Sivut

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kahden viikon treenimuistio ja koepaniikkia

Tiistaina 26.5 kävin tuuraamassa Lauria ProCaniksella Utun kanssa. Kouluttaja oli vähän myöhässä ja radan opiskeluun meni tunnista iso osa, joten varsinaista treeniaikaa jäi viitisen minuuttia per koira. Mä olin ajanut koko iltapäivän mielipuolisesti autoa edes takaisin ja mua kiukutti, mutta treeni oli silti yllättävän antoisa. Toki osa teemoista oli tuttuja, pitäisi mennä kovempaa, luottaa enemmän ja ohjata silti, mutta opin tekemään ristipiston päällejuoksun korvikkeena rataan joka jatkuu alle 90 asteen kulmassa. Sain myös ihan todella juostua muutaman hyvän pätkän jolloin konkreettisesti selkeni että koira tosiaan etenee vähän paremmin jos juoksen enkä pysähdy katsomaan että meneekö se itse...

ProCanikselta ajelin kiireellä Nokialle, jonka keskustaan eksyin (...) matkalla Taivalkuntaan. Kiire oli turha, sillä Nybergille oli sattunut aikataululapsus eikä ketään saapunut kouluttamaan meidän koetoimitsijakurssia. Jäin kuitenkin majalle tekemään paikkamakuutreenin tokoryhmän kanssa, perjantain nousuongelma ei toistunut tällä kertaa. Puristettiin koetoimarikurssi pakettiin neljässä tunnissa keskiviikkona, ja nyt pitäisi alkaa kärkkymään harjoitustoimaripaikkoja että saisi setit settiin.

Torstaina treenattiin Sarin opissa majalla, jossa reväytystapaturman seurauksena mä juoksin myös Sarin Ruutin-grontun  kanssa. Utu pelasi tosi hyvin, kun mä maltoin näyttää selkeästi mitä tarkoitan ja olla hosumatta. Se on nopea, se irtoaa, mun ei ole kiire kun mä siirryn aikailematta mutta hallitusti. Normaalisti sairaan nopea Ruuti oli niin puulla päähän lyöty vieraasta lainaohjaajasta, että se treeni jäi koiran mielenvirkistykseksi.

Perjantaina toko ToiSKilla, Utulle heti kärkeen paikkamakuutreeeni. Ei kestänyt lähellä teputtavaa Marjoa vaan nousi miten sattui ja mua alkoi jo vähän ärsyttää. Sunnuntaina kävin vieraassa porukassa Hakametsässä, eikä piiloon menemisestä tullut kerta kaikkiaan mitään. Piilo oli tosin huono (mun auto) ja olosuhteet olivat älyttömän tuuliset (Utun korvat olivat pystyssä koko treenin), mutta koko homma meni silti ihan lekkeriksi. Olin jo vaipumassa täydelliseen epätoivon alhoon kun Utun paikkamakuu hajosi jälleen kerran vaikka möllissä paikkamakuu oli mitä mainion, joten kirjoitin aiheesta Facebookin tokoryhmään ja sain ohjeeksi tarkistaa onko koiralla jumeja takaosassa tai selässä. Löysin kuin löysinkin selästä palpoimalla reagoivan alueen, joten tilasin Päiviltä kotikäynnin viikonlopuksi. 

Torstaina kevyet agilitytreenit Utun ja Jutan Pinkin kanssa, perjantain toko jätettiin välistä ja viikonlopuksi lähdettiin miehen ja koirapoppoon kanssa mökille. Ensin käytiin tosin tarkastamassa Utun velipojan sekä Yllin tädin esiintymiset tokon SM-kekkereissä Yllin ja Viivin kanssa. Päivi kävi eilen toteamassa että lapojen väli on kevyesti jumissa, joka toivottavasti saatiin kuntoon. 

Tänään tein 1,5 minuutin piilopaikkamakuun taloyhtiön sisäpihalla jossa kaksi pikkupoikaa riekkuivat liukumäessä, oli ollut loppua kohden vähän levottomampi mutta pysyi kuitenkin hienosti makuulla. Samaan syssyyn myös muistuttelutreeni liikkeestä seisomiseen ja kaukoihin takapalkalla, tosi hienosti ja terävästi pelitti. Huomenna vielä muistuttelu hypystä, noudosta, maahanmenosta sekä pieni paikkis majalla ennen uusien tokosääntöjen seminaaria, keskiviikkona lepopäivä ja torstaina sitten kokeeseen. Luoksetulon tarkistin viime viikolla ja se oli hyvä, ei siis turhaa hinkkaamista sen suhteen enää.

Toivotaan että selällä oli tosiaan vaikutusta paikkamakuuseen, eipä se maailmanloppu ole jos istumaan nousee kun siellä kuitenkin pysyy eikä ketään häiritse. Tarkoituksena on kuitenkin hakea avoimesta se yksi vaadittava ykkönen ja jatkaa sitten voittajaan uusilla säännöillä, mutta mikäli se ei nyt onnistu niin sitten vaan treenataan uusi avoin kuntoon ja jatketaan ykkösjahtia siellä. Paikkamakuuseen pitää kuitenkin perehtyä taas voittajassa, mutta koska kisakuntoa tuskin tulee saavutettua tällä tahdilla ennen ensi kevättä niin sen ehtii hyvin pilkkoa vaikka tusinaan osaan ja tehdä rauhassa varmemmaksi. Täytyy torstaina ajella paikalle hyvissä ajoin ja tehdä Utun kanssa reipas lenkki ennen luokkaa, kun tuntuu tuo epävarmuus olevan suorassa yhteydessä myös vireeseen ja energiatasoon. Viikonlopuksi lähdetäänkin sitten kohti agilityn suomenmestaruuksia, hienosti järjestin taas kaikkea tykyttävää samalle viikolle....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti