Hienoja eläimiä

Kun jättää taas näin pitkäksi aikaa päivittämättä, tulee helposti eteen se ongelma, ettei lainkaan enää muista mitä oli tarkoitus edes päivittää! Toisaaltahan se kertoo siitä, ettei sensaatiomaisia juttuja ole päässyt kertymään ainakaan satamäärin. Ollaa vietetty monta tuntia heinäkuusta Sport Dog Parkilla treenaillen niitä juttuja joiden on treeneissä huomattu tuottavan vähän päänvaivaa, esimerkkinä nyt vaikka niistoja, putkikulmia, keppejä ja kontakteja.

Koiralogistiikkayksikkö alkaa olla viimein valmis. Tilasin Lemmikkistoren alesta väliseinällä erotetun tuplahäkin, jonne kävin viime viikolla ostamassa vielä Mustista & Mirristä teddykarvaisen alustan liukuesteillä. Kyllä nyt kelpaa talvellakin lepuuttaa takalistoa autossa, kuva pitää muistaa ottaa jokin päivä.

Heinäkuun helteillä Utusta tosiaan kuoriutui ihan pesunkestävä uiva koira. Neljännellä uintikerralla lähti jo mielissään allekirjoittaneen ja kepon perään järven selälle, piti jo ihan kääntyä itse takaisin ettei se ylitä omaa kestokykyään kun liikuntamuoto on vielä niin vieras.

Perjantaina oltiin treenailemassa Tanjan kanssa Kaupin ja Petsamon rajamaastossa sijaitsevalla isolla hiekkakentällä. Mökölle tuotti heti alkuun hankaluuksia ensinnäkin ottaa makuuasento vierellä, ja jostain syystä pysyäkin siinä. Oikeastaan vasta perjantaina rupesin enemmän ajattelemaan, että täähän tuotti lievää päänvaivaa myös kokeessa, ja joskus aikaisemmin treeneissäkin. Ja yleensä nimenomaan silloin, kun rivissä on monta koiraa ja ilmassa lentää useampi yhtäaikainen käsky. Otin asian tehosyyniin ja tänään käytiin pihalla naksuttelemassa kaikenmoisista maahanmenoista. Jäävä onnistuu hienosti, mun peruuttaessa sujuu sekä seuratessa niin että pysähdyn samalla, mutta joku tossa sivulla makaamisessa tökkii ja koira ponnahtaa melkein samantien perusasentoon. Ei muuta kuin nakillinen pari kertaa viikossa, jospa se siitä alkais suttaantumaan.

Seuruu sen sijaan oli yllättävän hyvää. Selvällä sekunnin tauottamisella, reippaalla askeleella ja pystyllä asennolla paine pysyä perässä kasvaa ja koira seurasi omalla tasollaan jopa todella hyvin. Käännöksetkin sujuivat mainiosti, kun keskityin itse antamaan koiralle aikaa rekisteröidä käännös. Utu teki perusasennon kontaktia Tanjan tepastellessa vieressä, ja vaikka kontakti olikin vähän tikkaavaa alkoi koira selvästi saada juonesta kiinni. Seuruussa ei ollut kuulemma mitään moitittavaa, se on munkin makuun kaunista.

Maanantaina mentiin kentälle talkoilemaan Koiranpäiviä CUPin heinäkuun osakilpailuun, ennen radanrakennusta otin Utun kanssa seuruuta, pienen paikkamakuun, luoksetuloja ja tokohypyn. Koira teki tosi hienosti hommia lelupalkalla, olin ihan yllättynyt kun se oli tavallistakin täpäkämpi. Toimin ratahenkilönä sekä möllien että kisaavien radalla, ja otinpa yhden startin kummassakin kisassa ensin Utun, sitten Mökön kanssa.

Utu kärisi ja hinkui sen muutaman minuuttia mitä odoteltiin vuoroa radalle, mutta fokus kohdistui sitten just sinne minne pitikin kun jätin sen odottamaan lähtölupaa. Mulle tuli tuttu pakokauhu että nyt en ehdi mitään, joten sen sijaan että olisin järjestänyt itseni ehtimään, tyydyin vaan säntäilemään nopeasti paikallani joten en tietenkään sitten ehtinyt yhtään mihinkään. Utu jollain hämmästyttävällä tuurilla kuitenkin poimi ensimmäiset 11 estettä aivan kuten olin ajatellutkin, vaikka radan keskivaiheilla en ehtinyt tekemään juuri muuta kuin huutamaan. Radalla oli 12. esteenä mun oikealla puolellani mutkaputki jonka kauimmaiseen päähän koira oli tarkoitus saada hypyltä, ja lähdinkin kääntämään sinkoilevaa koiraa niin jyrkästi että se imaisi kuitenkin lähempään päähän, vaikka pelkäsin että se ampuu suoraan edessä olevalle muurille. Laitoin koiran uudestaan putkeen, mutta jäin auttamatta tielle jonka takia muurille haku epäonnistui ja päälikappale tippui. Mölleissä ei hylkyjä jaeltu, vaan tulos oli 25. Ihanneaika alittui yli 20 sekunnilla, mitä se olisi ollutkaan jos mulla olisi paketti pysynyt kasassa. 

Kaikenkaikkiaan olen hirveän tyytyväinen koiran hienoon työskentelyyn, vähän tarkemmalla ohjauksella suoritus olisi ollut puhdas mikä on hirveän hyvin noinkin vaikealta radalta kun koira osallistui ensimmäistä kertaa kisanomaiseen tilanteeseen. Mökö oli niinikään tosi hienona, sen vauhti vaan löi mut ällikällä kun se oli ensin kerännyt pari tuntia kierroksia autosta katsellessa. Rengas ohitettiin ensimmäisellä yrittämällä sekä harjoituksen puutteesta että myöhästyneestä ohjauksesta johtuen ja kepeissä sattuneen klikin jälkeen unohdin seuraavan esteen sijoituksen, joten pari vitosta napsahti sekä pari sekuntia yliaikaa tuloksella 11,79. Mutta hei, kakkosluokan tasoinen rata, kontaktit pelasi ja olisivat varmaan pelanneet ilman turhaa varmisteluakin. Ei me kauhean kaukana enää Mökön kanssa olla virallisista kisoista, ensi vuoden alkuun suunnittelin tilaavani lisenssin ja sitten katsellaan vaikka kevätstartteja. Eräs ystävällinen henkilö otti videolle kaikki kilpailutason maksit, tässä Mökön suoritus vielä (hyvä mieli tuli, kun videota tiedustellessani sain kuulla kuvaajan pitäneen ohjaustavastani - itse olisin tykännyt enemmän jossen olisi ollut jälleen kerran aina myöhässä). Mutta tyytyväinen olen kumpaankin agilitykoiraani. 

Sunnuntaina lähdetään Utun kanssa heti aamusta kohti Haapaniemeä ja kasvattitapaamista, en malta odottaa että saan näppeihini tilaamani tiimihupparin ja näyttelypussukan ja pääsen tusinan Utun keskipisteeseen!

Game of Bones

Käytiin eilen iltapäivällä Kaupin rantakallioilla viihtymässä hyvässä kelissä, Svea-ystävä haki vinkuvaa rugbypalloa pienen alkuvirittelyn jälkeen aina vaan kauempaa vedestä. Mä olin alkuviikon sairaslomalla eikä olo tottapuhuen ole vieläkään erityisen kuninkaallinen, mutta uhrauduin kahlaamaan järveen reiteen asti ja sen jälkeen kun Utu oli hetken katsellut rannasta taisteluleikkiä toisen koiran kanssa se kahlasi itsekin kaulaansa myöten järveen tuhisemaan. Muutama uimaisukin tais yhteen vaiheeseen tulla, ja joka kerta järveen mentiin aina vähän syvemmälle. Hauskaa että siitä tulee uiva koira, täytyy heinäkuussa mennä Toijalaan vähän paremmalle rannalle kokeilemaan lisää. Mökö luonnollisesti ujelsi varpaat vedessä rannassa aina kun pallo ei ollut sillä.

Ollaan aksailtu ja tokoiltu tasaiseen tahtiin kummankin koiran kanssa, Mökölle itseasiassa jo valkkasin uuden kokeen joka on nyt lähinnä kiinni juoksuista, toivotaan että ne olisivat vähän aikaisessa tänä kesänä. Vähän kriittisemmällä seuruuttamisella oon saanut lähtötilanteen kontaktin jo ihan riittävän hyväksi, ei sen seuruu edelleenkään ole oppikirjasta mutta kyllä sillä yhden koularin tekee. Utun seuruu sen sijaan alkaa olla jo aika kivannäköistä, varsinkin silloin kun mä muistan itse vetää hartiat taakse ja kävellä reippaasti katse menosuunnassa. Helposti se lähtee vieläkin korkeammassa vireessä irtoamaan etuvasemmalle, mutta ollaan tehty ihan kunnon pätkää tosi hyvällä paikalla ja vahvalla kontaktilla. Voi kun olisi jaksanut Mököä aikanaan opettaa samalla kärsivällisyydellä.

Utua on kyllä niin palkitsevaa treenata, kun sen nostattaminen on hirveän helppoa mutta se ei kuumene yli. Varsinkin agilityssä sen vire on just eikä melkein sitä mitä toivoisin. Sain vihdoinkin aikaiseksi ja hankin heinäkuuksi kausikortin Sport Dog Parkiin, joten ensi viikolla alkaa kontakteihin tutustuminen. Hinkkauslistalle pääsee myös estehakuisuus nimenomaan hypyille, mä en ole vielä oikein hahmottanut vierellä juostessa sitä etäisyyttä jossa mä en ahdista koiraa ulos hypyltä mutten myöskään vedä sitä mukaani. Mököllä alkaa myöskin kontakti - ja keppikuuri, tusaan sille joka esteen niin varmaksi että pystyn talvella starttaamaan sillä ykkösissä. Mulla ei ole ihan hirveä hinku ollut kisakentille agilityn suhteen lähinnä oman kokemattomuuden takia, mutta en kai mä sitä kisaamista opi kuin kisaamalla. Ja meillä on pääsääntöisesti ollut treenatessakin ykkösiä haastavampia ohjauskuvioita porukan korkean tason vuoksi, joten ehkä me pärjätään.

Speakin' of Mökö, mun alkoi käydä sitä yhtenä iltapäivänä niin kovasti sääliksi että hain Veeralta trimmerin lainaan ja otin koiralta melkein koko turkin alas. Kepo tuli koirien kanssa mua bussipysäkille vastaan erään työpäivän päätteeksi, ja kun oltiin päästy takaisin kotiin koira oli ihan hyödytön tuntitolkulla vaikka matkaa ei tullut kahta kilometriäkään. Toki oli hyvin kuuma, mutta hyvin kuumalta tää nyt tuntuu näyttävän kesän mittaan joten karvat pois. Tietenkään en pystynyt vain asiallisesti trimmaamaan koiraa vaan jätin sille ihan käsittämättömän hölmön tupsun hännän päähän ja ohuen harjan selälle, mitä iloa on rotutyyppittömästä koirasta jos sitä ei saa muotoilla mielensä mukaan.. Koiraan tuli het viiskyt pinnaa lisää staminaa ja olo helpotti silmissä, tästä taitaa tulla tapa.

Torstain aksatreenien jälkeen tapasin Taivalkunnantiellä pörröisen kermanvärisen irtokoiran, jonka hetken pähkäilyn jälkeen kiikutin takaisin seuran majalle joka vastaa alueen löytöeläimistä. Löytöeläinvastaavaa odotellessa kokeilin olisiko Utulla vielä puhtia tokohyppyyn. Muutama kerta ollaan etupalkalla ja apparilla hyppyä otettu, mutta koska olin yksin otin koiran vain perusasentoon ja annoin hyppykäskyn ja sinnehän se meni. Naksautus ja koiran palkkaus esteen yli. Muutama toisto, naksuttelua paikalla pysymisestä esteen takana vaikka mä liikun sivusuunnassa ja eteen. Nyt vaan malttia paikalla pysymiseen, esteen ylittäminen ja mua kohti kääntyminen kun tuli niin helposti. Hyppy on kyllä varmaan mun lemppari tokoliike, sen opettaminen on jotenkin vaan niin kivaa.

Utun paikkamakuuseenkin on tullut ihan hirveästi lisää varmuutta ja ennen kaikkea tyyneyttä. Se makaa aktiivisesti, mutta se tähänastinen kysyvä ilme on häipynyt kun se tehtävän funktio on alkanut selkeytymään. Häiriötä tarvittaisiin vieraista koirista useammin, mutta parempi rakentaa liike ensin muutoin varmaksi. Eikä se ole kuitenkaan erityisen kiinnostunut muista koirista paikkamakuussa, jos se nousee niin se lähtee valumaan mun luo. Ensi viikolla otan kosketuskepin kanssa projektiksi istumasta seisomaan nousemisen Tanjan tyyliin, jaksan aina ihailla sitä perusteellisuutta ja suunnitelmallisuutta mitä tämä nainen soveltaa koirankoulutukseen.

Nyt koirat minilomalle porukoiden isolle tontille ja kepon kanssa pieneen reissuun, oikein hyvää viikonloppua toivottelee tasaisesti soiva Hundkarusellen.

Piskibiili 2.0

Mä aloin saada pikkuhiljaa tarpeekseni siitä että mä tusasin jatkuvasti maantietä 1,3-litraisella, kolmiovisella pikkuautolla. Sit mua kyllästytti se että oli vaikea treenata kahta koiraa samalla vuorolla varsinkin aurinkoisella kelillä, kun collie tuli kevythäkistä sekunnissa läpi ja peräluukkuun oli mahdotonta sijoittaa metallihäkkiä. Joten ostin ihastuttavan taivaansinisen 1,8-litraisen Mazda 626 - farmariauton! Ja voi miten onkaan joka kilometri juhlaa, kun neljä vuotta suhisi menemään riisikupilla. Parasta vielä koko hommassa oli että riisikupin osti juurikin toivomanikaltainen taho, vaikka myönnän vääntäneeni pienen itkun kun näin vanhan rakkaan tulitikkuaskin vieraassa tallissa ohi ajellessa. Tämän postauksen kuvituksena siis toimii uusi päivitetty ajoneuvo, koska en pysty viemään edes roskista ilman että vilkaisen uutta purkkiani. 

Epistalkoilu jäi torstaina välistä, eikä täten tiedetty (huomasin tekstiä oikolukiessani puhuessani itsestäni ja koiristani me-muodossa...) perjantain korviketreeneistä joten menin paikkaamaan maanantain treeneihin kun tokokin oli peruttu. Rata oli superahdas ja välimatkat lyhyitä, mutta jos jotain positiivista niin oli aika helppo pysyä Utun perässä. Mökö lukkaili alkuun putkia ihan miten sattui ja kehtasi vielä köpötellä ärsyttävä virne naamallaan hitaaaasti ihan väärälle esteelle vaikka mä huusin paikallani seisoen sen perään, silloin oikeasti tuli kyllä vaan spontaani huutonauru itseltä sen sijaan että olisi mennyt totaalisesti hermo. Sitten kun mä ensin vähän koulutin sitä ja lopuksi kehuin ylenpalttisesti niin se teki ihan hyvällä fiiliksellä hommia, mutta en mä kyllä vieläkään ole kauhean vakuuttunut. Pakko sitä on treeneihin ottaa kun treeneissä menee lenkityksineen monta tuntia työpäivän päälle, mutta otetaan vaikka vähän tottista pk-kentällä sit jossain välissä. 

 

Mahdotonta sanoa onko kyse kemiasta, sattumasta, tuurista vai ihan oikeasti kertyneestä kokemuksesta, mutta mä oon oikeasti nyt onnistunut aikaansaamaan koiran joka tekee juuri sopivassa vireessä lähestulkoon päivään katsomatta mitä tahansa hommia. En ole ottanut Utun kanssa mitään kovin tiukkoja tavoitteita esimerkiksi liikkeiden oppimisen suhteen, mutta yllätyin tänään kun huomasin että leikkipainotteinen, hyvin lyhyt ja satunnainen treeni on tuottanut ihan superhyvän perusasennon. Koira osasi jopa puolen sekunnin viiveellä korjata kun tuli erään kerran liian eteen, mitä en ole koskaan edes pyytänyt sitä tekemään, ottanut vaan alusta helpottamalla. Sen onnistumisprosentti on muutenkin niin hyvä, että aloin pohjustamaan seuruun käännöksiä tekemällä perusasentotreeniä kääntymällä 90 asteen käännöksiä paikallani. Ja voi että miten näppärästi se kävikään, varsinkin kun muistelee miten pitkään ja miten pienestä aloittamalla viime vuonna etsittiin Mökön takajalkoja. Onhan Utun fysiikka muutenkin ihan eri tasolla, ilmeisesti jotkin koirat vaan hallitsevat itsensä treenittäkin paremmin.

Seuruuta oon pyrkinyt tekemään mahdollisiman vähällä imutuksella, koska Utu jää hirveän helposti erilaisiin apuihin kiinni. Lähinnä siis oon palkannut perusasennossa pysymisestä ja sen kontaktista, kontaktista seuruu-käskyn yhteydessä ja sen säilymisestä liikkeellelähdössä. Alkuviikolla pidin itsekseni pienet setit läheisellä parkkipaikalla niin että koirat toimivat toisilleen häiriöinä toisen ollessa kytkettynä lähistölle aina kun toinen suoritti, ja otin riskin ja seuruutin Utua ihan jonkinmoisen pätkän. Paikka on vielä hieman hakusessa sivusuunnassa, mutta otettu paikka pysyy ja kontakti on oikein kiva. Oon onnistunut olemaan johdonmukainen vaatimustason ja palkan paikan suhteen, ja kun jatkan oikean paikan täsmentämistä tulee seuruusta saletisti hyvä in no time. 

Mä jaksan aina ihastella Utussa sitä miten sen suoritus muuttuu teknisen osaamisen myötä. Aina kun mä pyydän jotain minkä se ihan varmasti ymmärtää, se tekee ihan superhienosti ja lujaa, eikä se tee virheitä. Mökön tekninen osaaminen on myöskin vahva, mutta sen työmoraali on sen verran löysä että tekeminenkin on yleensä hieman suurpiirteistä ja ikivanhoista jutuista saa muistutella. Tai sitten mä vaan olen osannut vaatia Utulta asioita aina samalla tavalla, todellinen syy on varmaan jossain näiden juttujen välimaastossa. Oppimisprosessihan noilla on aivan täysin erilainen, Mökön ongelmanratkaisukyky on ollut pienestä asti ihan omaa luokkaansa siinä missä Utu tuijottaa haavi auki ja ajattelee perhosia jos ei heti sytytä. 

Meidän alokasluokan liikkeitä kun miettii, niin ihan jotenkuten kyllä jo menee. Paikkamakuu on varsinkin häiriöttä jo ihan mallillaan, häiriössä ei etäisyyttä voi kasvattaa täyteen mittaaan mutta eipä olla sitä ihan hirveästi vielä treenattukaan, mutta etäisyyttä ja kestoa lukuunottamatta liike on valmis liikkuroitavaksi. Seuruu on työn alla, jäävät on siinä pisteessä että Utu osaa mennä maahan mun peruuttaessa edellä, seisominen on vaiheessa jossa koiralle yhdistetään liikkeestä pysähtymistä ja istumasta seisomaan nousemista liikkeeksi jossa kuuluu seistä paikallaan neljällä jalalla. Mökön liikkeestä seisominen on sen parhaita liikkeitä ja toimii juurikin tällä ajatuksella että käskyn kuullessaan se nousee seisomaan tai vaihtoehtoisesti pysäyttää liikkeen. Luoksetulo on Utun lemppari, ainoastaan eteen istuminen on jäänyt vähemmälle kun halusin vaihteeksi opettaa näin, mikä on collien kanssa vähän haastavaa. Pitäisi hakea Mujusen kirjasta vähän helppiä sen opetteluun ylipäänsä, atm se on siinä tilassa että koira syö hyvällä ruokahalulla palkan vetoketjun kohdalta mun istuessani.

Luoksepäästävyyttä ei olla myöskään juuri treenattu, mä vähän luotan että koiran aikuistuminen hoitaa tän homman, varsinkin kun koira ei väistä vaan on ennemmin liian innokas. Nyt kun siellä kokeessa on oikeasti käynyt niin osaa ajatella näitä juttuja niin eri kantilta kuin aiemmin, me niin mennään Utun kanssa kokeilemaan heti kun on mahdollista.

Eniten vituttaa agility

Brutaali mutta todenmukainen otsikko. Mä olin viime sunnutaina neljä tuntia talkoilemassa meidän seuran pitämissä ykkös - ja kakkosluokan agilitykisoissa, kuskasin remmejä t-paita päässä auringossa ja kattelin paraatipaikalta touhua.  Muutamaa hankalaa kulmaa lukuunottamatta esimerkiksi kakkosten agilityradat näytti ihan kohtuullisilta, sellaisilta joista selvittäisiin treeneissä ilman suurempia suorituspaineita Mökön kanssa ihan hyvin.

Vaan enpä tiedäkään. Selvää on, että tällä hetkellä on ihan liian lämmin tehdä Mökön kanssa yhtään mitään perusliikunnan lisäksi. Se on yhtä täpäkkä kuin kaalilaatikko heti kun on yli kaksikymmentä astetta lämmintä. Se on oikeastaan näyttänyt viimeisen kuukauden keskisormea mulle muutenkin ihan joka lämpötilassa, vissiin mä treenasin sitä stressissä tokokokeisiin niin paljon että kun saatiin se koejännitys purettua niin Mökö nosti kuvitteelliset kätensä pään päälle ja poistui rakennuksesta. Multa meinasi mennä ihan todella torstain treeneissä hermo, kun koira ei jaksanut keskittyä toista estettä pidemmälle. Tehtiin sitten muiden kannustuksesta "jotain kivaa" eli käytännössä juostiin satunnaisiin suuntiin kentällä ja mä annoin sen poimia hyppyjä ja putkia omaan tahtiin yrittäen omalla nopeudella tuoda siihen touhuun edes vähän ripeyttä. Ihan hyvin se sitten jaksoi jonkinmittaisen pätkän, mutta kun mä oon niin kyllästynyt jatkuvasti helpottamaan aikuiselle ja pitkiä hienoja ratoja tehneelle koiralle ihan kaikkea ja jatkuvasti. Joten mä päätin että fuck it, en tee kesäkuussa Mökön kanssa mitään.

Mua kiukuttaa se että mä annan edelleen Mökön vetelyyden käydä mun hermoille. Se teki kuukausi sitten ykkösen ja onhan sen kanssa tehty kaikenlaista muutenkin, mä oon hommannut reippaamman ja paremman itselläni toimivan harrastuskoiran ja kaiken pitäisi periaatteessa olla ihan hyvin, mutta mua harmittaa silti etten mä osaa kaivaa tosta koirasta sitä sen potentiaalia kuin ihan satunnaisesti. Kun mä en vaan tiedä, että miten se löytyy. Ja mua harmittaa se, ei ihan samassa mittakaavassa kuin ennen, mutta joo, se harmittaa. 

Palatakseni otsikkoon, toinen juttu mikä mua harmittaa agilityssä on ihan minä itse. Musta tuntuu, että mä en kehity yhtään. Mä olen ollut nyt vaihteeksi vähän erilaisissa porukoissa, eri ihmiset on vetäneet treenejä, ollaan oltu viikon sisään kolmessa eri ympäristössä tekemässä erilaisia juttuja ja aina musta tuntuu että mä oon ekaa kertaa siellä sohlaamassa. Yksikään mun itsenäinen päätökseni ei tunnu tarpeeksi hyvältä, aina treenin alussa mä menen esittämään oman surkean variaationi joka pilkotaan osiin ja korjataan uusiksi. Ja sitten mä saan sen homman sujumaan, kunnes tulee seuraava rata ja mä oon taas ihan noviisi. Heti kun mä sisäistän yhden uuden jutun, kuten vaikka viimeviikkoisen päällejuoksun, mä unohdan toisen. Ei mun tällä kokemuksella tarvitsisikaan olla valmis menemään kolmosiin, mutta mua harmittaa kun mä en saa tarpeeksi onnistumisia jotka olisivat ihan puhtaasti opitun soveltamista.Tarpeeksi as in motivaation kannalta.

Utu on onneksi awesome. Sen tukalla jaksaa vähän agilityäkin kesäkuumalla, oltiin aamulla Toijalan kentällä Anne-Marin kanssa ja huomenna mennään tokoon ihan kaksistaan, koska Utu on reipas ja me - henkinen. Mä tykkään Utusta aina vaan lisää, se sopii mulle henkisiltä ominaisuuksiltaan ja se yrittää aina parhaansa. Tuli nyt sentään aika negatiivissävytteiseen postiin vähän fiilistä loppuun, mutta toisaalta mä oon aina lukenut ennemmin blogeja joissa on muitakin kuin ulkokultaisia onnistumistarinoita niin olkoot tää nyt yksi niistä.

ERInomainen viikonloppu

Viikonloppuna alko tuntua jo vähän kesältä, oikeastaan vähän liikaakin, mutta oltiin silti tehokkaita ja nikkaroitiin isän kanssa muutama hyppyeste 40 ja 50 sentin säätövaihtoehdoilla porukoiden isoon pihaan. Matskut revittiin ulkovaraston vintiltä, sopivasti löytyi useampi metri vanhaa jalkalistaa ja passelia rimaa. Pensselöin ennen kiekkopeliä kekkulit vesiliukoisilla ylijäämämaaleilla punavalkoisiksi kuin maailmanmestaruustasolla ikään, jehna että tuli näppärät. Valitettavasti mulla ei ollut oikein koko viikonloppuna yhtään koiraa joka olisi kiinnostunut mistään muusta kuin ketarat oikosenaan retkottamisesta, mutta muutamalla koehypyllä tultiin siihen tulokseen että ihan hypyiltä vissiin noittenkin silmään näyttävät. 

Sunnuntaiaamuna lähdin isän farkku-Citroënilla metallihäkillä ja Utulla varustettuna ajelemaan 130 kilometrin päähän Jämsään kaikkien rotujen näyttelyyn. Ottaen huomioon että kumpikin meistä oli asialla ensimmäistä kertaa oli collie paljon paremmin kartalla hommista siinä missä oma esiintyminen oli sitä luokkaa että loput meidän porukasta olisivat varmaan mielellään vaihtaneet omat koiransa vaikka hirvikoiriin kunhan kukaan ei olisi arvannut että ollaan joskus tavattu. No ei, elossa selvittiin ja ihan kivasti vissiin menikin kun norjalainen Mona Selbach arvioi Utun erinomaiseksi seuraavin perusteluin. 

Nearly ten months. Very feminine but still needs time. Good mouth. Underjaw could be sligthly stronger. Nice eye. Sufficient neck. Good topline. Well developed chest and body for age. Sufficient angulations. Well set and carried tail. Moves ok. Good coat and color.

Junnunarttuja kehässä oli viisi ja Utu sijoittui luokkansa neljänneksi siskonsa Iitan ollessa kolmas. Koira käyttäytyi näyttelyalueella tosi äärimmäisen hienosti, seisoskeli leppoisasti luppoajat ilman kummempia hötkyilyjä ja kehässäkin vähän tuomaria vilkaistuaan jatkoi sisarusten tuijottelua kopeloinnista huolimatta. Keli oli hieno, vaikka raviratapohja olikin siinä määrin yön jäljiltä märkä että mun kengät vaihtoivat väriä ja koirista sai toistuvasti pyyhkiä toistensa jättämiä tassunjälkiä mustista kyljistä. Olin jo yhden jälkeen takaisin autoa palauttamassa mikä oli yllättävää mutta tosi jees, kerrankin hommat hoitui ajallaan ja kotiin pääsi samantien. Ei mulle kyllä ihan hirveää nälkä päässyt kehittymään, elokuussa olisi Nokialla karkelot joihin mahdollisesti ilmoitan. 

Oltiin pitkästä aikaa Mökön kanssa tänään Hervannassa ohjatuissa, tehtiin liikkuroituna hihnassa seuruuta, jäävät ja luoksetulo. Koiralla oli taas ruohonleikkurivire kun ehdin jo aiemmin iltapäivällä ottaa sen kanssa aika paljon seuruuta, joka meni muuten varsin hyvin. Seuruu ja jäävät meni vähän laiskasti mutta teknisesti ihan hyvin, ei ollut koutsillakaan oikein sen kummempaa kommentoitavaa. Kyllähän se osaa, paremmalta vaan näyttäisi optimivireessä. Luoksetulossa jäi tököttämään taas kun tehtiin liikkurilla, en tajua mikä siinä on että se ei toimi kisanomaisessa. Varsinkaan kun silloin kun hirvittävä erheeni jossa koiraa ojensin sattui, ei liikkuria käytetty. Tehtiin hyppyä itseksemme odotusajalla ja se meni ihan just silleen kun se nyt yleensä menee, teknisesti pirun hyvin.

On hiton hankalaa harrastaa koiran kanssa joka oppii melkein mitä vaan ihan naurettavan vähästä toistomäärästä, ja varsinkin ne asiat joita ei haluaisi sen oppivan. Tankki oli tyhjä yhden aiemman viiden minuutin seuruutreenin pohjilta, koiralla oli kuuma, se haahuili ja oli muutenkin hyvin ei-nyt-paineistunut mutta epäkiinnostunut. Irtoaminen oli viime viikon aksassa samaa luokkaa kuin tukkaan takertuneella purukumilla, joten oon tullut siihen johtopäätökseen että jo tuollainen reipas 20 astetta on Mökölle yksinkertaisesti liian kuuma tehdä intensiivisesti töitä. Kesäkuussa olisi tarjolla muutama hallikoe tässä nurkilla, vähän arvotuttaa kun toisaalta halli olisi meidän satunnainen aksahalli josta koiralla on hyviä fiiliksiä ja lämpötilakin olisi ainakin sopiva, mutta sitten taas mietityttää että oliskohan se koiran mielestä ihan kummallista mennäkin tokoilemaan kumipohjalle. No ilmo on auki vielä, katsellaan. Toisaalta tekis mieli mennä näyttämään Räsäselle että opittiin viime kerrasta jotain.

Utulla alkaa olla aika hyvä paketti perusteita kasassa, perusasento vaan paranee, seuruu on mukavaa ja paikkamakuukin alkaa hahmottua. Oon ottanut tavaksi käydä kummankin koiran kanssa erikseen iltapäivällä 10 - 15 minuutin lenkin jonka yhteydessä käydään hiekkakentällä ottamassa vähän juttuja. Utulle on lelupalkka se kaikista paras, sillä se jaksaa hienosti ja sitä se tavoittelee namustimia hanakammin. Joo, eiköhän siitäkin vielä hyvä tuu.

32,43

Rakas kenkälusikkani Utu, Utan, Utanförs Pörri Rönttönen saavutti naiseuden korkeassa 9,5 kuukauden iässä ja aloitti viime viikonloppuna ensimmäisen juoksunsa. Totuttuani siihen että verta ja eritteitä saa olla pyyhkimässä katosta asti yllätyin positiivisesti siitä miten siistinä lapsi osaa itsensä pitää. Hienosti sukkapuikko ajoitti, nyt sitten ollaan tiukasti erillään velipojista viikonlopun näyttelyssä ja tämänpäiväiset agilityepiksetkin jäivät väliin, putkiluokassa olis ollut ihan just Utun mentävä rako.

Mökö starttasi maksimöllinä radalla josta puuttui kepit, rengas ja keinu. Alunperin mun piti ottaa vain yksi startti, mutta mulla meni pasmat sekaisin kun koira ihan  todella hyppäsi täysikokoisen maksimuurin heti alkuun ja unohtuessani kehumaan vuolaasti jäi puomin käsky myöhäiseksi ja koira imi puomin alla odottaneeseen putkeen. Toinen moka ensimmäisellä kierroksella sattui kuudennen esteen takaakierrolla jolla en kutsunut koiraa tarpeeksi jämäkästi esteen yli joten Mökö veti pitkäksi, kiersi ja hyppäsi lopulta väärältä puolelta. 

Luonnollisesti sisuunnuin joten uusittiin toiselle kierrokselle ja tehtiin varmaan meidän tähänastisen uran hienoin ja nopein nolla noin pitkällä radalla, Mökö meni ihan sairaan lujaa ja tarkasti, mä sain blokattua putken heti alkuun ja takaakierrollakin sain parannettua omia asemiani. Jouduin tekemään putkelle takaaleikkauksen mikä on meillä vähän nihkeää, kun en paineessa uskaltanut lähteä persjättöön. Kontaktit löytyi hienosti sekä puomilla että A-esteellä, pituus on ollut alusta asti Mököllä ihan hirveän hyvä. En tiedä mitkä planeetat nyt olivat taas ja miten kun koira toimi noin hiton hyvin just tänään vaikka odotutin sitä aika kauan radan laidalla, ainakin mä muistin tänään kannustaa ja kehua ihan eri tavalla kuin viimeksi epiksissä. Alla vielä päivän rata, lopusta puuttuu kaksi linjan suuntaista hyppyä kun rataohjelman demoversio alkoi kiukutella.

Kaivoin viikonloppuna teleskooppikosketuskeppinaksuttimeni naftaliinista ja lähdin ottamaan Utulla muutaman minuutin sarjoja. Mulla on ollut vähän vaikeuksia selvittää Utulle koulutettaessa tiettyjä syy - seuraussuhteita, ja koska se jää kaikkeen houkutteluun ja imutukseen niin herkästi kiinni päätin kokeilla perusasennon ja seuruun täsmällisyyteen kosketuskeppiä. Muutaman koulutuskerran jälkeen pystyin jo karsimaan varteen kohdistuneet kosketukset ja tänään siirryttiin ulos häiriöön, nyt otetaan parin viikon ajan joka päivä useampi muutaman minuutin sarja ja katsotaan mihin suuntaan alkaa muovautumaan. Tehtiin myös lyhyitä paikkamakuita ja harjoiteltiin välistävetoja ja takaakiertoa puiston puilla, huomaa että kesä on täällä... 

Viime viikolla käytiin Tanjan opissa parantamassa Mökön seuruun ja varsinkin liikkeellelähdön kontaktia perusasennon kontaktin kautta, lähdettiin rakentamaan ihmishäiriön kestävää mahdollisimman pitkää katsekontaktia paikalla pysyen ja tästä palkaten. Kotona liitin mukaan seuraamisen käskysanan jonka jälkeen palkkasin kontaktin pysymisestä, tästä edettiin jalkojen nostelun kautta lopulta askeleen ottoon. Sallin koiran laskea kontaktin niin kauan että ihan yhdellä kerralla tää ei tule korjaantumaan, mutta parempaan päin mennään. Mä kun asetin itselleni vaatimuksen että seuraavaan tokokokeeseen ei mennä ennen kuin liikkeellelähdön kontakti on varma. 

Tehtiin tänään Utun kanssa kahdestaan leppoisa hengailulenkki Sorsapuistoon, toi collie on niin mainio kaveri kun se hihnatta jolkottelee vasemmalla puolella ja jättää kaikki sillekuulumattomat hommat sikseen yhdestä vihjeestä. Sunnuntaina kutsuu Jämsä jota ennen Jenna pitää meille vielä pienen briiffin tapahtuman kulusta ja sit kai vaan toivotaan että koira seisoo ja jossei seiso niin sitten nostetaan pyllystä.

Tekstin kuvat huhtikuun lajiesittelypäivältä, kuvaajana mainio koirahierojamme Päivi Loimusalo

Lucky Number 2

Tässä harrastuksessa on varsinkin mulla ajoittain sellaisia hetkiä että se tuntuu ottavan niin paljon enemmän kuin se antaa. Eikä kyse ole oikeastaan edes rahasta tai aina ajastakaan, vaan henkisestä pääomasta. Ensimmäisen kisadebyyttini tein kohta vuosi sitten Koirakoutsin ulkokentällä kun avattiin rally-tokon alokasluokka, ja vaikka mä en enää oikeastaan edes muista miltä se silloin tuntui, oon mä varma että mua oksetti silloinkin. 

No, nyt mua oksetti kuukauden. Itse ilmoittamista ei onneksi ollut aikaa pohtia, kotiseura järjesti tutulla kentällä kohtuuhintaisen kokeen johon varmasti olisi tilaa, treenikaveri ilmoitti aiemmin lajiin perehtymättömänä oman koiransa joka tarvitsi positiivista kisakokemusta ennen käyttäytymiskoetta ja mä ajattelin että nyt saa sitten puolentoista vuoden ei-kun-joo-kun-jahkailu loppua. Mehän mennään tokokokeeseen, perkele. 

Liikkeet tuolla koiralla on olleet kisakunnossa ikuisuuden, joten kuukausi opeteltiin käsittelemään virettä ja etsittiin sitä vieläkin parempaa tapaa palkata ja pitkäkestoisen suorituksen rakentamista. Millä saa koiran suorittamaan kuusi perättäistä liikettä niin että vire ei kättelyssä ammu läpi katosta, mutta kestää kuitenkin kohtuullisena kokeen loppuun? Mikä se juttu on Mökölle? Koiran moottori on kuitenkin samaa kokoluokkaa kuin mun 1,3 litraisessa Nissan Micrassa, se on täysin opportunisti eikä erityisesti tähtää toiminnallaan miellyttämään mua. Lelupalkka ei kokeenomaisessa suorituksessa tule kysymykseen, edes agilityssä palkatessa saaliskaan ei aiheutta koirassa mitään muuta reaktiota kuin "Joo, tonne se meni, how about no". Ruoalla se oli rakennettava - eikä koira ole edes erityisen ahne. Jep, tän koiran kanssa mä haluan ehdottomasti harrastaa tavoitteellisesti kolmea eri lajia. Kieltämättä suurimman osan ajasta mulla on sellainen olo että heti kun mä saan tän BH-tottiksen kuntoon niin meen itte neulan silmästä voltilla. 

Tuomarina tänään toimi Riitta Räsänen, aloitettiin luoksepäästävyydellä jota ennen tuomari totesi että hän ei ota teitä tuonne seisomaan ja jännittämään kun koirat yrittävät tehdä paikkamakuuta joten paikkamakuu olisi tänään viimeisenä. Meidän vuoro oli toisena vähän kuten mä olin toivonutkin, kehään ei tarvitsisi mennä ensimmäisenä mutta siellä ei ainakaan tarvitsisi olla viimeisenä. Ja tänään meillä meni näin.

Luoksepäästävyys 10 - Koiran mikrosiru skannattiin ensimmäisen kokeen kunniaksi heti aamulla ennen koetta ja tuomari kävi rapsuttelemassa Mököä juoksujen tarkistuksen yhteydessä, joten kun istuttiin rivissä tehokkaina koira keskittyi katselemaan mua eikä oikeastaan reagoinut tuomariin mitenkään. 

Seuraaminen kytkettynä 7½ - Mä sain aika paljon läksytystä siitä etten antanut koiralle tarpeeksi aikaa reagoida mun pysähtymiseen. Liinakin oli turhan lyhyellä ja siihen kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota. Käännökset olivat mun mielestäni aika löysiä, mutta niitä ei kommentoitu. Paikka seilasi vähän. Seuraaminen on ollut aina se meidän heikoin liike koska Mökö paineistuu siinä herkästi, ja kun muutenkin pelotti pirusti niin ei ainakaan parantanut. Arvio oli mun mielestäni ehdottoman realistinen ja vähän laskeskelinkin että tuon verran meidän pitää seuruusta ottaa. 

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8½ - Koira irtosi vähän sivusuunnassa lähdössä, mutta paransi kuitenkin ennen liikkurin ohjetta. Meni maahan kuulemma oikein hyvällä tekniikalla, mutta hitaasti. Mä olin tyytyväinen, Mökön työskentely ei ole täpäkkää eikä mulla ole aikomustakaan sitä sellaiseksi hioa.

Luoksetulo 8 - Koira empi ensimmäisen kutsun jälkeen kuten pelkäsin, joten kutsui turhan nopeasti uudestaan sillä koira lähti tulemaan samalla hetkellä kun avasin suuni. Muuten ihan oppikirjasta, suoraan ja ripeästi sivulle. Tuomari ehdotti että jatkossa käyttäisin sekä koiran nimeä että luoksetulokäskyä, ilman "pilkkua tai pistettä" se kun ei mene kaksoiskäskystä. Tää ehdottomasti korvan taakse, täysi kymppi olisi ollut muuten.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 - Tää on aina ollut meillä hirveän vahva ja hyvä liike, ja ihan tuttuun tyyliin meni. Jotain perusteluita pistevähennykselle tuli, mutta mä en kuollaksenikaan enää muista mitä. 

Seuraaminen taluttimetta 7½ - Seurasi mun mielestä hieman paremmin ja mä jopa ensimmäisellä pysäytyksellä skarppasin ja tarjosin koiralle mahdollisuuden istua hyvään perusasentoon, mutta liikkeen lopussa täpäytin jalat yhteen ja koira istui turhan eteen. Ja taas läksytystä, ansaittua sellaista. 

Estehyppy 9½ - Olisi ollut täydellinen jos koira ei olisi esteen ylitettyään syventynyt hetkeksi nuuskimaan maata, ei siinä. 

Paikkamakuu 9½ - Meni vierellä maahan hitaasti ja hieman empien. Makasi hienosti ja rauhallisesti hyvässä asennossa vaihtamatta lonkalle. Vilkuili vähän parkkipaikalla liikkunutta autoa.

Kokonaisvaikutus 8 - Saman arvosanan antaisin itse meille koirakkona. Koira tekee suhteellisen matalassa vireessä, mutta kaikki liikkeet suoritetaan varmasti. Ei arvokisatasoa, muttei missään tapauksessa huonoa.

Yhteispistemääräksi haalittiin 169,5/200 ja tulokseksi siis ALO1. Ynnäilin ennen paikkamakuuta ja kokonaisvaikutuksen julistamista että saldo oli sillä hetkellä 130 paremmalla puolella ja laskeskelin että jos seiska saadaan kummastakin niin tehdään ykkönen, ja tehtiinkin sitten vielä vähän paremmin. Koira jaksoi varsin hyvin koko kokeen, olin itseasiassa vähän yllättynyt että viimeinen seuruu tuntui aiempaa paremmalta vaikka alla oli niin monta liikettä. Ja miten se kesto taattiin? Ruokkimalla koiraa kulunut viikko ensin hyvin kevyesti ja lopulta paastottamalla, ja jättämällä liioitellun suureleisesti autoon kupillinen kissanruokaa ja nappulaa. Mökö kun ei elefanttien tapaan unohda. 

Ykköstulos oli positiivinen yllätys, mä kun olin muutama kuukausi sitten vielä ihan varma ettei tokossa kisaaminen tule pitkään aikaan jos laisinkaan ajankohtaiseksi. Seuran treeniporukoita on kyllä jälleen kiittäminen, mun koiraharrastus olisi kyllä ihan eri tolalla jos ei olisi noin hyvää tukiryhmää. Nyt Mökö siirtyy ainakin kuukauden mittaiselle tauolle jonka aikana ei tehdä tottistakaan, Utu saa treenata seuruuta ja eteen tuloa valvonnan alla. Kesällä tehdään TK1!