WALATin kisat

Eilen korkattiin uusi kisapaikka ja käytiin Valkeakosken Korkeakankaalla kilpailemassa. Sää ei nyt varsinaisesti suosinut jos ei huonokaan ollut, ajoittaista pientä veden tihutusta mutta muutoin tyyntä. Kylmä meinasi tulla odotteluissa, mutta onneksi mulla oli mukana kuusikiloinen belgimuhvi jonka hain välillä syliin upottaakseni sormet sen tukkaan. Tuomarina oli Viitasen Anne jonka radat eivät ennakko-oletuksista poiketen olleet tänään mitenkään erityisen haastavia, vaikka kyllähän niille sitten taas kaikenlaista mahtui...

Utu oli jälleen täydellisen epälooginen ja käyttäytyi kisapaikalla rauhallisesti ja fokusoituneesti, vaikka lämppälenkki oli sen päivän ensimmäinen oikea liikunta ja perjantaikin jäi pissalenkittelyksi. Radoilla se tuli paikoin taas liiankin hyvin ohjauksiin mutta irtosi kuitenkin hienosti ja kontaktit olivat hyvät, haukkua rohjottaakaan ei tainnut kertaakaan. Ota tuosta nyt sitten selvää.

B-agilityrata oli aika mainio. Vähän jännitti mennä vastaanottamaan kakkosen taakse kun ei olla tehty sitä treeneissä miesmuistiin, mutta Utu tiesi heti mitä mulla on mielessä. Ysillä oli perinteinen vaikea paikka ja meni pitkäksi kun en uskaltanut ottaa liialti näppiin ettei estettä hypätä väärään suuntaan, niin en ottanut näppiin sitten ollenkaan... Tyypillistä. Putkihässäkässä oli alusta asti selvää etten ehdi putkien väliin näyttämään jälkimmäistä, joten varmistelin vaikeaa kulmaa sitten vähän liiankin kanssa ja myöhästyin kepeille aikomastani valssista ja sähläykseksi meni. Sain kuitenkin koiran jatkamaan hyvin vaikka jäin alkuperäissuunnitelmasta poiketen vasemmalle. Loppusuora oli hieno ja itsenäinen, mutta joko painostavasta käskytyksestä/kisapaikasta/kokemattomuudesta johtuen Utu juoksi renkaan sivusta ja täten HYL B-radalta. Esteteknisiä vikoja siis, ei ollut nolla lopulta kovin kaukana ja rata oli muutoin sujuva. Hyvä mieli jäi. 

Hypäri oli ensivaikutelmalta helppo ja valtaosa minikoirien tuloksista olikin nollia. Meidän ensimmäinen varsin merkillinen moka sattui kutosesteellä jonka Utu kielsi kun lähdin voimakkaaseen valssiin. Toinen kielto tuli 13. hypyllä kun pyrin merkkauksella kääntämään tiukasti neljälletoista ja kielsi taas. Putkella älämöinti ei kääntänyt koiraa tarpeeksi, olisi pitänyt jarruttaa voimakkaammin tai ihan kääntää omaa rintamaa että koiran olisi saanut vedettyä muurille. Jotenkin myös epäröin lähettää koiraa edestäni putkeen ja alkuperäinen tarkoitus olikin päästä vaihtamaan puolta, mutta eipä tuo elukka ole juuri putkesta takaisin kääntynyt joten ihan hyvin olisin voinut keskittyä putki-muuri välille jossa maksikoirilla on aavistuksen isompi kääntösäde kuin pikkukoirilla... Jälkeenpäin ensimmäinen fiilis oli kismitys kun mokat olivat niin typeriä, mutta hyviä pätkiä tässäkin.


Tuo kieltäminen on nyt muutenkin ollut kevätkauden teemana, kun viime kesän epätoivoisissa jarrutreeneissä koiraa palkattiin kieltämisestä kun se ylipäänsä saatiin reagoimaan. Olihan nuo vähän hätäisiä ja monelle koiralle liian voimakkaita kääntöjä, mutta kun itse on taas tottunut että apujen pitääkin olla voimakkaita että niistä on mitään hyötyä. Joko mä teen liikaa tai liian vähän, joko Utu ryysää tai kieltää, vähän on taas kultainen keskitie hakusessa. Nyt otetaan ihan kuuriluontoinen setti noita esteelle irtoamisia varsinkin takaaleikoissa ja merkkauksissa. Mutta hei, kollektiiviset havainnot kuuden kolmosen startin jälkeen on että ei ne radat periaatteessa meille liian vaikeita ole, meiltä puuttuu vain sellaisia palikoita joita tyypillisille kolmosen koirakoille on ehtinyt kertyä vähän pidemmän matkan varrella. Oon muutenkin oppinut hiljalleen nauttimaan kisatilanteista ja koukuttumaan, viimeisen radan jälkeen tuntui että olisinhan mä näitä vielä muutaman mennyt. Onneksi tätä tunnetta pääsee lievittämään jo torstaina oman porukan kekkereissä. 

Jos nyt jostain pitää purnata, niin mua kyllä nolotti noissa kisoissa kuulutuksen puolesta. Sanomisia jouduttiin vetämään takaisin ja korjailemaan jatkuvasti ja mua suoraansanoen vähän ärsytti se että mun sukunimi änkytettiin kummassakin startissa niin häpeilemättömän vaikeasti että mun teki mieli jättää koira starttiin ja mennä itse spiikkaamaan itseni. No joo, saivartelua saivartelua mutta ei se nyt niin eksoottinen ole...

Käynnistymisvaikeuksien jälkeen

Vappuviikonlopun lauantaina käytiin Yllin ja Utun kera Jutan ja Nooran kanssa tottistelemassa Ylöjärvellä. Ylli opiskeli ansiokkaasti luoksetuloa sekä sitä ettei jokaista kentän kiveä tarvitse pyrkiä nielemään, Utu teki liikkuroitua seuruuta ja paikkamakuun. Lisäksi esittelin Nooralle Utun hieman säälittävässä jamassa olevan avoimen luokan luoksetulon, joka arvioitiin nykytilassaan noin seiskan arvoiseksi. Ja vihdoinkin sain sitä mitä olen pitkän aikaan yhteistreeneiltä toivonut, nimittäin paneutumista ja ajatuksia. Koska aikaa vanhan malliselle avoimelle on enää kovin vähän, tulin siihen tulokseen että lähdetään ensisijaisesti korjaamaan valuvaa stoppia eikä toisen luoksaripätkän vauhtia. 

Koska täpäkkyyttä ja taaksepäin suuntautuvuutta kaivattaisiin myös muutamaan muuhun liikkeeseen, esitteli Noora ajatuksen systemaattisesta takapalkasta jolla saatiin tuloksia jo yhden treenin aikana. Takapalkka on mun koirilleni ylipäänsä vähän vieras, joten ensimmäiseksi ohjeeksi sain opettaa sen perusteellisesti. Toisekseen, paljon läpijuoksuja. Tosi, tosi paljon läpijuoksuja. Ja toisinaan pysäytys. Seuruussa näkyi mökillä vietetty vuorokausi, ensimmäinen setti oli ihan taattua Utua mutta toisella kertaa alkoi jo vähän puuduttaa. Paikkamakuu oli taas aavistuksen ujo, ei se ole niin rentoa ja itsevarmaa kuin tahtoisin mutta asento pysyy, koiraa ei selvästikään ahdista ja se kestää kanssakoirilta ja ohjaajilta suhteellisen paljon häiriötä.

Sunnuntaina käytiin Tanjan ja Ainon kanssa Annalassa kentällä. Mökölle oikealla seuraamista ja muita rallyn voittajaluokan tehtäviä, Utulle takapalkkaa ja Yllille häiriökontaktia ja luoksetuloa. Mököllä alkaa hommat hiipiä kaaliin hiljalleen, kun vaan säännöllisesti jaksan tehdä niin kyllä se sieltä tulee. Utulle lähdettiin tekemään takapalkka tutuilla liikkeillä, jäävällä seisomisella/maahanmenolla ja kaukoilla. Ja sehän oli yöllä selvästi miettinyt juttuja, kun lähti vihjeestä välittömästi tulosuuntaan. Varsinkin kaukoille toi palkkaus tekee niin hyvää, että sitä käytän jatkossakin. Luoksariin ei uhrattu sen enempää ajatusta, otettiin pätkä liikkuroitua seuruuta ja loppuun paikkamakuu Tanjan holskun kanssa. Yllin tehtävä oli keskittyä ohjaajaan vaikka Aino vingutti lelua jonkin matkan päässä, mikä ei yllättäen tuottanut juuri ongelmia. Itseasiassa vinku muuttui jokusen toiston jälkeen jo vihjeeksi, vaikka välimatkaa lyhennettiinkin harjoituksen edetessä. Fiksu pentu. Lopuksi painileikit Tanjan labbispennun kanssa.

Maanantaina käytiin Utun ja Yllin kanssa seuran epiksissä. Otin pari starttia Akin radalla joka oli muuten suoraviivainen ja letkeä, mutta keppikulma oli meille ihan hirveän vaikea eikä se sitten alkuperäisen estejärjestyksen puitteissa sujunutkaan. Sitten kun koira haki kulmaan suoruutta ottamalla yhden väärän esteen, meni mainiosti... Hyvää mentaalitreeniä joka tapauksessa, oman porukan tsembaloissa ei juuri kerkeä edes jännittämään. Ylli tutustui 9-viikkoiseen saksanpaimeneen ja opiskeli kontaktia hälinässä. Tiistaina Päivi kävi hieromassa jälleen erittäin kiusaantuneen Utun ja toteamassa että lavoissa on vähän kireyttä mutta muuten koira on oikein hienossa kunnossa, ja on selvästi kerännyt taas pikkuisen enemmän massaa ja lihasta kuin viime kerralla. Nousujohteista siis, hyvä Utu.

Torstain agilitytreeneissä oli soljuva, lyhyt rata jonka isoin ansa oli jälleen kerran keppikulma. Hitto että välillä vastustaa, kun on noin helvetin hyvä koira jonka estevarmuus on korkea joka perhanan hilavitkuttimella paitsi niillä kepeillä. Mun täytyy taas alistua ja alkaa kuskaamaan opetuskeppejä mukana ja tehdä puistossa sisäänmenoja, kun selvästikään nuo 200 000 toistoa jotka sille on tähän asti tehty eivät vielä riitä. Positiivista on se että itse pujottelu on kaunista, kohtalaisen varmaa ja kestää persjättöjä ja valsseja ja vähän ohjaajan jätättämistäkin. Mutta se sisäänmenoväli on turhan usein se toinen kun tulee haastetta, bleh. Muuten on ollut kyllä pari viimeistä kertaa hirveän hyvä flow, koira on ollut hyvin kuulolla ja sellainen ylimääräinen sählääminen on muutenkin hiljalleen jäänyt Utulta pois. Ylli sai juoksennella kentällä vapaasti velipojan kanssa kun kasattiin rataaa, ja sepä otti ja juoksi itsekseen sekä suoraa että mutkaista putkea! Aika penne, meidän putket ovat vielä tummia ja mutkassa lieni aika pimeää, mutta sinne vilahti. Ja vilahti vielä uudemmankin kerran, kun treenin lopuksi katsottiin niitä vielä yhdessä. Loppuun otettiin vielä paikkamakuu Göstan ja Pinkin kanssa, kävin palkkaamassa kerran mutta muuten nöpötin A-esteen takana ja pidettiin reilusti yliaikaa. Nyt mielentila oli jo suunnilleen sitä mitä toivoisin, Göstan palauttelusta Utu aavistuksen huolestui ja kävinkin vapauttamassa pian sen jälkeen. Jutan kanssa suunnittelin treenin jossa Oona-mummu 12-vuotta kannustetaan lähtemään rivistä, niin nähdään sekin reaktio.

Perjantai pidettiin koirat hyvin kevyellä liikunnalla ja tänään lähdetään Walatin kisoihin Valkeakoskelle, jahka oon aamupuhteeksi naksutellut Yllille lisää metallia. Se kun kantelee täällä huvikseen melkein 30-senttistä palkintopokaalia, niin ajattelin että tuosta saan hyvän kiintopisteen sheippailulle.

Yllin kyllin Ylliä

Ylli täytti viime viikon torstaina kymmenen viikkoa ja alkaa olla jo melkoinen mötkö. Autossa matkustaminen on ollut alusta asti vaivatonta ja helppoa, joten Ylli on päässyt mukaan suunnilleen joka paikkaan jonne pienen koiran nyt voi vaan viedä. Mätsärissä otettiin kimpassa ilmoja vastaan auton takarontissa Yllin toimiessa virallisena valvojana possunkorvan kera. Viime viikonloppuna vierailtiin Helsingissä Utun ja Yllin kanssa tapaamassa bordercollie-Snötä, mudi-Åta sekä toisen ystävättäreni kahta kissaa. Sunnuntaina käväistiin vielä Urjalan terveyskeskuksen vuodeosastolla tervehtimässä mummuja. Aksakentällä Ylli on käväissyt jo kolmesti jossa juoksennellut siivekkeiden välistä ja käynyt kerran putkessa. Perjantaina kävin talkoilemassa majalla parituntisen ja siinä oli pienellä belgillä ihmisvilinää. 

Helsinkiin lähdettiin alunperin pääosin siksi, että Utu menestyi SCY:n vuoden 2014 colliekisassa ja sijoittui kolmanneksi vuoden sileäkarvainen agilitycollie-kategoriassa. Samalla tuli korkattua rotuyhdistyksen vuosikokoukset, mikä oli ihan mielenkiintoista. Tässä kuussa ei enää lähdetty kuitenkaan starttaamaan, vaan odotellaan suosiolla josko saataisiin helatorstain omat kisat talkoiden osalta siihen kuntoon että ehtisi iltapäivästä kisaamaankin. Siitä viikon päästä onkin jo Utun luonnetesti Jyväskylässä ja aletaan lähestyä Oulun SM-kisoja. Pari viimeistä treenikertaa on mennyt kuitenkin vähän kökösti, Utu on ollut semisti jähmeä ja mä oon ollut vähän kuutamolla. Liekkö ulkokenttä nyt jotenkin erilainen taas hetkeen, mutta ei oo vaan jotenkin lähtenyt. Varasin Utulle hierojan ja loppukeväälle vielä fysioterapian, niin katsotaan ettei ole ainakaan kropassa mitään kremppaa. 

Myös Mökö on menossa fyssarille hoidattamaan lonkkiaan nyt kun injektiot on annettu ja kuurit kuureiltu. Mun toukokuussa alkavan alkeiskurssin innoittamana päätin Mökölle sellaisen ikuisuusprojektin, että lähdetään tekemään sille RTK4-koularia. Mitä oon ehtinyt sen kanssa voittajaa aloitella, ei sitä hommaa mitenkään älyttömästi seuraavaan luokkaan ole. Oikeastaan tuplakäännökset on ainoita mitä ei olla tehty sen kanssa yhtään, oikealla seuraamista ja eteen siirtymistä ollaan otettu torstain treeneissä tyhjissä väleissä ja kyllähän se ne keksi melko vaivatta. Mä aina välillä unohdan miten hyvä koulutettavuus Mököllä loppujen lopuksi on, kuinka helposti siltä pystyy häivyttämään mitä tahansa apuja pois ja miten aktiivisesti se itse etsii ja oppii syy-seuraussuhteita.

Kevät toi kentät ja uudet rukkaset

Ihanaa kun kentät alkavat olla joka puolella lumettomia ja ulos pääsee taas treenaamaan. Nokialla käytiin majan kentällä jo toistamiseen aksaamassa ja tänään korkattiin tokohommat Tampereen Koirat-ryhmässä sovituilla ryhmätreeneillä. 

Viimeisellä Demaritreenikerralla Hilma meni saateltuna jo hienosti kokonaisen keinun ja yhdisteli rengasta putkeen, Utu teki kentällä valmiina ollutta suoraviivaista vauhtirataa ja pesi mua kuusi nolla, mutta kun sain jarrut kuntoon niin homma alkoi jo ihan pelittää. Pitäisi altistaa itseään nimenomaan tuollaisille radoille jotka katkeaa siihen kun ei vaan ehdi, niin tulisi sitä paljon kaivattua ajoitustreeniä ja saisi kisoissakin vähän parempia linjoja, ainakin toivottavasti. 

Nokialla tehtiin toissaviikolla pientä ratapätkää jossa oli hyppyjen ja putken lisäksi puomi, rengas ja kepit. Mahdottomasti on kyllä monessa asiassa kehitytty, mutta oli ihanaa pitkästä aikaa mennä ohjattavaksi ja ratkoa ongelmia. Tällä viikolla rakennettiin kepit - putki - rengas - hyppy - hyppy-suora, jolla harjoiteltiin paitsi eteen irtoamista myös itsenäistä estehakua, lopulta kun treeni meni siihen että koiran piti pelkällä lähtövihjeellä suorittaa pätkä ilman apuja. Kepeiltä lähdettäessä homma oli ihan pala kakkua, mutta kun Utun piti itse hallita suorasta putkesta kepeille siirtyminen oli tehtävää jo enemmän. Lopuksi vähän keppikulmia 45 asteen lähestymästä, hyvä ja tarpeellinen treeni. 

Tänään treffattiin parin muun tokoilijan kanssa Hervannan vesitornilla. Aloitettiin paikkamakuulla jonka muut suorittivat ohjaajat näkösällä, mä menin piiloon. Kaksi minuuttia suorilta, viereisellä kentällä pelattiin kovaäänisestä pesäpalloa ja silti Utu oli mahtavan levollinen ja varma kun palasin vierelle. Aiemmin päivällä tehty 1,5 tunnin metsälenkki toimi yllättävän hyvin pohjalla, tekeminen oli hallittua mutta intensiivistä ja varsinkin häiriöseuruut olivat musta äärimmäisen hyviä ja kauniita eikä keulimistakaan juuri ollut. Lopuksi tehtiin staffin kanssa ristiin kaukoja niin, että koira - ohjaaja-linjat leikkasivat kohtisuoraan toisensa. Pyysin vielä kolmatta ohjaajaa seisomaan metrin päässä Utun rinnalla. Kumpikin koira meni aluksi aika lahjakkaasti vipuun, mutta hyviäkin toistoja saatiin. Kaukoissa on jo reilusti yli avoimen luokan etäisyyttä, mutta nimenomaan tarvittaisiin tuota apuhenkilöistä aiheutuvaa painetta, että kaukot sujuisivat myös takana olevan liikkurin sekä tuomarin kanssa. 

Ja kuten sivupalkkiin ilmestyneestä uudesta täpästä joku onkin ehkä jo huomannut, meille muutti viikko sitten pieni belgianpaimenkoira joka miehen ehdotuksesta ristittin Ylliksi. Viikon aikana Ylli on ehtinyt maistella monenlaisia ruokia, matkustaa autolla ja hissillä, kyläillä, hermostuttaa Mökön, hermostuttaa Utun, huomata että jälkimmäisen seuraukset ovat huomattavasti pienemmät ja tehnyt se 25 kertaa lisää. Ylli on myös käynyt ansiokkaasti treeneissä sekä eläinkaupassa valitsemassa mätsäripalkintoja, ottanut vastaan kahdet eri vieraat omassa kotona, harjoitellut omassa karsinassa öiden ja yksinolojen viettämistä sekä opiskellut istumista ennen ruokakupille pääsyä ja ovesta kulkemista. Myös naksuttimeen on tutustuttu ja maisteltu monenlaisia treeniherkkusia.

Loppukuun treeneistä & jälleen TamSKilla

Maaliskuun vapaakortilla on näillä näkymin enää yksi treenikerta ennen parasta ennen-päiväystä, ja kuukausi onkin ollut melkoisen agilitypainotteinen. Hilma teki targetilla varsin hyviä siivekkeistä ja putkista koostuvia pikkuratoja, Viivi opiskeli valssaamaan, takaaleikkaamaan ja persjättämään. Opiskelimme myös paukuttelemaan keinua, juoksemaan pituuden keppien välistä, matalalla olevaa rengasta sekä pussia. Kotona aloitettiin 2o2o-asennon sheippaus naksuttimella. Targetilla Hilma saadaan fokusoitua aivan hienosti, hallinta parani kuukaudessa selvästi ja rallattely loppui määrätietoisella mutta lempeällä kurilla. Tästä Hilman on hyvä jatkaa kohti perusteellisempaa opiskelua, hyvä Hilma. 

Utulle iski kuun puolivälin jälkeen varsin juoksuisia oireita, jotka tekivät taas jokakertaisen tehtävänsä ja taittoivat terävimmän kärjen vireestä ja vauhdista pois. Tilaisuus oli siis oiva teknisten pikkujuttujen hiomiseen, vaikka huomasin kyllä että vähän alkoi samantien harmittamaan ettei koira vaan kerta kaikkiaan tunnu siltä mihin on tottunut. Enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita meille, vaikka se tekeekin ohjaamisesta haastavampaa. Alla kuitenkin videopätkä meille vieraammasta keppikulmasta, joka saatiin ihan muutamalla toistolla sujumaan niin että koira kesti leijeröinnin ja pujotteli loppuun asti.

Eilen käväistiin TamSKin kisoissa tutussa treeniympäristössä kahden startin verran. Vaikka Utu kiisikin jo ihan hyvää kyytiä perjantaisissa treeneissä, oli se halliin saapuessa keskittynyt ja suorastaan levollinen. B-agililityradalta saatiinkin aikaiseksi meidän ensimmäinen tulos kolmosluokasta, yksi rima pistettiin matalaksi kun jäin tielle päällejuoksuun. Kontaktit olivat niinikään vähän hitaanpuoleiset osittain siksi ettei kyseisissä paikoissa ollut hirveästi tilaa mulle vedättää koiraa juoksemalla, osittain koiran rauhallisen vireen vuoksi. Tää on ollut sellainen ajoittain esiintyvä ongelma, jota esimerkiksi viime kisoissa ei ollut. Itsenäisempää kontaktialueelle hakeutumista vahvistukseen siis joka tapauksessa. Oma liikkuminen nyt oli tietysti omasta mielestä melko tönkköä, mutta koira pysyi hyvin hanskassa ja taakseviennit pelasivat, vaikka mun onkin vaikea pysyä tarpeeksi edellä kun niitä tulee useampi peräkkäin. Keppikulma oli sattumalta viimeaikaisten treenailujen kaltainen, hienosti meni. Ja vaikka kontakteilla turhautuikin taas monta sekuntia, oli aliaikaa kuitenkin lähemmäs kahdeksan sekuntia ja etenemä 4,3 m/s luokkaa.
 

C-hyppyrata puolestaan on mainio demonstrointi siitä, miten tärkeä myös ohjaajan mielentila kisoissa on. Mä olin niin tyytyväinen tuohon B-radan vitoseen, että henkisesti vähän antauduin sen jälkeen. Hypäri ei jotenkin enää huvittanut, iltamenot ja märät tossut houkuttelivat jatkamaan matkaa ja pitkä odottelu tylsistytti. Olihan tuossakin hetkensä, vaikka en muistanutkaan ihan joka estettä ohjata, linjat levisivät ja koira reagoi ihan hirveän vahvasti mun liikkeeseen ja kielsi paikoissa joista sitä ei normaalisti kovin herkästi saa enää käännettyä. Onneksi Utu oli luokan ensimmäinen koira, joten kun hommat oli kasassa lähdettiin rennolle käpyttelyreissulle lähimaastoon.
 

Seuraavan kerran taidan mennä ensi kuussa vaihteeksi Hattulaan, kerran kuussa kun tuntuu ihan sopivalta kisatahdilta ja olisi hauska kisata vaihteeksi jossakin muualla kuin Demarilla. Ulkotreenitkin alkavat ihan näillä näppäimillä kelien salliessa joten pystyy taas vähän parantamaan ja tsemppaamaan myös henkistä puolta. 

Passikuvissa

Keskiviikkona käytiin suhteellisen kauan odotetulla lääkärireissulla Kallion Juhan pakeilla Raholassa. Alkubriiffin ja liikkeiden tarkastelun jälkeen laitettiin Mökö nokosille ja Juha tarkisti lonkkien tilanteen palpoimalla saman tien ja antoi munkin laittaa sormen tiettyyn kohtaan lonkassa. Ja sehän luksoitui niin että ihan hirvitti, kun Juha väänsi jalkaa tiettyyn suuntaan. Kuvattiin siispä selän lisäksi myös kontrollina lonkat, joita verrattiin 2,5 vuoden takaisiin terveystarkkikuviin. 

Suuri oli helpotus, kun heti suorilta todettiin selkä priimaksi. Ei luupiikkejä, siltoja, normaalijakauma nikamia ja kylkiluita eikä välimuotoisessa lanne-ristinikamassakaan ollut huomautettavaa. Lonkkiin ei ollut kehittynyt edellisen kuvauskerran jäljiltä rikkoa, mutta kuvissa erottui tulehdusmuutos. Diagnoosiksi selkäkivuille siis saatiin yliliikkuvat lonkkanivelet, joita Mökö pyrkii pitämään mahdollisimman liikkumatta jännittämällä takapäätä joka puolestaan jumittaa epänormaalin liikeradan vuoksi myös selän. 

Vaikka kuvittelinkin että Mökö pärjäilee kohtalaisen iäkkääksi noilla lonkilla vailla oireita, olin silti äärimmäisen tyytyväinen siihen että ongelma ei ollut selkäperäinen, eikä edes invasiivista toimenpidettä vaativa. Mökölle määrättiin neljä shottia Cartrophenia 5-7 päivän välein annettavaksi sekä tulehduskipulääke. Toimettomina kuihtuneiden syvien lihasten kuntouttamiseen haetaan jumppaohje fysioterapeutilta joka samalla antaa ohjeet jäykistyneiden lonkankoukistajien auki venyttelyyn. 

Jatkossa vältetään myös tiettyjä liikeratoja ja pintoja, ei vetoleikkejä niin että koira on pelkkien takaraajojen varassa, ei törmäilyä Utun kanssa alkulenkistä vaan juoksukohellusten rauhoitus heti alkuunsa, vältetään liukkaita alustoja kuten jäisiä polkuja ja kiinnitetään kylmillä ja koleilla keleillä erityistä huomiota. Mökön on kuitenkin todennäköistä elää täysin normaalin mittainen koiranelämä, kunhan lihaskunnosta huolehditaan aktiivisesti. Ja sehän on pääasia.

Projektikoira Hilma ja maaliskuun treeniturinoita

Alkukuu toi tullessaan vapaakortin ja projektin Agilityn Alkeet Hilmalle, jota ollaan nyt nelisen kertaa päästy toteuttamaan. Hilma on toverini kymmenen kuukauden ikäinen australianpaimenkoira, joka on aikaisemmin harrastanut tokoa, ei siis aikaisempaa kokemusta esimerkiksi agilityesteistä. Lupasin opettaa koiralle alkeita, jotta ohjaaja saa kartoitettua kiinnostustaan lajia kohtaan ja jotta koiran kanssa olisi helpompi jatkaa agilityharrastusta käymättä esimerkiksi yksityistä alkeiskurssia. Listaan Hilman kehittymistä tähän itselleni, jotta osaan suunnitella paremmin jatkoa.

Ensimmäisellä kerralla (1.3) harjoittelussa siivekkeiden välistä kulkeminen, lyhyeksi rullattu putki sekä siivekkeen kiertäminen. Hilma palkkaantuu nameista, mutta ei liikkuvasta tai kuolleesta saaliista. On kovin kiinni ohjaajan kädessä, mutta rauhallisen temperamentin ansiosta oppii nopeasti mistä nami tulee. Juoksee lopputunnista itsekseen kentän toisessa päässä olevaa suoraa putkea. 

Toisella kerralla (4.3) esitellään targetti, joka on sekä Hilmalle että ohjaajalle uusi asia. Opetetaan targetti jotta koira saadaan irti kädestä. Aluksi annetaan syödä vapaasti targetilta, kasvatetaan välimatkaa, estetään fyysisesti samalla hetsaten ja vapautetaan painetta vastaan. Ottaa häiriötä ohjaajan liikkeestä targetin tavoittelussa. Kerrataan siivekkeiden välistä juoksemista ja lisätään putkeen mittaa ja kaarretta. Hilmalla jo halliin tullessa täysin erilainen ilme, on uhmakas kun tehdään lähtöä hallista eikä lähtisi kentältä.

Kolmas kerta (6.3) aloitetaan targetille juoksulla. Yhdistetään targetti ongelmitta siivekkeiden välistä juoksemiseen, koira selvästi työstänyt asiaa tauolla koska homma sujuu hienosti. Tehdään vauhtipätkä siivekkeet - suora putki - siivekkeet - targetti, ei häiriinny vierellä juoksevasta ohjaajasta vaan suuntaa määrätietoisesti ja lujaa targetille. Vaihdellaan ohjauspuolta. Hilma on jo sen verran kiihtynyt tällä kerralla, että nousee lähdöstä ja varastelee. Tehdään odotusharjoituksia joissa ohjaaja palaa hillitysti kiittämään koiraa namin kera ja antamaan uuden odotuskäskyn. Viimeisellä sessiolla yhden siivekeparin kanssa tutkitaan omia vartaloapuja ja tehdään "kasiharjoitusta". 

Neljäs kerta (8.3) aloitetaan Mököllä joka esittelee 2o2o-asennon opettamista sheippaamisen avulla. Sovitaan että Hilma opiskelee sheipattavana oloa ensin kotiympäristössä ja siirretään vasta valmis toiminto halliin (suhteutaan harjoitus koiran nuoreen ikään, aloitetaan aikanaan puomin irrotetulla ajastulo-osalla). Tehdään neljän esteen rataa joka kaartuu oikeansuuntaisesti, kiinnitetään huomiota rytmittämiseen ja ohjauslinjoihin, opiskellaan valssin perusajatusta. Huomataan että Hilman hallista poistaminen nousujohteisesti haastavampaa ;--)

Koska asiaa on tullut lyhyen ajan sisään hirvittävän paljon, panostetaan seuraavat kerrat aiemmin opitun sisällön vahvistamiseen helpohkoilla mutta vaihtelevilla tehtävillä. Hilman ohjaajalla Viivillä on pitkästä liikuntataustasta johtuen hyvä koordinaatiokyky ja oman liikkeen hallinta, melkein kateeksi käy kun alkeiskurssilainen oppii kaiken kahdella toistolla. 

Utu on näillä kerroilla vahvistellut kontaktiesteitä, ohjauskuvioita ja keppikulmia. Varsinainen ratatreeni multa ei ilman kokenutta silmäparia onnistu, joten ollaan tehty yksittäisiä kisoissa esiin nousseita ongelmapätkiä. Utu osaa kiertää hienosti ensimmäisen kepin lähetettäessä alle 90 asteen kulmasta keppien ollessa vasemmalla, mutta oikealla hakee herkästi toiseen väliin, vaatii saattelua tai niiston. Oikean välin löytyessä pujottelee hyvin ja kestää jo rutiinisti valssin ja persjätön kepeillä, suora keppikulma onnistuu kovassakin vauhdissa yhdeksän kertaa kymmenestä. Loppukuusta on taas samassa hallissa skabatkin jonne ajattelin ottaa taas pari starttia. Mökö on ollut tiiviisti mukana tokoilemassa ja naksuteltavana ja sille on suunnitteilla kaverikoirakoulutukseen hakeutuminen myöhemmin keväällä.

Tänään tehtiin myös loppuun paikkamakuu Utulle ja Hilmalle niin että Viivi jäi esiin palkkailemaan Hilmaa ja mä menin piiloon. Hienosti makasi pari minuuttia yhdellä välipalkalla, vaikka hallissa oli hälinää ja Viivi kävi tepastelemassa vieressä. Tokoon oon pistänyt vauhtia ilmoittautumalla toukokuussa järjestettävään möllikokeeseen ja treenailemalla tiheämmin, luoksetulon stoppi pelaa vaihtelevasti mutta paikkamakuu alkaa järjestyä ja nehän ne meidän avoimen ongelmakohdat oikeastaan ovatkin. Möllin jälkeen päätän että katsonko vielä vanhan avoimen luokan kokeen kesäksi, tekisi kuitenkin mieli käydä sitä edes kerran kokeilemassa myös virallisesti kun niitä liikkeitä on kuitenkin paljon opiskeltu.