Sivut

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tunnusta mustaa ja vihreää

Pari viime viikonloppua on hujahtanut Nokialla lippuseuran zembaloissa. Viime viikonloppuna talkoilin kaksipäiväisen meidän agilitykisoissa ja suoritin samalla kaksi viidestä koetoimitsijaharjoittelusta. Onneksi Eeva oli laittanut mulle heti ensimmäiseksi eniten kammoamani ratamestariharjoittelun, sainpahan hoidettua sen heti pois alta. Päätin kyllä jo kotoa lähtiessäni että hoidan homman tyynesti enkä panikoi ja pienen alkutakeltelun jälkeen se olikin jo ihan hauskaa puuhaa. Tuomarina oli Viitasen Anne eikä radoissa ollut kauheasti muutettavaa, mutta sain kuitenkin mukavan palautteen Annelta että mulla on kuulemma silmää ja musta tulisi hyvä ratamestari. Jee!

Sunnuntaina tulin aamuun tekemään tuomarinsihteerin osuuden, joka oli sitten jo ihan tosi leppoisa homma. Mua vähän huoletti alkuunsa että mitähän tuosta koetoimitsijaharjoittelusta ylipäänsä tulee kun oon koko lajia harrastanut niin lyhyen aikaa ja kisannutkin ihan tuhauksen vasta, mutta ihan mukavastihan se on tähän asti sujunut. Pitänee TamSKille tarjota itseään talveksi, että keväällä olisi sitten jo kortti taskussa seuraaviin kisoihin. Utua en tällä kertaa ilmoittanut, talkoilu ja kisaaminen samana päivänä on niin älyttömän raskasta ja sillä tuppaa aina lähtemään vähän näpänderistä tuolla Taivalkunnassa. 

Tänään ajelin Utun ja Yllin kanssa taas Nokialle meidän seuran ensimmäisiin virallisiin rally-tokokisoihin. Sain lempisuoritusnumeroni ykkösen jolla avattiin alokasluokan ensimmäinen ryhmä, tulin paikallekin sen verran viime tinkaan että ihan hirveästi ei ehtinyt kalabaliikkia itselleen järjestää. Peruskiva rata, kauheasti ne noita pujotteluita nykyään näyttävät lykkäävän vähän joka kisoihin mutta mikäs siinä. Vähän piti talutinta kiristellä, eteenistumiset olivat vähän turhan tiiviitä ja joskus jäivät tapahtumatta (...) ja juoksuosuudessakin olin kehässä kengurun kanssa. Mutta hei, 94 pistettä jälleen ja oon yhtä koetta vaille pääsemässä lopultakin eroon kytkettynä seuraamisesta. Ja ihan hyvä tulos siihen nähden että treenattuhan ei olla suunnilleen kuukauteen, mitä nyt pikaiset eteenistumistreenit ehdin ottaa ratapiirroksen nähtyäni. Jos mä siihen potentiaaliseen RTK1-kokeeseen vähän panostaisin. 



Agilityn rotumestikset olivat vähän mielessä pitkin kesää, mutta firman kulttuuriretki osui samalla päivälle enkä mä tiedä jaksanko mä ajaa ihan niin kauas hyllyttämään että jäävät nyt tänä vuonna välistä. Mutta koska jotain uhosin tälle asialle tekeväni niin ilmoitin sunnuntaille Takuille pari starttia, notta nähdään että tässä neljän kuukauden tauolla jotakin tapahtunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti