin näillä mentiin.
Utu starttasi maksien ensimmäisenä, kolmantena esteenä oli rengas, joka oli ohut ja vaalea, mutta koira löysi sen hienosti vastavalossakin. Neljäs este oli pussi jolta matka jatkui eteen vitoshypylle, taas sai olla tyytyväinen lelupalkalla toimivasta koirastaan joka on tottunut ampumaan pussista kuin hauki rannasta ja vitoselle eteen irtoaminen oli piece of cake. Sitten matka jatkuikin epäykkösmäisesti takaisin tulosuuntaan ja kutoshypyn jälkeen tarjolla oli suorassa linjassa oleva puomi, mutta sain vedettyä puomilta ohi ja lähetin A-esteelle.
Selvisin aina kolmanneksi viimeiselle esteelle, joka oli kepit, mutta kulma oli vaikea enkä tukenut siihen nähden tarpeeksi, joten sujahti kakkosväliin. Uusinnalla ok, loppusuoralla vähän hyydyin keppihässäkästäkin johtuen ja koira kielsi viimeisen hypyn, tuloksena siis 10 ratavirhepistettä. Mutta voi vitsi ne kontaktit oli h-y-v-ä-t, nopeet, varmat, jopa keinu oli ihan satukirjasta. Tosin sanottakoot että sitä helpotti melkoisesti se seikka että pääsin valssaamaan keinulle eikä koira ampunut sinne täydellä vauhdilla. Olin kaiken kaikkian rataan tosi tyytyväinen, ei mulla ole mikään kiire tehdä nollia kun kisaaminen on vielä ihan vierasta. Radalla oli yli 40 koirakkoa joista yksi ja ainut teki nollan, Utun kympillä ja vauhdilla irtosi viides sija.
Sunnuntaina lähdettiin matkaan jo aikaisin, maksijoukkueiden rataan tutustuminen alkoi yhdentoista pintaan ja Smooth Criminals lähti matkaan kolmantena. Radalla oli meille paljon vaikeita juttuja, kuten kontakti-putkierottelu, linjalla oleva ansaputkipää sekä putken jälkeinen keinu. Pirun putket... Joukkueradalla ei siis hyllyjä jaeltu, vaan väärästä suorituksesta annettiin aina kymmenen virhepistettä. Keinu meni siis pienimutoiseksi lentelyksi, ei se ihan törkeä ollut mutta ei malttanut odottaa loppuun saakka. Kepit sen sijaan menivät hienosti kerrasta vaikka lähestymä oli melko auki, varsinkin kun en pyöristänyt kauhean voimakkaasti tulokulmaa. Taas olin tyytyväinen, ei täydellistä, mutta paljon hyviä pätkiä ja hirveästi ajatuksia takataskussa siitä, miten teen ensi kerralla vastaavassa tilanteessa.
Kyllähän me saatiin taas sitä ennenkin kuultua palautetta, että pedantisti opetettua koiraa vie pedantti ja perfektionistinen ohjaaja (??? en tunnista itseäni näistä! olen huolimaton, hussy!) jonka vuoksi koirasta ei irtoa kaikki mikä siitä lähtisi ja meno on tiukasti kontrolloitua, "paskan viemistä tikunnokassa" (hahahahaha). Joukkueradalla mukaan saatiin jo vähän enemmän perkelettä kuulemma! Oon kuitenkin päättänyt etten ota tästä vielä painetta, mä oon niin alussa että mä en voi vielä hallita kisatilanteessa kaikkia palikoita. Se tulee kyllä sitten kun mä alan luottamaan siihen miten toi koira toimii ja miten se reagoi missäkin tilanteessa. God help me if it doesn't...
Maksijoukkueiden pronssisijan nappasivat Talvihallan groenendaelit joihin kuuluivat Jutta sekä Pink, Open Class-kisan maksien voitto meni Anne-Marille ja Pilkkeelle ja eräs entinen seuralainen niittasi muistaakseni sennujen miniluokan ykköspystin, joten hienoja suorituksia riitti. Mulle jäi käteen hieno teepaita, kuminen verkkopallo koirille ja ihan valtavasti uutta tietoa siitä kuka toi mun koira on ja miten se toimii aksaradalla, ja miten se menis vielä vähän paremmin. Ensi vuonna osaan sitten ilmoitella jo useammille radoille, kun on enemmän kokemusta ja kisojen käytännöt on nyt opiskeltu. Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän kiva ja lämmin viikonloppu, alan huippuja, treenikavereita, tuttuja elävästä elämästä ja internetistä ja hyvää pehmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti