Mietteitä tokosta part. 1

Nyt "pari" sanaa perjantaisesta tokoryhmän startista. Ensinnäkin todettakoon, että ihailen ja olen kovasti kiitollinen siitä vaivasta minkä Marjo oli nähnyt jakaessaan meille perjantaina melkoisen pumaskan paperia. Toisekseen mä olen vähän kauhuissani, varsinkin kun viikko on ollut melko hektinen ja olen vasta tänään ehtinyt orientoitua materiaalin pohtimiseen. Tarkoitus siis olisi treenata tuleva kesä tottelevaisuutta sellaisella tavalla, jonka toteuttajia mä olen aikaisemmin ihaillut, mutta samalla ajatellut että musta ei olisi tuohon ikinä. Mutta sitähän on juuri sellainen kouluttaja kuin päättää olla.

Selvennän koulutuksen ideologiaa lainaamalla Hillevi Branderin Ajatuksesta tekoihin - koulutuksen suunnittelu ja toteutus - artikkelia (Clicker Trainers Club ry, NAKSUSET 4/2006).

"Hyvä koulutus on suunnitelmallista, ja se jakaantuu kolmeen päävaiheeseen, jotka on pidettävä selkeästi toisistaan erillään: Ensin ideoidaan koulutuksen tavoite - THINK. Seuraavaksi suunnitellaan koulutus - PLAN. Lopuksi koulutetaan - DO."

Voin heti myöntää, että liian usein treenaan niin, että kaikki nämä kolme vaihetta toteutuvat samalla istumalla ja elävät ihan muutaman toiston sisällä. Toisinaan taas mulla on hyvä ja selkeä visio siitä missä ympäristössä teen, mitä teen ja esimerkiksi montako toistoa teen, jos oon ollut oikein noheva oon pohtinut jo valmiiksi myös mahdollisen etäisyyden sekä keston. 

THINK - vaiheessa siis lähestytään asiaa täysin teoreettisesti ja luovutaan kaikista realiteeteista. Lähdetään siitä, että haluttu käytos voi olla mitä tahansa. PLAN - vaiheessa luodaan koulutussuunnitelma, joka sisältää realiteetit, koska nyt haluttu käytös istutetaan todellisuuteen. 

"Tehdään koulutussuunnitelma, mietitään kaikki koulutuksen pienet yksityiskohdat ja yritetään löytää koulutuskriteerit. Koulutettava käytös jaetaan niin pieniin osiin kuin mahdollista. Määrittele lähtötilanne ja määrittele tavoitekäytös. Pilko tämä väli osatavoitteiksi koulutuskriteereiksi. Määrittele, miten aiot saada toiminnan aikaan. Määrittele yleistämistarve, ympäristö, häiriöt. Mieti, tarvitaanko kestoa. Jos tarvitaan, niin miten paljon. Mieti, tarvitaanko etäisyyttä. Jos tarvitaan niin miten paljon. Minkä vihjeen aiot liittää käytökseen? Pitääkö käytös viedä ärsykekontrolliin? Kirjoita nämä asiat koulutussuunnitelmaan."

Tässäkin joudun myöntämään, että ei ole aina mennyt kuin Strömsössä. Toki osaan pilkko käytöstä vaadittaessa hyvinkin pieniin murusiin, kuten tein esimerkiksi seuruun opettamisessa, mutta mun perisyntini on edetä hyvin epätasaisin harppauksin. Saatan käyttää todella paljon aikaa ja vaivaa alun pieniin osasiin, mutta tehdä liian pian oletuksia koiran osaamisen tasosta ja vaatia liikaa. Järjestelmällisyys myös hukkuu osaamistason noustessa ja lopulta kaikki osaset vaihtelevat summamutikassa. 

Utun 2x2 - kepit taitaa olla mun tähänastisen koiraharrastusurani selkeiten pilkottu opetettava toiminto, jossa oli teoriassa todella helppo pitää kiinni kriteeristä. Kun virheitä sattui kaksi peräkkäin, palattiin tehtävässä taaksepäin. Kuitenkin mun oli siinäkin vaikea tunnistaa se piste jossa kriteeriä tuli nostaa, jossa saavutettu osaamistaso oli tarpeeksi korkea.  Mä jään herkästi kiinni alkuun ja sitten kun pääsen etenemään, harppaan liikaa. 

Tänä vuonna olen onneksi herännyt siihen, että treenaan koirilleni aivan liikaa kokonaisia suorituksia, koska mulla on ollut vaikeuksia ymmärtää että miten epä-kokeenomaisesti suoritettu vaikkapa palautuksen vauhtiin keskittyvä harjoitus ikinä linkittyy kokonaiseen liikkeiseen. Little did I know.

"Kun koulutetaan, pitää kaiken huomion olla koirassa, eikä se onnistu, jos samanaikaisesti pitää suunnitella ideoinnista puhumattakaan."

Tämän pitäisi olla kaiken kouluttamisen kulmakivi. Kun koira haetaan autosta kentälle, ohjaajalla on selkeänä mielessä koulutusjakson sisältö. Sen lisäksi lopetetaan kaikki muu asiaankuulumaton käytös, kuten muiden ihmisten kanssa rupattelu, puhelimen käsittely yms. käytös joka mahdollistaa myös koiran herpaantumisen tilanteesta. Ohjaaja keskittyy 100 % vain ja ainoastaan koiraansa, jos aikoo vaatia koiralta samaa. Koiraa ei jätetä tilaan, jossa sillä ei ole toimintaohjetta. Tällä menettelyllä tilanteesta eliminoidaan myös turhautunut ääntely, nuuskiminen ja muut epätoivotut käytökset.

"Itse tein aikoinaan suurimman virheeni siinä, että menin yleisiin treeneihin kouluttamaan koiralleni uutta käytöstä. Nyt tiedän enemmän ja koulutan käytöksen ensin valmiiksi mahdollisimman häiriöttömässä ympäristössä, siis kotona. Vasta tämän jälkeen on yleisten treenien eli yleistämisen vuoro."

Harvassa taitavat olla varsinkin ne aloittelijat, jotka eivät olisi tietämättään tähän syyllistyneet. Toisilla vaan käy niin julmetun hyvä tuuri kuten mulla, että ensimmäiseksi koiraksi sattuu yksilö, jolle ei ole tarvinnut varsinaisesti opettaa erilaisissa ympäristöissä toimimista, eikä toiminnalle aiheudu vahinkoa epäloogisesta etenemisestä. Toisen koiran aikaan tiesin selkeämmin mitä haluan koiralle opettaa, miltä haluamani suoritus näyttää ja miten siihen pääsen, joten koiran perustaidot opetettiin kotona, eikä viiden vieraan koiran ympäröimänä pentukurssilla. Mutta taas mä jätin useammankin vaiheen välistä, ja siirryin yleistämään käytöstä suoraan voimakkaaseen häiriöön. 

Kesän aikana sovellettavia sääntöjä koulutuksiin:

• Jokainen koirakohtainen periodi pidetään 4 -5 minuutin mittaisena. Tämä varmistetaan kellolla.
• Periodi sisältää jaksoja, jotka erotellaan selkeästi toisistaan.
• Jokainen jakso sisältää yhden käytöksen opettamista. Kriteeri säilyy samana koko jakson.
• Jakso sisältää 5 - 10 toistoa. Ajassa mitattuna 30 - 60 sekuntia. 
• Kriteeriä voidaan nostaa, kun onnistumisprosentti on 80 tai yli kahden peräkkäisen jakson ajan.
• Koulutussuunnitelmaa arvioidaan uudestaan, mikäli käytös pysyy staattisena tai taantuu.
• Kun tehtävää lisätään uusia ympäristöjä tai häiriöitä, madalletaan kriteeriä aluksi niin, että koira onnistuu.
• Koira on huono yleistämään, pidetään se mielessä. 

Vielä muutama miete yleistyksestä. Kun alkuyleistys on suoritettu kaikissa halutuissa paikoissa, siirrytään kouluttamaan niissä ympäristöissä joissa valmista toimintaa tullaan tarvitsemaan. Tässä tapauksessa siis valitsisin erilaiset sisä - ja ulkotilat sekä pinnat, nurmipohjat, hiekkakentät, asfaltin, betonin, tekonurmen. Luetteloinnista on hyötyä. Muistetaan että uusi ympäristö on kriteerin nosto, joten lähdetään liikkeelle tehtävällä jonka koira osaa. Kun yksi kriteeri nousee, muut madaltuvat väliaikaisesti.

