Sivut

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Nasta pimu, olet sinä

Utun ensimmäinen tokokoe on luojan kiitos takana päin, joten aika puida jälkipyykit videon kera. Lauantai oli säiden puolesta heti aamusta upea ja autossa oli upouudet kesärenkaat alla, ja vaikka koepäivänä tuli ajoakin yli 200 kilometriä oli fiilis kaikenkaikkiaan hyvä.

Ensimmäisen shokin koin kuitenkin koepaikalla, kun mulle selvisi että tila on hyvin pieni, alusta on kova ja paljas betonilattia ja kaikki nämä + 20 ihmistä lähestulkoon hengittävät niskassa koko kokeen, kun TamSKilla ja ulkokokeissa ehdin jo tottua siihen että oon hyvän matkan päässä "turvassa" kuumottavalta yleisöltä. Koiria oli alokasluokassa 16, eli osallistujia oli enemmän kuin yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa jossa oon kilpaillut. Utu oli toisessa paikkamakuuryhmässä keskipaikalla, nousi heiluttamaan häntää tuomarille luoksepäästävyydessä mutta sai kympin.

Toinen shokki iski, kun koiran jätettyäni tajusin että tuomari ja liikkenohjaaja jäivät seisomaan koirien ja ohjaajien väliin, suoraan mun ja Utun linjalle. Se oli mulle ihan täysin odottamaton häiriö, näköestettä ei olla treenattu juuri yhtään ja näin jo puolen minuutin jälkeen että tää päättyy huonosti. Aluksi Utu makasi varmasti ja yritin siirtyä seinällä niin että se saisi pidettyä muhun katsekontaktin, mutta puolesta minuutista minuuttiin se alkoi käydä epävarmaksi ja lopulta noin minuutin kohdalla nousi. Nousemisen jälkeen se alkoi ottaa hitaasti yksittäisiä askelia mua kohti, riiputti korviaan ja näytti niin käsittämättömän hämmentyneeltä että mä otin tilanteen omiin käsiini ja hain sen pois, olihan se tullut jo hyvän matkaa mua kohtikin. Nollalla siis alkoi tämä koe ja tässä vaiheessa kieltämättä tuntui siltä että kakkostuloksen kanssa lähdetään kotiin, elleivät diskaa mua kokonaan omatoimisesta ratkaisusta paikkamakuussa. 

Anna sitten kuitenkin lohdutti että älä höpsi, meet yksilöihin ja nyt ei tarvitse enää jännätä. Kävin myös sisäistä monologia aiheesta ja tulin siihen tulokseen että tämä on leikkiä, koira ei nyt vaan sattunut kestämään tätä häiriötä mutta tälleen tänään ja nyt mennään hakemaan kisarutiinia muihin liikkeisiin. Yksilöiden alkaessa Utu oli edellisestä keissistä ja takana olevasta yleisöstä hieman hämmentynyt kun pyysin sitä perusasentoon seuraamiseen, joten ajattelin jo että mitähän tästäkin tulee. Kauheasti en koiraa ehtinyt vilkuilla kun mulla menee nuo kokeet sellaisessa epäuskoisessa transsissa, panin kyllä merkille että onpa aika hyvä paikka, mutta yllätys oli silti melkoinen kun tuomari nosti ilmaan pyöreän kympin (joka oli luokan ensimmäinen  hihnaseuruusta ja ellei peräti samalla viimeinen) ja yleisö alkoi taputtamaan. Hihnatta seuruussa osasin jo vähän rentoutua ja kävellä reippaammin, koira aukesi hieman täyskäännöksessä ja juoksussa ja lopuksi hieman kompuroin ja kävelin huonosti täyskäännöksen, mutta siitäkin saatiin 9½. 

Hallin pienuus näyttäytyi toden teolla jäävissä, jotka tehtiin peräkkäin samalla suoralla maailman minimaalisimmilla etäisyyksillä. Hyvä kun ehdin koiraa edes jättämään, kun liikkuri pyysi jo palaamaan koiran viereen. Kummatkin jäävät menivät kyllä yli odotusten, seisomisessa koira ennakoi aavistuksen mutta maahanmeno oli etupainotteinen ja nopea sekä stoppi jämäkkä. Luoksetulo sitten jo mielestäni kärsi lyhyestä matkasta, koira ei saanut kunnolla vauhtia liikkeeseen eikä voimaa takapään käyttöön joten koko suoritus oli mielestäni vähän löysä ja loppuasento turhan edessä, mutta kymppi tästäkin. Hyppy meni samaan malliin kuin treeneissä, sillä erotuksella että Utu oikeasti kuunteli kun pyysin sitä vierelle eikä edes yrittänyt varastaa esteelle. Hyvä varma hyppy ja lopuksi päätin liikkuroida perusasennon ihan itse. Olin varmaan kaikkine häröilyileni sen liikkurin lemppari... Hypystä siis kymppi, kokonaisvaikutuksesta kymppi ja yhtäkkiä ennen kuin ehdin kunnolla edes tajuta oli meillä kasassa 168 pisteen ykköstulos joka olisi ollut hyvällä paikkamakuulla 198 pisteen arvoinen. Fiilis oli melko hyvä kun ennalta vieraat kanssakilpailijat tulivat onnittelemaan ja kehumaan koiran suoritusta. 

Tuomarina oli reiluna tunnettu Marita Packalén, joka yksilöiden jälkeen totesi mulle että aika hyvinhän teillä sitten meni ja että ihan noin kovasti ei tarvitsisi kehässä jännittää, koirakin kuulemma mua rauhoitteli olemaan kun mä taas silmät leimuten stressasin koko suorituksen. Erityisen tyytyväinen oon ensinnäkin koiran suorituksen kokonaisvaltaisuuteen, se ei ottanut häiriötä (yksilöissä) mistään, se suoritti kaiken varmasti ja tasaisesti ja vire oli täysin samankaltainen läpi koko kokeen vaikka kiitin sitä hyvin vaihtelevasti, välillä enemmän nostattaen ja toisaalta taas hyvin hillitysti. Erityisen tyytyväinen oon siihen että koira malttoi odottaa lupaa perusasentoon sekä otti jokaisen ripeästi ja ensimmäisellä käskyllä. Hihnaseuruu oli munkin mielestäni alokasluokan tasoksi oikein hyvä, jäävät olivat pirun hyvät ja hyppy sujui kuten piti. Muutaman pisteen olisin vähentänyt hihnatta seuruusta sekä luoksetulon loppuasennosta ja epävarmasta jätöstä, mutta tällä kertaa meidät arvosteltiin näin ja mullehan se kelpaa. Ja mikä parasta, mun ei tarvinnut viritellä koiraa tuohon kokeeseen yhtään, ei säännöstellä sen ruokaa tai liikuntaa tai hetsata tai hillitä, se oli just precis.



Tänään treffattiin Tanjan kanssa Kaupissa ja otin Utulle tietoisesti ihan kaikkea muuta kuin alokasluokkaan liittyviä liikkeitä, eli kaukoja, noutoa ja ruutua.  Sillä oli melko kuormittava päivä eilen, mutta silti se tuli autosta ihan samalla fiiliksellä kuin aina, että mitäs tehtäis. Nouto meni hyvin lukuunottamatta tyypillistä häiriöluovutusta, vei kapulan ensin lähempänä olleelle Tanjalle. Meni lujaa kapulalle ja palautti laukalla, vähän saalisti kapulaa lähetyksessä mutta mulla ei ole mitään tarvetta alkaa sitä viilaamaan, kunhan tuo nopeus säilyy. Kaukoihin sain vinkiksi palkata lelulla, istumaan nousu jää vähän vajaaksi toisinaan vaikka vauhti oli mulle mieleinen. Ruutuun sain ihan loistavan vinkin ja sitä alankin heti toteuttamaan kunhan saan askarreltua nauhat. 

Avoin luokka siis siintää mielessä kuten bh-koe, joten lähikuukaudet tullaan kuluttamaan intensiivisen paikkamakuutreenin parissa. Yleistetty vihje saa nyt väistyä ja sekä kaukoihin että piilopaikkamakuuseen opetetaan oma jättökäsky joka valmistelee koiran liikkeeseen. Tää on kyl parasta huumetta.

4 kommenttia:

  1. Tosi hienosti meni! Ihana toi seuruu :) Samaa takapäänkäyttöä kun saisi meillekkin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon!

      Utu on onneksi ollut pienestä asti hyvin tietoinen omista raajoistaan, mistä on ollut valtavasti hyötyä sekä tokossa että agilityssa. Tuo mun toinen koira sen sijaan ei ymmärtänyt omaa ulottuvuuttaan nimeksikään, joten siinä hinkkauksessa oli kyllä ihan savottaa, mulla kun on vielä obsessio kääntyä täyskäännös juuri noin...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on kyllä kieltämättä mainio peli :) Kiitos!

      Poista