I like big mutts and I cannot lie

Oon toisinaan saanut kanssaihmisiltäni palautetta siitä että mun stabiilius on samaa luokkaa kuin tuuliviirillä tornadoalueella, ja taas se osoitettiin. Olikohan edellinen merkintä vai tätä kenties yhden aikaisempi jossa sanoin että me mennään avoimeen jouluna viimeistään sit. Joo-o, meni pari päivää kunnes kävin huvikseni liiton sivuilla toteamassa että Lielahden kisojen (6.10) lisäksi Nokialla pidetään 7.10 sunnuntaina toiset kisat joissa on kaikki luokat ja vielä kahdessa lähdössä joten luonnollisesti muhun iski paniikki jonka aikana menetin kykyni toimia rationaalisesti ja ilmoitin koiran kumpaankin lähtöön sunnuntaille.

Oli tälle sentään toinenkin syy. Viikonloppu vietettiin vielä tuttuun tapaan lahnaillessa, mutta maanantaina kun oltiin Jennan, Svean ja Taigan kanssa metsälenkillä en voinut olla huomaamatta että jopas Mökö on tänään epätavallisen reipas, joten hyödynsin uuden yllättävän innon ja Jennalta saadut Frolicit ja vedettiin pieni treeni maanantai-illan ratoksi kotikentällä. Ja tiistaina päivällä, ja illalla, tänään aamulla ja äsken taas. Ja tiettekö mitä, koira toimii niin hyvin ettei ole toiminut pitkään aikaan. Ollaan tehty ihan valtavan iso läpimurto tuossa takapään käytössä mun huomaamattani, koska yllättäen tilanne onkin mennyt siihen että meillä ei olekaan enää huonoja kylttejä, how about that! Meidän 360 astetta vasemmalle on jopa parempi niin että mä poljen paikallani sen sijaan että yrittäisin kiertää itse koiraa mahdollisimman tiiviisti, Mökö oikeasti peruuttaa mun vieressäni täyden ympyrän. Koira, joka ei reilu kuukausi sitten osannut korjata edes perusasentoa.

Meidän kahdenkeskinen suhde on jotenkin muuttunut viime kuukausina lämpimämmäksi. Voi olla että valeraskauden tuoma hellyydenkaipuu vaikuttaa asiaan, mutta meillä on ollut ihan kauhean kivaa viimeaikoina. Vaikka mua on stressannut viime aikoina kouluhommat ihan hirveästi niin se on ei ole jostain syystä välittynyt näihin viime päivien treenaamisiin yhtään, vaan oon ollut melkein tavallista iloisempi ja kannustavampi. Enikeis, tulosta on alkanut taas syntyä ja nyt kauhulla odotellaan että onko tää uusi tilanne pysyvä, tai pysyisikö se vaikka noihin kisoihin asti.

Ei olla tehty koiran kanssa pariin viikkoon mitään muuta kuin ulkoiltu erilaisissa maastoissa ja se on ollut ihan parasta. Näin syksyisin mut valtaa muutenkin sellainen olo että haluaisin vain istua sohvalla ja katsella tietokoneelta amerikkalaisia sarjoja, eli jotain hyötyä piskin lahnailustakin on ollut. Eilen käytiin kuitenkin Hakametsässä kehissä esittelemässä Mökön parempaa puolta mun kaupungissa vierailleelle äidilleni ja mukavasti pokattiinkin sieltä sitten loppujen lopuksi BIS3 sijoitus isosta kehästä. Pakko oikein näyttää, mitä superhienoa saatiin palkinnoksi.

 

Koiran ensiapulaukku, josta paljastui sidetarpeiden ja desinfiointiaineiden lisäksi mm. punkkipihdit, sakset, hunajavoide, digitaalinen kuumemittari (jota mulla ei ole edes itselleni) ja kylmähaude. Tää oli musta tosi hieno ja käytännöllinen, toivotaan vaan ettei käyttöä tulisi ihan hirveästi ainakaan sidetarpeille.  

Laitoin treeniryhmän etsimisen toistaiseksi jäihin ja ilmoitin meidät agilityn jatkokurssille jonne oli sopivasti vielä yksi paikka auki. Jatketaan siis Sport Dog Parkissa lokakuun lopulla tutun ohjaajan johdolla ainakin muutaman tutun kurssikaverin kanssa, sinne on aina kiva palata. Nyt pitäisi saada aikaiseksi ja järjestää jonkinnäköistä rallytreeniä  odotellessa, harmi vaan että alkaa olla hieman liian kosteaa ainakin noille mun patenteille. Ollaan tultu omatoimisissa treeneissä nyt siihen pisteeseen, että on aika kirjoitella taas hieman ylös sitä missä mennään kylttien kanssa. 

Avoin luokka tuo jo tuttuihin alokasluokan kyltteihin 14 uutta tehtävää, joista ihan muutama vaan on enää niin heikoissa kantimissa ettei ihan vielä kannata mennä areenalle (ja sitä kisamaista treeniäkään kun ei ole hetkeen ollut). Houkutusta tehtiinkin jo alkeiskurssilla ja ilman hihnaakin, tokihan tätä voisi treenata mutta koira kyllä jättää pienellä kurkunselvitelyllä ylimääräiset esineet rauhaan, agility puolestaan on hoitanut rally-hypyn kuntoon. Istu, käännös oikeaan istu on peruskauraa ja istu, käännös vasempaan, istu ja ollut meillä työn alla nyt viimeisen kuukauden ja se on oikeastaan jo aika hyvä, koira saisi vaan nostaa takapäätään ihan reilusti eikä luikerrella maan tasalla. Pienellä pakotteella tää on tosi hyvä, mutta tokihan se häivytetään.

Käännös oikeaan ohjaajan askeleen kanssa meni ihan ensimmäisellä kerralla jo aika lailla kuten pitikin, ei epäselvyyksiä. Oikea täyskäännös istumisen kanssa on helppo, mutta vasemman kanssa pelkään että koira tulee herkästi kääntymisen jälkeen takaisin perusasentoon. Varsinkin, kun erikseen on olemassa kyltti, joka sen perusasennon taas vaatii. Vastaavan kyltin oikealle kääntyvä versio ei taaskaan tuota ongelmia. Kyltit 49 - 53 hallitaan, koira tule eteen ilman apuaskelta keskimäärin yhtä hyvin niin vauhdista kuin perusasennon kautta. Vinoonhan tuo usein jää, mutta ainakaan alokasluokassa ei saatu kertaakaan siitä sanktiota. Perusasennosta seisomisen opetin hillityllä käsiavulla jo kesällä, ja vaikka toivoisin että koira nousisi seisomaan pelkkien takajalkojensa avulla on seisominen kuitenkin siisti ja koira ottaa yhden hyvin lyhyen askeleen kummallakin etutassulla. Tarpeeksi hyvä meille siis. 

Alokasluokan kyltithän nyt vaikeutuvat sitten sen verran että tosiaan ainoassakaan eteen tulevassa kyltissä ei enää apuaskel ole sallittu, mutta ollaan treenattu tätä siinä määrin että alkaa jo melkein riittää. 270 ja 360 vasemmalle vaatisivat hieman tiukempaa ja tasaisempaa kääntymistä jo tässä vaiheessa, mutta takapääharjoitukset ovat selvästi auttaneet pahimpaan irtoiluun. Kehumisen astetta tulisi myös jo pikkuhiljaa pienentää mutta toisaalta mä olen aina ollut sellainen ohjaaja joka sanoo kerran että menipäs hienosti ja se siitä. Aika luottavaisin mielin olen sen suhteen että tulos jo saataisiin kun vaan mentäisiin, mutta ennemmin viimeisen päälle koska puolihuolimaton hiominen kostautuu viimeistään voittajassa (joka on meillä tällä hetkellä tavoitteena).

Mun olisi tehnyt mieleni steriloida koira jo nyt alkutalvesta, mutta sekä rahatilanne että vuoden loppuun jatkuva agility aiheuttavat omat haasteensa. Marraskuu taitaisi olla juoksujen puolesta ihanteellisinta aikaa, mutta tänä vuonna se ei onnistu ja keväällä en mielelläni koiraa kesää vasten leikkuuttaisi. Katsotaan nyt taas että mikä on koiran fiilis vaikka kuukauden päästä, vastahan se alkaa olla kaksi kuukautta juoksujen alkamisesta.

I ♥ your blog!

Jannika Pääosassa Jedi - blogista lähestyi meitä blogitunnustuksella, kiitos kunniasta ja right back at ya!

 

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.

 

Jaan kunnian eteenpäin tällä kertaa vain Svealle & Taigalle, sovitaan että ootte viiden bloggaajan arvoisia!

Varusteet on mun... varusteet

Joo, en keksinyt mitään hauskaa vaatteet on mun aatteet - kaskua joten varusteet!!1 Käytiin viime viikolla Jennan kanssa Mustissa & Mirrissä ihailemassa uusia Hurttia, mulla tarkoituksena ottaa mukaan uusi käteen integroitava talutin mutta surustuin kun niitä ei liikkeessä vielä ollut. Sen sijaan ilahdutin itseäni limenvihreällä Rukan pistolukkopannalla ja paljon kehuja saaneella Dogsportin metrisellä gripillä joka pääsee meillä mukaan tokoon ja agilityyn. Tosi näppärä liinatyyppinen hihna joka muuten pysyy kädessä (ja mätsää värinsä puolesta mun treeniliiviin...). Otin gripin varta vasten tänään lenkille mukaan että saan siitä kuvan nätissä ympäristössä tsih.

 

Toko meni eilen oikeastaan jo aika kivasti, panostin kauheasti siihen että kokoajan oli kivaa ja harjoitukset olivat tarpeeksi simppeleitä ja koira sai onnistumisen fiiliksiä. Ensimmäisenä otettiin porukassa luoksepäästävyys ja paikkamakuu, kummatkin sujuivat ihan tuttuun tyyliin. Paikkiksessahan meillä on tuo lonkalle meno vakio ja vähän tuli ympärillä nousevia koiria pälyiltyä, mutta ihan alokasluokan tasolla ollaan. Itseksemme treenailtiin ruutuvuoroa odotellessamme jäävää seisomista ja se on kyllä kanssa ihan pisteiden arvoinen kunhan muistan seuruuttaa jatkuvasti eri matkoja ettei ennakointi nosta päätään. Jäävää maahanmenoa ei tänään otettu, mutta plats-käskyä ja maahanmenon vauhtia paranneltiin  nakkeja viskomalla. Hiomista vaatii myös mun 90-asteen käännökset, ne askelkuviot ei vaan mitenkään jää mulle lihasmuistiin vaikka tiedostan täysin miten paljon ne parantavat koiran seuruuta käännöksissä. Toisaalta on hyvä että keskityn käännöksissä itseeni ja annan koiran seurata omalla painollaan sen sijaan että kokoajan kyttäisin sen suoritusta. 

Tilasin viime viikolla meille C-tason agilitylisenssin ja nyt käynnissä on treenipaikan metsästys ihan ympärivuotista treenausta ajatellen. Ortopedihan tosiaan tiputti hieman koiran aluksi puhtaat paperit saaneita lonkkia, mutta agility ja muu raskas liikunta on edelleen ok mikäli koira hyppää mielellään eikä oireile muutenkaan. Ollaan kummatkin sytytty siihen lajiin niin täysillä että sitten kun meillä on tottelevaisuuspuolella tavoitteet kasassa niin jatketaan vain agilityn parissa mikäli se suinkaan on mahdollista. 

Rally-tokosta puheen ollen sain aikaiseksi alkaa pikkuhiljaa sheippaamaan takapään käyttöä ja vaikka se on vieläkin kankeaa niin perusasennon hyppykorjaus on jo lähes karsittu pois ja koiralla alkaa olla haju vierellä peruuttamisesta. Koulun kanssa on kyllä sen verran ohjelmaa seuraavaksi kuukaudeksi että lokakuun kisoihin en vielä taida uskaltaa ilmoittaa, mutta joulukuussa sitten viimeistään jos marraskuun lähtöön ei mahduta. Eipä tässä kai oo kiire valmiissa maailmassa.

Kiitos Hakametsä...

...sinun ansiostasi meillä on maailman vahvin "seiso!!!".

What a bitch

Meillä ollaan oltu hieman hormonaalisia viimeaikoina. Itse en tietenkään myönnä mitään, mutta näyttää siltä että koiralla on nyt kolmansien juoksujensa jälkeen ensimmäistä kertaa jonkinasteinen valeraskaus. Sukat pysyy laatikossa ja vinkulelut on edelleen hengettömiä, luojan kiitos, mutta koira on oppinut morfaamaan nanosekunnissa lahnaksi. Ja närppii taas ruokaansa. Ja änkee aamulla mun viereeni lusikkaan, mikä on vähän kiusallista. Pliis, eikö tän pitänyt jäädä meidän kohdalta väliin?

Tästä - ja monesta muusta seikasta johtuen maanantaiset treenit olivat katastrofi. Mentiin ensimmäistä kertaa vuoteen ohjattuihin tokotreeneihin joissa mut palautettiin takaisin maan pinnalle ilmoittamalla että olen kävellyt puolitoista vuotta väärin, käännöksistä puhumattakaan. Kun olin aikani sahannut 90 asteen käännöksiä yksin sain luvan ottaa koiran mukaan - huomatakseni ettei se tehnyt elettäkään lähteäkseen mun mukaani. Luoksepäästävyydessä se perkele nousi hössöttämään (mikä olikin sitten päivän ainut edes etäisesti innostumista muistuttava tekele) ja paikkamakuussa meni niin vinoon ettei ole ikinä mennyt. Meillä kaikilla on tokoryhmässä se joku joka aina sanoo että ei se oo koskaan noin huonosti joten päätin etten se ole tänään minä ja pidin pääni kiinni, nielin ja hymyilin.

