Sivut

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

TK1 Acting Top Maid

Tänään korkattiinkin sekä ihan uusi koepaikka että tuomari. Lähdettiin yhdeksän aikaan ajelemaan Anne-Marin kanssa Tampereelta Ikaalisiin ja jo aamulenkillä oli niin lämmin, että koepaikalla kyllä hetken mietin että mitähän tästä tulee. Kentän pohja oli varsin uusi ja melko upottavaa pehmeää hiekkaa, joka oli lämmennyt auringossa aamun mittaan. Koe oli hienosti aikataulussa, mutta yksi alokasluokan koira puuttui paikalta kun oltiin aloittelemassa, joten tuomari Ilkka Stén siirsi paikkamakuun varmuuden vuoksi kokeen loppuun. Suits me.

Me tehtiin Utun kanssa kolmantena, vähän löysä oli meininki mutta hyvin jaksoi olosuhteisiin nähden. Seuruista ysit, vähän levisi käännökset mutta mä kävelin aika hyvin (!!!) ja ihan sellaista perushyvää Utun tekemistä. Liikkeestä maahan meni ok-jees, luoksetulo oli vähän hidas ja loppuasento ei ollut ihan viivasuora, liikkeestä seisomiseen päätin käskyn lennosta kun mulle tuli ihan totaalinen black out enkä yhtäkkiä muistanut kumpaa käskyä oon käyttänyt Utun kanssa. Valui vähän, varmaan haistoi että mutsilla on vähän sormi suussa. Hyppyyn otin reilusti etäisyyttä että riitti liito kunnolla irti esteestä, toimi ku junan vessa. Vähän ennakoi liikkurin perusasentokäskyjä, mistä Stén sitten lopuksi huomauttikin. 

Paikkamakuu meni hyvin, vähän Utu alussa pälyili kulmiensa alta mutta keskitin oman katseeni koiran taakse ja tuijottelin vaan lasittunein silmin päässäni sekunteja laskien (tää toimii aina hienosti kun lasken liian hitaasti, niin paikkis tuntuukin lyhyemmältä kuin se onkaan). Pikkiriikkinen chihuahua Utun vasemmalla puolella nousi aivan viime sekunneilla, Utu vilkaisi, mutta korjasi katseen takaisin muhun. Perinteistä luoksepäästävyyttä ei suoritettu, eli sen arvosana määräytyi alkurapsujen perusteella. 

Luoksepäästävyys 10
Hihnassa seuraaminen 9
Hihnatta seuraaminen 9
Liikkeestä maahan 9
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 8
Hyppy 10
Paikkamakuu 10
Kokonaisvaikutelma 10

Kokonaispisteitä tuli 181/200, pisteet riittivät siis sekä kunniapalkintoon että yllättäen myös koko kokeen voittoon. Ja koska kyseessä oli kolmas ALO1, myönnettiin Utulle koulutustunnus TK1. Oli aika kivaa saada vihdoin noita remeleitäkin, Mökö niittasi viime syksynä jo yhden KP:n mutta tuollaista kirjavampaa ruusuketta meillä ei vielä ollutkaan! Nyt on kummallakin neidillä siis mitalit ja alokasluokka virallisesti käytynä.

Tiistaina vielä aksakisoihin, mutta sitten mä pistän ton koiran ihan rehellisesti lomalle ja pidän tauon kaikista loppuviikon treeneistä, jos ne juoksutkin sieltä hiljalleen tulisi. Teen vähän tilannepäivitystä avoimen luokan liikkeistä jahka saan itsekin vähän kierroksia alas, on se vaan hieno koira. 

4 kommenttia:

  1. Aaaa, onnea hienoista pisteistä ja koularista ja koopeestä ja sijoituksesta ja woo kaikesta! :D

    VastaaPoista
  2. Onnea teille! Utu näyttää ihan muumien Nipsulle ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää :---D Tai Surkulle. Se on Nipsun ja Dobby-kotitontun lehtolapsi.

      Kiitos!

      Poista