Olen käynyt kuluneen kahdeksan vuoden aikana jokusen kerran koulutettavana ns. ulkopuolisella kouluttajalla. Koira-aiheisia luentoja on kertynyt sitäkin vähemmän. Se on tavallaan itseni huomioon ottaen vähän hassua. Pyrin olemaan aktiivisesti kiinnostunut kaikesta uudesta aihepiirin parissa ja kehittämään itseäni, mutta kun pitäisi esitellä omaa keskeneräisyyttään, jarrut menevät usein päälle. Onko koulutusongelmani tarpeeksi arvokas? Vaikutanko totaalisen pösilöltä, kun menen esittelemään tällaista ongelmaa? Pitäisikö minun keskittyä ratkomaan haasteitani monipuolisemmin itse? Riittääkö niin lyhyt hetki jonkun parissa, joka ei ole koskaan tavannut meitä, antamaan meille pitkäkestoisia eväitä? Onko koulutuksen hinta-laatusuhde riittävä? Pystynkö rentoutumaan riittävästi, jotta pystyn myös vastaanottamaan tehokkaasti?
Uskon myös sataprosenttisesti vaihtuvuuteen ja monipuolisuuteen, eikä kouluttaja ole tässä asiassa poikkeus. Vaihtelen säännöllisesti sitä, mistä haen oppia ja kenen silmän alla käyn. Olen hyvin harvoin käynyt kouluttajalla, jonka jotakin oppia en kantaisi tänäkin päivänä mukanani. Joku huomaa aina jotakin, jota en tiedosta itse tai mitä joku muu ei ole jo pannut merkille. Joten kun selvisi, että Riitta ja Pekka Korri tulevat kouluttamaan LeVeK rylle, päätin hyödyntää tilaisuuden ja ilmoittauduin.
Koulutus järjestettiin Sotavallantien koulutuskentällä, Pekka koulutti nurmella, Riitta hiekalla. Jokainen koirakkopaikalle päässyt sai 20 minuuttia kummankin kanssa. En vielä paikalle saapuessani ollut täysin varma siitä mitä olen tekemässä ja minkäkin koiran kanssa, joten vein intuitiolla Yllin ensin Pekalle. Aiheeksi valitsin merkin kierron, joka on avoimen luokan liikkeistä tällä hetkellä kaikista heikoimmissa kantimissa. Liike joka on tyypillisesti monelle koiralle hyvin mieluisa ja jota ei tarvinnut esimerkiksi Utulle koskaan sen kummemmin kouluttaa. Yllin kanssa liikkessä on kuitenkin ollut seuraavia ongelmia: se lähtee epävarmasti suorittamaan itsenäisesti, se pyrkii tarjoamaan merkille pysähtymistä joka aiheuttaa ketjuttamista kun koira jää odottamaan lisäohjeita ja takaisin perusasentoon siirtyminen on epävarmaa. Pekalle sanoinkin ihan suoraan, etten usko koiran täysin tietävän mitä siltä halutaan.
Pekka lähti aluksi purkamaan koiran mielentilaa, joka oli hänestä kunnossa. Koira on fokusoitunut, se ottaa halukkaasti kontaktia, sen häntä heiluu ja sen "naama on naurussa". Hänestä koirasta näki heti, että se viihtyy siinä tilassa, johon olen sen tänään tuonut. Seuraavaksi esittelimme merkin kierron, joka kerrankin meni ongelmatilanteessa täysin totuudenmukasesti, koira lähti arpoen merkille ja tarvitsi useamman käskyn. Tilanne keskeytettiin siihen, koska käskylle ei haluttu inflaatiota ja lopputulos ei parantunut toistolla.
Kentällä oli myös valmiiksi rakennettu ruutu, joten Pekka asetti merkin niin että välimatka sekä ruutuun että merkille oli kutakuinkin kokeenomainen. Koira jätettiin puoliväliin rintama kohti ruutua, mä siirryin puoliväliin koiraa ja merkkiä josta lähetin koiran merkin kiertoon. Kun koira pääsi merkille, vaihdoin oman rintamani kohti ruutua ja lähetin koiran sinne. Ensimmäiset toistot olivat epävarmoja, mutta kolmannella kerralla koiran tekemiseen alkoi tulla varmuutta. Alkuun koira sai palkan aina ruutuun pysähtymisestä, toisessa harjoituksessa koira lähettiin aloituspalkalta suoraan ruutuun. Kun koira odotti ruudussa, käänsin rintamasuuntani kohti merkkiä ja ohjasin "agilitytyyppisesti" ensin odottamaan painetta kerätäkseni, sen jälkeen vapautin merkin kiertoon, josta koira lähetettiin jälleen uudestaan ruutuun, jonne se sai palkan. Kolmannessa harjoituksessa koira vietiin reilusti kauemmas sekä merkistä että ruudusta, etäisyys merkkiin oli arviolta kolme kertaa kokeenomainen. Jätettyäni koiran siirryin itse lähemmäs merkkiä ja kutsuin koiran pitkältä matkalta merkinkiertoon, josta sen matkaa jatkettiin jälleen suoraan ruutuun palkalle. Näin koiralle kertyi lähtökohtaisesti enemmän vauhtia, kun se jäi pidemmän matkan päähän. Summa summarum:
- Merkki on välietappi, jonka kautta pääsee ruutuun palkalle. Siellä ei siis kannata pysähtyä tai jäädä arpomaan, koska sitä nopeammin pääsee leluun kiinni, mitä nopeammin matka jatkuu muualle.
