Ei menny ku Strömsössä

Mökön hoitosuunnitelmat saivat toissa sunnuntaina ikävän käänteen, kun koira päätti ottaa omaa lomaa mahtavan metsäjäljen kunniaksi ja lähteä itsenäiselle peurametsälle. Kahden päivän musertava huoli sai kuitenkin päätöksensä, kun Mökölle tuli kahden vuorokauden jälkeen äitiä ikävä ja se nousi ensimmäisen kohtaamansa auton kyytiin muina miehinä. Yhteystietolaatta pannassa säästi koiran löytöeläinkodin kautta kiertämiseltä, ja niin meidän lauma yhdistyi jälleen.

Mökö on käyttäytynyt viimeisen kuukauden muutenkin jotenkin poissaolevasti, minkä oletan olevan reagointia pentuun, hiljalleen tapahtuvaan aikuistumiseen ja lähestyviin juoksuihin. Lukemani ja kuulemani perusteella olen myös ymmärtänyt, että juurikin parivuotiaat koirat läpikäyvät usein taantuman, jolloin jo opitut asiat hämärtyvät ja koira ikäänkuin hukkaa itsensä joksikin aikaa. Yleensä Mökön lisääntynyt itsetutkiskelu näkyy haluttomana treenaamisena, mutta viime aikoina ongelmaa ei kuitenkaan ole jostain syystä juuri tällä osa-alueella ollut.

Jätin kuitenkin Mökön viime viikolla kotiin toipumaan ja lähdin treeneihin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pikkunahkan kanssa. Mä en kyllä tiedä että olisiko mun pitänyt itkeä vai nauraa, kun hävisin ensimmäisellä kerralla viisikuiselle pennulle vauhdissa putkella. Sitten kun skarppasin ja juoksin koiraa kovempaa, mä olin ihan rikki seuraavan vartin. Tehtiin lähinnä putkea ja muutama siivekkeen välistä juoksu joiden aikana koutsi turhaantui ja kysyi multa että mitä hittoa sinä siellä kumartelet, viitot ja avustat, kun se menee ilmankin. Että näinpä tälleen, nyt mulla on kaksi täysin erilaista agilitykoiraa ja vasta pienen pieni käsitys siitä että mihin oon ylipäätään pääni työntänyt. Sitten kun kenttä keväällä sulaa ja treenit siirretään ulos, alkaa kummankin rönttösen reenaaminen ja siinähän sitten ollaan. Voipi hyvinkin kuitenkin olla, että penne on vielä jonain päivänä virallisen nimensä veroinen.

Talvi on ollut kyllä omatoimisuuden osalta melko hiljainen, pennulle oon naksutellut perusasentoa, maahan menoa ja alkeellista imutusseuruuta kotona muutamia kertoja viikossa jotta keväällä olisi sitten hyvät pohjat aloitella kunnolla hommia. Tokotauko on tehnyt kyllä kaikille ihan hyvää, keväällä alkaa taas alokasluokan viimeistely ja ajattelin alkaa säännöllisesti ottamaan ylempienkin luokkien liikkeitä mukaan, esimerkiksi ruutua, kaukokäskyjä ja noutoa. Pitäisi ottaa asiakseen suunnitella vaikka Excelillä treenitaulukko, koska muuten mulla ei pysy ajatus ja touhu menee rallatteluksi.

Yksi uutuus mahtuu kuitenkin myös talveen, nimittäin seuran viikottain kokoontuva BH-ryhmä johon osallistutaan Mökön kanssa huomenissa mikäli pakkanen pysyy aisoissa. Odotan oikeastaan aika kovasti sitä millaisia kommentteja saadaan pitkästä aikaa ihan uusilta ihmisiltä, musta tuntuu että mun oma käsitykseni tosta seuruusta on jotenkin peruspessimistisyyden peittämä. Samaten mua kiinnostaa miten koira reagoi selän kääntöön paikkamakuussa, sitäkään ei olla taidettu koskaan edes koettaa. No, siitä lisää sitten kun ollaan viisaampia.

(Suhteellisen) huippuosaaja Mökö

Perjantain agitreenit olivat fiilikseltään äärimmäisen rennot mutta edistykselliset. Meidän aiemman ryhmän neljästä koirasta paikalla oli vain kaksi, joten palloteltiin koutsin treenattavaa nahkaa ja Mököä häkkiin aika tiheällä sykkeellä. Otettiin aluksi ensimmäiset kolme sessiota yksittäistä estettä ja lopuksi yhdistettiin samat esteet taitotason mukaan suhteellisen helppoon rataan.

Aloitettiin keinulla, jota varten puin koiralle valjaat ja nakkasin koutsin käteen varmaan kahden nakin edestä murusia. Viritettiin ensin polku koko keinun pituudelle, valjaista kevyt ote varmistukseksi ja koira muutaman kerran kummaltakin puolelta esteelle. Lopputulemana ehkä kymmenen toiston jälkeen keinulla oli palkka enää keskiosassa ja kontaktissa, koutsi varmisti toisesta päästä, eli ihan räminällä ei vielä menty. No joo, oliko toinen kerta kun edes vilkaistiinkaan koko estettä, mutta pääasia oli että saatiin rakennettua koiralle yllättävän kovaa hinkua esteelle.

Toisella viisiminuuttisella keskityttiin keppeihin. Yhdistettiin kaksi aiemmin kokeiltua koulutusmuotoa ja siirryin omaa tahtiani pudottamalla ohjaamaan koiraa pelkästään keppien puoleisella kädellä. Koiralle oli ehtinyt muodostua verkkokepeillä suhteellisen hyvä käsitys pujotteluun tarvittavasta liikeradasta, joten se ei oikeastaan edes ollut niin rumaa kuin voisi kuvitella. Varsinkin kun koira on noin hidas, tulee kepeistä varmaan ihan mukavat, vaikka tekniikka ei suoraan oppikirjasta olekaan. Pääasia on, että saatiin valituksi jokin metodi josta pidetään jatkossa kiinni. Aiemmin edellisenä iltana tutustuin YouTuben ihmeellisessä sfäärissä 2x2 - menetelmään, jota ajattelin kokeilla Utun kanssa kesällä. Edellyttäen, että saan keppiparit askarreltua. Anycase.

Sitten otettiin vielä rengasta, joka tuotti edellisillä kerroilla yllättävän paljon ongelmia. Päätin hyödyntää TamsKilla lauantaina meidän puolelle hylätyn renkaan, ja merkkasin naksulla oikean suorituksen muutamaan otteeseen. Eilen otin aluksi tehotreeninä helpotettua rengasta hyppyetäisyydeltä lelupalkalla, ja sitten kun otin riskin ja yhdistin sen rataan niin koira meni joka kerta läpi hienosti ja varmasti.

Keinu oli vielä turhan tuore tuttavuus, joten jätettiin se kuitenkin välistä ja otettiin sen suhteen vielä yksi täysin sille omistettu setti, mutta kepit otin rataan mukaan. Kepittelyn jälkeen palkkasin ja lähetin viimeiseltä hypyltä takaisin alkuun takaperin järjestyksessä hyppy - hyppy - putki - rengas - hyppy - hyppy. Koirakin oli mielissään kun mentiin yksittäisten esteiden hinkkauksen jälkeen lujaa. Palautteeksi sain että koira on mulla hirveän hyvin hanskassa. Loppuillan fiilikset taas muistuttivat että miksi näitä hommia tehdään, mä oon kyllä jo nyt niin koukussa.

Mökö lähtee huomenna lomailemaan pääkaupunkiseudulle viikoksi pariksi koiria harrastavalle kaverilleni, eli ensi viikon kaksiin treeneihin Mököä paikkaamaan lähtee juniori. Vihjaisin jo ensi viikon koutsille että seuraaviin treenihin pitäisi kehittää jotain pikkukoiralle sopivaa, saa nähdä mitä meille on mietitty. Utun kanssa on ollut vähän ongelmaa autoilun suhteen ja treeneissä palkkaaminen on ollut hankalaa kun nakit ovat päätyneet kevythäkin pohjalle kotimatkalla, mutta kevyen lääkityksen ja säännöllisen autossa suoritetun ruokkimisen tuella ollaan päästy enimmistä issueista. Viime lauantaina kikkailtiin pikkujuttuja, eli lähinnä jalostettiin suora putki kaartuvaksi ja hienostihan se taskuraketti ampaisi pienellä saattelulla matkaan vaikkei määränpäätänsä nähnytkään. Näihin kuviin ja tunnelmiin siis.

Tuunausfiilistelyä

Vein  monen kuukauden passiivisen haaveilun Antassun pantatarvikkeista joulun alla päätökseen tilaamalla vähän fleeceä, koristenauhoja ja solkia sekä lenkkejä. Valikoima oli valtava, mutta koska mä diggaan eläinkuosia (joka toistuu mulla kotonakin, how classy...) tilasin kolmea eriväristä seepranauhaa koska en osannut valita mikä olisi kivoin phihih. Mökö sai jälleen yhden solkipannan lisää, Utulle askartelin puolikuristavan koska sen puikulanokka on vähän hasardi kiinteiden pantojen kanssa.

Aika kivat tuli ensimmäisiksi DIY-pannoiksi! Fleece ei riittänyt kahteen pantaan ja koska Utulla on kuitenkin valkoinen kauluri, pistin mustaa tikkikangasta pannan pehmusteeksi. Ja tältä ne näyttää sit vielä kaulassa.

 

2013

Moni koiristaan bloggaava seurattavani on uuden vuoden sarastaessa kirjannut ylös seuraavan vuoden tavoitteitaan, enkä mä aio jäädä sen suhteen yhtään huonommaksi. Muistelen myös hetken aluksi viime vuotta ja sen aikana saavutettuja virstanpylväitä, katsotaan miten pitkä lista saadaan aikaiseksi.

Mökö 2012

- Tutustuttiin maaliskuussa rally-tokoon, saavutettin kisakunto kolmessa kuukaudessa ja käytiin korkkaamassa ihkaensimmäiset kisat heinäkuussa. Yhdeksän kuukauden jälkeen vuoden lopussa oltiin viidellä hyväksytyllä startilla tuloksen päässä toisesta koulutustunnuksesta.

- Aloitettiin elokuussa agility yksityisessä koirakoulussa ja marraskuussa päästiin seuraan treenaamaan viikottain kokoontuvassa ryhmässä. Treenattiin myös tokoa sekä rallya viikottain kokoontuvassa ryhmässä.

- Henkilökohtaisesti mulle merkittävin saavutus oli kun opetin silkalla sitkeydellä täysin takapäätään tiedostamattoman koiran kääntymään ensin tokon täyskäännöksen en oikealle, en saksalaisena (vaikka sekin toki vuoden aikana opeteltiin) vaan vasemmalle ja lopulta peruuttamaan mun vierelläni täyden ympyrän.

- Lopuksi mainitsen vielä Jennan ja Svean BH-kokeen seuraamisen itselleni saavutukseksi, huomattavasti helpompi mennä sitten aikanaan itse kokeilemaan kun kokeen kulusta on selvä käsitys.

Mökö 2013

- RTK2, mutta sellaisella twistillä että kokeeseen ei mennä ennen kuin koira suorittaa radan täydessä kontaktissa. Viime koe oli teknisesti sinänsä hyvä, mutta paremmalla kontaktilla pisteitä olisi mennyt vähemmän.

- Voittajan liikkeisiin tutustuminen. Ei tavoitella kisakuntoa eikä edes kaikkien kylttien hallitsemista, vaan aktivointimielessä oikean puolen seuraamista, puolen vaihtoa edestä, takaa ja välistä yms.

- Agility siihen kunton, että kesällä kehdataan mennä epiksiin, vaikka sitten vaan putkiradalle. Vuoden loppuun mennessä kaikki esteet hallintaan, mutta koska on hyvinkin aikaista sanoa mitään sen tarkemmin niin asetetaan epämääräiseksi ajankohdaksi ykkösten startille vaikka vuosi 2014.

- Seuraaminen ja 90 asteen käynnökset oikeasti kuntoon. Ennakoinnit ja epävarmuudet pois, vihjeiden opettamista ja palkkasana. Täysin epäriikkamaisia riemustakiljumis-mustamakkarasade-palkkoja, lyhyitä pätkiä ja lopetus onnistumiseen. Eli siis varma ja tiivis seuruu. Muita tavoitteita en tokolle aseta, koska tää on se asia mistä kaikki muu on kiinni.

- Ajatellaan BH-koetta rennosti ja hyvillä mielin hauskana juttuna, ja hyväksytään se seikka että ei välttämättä olla menossa sinne vielä hetkeen. After all, kun palveluskoiraoikeuksia ei luonnollisesti ole niin kyse on lähinnä itsensä haastamisesta.

Utu 2013

- Treenaamiseen ja treeniympäristöön totuttelu, helppoja mutta monipuolisia perustehtäviä agilityesteillä rakenteen kehityksen sallimalla nopeudella. Hallilla leikkimistä ja luoksetuloa häiriössä. Alkeita alkuun itsenäisesti ja myöhemmin ohjatusti.

- Muutamat hakutreenit kesällä, kokeillaan ja ihmetellään ja katsotaan miten pentu syttyy. Ehkä jopa viestin alkeita, jos saadaan jonkunnäköisellä porukalla haalittua aiheesta tietoa.

- Alokasluokan liikkeet haltuun niin, että 2014 päästään tokokokeesen. Koska minähän menen tuon kanssa kokeeseen, vaikka saataisiin loppusaldoksi kolme pistettä. Koska moottoria on ja kaikki virheet on jo tehty vanhemman koiran kanssa, kaikki edellytykset siis on.

- Rally-tokoa Utun kanssa ei tehdä ennen kuin nuo tokon alokasluokan liikkeet on hallussa. Se kun on muutenkin vähän sellainen mun ja Mökön hömpsöttelylaji, mutta RTK1 voitaisiin käydä tekemässä kisavarmuusmielessä. Ei kuitenkaan se ihan ykkösprioriteetti.

- Ja koska tyttö on tavattoman nätti, niin muutamat mätsärit käydään ennen virallisia näyttelyitä jotta sitä kehtaa kasvattajalle antaa esitettäväksi.

Siinäpä sitten niitä, ei muuta kuin tusaamaan ja vuoden päästä sitten katsotaan että tuliko mistään mitään!

Almost there

Ootteko koskaan ajatelleet, että Biltemasta kannattaa ostaa koiratarvikkeita? En ollut mäkään, kunnes piipahdettiin tuossa joulun alla Jennan kanssa ostoksille, ja oli kyllä halvin reissu jonka oon kuunaan tehnyt. Koko idea oikeastaan lähti siitä kun bongasin Bilteman kuvastosta just sen oikeantyyppisen naksuttimen hukkuneen tilalle, sillä mä en tykkää laatikkomallin naksuista ja tuolta kun irtosi kohonappinen versio vielä kliksulla ja kierrevaijerilla varustettuna reilulla eurolla niin mä otin heti kaksi. Seriously, oon maksanut aivan vastaavasta vehkeestä varmaan 7,90 eläintarvikeliikkeessä. Samaan syssyyn otin ihan ok-kivan mustavalkoisen juomakupin ja Utua silmällä pitäen 30-senttisen purutyynyn, ja yhteishinta jäi silti alle sen eläintarvikeliikkeen naksuttimen. Wicked.

Joululahjaksi koirat saivat antibiootit silmätulehdukseen, sigh. Onneksi ei tarvinnut lähteä päivystykseen kun aattona tietysti tuon vielä pukkasi kummallekin, sain puhelinreseptin ihan jo sillä että lähin päivystävä vastasi Orivedellä ja mä itse olin koirien kanssa Toijalassa ja kummankin oireilu sulki haavaumat pois diagnoosista. Kävin kyllä aattoa edeltävänä lauantaina valkkaamassa Utun kanssa koirille muhkeat lonkkaluut pitämään ylimääräiset nenät pois ruokapöydästä, ihan hyvin ajoivat asiansa. Eilen kävin vielä hakemassa toistakymmentäkiloa raakaa lihaa ja selkärankoja Lempimuonasta, kun sattuman kautta huomasin järkyttyneenä että puljun myymälä sijaitsee kaikista kyläpahasista juuri Viialassa.

Tänään ostin vielä ennen agilityä Mökölle vetovaljaat, sillä ajateltiin Jennan kanssa perustaa multikansallinen vetovaljakko. Ahkio jää nyt tällä haavaa tulevaisuuteen ja aloitellaan pulkalla, mä en uskalla edes laskea miten paljon mulla on mennyt noihin koiriin rahaa viimeisen kahden kuukauden aikana, ottaen huomioon että nappulaan menee kohta taas viitisen kymppiä ja Mökö pitäisi alkuvuodesta rokottaakin. Niin, ja seuran jäsenmaksukin pitäisi maksaa, samaten kevään rallit. Thank goodness for opintolaina. Mainitsinko jo, että ajattelin ostaa kesällä uuden auton, koska koirat? Kummasti sitä rahaa tuntuu kuitenkin vaan aina olevan kaikkeen hypertärkeään koira-aiheiseen, enpä pääse tuhlaamaan pinnallisuuteen. Ostin itselleni juuri alennusmyynnistä uuden tekniksen ulkoilutakin, mutta siinäkin vähän ajattelin että tää on hyvä agilityssäkin... Joo.

 

Speakin' of it, ollaan tehty ihan hyvää agilityä vaihteeksi. Varsinkin joulua edeltävät perjantaitreenit oli ihan huiput, kun saatiin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kaivettua sitä vauhtia sieltä. Mökö on alkanut hakea putkeen vähän innokkaammin, ja varsinkin A-este on tosi, tosi, tosi hyvä. Siis harjoittelun määrään nähden. Tänään oltiin Jennin kanssa irtovuorolla Koirakoutsin hallilla jossa Mökölle muistuteltiin viimeviikkoista valssia ja puomin kontakteja, Utua laitettiin aluksi apparilla putkeen, mutta ei siinä mennyt kuin kolme toistoa kun sen pystyi lähettämään jo vierellä juosten. Toi pentu menee jo nyt niin lujaa ja varmasti että en tiedä mitä siitä tulee sitten kun sitä voi jo vähän alkaa hypyttämään, taitaa olla melkoiset ääripäät käsissä muutenkin. 

Illalla NPKH:n treeneissä Mökö teki taas saman tempun renkaalla kuin viimeksi ja luistatti ali, mä en käsitä että mistä se on saanut yhtäkkiä päähänsä alkaa tehdä sitä kun Koiranpäivillä ei ollut koskaan sitä ongelmaa. Tokihan se on ollut noissa treeneissä korkeammalla, mutta varma este se on so far ollut. Tänään sitten appari laittoi riman renkaan alle esteeksi, piski posotti tietysti otsansa siihen ja sitten saatiinkin aloittaa koko este alusta.  Kepit meni tänään ihan kivasti kun kokeilin taas vaihteeksi uutta tekniikkaa, vaikka mullehan se vaikeus taas eniten iski kun en osannut yllättäen liikuttaakaan käsiäni (!?). Onneksi kesään on vielä piiitkä matka.

Hidas & Hiljainen

Vietettyäni muutaman mukavan tunnin TamsKin agilitykisoissa Utun kasvattajan sekä muiden alan tuttujen kanssa ja oltuani nyt kahdesti seuran kanssa aksaamassa, mulle on alkanut valjeta miten monimuotoisen vaikea ja tarkka laji agility oikeastaan on. Ja mulla on sentään hidas koira, jonka kanssa ehtii jopa hieman ajatella!

