Mökön hoitosuunnitelmat saivat toissa sunnuntaina ikävän käänteen, kun koira päätti ottaa omaa lomaa mahtavan metsäjäljen kunniaksi ja lähteä itsenäiselle peurametsälle. Kahden päivän musertava huoli sai kuitenkin päätöksensä, kun Mökölle tuli kahden vuorokauden jälkeen äitiä ikävä ja se nousi ensimmäisen kohtaamansa auton kyytiin muina miehinä. Yhteystietolaatta pannassa säästi koiran löytöeläinkodin kautta kiertämiseltä, ja niin meidän lauma yhdistyi jälleen.
Mökö on käyttäytynyt viimeisen kuukauden muutenkin jotenkin poissaolevasti, minkä oletan olevan reagointia pentuun, hiljalleen tapahtuvaan aikuistumiseen ja lähestyviin juoksuihin. Lukemani ja kuulemani perusteella olen myös ymmärtänyt, että juurikin parivuotiaat koirat läpikäyvät usein taantuman, jolloin jo opitut asiat hämärtyvät ja koira ikäänkuin hukkaa itsensä joksikin aikaa. Yleensä Mökön lisääntynyt itsetutkiskelu näkyy haluttomana treenaamisena, mutta viime aikoina ongelmaa ei kuitenkaan ole jostain syystä juuri tällä osa-alueella ollut.
Jätin kuitenkin Mökön viime viikolla kotiin toipumaan ja lähdin treeneihin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pikkunahkan kanssa. Mä en kyllä tiedä että olisiko mun pitänyt itkeä vai nauraa, kun hävisin ensimmäisellä kerralla viisikuiselle pennulle vauhdissa putkella. Sitten kun skarppasin ja juoksin koiraa kovempaa, mä olin ihan rikki seuraavan vartin. Tehtiin lähinnä putkea ja muutama siivekkeen välistä juoksu joiden aikana koutsi turhaantui ja kysyi multa että mitä hittoa sinä siellä kumartelet, viitot ja avustat, kun se menee ilmankin. Että näinpä tälleen, nyt mulla on kaksi täysin erilaista agilitykoiraa ja vasta pienen pieni käsitys siitä että mihin oon ylipäätään pääni työntänyt. Sitten kun kenttä keväällä sulaa ja treenit siirretään ulos, alkaa kummankin rönttösen reenaaminen ja siinähän sitten ollaan. Voipi hyvinkin kuitenkin olla, että penne on vielä jonain päivänä virallisen nimensä veroinen.
Talvi on ollut kyllä omatoimisuuden osalta melko hiljainen, pennulle oon naksutellut perusasentoa, maahan menoa ja alkeellista imutusseuruuta kotona muutamia kertoja viikossa jotta keväällä olisi sitten hyvät pohjat aloitella kunnolla hommia. Tokotauko on tehnyt kyllä kaikille ihan hyvää, keväällä alkaa taas alokasluokan viimeistely ja ajattelin alkaa säännöllisesti ottamaan ylempienkin luokkien liikkeitä mukaan, esimerkiksi ruutua, kaukokäskyjä ja noutoa. Pitäisi ottaa asiakseen suunnitella vaikka Excelillä treenitaulukko, koska muuten mulla ei pysy ajatus ja touhu menee rallatteluksi.
Yksi uutuus mahtuu kuitenkin myös talveen, nimittäin seuran viikottain kokoontuva BH-ryhmä johon osallistutaan Mökön kanssa huomenissa mikäli pakkanen pysyy aisoissa. Odotan oikeastaan aika kovasti sitä millaisia kommentteja saadaan pitkästä aikaa ihan uusilta ihmisiltä, musta tuntuu että mun oma käsitykseni tosta seuruusta on jotenkin peruspessimistisyyden peittämä. Samaten mua kiinnostaa miten koira reagoi selän kääntöön paikkamakuussa, sitäkään ei olla taidettu koskaan edes koettaa. No, siitä lisää sitten kun ollaan viisaampia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti