Forssan tokokoe

Agilityn SM-kilpailut (niistä myöhemmin omassa postauksessaan), juhannus ja muut keskikesän kekkerit on saatu tältä vuodelta päätökseen, joten välillä voisi vaikka päivittää vähän blogiakin. Aloitetaan toissaviikkoisesta tokokokeesta, joka oli Forssan Pussikoirien aidatulla koulutuskentällä raviradan vieressä, tuomarina Tiina Heino.

Utun paikkamakuuhan oli ja pysyi hajonneena lähes kokeeseen asti, kävin koetta edeltävänä tiistaina Nooran kanssa majalla toteamassa että se nousi istumaan kuin tatti aina kun hävisin näkösuojaan. Tuskaisen treenin päätteeksi sisuunnuin kotimatkalla ja lähdin patoamaan vielä yhtä paikkamakuuta sen iltaruoalla, koira kenttään, ruokakuppi takaviistoon ja kelloon kolme minuuttia. Olin varautunut korjaamaan ja aloittamaan ajanlaskun alusta jokaisesta nousemisesta, mutta ruoka oli kova vastus ja paikkamakuu onnistui kerrasta. Keskiviikkona tein muutaman samanlaisen treenin lisää eri paikoissa eri häiriöllä, kertaalleen nousi istumaan kummankin aikana mutta puutuin samantien piilosta. No fiilikset paikkamakuun suhteen eivät luonnollisesti olleet tässä vaiheessa kummoiset, mutta ajattelin joka tapauksessa käydä katsomassa miten yksilöt menevät, eihän Utu kuitenkaan ketään häiritsisi vaikka istumaan nousisi. 

Paikkamakuu oli perinteisesti ensimmäinen liike, piilona toimariteltta. Utu oli ensimmäisessä paikkamakuuryhmässä, jonka kehääntulotarkastuksessa meitä seuraava koira aloitti rähinänpoikasta viimeisenä tulevan toisen uroksen kanssa. Tuijottelu ei loppunut kehässäkään, joten meidän viereinen uros jäi pois paikkamakuusta. Utun toinen etujalka jäi aavistuksen  vinksalleen ja heti jätettäessä viereinen koira alkoi haukkumaan. Piilossa keskityin katsomaan tiiviisti kepoa joka istui kentän laidalla niin että näki sekä mut että koiran, mutta ukko varoi niin visusti ottamasta katsekontaktia etten tiennyt oikeastaan mitään liikkeen kulusta ennen kuin mukava, jälkimmäisessä ryhmässä oleva kanssakilpailija hymyili ja näytti mulle peukaloa. Pian liikkuri tulikin jo antamaan ohjeita kehänauhalle palaamisesta ja aika oli täynnä. Ja siellä se napotti tyylikkäästi sfinksinä jalat suorina, siitä huolimatta että rivistä oli reilun kahden minuutin kohdilla noussut koira ja viereinen koira oli vinkunut koko paikkamakuun. En ymmärrä, mutta en valita. Muiden kertoman perusteella Utun kaikkein parhaat paikkamakuut ovat olleet viimekuinen kokeenomainen mölli ja nyt virallinen koepaikkamakuu. Onkohan sillä treeneissä liian tylsää? Tästä kuitenkin kymppi.

Paikkamakuun ja yksilöiden välissä joku osoitti parkkipaikalle jossa juoksenteli muutama peura. Samaiset peurat olivat ilmeisesti myllänneet myös kentän takana olevissa pusikoissa, sillä jokainen kilpailija järjestäen valitti että koirat herpaantuivat kentän takalaitaa lähestyttäessä. Vaikka Utulla ei ole ymmärrystä riistan päälle nimeksikään, ei sekään ollut oma itsensä yksilöissä vaan lähti vapautuksen jälkeen hakemaan ilmasta jotakin. En suuremmin jännittänyt yksilöitä, mutta kyllä huomasi että koira ei tehnyt ihan täydellä ajatuksella hommia.
 

Paikkamakuu 10 - "Ei siinä ollut niin mitään".

Seuruu 8 - heikot liikkeellelähdöt, rytmitin huonosti ja koira oli vähän poissa. 

Liikkeestä maahan 9 - ihan perussettiä, piste pois kun itse suoritus oli aavistuksen hidas vaikka noudattikin käskyä heti.

Luoksetulo 6 - pysähdys valui ja tuli omin lupineen lopulta läpi.

Liikkeestä seisominen 9 - tosi hieno stoppi, istui hitaasti perusasentoon. 

Nouto 7½ - meni rumasti kapulalle, palautti osin eri askellajissa ja istui aavistuksen vinoon luovutukseen. 

Kaukot 9½ - ensimmäinen istumaannousu oli hidas. 

Hyppy 0 - liian vetelä ja lyhyt hyppy, eihän sieltä enää takaisin päässyt.

Kokonaisvaikutelma 10 - "Hienosti ohjattu".

Lopputulemana 153,5/200 pistettä AVO2 eli kuudesta ja puolesta pisteestä jäi ykkönen tällä kertaa.  Ympäristön vaikeus näkyi muidenkin pisteissä, Utu sijoittui kokeen kolmannekseni vahvimmalla kakkostulokseksella. Tokihan se oli harmi että viime kuun möllissä esiteltyihin hienoihin liikekokonaisuuksiin ei tällä kertaa päästy, mutta tää oli mulle taas yksi henkinen etappi lisää, avoimen luokan virallinen korkkaus kuitenkin. Ja korjattavaakin on loppujen lopuksi niin vähän, että hätäkös tässä. Vanhaa avointa päästään kuitenkin kokeilemaan jälleen ensi kuussa kun osallistutaan piirismestaruustokoihin NPKH:n joukkueessa, joten kuukausi on aikaa toteuttaa pari fiksiä.

Hyppyyn alan rakentamaan targetilla matkaa. Tähän asti toteutettu palkkaustapa kantaa hyvin treeneissä, mutta vaatisi ylipäänsä ihan erilaisen vireen rakentamista koko koesuoritukseen että voisi luottaa sen kantavan kokeen loppumetreille asti. Jos saan koiralle selkeän kohteen esteen toiselle puolelle, luulisi sen helpottavan paluuhyppyä myös kokeessa. Ja jos se ei nyt tähän hätään toimi, niin eipä tarvitse enää koko liikettä miettiä, uudessa avoimessa kun koiran saa omakätisesti viedä siihen pisteeseen jota oon tähän asti yrittänyt kertoa. Noutoon ajattelin vaihtaa palautuksen ohjaajan kierroksi. Paikkamakuusta nyt on nähtävästi ihan turha ottaa valtavaa stressiä, vahvistavia harjotuksia harvakseltaan.