Oon tehnyt viimeaikoina ennätyksen lajissa "Riko mahdollisimman monta Mökön varmaa käskyä". Pari viikkoa takaperin Kalevassa treenatessa hetsasin Mökön luoksetuloa ottamalla muutaman juoksuaskeleen sen jälkeen kun olin jättänyt koiran, mikä oli ilmeisesti liikaa sen hämmästyttävän korkealle vireelle sillä koira varasti ja minä toruin. No tätähän seurasi tietysti vanha kunnon kaksoiskäsky mitä ei ollutkaan näkynyt sen jälkeen kun tänä vuonna alettiin taas tiheämmin treenaamaan. Tänään naksautin Utulle muistutukseksi koska sen on välillä vaikeaa mennä maahan jos mä seison kovin lähellä, Mökö sattui olemaan kuulolla istuma-asennossa (hei naksutin vaikka toinen koira on samassa asunnossa, you should know better) ja näin kaksi vuotta kyynärien maahan asettamista vastaava käsky muuttui PERUSASENNOKSI kun toki heti tarkistin tekemäni vahingot. Oikeasti, sigh.
No, luoksetuloa alettiin korjaamaan BH-treeneissä jossa aloitettiin ihan perus kiinnipitolähdöllä ja kimakalla kutsunnalla. Mun käskettiin kiinnittämään huomiota äänenpainooni, ja vähän kepeämmällä käskyllä koira tuli kisanomaisessa suorituksessa kuten asiaan kuuluu. Tästä rohkaistuneena aloinkin pohtimaan, että mikä mua toisaalta estää kokeessa kutsumasta koiraa liioitellun iloisella ja kimakalla kutsulla, kun itse olen kuitenkin rakentanut itselleni mielikuvan tokokokeesta jossa maa on musta, taivas salamoi ja mun ahteriini on sullottu säilykepurkillinen kivettömiä oliiveja. Raivostuttaa vaan että oma typeryys kulminoituu ihan käsittämättömiin juttuihin aina silloin kun ei pitäisi.
Aloitettiin edellisviikon perjantaina ulkokausi agilityssä, ensimmäinen kerta niin mulle kuin koirillekin. Utu oli TamSKin kumimattoon ja kiinteisiin seiniin tottuneena huuli pyöreänä hetken aikaa, Mökö sen sijaan silminnähden voimaantui sorapohjasta ja pidemmistä etäisyyksistä. Ehkä se vaan vaatii niin paljon pidemmän kiihdytysmatkan, raasu. Seuraavana sunnuntaina osallistuttiin Mökön kanssa seuran lajiesittelyviikonloppuun ja talkoiltiin agilityesityksen demokoirakkona, ei me ihan puhdasta rataa tehty mutta teki hyvää olla parinkymmenen ihmisen tuijotettavana. Samana iltana tein TamSKilla Jennille ja Veeralle toisinnon esitysradasta ja aika paljon tekemistä siinä vaan oli osissakin.
Viime viikon torstaina kummatkin koirat saivat opeteltavakseen muurin, Mökölle tehtiin maksikokoista ilman päälikappaleita ja Utu hyppäsi pienempien koirien versiota. Ratapätkältä löytyi myös pituus jota muistuttelin Mökölle jo lajiesittelyviikonlopussa, Utu näki koko esteen ensimmäistä kertaa mutta kahden toiston jälkeen pystyttiin jo yhdistämään se pieneen ratapätkään. Mä tykkään Utusta kun se on niin ennakkoluuloton, eikä oikeastaan tunnu aina edes ymmärtävän että miksi täällä on kekkerit pystyssä kun eihän hän nyt tehnyt mitään sen kummempaa kuin hyppäsi vihreän laatikon yli.
Eilen pidettiin toistaiseksi viimeiset hallitreenit joissa Jenni kokosi meille I-HAHin treeneistä lainatun radan. Utulle jätin alun renkaan välistä, mutta päästiin muistuttelemaan muuria heti uudestaan joka sujui ihan just silleen niinkuin pitikin. Pussiin olin sen laittanut muutamaan otteeseen aiemmilla kerroilla, mutta apuohjaaja piti pussin suuta hieman koholla rataa tehdessä. Mökö teki radan lisäksi puomin, parit tosi kivat kepit ja liikkuroidun tokon hypyn.
Huomenna ajattelin teetättää Mököllä luoksetulon ja jäävät kaukopalkalla ja sitten allekirjoittanut ryhtyy viettämään vappua kepon kanssa ja siirtää koirat muutamaksi päiväksi lenkkihommiin. Johan tässä on taas painettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti