Sivut

maanantai 5. toukokuuta 2014

Jirka Vierimaan luento

Toijalan Seudun Koirakerho järjesti eilen kouluttajilleen sekä koulutuksesta kiinnostuneille jäsenilleen mahdollisuuden osallistua Jirka Vierimaan koiran oppimista ja kouluttamista käsittelevälle luennolle, jonne mä ilman muuta lähdin. Paikalla oli kokonaiset kuusi kerholaista, joten saatiin helposti hyvää ja workshop-tyyppistä keskustelua pienessä kokoustilassa. Hyvän twistin keskusteluun toi se että meistä löytyi useamman eri koulukunnan ja ikäkauden kouluttajaa sekä harrastajaa. Kirjoitan ylös päällimmäisenä mieleen jääneitä seikkoja.
  • Luento käsitteli aluksi eläinkoulutusta sovellettuna käyttäytymisanalyysina joka pohjaa tiettyihin eettisiin ja moraalisiin periaatteisiin. Jirkan tekniikat perustuvat pitkän ajan kuluessa havaittuihin käyttäytymisen ja oppimisen järjestyksiin, ei niinkään yhteen teoriaan tai teesiin. "Toistaiseksi sovellettu käyttäytymisanalyysi on ollut aina oikeassa". Jirkan kertoessa koulutuksestaan mun oli aivan pakko tarttua varsinkin kanojen parissa työskentelyyn, mikä oli muiden mielestä kauhean hauskaa, mutta kuinka usein sitä pääsee kysymään että miten toistonkestävä kana on ja miten helppo sitä on palkita. Sain kattavan vastauksen siitä kuinka reajuusto tai rehupelletti tekee ihmeitä ja että kana on todella toistonkestävä, varsinkin leghorn joka on niin ahne että on kanarotujen labbis, höhö. 
  • Avattaessa koulutukseen sisältyvää termistöä, mieleen jäi  parhaiten sammuttamisen ja positiviisen heikentämisen (rankaisun) vertailu epätoivotun käytöksen poistamisessa. Luentomateriaalissa mainittiin heikentämisen olevan hierarkisesti viimeinen keino muuttaa käyttäytymistä, mikä perustuu siihen että rankaisemalla saavata lopputulos, eli alkuperäisen käytöksen korvaava käytös on vaikea ennustaa. Kun käytös sammutetaan (vrt. pelkoaggressiivisen koiran käsikosketuskoulutus), saadaan lopputuotteena käytös joka on tietoisesti vahvistettu ei-toivotun käytöksen tilalle. Oikeaoppisella heikentämisellä on mahdollista päästä toivottuun lopputulokseen, mutta sen käyttö sisältää enemmän riskejä. 
  • Oheiskeskustelussa palattiin naksutinkoulutuksen perusperiaatteisiin, ja sain taas hyvänä muistutuksena fraasin "Click for action, feed for position". Mä pystyn vielä esimerkiksi palkan paikalla vaikuttamaan haluttuun lopputulokseen, koska kaikki sekundääri - ja primäärivahvisteen välissä tapahtuva vahvistuu myös. Valtakuntia ei siis vääjäämättä tuhoudu vajaasti toteutuneen kriteerin merkitsemistä jos tarjottu toiminto on haluttu.
  • Ajoituksen merkitys. 0,5 sekuntia vahvisteen ja halutun toiminnon välillä, 5 sekunnin välein uusi toisto, 5 sekunnin kesto ymmärryksen rajana (voidaan olettaa, että koira on selvillä tehtävästä, karrikoituna), 5 toistoa peräkkäin (arvioidaan tehtävän sujuvuutta sarjan avulla)
Luennon loppupuolella käsiteltiin toiminnan aikaansaamista eri keinoilla (shaping, poimiminen, houkuttelu, kohteet), taukojen merkitystä, arkikäytöksen strategioita, määrän ja laadun merkitystä ynnä muita koulutuksen perusteita. Tulin iloiseksi siitä että vaikka uutta tietoa tuli valtavasti, moni asia oli mulle jo melko selkeä entuudestaan. Toisaalta taas vähän masensi se että jos mä olisin tutustunut koiraharrastukseen tällaisen informaation kautta silloin kun mulla ei vielä ollut koiria, mulla ei olisi niin älyttömästi typeriä ja turhia virheitä alla. Jokaisen vasta-alkajan (ja vähän kokeneemmankin) pitäisi käydä muutamalla yhtä kovalla luennolla.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Hiipivä Mökö, pussitettu Utu

Torstaina aksassa tehtiin Anders Virtasen kakkosluokan hypäriä, jossa oli todella raivostuttava alku ja loppupäässä pussi. Videomateriaalia ei ole, mutta satuin piirtämään alkupään manatessani sitä Tiinalle joten pääskööt se tähän myöskin. Kepit on kasi, mutta koska mulla on Agility Bluesin demoversio ei noita yksittäisiä objekteja saa kuin tietyn määrän. Sitten kun oon iso, mulla on full version jostain rataohjelmasta. Kolmosella ja seiskalla oli enemmän välimatkaa. Eli kaikenkaikkiaan aivan helvetin huono esitys taas, mutta onpahan kai pointti selvä!


Mökön kanssa meni ok, tein valssin kakkosen ja kolmosen väliin ja koska se on hidas, kuuliainen ja putkiin mieltynyt nassukka, oli neloseen laitto piece of cake. Pussi oli ok, ei haitannut ettei oltu tehty koko kautena. Vähän juteltiin että palkata kannattaisi useammin ja mietin että voisin ihan naksuttimella merkata edelleen keppejä yms. keskittymistä vaativia kohtia, Mökö kun nousee siitä ihan kivasti.

Seuraavaksi vuorossa oli kolmosluokkalainen bortsu, jonka ohjaaja vetäytyi tauolle olkapäävamman takia. Ensimmäisellä yrittämällä se oli kutosella ennen kuin sain evääkään liikautettua kakkosella, mutta toisella (?) kertaa ehdin jarruttaa sen kakkoselle ja vääntää kolmosen kautta putkeen. Enempää en sitten uskaltanutkaan, mutta oli kyllä makee peli ja hauskaa vaihtelua ohjata muidenkin koiria. 

Utun kanssa alkua väännettiin sitten ihan huolella, mun liikerata kakkosen ja kolmosen välissä oli huono ja koira tuli monta kertaa kakkoselta jalkoihin ja kolmoselta se imi kepeille. Vasta kun ihan rehellisesti otin etäisyyttä ja leijeröin seiskan saatiin elikko sinne minne piti. Pussissa meni ekalla kertaa jarrut päälle, mutta kun vähän nostettiin sille kankaan helmaa ja saatiin onnistunut toisto, se alkoi juosta sitä ihan huviksensa ja painoi sinne niin hirveää kyytiä että opettelin kiltisti takaaleikkaamaan seuraavalle hypylle. Seuraavan sata vuotta. Note to self, koiralle hyvissä ajoin estekäsky jotta se varmasti lukitsee hypyn ja omat linjat selviksi, jos meen liian pitkään koiran suuntaisesti sillä ei ole hajuakaan että ollaan kääntymässä. 

Loppuun tehtiin aika vaikea paikkis, Jutta oli tuomari, Kamua käskytettiin toisella puolella koko paikkis ja toisella puolella makasi varma Huippu. Kolmisen minuuttia tuli koiran jätöstä vierelle palaamiseen. Oli levoton ja reagoi Jutan liike - ja äänihäiriöihin, mutta pysyi aloillaan, merkkasin toivomaani käytöstä kauempaa. Jälkeenpäin vähän harmittaa etten jäänyt reilusti lähemmäs.

Perjantaina lähdin aamusta Hallilaan treenaamaan Tanjan ja Juhan kanssa ja iltapäivällä oli kilpatoko. Aamutreeni meni tosi kivasti, aloitettiin paikkiksella Anskun ja Kirsikan kanssa jossa Utulla oli keskipaikka. Pidin alkuun vähemmän etäisyyttä ja kävin palkkailemassa muutaman kerran. Ilme oli parempi, ei nykinyt. Paikkiksen jälkeen seuruutin koiraa Kirsikan ympärillä ja tehtiin kujassa luoksetuloja ja jäävät, Utu oli ihan mielettömän taitava ja fokusoitunut koko treenin. Luoksepäästävyydessä oli kiinnostunut Juhasta, mutta takapää pysyi istumassa. 

Iltapäivällä oli vaikeampaa, koska mä en ollut tehnyt tarpeeksi ajatustyötä ajattelemani tehtävän suhteen, valitsin luoksepäästävyystreenin yhdeksi periodiksi koska kuvittelin että se nyt on ainakin niin yksinkertainen juttu etten pysty tekemään sitä epäselväksi, mutta väärässä olin hahaa. Seuraavalla periodilla harjoiteltiin luoksetulon jättöä jossa Utu on tupannut vähän nytkymään ja kokeessa jopa risti jalkansa, se nyt sentään meni ennakkoajatuksen mukaisesti ihmishäiriöstä huolimatta! Onpa muuten hiton vaikeaa olla järjestelmällinen. Loppuun paikkis jossa pää taas pyöri. Kysyessäni neuvoa aiheeseen treenikaverit olivat kuitenkin vähän hämmentyneitä että ei kai siinä mitään sen isompaa vikaa ollut, eli ehkä mä jo vähän ylireagoin itse. Varsinkin paikkamakuun osalta tuli ahkerasti harjoitusta tälle viikolle, otin vielä pieniä pätkiä tänään lenkillä metsätiellä. Kyllä mä luulen että siitä kuukaudessa hyvä saadaan, kun näin monipuolisesti jatketaan treenaamista. 

Mökö teki torstaina ennen aksaa piilopaikkista mun kanssa, ja se meni tuttuun tapaan hienosti. Harmittelin eilen Tanjalle että kunpa se jollain ilveellä joskus noutaisi niin se tokon avoin olisi ihan mahdollinen, johon Tanja totesi että hänen mielestään ei kuulosta kovin vaikealta tehtävältä ja että hän aikoo yrittää seuraavan kerran kun tulee maisemiin. Sen lisäksi että lupasin Tanjalle ravintolaillallisen tehtävän onnistuessa, lupasin myös itselleni että treenaan sille loput avoimesta kuntoon jos nouto saadaan sujumaan. Siitä innostuneena kokeilin tänään että missä mennään. 


Seuruu on ollut viime aikoina aika kivaa. Ennemmin jätättää kuin edistää, mutta paikka pysyy sivusuunnassa hyvin. Käännökset on vähän laiskoja. Juoksuosuudet on tosi hyviä. Kontakti on vähän satunnaista, mutta siitä on viisveisattu niin kauan että se nyt vaan hyväksytään. Merkkailin kuitenkin hyviä pätkiä tänään ja niin se vaan lähti paranemaan. Kyllä tuolla vielä avoimeen luokkaan kehtaa mennä. 

Jäävät on hyvät, kuten valmistelevat seuruut. Otti askeleen seisomisessa ja pälyili vähän taakse, mutta rintama pysyy eikä ylimääräisiä askeleita tule. Maahanmenon tekniikka on parantunut ja reagointi oli välitön. Oon sallinut koiralle luontaisen suoritusnopeuden, ei sen tarvitse tippua suorilta ja kun sen temperamentti on mitä on niin oikein tyytyväinen olen. Kaukoja otin osaamistasoon nähden vähän turhan pitkältä matkalta ihan vain mielenkiinnosta, aika verkkaista vaihtamista mutta vihjeet on hyvin ärsykekontrollissa, eikä takapääkään liiku. Rutiinilla ja välimatkaa rakentamalla saisi varmaan vähän reippautta. Luoksetulon stoppi nyt on ihan hävityksen kauhistus, mutta jonkinlaisen siitä varmasti saisi kun keksisi mistä naruista vedellä. 

Hyppy ja paikkis vaatii toki treeniä, mutta kumpikin on ihan hyvällä mallilla. Eli jos se joskus noutaa mulle kokeenomaisesti kapulan niin kyllä mä ainakin kerran kokeilemassa käyn. Kohta kun ei tarvitse enää ikinä huolehtia juoksujen vaikutuksista suoritukseen tai sen ajankohtaan.

torstai 1. toukokuuta 2014

Mietteitä tokosta part. 1

Nyt "pari" sanaa perjantaisesta tokoryhmän startista. Ensinnäkin todettakoon, että ihailen ja olen kovasti kiitollinen siitä vaivasta minkä Marjo oli nähnyt jakaessaan meille perjantaina melkoisen pumaskan paperia. Toisekseen mä olen vähän kauhuissani, varsinkin kun viikko on ollut melko hektinen ja olen vasta tänään ehtinyt orientoitua materiaalin pohtimiseen. Tarkoitus siis olisi treenata tuleva kesä tottelevaisuutta sellaisella tavalla, jonka toteuttajia mä olen aikaisemmin ihaillut, mutta samalla ajatellut että musta ei olisi tuohon ikinä. Mutta sitähän on juuri sellainen kouluttaja kuin päättää olla.

Selvennän koulutuksen ideologiaa lainaamalla Hillevi Branderin Ajatuksesta tekoihin - koulutuksen suunnittelu ja toteutus - artikkelia (Clicker Trainers Club ry, NAKSUSET 4/2006).

"Hyvä koulutus on suunnitelmallista, ja se jakaantuu kolmeen päävaiheeseen, jotka on pidettävä selkeästi toisistaan erillään: Ensin ideoidaan koulutuksen tavoite - THINK. Seuraavaksi suunnitellaan koulutus - PLAN. Lopuksi koulutetaan - DO."

Voin heti myöntää, että liian usein treenaan niin, että kaikki nämä kolme vaihetta toteutuvat samalla istumalla ja elävät ihan muutaman toiston sisällä. Toisinaan taas mulla on hyvä ja selkeä visio siitä missä ympäristössä teen, mitä teen ja esimerkiksi montako toistoa teen, jos oon ollut oikein noheva oon pohtinut jo valmiiksi myös mahdollisen etäisyyden sekä keston. 

THINK - vaiheessa siis lähestytään asiaa täysin teoreettisesti ja luovutaan kaikista realiteeteista. Lähdetään siitä, että haluttu käytos voi olla mitä tahansa. PLAN - vaiheessa luodaan koulutussuunnitelma, joka sisältää realiteetit, koska nyt haluttu käytös istutetaan todellisuuteen. 

"Tehdään koulutussuunnitelma, mietitään kaikki koulutuksen pienet yksityiskohdat ja yritetään löytää koulutuskriteerit. Koulutettava käytös jaetaan niin pieniin osiin kuin mahdollista. Määrittele lähtötilanne ja määrittele tavoitekäytös. Pilko tämä väli osatavoitteiksi koulutuskriteereiksi. Määrittele, miten aiot saada toiminnan aikaan. Määrittele yleistämistarve, ympäristö, häiriöt. Mieti, tarvitaanko kestoa. Jos tarvitaan, niin miten paljon. Mieti, tarvitaanko etäisyyttä. Jos tarvitaan niin miten paljon. Minkä vihjeen aiot liittää käytökseen? Pitääkö käytös viedä ärsykekontrolliin? Kirjoita nämä asiat koulutussuunnitelmaan."

Tässäkin joudun myöntämään, että ei ole aina mennyt kuin Strömsössä. Toki osaan pilkko käytöstä vaadittaessa hyvinkin pieniin murusiin, kuten tein esimerkiksi seuruun opettamisessa, mutta mun perisyntini on edetä hyvin epätasaisin harppauksin. Saatan käyttää todella paljon aikaa ja vaivaa alun pieniin osasiin, mutta tehdä liian pian oletuksia koiran osaamisen tasosta ja vaatia liikaa. Järjestelmällisyys myös hukkuu osaamistason noustessa ja lopulta kaikki osaset vaihtelevat summamutikassa. 

Utun 2x2 - kepit taitaa olla mun tähänastisen koiraharrastusurani selkeiten pilkottu opetettava toiminto, jossa oli teoriassa todella helppo pitää kiinni kriteeristä. Kun virheitä sattui kaksi peräkkäin, palattiin tehtävässä taaksepäin. Kuitenkin mun oli siinäkin vaikea tunnistaa se piste jossa kriteeriä tuli nostaa, jossa saavutettu osaamistaso oli tarpeeksi korkea.  Mä jään herkästi kiinni alkuun ja sitten kun pääsen etenemään, harppaan liikaa. 

Tänä vuonna olen onneksi herännyt siihen, että treenaan koirilleni aivan liikaa kokonaisia suorituksia, koska mulla on ollut vaikeuksia ymmärtää että miten epä-kokeenomaisesti suoritettu vaikkapa palautuksen vauhtiin keskittyvä harjoitus ikinä linkittyy kokonaiseen liikkeiseen. Little did I know.

"Kun koulutetaan, pitää kaiken huomion olla koirassa, eikä se onnistu, jos samanaikaisesti pitää suunnitella ideoinnista puhumattakaan."

Tämän pitäisi olla kaiken kouluttamisen kulmakivi. Kun koira haetaan autosta kentälle, ohjaajalla on selkeänä mielessä koulutusjakson sisältö. Sen lisäksi lopetetaan kaikki muu asiaankuulumaton käytös, kuten muiden ihmisten kanssa rupattelu, puhelimen käsittely yms. käytös joka mahdollistaa myös koiran herpaantumisen tilanteesta. Ohjaaja keskittyy 100 % vain ja ainoastaan koiraansa, jos aikoo vaatia koiralta samaa. Koiraa ei jätetä tilaan, jossa sillä ei ole toimintaohjetta. Tällä menettelyllä tilanteesta eliminoidaan myös turhautunut ääntely, nuuskiminen ja muut epätoivotut käytökset.

"Itse tein aikoinaan suurimman virheeni siinä, että menin yleisiin treeneihin kouluttamaan koiralleni uutta käytöstä. Nyt tiedän enemmän ja koulutan käytöksen ensin valmiiksi mahdollisimman häiriöttömässä ympäristössä, siis kotona. Vasta tämän jälkeen on yleisten treenien eli yleistämisen vuoro."

Harvassa taitavat olla varsinkin ne aloittelijat, jotka eivät olisi tietämättään tähän syyllistyneet. Toisilla vaan käy niin julmetun hyvä tuuri kuten mulla, että ensimmäiseksi koiraksi sattuu yksilö, jolle ei ole tarvinnut varsinaisesti opettaa erilaisissa ympäristöissä toimimista, eikä toiminnalle aiheudu vahinkoa epäloogisesta etenemisestä. Toisen koiran aikaan tiesin selkeämmin mitä haluan koiralle opettaa, miltä haluamani suoritus näyttää ja miten siihen pääsen, joten koiran perustaidot opetettiin kotona, eikä viiden vieraan koiran ympäröimänä pentukurssilla. Mutta taas mä jätin useammankin vaiheen välistä, ja siirryin yleistämään käytöstä suoraan voimakkaaseen häiriöön. 

Kesän aikana sovellettavia sääntöjä koulutuksiin:
  • Jokainen koirakohtainen periodi pidetään 4 -5 minuutin mittaisena. Tämä varmistetaan kellolla.
  • Periodi sisältää jaksoja, jotka erotellaan selkeästi toisistaan.
  • Jokainen jakso sisältää yhden käytöksen opettamista. Kriteeri säilyy samana koko jakson.
  • Jakso sisältää 5 - 10 toistoa. Ajassa mitattuna 30 - 60 sekuntia. 
  • Kriteeriä voidaan nostaa, kun onnistumisprosentti on 80 tai yli kahden peräkkäisen jakson ajan.
  • Koulutussuunnitelmaa arvioidaan uudestaan, mikäli käytös pysyy staattisena tai taantuu.
  • Kun tehtävää lisätään uusia ympäristöjä tai häiriöitä, madalletaan kriteeriä aluksi niin, että koira onnistuu.
  • Koira on huono yleistämään, pidetään se mielessä. 

Vielä muutama miete yleistyksestä. Kun alkuyleistys on suoritettu kaikissa halutuissa paikoissa, siirrytään kouluttamaan niissä ympäristöissä joissa valmista toimintaa tullaan tarvitsemaan. Tässä tapauksessa siis valitsisin erilaiset sisä - ja ulkotilat sekä pinnat, nurmipohjat, hiekkakentät, asfaltin, betonin, tekonurmen. Luetteloinnista on hyötyä. Muistetaan että uusi ympäristö on kriteerin nosto, joten lähdetään liikkeelle tehtävällä jonka koira osaa. Kun yksi kriteeri nousee, muut madaltuvat väliaikaisesti.

"Kuinka usein kokeissa kuulee "Kyllä se tämän kotona osaa". Totta kai osaa, kun sille on liike opetettu kotimaisemissa. Yleistys on jäänyt tekemättä."

Näinpä, ja näitähän riittää. Usein vielä vähän suututaan koiralle, kun se tahallaan perseilee treeneissä eikä keskity, vaikka ihan tasan osaa. Tässä kohtaa pitäisi aika monen itseni mukaan lukien katsoa peiliin, vaikka olenkin sisäistänyt sen että jos koira ei suorita tehtävää halutulla tavalla, on virhe yleensä aina ohjaajan.

"Yleistämiseen kuuluu myös häiriösiedättäminen. Koulutukseen otetaan mukaan yksitellen kaikki halutut häiriötekijät. Esittele uusi häiriö ensin niin pienenä, että tiedät koirasi varmasti onnistuvan. Häiriötä voimistetaan ja tuodaan lähemmäs niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua."

Tässäkin mä olen oikaissut, ja tämä on varmasti yksi iso syy sille että meillä on Utun kanssa paikkamakuuongelmia. Tässä on myös eräs seikka, joka on mulla mietteissä enemmän tai vähemmän kokoajan. Tuleeko koiralle tuottaa virhe? Onko haluttuun toimintoon mahdollista päästä järjestelmällisesti etenemällä, jos koko ideologian perusta on siirtymä joka pyrkii siihen että koiralle ei satu enää toteutusvaiheessa virheitä? 

Esimerkkinä tästä esimerkiksi viimekesäinen seuruutreeni, jossa pyrin seuruuttamaan nuorta koiraa sen enenevän sietokyvyn rajoissa niin että oikea paikka pysyi ja kontakti ei ehtinyt tippua. Keskustelin aiheesta niinikään koiria harrastavan ystäväni kanssa, joka oli sitä mieltä että koiraa tulisi seuruuttaa tietoisesti niin pitkään, että sille sattuisi virhe, josta päästäisiin huomauttamaan. Hänen ajatuksessaan koiran siis tulee tietää, mikä käytös on ei-toivottua ja mistä seuraa positiivinen rankaisu. 

Kaikki ovat varmasti nähneet tilanteen, jossa positiivinen rankaisu tuottaa vähintäänkin näennäisesti halutun lopputuloksen, mutta oon itse pyrkinyt aina pohtimaan myös sitä, mitä se mahdollisesti aiheuttaa jollekin muulle osa-alueelle. Esimerkiksi fyysisen pakotteen perusperiaate on, että koiran tulee olla korkeassa vireessä jotta pakotteen hyöty maksimoidaan. Ja koska mulla on koira, joka ei ole oikeastaan ikinä erityisen korkeassa vireessä, on virheiden kanssa saanut tasapainotella aika huolella ja tasapainotellaan edelleen, kuten edellisessä agilitytreenejä käsittelevässä tekstissä pohdin. Mutta koska tarkoitus ei ollut pohtia koko sivullista virheen merkitsemisen tarpeellisuutta, palaan alkuperäiseen aiheeseen.

Tämän tekstin jäljiltä mulla on lähinnä sellainen olo, että miten mä olen ikinä onnistunut kouluttamaan melko haastavalle koiralle muutaman koulutustunnuksen, kouluttamaan nuoren ja kiihkeämmän koiran lähestulkoon ominpäin toimimaan koetilanteessa, tai miten mun koirat ylipäänsä osaavat edes istua, for the love of god... Nytkin musta tuntuu vaikealta edes ajatella, mitä toimintoja alan täyttämään kotiläksyksi saatuihin taulukoihin. Kuka olisi arvannut idealistisena tokokurssilaisena että "temppujen opettamisen" taakse mahtuu universumin verran tavaraa, julkaisuja, ideologioita, mitä vaan.

Oon sanonut näin ennenkin ja sanon taas, mutta nyt taas tiedän vähän paremmin mitä kaikkea en vielä tiedä tai tunne tasan yhtään. Näillä mietteillä huomiseen treeniin, joka alkaa onneksi jo vähän hahmottua.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Torstain aksat

Torstain treeneissä tehtiin kisanomaisesti ykkösten rataa niin, että koira tuotiin hihnassa radan alkuun, odotettiin lähtölupaa ja tehtiin rata niin hyvin kuin suinkin osattiin ja siirryttiin pois rata-alueelta ennen koiran palkkaamista. Jälkipyykki pestiin vasta kun koko neljän koiran kierros oli käyty. 

Arvata saattaa, että Utun kanssa meni aika reisille. Ensimmäisen virheen tein kun menin varmistelemaan keppien sisäänmenoa, ts. jäin tielle ja koira hämmentyi väärään väliin. Korjauksella ok. Toinen ongelma tuli kahdesta hypystä ja muurista koostuvasta suorasta joka päättyi putkeen, koira lähti kuin tykin suusta suoralle muttei irronnut enää putkeen koska mä olin ensinnäkin niin pirusti jäljessä takana ja lähdin jo erkanemaan sivusuunnassa mikä veti koiran pois putkelta. Kolmannekseen aloin varmistaa turhaan seuraavan putken pään erottelua ja koira poimi nanosekunnissa suunnaksi A-esteen. Lopuksi hieman vino suora oli turhan haastava vierellä juostava ja mä jäin taas todella reilusti jälkeen.

No Mökö sitten? Ilman merkillistä imua kameranaiselle olisi ollut nätti nolla. Ensimmäisen mokan mä paikkasin hyvin reippaasti jatkamalla, mutta tokalla kerralla kun Mökö ei edes yrittänyt seurata ohjausta vaan lukitsi Ullan vedin pultit, älähdin koiralle ja vire laski kuin lehmän häntä. Uusinnalla nätisti loppuun. Tässä se avainsana nyt olisi että mä en hiiltyisi puolikkaassa sekunnissa, mutta kun mun pinna tuon elukan kanssa on niin olemattoman lyhyt. 



Utu-rundin virheitä korjattiin seuraavalla kierroksella. Kepit onnistuivat heti kun jäin oikeasti sivummalle, kun ei se mua sinne kertakaikkiaan vaan tarvitse. Suoralla saatiin muutama onnistunut putkeen imu kun pilkottiin pienemmiksi osiksi, mutta tätä aletaan nyt treenaamaan ihan todella, koska se varma irtoaminen kauas on niin hiton vitaali taito silloin kun tilanne on tämä ettei mulla ole joka tilanteessa vaan mitään mahdollisuutta olla paikalla. Lisäksi mä varmistelin kakkosputkea ihan turhaan kun oikea pää oli koiralle se kaikkein loogisin. Loppusuorasta saatiin ihan ok-hyvä kun tein takaaleikan tokavikalle hypylle. Myös lisää eteenirtoamistreeniä tarvitaan. Videolla on ensin Mökön tekemänä koko rata ja lopuksi Utun viimeisimpiä pätkiä joissa koira oli jo sen verran väsynyt että mitään merkittävää hyötyä ei enää saavutettu ja irtoamisestakin joustettiin. Videot ovat valitettavasti kääntämisen jälkeen kärsineet ratioltaan, en tiedä mitä kuvausprosessissa oli tapahtunut kun joka pätkä oli pystyssä.


Summa summarum, Mökö oli odotetusti nätisti tekevä ihan tarpeeksi ripeä ykkösluokkalainen jonka kanssa tuskin tarvitsee kauhean kauaa niitä luokanvaihtonollia metsästää sitten kun sen kanssa startataan. Sillä on kuitenkin ihan mukava vire varsinkin pienessä paineessa. Tällä kertaa otti häiriötä, mutta eipä Mököä ole juuri treeneissä kuvattu, ehkä kaukana kentän laidalla seissyt hahmo oli jotenkin omituinen sillä esimerkiksi epiksissä ei ole koskaan haitannut että laita on täynnä ihmisiä. 

Entä Utu sitten. Se on omalla tavallaan huomattavasti työläämpi ja vaatii multa todella paljon enemmän tarkkuutta. Se ei tosiaan korjaile mitään mun signaalivirheitä vaan se on mennyt jo. Se pysähtyy kuin seinään ja kääntyy kolikon päällä jos saa multa aiheen, tarkoitin mä sitä tai en. Selvää kuitenkin on että jos se paketti saadaan kasaan joskus tulevaisuudessa, niin lopputulos on mun mittakaavassa ihan mieletön.

Perjantaina startanneesta kilpatokoryhmästä on sen verran paljon kirjoitettavaa, että palaan aiheeseen omassa postauksessaan.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Aina välillä kannattaa manata


Mikään muu ei sitten tällä kertaa oikein sujunutkaan, kuten kolmesta edeltävästä esteestä näkyy ;)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Jo huhtikuun puoliväli

Viime viikon torstaina käytiin Tanjan kanssa Hervannassa tokoilemassa ja lenkillä. Utulle paikkamakuuta ihmishäiriössä, noutoa ihmishäiriössä ja alettiin pohjustaa luoksetulon stoppia. Paikkamakuu oli levoton, joten päätin että nyt riittää ja vaihdoin siihen vihjeen. Vihjeen, joka tarkoittaa nyt tasan sitä että siellä kentässä ollaan maaten niin kauan että mä tulen paikalle vapauttamaan, siellä ei tarvitse istua, seistä tai arpoa että pitääköhän tästä kohta luokse lähteä. 

Noutoa tehtiin pallolla, koska en halunnut että liika häiriö kostautuu kapulalle. Yritti pariin otteeseen viedä Tanjalle (joka seisoi noutolinjan varrella ja lopulta käveli sillä edestakaisin ja sen poikki), mutta Utu alkoi pian itse pohtimaan mitä on tekemässä. Nopeus kärsi huomauttelusta, muuten jees. Pitää tehdä jatkossa taas vauhtinoutoja. Luoksetulon stoppiin alettiin opettaa takapalkan vihjettä ja koira tajusikin sen lopulta tosi hyvin. Aika nätistihän se pysähtyy, pelkään vaan että ongelmaksi muuttuu stopin jälkeisen luoksetulon vauhti. Ajatuksena mulla on kertoa koiralle että palkka tulee aina multa tai mun taakse jos ei toisin mainita, joten kannattaa juosta lujaa. Ei ole onneksi alkanut normiluoksetuloissa hiipimään yhtään. Aika harvakseltaan pitää muistaa vaan treenata. 

Torstain aksassa oltiin kummatkin vähän pihalla ja väsyneitä. Radan alku oli vaikea, ensimmäiseen kolmeen esteeseen meni sata vuotta. Mulle on tuo pakkovalssi jotenkin ihan mystinen juttu eikä mun tule itse koskaan ymmärrettyä käyttää sitä yhtään missään, en jotenkin oikein edes hahmota että mihin se ylipäänsä sopii ja milloin käytettäväksi. Keppejä taas erikseen ja joku niissä vaan edelleen mättää, koira vaan lopettaa pujottelun kolmanneksi viimeisen kepin kohdalla vaikka palkan tähystelystä sinänsä on vaan päästy, mutta se kuulemma alkaa hakea multa ohjeita. Joku muutos mussa tapahtuu mistä se päättelee että nyt riittää. Eihän mulla mikään kiire ole sitä kilpailuttaa mutta niin pienestä on kiinni että esimerkiksi hypärin esteet olis kasassa. 

Tiistaina tehtiin paikkamakuuta ensin pelkästään Utulle niin että Riina ja Jenna jäivät meidän väliin juttelemaan ja liikuskelemaan, ja nyt meni kyllä tosi hienosti. Kävin välillä palkkaamassa koiraa eteen ruoalla ja silittelin sitä samalla pehmoisia jutellen, tunnetila oli niin optimi että halusin tukea sitä palkalla. Lopuksi otettiin Riinan malikan kanssa neljän minuutin paikkamakuu, rupean treenaamaan Utulle tarkoituksella myös ihan reilusti koesuoritusta pidempiä makuita niin se pari minuuttinen tuntuu toivottavasti meistä kummastakin lyhyeltä. Mä nimittäin ajattelin kuitenkin ilmoittaa sen vielä toisen kerran alokasluokkaan kun meidän seuralla on toukokuussa koe jossa on taas Riitta tuomaroimassa, eli paikkamakuu on viimeisenä ja pääsen treenaamaan sitä fiilistä myös koepaikalle ennakkoon. Elleivät nyt juoksut ala. Ilmoittauduin myös pitkän tauon jälkeen takaisin HerHaulle joiden kisanomaisessa paikkamakuussa käydään maanantaisin. Avainsana on nyt se toiminnon yleistäminen, se onnistuu kyllä tuolla hallissa mutta kun sen pitäisi onnistua kaikkialla, nuo optimiolosuhteet valitsen nyt ihan siksi että haluan sen paikkamakuun onnistuvan siellä alokasluokassa koetilanteessa ennen kuin se vaikeutuu. Tää on just tätä omaa huolimattomuutta kun ensimmäiseksi koiraksi on sattunut dieselveturi jolle ei ole koskaan tarvinnut teroittaa paikalla pysymistä... 

Dieselveturista puheen ollen, Mökö menee ensi kuun lopussa Pirkkalaan veitsen alle. En tiedä miten se siihen vaikuttaa, ehkäpä ei muuten mitenkään, mutta ei tarvitse enää surra hormonaalista keskittymiskyvytöntä hidasta koiraa joka sotkee ja on poissa tolaltaan melkein kaksi kuukautta vuodesta ja joko tekee tai lopettelee samaa toimintaa vielä neljä siihen päälle. Kattellaan.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Nasta pimu, olet sinä

Utun ensimmäinen tokokoe on luojan kiitos takana päin, joten aika puida jälkipyykit videon kera. Lauantai oli säiden puolesta heti aamusta upea ja autossa oli upouudet kesärenkaat alla, ja vaikka koepäivänä tuli ajoakin yli 200 kilometriä oli fiilis kaikenkaikkiaan hyvä.

Ensimmäisen shokin koin kuitenkin koepaikalla, kun mulle selvisi että tila on hyvin pieni, alusta on kova ja paljas betonilattia ja kaikki nämä + 20 ihmistä lähestulkoon hengittävät niskassa koko kokeen, kun TamSKilla ja ulkokokeissa ehdin jo tottua siihen että oon hyvän matkan päässä "turvassa" kuumottavalta yleisöltä. Koiria oli alokasluokassa 16, eli osallistujia oli enemmän kuin yhdessäkään aikaisemmassa kokeessa jossa oon kilpaillut. Utu oli toisessa paikkamakuuryhmässä keskipaikalla, nousi heiluttamaan häntää tuomarille luoksepäästävyydessä mutta sai kympin.

Toinen shokki iski, kun koiran jätettyäni tajusin että tuomari ja liikkenohjaaja jäivät seisomaan koirien ja ohjaajien väliin, suoraan mun ja Utun linjalle. Se oli mulle ihan täysin odottamaton häiriö, näköestettä ei olla treenattu juuri yhtään ja näin jo puolen minuutin jälkeen että tää päättyy huonosti. Aluksi Utu makasi varmasti ja yritin siirtyä seinällä niin että se saisi pidettyä muhun katsekontaktin, mutta puolesta minuutista minuuttiin se alkoi käydä epävarmaksi ja lopulta noin minuutin kohdalla nousi. Nousemisen jälkeen se alkoi ottaa hitaasti yksittäisiä askelia mua kohti, riiputti korviaan ja näytti niin käsittämättömän hämmentyneeltä että mä otin tilanteen omiin käsiini ja hain sen pois, olihan se tullut jo hyvän matkaa mua kohtikin. Nollalla siis alkoi tämä koe ja tässä vaiheessa kieltämättä tuntui siltä että kakkostuloksen kanssa lähdetään kotiin, elleivät diskaa mua kokonaan omatoimisesta ratkaisusta paikkamakuussa. 

Anna sitten kuitenkin lohdutti että älä höpsi, meet yksilöihin ja nyt ei tarvitse enää jännätä. Kävin myös sisäistä monologia aiheesta ja tulin siihen tulokseen että tämä on leikkiä, koira ei nyt vaan sattunut kestämään tätä häiriötä mutta tälleen tänään ja nyt mennään hakemaan kisarutiinia muihin liikkeisiin. Yksilöiden alkaessa Utu oli edellisestä keissistä ja takana olevasta yleisöstä hieman hämmentynyt kun pyysin sitä perusasentoon seuraamiseen, joten ajattelin jo että mitähän tästäkin tulee. Kauheasti en koiraa ehtinyt vilkuilla kun mulla menee nuo kokeet sellaisessa epäuskoisessa transsissa, panin kyllä merkille että onpa aika hyvä paikka, mutta yllätys oli silti melkoinen kun tuomari nosti ilmaan pyöreän kympin (joka oli luokan ensimmäinen  hihnaseuruusta ja ellei peräti samalla viimeinen) ja yleisö alkoi taputtamaan. Hihnatta seuruussa osasin jo vähän rentoutua ja kävellä reippaammin, koira aukesi hieman täyskäännöksessä ja juoksussa ja lopuksi hieman kompuroin ja kävelin huonosti täyskäännöksen, mutta siitäkin saatiin 9½. 

Hallin pienuus näyttäytyi toden teolla jäävissä, jotka tehtiin peräkkäin samalla suoralla maailman minimaalisimmilla etäisyyksillä. Hyvä kun ehdin koiraa edes jättämään, kun liikkuri pyysi jo palaamaan koiran viereen. Kummatkin jäävät menivät kyllä yli odotusten, seisomisessa koira ennakoi aavistuksen mutta maahanmeno oli etupainotteinen ja nopea sekä stoppi jämäkkä. Luoksetulo sitten jo mielestäni kärsi lyhyestä matkasta, koira ei saanut kunnolla vauhtia liikkeeseen eikä voimaa takapään käyttöön joten koko suoritus oli mielestäni vähän löysä ja loppuasento turhan edessä, mutta kymppi tästäkin. Hyppy meni samaan malliin kuin treeneissä, sillä erotuksella että Utu oikeasti kuunteli kun pyysin sitä vierelle eikä edes yrittänyt varastaa esteelle. Hyvä varma hyppy ja lopuksi päätin liikkuroida perusasennon ihan itse. Olin varmaan kaikkine häröilyileni sen liikkurin lemppari... Hypystä siis kymppi, kokonaisvaikutuksesta kymppi ja yhtäkkiä ennen kuin ehdin kunnolla edes tajuta oli meillä kasassa 168 pisteen ykköstulos joka olisi ollut hyvällä paikkamakuulla 198 pisteen arvoinen. Fiilis oli melko hyvä kun ennalta vieraat kanssakilpailijat tulivat onnittelemaan ja kehumaan koiran suoritusta. 

Tuomarina oli reiluna tunnettu Marita Packalén, joka yksilöiden jälkeen totesi mulle että aika hyvinhän teillä sitten meni ja että ihan noin kovasti ei tarvitsisi kehässä jännittää, koirakin kuulemma mua rauhoitteli olemaan kun mä taas silmät leimuten stressasin koko suorituksen. Erityisen tyytyväinen oon ensinnäkin koiran suorituksen kokonaisvaltaisuuteen, se ei ottanut häiriötä (yksilöissä) mistään, se suoritti kaiken varmasti ja tasaisesti ja vire oli täysin samankaltainen läpi koko kokeen vaikka kiitin sitä hyvin vaihtelevasti, välillä enemmän nostattaen ja toisaalta taas hyvin hillitysti. Erityisen tyytyväinen oon siihen että koira malttoi odottaa lupaa perusasentoon sekä otti jokaisen ripeästi ja ensimmäisellä käskyllä. Hihnaseuruu oli munkin mielestäni alokasluokan tasoksi oikein hyvä, jäävät olivat pirun hyvät ja hyppy sujui kuten piti. Muutaman pisteen olisin vähentänyt hihnatta seuruusta sekä luoksetulon loppuasennosta ja epävarmasta jätöstä, mutta tällä kertaa meidät arvosteltiin näin ja mullehan se kelpaa. Ja mikä parasta, mun ei tarvinnut viritellä koiraa tuohon kokeeseen yhtään, ei säännöstellä sen ruokaa tai liikuntaa tai hetsata tai hillitä, se oli just precis.



Tänään treffattiin Tanjan kanssa Kaupissa ja otin Utulle tietoisesti ihan kaikkea muuta kuin alokasluokkaan liittyviä liikkeitä, eli kaukoja, noutoa ja ruutua.  Sillä oli melko kuormittava päivä eilen, mutta silti se tuli autosta ihan samalla fiiliksellä kuin aina, että mitäs tehtäis. Nouto meni hyvin lukuunottamatta tyypillistä häiriöluovutusta, vei kapulan ensin lähempänä olleelle Tanjalle. Meni lujaa kapulalle ja palautti laukalla, vähän saalisti kapulaa lähetyksessä mutta mulla ei ole mitään tarvetta alkaa sitä viilaamaan, kunhan tuo nopeus säilyy. Kaukoihin sain vinkiksi palkata lelulla, istumaan nousu jää vähän vajaaksi toisinaan vaikka vauhti oli mulle mieleinen. Ruutuun sain ihan loistavan vinkin ja sitä alankin heti toteuttamaan kunhan saan askarreltua nauhat. 

Avoin luokka siis siintää mielessä kuten bh-koe, joten lähikuukaudet tullaan kuluttamaan intensiivisen paikkamakuutreenin parissa. Yleistetty vihje saa nyt väistyä ja sekä kaukoihin että piilopaikkamakuuseen opetetaan oma jättökäsky joka valmistelee koiran liikkeeseen. Tää on kyl parasta huumetta.