Perjantaina treenit alkoivat tyylikkäästi, kun ysitien onnettomuudesta johtuen kaikki päättivät kiertää Ylöjärvelle Paasikivenkadun kanssa, ja siinä sitten köröteltiin ykkönen silmässä 45 minuuttia muutaman kilometrin matkaaa. Sanomattakin lienee selvää, että olin 20 minuuttia myöhässä, mutta meidän aiemmalla vuorolla on onneksi vain maksimissaan kolme koirakkoa joten saatiin kuitenkin tehtyä ihan kivasti. Tai oltaisiin saatu jossei Mökö olisi ollut niin distracted ja väsynyt kaikesta siitä metsässä riehumisesta mitä oltiin aiemmin päivällä harrastettu. Hieman typeräähän tuo toisaalta oli, Mököllä kun ei ole koskaan liikaa kierroksia niin agilitypäivät voisi jatkossa pyhittää sille agilitylle. Mutta mukavaa meillä Jennin ja Eikarin kanssa toki oli, kuten aina.

Mökö näytti taas mitä mieltä on keinusta, ja kepitkin menivät vähän miten sattui, mutta jos jotain positiivista niin sillä on aksatunteihinsa nähden hiton hyvä alastulokontakti A-esteellä. Onneksi tässä nyt on koko talvi aikaa hioa noita yksittäisiä esteitä ja ohjauskuvioita, hallilla kun ei oikein kunnon rataa mahdu tekemään, eikä meistä siihen vielä olekaan. Mä pistin itseeni vähän vauhtia yhdellä lyhyehköllä hyppy/putkipätkällä ja ero oli kyllä ihan huomattava, mulla on joka hiton lajissa aluksi tämä että kapasiteetti ei riitä puhumaan, liikkumaan ja ajattelemaan yhtä aikaa. Putkiaivo naiseksi.

Oon ansiokkaasti onnistunut järjestämään kummatkin meidän vakivuorot viikonlopulle, perjantaisin on tuo setti ja päätin kuitenkin lähteä mukaan lauantain rallivuoroon kun pystyn raahaamaan junioria sinne mukaan niin helposti, ja kun meidänkin puolelta löytyy yleensä kepit ja A niin pystyn hirveän pienellä rahalla panostamaan tosi moneen juttuun. Tässäpä nää talven aktiviteetit taitavat sitten ollakin itsenäisten lisäksi, välillä kyllä vähän masentaa että ainakin kolme kuukautta vielä näitä kelejä ennen kuin alkaa taas helpottamaan kesäksi.

Ai niin, Hundkarusellen sai uuden talvisen teema kun eräs iltapäivä väänsin kennel Rox Pine'sin ulkoasun kuntoon, käykääpä tsiigailees.

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin

Viime viikko oli harrasteiden osalta kaikin puolin kohtalaisen mälsä. Keskiviikkona sain tiedon, ettei mahduttu TamSKin pentukurssille, ilmoittautujia kun oli kertynyt jo ensimmäisenä ilmoituspäivänä 21. Agility oli ihan pyllystä, koira hissutteli ja ihmetteli eikä noussut edes pöydälle ilman helpotteita. Ajattelin kuitenkin että noh, otan pari estettä lauantaina kun mennään TamSKille tekemään rallia, ja pentukin pääsee sinne ihmettelemään. Kannatti suunnitella taas, nimittäin lauantain treenit kaatuivat sillä kertaa osanottajapulaan ja mä jäin happamana nuolemaan näppejäni. Olis ollut ihan kiva tietty tehdä vaihteeksi rataa, kun kisatkin oli tulossa. Torstain tenttikin muistutti elämän raadollisuudesta.

Tää viikko ei alkanut periaatteessa yhtään paremmin, sillä kelit muuttuivat yhtäkkiä hyvin epäsuotuisiksi lyhytkarvaiselle rääpäleelle joka oli onnistunut nappaamaan vielä ripulinkin jostain. Maha hoidettiin kuitenkin nopeasti kuntoon piimällä ja Canicurilla, mutta pääsinpä kuitenkin mattopyykille. Pesuveden väristä päätellen oli tosin jo ihan korkea aika muutenkin. 

Alkuviikosta sain kuitenkin huippu-uutisia, TamSK pyrkii järjestämään suuren osanottajamäärän vuoksi uuden kurssi alkuvuodelle (ja mä aion laittaa kellon soimaan kuudelta sinä päivänä kun ilmoittautuminen alkaa...) ja ihan hypersuperjuttuna järjestyi niin, että nää treenaa tästä eteenpäin ympärivuotisesti agilitya Nokian palveluskoiraharrastajissa! Siis how awesome! Mökön kanssa jatketaan siis ainakin kevääseen asti ja sitten aletaan pikkuhiljaa tutustuttaa Utua lajin pariin, mikäli seura ei järjestä alkeiskurssia niin sitten vanhemman ohessa tai tilalla. Se selvinnee aikanaan, mutta nyt ei tarvitsekaa pitää taukoa tai stressata ensi vuoden treenipaikoista.

Tänään suunnattiin Mökön kanssa Koirakoutsille Lielahteen, aamupala ei oikein tahtonut upota mutta sitkeällä hevimetallin ryydittämällä tsemppauksella matkan aikana onnistuin karistamaan isoimmat ennakkopelot, ja kun samassa startissa oli vielä pari pirkkoa koirineen meidän treeniryhmästä oli kisapaikalla melkein mukava odotella omaa vuoroa. Koira oli mukavan motivoitunut heti aamusta tekemään hommia, ja vaikka se haistoi radalla mun jännityksen ja kontakti hiipuili, saatiin ihan ylläritulos eli 90 pistettä sadasta. Rata oli tosi kiva, typeriä pujotteluita ei ollut yhtä spiraalia enempää, hauskasti oli otettu kummatkin istumisella varustetut käännökset mutta nekin vain oikealle. Houkutus oli liian houkutteleva myös tänään, rikkalapio ohitettiin onnistuneesti mutta pakasterasiaan säilötyt koiranruoat Mökö kävi tarkistamassa. Oikeastaan ainut puhtaasti harjoituksen puutteesta johtunut virhe ja tätä myötä uusiminen tuli kahdeksannelta kyltiltä, vähän paremmalla kontaktilla rata olisi ollut muuten puhdas. Mut ihan eri meininkiä kuin lokakuussa! Kevätpuolella sitten jossakin välissä hakemaan sitä viimeistä avoimen tulosta, mutta nyt pidetään reilusti taukoa rallista ja tokosta ja aksaillaan vaan Mökön kanssa. 

Utun kanssa otetaan rennosti päivä kerrallaan ja ihmetellään juttuja. Ollaan matkustettu jo junalla, autolla ja hissillä, nähty ihan pieni pentu, leikitty vähän isompien kanssa, kohdattu hiihtäjä, sauvakävelijä, kitarakoteloa kantava mies sekä kolmevuotias tättähäärä. Ollaan yövytty muualla kuin kotona, kävelty torilla ja juostu umpihangessa metsässä. Lauantaina pentu pääsee hallille mikäli saadaan treenit pystyyn, ja samana iltana mennään viettämään pikkujoulua kaveriporukalla jonne Utu pääsee mukaan. Viikossa meni perille että ruokakupin saa nopeammin kun malttaa istua ja katsella sitä ruokkivaa kättä silmiin, nykyään kestetään jo aika monta sekuntia odottelua ennen kuin lupa heltiää. Ulko-ovellakin osataan istua, ja huomiokin tulee vierailta nopeammin kun kaikki neljä jalkaa on muovimatolla. Ollaan ihan pikkuisen aloiteltu hissimaahanmenoa ja perusasentoa, mutta koska nää on ne liikkeet jotka opetin vanhemmalle koiralle aikanaan liian hätäisesti ja väärällä tekniikalla, niin edetään hyvin hitaasti. Näitä viikkoja lisää kiitos!