Vaikka agilitykisat ovatkin jääneet kesällä aikalailla täyspaitsioon Nokian toukokuisen turpasaunan jälkeen, on sentään muutamassa koulutuksessa tullut käytyä. Heinäkuussa kävin kouluttamassa Sannan schipperkekasvateille rally-tokoa ja kiitokseksi sain osallistua Mäkelän Markon agilitykoulutukseen Utun kanssa.
Keli oli sinä lauantaina ihan hirveän kuuma ja rata näytti hankalalta, josta purnasinkin heti kättelyssä Markolle, mutta pärjättiin silti vallan hyvin. Radalla oli viiden esteen takaakiertohässäkkä jossa oli tarkoitusta opiskella taakseviennin lisäksi niistoa, joka on aina ollut mulle vähän vaikea ohjaus. Siinä kun on jotenkin niin monta osaa, aina on oma sijoitus pielessä tai niistokäsi on väärässä paikassa väärässä asennossa tai sitten teen perisyntini ja peruutan esteeltä lähtiessä. Marko ehdottikin että jättäisin käden kokonaan sikseen ja tiivistäisin koiran kiertoa pelkällä rintamasuunnalla pitäen koiranpuoleisen käden samalla alhaalla. Ja hyvinhän se taipui. Helteen ja takaakiertojen lisäksi mieleen jäi Markon lausahdus "Sä teit paskasta konvehdin", kun alkuun kuvailin muutamaa ratakohtaa erään ihmiseritteen kaltaiseksi. Eikä mua kyllä muutenkaan ole varmaan kolmeen vuoteen kehuttu noin paljon, oli kyllä ihan uskomattoman positiivinen koulutus.
Harjun Outi koulutti tänään meitä Nokialaisia Taivalkunnalla, teemana oli rytmitys. Kun Outi kysyi mitä kukin ajattelee rytmityksellä, mun vastaus olisi kuvaillut sujuvaa ja tasaista, koiran positiota kokoajan myötäilevää ohjaajan liikettä radalla. Mutta Outillepa rytmitys oli omien vauhdinmuutosten avulla toteutuvaa koiran kääntämistä. Koulutus oli jaettu osiin, alussa tehtiin kolme tekniikkapätkää joilla Outi havainnoillisti ohjauksen hyödyllisyyttä ja lopuksi se yhdistettiin kokonaiseen rataan. Koira siis odoteltiin alkuun hiippaillen edelliseltä esteeltä, sitten kiihdytettiin spurtti ja tehtiin voimakas vartalojarru ajoitettuna koiran ennakoivaan laukkaan. Ja samalla voimakas rintamasuunnan muutos haluttuun suuntaan. Sama toteutettiin myös putkijarruna.
Utu reagoi yllättävän hyvin ja ohjaus tuntui mullekin mieleiseltä eikä mun tarvinnut sisäistää sitä läheskään niin kauaa kuin mitä mulla tyypillisesti menee (Talk about Annen torstaiset back lap-treenit...). Outi antoi meidän myös kokeilla sitä ohjausta mikä itse valittaisiin kuhunkin kohtaan ja ilokseni huomasin että mun vastakäännökset on kyllä parantuneet ihan hirveästi, eikä Outikaan huomannut merkittävää eroa niiden ja hyvin ajoitettujen rytmitysten välillä. Rata oli muutenkin Utulle sopiva, ainut ongema tuli keppien avokulmassa jonka tiesin Utulle vaikeaksi. Niitä täytyy treenata, no can do. Rytmitys olisi siinä mielessä Utulle sopiva perusohjaus kisoihinkin että koira ottaa voiman ponnistukseen ohjaajan kiihdytyksestä, jolloin kieltoja ei ehtisi tulla. Tosin syy Utun kisakieltoihin ei olekaan koskaan ollut puutteellinen estehakuisuus vaan mun turhan sähläävä ohjaus.
Jutustelin Outin lisäksi myös muutaman muun ihmisen kanssa meidän kisaamisongelmista ja no, sitähän ne sanovat minkä minäkin tiedän, pitäisi vaan mennä. Koska en mä pysty omaa mielentilaani treenaamaan ellen itseäni ja koiraa sille altista. Ehkä 20, 40 tai 50 startin päästä alettaisiin olemaan sellaisissa kantimissa että homma ei kaatuisi enää siihen että hätääntynyt ohjaaja yrittää hallita tornadoa. Syksyllä, syksyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti