Agirotuviikonloppu

Perjantaina käytiin vetäisemässä vaihteeksi lämpenevässä kelissä kilpatokot Anne-Marin, Riikan ja Marjon kanssa. Alkuun paikkamakuu täydestä etäisyydestä täydellä ajalla, Marjo seuruutti koiraa linjalla ja Pilke järjesteli omiaan oikealla, kova häiriö ja vähän levoton makuu mutta kyllä se siellä vaan napottaa.

Yksilöihin otin liikkuroitua seuruuta, enkä tainnut sitten paljon muuta ottaakaan. Saatiin käännöksiin enemmän järkeä kun tosiaan saatiin sitä liikkuriharjoitusta, mun pitää vaan antaa sille koiralle aikaa siihen käännökseen eikä tarvitse tönkkönä tehdä äkkiliikkeitä. Lopuksi tein toki vähän keppejä lauantain varalle, mutta seuruutreeni oli ehdottoman jees. Onhan se monen makuun slightisti edessä, mutta mä kyllä hyväksyn, itepä oon paikan opettanut. 

Lauantaina lähdin kolmen aikoihin pöristelemään Agirotuun Turenkiin ja sain muilutettua itseni kotoisasti ToiSKilaisten telttaan paraatipaikalle kentän kupeeseen. Siellä sitten Utu napotti (tuplavarmistetussa) kevythäkissään aina kun ei ollut valmiina toimimaan sekunnin sadasosissa. Kävin tsiigailemassa ykkösten Jalosen B-radan ja kyllä heti taas itketti vähän, varsinkin kun aamuinen Mikkilän A-rata oli ollut helppo ja nollia oli ropissut toista kymmentä. Eipä mua kuitenkaan sen kummemmin harmittanut etten ilmonnut aamulle, ratojen välissä oli kuitenkin lopulta yli 9 tuntia aikaa ja kun ei niistä kontakteista ollut vielä käsitystä niin näillä mentiin.

Utu starttasi maksien ensimmäisenä, kolmantena esteenä oli rengas, joka oli ohut ja vaalea, mutta koira löysi sen hienosti vastavalossakin. Neljäs este oli pussi jolta matka jatkui eteen vitoshypylle, taas sai olla tyytyväinen lelupalkalla toimivasta koirastaan joka on tottunut ampumaan pussista kuin hauki rannasta ja vitoselle eteen irtoaminen oli piece of cake. Sitten matka jatkuikin epäykkösmäisesti takaisin tulosuuntaan ja kutoshypyn jälkeen tarjolla oli suorassa linjassa oleva puomi, mutta sain vedettyä puomilta ohi ja lähetin A-esteelle. 

Selvisin aina kolmanneksi viimeiselle esteelle, joka oli kepit, mutta kulma oli vaikea enkä tukenut siihen nähden tarpeeksi, joten sujahti kakkosväliin. Uusinnalla ok, loppusuoralla vähän hyydyin keppihässäkästäkin johtuen ja koira kielsi viimeisen hypyn, tuloksena siis 10 ratavirhepistettä. Mutta voi vitsi ne kontaktit oli h-y-v-ä-t, nopeet, varmat, jopa keinu oli ihan satukirjasta. Tosin sanottakoot että sitä helpotti melkoisesti se seikka että pääsin valssaamaan keinulle eikä koira ampunut sinne täydellä vauhdilla. Olin kaiken kaikkian rataan tosi tyytyväinen, ei mulla ole mikään kiire tehdä nollia kun kisaaminen on vielä ihan vierasta. Radalla oli yli 40 koirakkoa joista yksi ja ainut teki nollan, Utun kympillä ja vauhdilla irtosi viides sija. 

Sunnuntaina lähdettiin matkaan jo aikaisin, maksijoukkueiden rataan tutustuminen alkoi yhdentoista pintaan ja Smooth Criminals lähti matkaan kolmantena. Radalla oli meille paljon vaikeita juttuja, kuten kontakti-putkierottelu, linjalla oleva ansaputkipää sekä putken jälkeinen keinu. Pirun putket... Joukkueradalla ei siis hyllyjä jaeltu, vaan väärästä suorituksesta annettiin aina kymmenen virhepistettä.  Keinu meni siis pienimutoiseksi lentelyksi, ei se ihan törkeä ollut mutta ei malttanut odottaa loppuun saakka. Kepit sen sijaan menivät hienosti kerrasta vaikka lähestymä oli melko auki, varsinkin kun en pyöristänyt kauhean voimakkaasti tulokulmaa. Taas olin tyytyväinen, ei täydellistä, mutta paljon hyviä pätkiä ja hirveästi ajatuksia takataskussa siitä, miten teen ensi kerralla vastaavassa tilanteessa. 

Kyllähän me saatiin taas sitä ennenkin kuultua palautetta, että pedantisti opetettua koiraa vie pedantti ja perfektionistinen ohjaaja (??? en tunnista itseäni näistä! olen huolimaton, hussy!) jonka vuoksi koirasta ei irtoa kaikki mikä siitä lähtisi ja meno on tiukasti kontrolloitua, "paskan viemistä tikunnokassa" (hahahahaha). Joukkueradalla mukaan saatiin jo vähän enemmän perkelettä kuulemma! Oon kuitenkin päättänyt etten ota tästä vielä painetta, mä oon niin alussa että mä en voi vielä hallita kisatilanteessa kaikkia palikoita. Se tulee kyllä sitten kun mä alan luottamaan siihen miten toi koira toimii ja miten se reagoi missäkin tilanteessa. God help me if it doesn't...

Maksijoukkueiden pronssisijan nappasivat Talvihallan groenendaelit joihin kuuluivat Jutta sekä Pink, Open Class-kisan maksien voitto meni Anne-Marille ja Pilkkeelle ja eräs entinen seuralainen niittasi muistaakseni sennujen miniluokan ykköspystin, joten hienoja suorituksia riitti. Mulle jäi käteen hieno teepaita, kuminen verkkopallo koirille ja ihan valtavasti uutta tietoa siitä kuka toi mun koira on ja miten se toimii aksaradalla, ja miten se menis vielä vähän paremmin. Ensi vuonna osaan sitten ilmoitella jo useammille radoille, kun on enemmän kokemusta ja kisojen käytännöt on nyt opiskeltu. Kaiken kaikkiaan ihan mielettömän kiva ja lämmin viikonloppu, alan huippuja, treenikavereita, tuttuja elävästä elämästä ja internetistä ja hyvää pehmistä.

Mökö ottaa selkään

Hyppytekniikka jäi taas maanantaina väliin, en tiedä ootteko huomanneet mutta on ollut ihan paska kesä. Mä olin torstaina ratatreenissä taas ihan berberistä, motoriikka vajos taas kolmivuotiaan tasolle kun sanottiin että nyt tämä jalka näin, tällä jalalla apuaskel, tällä kädellä vedät koiraa ja tällä laitat sen yli. Lopputuloksena jälleen omia raajojaan laskeva kultakala jonka koira meni jo kuusi sekuntia sitten esteen väärältä puolelta. Muuten ihan ok-hyvin, takaakierrot sujui hyvin mutta ei meinannut tulla päällejuoksuun. Luovutin ja niistin, kun en muutenkaan ehtinyt enää saksalaiseen sen jälkeen kun sain päällejuoksun tehtyä. Putkesta täysiä puomille, hyvä stopppi alastulolle mutta vauhtia oli liikaa ja piski tuli kuin rullat alla kontaktilta. Nauratti vaan, se yritti kuitenkin niin pontevasti. Kepit ei kestäneet muurilta tulemista tällä kertaa, muuten hyvä.

Mökö nousi taas kerran tapetille oman tahmeutensa vuoksi, ja pienellä juoksuttamisella sekä painelulla Jutta spottasi sekä epäpuhtautta takapään liikkeissä ja aristusta rinta - ja lannerangan yhtymäkohdassa. Kotona itkin silmät päästäni omaa typeryyttäni, enkö muka kaikista noista vihjeistä onnistunut päättelemään että se on kipeä vaan sen sijaan suutuin sille kun sitä pelotti ja ahdisti portaissa. Tarpeeksi murehdittuani varasin tälle viikolle hierojan.

Perjantain tokotreeneissä tehtiin varsinainen kaaospaikkamakuu, Marjo kutsui Zeldaa käsimerkillä rivistä, Pilkettä palkattiin oikealla puolella ja meininki oli muutenkin kaikkea muuta kuin seesteinen. Utu kesti siihen asti kunnes Marjo alkoi juoksuttaa Zeldaa A-esteellä, ensimmäinen kynsien rapina kontaktialueella ja Utu lähti kuin tikka pöntöstä. Asiallinen huomautus ja takaisin riviin, seuraavalla kerralla kesti. Ei se missään tapauksessa tuollaisessa sirkuksessa ihanteellisen rento ollut, mutta jopa meidän ryhmän varmimpia paikkamakuita edustava Lucky näytti vähän siltä että tulkaa hakemaan mut pois täältä.

Yksilöissä tehtiin taas pituutta hyppyyn ja Susanna pisti mut hypyttämään koiraa ottamalla ihan reilusti etäisyyttä esteeseen ja palkkaamalla pitkälle sen taakse, myös appari palkkasi välillä ylläripalkan. Mun pitää nyt kokeessakin jäädä reilusti kauemmas hypystä, koska tottahan se on että kun koira saa muutaman laukka-askeleen alle, tulee roikaisuun automaattisesti pituutta mikä on hyödyksi myös avointa luokkaa ajatellen.

Tehtiin myös jäävää seisomista lelulla, jonka yhteydessä Susanna totesi että tuossa koirassa kyllä olisi viettejä, mutta ohjaaja ei kauhean tehokkaasti hyödynnä niitä. Guilty as charged, en edes kokenut mitään heräämistä koska näinhän se on. Mulla on tokossa koiraan aina kauhean kova kontrolli, pidätän hengitystä ja treenaan minimiriskillä, mikä on aiheuttanut sen että koira tekee ihan hyvin ja halukkaasti, vaikka se voisi tehdä paljon, paljon voimakkaammin. Ja oon toisaalta niin ihastunut siihen että mulla on Mökön rinnalla koira jonka virettä ei tarvitse säädellä, niin oon sitten jättänyt säätämättä. Mihinkään suuntaan. Sain ohjeeksi käydä koiran kanssa kentällä nostamassa saalista kahden lelun leikillä, katsotaan josko se toisi jotain eroa neiti Pikkusievään. 

Lauantaina treenattiin Tanjan kanssa Hallilassa, ja aloitinkin treenin leikillä. Kelloon laitettiin kaksi minuuttia, jota en saanut käytettyä kokonaan kun edestakaisin sinkoilu yllättävän lämpimänä päivänä nujersi mut aika lahjakkaasti. Perusjuttuja, luoksepäästävyys, paikkamakuu, luoksetuloja ja vähän seuruuta.

Eilen tiistaina Päivi sitten tuli vieraisille hieroen Mököä 45 minuuttia ja tehden Utulle vartin pikatarkastuksen joka laajenisi omaksi hieronnaksi paremmalla ajalla. Ensinnäkin Mökö sai kiitosta lihaksistaan, koira tuntui kuulemma hyvältä käsien alla. Sekä takapää että etuosa olivat kummatkin puhtaita ja auki. Selästä löytyi jumeja samalta alueelta minne Jutta ne paikansi, mutta niitä ei saatu rajattua yhteen pisteeseen eikä koira aristanut nikamia. Tällä perusteella vaiva vaikuttaisi lihasperäiseltä, varma on tietenkin mahdoton olla, mutta sovittiin uusi aika seuraavalle viikolle ja katsotaan lähteekö selkä paranemaan. Jos ei, niin se on kai mentävä sitten Kallion Juhaa morjestamaan.

Utu oli tyypillinen oma itsensä, tunki väliin minkä ehti kun Mökö oli pääkallopaikalla, mutta kun sitä alettiin kääntää lattialle kyljelleen liimaantuivat korvat pitkin päätä ja jokainen jalka jännitettiin koppuraksi.Hassu skeptinen piski. Sitä on kyllä ihan mahdoton välillä kotonakin siirtää väkisin, kun vastareaktio jokaiseen tuuppimiseen on jännittää mahdollisimman kovaa vastaan mahdollisimman häirityn näköisenä. Summa summarum, pieniä yhdellä sessiolla auottavissa olevia kiristyksiä lavoissa, enemmän toisella puolella (kumma juttu...). Hyvä piski.

Tänä viikonloppuna onkin sitten Agirotu ja lauantaina normaali agirata, jännittää kyllä lievästi sanottuna enemmän kuin viimeksi. Ehkä se oli se auennut nollatili, mikä pikkaisen luo jo paineita ihan itselle. Kontaktit ei niinkään sureta, aivan hyvät ovat tässä vaiheessa ja keinu - puomierottelu sujui hyvin treeneissä torstaina. Vähän rataprofiilin mukaan mennään ja mietitään paljonko meen sinne sekaan sotkemaan ja jarruttelemaan. Tokokoekkin on jo ensi viikolla ja sen suhteen oon melko hyvällä fiiliksellä, yksilöt on pelanneet suurimmaksi osaksi niin pirun hyvin taas. Ensi viikolle pari-kolme paikkista ja koepaikalla sitten pientä muistuttelua häiriössä, katotaas taas mitä tästä tulee.

Vettä vältellessä

Eihän me mihinkään hyppytekniikkaan päästy viime viikolla sen enempää kuin eilenkään, sillä kenttä on ollut viikosta toiseen läpimärkä eikä nurmikolla tee paljon mieli hypyttää. Nokialla sen sijaan on hiekkakenttä ja torstai-ilta kuivui, joten ratatreenistä sentään tuli jotain. Käännökset oli toki taas myöhässä ja pitkiä (ja niitä olikin sitten jokunen putkeen), mutta saatiin jopa tehtyä muutama onnistunut putki - kontaktierottelu, A-esteen kontaktit oli hyvät ja kepit oli hienot. Suora lähestymä on melkein idioottivarma jo, avokulma yllättävän hyvä, mutta se joku siitä välistä hakee vielä herkästi väärään aloitusväliin, varsinkin kun mä oon oikealla. 

Perjantaina ToiSKinkin kenttä oli sen verran kuiva että saatiin vedettyä juhannustreenit, eli ryhmäpaikkamakuu ja Utulle häiriöseuraamista sekä hyppyä. Viime kokeessa kävi nimittäin niin, että turhan lähelle jäädessään Utu ehti nuuhkaisemaan hyppyestettä odottaessaan mua vierelle, josta lähti piste. Piste ei ole paljon tokikaan, mutta koska avoimenkin luokan kannalta olisi hyvä että siinä hypyssä olisi enemmän pituutta ja etäisyyttä esteeseen jäisi enemmän, otin sen hinkkaamisen ohjelmaan. Alettiin pidentää hyppyä ensin apparipalkalla ja sitten heitetyllä lelulla, ehdotus oli että jatkossa hyppyä teetetäisiin satunnaisesti tarpeeksi pitkällä heittopalkalla ja esteen yli palkkaamisesta luovutaan kokonaan, idiotismia koko touhu on muutenkin ollut. Seuruu oli aika jees, tuntuu että koko homma on hiotunut lopulliseen muotoonsa vasta ihan nyt kesän aikana. 

Lauantaina Facebookin rotuyhteisössä osui silmään tarve kilpailevalle sileäkarvaiselle Agirotuun, joten lupauduin ekstemporee mukaan. Agirotu kuumotteli mua jo aiemmin, mutta kasvattiporukalle ajankohta ei sopinut, joten hauskaa että päästään silti joukkueviestiin ja tavataan vähän uusia tyyppejä. Hyvä tilaisuus tehdä epävirallinen agilityrata hauskanpitona. 

Sunnuntaina lähdettiin Anne-Marin kanssa Eräjärvelle lampaille. Pilkkeellä oli hommasta jo paljon kokemusta, mutta Utu pääsi hommiin ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kierroksella Utua vähän ujostutti ja kuljeskeltiin lähinnä katraan ympärillä koiraa kehuen, mutta jossakin vaiheessa sillä napsahti ja se alkoi kokoamaan porukkaa ja tekemään kaaria. Toisella ja kolmannella kerralla se lähti jo määrätietoisesti etenemään mua odottelematta ja yritti kovasti ratkoa ongelmatilanteita, kuten aitaan kiinni ajautuneen lauman liikuttamista. Olin itse tyytyväinen että se pysyi nätisti irti lampaista ja haukkui paljon vähemmän kuin olin ajatellut tehden pitkiäkin täysin hiljaisia pätkiä. Ohjaajatkin totesivat että meni just niin hyvin kuin ensikertalaisella voi ylipäänsä mennä. 

Paimennustaipumukset eivät collieilla ole tainneet jalostusratkaisuihin vaikuttaa moneen aikaan, mutta oli hauska silti huomata että käytös on edelleen koirassa kun sille tarjotaan mahdollisuus sitä toteuttaa. Kuitenkin mua arveluttaa paimennuksen eettisyys roduilla joita ei pyritä nykypäivänä enää työkäyttöön treenaamaan, joten luulen että meidän lammastelut jäivät tähän yhteen kokeiluun.

Aksapäivitys

Torstain ratatreenissä Utu oli ihan liekeissä, painoi hirveää kyytiä ja ohjautui tosi hyvin, mäkin olin vissiin ihan hyvä vaihteeksi. Keinu - puomierottelu meni ihan superhyvin alusta asti ja keinu oli nopea ja varma. Mökö teki koko roskan (ehkä joku 25 estettä?) kerrasta nollana, myös sen kontaktit pelasi ja kepit oli hyvät Mökökepit. Tästä innostuneena rupesin siis ahnaaksi porsaaksi ja ilmoitin kummankin koiran kahteen kilpailuun, 5.7 Janakkalaan ja 15.7 Tampereelle. Treeniaikaa on vielä kuitenkin useampi viikko, ja tuntuu että nyt olisi ihan hyvä hetki käydä katsomassa että mikä se todellinen tilanne on. 

Janakkalaan laitoin kummatkin koirat yhdelle radalle, Utulle siksi että jos ne kontaktit ei pelaakaan vielä paineessa niin ei tuu liikaa vahinkoa. Mököä taas en tule nyt enkä jatkossa ilmoittamaan kuin radalle per kisa, ihan sen motivaationkin kannalta ja jos lämpöä on kovin paljon yli 20 astetta niin eipä se jaksaisi muutenkaan. TamSKille laitoinkin sitten kaksi aksarataa Utulle. Enpä yhtään tiiä miten meneepi, mutta enpä tiennyt toisaalta viimeksikään ja iloisesti kävi. Meni miten meni!

Lauantaina kävin katsomassa Hakametsän SM-kisoissa NPKH:n maksijoukkueen kolmannen koirakon eli Jutan ja Pinkin, jotka tekivätkin sitten meidän maksijoukkueen ainoan nollan, onnea vielä! Maksiporukka sijoittui lopulta sijalle 19. eli ei hullummin. Tänään tyydyin livestreamiin ja olin hiton iloinen että siellä maksien yksilökisan kymmenen parhaan joukossa oli niiden kaikkien bordercollieiden seassa muutama kroaatti sekä yksi sileäkarvainen collie. Go!  

Huomenna hyppytekniikan yhteyteen vaikkapa puomia ja taas pari rundia keppejä eri kulmista.

Mitäs sitten?

Sivupalkin kaikki koitokset on keväältä ja alkukesältä koiteltu, joten pitäis kai miettiä että mitä sitä sitten yrittäisi seuraavaksi. Mä oon vähän yrittänyt Utun kanssa neuvotella että jospa juoksisit juoksusi nyt niin voisi sitten taas heinäkuussa esimerkiksi tehdä mitä lystää, mutta eipä niitä kaikista varoitteluista huolimatta tunnu kuuluvan. Heinäkuun lopulla on taas colliekennelin kesätohinat joihin tulee ainakin Mujusen Salmen tokokoulutus, eikä siellä oikein sopisi juosta että pojatkin muistaisi siitä päivästä jotain. 

 

Ollaan siis otettu aika rennosti, torstaina treenattiin Jutan kanssa kaksin ja sekä Utulle että mulle tuli hyvää keinutreeniä, Utu teki reippaasti mutta tarkasti kun itse liikuin tasaisesti ja rohkeammin. Perjantaina käytiin vaihteeksi porukalla hiekkapohjalla hakemassa häiriötä urheilutapahtuman pystytyksestä, seuruu ei pelannut ihan kympillä, mutta mäkin kyllä vein huonosti. Myös kaukot olivat tosi tiukassa. Ähky mikä ähky. Mökö makasi BH-paikkamakuun, eikä kuulemma edes katsellut muualle kuin mun selkään.  Maanantaina Utu teki hyvän hyppytekniikkatreenin johon sisällytettiin myös keppikulmia, aika hyvin nekin vaan jo alkaa mennä.

Utu on kärsinyt vähän sellaisesta toisen koiran syndroomasta mitä tulee tuohon varustepuoleen, joten käväisin viime viikolla ennen treenejä Nokian Mustissa & Mirrissä josta Hurtan valjaat ostaessaan sai kaupan päälle pannan, joten nyt Utulla on sitten omat valjaat ja oma pistolukkopanta. Olisin halunnut sylje-saniainen-vadelma - värin (...), mutta se ei kuulunut kampanjaan voi vääryys.

 

Viimeksi tänään oli Jennan kanssa puhetta, että aletaan hiljalleen katsella ilmoja rally-tokokokeisiin ja käydään katsomassa josko saataisiin Svealle ja Utulle viralliset koularit tehtyä tänä vuonna. Tunku kokeisiin vaan tuntuu olevan varsinkin Tampereen suunnalla hirveä, joten asiakseen voisi toki ottaa myös ajella vähän pidemmälle. Tää voisi olla sellainen alokas/ykkösluokkavuosi Utulle, kun taitoa jo sen verran kuitenkin löytyy näistä meidän kohdelajeista, joten RTK1 olisi ihan luonnollinen jatkumo. Elokuussa olisi seuralla taas tarjolla tokokoettakin, niin jos sitä viimeistä ykköstulosta kävisi sitten kokeilemassa. Siihen mennessä ehkä saisin tarmoa teroitella taas noita jääviä ja treenata lisää paikkista.

Janakkalassa olisi aksat kuun vaihteen jälkeen, mutta taitaa olla meidän vihje-erottelun kannalta liian aikaista ja kun noista tuon elikon juoksuista ei tosiaan tiedä. Jos nyt syksyksi saisi ne kontaktit kisakuntoon ja yrittäisi ne loput nollat metsästää, kakkosiin ei taida vielä paukut riittää kuitenkaan. Tai ainakin otin todella lahjakkaasti selkääni viime viikon epiksissä Utulta kisaavien radalla, helvetin välistävedot... Mökö sen sijaan vipelsi maksimöllien kolmanneksi, ehkä mä vien sen kohtapuoleen tositoimiin?

Ja se video

Agilityviikonloppu

Perjantaina otin Mökön tokoilemaan ToiSKin kilpavuorolle, esittelin Marjolle sen mahdotonta noutoa ja otin eteentuloa. Sain päähäni että koska tokon avoimeen on turhan paljon uusia juttuja opeteltavaksi tähän hätään, koulutan sen käyttäytymiskoekuntoon kesän aikana. Nehän on kuitenkin  juttuja jotka Mökö jo osaa, seuruuseen vaan kestoa ja paikkamakuuta ohjaaja käännettynä, no biggie. Koska se tuskin tule kuitenkaan loistamaan ainakaan vapaana seuruullaan, ajattelin tulla kisasääntöjä sen verran vastaan että opetan sen tulemaan makuulta suoraan eteen istumaan (ja koska meidän luoksetulo on atm muutenkin vähän rikki...).

Utu ei tokoillut, sillä seitsemältä alkoi Jyväskylä Agility Teamilta kouluttamaan tulleen Laura Mätön ohjelma. Koulutettavia koiria oli paikalla neljä, joten kaikille oli mukavasti aikaa ja Laura teki kivan radan. Esitin ongelmiksi keppikulmat ja kontaktien erottelun, keinua meillä ei ollut mutta siihen sain hyviä teoreettisia ohjeita. Keppikulmissa ongelmaksi todettiin liikehäiriö, josta Utu ottaa tosiaan häiriötä. Mä en ole tarpeeksi liikkunut kun oon rakentanut kepit kakskakkosilla, joten jos mä olen liian lähellä tai liikun eteenpäin kun koira lähtee kepeille, se imee herkästi kakkosväliin. Joten pikkuhiljaa liikehäiriötä, palaa takaisin siinä menetelmässä jota olet käyttänyt. 

A-esteen alastulokontakti oli pirun hyvä, mutta puomin hiipi, johon myös pätee edellinen ohje. Eli puomin 2o2o selvemmäksi! Suunnittelin jo alkavani ketjuttamaan takaperin kontaktiasentoa puomin osalla ja pöydällä. Olin samaa mieltä ehdottomasti, liian hidas ja täten epävarma alastulo. Seuraava huomio oli, että omat maneerit pois kontakteilta! Pitää alkaa hiljalleen luottaa että koira ottaa, eikä aina olla seisomassa samassa paikassa varmistamassa. Taas liikehäiriötä eikä hengen pidättelyä. Muuten meni mukavasti ja palaute oli että hyvä harrastuskoira on kasvamassa. 

Lauantaina vietin viisi tuntia talkoissa ratatyöntekijän roolissa NPKH:n kisoissa. Ykkösten radat olivat tällä kertaa yllättävän kinkkisiä ja moni meni vipuun, maksi-ykkösten A - radalta ei tainnut tulla ainuttakaan nollatulosta. Tulin siihen tulokseen että oli oikea veto olla ilmoittamatta agilityradalle, Nybergillä ei ollut keinua kuin toisella radalla, mutta moni teki kokemattomuuttaan lentokeinun. Utu olisi varmasti ollut yksi heistä.

Tänään lähdettiin jo aamusta Taivalkuntaan katsomaan Utun emän kolmosten ratoja. Paikalla oli ihan mahtavan paljon collieita kiitos mestaruuskisojen, olipa mukava nähdä että kyllä meitä vaan on melko lukuisa joukko joille collie ei ole seurakoira. Utu mitattiin ei-niin-yllättävästi maksikorkuiseksi ja lähdettiin aikanaan rataan tutustumiseen, hyppyrata kun aloitti. Keli oli viileähkö ja aurinko oli vielä tuohon aikaan pilvessä, kehän reunalla vähän vilutti mutta ainakaan koira ei lämpenisi liikaa. Rata oli kiva, ja kuten tuomari sanoi rataan tutustumisen alussa, helppo. Mua ei juuri jännittänyt, kuten kyselijöillekin vastasin niin sen keskimäärin kuuden minuutin tokokokeen jälkeen ei jotenkin enää osaa jännittää muutaman kymmenen sekunnin tuhausta, jonka aikana ei tiedosta ympäristöä laisinkaan. Sitäpaitsi me tultiin vain kokeilemaan, ja aksassa kaikki tekee enemmän tai vähemmän hyllyjä. 

Utu oli kymmenes luokassaan, joten katselin kolmisen koiraa ennen kuin hain sen autosta. Utu käyttäytyi kyllä koko päivän kisapaikalla esimerkillisesti ja rauhallisesti, jopa vähän pelotti että mahtaako se juosta ollenkaan kun on noin rennolla tuulella. Utu jäi lähtöön rauhallisesti, päätin etten vilkuile taakseni tasan yhtään enkä hoe mitään käskyjä, kyllä tokokoira perkele osaa paikallaan olla kymmenen sekuntia. Varmistin toisena esteenä olevan renkaan, sillä moni koira meni tänään siitä luokasta riippumatta ohi. Varmistaminen maksoi pari sekuntia, kun myöhästyin kolmoshypyn valssista, mutta vähän laajemmalla kaarella oikeaan päähän putkea. Putken jälkeen hypyn, muurin ja pituuden muodostaman suoran päähän putkeen. Tässä kohtaa muistan vain Jutan huutavan "JUOKSE!!!" joten mä juoksin. Koira haki putkeen ku purkka tukkaan, mä kerkesin seuraavan hypyn ja putken väliin, kahden hypyn kautta valssiin ja hypyn kautta jälleen hyvä imu putkeen. Perhana kun on hienoa kun koira irtoaa.

Kepit jännitti etukäteen, ja pohdinkin pitkään jäänkö putken ja hypyn vaiko hypyn ja keppien väliin lähettämään. Ehdin kuitenkin hyvin tehdä persjätön hypylle, joten kun koira tuli käteen jarrutin sitä aavistuksen, pysäytin omaa liikettä ja lähetin itsenäisesti kepeille. Suoraan oikeaan väliin, pirun hyvä pujottelu loppuun saakka, oikeaan päähän putkea ja kahden viimeisen hypyn jälkeen mä huusin kuin villieläin, mun ykkösluokan koira teki meidän kummankin ekassa startissa nollan!

Jälkeenpäin ajaksi selvisi 25,98, ihanneaikaan jäi yli 17 sekuntia ja etenemäkin oli mielipuoliset vajaat viisi metriä sekunnissa. Lopulta tulospalvelu kuulutti että 31 koirasta vain kolme teki nollan, kaksi bordercollieta ohjaajineen sekä me! Ja pistettiin vielä ajoissa sen verran bortsuille kampoihin, että sijoituttiin hyviksi kakkosiksi! Mulla kesti kyllä monta tuntia sisäistää koko juttu, minä toistaitoinen tumpeloko todella ohjasin nopean maksikoirani virheettä maaliin radalla johon niin moni kompastui. Meidän ensimmäisessä startissa!

Kotiinviemisiksi hieno ruusuke, kuivattua broileria, lahjakortti ja meidän ensimmäinen LUVA. Ne oli ne ykkösten hyppyradat sitten tässä, ja kesä vietetään tiukasti kontakteja hioen. Videon laitan heti kun saan sen kasvattajalta, mutta olipahan päivä. Utun kisakepit kuvasi Leppäsen Noora, palkintoruusukkeen mutustamisen puolestaan Paanasen Tiina. Onpa siistiä, kun on näin paljon tukijoukkoja!