"Kuinka usein kokeissa kuulee "Kyllä se tämän kotona osaa". Totta kai osaa, kun sille on liike opetettu kotimaisemissa. Yleistys on jäänyt tekemättä."

Näinpä, ja näitähän riittää. Usein vielä vähän suututaan koiralle, kun se tahallaan perseilee treeneissä eikä keskity, vaikka ihan tasan osaa. Tässä kohtaa pitäisi aika monen itseni mukaan lukien katsoa peiliin, vaikka olenkin sisäistänyt sen että jos koira ei suorita tehtävää halutulla tavalla, on virhe yleensä aina ohjaajan.

"Yleistämiseen kuuluu myös häiriösiedättäminen. Koulutukseen otetaan mukaan yksitellen kaikki halutut häiriötekijät. Esittele uusi häiriö ensin niin pienenä, että tiedät koirasi varmasti onnistuvan. Häiriötä voimistetaan ja tuodaan lähemmäs niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua."

Tässäkin mä olen oikaissut, ja tämä on varmasti yksi iso syy sille että meillä on Utun kanssa paikkamakuuongelmia. Tässä on myös eräs seikka, joka on mulla mietteissä enemmän tai vähemmän kokoajan. Tuleeko koiralle tuottaa virhe? Onko haluttuun toimintoon mahdollista päästä järjestelmällisesti etenemällä, jos koko ideologian perusta on siirtymä joka pyrkii siihen että koiralle ei satu enää toteutusvaiheessa virheitä? 

Esimerkkinä tästä esimerkiksi viimekesäinen seuruutreeni, jossa pyrin seuruuttamaan nuorta koiraa sen enenevän sietokyvyn rajoissa niin että oikea paikka pysyi ja kontakti ei ehtinyt tippua. Keskustelin aiheesta niinikään koiria harrastavan ystäväni kanssa, joka oli sitä mieltä että koiraa tulisi seuruuttaa tietoisesti niin pitkään, että sille sattuisi virhe, josta päästäisiin huomauttamaan. Hänen ajatuksessaan koiran siis tulee tietää, mikä käytös on ei-toivottua ja mistä seuraa positiivinen rankaisu. 

Kaikki ovat varmasti nähneet tilanteen, jossa positiivinen rankaisu tuottaa vähintäänkin näennäisesti halutun lopputuloksen, mutta oon itse pyrkinyt aina pohtimaan myös sitä, mitä se mahdollisesti aiheuttaa jollekin muulle osa-alueelle. Esimerkiksi fyysisen pakotteen perusperiaate on, että koiran tulee olla korkeassa vireessä jotta pakotteen hyöty maksimoidaan. Ja koska mulla on koira, joka ei ole oikeastaan ikinä erityisen korkeassa vireessä, on virheiden kanssa saanut tasapainotella aika huolella ja tasapainotellaan edelleen, kuten edellisessä agilitytreenejä käsittelevässä tekstissä pohdin. Mutta koska tarkoitus ei ollut pohtia koko sivullista virheen merkitsemisen tarpeellisuutta, palaan alkuperäiseen aiheeseen.

Tämän tekstin jäljiltä mulla on lähinnä sellainen olo, että miten mä olen ikinä onnistunut kouluttamaan melko haastavalle koiralle muutaman koulutustunnuksen, kouluttamaan nuoren ja kiihkeämmän koiran lähestulkoon ominpäin toimimaan koetilanteessa, tai miten mun koirat ylipäänsä osaavat edes istua, for the love of god... Nytkin musta tuntuu vaikealta edes ajatella, mitä toimintoja alan täyttämään kotiläksyksi saatuihin taulukoihin. Kuka olisi arvannut idealistisena tokokurssilaisena että "temppujen opettamisen" taakse mahtuu universumin verran tavaraa, julkaisuja, ideologioita, mitä vaan.

Oon sanonut näin ennenkin ja sanon taas, mutta nyt taas tiedän vähän paremmin mitä kaikkea en vielä tiedä tai tunne tasan yhtään. Näillä mietteillä huomiseen treeniin, joka alkaa onneksi jo vähän hahmottua.