Sivut

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Loppukuun treeneistä & jälleen TamSKilla

Maaliskuun vapaakortilla on näillä näkymin enää yksi treenikerta ennen parasta ennen-päiväystä, ja kuukausi onkin ollut melkoisen agilitypainotteinen. Hilma teki targetilla varsin hyviä siivekkeistä ja putkista koostuvia pikkuratoja, Viivi opiskeli valssaamaan, takaaleikkaamaan ja persjättämään. Opiskelimme myös paukuttelemaan keinua, juoksemaan pituuden keppien välistä, matalalla olevaa rengasta sekä pussia. Kotona aloitettiin 2o2o-asennon sheippaus naksuttimella. Targetilla Hilma saadaan fokusoitua aivan hienosti, hallinta parani kuukaudessa selvästi ja rallattely loppui määrätietoisella mutta lempeällä kurilla. Tästä Hilman on hyvä jatkaa kohti perusteellisempaa opiskelua, hyvä Hilma. 


Utulle iski kuun puolivälin jälkeen varsin juoksuisia oireita, jotka tekivät taas jokakertaisen tehtävänsä ja taittoivat terävimmän kärjen vireestä ja vauhdista pois. Tilaisuus oli siis oiva teknisten pikkujuttujen hiomiseen, vaikka huomasin kyllä että vähän alkoi samantien harmittamaan ettei koira vaan kerta kaikkiaan tunnu siltä mihin on tottunut. Enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita meille, vaikka se tekeekin ohjaamisesta haastavampaa. Alla kuitenkin videopätkä meille vieraammasta keppikulmasta, joka saatiin ihan muutamalla toistolla sujumaan niin että koira kesti leijeröinnin ja pujotteli loppuun asti.



Eilen käväistiin TamSKin kisoissa tutussa treeniympäristössä kahden startin verran. Vaikka Utu kiisikin jo ihan hyvää kyytiä perjantaisissa treeneissä, oli se halliin saapuessa keskittynyt ja suorastaan levollinen. B-agililityradalta saatiinkin aikaiseksi meidän ensimmäinen tulos kolmosluokasta, yksi rima pistettiin matalaksi kun jäin tielle päällejuoksuun. Kontaktit olivat niinikään vähän hitaanpuoleiset osittain siksi ettei kyseisissä paikoissa ollut hirveästi tilaa mulle vedättää koiraa juoksemalla, osittain koiran rauhallisen vireen vuoksi. Tää on ollut sellainen ajoittain esiintyvä ongelma, jota esimerkiksi viime kisoissa ei ollut. Itsenäisempää kontaktialueelle hakeutumista vahvistukseen siis joka tapauksessa. Oma liikkuminen nyt oli tietysti omasta mielestä melko tönkköä, mutta koira pysyi hyvin hanskassa ja taakseviennit pelasivat, vaikka mun onkin vaikea pysyä tarpeeksi edellä kun niitä tulee useampi peräkkäin. Keppikulma oli sattumalta viimeaikaisten treenailujen kaltainen, hienosti meni. Ja vaikka kontakteilla turhautuikin taas monta sekuntia, oli aliaikaa kuitenkin lähemmäs kahdeksan sekuntia ja etenemä 4,3 m/s luokkaa.
 

C-hyppyrata puolestaan on mainio demonstrointi siitä, miten tärkeä myös ohjaajan mielentila kisoissa on. Mä olin niin tyytyväinen tuohon B-radan vitoseen, että henkisesti vähän antauduin sen jälkeen. Hypäri ei jotenkin enää huvittanut, iltamenot ja märät tossut houkuttelivat jatkamaan matkaa ja pitkä odottelu tylsistytti. Olihan tuossakin hetkensä, vaikka en muistanutkaan ihan joka estettä ohjata, linjat levisivät ja koira reagoi ihan hirveän vahvasti mun liikkeeseen ja kielsi paikoissa joista sitä ei normaalisti kovin herkästi saa enää käännettyä. Onneksi Utu oli luokan ensimmäinen koira, joten kun hommat oli kasassa lähdettiin rennolle käpyttelyreissulle lähimaastoon.
 

Seuraavan kerran taidan mennä ensi kuussa vaihteeksi Hattulaan, kerran kuussa kun tuntuu ihan sopivalta kisatahdilta ja olisi hauska kisata vaihteeksi jossakin muualla kuin Demarilla. Ulkotreenitkin alkavat ihan näillä näppäimillä kelien salliessa joten pystyy taas vähän parantamaan ja tsemppaamaan myös henkistä puolta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti