Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

(Suhteellisen) huippuosaaja Mökö

Perjantain agitreenit olivat fiilikseltään äärimmäisen rennot mutta edistykselliset. Meidän aiemman ryhmän neljästä koirasta paikalla oli vain kaksi, joten palloteltiin koutsin treenattavaa nahkaa ja Mököä häkkiin aika tiheällä sykkeellä. Otettiin aluksi ensimmäiset kolme sessiota yksittäistä estettä ja lopuksi yhdistettiin samat esteet taitotason mukaan suhteellisen helppoon rataan.

Aloitettiin keinulla, jota varten puin koiralle valjaat ja nakkasin koutsin käteen varmaan kahden nakin edestä murusia. Viritettiin ensin polku koko keinun pituudelle, valjaista kevyt ote varmistukseksi ja koira muutaman kerran kummaltakin puolelta esteelle. Lopputulemana ehkä kymmenen toiston jälkeen keinulla oli palkka enää keskiosassa ja kontaktissa, koutsi varmisti toisesta päästä, eli ihan räminällä ei vielä menty. No joo, oliko toinen kerta kun edes vilkaistiinkaan koko estettä, mutta pääasia oli että saatiin rakennettua koiralle yllättävän kovaa hinkua esteelle.

Toisella viisiminuuttisella keskityttiin keppeihin. Yhdistettiin kaksi aiemmin kokeiltua koulutusmuotoa ja siirryin omaa tahtiani pudottamalla ohjaamaan koiraa pelkästään keppien puoleisella kädellä. Koiralle oli ehtinyt muodostua verkkokepeillä suhteellisen hyvä käsitys pujotteluun tarvittavasta liikeradasta, joten se ei oikeastaan edes ollut niin rumaa kuin voisi kuvitella. Varsinkin kun koira on noin hidas, tulee kepeistä varmaan ihan mukavat, vaikka tekniikka ei suoraan oppikirjasta olekaan. Pääasia on, että saatiin valituksi jokin metodi josta pidetään jatkossa kiinni. Aiemmin edellisenä iltana tutustuin YouTuben ihmeellisessä sfäärissä 2x2 - menetelmään, jota ajattelin kokeilla Utun kanssa kesällä. Edellyttäen, että saan keppiparit askarreltua. Anycase.

Sitten otettiin vielä rengasta, joka tuotti edellisillä kerroilla yllättävän paljon ongelmia. Päätin hyödyntää TamsKilla lauantaina meidän puolelle hylätyn renkaan, ja merkkasin naksulla oikean suorituksen muutamaan otteeseen. Eilen otin aluksi tehotreeninä helpotettua rengasta hyppyetäisyydeltä lelupalkalla, ja sitten kun otin riskin ja yhdistin sen rataan niin koira meni joka kerta läpi hienosti ja varmasti.


Keinu oli vielä turhan tuore tuttavuus, joten jätettiin se kuitenkin välistä ja otettiin sen suhteen vielä yksi täysin sille omistettu setti, mutta kepit otin rataan mukaan. Kepittelyn jälkeen palkkasin ja lähetin viimeiseltä hypyltä takaisin alkuun takaperin järjestyksessä hyppy - hyppy - putki - rengas - hyppy - hyppy. Koirakin oli mielissään kun mentiin yksittäisten esteiden hinkkauksen jälkeen lujaa. Palautteeksi sain että koira on mulla hirveän hyvin hanskassa. Loppuillan fiilikset taas muistuttivat että miksi näitä hommia tehdään, mä oon kyllä jo nyt niin koukussa.

Mökö lähtee huomenna lomailemaan pääkaupunkiseudulle viikoksi pariksi koiria harrastavalle kaverilleni, eli ensi viikon kaksiin treeneihin Mököä paikkaamaan lähtee juniori. Vihjaisin jo ensi viikon koutsille että seuraaviin treenihin pitäisi kehittää jotain pikkukoiralle sopivaa, saa nähdä mitä meille on mietitty. Utun kanssa on ollut vähän ongelmaa autoilun suhteen ja treeneissä palkkaaminen on ollut hankalaa kun nakit ovat päätyneet kevythäkin pohjalle kotimatkalla, mutta kevyen lääkityksen ja säännöllisen autossa suoritetun ruokkimisen tuella ollaan päästy enimmistä issueista. Viime lauantaina kikkailtiin pikkujuttuja, eli lähinnä jalostettiin suora putki kaartuvaksi ja hienostihan se taskuraketti ampaisi pienellä saattelulla matkaan vaikkei määränpäätänsä nähnytkään. Näihin kuviin ja tunnelmiin siis.

1 kommentti: