Viikko 34

Koska Utu oli yrittänyt hoidossa tuloksetta rettelöidä niin Pinkin kuin Raisan kanssa, päätti se sunnuntaina Mökön taas tavatessaan että tolle mä muuten annan selkään, ja näin kaikki oli jälleen ennallaan. Maanantaina pidettiin lepopäivä ja tiistaina mentiin tokoringin treeneihin. Mökö teki alkuun kokeenomaisen avoimen luokan paikkamakuun rivissä, ja hienosti menikin. Sen jälkeen päätin vähän vaatia siltä ja tehtiin jäävät, seuruuta, kaukoja ja avoimen luokan hyppy. Tosi hiomatonhan se on varsinkin avoimen luokan liikkeiden osalta, mutta uusia ja vähemmän tehtyjä juttuja sillä pitäisikin teetättää koska se osaa alokasluokan yhtä hyvin kuin sen paikan mihin ruoka tulee joka ilta. 

Utu oli niin innostunut, että sen hampaat kalisivat seuruussa ja se jopa vähän painoi alussa. Mökön katseleminen autosta ja neljä päivää ilman mutsia tekee tehtävänsä, vaikka sen vire onkin ollut äärimmäisen kiva jo useamman viikon taas. Tein monipuolisen treenin ja teetin vähän kaikkea, avo-liikkeiden ja niiden osien lisäksi etsittiin ruutua ja seurattiin peruuttamalla kapula suussa. Oon ottanut tavaksi nostaa sen koe-etäisyydeltä kerran maasta istumaan mahdollisimman hankalassa häiriössä, hyvin nousi. 

Torstaina oli majalla meidän treenivuoron järkkäämät epikset joissa mä olin ihan kohtalaisella menestyksellä tuomarinsihteeri, joten ei varsinaisesti treenattu. Utu sai tulla puuhailemaan kentälle kesken radanrakennuksen ja purun yhteydessä otin parit kepit, sisäänmeno meni kerran pieleen mutta hyvinhän nuo muutoin sujuivat. Mä oon ollut vähän tuhma agilityssa kun koiralta tuntuu vähän hukkuneen puomin ja keinun 2o2o taas, joten siitä mulle sarkaa sitten kun saan aikaiseksi hankittua vihdoin sen perkeleen kausikortin ja tehtyä sitä tekniikkatreeniä mitä oon mehustellut koko vuoden. Toisena hommana sitten eteenmeno varsinkin putken kautta, kolmantena liikehäiriö ja ohjaajan edistäminen kepeille. Kahden viikon päästä on näillä näkymin vuoden viimeiset kisat, lauantaina pari starttia kakkosissa ja sunnuntaina piirimestaruusjoukkuerata. Sit yritetään vihdoin ja viimein valmistua, joten varsinkin maksullinen treenaaminen jää hetkeksi pienemmälle. 

Perjantaina ToiSKin tokotreeneissä tein vasemmalle kääntymistä Salmen ohjeella, hyppyä, yhden maasta noston ja paikkamakuuta. Ensinnäkin a) toistin ihan liikaa kääntymistreeniä, se meni alussa hiton hyvin ja alkoi heiketä. Oonpa mä nyt ollut huono viime aikoina... b) Hyppyä pitää pilkkoa vielä lisää. Menohyppy, check, tulohyppy istumisen kautta check. Esteen takana seiso - istu on vaikea hypyn kautta, joten otetaan mukaan vielä pelkkä esteen takana istumaan siirtyminen ja vahvistetaan kaikkea edelleen erikseen. Satunnaista ketjutusta, mutta varsinkin menohypystä paljon palkkaa. Paikkamakuu oli hyvä, pisimmillään vajaa minuuttia melko lyhyellä etäisyydellä näkösuojasta kahden koiran rivissä. Oli nuuhkaissut pari kertaa maata, mutta se ei ole ongelma, oikeastaan oon ihan tyytyväinen että se pystyy väliaikaisesti puuhaamaan omiaan ja "unohtamaan" että mä olen piilossa. Mut kaikenkaikkiaan enemmän varianssia treeniin, kun se ottaa turhan toiston vaan simputtamisena. 

Sunnuntaina kokeiltiin jotain aivan uutta ja lähdettiin collieporukan kanssa hakumetsään. Ja melkoinen collieporukka olikin, paikalla oli kahdeksan koiraa joista treenattiin seitsemän, yksi Pink ja kuusi nahkaa. Mulla ei ollut aiheesta juurikaan ennakkokokemusta, enkä osannut juurikaan aavistaa mitä Utu koko touhusta diggaa, ilmaisutavasta kun alettiin keskustelemaan niin olisi yhtä hyvin voinut kysyä piin neliöjuurta. Aloitettiin makkararingillä, muut menivät kyykkyyn 15 neliön alueelle ja kutsuivat koiraa, mun tehtävä oli olla kuin en oliskaan. Utu meni tietysti ihan pähkinöiksi, jossain vaiheessa livahti haukku, sillä ansaittiin lisää nakkia ja ei mennyt montaa minuuttia kun se jo tarjosi haukkua. Tässä vaiheessa sitten tuumattiin, että ehkemme ala opettamaan rullaa tuolla koiralle. 

Sitten Utu meni autoon, mä olin pari kertaa välissä maalimiehenä ja Utu noudettiin takaisin, ja tällä kertaa se kiskoi mut metsään häntä tötteröllä. Otettiin neljä ukkoa, ensimmäinen näkölähdöllä, toinen haamuna, kolmas ja neljäs ääniavulla. Maasto oli kivikkoinen ja ensimmäinen ukko oli vasemmalla, Utu töräytti perään lähtiessään kelopuuhun mutta jatkoi sinnikkäästi matkaa. Toiselle ukolle lähti itsevarmemmin ja haukkua rohjotti Marjolle. Kolmannella jäi selvästi hetkeksi ottamaan ilmavainua. Neljännelle ukolle meni jo ihan tekijänä jossa odotti verkkopallo ja kissanruoka. Lopputreenin tien varressa kuului kaihoisa ujellus. Treenikavereiden palaute teki polleaksi kun Utu olikin luonnostansa niin taitava, ja nyt meidän sitten täytyy käydä vähän hakutreeneissäkin. Jos ei nyt syksyllä, niin ensi kaudella. Koiraparka.

Vähä jäissä

Maanantaina oli hyppytekniikkaa, missä ei hypitty, koska kenttä oli litimärkä. Korvaavana toimintona rikoin Utun kepit tusaamalla. Hyi Riikka, keppejä ei tarvii ottaa noin montaa toistoa eikä Utua kannattais palkata kepeille jos ei jaksa keskittyä siihen miten ja mihin se palkka heitetään. Älä tusaa enää keppejä, kaiken kerkee kyllä harjoitella ratatreenin yhteydessä.

Tiistaina oli kaksi kakkosten starttia TamSKin iltakisoissa. Opin paljon juttuja. Ensinnäkin jos on lähtövuorossa kakkosena, you're gonna have a bad time. Jenna onnistui huijaamaan aksarataa odotellessa Utua että ei tuolla hallissa mitään tapahdu, mutta hypärille mennessä Utu tiesi jo. Toisekseen, keppien sisäänmeno meni tosiaan vähän rikki. Kuten meni viimeksikin kisoissa kun edellisenä iltana tusasin pelkkiä keppejä. Sovitaanko Riikka, että ei tusata niitä pelkkiä keppejä. Enää ikinä. Unohdin myös ensimmäistä kertaa ikinä (oon kisannut kuusi starttia...) radan. Sitten tulin myös siihen tulokseen, että kakkosissa pitäisi ehkä koettaa jo ohjata vähän ennakoivasti. No, for what it's worth, varsinkin hypäri rankaisi maksikoirakoita siinä määrin että sillä ulinalla olisi täytetty muinainen Egypti.

Utun Ulinalla olisi päästy Jordaniaan asti. Uskottava se kai on, että meille on alkanut kisaamisen myötä tulla vähän kuumumisongelmia. Rimat pysyy ja silleen, mutta suu aukeaa aina kun mä en oikein tiedä mitä mä teen, lisäksi sinne radan viereen ei tosiaan kannata tuoda sitä koiraa notkumaan yhtään turhan aikaisin, koska se kuumuu, sen kiljumiskynnys laskee, herkkyys tippuu ja sitten kun vielä vähän väsyttää niin lopputulos on aika... epätarkka. No, ensi kerralla olen viisaampi. Tiedän myös nyt että hyllyyn ei kuole. Kas tässä, tadaa.

Keskiviikkona tiputin Utun Jutalle ja lähdin viikonlopuksi sinne mistä colliet tulevat. Torstaina Utu pääsi silti treeneihin Jutan viemänä ja viimeisiä keppejä oli taas skippailtu, tuhma Utu. Tästä viisastuneena en mennyt tänään märälle kentälle rikkomaan enempää esteitä, ja koska torstain treenien tilalla on meidän ryhmän järjestämät möllikisat en pääse hienovaraisesti puuttumaan silloinkaan. No, on tässä muutamat treenit ennen kauden toistaiseksi viimeisiä kisoja. Kyllä se siitä taas kun pistän mokoman elukan ruotuun.

Viikon 31 treenit

Maanantaina 28.7 luoksetuloja, seisomisen stoppeja, kaukot ja käännöstreeniä. Oli vähän löysä mutta teknisesti hyvä, saisi olla korkeammassa vireessä. 

Tiistaina 29.7 noutoja, edelleen löysä mikä näkyi vähän tekniikassa eli lähinnä palautusasennossa. Kuumat päivät kerta kaikkiaan verottaa, ei voi mitään.

Keskiviikkona 30.7 Tanjan kanssa vesitornin kentällä. En tiedä johtuiko viileästä kelistä vaiko mukavista muistoista harvemmin käydyllä kentällä, mutta kumpikin koira pelasi vaihteeksi älyttömän hyvin. Mökö aloitti Kirsikan kanssa paikkamakuulla, Tanja jäi näkyviin, mä lähdin kiertämään huoltorakennusta. Maksimissaan puolen minuutin pätkiä, enemmänkin menisi mutta parempi tehdä hissukseen. Oli mennyt lonkalle, mutta lonkka on Mökölle luontevampi varsinkin jos selkä on ajoittain kipeä joten menkööt. Jos siitä joku haluaa joskus pisteen ottaa jos joskus johonkin kokeeseen ollaan menossa niin ottakoot. 

Mä aloitin viime viikolla pohjustamaan ruutua kotona niin että taittelin suunnilleen ruokalautasen kokoisen kehän nauhasta ja aloin sheippaamaan etujalkoja siihen, kumpikin taisi päästä tähän ensimmäisellä setillä. Suurensin keittiön lattialla koiran mahduttavaksi ja koko koira kehään, myöhemmin viikosta taas helpotettuna ulos asfaltille. Ei vihjettä, lyhyt etäisyys. Parasta mitä olen ikinä koiraharrastuksen eteen tehnyt on kyllä tarjoamaan opettaminen, jumatsuikka että on helppo tehdä pohjia ihan mihin vaan.

Joten keskiviikkona vajaa metrinen ruutu kummallekin, ja kumpikin meni varsin hienosti. Vapautuspalkka aina siihen suuntaan mistä seuraavaksi lähetys, kierrettiin myötäpäivään ruutua ja aina uusi lähetys, metrinen etäisyys. Utu löysi ruudun paremmin mutta steppasi, Mökölle palkan paikkaan erityishuomiota. Mukaan vihje jo kummallekin ja Utulle erityisesti pysähtymisen vahvistamista, palkan paikalla sijaintikorjaus. Alkoi väsyessään sählätä ruudussa kahta kauheammin, neljä toistoa per setti vallan hyvä.

Utu teki hyvät kaukokäskyt ja hienon pätkän seuruuta stopilla, juoksulla ja vasemmalle kääntymisellä. Sateessa metsään hyvillä mielin juoksentelemaan. 

Torstaina 31.7 aksassa modifioitu pätkä kolmosten rataa, Utulle vain yksi setti koska pelasi niin hyvin. Reagoi hyvin putkijarruun ja malttaa hakea esteitä mun käännetyn selän takana. Keinu oli hyvä ja maltillinen vaikka yhdistin suoraan rataan. Mökölle hupitreeniä pikkurimoilla, teki myös aika hyvän keinun. 

Joku oli unohtanut kapulansa majan kuistille, joten käväisin pk-kentällä tekemässä samalla raivolla Utulle muutaman noudon, hypyn sekä hyppynoudon. Meni kivasti, vire oli just eikä melkein. 

Perjantaina 1.8 taas hellettä, Utu teki hienolla draivilla sekä paluu - että lähetyshyppyä esteellä. Tein vähän hölmön virheen kun juoksutin ensin esteellä hikeen ja sitten aloin pyytämään kaukoja, ei meinannut jaksaa nousta. Maa-istu - vaihtoon tarvitaan muutenkin enemmän häiriötreeniä, pelaa kuitenkin enimmäkseen tosi hyvin. 

Kummallekin paikkamakuutreeni, Mökölle viitisen minuuttia Denzelin ja Pilkkeen välissä. Pilke teki pätkiä ja sai palkkaa, Elina huomautteli kopin takaa Denzelille maan nuuskimisesta. Näyttäydyin säännöllisesti, makasi taas lonkalla mutta todella hyvällä fokuksella. Utu teki vähän turhan helppoa "ilmetreeniä", olin joitakin sekunteja piilossa. Ensi viikolle jo koirahäiriö, muuten harjoitus pysyy samana.

Lauantaina 2.8 ruututreeniä porukoiden nurmikolla, rakensin ruudun ja lähdin hakemaan makkaraa sisältä, Mökö pääsi livahtamaan ulos ovenraosta. Vilkaisin kuistin ikkunasta ulos palatessani ja meinasin kuolla ihastuksesta kun Mökö seisoo totisena pihan perällä keskellä ruutua. Kehuin vuolaasti, tosin ikkunasta... Varsinainen harjoitus hyvä, Mökö alkoi hakemaan (myös ohjatusti) keskelle ja Utulle pari hyvää pysähdystä. Vihje toimii hyvin. Utulle yksi m-i josta remakka palkka, teki tomerasti. 

Ooh, mähän oon siis saanut aikaan tällä viikolla vaikka mitä. Jonakin muistamattomana päivänä vielä sheippailin Utulle ISKK:n pokaalille metallinoudon alkeita, eli lähinnä jalostin pokaalin tuijottamisen optimaalisen nostokohdan hammasteluksi. Mä en ole tuon metallin eteen tehnyt vielä oikeastaan mitään (ja saa nähdä miten tarpeelliseksi se enää kv-sääntöjen voimaan tulon jälkeen edes muodostuu) mutta toistaiseksi koira ei tuntunut juuri materiaalia vierastavan. 

Tulipa kamalaa kieltä mutta ei tälleen sunnuntaisin oikein kulje. Kuvituksena kuvia mun uudelta kompaktikameralta jonka ostin lomaretkeä varten, hauskaa vaihteeksi näpsytellä jollakin muulla kuin isolla järkkärillä (vaikka kuvasuhde onkin outo ja vähän on suttuista jälkeä!).

Salmen tokokoulutus 26.7

- Äärimmäisen hyödyllinen päivä, jota tosin varjosti se että mun koira ei vaan ole toiminut koko kesänä (tokossa) niin hyvin kuin se on toiminut aiemmin. Harmittaa hirveästi jos nää uudet hormonitouhut on nyt tulleet jäädäkseen, sillä aiemmat juoksut ovat olleet niin nättejä ja vaivattomia ja varsinkin suorituskyvyn kannalta täysin merkityksettömiä. Pitää ottaa myös huomioon se että lämpöä oli lähemmäs 30 astetta ja jokaista koiraa käsiteltiin tunti, joten tilanne ei muutenkaan ollut erityisen otollinen.

- Seuruun palautteessa mainittiin että koiralle on tehty pohjaopetus perusteellisesti, mutta käännöksiin vielä hieman lisää tarkkaavaisuutta. Jälkimmäinen oli tiedossa, ensimmäinen lämmitti mieltä. Mainitsin ongelmaksi vaikeudet omassa kääntymisesssä, jolloin Salme teetti mulla harjoituksen, jossa aluksi otettiin vuorotellen kolme pitkää ja kolme lyhyttä askelta ja käveltiin näin suoraa linjaa, kunnes vaihdettiin neliöön jota tehtiin sekä oikealle että vasemmalle niin että pitkät askeleet muodostivat neliön sivut ja kolme lyhyttä nurkat. Parani heti. Tätä paljon jatkossa. Levisi juoksuosuuksissa hyvin epätyypillisesti.

- Liikkeestä maahanmeno oli ok, ei ihmeempiä. Kesti takaakierron tuttuun tapaan hyvin. Salme tykkäsi, että aina kun koira pyytää katsekontaktilla lupaa suorittaa tai seuraa katseella taakse palaavaa ohjaajaa, se kertoo hyvästä ja mielekkäästä yhteistyöstä. Höpöt siis kaikille katseen kohdistamisille, antaa tehdä kuten tekee nyt.

- Luoksetuloa tehtiin alokasluokan liikkeenä, jossa Utu otti painetta heti aluksi siitä että Salme toivoi mun vastaavan liikkurin kysymykseen ohjaajan valmiudesta. Mehän ei olla tätä juuri harjoiteltu koska mä olen tottunut nyökkäämään liikkurille, joten yhtäkkisestä puhumisesta koira alkoi tarjoamaan mitä sattui ja sitten kun perusasennossa pysymistä lopulta saatiin vahvistettua palkalla, ei se tietenkään enää reagoinut luoksetulokäskyynkään, ja kun reagoi, reagoi hitaasti ja epävarmasti. Näitä juttuja siis harjoitellaan jatkossa ihan erikseen jos harjoitellaan.

Mä olen muutenkin ollut aavistuksen tyytymätön Utun luoksetuloon, laukallahan se tulee, mutta pääsisi varmasti lujempaakin. Salme torppasi hetsaamisen, koska kun saalisviettiä stimuloiva ärsyke poistetaan, häviää myös koiran kiire. Sainkin ehdotukseksi alkaa rakentamaan vauhtia palkan mielekkyydellä niihin tilanteisiin joissa Utu kokee pientä painetta ja hissuttelee, eli lähinnä niihin tilanteisiin joissa sen pitää tulla mua kohti. Eli oma, äärimieleinen ruokapalkka näihin liikkeisiin, muutama luoksetulo päivässä ja seuraamaan kehitystä. Stoppiin sovelletaan myös jäävän seisomisen tekniikoita sitten kun sen aika on.

- Seisominen on valunut pitkin kesää ja valui myös nyt, takaakierron kesti hyvin ja liike oli muuten ok. Tähän ohjeeksi kaksi harjoitusta, 

1) Seuruusta valssilla koiran eteen ja samalla oikealla kädellä palkka. Myöhemmin oma liike jatkuu edelleen peruuttamalla rintama koiraan päin. 

2) Peruuttaen koiran edellä, aluksi oma liike pysähtyy ja käskysanan jälkeen merkitään ja palkataan se hetki kun viimeisenä liikkeessä oleva etujalka osuu maahan. Kiinnitetään huomiota myös omiin jalkoihin pysähdyksessä. 

Kumpikin tekniikka hyödyntää fyysistä estettä, josta en välttämättä ole erityisen mielissäni, mutta otan kuitenkin asiakseni kokeilla, koska omat tekniikat (tai huonosti kriteeristä kiinni pitäminen) ovat tuota valumista aiheuttaneet. Napakka stoppi vaatisi kuitenkin koiralta parempaa keskittymistä ja virettä kuin mikä Utulla on ollut viime aikoina, joten en ota tästä ihan hirveää painetta. Se osaa kyllä kun vähän kaivellaan. 

- Noudosta ei keksitty oikein mitään kommentoitavaa, kapula nosti koiraa kyllä mutta palautti ravilla ja istui vähän vinoon sekä eteen. Perusasento on ollut sekä luoksetulossa että noudossa sitä parempi mitä paremmalla draivilla tulee, joten pistetään tääkin nyt taas erinäisten faktoreiden piikkiin. Salmen mielipide oli että mikäli normaalioloissa askellaji säilyy samana koko suorituksen, ei tähän tarvitse erityisesti kajota. Myös tässä voidaan pelata mielekkäämmällä palkalla. 

- Kaukoissa isoin ongelma oli mun käsimerkit, jotka olivat liian nopeatempoiset ja käskytys kalseaa. Harjoiteltiin siis kolmivaiheista käsimerkkiä istumaan nousemiseen sekä rauhoitettiin sekä äänensävyä että käsiä maahan laskeutumisessa. Ryömi (!?) vähän viimeisessä vaihdossa, mitä ei ole tehnyt aiemmin. Palautetta hienosta tekniikasta ja virheettömistä alkupään vaihdoista sekä siitä, että koira kesti ohjaajan käskytystyylin muuttumisen lennosta siinä missä moni muu koira olisi alkanut epäillä että mahtaako kyseessä olla ensinkään sama käsky. Kotiläksyksi myös matkan pidentämistä hiljalleen 15 metriin, tuntuupa sitten avoimen välimatka lyhyeltä ja pohjat on valmiina ylempiin luokkiin. 

- Hypyssä jäi kiinni esteeseen ja kiersi sen paluuhypyssä. Sai kuitenkin kehuja hyvästä hypylle imemisestä, joten palasiksi ja pelkkää paluuhyppyä alkuun. Oli vähän epävarma joten kehuin esteen ylityksestä, jolloin sain hyvän ohjeen, kun koira on suorittamassa käskyä, sille ei aleta kehulla tai millään muullakaan kannustuskeinulla hetsaamaan lisää vauhtia. Tätä kokeilevat lähes kaikki jossakin vaiheessa, vaikka todellisuudessa se vain hidastaa ja tekee epävarmaksi. Palkka tulee loppuasentoon jos käskyllä koira siihen ohjataan, ja tästä syntyy suoritusvarmuus ja vauhti. Jälleen myös palkan mielekkyydellä on vaikutus. 

- Paikkamakuussa koiran olemus todettiin turvattomaksi ja sain vihdoin asiantuntijan puollon sille, että huhtikuun kokeessa toimittiin paikkamakuun osalta koejärjestäjien puolesta typerästi. No, tehtyä ei tekemättömäksi saa ja vaikka kahdessa viimeisessä kokeessa koiran ilme onkin ollut hyvä, jatkossa helpotetaan. Piiloon menemistä otetaan sellaisten materiaalien läpi että koiraa on mahdollista alkuun tarkkailla ilman apparin luomaa viivettä, esimerkiksi tummennetuilla laseilla varustetut autot.

- Kaikenkaikkiaan koira on kuitenkin kuulemma hyvällä mallilla ja nyt mulla on hyviä työkaluja lähteä etenemään. Ensimmäiseksi ohjeeksi sain kuitenkin odotella että koira palautuu normaaliin työskentelyyn. Itse lisään myös sen, että tällä kelillä ei kyllä treenata, koska kumpikaan ei pysty antamaan sataa prosenttia. Ei mitään koepaineita, kyllä sinne ehtii sitten kun koira todella osaa. 

- Summa summarum, money well spent. Kaikesta en ollut samaa mieltä, mutta sitähän se hyvä ohjaaminen sekä kouluttaminen on, että tuntee oman koiransa ja osaa poimia ja soveltaa erilaisia ohjeita. Persoonana Salme oli ihan mahtava tyyppi, koko porukkaa nauratti aika monta kertaa työpäivän mittaisen koulutuksen aikana. Hauskaa oli nähdä myös taas sisaruksia ja muuta perhettä omistajineen

AVOimin mielin

Nyt kun mun tämänhetkinen comfort zone eli alokasluokka on selätetty, pitää varmaan alkaa hiljalleen miettimään treenejä luokkanousun kannalta. Suunnitelmissa olisi korkata avoin luokka ennen kuin kv-säännöt ehtivät astua voimaan, joten nykytiedon mukaan tässä olisi vuosi aikaa opiskella ja treenailla. Ei liene ihan mahdottomuus. Koulari on sitten asia erikseen, mutta jos sen yhden ykkösen ehtisi saamaan niin voisi miettiä sitten vaikka voittajaa vastaavaa kun uudet luokat tulevat voimaan. Lauantaina on onneksi kennelin järjestämä koulutuspäivä jolloin oppia tulee antamaan Mujusen Salme, joten pääsee heti pureutumaan niihin juttuihin jotka on eniten vaiheessa. Kuvituksena parin viikon takainen uimaretki Villilään.

Seuruu - kuinka ihanaa. Tasan yksi seuruu ilman typeriä hihnoja, sen verran pitkä että ehtii itse viritellä itsensä, mutta ei kuitenkaan vielä mitään uutta, yksi tahdinmuutos, stoppi ja käännökset. Oikealle käännökset pitäisi nyt vaan saada kuriin, koska ne on pääsääntöisesti korkeintaan välttäviä. Ei tässä kai muuten oikein mitään kummempaa, paljon fiilistreenejä vaan ette mee puurtamiseksi. 

Jäävä maahanmeno - Voi tehdä vauhtia jos riittää mielenkiinto, mutta muutenhan tää on jees. Kestää hyvin taaksesiirtymisen, toki seuraa katseella ohitettaessa mutta rintamasuunta säilyy. Ei tarvetta musta alkaa korjaamaan sitä katseen suuntaa, pitää kysyä jonkun muun mielipidettä. 

Luoksetulon pysäytys  - Suoraan sanottuna ei harmainta aavistusta. Ollaan tehty Tanjan kanssa vähän pohjia tähän, mutta hirveästi en ole uskaltanut ottaa. Stopin rakentaminen ei niinkään huoleta, vaan siitä vauhdilla luokse jatkaminen. Tää on varmaan eniten kesken. 

Jäävä seisominen - Tää alkoi kesällä valumaan, mutten tiedä onko syynä kuumuus, koiran hormonitoiminta vaiko se että olen teettänyt tätä liikaa ilman apparia. Terävämpää stoppia, mutta tässäkin on mielestäni kestänyt taaksesiirtymisen hyvin. 

Nouto - Lähtee kapulalle kuin hauki rannasta ja palauttaa laukalla, pintä saalistamista kapulalla eikä meinaa olla malttia osua kapulaan ekalla kerralla vaan kaarrattaa suu ammollaan vähän ohi. Utun hyvän mielen liike. Tän suhteen oon pohtinut sama kuin hypyn kanssa, oon aikaisemmin vaatinut katsekontaktia lähtöluvan edellytykseksi, mutta toisaalta pidän siitä että koira keskittää katseen kohteeseen. Tähänkin pitää kysyä vaikka Salmen tuomarin mielipide. 

Kaukot - Oma jättökäsky, joka kertoo koiralle että makuuasennosta on luvallista liikkua. Tukee maasta istumaan nousemista joka on aina kaukoissa se kaikkein vaikein juttu jossa sattuu eniten virheitä. Mutta tää on ollut Utulla pienestä asti aika hyvä liike, sillä on luonnostaan hyvä vaihtotekniikka, tekee etupäällä. Mulla käytössä sekä kärsimerkki että suullinen käsky. Tehdään suhteessa paljon enemmän istumaannousuja kuin maahanmenoja, yllättäviä ja nostattavia palkkoja. 

Hyppy - Jatketaan Susannan palkkaustyylillä. Tehty pohjia vahvistamalla koiran istumista seisoma-asennosta edessä, lähellä sekä kauempana, sekä esteen takana. Tarjoaa toisinaan maahanmenoa, mutta takana todella vähän toistoja. Tähän kanssa enemmän fiilis - kuin tekniikkatreenejä, agilitykoira harvemmin kiertää estettä palatessa.

Paikkamakuu - Tehty pohjia niin olohuoneessa kuin ulkona ns. normaalihäiriössä. Etäisyys joitakin metrejä, aika sekunteja. Oma jättökäsky, joka tarvitsee paljon vahvistusta. Ensin aika, sitten etäisyys, sitten häiriö, jonka mukaan kaksi ensimmäistä joustavat. 

 Eli hommaa piisaa. Avoimen luokan liikkeiden lisäksi alan rakentamaan Susannan opissa tunnaria sekä Tanjan ohjeilla ruutua, nyt kun viimein sain ostettua nauhankin. Lisää mielenkiintoa treeneihin ja hyvä pohja, jos ne ylemmät luokat tulevat joskus ajankohtaisiksi.

Ilmoitin Utun kakkosluokan kisoihin kahteen starttiin elokuulle TamSKille, vähän hirvittää mutta tulta päin.

TamSKin iltakisat

Eilen pakkasin kummankin koiran autoon ja hurautin Eteläpuistoon (tai hurautin ensin pari kertaa ohi, sitten kävin vähän Pyynikillä ja ajoin taas ohi kunnes nöyrryin kysymään tietä) aksakisoihin. Kisat oli tarkoitettu pelkästään ykkösluokan makseille, Utun olin ilmoittanut A - ja B - radalle, Mökön vain A - radalle. Kaikki kolme rataa olivat agilityratoja, mutta työviikolla ei iltaansa viitsi niin pitkälle venyttää ja kolme rataa on kuitenkin aika paljon, kahdella siis mentiin. Mökölle yksi, koska Mökö.

Mökö "mitattiin", eli todettiin että se ei ole medi (mikä yllätys, sehän on kuitenkin vain noin 54 senttiä korkea...). Tuomarina oli mulle entuudestaan vieras Timo Teileri, ja mietin jo A - rataa katsoessani että on ne vaan heterogeenisia vaikeudeltaan jo ykkösluokassa. Wütrichin Nokian hypäri kun oli todella lennokas ja helppo, Jalosen agilityrata taas jo ihan vaikea, ja tää oli sitten jostain siitä väliltä. Olin mielissäni kun kolmantena esteenä oleva hyppy tehtiin takaakiertona, sain vähän jarrutettua koiran vauhtia ennen keinua. Keppikulmaa mietin pitkään että teenkö Utulle persjätön, mutta pelasin varman päälle ja valssasin. Siirryin oikealle puolelle keppejä lopussa olevan putken takia. Nyt kun tuota katsoo niin oli käytännössä ihan identtiset viimeiset kolme estettä Wütrichin hypärin kanssa.

Mökö selvisi 13-hypylle asti johon tein vähän turhan tiukan vastakäännöksen ja rima tippui, multa tavallaan vähän unohtui kummalla koiralla mä oon. Mökölle melkein paras flow tulisi ihan vaan lähettämällä ja pyöristämällä A-esteelle, se kun ei kuitenkaan roikaisi metritolkulla suoraan vaikka olisi miten myöhässä. Toinen fiba tuli kepeillä missä olin liian lähellä sisäänmenoa. Kymmenen ratavirhettä Mökölle siis ja 0,83 sekuntia yliaikaa, korjaaminen maksoi ja kyllä se vaan niin on että vaikka Mökö menikin ihan reippaasti, ei tolla vauhdilla tulla juhlimaan yhtään ykkösiä pidemmälle. Eikä onneksi tarvitsekaan. 

Utu ryysäsi keinulle, mutta keinun päällyste oli onneksi mukavan mattainen ja se pysyi kuin pysyikin keinulla loppuun saakka, mutta 2o2o - asentoon ei enää pystynyt jäämään. Olin tässä vaiheessa ihan varma että meille tuli vitonen, joten rennosti loppuun vaan. Hyvä keppihaku, oikeaan päähän putkea ja maaliin. Ehdin jo jäähdyttää koirat ja mennä sadattelemaan keinuvirhettä treenikaverille, kun tämä sanoi että ei teille mitään vitosta tullut, se oli nolla. Tulostaulu vahvisti asian ja sillä hetkellä kolmannen sijan, joka säilyi A - radan loppuun saakka. Toinen LUVA ja palkintopallille kahden bordercollien kanssa, kuten Nokiallakin. Videot on ripattu suoraan TamSKin livestreamista, joten alunperinkin heikko laatu kärsi entisestään ja videot näyttävät nopeutetuilta, mutta kai siitä jonkinlaisen kuvan saa meiningistä.

B - rata oli jo sitten mielestäni selvästi ennemmin vaikea. Alun suora vietti pois päin neljännestä esteestä josta moni menikin vasemmalta ohi, mä jäin näyttämään koiralle vastakättä ja tuli kiire ehtiä pois alta, mutta sain pienen sähläämisen jälkeen koiran kepeille ja oikeaan väliin. Keppikulma oli ensimmäinen haaste, toisena jännitti radan takanurkka jossa koira piti saada putken taaimmaisimpaan päähän, mikä oli sinänsä meille helppoa koska pää esittäytyi koiralle loogisena vaihtoehtona jos sen antoi valua liian pitkälle ennen edeltävää hyppyä. Ja sekös meiltä onnistuu, liian pitkälle valuttaminen nimittäin. Käytin taas vastakättä että sain ohi väärästä päästä ja tuuppasin vasurilla putkeen. Ennen puomia olevalle hypylle aavistuksen myöhästynyt takaaleikka ja lopun kolmen esteen kautta maaliin. Linjat tiettyjen esteiden, kuten keppien ja putken sekä kahden viimeisen hypyn, välillä olivat vähän merkillisiä, mutta ei Utua tuntunut haittaavan. Johdettiin B - rataa aivan viime metreille kunnes portugalinvesikoira meni ohi 1,5 sekunnilla, tuloksena siis toinen sija ja SERT.

Utu märisi, vinkui ja ulisi aina kun odoteltiin vuoroamme liian lähellä rataa, mutta se kokosi itsensä kumpaankin suoritukseen todella hyvin. Taaskaan ei jännittänyt tippaakaan jättää sitä lähtöön, se on niin hyvin kuulolla käskyn alla. Tykkään muutenkin tosta sen tavasta tehdä töitä, kuppi ei mene koskaan nurin ja maltti säilyy vaikka toi laji onkin sille ihan mielettömän mieleinen. Nättejä hyppyjä ja hyviä kontakteja, jossei keinua lasketa, jonka tekniikka ei yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi korkealla tasolla häiriöön nähden. Sillä viisiin sitä siis noustiin neljällä startilla kakkosiin, enpä olis uskonut tätä päivää näkeväni.

Ajatuksia koiraharrastuksesta pt. 1

Rupattelin illalla ystävättäreni kanssa, jolla on nuori, kiihkeä paimenkoirauros ja jonka kanssa hän harrastaa harrasteista trendikkäitä, (no, IPO:n jälkeen toiseksi trendikkäintä ;) ) agilitya. Hän kertoi olevansa motivaatiokuopassa, koska tunnistaa koulutusprosessissa tiettyjä ongelmakohtia, mutta pyrkii silti haastamaan itseään kokoajan etenemään. Pitäisi olla jo, pitäisi osata jo. Treenitoverit ympärillä ovat paikassa x, treenitoverien koirat paikassa y ja kasvattaja omine koirineen paikassa z.

Oon monesti miettinyt, esiintyykö tätä samaa ilmiötä muissa harrastuksissa. Sureeko aloitteleva urheilija koskaan, kun ei ole vieläkään, pitkän vuoden parin treenaamisen jälkeen samassa tilanteessa kuin neljä kertaa pidempään samoja asioita harjoitteleva seuratoverinsa. Sureeko alkeita opiskeleva pianisti, kun puolen vuoden tusaamisen jälkeen bravuuri on Sydämeeni Joulun Teen, eikä joku... Chopin (en oikein nyt tiedä mistä puhun, oon soittanut viisi vuotta pianoa ja mun bravuuri on edelleen Sydämeeni Joulun Teen...). Pointti tuli varmaan selväksi, mutta musta tässä harrastuksessa surraan ihan uskomattoman aikaisin asioita joita ei osata.

Johtuuko se siitä, että esimerkiksi agility nyt vaan näyttää niin petollisen helpolta? Toko pelkiltä tempuilta? Melkein putosin penkiltä eräs päivä, kun luin ensimmäistä koiraa harkitsevan henkilön pohtivan, että FIN TVA voisi olla sellainen sopiva tavoite näin alkuun. Rotu ei muistaakseni edes ollut työlinjainen paimen, vaan jokin sellainen pystykorva jonka kanssa en omilla taidoillani haaveilisi paljoa kotiovea pidemmälle. Seriously, mitä. Onko internetissä liikaa tarjolla supertähtien tarinoita? Ihmisiä, jotka muutaman vuoden tusaamisen jälkeen kisasivat SM-tasolla, kun multa ei samassa ajassa onnistu edes pakkovalssi oikeaan kohtaan? Mistä se esimerkki tulee, mistä se paine tulee, ja miksi ihmeessä juuri koirien kanssa hommat käy niin kipeästi tunteisiin heti, kun saadaan jokin käsitys siitä mitä ollaan tekemässä?

Vertailu ja epärealistiset odotukset vievät herkästi motivaatiokuoppaan, josta on vaikea nousta. Olen itse kuluttanut joskus tunteja yöllä selaten YouTubesta videoita kissoista ja hamstereista, jotka menevät paremmin esteeltä toiselle kuin mun paimenkoira. Koirista jotka tekivät kaikkea ärsyttävää, hakivat kaljat jääkaapista ja sensellaista. Masensihan se, minkäs teet.

Tulostavoitteellisuus on toinen motivaatiokuoppaan vievä polku. Treenit olivat tänään hyvät, jes, koira on paras, me sitä ja tätä. Treenit menivät tänään päin persettä, voi vittu, me ei osata mitään, alan virittämään Harlikoita, myyn koirat, jne. Koe meni päin helvettiä, voi vittu, alan virittämään Harlikoita. Koe meni hyvin, jes, paras koira, ihana koira, mun koira on niin taitava etten kestä. Ton koira on luokassa se ja se, mun samanikäinen koira ei ole missään, ton koira on parempi kuin mun, vaikken ole oikeastaan edes yrittänyt. Tai oon ehkä yrittänyt, ehkä mun koira on vaan paska. Tai mä oon paska. Tai toi ei vaan sovi meille. Jokin selitys sille varmasti löytyy, että toi koira on tuolla ja mun koira on tossa sohvalla. Ylipäänsä oman taitotason mittaaminen koe - tai kisamenestyksellä  on helvetin kuluttava tapa mitata omaa onnistumista. Tottakai se on sen mittari, mutta se ei saa olla ainut. 

Mä yritän pitää mielessä, että perimmäinen syy sille miksi mä harjoittelen ja kilpailen kolmessa lajissa omien koirieni kanssa on se, että mulla on liian aktiiviset koirat siihen että kaikki niiden aktivointi voisi perustua liikunnalle. Kokeissa ja kisoissa mä käyn siksi, että kun mä harjoittelen tarpeeksi pitkään, mun koira saavuttaa sellaisen taitotason jolla voin viedä sen sellaiseen tilanteeseen jossa se kykenee ne annetut tehtävät suorittamaan tiettyjen ehtojen rajaamana. Mä myönnän että mä en jaksaisi ajaa kolmen eri pitäjän väliä jopa neljästi viikossa, jos mä en voisi kilpailla, mutta se on se yksi kahdestoistaosa kaikkea. Jos sitäkään.

Mun suurin henkinen haasteeni kaikessa omaan suorittamiseeni liittymisessä on tapa ensin suhtautua pessimistisesti, maalailla epäonnistumista, sitten jollakin ilveellä onnistua ja kirsikkana kakun päällä olla vähän pettynyt siihen, että olisi voinut mennä paremminkin. Oon monasti mennyt päin helvettiä nukutun yön jälkeen tenttiin, jonka aihe on luokkaa vasta-aine - antigeenikompleksin määrän mittaaminen näytteestä optiikkaa hyödyntävällä immunoturbidometrisella menetelmällä, oon temponut paperille jotakin ja sormet ristissä toivonut pääseväni läpi, ja sitten pettynyt kun oon saanutkin kolmosen. Höh, no jos mulla näin hyvä tuuri kävi, niin miksei tullut nelosta? Oon tehnyt paljon työtä sen eteen että se ei siirtyisi mun koiraharrastukseen, etten surisi sekunneista tai pisteistä kiinni olevia sijoituksia tai "matalia" pisteitä, nolla on nolla ja ykkönen on ykkönen, vielä oikeammin että tulos on tulos, kehitettävää löytyy aina, mutta kohtuuton ei saa olla.

You'll come to see that a man learns nothing from winning. The act of losing, however, can elicit great wisdom. Not least of which is, uh... how much more enjoyable it is to win. It's inevitable to lose now and again. The trick is not to make a habit of it. (En olisi ikinä uskonut, että Russell Crowe - elokuva opettaa mulle soveltavia elämänohjeita).

Niin hirveä klisee kuin se onkin, niin tärkeintähän on että on hauskaa.