Torstaina aksassa tehtiin Anders Virtasen kakkosluokan hypäriä, jossa oli todella raivostuttava alku ja loppupäässä pussi. Videomateriaalia ei ole, mutta satuin piirtämään alkupään manatessani sitä Tiinalle joten pääskööt se tähän myöskin. Kepit on kasi, mutta koska mulla on Agility Bluesin demoversio ei noita yksittäisiä objekteja saa kuin tietyn määrän. Sitten kun oon iso, mulla on full version jostain rataohjelmasta. Kolmosella ja seiskalla oli enemmän välimatkaa. Eli kaikenkaikkiaan aivan helvetin huono esitys taas, mutta onpahan kai pointti selvä!
Mökön kanssa meni ok, tein valssin kakkosen ja kolmosen väliin ja koska se on hidas, kuuliainen ja putkiin mieltynyt nassukka, oli neloseen laitto piece of cake. Pussi oli ok, ei haitannut ettei oltu tehty koko kautena. Vähän juteltiin että palkata kannattaisi useammin ja mietin että voisin ihan naksuttimella merkata edelleen keppejä yms. keskittymistä vaativia kohtia, Mökö kun nousee siitä ihan kivasti.
Seuraavaksi vuorossa oli kolmosluokkalainen bortsu, jonka ohjaaja vetäytyi tauolle olkapäävamman takia. Ensimmäisellä yrittämällä se oli kutosella ennen kuin sain evääkään liikautettua kakkosella, mutta toisella (?) kertaa ehdin jarruttaa sen kakkoselle ja vääntää kolmosen kautta putkeen. Enempää en sitten uskaltanutkaan, mutta oli kyllä makee peli ja hauskaa vaihtelua ohjata muidenkin koiria.
Utun kanssa alkua väännettiin sitten ihan huolella, mun liikerata kakkosen ja kolmosen välissä oli huono ja koira tuli monta kertaa kakkoselta jalkoihin ja kolmoselta se imi kepeille. Vasta kun ihan rehellisesti otin etäisyyttä ja leijeröin seiskan saatiin elikko sinne minne piti. Pussissa meni ekalla kertaa jarrut päälle, mutta kun vähän nostettiin sille kankaan helmaa ja saatiin onnistunut toisto, se alkoi juosta sitä ihan huviksensa ja painoi sinne niin hirveää kyytiä että opettelin kiltisti takaaleikkaamaan seuraavalle hypylle. Seuraavan sata vuotta. Note to self, koiralle hyvissä ajoin estekäsky jotta se varmasti lukitsee hypyn ja omat linjat selviksi, jos meen liian pitkään koiran suuntaisesti sillä ei ole hajuakaan että ollaan kääntymässä.
Loppuun tehtiin aika vaikea paikkis, Jutta oli tuomari, Kamua käskytettiin toisella puolella koko paikkis ja toisella puolella makasi varma Huippu. Kolmisen minuuttia tuli koiran jätöstä vierelle palaamiseen. Oli levoton ja reagoi Jutan liike - ja äänihäiriöihin, mutta pysyi aloillaan, merkkasin toivomaani käytöstä kauempaa. Jälkeenpäin vähän harmittaa etten jäänyt reilusti lähemmäs.
Perjantaina lähdin aamusta Hallilaan treenaamaan Tanjan ja Juhan kanssa ja iltapäivällä oli kilpatoko. Aamutreeni meni tosi kivasti, aloitettiin paikkiksella Anskun ja Kirsikan kanssa jossa Utulla oli keskipaikka. Pidin alkuun vähemmän etäisyyttä ja kävin palkkailemassa muutaman kerran. Ilme oli parempi, ei nykinyt. Paikkiksen jälkeen seuruutin koiraa Kirsikan ympärillä ja tehtiin kujassa luoksetuloja ja jäävät, Utu oli ihan mielettömän taitava ja fokusoitunut koko treenin. Luoksepäästävyydessä oli kiinnostunut Juhasta, mutta takapää pysyi istumassa.
Iltapäivällä oli vaikeampaa, koska mä en ollut tehnyt tarpeeksi ajatustyötä ajattelemani tehtävän suhteen, valitsin luoksepäästävyystreenin yhdeksi periodiksi koska kuvittelin että se nyt on ainakin niin yksinkertainen juttu etten pysty tekemään sitä epäselväksi, mutta väärässä olin hahaa. Seuraavalla periodilla harjoiteltiin luoksetulon jättöä jossa Utu on tupannut vähän nytkymään ja kokeessa jopa risti jalkansa, se nyt sentään meni ennakkoajatuksen mukaisesti ihmishäiriöstä huolimatta! Onpa muuten hiton vaikeaa olla järjestelmällinen. Loppuun paikkis jossa pää taas pyöri. Kysyessäni neuvoa aiheeseen treenikaverit olivat kuitenkin vähän hämmentyneitä että ei kai siinä mitään sen isompaa vikaa ollut, eli ehkä mä jo vähän ylireagoin itse. Varsinkin paikkamakuun osalta tuli ahkerasti harjoitusta tälle viikolle, otin vielä pieniä pätkiä tänään lenkillä metsätiellä. Kyllä mä luulen että siitä kuukaudessa hyvä saadaan, kun näin monipuolisesti jatketaan treenaamista.
Mökö teki torstaina ennen aksaa piilopaikkista mun kanssa, ja se meni tuttuun tapaan hienosti. Harmittelin eilen Tanjalle että kunpa se jollain ilveellä joskus noutaisi niin se tokon avoin olisi ihan mahdollinen, johon Tanja totesi että hänen mielestään ei kuulosta kovin vaikealta tehtävältä ja että hän aikoo yrittää seuraavan kerran kun tulee maisemiin. Sen lisäksi että lupasin Tanjalle ravintolaillallisen tehtävän onnistuessa, lupasin myös itselleni että treenaan sille loput avoimesta kuntoon jos nouto saadaan sujumaan. Siitä innostuneena kokeilin tänään että missä mennään.
Seuruu on ollut viime aikoina aika kivaa. Ennemmin jätättää kuin edistää, mutta paikka pysyy sivusuunnassa hyvin. Käännökset on vähän laiskoja. Juoksuosuudet on tosi hyviä. Kontakti on vähän satunnaista, mutta siitä on viisveisattu niin kauan että se nyt vaan hyväksytään. Merkkailin kuitenkin hyviä pätkiä tänään ja niin se vaan lähti paranemaan. Kyllä tuolla vielä avoimeen luokkaan kehtaa mennä.
Jäävät on hyvät, kuten valmistelevat seuruut. Otti askeleen seisomisessa ja pälyili vähän taakse, mutta rintama pysyy eikä ylimääräisiä askeleita tule. Maahanmenon tekniikka on parantunut ja reagointi oli välitön. Oon sallinut koiralle luontaisen suoritusnopeuden, ei sen tarvitse tippua suorilta ja kun sen temperamentti on mitä on niin oikein tyytyväinen olen. Kaukoja otin osaamistasoon nähden vähän turhan pitkältä matkalta ihan vain mielenkiinnosta, aika verkkaista vaihtamista mutta vihjeet on hyvin ärsykekontrollissa, eikä takapääkään liiku. Rutiinilla ja välimatkaa rakentamalla saisi varmaan vähän reippautta. Luoksetulon stoppi nyt on ihan hävityksen kauhistus, mutta jonkinlaisen siitä varmasti saisi kun keksisi mistä naruista vedellä.
Hyppy ja paikkis vaatii toki treeniä, mutta kumpikin on ihan hyvällä mallilla. Eli jos se joskus noutaa mulle kokeenomaisesti kapulan niin kyllä mä ainakin kerran kokeilemassa käyn. Kohta kun ei tarvitse enää ikinä huolehtia juoksujen vaikutuksista suoritukseen tai sen ajankohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti