"Madtkha riidhää"

Lumet on enimmäkseen jo sulaneet, colliesta on tullut pallohullu ja Mökön kankuista lähtee tupoittain epämääräisen ruskeaa ja kulahtanutta karvaa, oh joy.

Oon tehnyt viimeaikoina ennätyksen lajissa "Riko mahdollisimman monta Mökön varmaa käskyä". Pari viikkoa takaperin Kalevassa treenatessa hetsasin Mökön luoksetuloa ottamalla muutaman juoksuaskeleen sen jälkeen kun olin jättänyt koiran, mikä oli ilmeisesti liikaa sen hämmästyttävän korkealle vireelle sillä koira varasti ja minä toruin. No tätähän seurasi tietysti vanha kunnon kaksoiskäsky mitä ei ollutkaan näkynyt sen jälkeen kun tänä vuonna alettiin taas tiheämmin treenaamaan. Tänään naksautin Utulle muistutukseksi koska sen on välillä vaikeaa mennä maahan jos mä seison kovin lähellä, Mökö sattui olemaan kuulolla istuma-asennossa (hei naksutin vaikka toinen koira on samassa asunnossa, you should know better) ja näin kaksi vuotta kyynärien maahan asettamista vastaava käsky muuttui PERUSASENNOKSI kun toki heti tarkistin tekemäni vahingot. Oikeasti, sigh.

No, luoksetuloa alettiin korjaamaan BH-treeneissä jossa aloitettiin ihan perus kiinnipitolähdöllä ja kimakalla kutsunnalla. Mun käskettiin kiinnittämään huomiota äänenpainooni, ja vähän kepeämmällä käskyllä koira tuli kisanomaisessa suorituksessa kuten asiaan kuuluu. Tästä rohkaistuneena aloinkin pohtimaan, että mikä mua toisaalta estää kokeessa kutsumasta koiraa liioitellun iloisella ja kimakalla kutsulla, kun itse olen kuitenkin rakentanut itselleni mielikuvan tokokokeesta jossa maa on musta, taivas salamoi ja mun ahteriini on sullottu säilykepurkillinen kivettömiä oliiveja. Raivostuttaa vaan että oma typeryys kulminoituu ihan käsittämättömiin juttuihin aina silloin kun ei pitäisi.

Aloitettiin edellisviikon perjantaina ulkokausi agilityssä, ensimmäinen kerta niin mulle kuin koirillekin. Utu oli TamSKin kumimattoon ja kiinteisiin seiniin tottuneena huuli pyöreänä hetken aikaa, Mökö sen sijaan silminnähden voimaantui sorapohjasta ja pidemmistä etäisyyksistä. Ehkä se vaan vaatii niin paljon pidemmän kiihdytysmatkan, raasu. Seuraavana sunnuntaina osallistuttiin Mökön kanssa seuran lajiesittelyviikonloppuun ja talkoiltiin agilityesityksen demokoirakkona, ei me ihan puhdasta rataa tehty mutta teki hyvää olla parinkymmenen ihmisen tuijotettavana. Samana iltana tein TamSKilla Jennille ja Veeralle toisinnon esitysradasta ja aika paljon tekemistä siinä vaan oli osissakin.

Viime viikon torstaina kummatkin koirat saivat opeteltavakseen muurin, Mökölle tehtiin maksikokoista ilman päälikappaleita ja Utu hyppäsi pienempien koirien versiota. Ratapätkältä löytyi myös pituus jota muistuttelin Mökölle jo lajiesittelyviikonlopussa, Utu näki koko esteen ensimmäistä kertaa mutta kahden toiston jälkeen pystyttiin jo yhdistämään se pieneen ratapätkään. Mä tykkään Utusta kun se on niin ennakkoluuloton, eikä oikeastaan tunnu aina edes ymmärtävän että miksi täällä on kekkerit pystyssä kun eihän hän nyt tehnyt mitään sen kummempaa kuin hyppäsi vihreän laatikon yli.

Eilen pidettiin toistaiseksi viimeiset hallitreenit joissa Jenni kokosi meille I-HAHin treeneistä lainatun radan. Utulle jätin alun renkaan välistä, mutta päästiin muistuttelemaan muuria heti uudestaan joka sujui ihan just silleen niinkuin pitikin. Pussiin olin sen laittanut muutamaan otteeseen aiemmilla kerroilla, mutta apuohjaaja piti pussin suuta hieman koholla rataa tehdessä.  Mökö teki radan lisäksi puomin, parit tosi kivat kepit ja liikkuroidun tokon hypyn.

Huomenna ajattelin teetättää Mököllä luoksetulon ja jäävät kaukopalkalla ja sitten allekirjoittanut ryhtyy viettämään vappua kepon kanssa ja siirtää koirat muutamaksi päiväksi lenkkihommiin. Johan tässä on taas painettu.

Monkey Business

Ollaan vietetty pari viikkoa aika hiljaista elämää kiitos allekirjoittaneen ammattitaitoa edistäneen harjoittelun aluesairaalassa, ihan liiemmin ei ole ollut aikaa päivitellä joten kootaas sitten taas menneet viikot nätiksi nipuksi.

Sen yhden kaoottisen sunnuntaitreenin jälkeen meillä on mennyt aksassa aika kivasti. Utu oli toissa viikolla ihan eri koira hallilla, se malttoi odottaa lähtölupia ja kesti multa melko pitkääkin etumatkaa lähdössä. Ja sitä etumatkaa on oikeasti saanut ottaa, koska tosta pikkukoirasta alkaa kuoriutua aika pippuritykki. Toissaviikolla tehtiin rimat lattiassa 5 - 6 esteen hyppy - putkisarjaa ja eilen jatkettiin samaan malliin Jennin toisaalla tehdystä treenistä kopioidulla pikkuradalla.

Tehtiin ylläolevaa pätkää päinvastaisessa järjestyksessä ensin niin että ohjasin koiran toiselle hypylle koira oikealla, Utu irtoaa niin hyvin esteelle että päätin kokeilla takaaleikata putkelle ja se sujui aika kivasti. Toisella kertaa otin koiran haltuun vasempaan räpylään putkesta ja lähetin koiran kolmannelle hypylle suunnilleen jälkimmäisen putken suun linjalta ja taas irtosi just sinne minne piti. Tauon jälkeen kuvan mukaisessa järjestyksessä, toiselle hypylle takaakierto ja valssi, kolmas hyppy ja taas hämmentävän tarkka irtoaminen vaikeaan putkikulmaan. Ehkä mä vähän romantisoin tätä treenikertaa, mutta kyllä noi irtoilut oli Mökön kanssa 8 kuukautta (nyt Jutta pyörittelee silmiä) näitä hommia tahkonneena jotain ihan ekstaattisen siistiä. 

Mökö teki tokon hypyn, liikkuroidun jäävän maahanmenon, parit tosi kivat kepit ja lopuksi mentiin ylläoleva rata päinvastaisessa järjestyksessä ihan mielenkiinnosta niin, etten päästänyt radalla ääntäkään. Koira oli selvästi vähän hämmentynyt ja tämän vuoksi tavallistakin hitaampi, mutta suoritti esteet juuri kuten pitikin. Eli ilmeisesti meikäläinenkin onnistuu suunnilleen oikeaan suuntaan huitomaan nykyään.

Käytiin Jennin ja Eikarin kanssa Prisman parkkipaikalla järjestetyssä match showssa toissasunnuntaina tärisemässä kolme tuntia räntäsateessa. Ilmosin kummatkin koirat mikä alkoi vähän napostaa siinä vaiheessa kun isoja pentuja oli + 50 kappaletta. Mökö kuittasi X-rotuisista PUN4-sijan ja pienen säkillisen nappulaa, Utu sai hienosti alkukehistä punaisen nauhan mutta karsiutui nauhakehässä pois. Olin ihan varma että se tetsaisi alahuuli väpättäen pitkin parkkipaikkaa kaikki ylimääräiset odottelut, mutta se ottikin ihan lunkisti mun vierellä ja seisoi superhienosti ihan minimaalisella parantelulla. Kehässäkin se keskittyi tarkkailemaan kehän ulkopuolisia touhuja, eikä edes kaatanut tuomaria. Musta ei kyllä mitään ässää taida koskaan tulla noissa hommissa, mutta vielä kun karsitaan turhat loikat pois niin koira osaa kyllä.

Huomenna jatkuu tokohommat Mökön kanssa, ihan kiva kyllä palata takaisin arkeen.

Kevät on, vallaton

Käytiin niissä 16. päivän epiksissä Ylöjärvellä kolmen startin verran kisailemassa ja olipahan muuten kivaa. Mulla olisi Dropboxissa videotakin, mutta koska en ole jaksanut editoida siitä muutamaa huolimattomuusvirhettä (siis aikaisempaan ediointiin liittyen) en myöskään aio toistaiseksi jakaa sitä täällä vaan tyydyn erittelemään koitosta kirjallisesti. Aloitettiin höpöhelpolta putkirallilta jossa vaihtoehtoina oli täysi rimattomuus tai 20-senttiset, joten valitsin luonnollisesti jälkimmäiset. Yhtä vähän tönkköä putkeenohjausta lukuunottamatta meni tosi kivasti ja tehtiin nolla. 

Mölli-radalla hypättiinkin sitten jo makseja. Koira jätti kolmisen estettä ottamatta, muutamassa hyppäsi tyylikkäästi pelkän siivekkeen yli kun ajatteli että why bother kun voi mennä tuostakin eikä akkakaan ole näyttämässä kunnolla että mitä pitäisi tehdä. Sisuunnuin omasta typeryydestäni kuitenkin sen verran että otettiin heti luokan lopuksi uusinta ja tehtiin se nollarata. Uusintaa ei kuitenkaan enää huomioitu palkintojen jaossa jossa jo kolmannella sijalla oli tilillä virhepisteitä, hieman syletti mutta toisaalta oli niin kivaa ettei ole paljon vinkumista. Oli hauska huomata ettei ihan hetkittäistä oksetusta lukuunottamatta jännittänyt toi yleisön edessä aksaaminen yhtään. Touko-elokuulle olisi tarjolla yhdet möllit joka kuulle Koiranpäiviä-cupin muodossa, niihin osallistutaan ehdottomasti aina kun mahdollista. 

Tuli tehtyä jotain muutakin ensimmäistä  kertaa ikinä, sillä ilmoitin Utun toukokuun 19. päivän kaikkien rotujen näyttelyyn Jämsään. Ensi viikolla olisi tarkoitus iltapuhteiksi naksutella se seisominen vähän varmemmaksi niin viikonloppuna voitais käydä sitten siellä Linnainmaan mätsärissä ja toukokuussa mennään sitten taas Jennan kanssa Tampere KV:en turisteiksi opettelemaan sitä kehäkäytöstä ettei meidän kasvattajaporukan tarvitse hävetä silmiä päästään. Ajattelin ostaa bleiserin, koska mulla olis kerrankin hyvä syy... 

Sunnuntaina käytiin ekaa kertaa porukalla TamSKin tallilla jonne olin suunnitellut pieniä tehtäviä. Mulla oli kummatkin koirat mukana, ja vaikka olikin suorastaan hermolepoa ottaa välillä se varma ja hallittu koira vuorostaan häkistä, jää piski nyt treenitauolle ja siirrän fokukseni täysin junnuun tolla vuorolla. Utulla on ollut vähän vaikeuksia pitää puikulanmallista päätään kiinni hallilla, ja vaikka onkin liikuttavaa miten sen pieni ja tehoton leuka tärisee kun se yrittää parhaansa mukaan odottaa lähtölupaa, on olemaan myös opittava ja nyt alkaa olla muutenkin jo se hetki että siltä voi jo vaatia vähän enemmän. Varsinaisesti häiriöherkkä se ei agilityssä ole, sillä silloin kun mulla pysyy homma kasassa ja onnistun olemaan kokoajan reilu ja johdonmukainen se keskittyy tasan muhun ja hommiin vaikka muut ympärillä tekisivät mitä, mutta heti kun multa menee hanskat paahtimeen se sakottaa älämölöllä ja herpaantumisella. Kiitokseksi se kuitenkin imee ihan käsittämättömällä intensiteetillä niille esteille joiden suorittamisesta sillä on edes jonkinnäköinen käsitys, voisinko saada koiristani hybridin kiitos...

Utu on myöskin siitä hauska, että se on helppo ottaa mukaan ihmisten sekaan, kaupungille, bussiin ja muihin ainakin näennäisesti jännittäviin paikkoihin, mutta se on oppinut tälläkin treenimäärällä jo haistamaan että this is where the magic happens ja nostattaa itseään heti jo autosta ottamisesta alkaen. Senkin takia on viimeistään jo otettava kuvioon mukaan se treenikentällä rauhoittuminen ja nätisti odottaminen, ettei sillä ala menemään kuppi nurin liiasta kiihtymisestä.

Eilen käytiin majalla treenaamassa Jutan kanssa tokon alokasluokkaa. Parilla ihan pienellä huomiolla parannettiin taas vähän Mökön seuraamista ja viimeistään siinä vaiheessa kun tehtiin jääviä se seurasi jo tosi hienosti ja täsmällisesti, eikä edes ennakoinut liikkurin ohjeita. Jäävää seisomista sai muistutella, mutta muuten sujui kyllä eri hienosti. Varsinkin paikkamakuu, luoksetulo ja hyppy ovat ihan kisakunnossa. Oon oikeastaan vasta tänä keväänä alkanut ymmärtää kunnolla vapautuksen ja palkan ajoituksen merkityksen Mökön vireen optimoimisen kannalta, ja ai hitto että se tekee kyllä tosi hienosti silloin kun kaikki planeetat on oikeassa asennossa. Utun kanssa leikittiin solmulelulla ja tehtiin perusasentoa ja imutusseuraamista, mutta se ahne pirulainen käy niin suurpiirteisesti palkkaan kiinni ettei vieläkään riittänyt sietokyky antaa sen nakertaa jo muutenkin kohmeisia sormia.

Ja niin, kävihän meillä hierojakin taas pitkästä aikaa. Mökön selästä löytyi toiselta puolelta yksi napakka kohta joka saatiin kuitenkin tunnissa rentoutumaan, sekä taas se sama oikea lapa oli kireänä perusasennosta ja seuruusta. Siinä missä Mökö oli taas koko tunnin enemmän tai vähemmän kiusaantunut, olisi Utu tietysti halunnut rakastaa mua, hierojaa ja Mököä yhtä aikaa, joten kepo sai pidellä sitä sohvalla josta se tuijotti syyttävästi. Päivi sitten vähän Utun mieliksi laittoi senkin kyljelleen ja vähän hieroi tassuja, ja täähän makasi reporankana silmät kiinni koko toimituksen. Ensi kerralla siis Utullekin oma tunti, kiitos!

Mua polttaa liekit Mökön pään

Entisen avomieheni varsin kehnosti toteuttama Gimmel-sovitus palvelee otsikossa kuvaamaan ei niinkään sitä että Mökö olisi jotenkin kauhean kaksinen Ghost Rider, vaan sitä miten kivasti meillä on sen kanssa mennyt viime viikolla. 

Torstaina tottiskentällä seuruun kontaktia ja luoksetulo ehkä kympistä ilman apparia, hetsausta ja suoraan sivulle. Sain hyvän vinkin kääntyä heti käskyn jälkeen radikaalisti oikealle ettei koira ala vanhasta tottumuksesta edistää eteen. Koira välissä autoon ja lopuksi Jutan ja Pinkin kanssa hömpöttelyä, lyhyt paikkis selkä käännettynä, leikkimistä ja loppupalkan saattelemana autoon. Ohjaaja kommentoi että koira on kuin eri ja itsekin huomaa, että työmoraali on varsinkin seuran kentällä ihan toinen. Oon myös malttanut olla treenailematta liikoja itsekseni ja olla palkkaamatta kaikista puolivillaisista kontaktiyrityksistä lenkillä, koira ehtii jo odottaa tottishommia kun niitä on tarjolla vain harvoin ja lyhyesti ja hyvällä palkalla. Mä melkein uskallan väittää, että jos hommat sujuu samaan tahtiin eikä hormonit heitä kärrynpyöriä, mennään vielä tän vuoden aikana kokeeseen. 

Perjantaina agilityssä ensin yksittäisinä esteinä keppejä, keinua ja A-estettä. Mökö teki ensimmäisen kokonaisen keinunsa ilman että kukaan oli vaimentamassa rämähdystä, eikä koira ollut milläänsäkään. Olin jotenkin ihan varma kun aloitettiin hommat että keinusta varmaan tulee se mörköeste, mutta huolellisesti kun pohjattiin niin keinu menikin heti kättelyssä vähän vahingossa oikein. Videolla keinun lähetyskulmat eivät vaan vielä toimi koska keinua ei ole aiemmin liitetty rataan, mä en osaa ohjata eikä koira suorita sitä vielä täydellä varmuudella. Koira on muutenkin aika väsynyt tuossa treenien loppupuolella kuvatussa pätkässä mikä näkyy mm. kontakteilta varastamisessa, ei meinaa pää pysyä enää mukana. 

Hyvilläni ja yllättynyt olin siitä miten kivaa palautetta sain perjantaina. Sen tiesin, että koira on nopeaoppinen ja tarkka eikä sillä ole juuri ongelmia lukea mua, mutta oli mukava kuulla että mä olen oikeasti paljon parempi kuin mitä itse uskoisin. Agility on kivointa mitä oon lähestulkoon koskaan tehnyt, mutta mä myönnän että se on mulle ajoittain todella, todella vaikeaa. Ollaan kuulemma edistytty koirakkona meidän ryhmästä katsoen paljon, ja vaikka itsestä tuntuukin että ainakin oma touhu on edelleen samanlaista sohloamista motivoi tällainen palaute vaihteeksi ihan hirveästi. Tällä energialla mennään sitten lauantaina korkkaamaan epikset, sitä en tiedä että ollaanko erityisen valmiita mutta eipä se häpeä ole hyllyä ottaa kun kerran uskaltaa yrittää. 

Sormet syyhyäisi jo päästä treenaamaan Utun kanssa vaikka ja mitä, sen verran kontaktinhakuinen ja iloinen tyyppi se on että ongelmat tulee olemaan satavarmasti ihan jossain muualla kuin vireessä. Oon vahvistellut sille viime viikkoina tavaroiden kantamista ja mulle tuomista ja eilen aloitettiin istumisesta seisomaan nousun naksuttelu jonka käsky yleisetetään sitten tarkoittamaan mitä tahansa tilannetta jonka päämäärä on että koira seisoo paikallaan liikkumatta. Toukokuussa ollaan menossa junnuluokkaan meidän kummankin ensimmäiseen näyttelyyn jota varten mennään harjoittelemaan huhtikuussa Linnainmaalle mätsäriin kummankin koiran kanssa, Mökökään ei ole päässyt esiintymään puoleen vuoteen. 

Oon ilmeisesti jonkinnäköisessä etuvetovastuussa meidän piakkoin alkavista TamSKin hallin treenivuoroista, joten ajattelin että ei varmaan tekisi pahaa jos keskityttäisiiin koko porukka alkuun ihan puhtaasti estehakuisuuteen, omille koirille tuun ainakin ottamaan paljon treeniä erilaisille targeteille hakemisesta. Suunnitelmaa on monenmoista siis taas eikä millään malttaisi odottaa että aika kuluisi ja lumet sulaisi.

Hulluna sinuun

Naksuteltiin tänään pitkästä aikaa juttuja. Mökölle on ollut puomin alastulokontakti vähän epäselvä, joten oon vahvistellut 2on2offia milloin missäkin, taloyhtiön rappukäytävässä, sohvalla, pyörätuoliluiskilla lenkillä, ja nyt otin sen vielä laatikolle kun rupesin sheippaamaan samaa asentoa Utulle. Otin myös ohjelmaan sen hartaasti suositellun jalkojen väliin istumisen, ja ehkä viidennellä toistolla koira tiesi jo aika hyvin että missä se paikka on. Nyt voin sitten aina agilityssä zoomailla nivustenalaisilla Mököokulaareilla oivia lähetyssuuntia. Utu teki lisäksi perusasentoa, kapulanpitoa ja makuulla odottamista, mikä on sille melkein yhtä haastavaa kuin vietikäs seuruu Mökölle, koska se sinkoaa kehun ensimmäisestä tavusta pitkin seiniä. Mainio otus. 

Mökö juoksee toista viikkoa, joten ollaan pidetty taukoa torstain treeneistä. Edellisperjantain aksakin jäi välistä, kun lähdettiin Utun kanssa viikonlopuksi pk-seudulle katsomaan Eikaria ja Arttu-riiseniä. Viime perjantaina Mökö teki pöksyt jalassa pienen pätkän, Utu retuutti lelua, kävi vähän putkessa, juoksi muutaman perättäisen tyhjän hypyn ja volisi häkissä niin että hävetti. Mä sain taas ihan liian vaikean tehtävän ja heiluttelin käsiäni kuin tasoristeyksen liikennevalo. Oon huomannut, että noin joka kolmas treeni on sellainen jonka jälkeen tekisi mieli itkeä niin kauan että alkaa naurattaa. Nyt kun oon juossut täällä yksiössä yksin ympyrää heilutellen vähän lisää käsiäni, niin osaisin ehkä jo heilutella niitä hallilla. Ehkä. Kunnes sitten tulee taas uusi heiluttelutehtävä. 

No, jottei vaan nöyrryttäisi liikaa niin maaliskuussa ajattelin käydä korkkaamassa Mökön kanssa epikset Ylöjärvellä. Koska agilityhän on vaan hauskaa, ja koska kaikki ottaa joskus hyllyä, ja koska mä aina kehun että oon sellainen ohjaaja joka uskaltaa mennä kokeeseen katsomaan että mikä vaatii hiomista, right... Itseasiassa nyt on ollut niin hyvin erilaista tarjontaa, että huhtikuussa olisi mahdollista osallistua möllitokoon, edellyttäen siis että koira pysyy tolkuissaan juoksujen jälkeen. No, katsotaan sitä sitten, mutta ei kai sekään pahitteeksi olisi. Utun tokohommia en ole miettinyt vielä hirveän pitkälle, opetellaan ainakin minuuttinen paikkis jahka kenttä sulaa ja lisää alkeita sen verran kuin uskallan, mutta kesällä voitaisiin mennä Päivin pakeille. Nolottaa vähän myöntää, mutta Utun kanssa on tehty ihan naurettavan vähän mitään tarkkutta vaativaa koska mä en uskalla ottaa sitä riskiä että siitä tulee samanlainen junaturma kuin Mököstä. Saa joku joka osaa asiansa tehdä mun kanssa ensin pohjat sitten kun se on vähän isompi.

Rallytreenit loppuivat nyt tältä laskutuskaudelta enkä mä tähän väliin ole ottamassa uutta settiä, kun toi lauantaipäivä on niin mahdottoman huono aika treenata. Jatketaan kuitenkin TamSKin tallilla maaliskuun lopusta alkaen Jennin ja Veeran kanssa omatoimiagilityn parissa sunnuntai-iltaisin. 

Koirat on olleet viimeaikoina ihan parhaita kaikesta huolimatta. Ei mee päivääkään, että mä en naura ääneen Utulle. Mä en käsitä että miten se pystyy samaan aikaan näyttämään niin filosofiselta, mutta sitten taas toisaalta siltä ettei sen päässä liiku yhtään mitään. Ei riitä kahdenkaan käden sormet niille kerroille kun oon huutonauranut täällä koiraa joka pieraisee kovaäänisesti hypätessään sohvalle tai sieltä pois, tai joka kierii lattialla selällään hampaat mattoon upotettuna ja nurisee kovaan ääneen kun sen tahto ei mene läpi. Siinä missä mä ihailen Utun työmoraalia ja käsittämätöntä tarvetta tehdä ihan tasan kaikkea, niin kyllä tota rauhallista ja järkevää aikuistakin arvostaa nyt ihan eri tavalla. Kävin yksi päivä kahdestaan Mökön kanssa lenkillä kun Utu oli päässyt aamulla leikkimään poikien kanssa ja ihmettelin koko lenkin että miten tää sujuu jotenkin hirveän mukavasti ja helposti... 

Ps. Käykää katsomassa, millaisia tennispalloja Taiga teki eilen.

11 kysymystä

"Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten muutama uusi haastateltava ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen."

Näillä ohjeilla varustettuna pukkasi Jannikalta haastetta, ja kysymykset olivat seuraavat.

Mitkä ovat oman rotusi/rotujesi suurimmat ongelmat?

Sekarotuisten koirien ongelmat ovat pitkälti samoja kuin kantakoiriensa ongelmat, eikä asiaa ainakaan auta se että ihmiset sekoittavat termit vähemmän perinnöllisistä sairauksista kärsivä ja terve autuaasti keskenään ja ratsastavat vanhoilla uskomuksilla.  Pentueita syntyy vahingon ja välinpitämättömyyden kautta, narttuja ei välttämättä vaalita niiden tarvitsemalla tavalla tiineysaikana ja varsinkaan sekarotuisia vanhempia ei terveystarkasteta (toki osittain myös siksi, että koirille toivottavasti harvemmin kaavaillaan jälkeläisiä).

Collieiden hermorakenne on paimenkoirille tyypillisesti paikoin hyvin kehno. Omassa karvamuunnoksessani oon törmännyt jossakin määrin ruoka-aineallergioihin ja ruoansulatuskanavan häiriöihin, epilepsiaa esiintyy jonkin verran enenevissä määrin. Käyttöominaisuudet ovat heikentyneet, ulkonäkökeskeinen kasvattaminen on yleistä ja harrastuksen kannalta potentiaalisia pentueita on harvakseltaan.

Listaa viisi koirarotua, joita et ikinä ottaisi itsellesi. Perustele miksi et ottaisi.

Näitä riittäisi äärettömästi, joten valitsin viisi rotua jotka periaatteessa voisivat sopia mulle, mutta syystä tai toisesta en kuitenkaan voisi kuvitella koskaan ottavani.

Welsh corgit, koska rakenne. Oon käsittänyt että koira on karjaa ajaessaan hyötynyt matalasta rakenteestaan, mutta nykypäivän corgi ei kyllä aja edes omaa häntäänsä. Samasta syystä listalla olisivat myös heelerit ja göötit, koska vaikka koira olisikin luustoltaan priimaa, niin musta se liikkuminen näyttää ikävältä, ellei surulliselta. 

Näyttölinjainen kultainennoutaja. Raskas rakenne, matala maavara, ongelmat selässä, lonkissa ja kyynärissä, allergiat, matala toimintakyky, kovuus, läähätys, hidas kypsyminen. Ei, ei, ei. 

Saksanpaimenkoira. Hyvä saksanpaimenkoira on musta maailman hienoin koira, mutta mulla ei tule ikinä riittämään rahkeet sellaisen koiran omistamiseen, mikäli mulle sellaista koskaan myytäisiinkään. Mä en ole myöskään erityisen kiinnostunut palveluskoiralajeista ja vielä vähemmän suojelusta, joten käyttölinjainen menisi mulla hukkaan. Näyttölinjainen saksanpaimenkoira on yksi maailman surullisimmista jalostustarinoista, eli ei siitäkään sen enempää. 

Niputetaan nyt yhteen ryhmän useampi rotu, mutta vesikoirat. Joku lagotto olisi varmaan tosi kiva aksakoira, mutta mua tökkii se ulkonäkö ihan uskomattoman paljon. Perro näyttää lyhyeen turkkiin ajeltuna kyllä ihan hauskalta, mutta esimerkiksi portugeesin näyttelytrimmi on musta lähinnä hullunkurinen. Trimmaus ei niinkään itsessään olisi ongelma, mutta aluskarvattomuus on miinusta ja muutenkin tää asennevamma on melkein sataprosenttisen kosmeettinen. Mun tietämys ko. roturyhmän muista ominaisuuksista on melko kehno, joten en osaa sanoa että olisinko kiinnostunut jos pörröisyys ei olisi este.

Suomenlapinkoira. Mun mielestä suomenlapinkoirissa äärettömän mukavaa on se, että niiden rotumääritelmä on niin salliva, minkä ansiosta kotimainen rotu on elinvoimainen ja jalostusmatskua on paljon. Mutta siihen se mun kannalta sitten vähän jääkin. Pörröiset pystykorvat eivät kiinnosta ulkonäkönsä puolesta ja rotu on mun käteen vähän turhan itsenäinen ja vietitön. 

Suurin saavutuksesi (omalla mittapuulla eikä välttämättä harrastuskentillä) koirien parissa?

Varmaan ihan se että kahdenkymmenen vuoden haaveilun jälkeen mä otin itseäni niskasta kiinni ja ihan oikeasti hankin sen koiran, ja nyt kahden vuoden jälkeen mulla on kaksi toistaiseksi tervettä ja hyvin käyttäytyvää hienoa koiraa joista toisen kanssa oon ehtinyt lyhyessä ajassa touhuta kaikenlaista ja vähän kisatakin vaikka hyppäsin koko koiraharrastusskeneen aika ummikkona. 

Mistä olet joutunut luopumaan koirien takia?

En oikeastaan ihan hirveästi mistään. Mä en ole koskaan ollut erityisen menevää tyyppiä, ja sen kerran kuin meen niin pystyn yleensä helposti sumplimaan aikataulut niin että ehdin kunnolla ulkoiluttaa koirat eikä niiden tarvitse olla tiettyä tuntimäärää pidempään yksin, ja sitten jos tämä ei onnistu niin mulla on hyvät ja luotettavat hoitopaikat. Oon joutunut toki luopumaan aika isosta läjästä aikaa ja rahaa, mutta mä aina ajattelen että ei mulla sitä rahaa kuitenkaan olisi kun olisin hassannut sen johonkin muuhun todennäköisesti typerämpään ajanvietteeseen, ja aikaahan mulla riittää. 

Millainen oli/on ensimmäinen koirasi?

Mun ensimmäinen koirani on tuo mun Mökö, ja Mököhän on siinä mielessä maailman paras ensimmäinen koira että se on äärettömän kiltti, kuuliainen ja helppo arjessa. Mökön kanssa on mukava liikkua erilaisissa paikoissa, matkustaa kulkuvälineissä, kokeilla erilaisia juttuja ja nukkua sohvalla päiväunia. Mökö on sellainen perinteinen koira, josta kaikki jotka eivät yleensä tykkää koirista tykkäävät. Nätti, kompakti, perusterve, vahvavatsainen, hiljainen. 

Mikä on kallein koiriin liittyvä asia, jonka olet hankkinut?

Kalleimmat yksittäiset ostokset jossei itse koiria oteta lukuun taitavat olla kurssimaksut, eli lähemmäs satasen agilitykurssit. En ainakaan nyt äkkiseltään keksi mitään kalliimpaa kertaostosta. 

Paljonkon käytät keskimäärin kuukaudessa rahaa koiriin ja niihin liittyviin asioihin?

Tää on vähän sellainen juttu jota yritän enimmäkseen olla ajattelematta... Meillä syödään melko halvalla, isot nappulasäkit kestävät pitkään kun kylkeen lykkää tukkuhintaista raakaa, agilitystä maksan talvikaudella kolmisenkymppiä kuussa ja bensaa kuluu jossakin määrin kun kaikki meidän harrastustukikohdat ovat ajomatkan päässä. Tarvikkeita alkaa olla siinä määrin että niitä ei tule juuri enää ostettua, eli varmaan jotain 50 - 100 euroa menee keskimäärin kuussa.

Miten päädyit omaan rotuusi?

Sekarotuiseen päädyin koska en kokenut tarvitsevani ensimmäiseksi koirakseni rotukoiraa, ystävättärelläni oli mitä ihanin vahinkopiski ja myönnän että edullinen hinta painoi silloin vaakakupissa jonkun verran. Nyttemmin mietittynä hätäisiä ja vähän huonosti perusteltuja kriteereitä, mutta toisaalta jos olisin ryhtynyt silloin pitkään ja hartaaseen pennunodotukseen, olisin varmasti pyörtänyt koiranottopäätöksen sata kertaa. Mökä opetti paljon siitä, millaisen koiran seuraavaksi haluan. Päätökseen juuri Mökön pentueesta vaikutti vahvasti se ilmoitettu novascotiannoutaja, koska siinä oli sellainen rotu josta olin aina pitänyt. En halunnut perinteistä saksanpaimen/rottweiler/ajokoirasekoitusta, joten hieman epätavallisempi rotuyhdistelmä kiinnitti huomion. 

Sileäkarvaiseen collieen päädyin, koska halusin yli 50-senttisen mutta kevyen paimenen jolla olisi moottoria monenlaiseen harrastamiseen, mutta joka kestäisi kuitenkin hiljaisempaakin eloa ja joka olisi arjessa suhteellisen vaivaton. Tykkäsin myös helppohoitoisesta mutta säänkestävästä turkista, hyvästä terveystilanteesta ja siitä että jos pk-kiinnostus joskus heräisi, olisi oikeudet olemassa. 

Onko sinulla tavoitteita koirien suhteen? Jos on, niin mitä?

Elää aktiivista ja mahdollisimman monipuolista elämää koirien ehdoilla varmaan. Harrastustavoitteet ovat asia erikseen, mutta niiden asettamista olen alkanut tietoisesti välttämään, koska niin pitkälle mennään kuin rahkeet riittävät. Utun kanssa toivottavasti vähän pidemmälle, kuin Mökön. 

Oletko kiinnostunut kasvatustoiminnasta? Miksi/miksi et?

Oon ja en. Se hirvittää monestakin syystä joista ensimmäinen on silkkaa kokemuksen puutetta, toinen ison vastuun ottamisen jännittämistä ja kolmanneksi mä en ikinä uskaltaisi myydä rakkaudella vaalimiani pentuja varmaan kellekään ja siinähän sitten oltais 15 koiran kanssa. Toisaalta ajatus siitä että joskus pääsisi vaikuttamaan edistävästi oman rakkaan rodun kehitykseen on mielenkiintoinen, mutta sen aika ei vielä ole. 

Oletko aktiivisesti mukana jonkin seuran tms. toiminnassa koiraharrastuksen kautta?

Aktiiviseksi toimihenkilöksi ryhtymiseen mulla ei tällä hetkellä ole resursseja, mutta vaadittavien talkoilujen puitteissa toimisin ja tuun toivottavasti toimimaan mielelläni apukätenä erilaisissa tapahtumissa ja kokeissa. Muiden seuraaminen on kuitenkin mahdottoman hedelmällistä. 

Hyviä kysymyksiä ja paljon oli mietittävää, mä puolestani haastan Jennan, Karoliinan, Tiinan ja Tanjan. Ja kysymykset kuuluvat näin.

1. Seuraatko kouluttajana jotain tiettyä ideologiaa tai jonkun yksittäisen henkilön oppeja? Jos kyllä, niin miksi koet juuri ne sinulle sopiviksi? 

2. Mikä on ollut suurin epäonnistumisesi koiranomistajana, mitä tekisit toisin jos voisit? 

3. Jos voisit koota unelmiesi koiran eri rotujen ominaisuuksista, millainen se olisi? 

4. Minkä epäkohdan koiraharrastuksessa muuttaisit, jos se olisi sinun käsissäsi?

5. Mitkä seikat ovat sinulle oleellisimmat, kun valitset pentua? 

6. Valitse sinulle vieras koiraharrastuksen alalaji (metsästys, ratajuoksu, valjakkourheilu, agilityurheilu, näyttelytoiminta tms.) ja perustele, minkä rodun valitsisit jos olisit ehdottoman kiinnostunut juuri tästä osa-alueesta. 

7. Esittele jokin myytti, johon olet törmännyt koiranomistajana koirattomien ihmisten kanssa keskustellessa, ja mikä oma mielipiteesi aiheeseen on.

8. Mikä on pahinta muissa koiranomistajissa ympärilläsi?

9. Suomalaisen koirakulttuurin suurimmat epäkohdat ja hienoimmat piirteet. 

10. Koiratarvike, jota et tiennyt tarvitsevasi ennen kuin törmäsit siihen, ja jota ilman et nyt voi elää.

11. Koiriin liittyvä päätös, jonka vuoksi olet kohdannut paljon kritiikkiä, mutta jonka takana seisot.

Mökölity for beginners

Ollaan nyt käyty kahdesti majalla treenailemassa BH-juttuja, ja se on kyllä palvellut mua just niinkuin toivoinkin. Sain heti kättelyssä hyvät ja selkeät ohjeet että tee tämän koiran kanssa näin, toista tätä harjoitusta, palkkaa näin. Viime kerralla kertailtiin vielä vähän lisää palkan paikkaa ja oikeaa ajoitusta, ja nyt mulla on entistä parempi mieli. Pelasin varman päälle ja laitoin koiran hyvästä vireestä loppupalkan saattelemana autoon yhden session jälkeen, koska haluan että koiralla on tolla kentällä aina ihan sairaan fantastista ja että sitä oikein harmittaa kun tekeminen loppuu, nyt vaan pyritään tekemään siitä rutiini. Ainut mikä mua vähän nyppii on Nokian pimeät ja liukkaat kinttupolut ja aina vaan jatkuva talvi, olis vähän enempi fiiliksiä tottishommiin jos odotteluaikana ei paleltaisi ja kotiin ei tarvis suunnistaa pilkkopimeässä. No, ei kai se tästä enää kuin parane.

Otettiin eilen agilityn alkulämmittelynä hölkkää, siis minäkin vähän yritin juosta. Mulla on oikein hyvä peruskunto mitä tulee kestävyysurheiluun, mutta välillä on treeneissä hävettänyt olla muutaman juoksuaskeleen ja tiukan kurvin jälkeen ihan purjeissa oman hengityksensä kanssa. Jokatapauksessa hölkkä oli hyvin surullista sivusta seurattavaa varmasti, eikä asiaa varsinaisesti auttanut ohikulkeva vanhempi mieshenkilö joka kysäisi että mikäs hirveä peto sulla siinä on. Piti ottaa vähän bussipysäkistä tukea kun nauroin vahingossa väärään kurkkuun, en ees tiennyt että se on mahdollista.

 Meille jäi Jutan kanssa mukavasti aikaa kun kolmas koirakko lähti kotiin jo aiemmin, joten otettiin vähän videokuvaa josta kokosin tällaisen koosteen tekemisen tempoon äärettömän hyvin sopivalla musiikilla varustettuna. Videokuvaamisesta on kyllä ihan hirveästi hyötyä, mä opin tuosta  pätkästä mm. seuraavat asiat.

• noin korkeat rimat ovat vielä turha vaikeita ja syövät hirveästi sitä vähäistäkin nopeutta mitä koiraan on tullut. ei kuitenkaan ole mitään järkeä lähteä ihan maan tasaltakaan enää, mutta ehkä 5 - 10 cm voitaisiin ainakin pudottaa seuraavalla kerralla. 
• mä oon edelleen hidas, koska mä en luota siihen että koira pysyy matkassa vaikka se on sen tehtävä. oon kuitenkin parantanut, koska kun oon kehittynyt ja mun omaan tekemiseen on tullut lisää varmuutta, niin nopeuttakin on tullut lisää ihan itsestään. 
• viidennellä hypyllä näkyy monta kertaa, että mä vaan ajattelen pakonomaisesti "käsikäsikäsikäsi" mikä näyttäytyy niin, etä mä vedän koiraa vasurilla jo ennen kuin sen nenä on ehtinyt siivekkeelle. ohjaus ei tu yhtään luonnostan vaan mä yliajattelen sitä, jolloin en saa sitä sovitettua tilanteeseen. sitten kun vasuri osuu oikeaan, niin putkeen ohjaus jää vajaaksi. oon ehkä vähän yksinkertainen. 
• tää ei toki videolla kuulu (no, ei kuulu vaikka olisi alkuperäiset äänetkin) mutta mä en kehu koiraa tarpeeksi. Jutta sanoi varmaan kolmella kerralla peräkkäin kun koira oli putkessa että kehu jo kehu jo mutta ei, ei vaan riitä enää kapasiteetti.
• palkka meinaa taas tulla järjestäen kädestä, vaikka siinä ainoassa kohtaa kun neuvottiin palkkaamaan vaudista kädestä (suoran putken jälkeen ennen hyppyä), palkka lentää oikeaoppisesti kaaressa. 

Va-i-ke-aa mutta samalla niin siistiä, addiktoivaa ja voimaannuttavaa.  Tuo kerta viikkoon on vaan joka suhteessa ihan liian vähän, mutta keksittiin Jennin kanssa josko vuokrattaisiin kesäkaudeksi TamSKilta oma yksäri jahka selviää, mille viikonpäivälle seuran treenit osuvat jahka siirrytään ulos. Isä on ollut niin hämmentyneen innostunut siitä kun koirat hyppivät rimojen yli että lupasi askarrella mun kanssa kesäksi kepit ja pari hyppyestettä porukoiden pihaan, niin ei ainakaan puutu sit agilityä kesästä.

Utukaan ei oo ihan vallan vaan mannut kotona, vaan se on päässyt tositoimiin launtaitreeneissä missä se on opetellut toimimaan muiden ympäröimänä ja tekemään paikallaoloa sekä muutamaa agilityestettä. Svean noutoläpimurrosta vakuuttuneena kävin hakemassa Päiviltä noutokapulan ja sain vinkiksi aloitella hommat kevyemmillä tunnarikapuloilla joita sain muutaman kaupan päälle. Neljän harjoittelukerran jälkeen tilanne oli tämä.

 

Mä tykkään tuossa pennussa ihan hirveästi siitä, että se on niin yksinkertainen, jos ihan suoraan sanotaan. Se ei ole yhtään skeptinen, se ei ymmärrä paineistua mistään ja kun sille antaa kapulan suuhun, niin se tuijottaa hievahtamatta totisena kunnes toisin ohjeistetaan. Seuraavaksi alan vaatia jotain simppeleitä liikkeitä niin että kapula pysyy mälväyksettä suussa, perusasento on vielä niin avujen varassa että sitä ei voida yhdistää vielä hetkeen mutta kyllä tosta nouto tulee, varsinkin kun tuo on ensimmäisestä päivästä lähtien tuonut jokaisen lentävän esineen suoraan mulle takaisin.