- Merkin ja ruudun erottelu tulee ilmaiseksi kaupan päälle, kun koira joutuu keskittymään molempiin joka treenissä.
- Ruudun sijaan toisessa päässä voi olla myös jotakin muuta, kuten mieluinen agilityeste (mutkaputki) tai toinen merkki, joka ylläpitää suorituksen vauhtia.
- Varo kehumista palkkasignaalilla kesken suorituksen. Pekka kiinni huomiota siihen että käytän "jes"-vihjettä epäloogisesti, mikä saa koiran hakeutumaan mun lähelle/lopettamaan toiminnan palkan toivossa. Jos jes assosioituu koiralle palkkaan, sen täytyy olla sataprosenttinen sekundäärivahviste.
- Koska koulutuksessa on temppukoiran lisäksi toimiva kisakoira, tehtävään voi lisätä kokeenomaisuutta ottamalla lyhyen seuruupätkän ja/tai jonkin muun typistetyn liikkeen pelkällä sosiaalisella palkalla ennen merkille lähetystä.
Sain siis pelkän merkinkiertotreenin sijaan kokonaisvaltaista hyötyä tuovan katsahduksen meidän tämänhetkiseen tokoon. Onneksi, onneksi otin lakin kouraan ja hain varastosta juuri merkin, enkä lähtenyt työstämään esimerkiksi jonkin ylemmän luokan liikettä. Koska treeni oli mainio eikä kysyttävää jäänyt, Riitan vuorolle hain autosta Utun. Utun voittajassa mättää tällä hetkellä selkeiten kaksi asiaa, tunnari sekä kaukokäskyt. Koska tunnari oli jotakuinkin mulla näpissä sen suhteen mitä olen tekemässä, otin aiheeksi kaukokäskyt ja niissä erityisesti seisomaan nouseminen.
Meidän voittajaluokan kaukoissa oli vielä vähemmän näytettävää kuin merkissä, Utu oli koulutustasollaan oikein olan takaa ja valui nousuissa monta kymmentä senttiä. Riitalle selittelinkin vähän nolona, että olen ihan itse juhlimalla sen sieltä opettanut saapuvaksi kun olen ollut niin iloinen ylipäänsä puhtaasta noususta, takapalkasta huolimatta. Pyysinkin ihan peruspalikoihin treenivinkkejä, kuinka lähteä opettamaan liikettä käytännössä alusta. Sain seuraavia ohjeita:
- Tee koiralle kehonhallintatreeniä, joka tukee painon siirtämistä takapäälle. Riitta näytti hiekkalaatikon reunaa apuna käyttäen, kuinka koira ohjataan namikädellä nouseman seisomaan etupää hiekkalaatikolla, josta se ohjataan takaisin maahan istumaan niin että myös etujalat putoavat laatikolta. Korokkeen ei tarvitse olla kovin korkea, kunhan ero maahan on selkeä. Koska seiso-maahan-vaihdot eivät vaadi niin voimakasta taakse ajattelua, sitä voi harjoitella tasamaalla.
- Kun teet koiralle tekniikkaa ja palkkaat sen kädestä, palkkaa aina luopumisen kautta! Eli koira ei saa koskaan palkkaa eteen kurottamalla vaan vasta kun se malttaa olla paikallaan nojaamatta palkan suuntaan.
- Agilitykoira voi harjoitella kaukoja aksahallilla puomin alastulolla. Eli koiralta pyydetään kaikkia vaihtoja sen ollessa 2on2offissa, kriteerinä on takajalkojen pysyminen alastulolla.
- Kun teet matkaa, sijoita namit koiran molemmille puolille, noin puoleen väliin koiran pituutta (pääasia on että namit ovat hieman koiran päätä taaempana). Utu jäi nameihin voimakkaasti kiinni ja vain tutut vaihdot onnistuivat, mutta Riitan mukaan reaktio kertoi siitä että menetelmä toimii kyseisellä koiralla. On vaikea padota jollakin, jota koira ei todella halua. Muutaman viikon rutiinin pitäisi riittää menetelmän omaksumiseen koiralle, ja namit voi viedä maahan jo valmiiksi jolloin sen onnistuminen ei riipu siitä näkeekö koira kun namit sijoitetaan sen ympärille.
Eli sain konkreettisia työkaluja kaukokäskypakkiin, kuten toivoinkin. Selkeiden ohjeiden lisäksi pidin erityisesti siitä, miten nopeasti kumpikin kouluttaja muodosti kohdekoirastaan mielikuvan, jonka perusteella harjoitukset valittiin. Koiralle oltiin kokoajan ehdottoman reiluja ja pienistäkin onnistumisista muistettiin iloita. Myös koulutuksen hinta-laatusuhde oli 40 euron hinnalla hyvä. En valitettavasti ehtinyt jäädä katsomaan juurikaan muita koirakoita, kuunteluoppilaanakin olisi varmasti irronnut vielä lisää oppia. Mieleen jäi kuitenkin meidän välissä ollut koirakko, joka tuli Pekalle ääntelyn vuoksi. "Kun koira ääntelee, meidän pitää olla kiitollisia siitä että se kertoo meille miltä siitä tuntuu. Jos ääntelevä koira käskytetään hiljaiseksi, se on sama kuin sanoisi koiralle että mua ei kiinnosta miltä susta tuntuu." Vaikka ongelma ei ollut omakohtainen, tuosta lauseesta jäi hyvä mieli.