Game of Bones

Käytiin eilen iltapäivällä Kaupin rantakallioilla viihtymässä hyvässä kelissä, Svea-ystävä haki vinkuvaa rugbypalloa pienen alkuvirittelyn jälkeen aina vaan kauempaa vedestä. Mä olin alkuviikon sairaslomalla eikä olo tottapuhuen ole vieläkään erityisen kuninkaallinen, mutta uhrauduin kahlaamaan järveen reiteen asti ja sen jälkeen kun Utu oli hetken katsellut rannasta taisteluleikkiä toisen koiran kanssa se kahlasi itsekin kaulaansa myöten järveen tuhisemaan. Muutama uimaisukin tais yhteen vaiheeseen tulla, ja joka kerta järveen mentiin aina vähän syvemmälle. Hauskaa että siitä tulee uiva koira, täytyy heinäkuussa mennä Toijalaan vähän paremmalle rannalle kokeilemaan lisää. Mökö luonnollisesti ujelsi varpaat vedessä rannassa aina kun pallo ei ollut sillä.

Ollaan aksailtu ja tokoiltu tasaiseen tahtiin kummankin koiran kanssa, Mökölle itseasiassa jo valkkasin uuden kokeen joka on nyt lähinnä kiinni juoksuista, toivotaan että ne olisivat vähän aikaisessa tänä kesänä. Vähän kriittisemmällä seuruuttamisella oon saanut lähtötilanteen kontaktin jo ihan riittävän hyväksi, ei sen seuruu edelleenkään ole oppikirjasta mutta kyllä sillä yhden koularin tekee. Utun seuruu sen sijaan alkaa olla jo aika kivannäköistä, varsinkin silloin kun mä muistan itse vetää hartiat taakse ja kävellä reippaasti katse menosuunnassa. Helposti se lähtee vieläkin korkeammassa vireessä irtoamaan etuvasemmalle, mutta ollaan tehty ihan kunnon pätkää tosi hyvällä paikalla ja vahvalla kontaktilla. Voi kun olisi jaksanut Mököä aikanaan opettaa samalla kärsivällisyydellä.

Utua on kyllä niin palkitsevaa treenata, kun sen nostattaminen on hirveän helppoa mutta se ei kuumene yli. Varsinkin agilityssä sen vire on just eikä melkein sitä mitä toivoisin. Sain vihdoinkin aikaiseksi ja hankin heinäkuuksi kausikortin Sport Dog Parkiin, joten ensi viikolla alkaa kontakteihin tutustuminen. Hinkkauslistalle pääsee myös estehakuisuus nimenomaan hypyille, mä en ole vielä oikein hahmottanut vierellä juostessa sitä etäisyyttä jossa mä en ahdista koiraa ulos hypyltä mutten myöskään vedä sitä mukaani. Mököllä alkaa myöskin kontakti - ja keppikuuri, tusaan sille joka esteen niin varmaksi että pystyn talvella starttaamaan sillä ykkösissä. Mulla ei ole ihan hirveä hinku ollut kisakentille agilityn suhteen lähinnä oman kokemattomuuden takia, mutta en kai mä sitä kisaamista opi kuin kisaamalla. Ja meillä on pääsääntöisesti ollut treenatessakin ykkösiä haastavampia ohjauskuvioita porukan korkean tason vuoksi, joten ehkä me pärjätään.

Speakin' of Mökö, mun alkoi käydä sitä yhtenä iltapäivänä niin kovasti sääliksi että hain Veeralta trimmerin lainaan ja otin koiralta melkein koko turkin alas. Kepo tuli koirien kanssa mua bussipysäkille vastaan erään työpäivän päätteeksi, ja kun oltiin päästy takaisin kotiin koira oli ihan hyödytön tuntitolkulla vaikka matkaa ei tullut kahta kilometriäkään. Toki oli hyvin kuuma, mutta hyvin kuumalta tää nyt tuntuu näyttävän kesän mittaan joten karvat pois. Tietenkään en pystynyt vain asiallisesti trimmaamaan koiraa vaan jätin sille ihan käsittämättömän hölmön tupsun hännän päähän ja ohuen harjan selälle, mitä iloa on rotutyyppittömästä koirasta jos sitä ei saa muotoilla mielensä mukaan.. Koiraan tuli het viiskyt pinnaa lisää staminaa ja olo helpotti silmissä, tästä taitaa tulla tapa.

Torstain aksatreenien jälkeen tapasin Taivalkunnantiellä pörröisen kermanvärisen irtokoiran, jonka hetken pähkäilyn jälkeen kiikutin takaisin seuran majalle joka vastaa alueen löytöeläimistä. Löytöeläinvastaavaa odotellessa kokeilin olisiko Utulla vielä puhtia tokohyppyyn. Muutama kerta ollaan etupalkalla ja apparilla hyppyä otettu, mutta koska olin yksin otin koiran vain perusasentoon ja annoin hyppykäskyn ja sinnehän se meni. Naksautus ja koiran palkkaus esteen yli. Muutama toisto, naksuttelua paikalla pysymisestä esteen takana vaikka mä liikun sivusuunnassa ja eteen. Nyt vaan malttia paikalla pysymiseen, esteen ylittäminen ja mua kohti kääntyminen kun tuli niin helposti. Hyppy on kyllä varmaan mun lemppari tokoliike, sen opettaminen on jotenkin vaan niin kivaa.

Utun paikkamakuuseenkin on tullut ihan hirveästi lisää varmuutta ja ennen kaikkea tyyneyttä. Se makaa aktiivisesti, mutta se tähänastinen kysyvä ilme on häipynyt kun se tehtävän funktio on alkanut selkeytymään. Häiriötä tarvittaisiin vieraista koirista useammin, mutta parempi rakentaa liike ensin muutoin varmaksi. Eikä se ole kuitenkaan erityisen kiinnostunut muista koirista paikkamakuussa, jos se nousee niin se lähtee valumaan mun luo. Ensi viikolla otan kosketuskepin kanssa projektiksi istumasta seisomaan nousemisen Tanjan tyyliin, jaksan aina ihailla sitä perusteellisuutta ja suunnitelmallisuutta mitä tämä nainen soveltaa koirankoulutukseen.

Nyt koirat minilomalle porukoiden isolle tontille ja kepon kanssa pieneen reissuun, oikein hyvää viikonloppua toivottelee tasaisesti soiva Hundkarusellen.