Agilityssä se oli tänään kuitenkin ihan tulessa ja tarjosi siihen malliin kontaktia että melkein itketti, mutta toisaalta irtosi ihan uudella vauhdilla ja itsenäisyydellä kuin koskaan ennen. Se meni jopa pussiin ennen kuin ehdin toiseen päähän kannattelemaan reunusta ja puomilla se juoksi niin etten mä ehtinyt sanoa kuin HYVÄJEE.

Siitä huolimatta että joissain asioissa onnistutaan kerrasta ja jossain ei todennäköisesti koskaan, mun pitäisi oppia hyväksymään se ja lakata vaatimasta ennenkaikka itseltäni niin paljon. Ja lakata peilaamasta itseäni muihin. Tosiasia kuitenkin on että vaikka me mentäisiin ensimmäiseen alokasluokan tokokokeeseen vasta kahden vuoden päästä se on ihan okei. Tai vaikka ei mentäisi ollenkaan. Mulla on tietynlainen koira jolta puuttuu jotain räjähtävän kisauran kannalta oleellista, mutta sitten toisaalta mulla on koira josta monet olisivat ihan hirveän onnellisia. Fiksu, rauhallinen koira jonka kanssa arki on sujuvaa ja helppoa. Kaunis, sopeutuva ja toistaiseksi terve koira. Tiedän että jonain päivänä se ei tule riittämään mulle, mutta nyt se saa riittää ja harrastuksen pitää olla kivaa eikä aina tarvitse olla tavoitteita.

Jonain päivänä mä hankin sen toisen koiran jonka kanssa mulla on alusta asti paremmat resurssit ja enemmän tietoa, ja jos sekään ei aina suju niin sitä sattuu - paremmissakin piireissä.

Parasta A-luokkaa

Tänään oli se päivä jota ehdittiin jännittää aika pitkään, eli treenikaveri Jennan ja Svean BH-koe Nokialla sekä Mökön rakennekuvaus. Turhaanpa jännitettiin sitten kumpaakin, eipä nimittäin olisi voinut paljon paremmin mennä.

Lääkäri suoritti pienimuotoisen terveystarkastuksen ennen rauhoitusta. Silmät, korvat ja suu hyvässä kunnossa, sydänäänet normaalit ja imusolmukkeet jees. Paljon kehuja saatiin hienosta rauhallisesta luonteesta ja kiiltävästä turkista, itsekin taas yllätyin sitä miten toi koira pystyy oma-aloitteisesti nousemaan tutkimuspöydälle ja olemaan siinä pitelemättä koko tutkimuksen ajan. Heittipä vielä maihin kun lääkäri lähti hakemaan anestesiavälineitä vaikka mä olin toisella puolella huonetta.

Kuvat olivat sitten puhtaat mikä oli todella positiivinen yllätys. Toisesta lonkasta lääkäri sanoi että saattaa ortopedin mielestä taipua B:n puolelle mutta hänen puolestaan molemmat ovat priimaa. Ortopedi soittelee kuulemma vielä tämän viikon puolella, mutta eiköhän tässä voi aika hyvillä mielin tuulettaa ja ruveta opettelemaan kontakteja ja nauttia agilitystä.

Vein krapulaisen koiran kotiin toipumaan mun kämppiksen kanssa ja lähdin viideksi tunniksi Nokialle. Tottisosuuden seuraaminen oli tosi mielenkiintoista ja avartavaa ja meidän ranskalainen teki niin hienosti ettei paljon kukaan sit paremmin tehnytkään. Kaupunkiosuus suoritettiin Nokian Citymarketin parkkipaikalla ja helpostihan sekin kaupunkikoiralta sujui ja nyt on Slyan Crispina "Svea" sitten BH ja keväällä katsotaan josko Mökö tulisi perässä.

Katsastettiin eilen rallyn avoimen luokan kylttejä ensimmäistä kertaa koiran kanssa ja aika paljonhan siellä on duunia tehtävänä, nyt on viimeistään tosissaan alettava työstämään takapään käyttöä ja käännöksiä. Lokakuussa ajattelin mennä AVOn korkkaamaan eli vajaat pari kuukautta olisi nyt aikaa intensiiviselle treenille. Maanantaina jatketaan pitkästä aikaa ohjatussa tokoryhmässä HerHaun riveissä ja pistinpä vielä jäsenhakemuksen TamSKille agilityryhmiä silmällä pitäen, katsotaan nyt ensin alokaskurssi ja mietitään sitten sitä lisenssiä. Pitäis ehkä käydä tosin koulussakin jossain välissä...