Always a First Time

Tää saattaa tulla nyt varsin monelle yllätyksenä, given the fact että joka media ja naapurin ukko on taivastellut koko päivän samaa, mutta tänään satoi lunta. Mökö pitää kovasti talvesta, muistan kuinka olin henkisesti valmentautunut pissattamaan kahdeksanviikoista kylmästä tutisevaa karvapalloa korkeintaan 8 sekuntia kerrallaan, mutta eihän ne teiskolaiset ihan vähästä hätkähtäneet. Hauskaa, miten koira voi selkeästi olla iloinen eri syistä ja eri tavalla, aamuinen voitontanssi on palanut mun verkkokalvoilleni ikuisesti. Lenkille lähtö oli ensimmäistä kertaa kuukauteen oikeasti kivaa ja mieleistä, mulle tuo lokakuu on aina vähän sellaista pakkopullaa kun on pimeä kuin mörön persiissä ja koira tuo koko metsän mukana himaan.

Maanantaina koettiin ensimmäistä kertaa pienehkö välikohtaus, kun irtokoira otti Mököstä targetin ja nappasi naamasta kiinni metsälenkillä.Vieläkin harmittaa niin pirusti etten ehtinyt reagoimaan sen nopeammin, mutta onneksi päällekävijä oli kymmenkiloinen ja selvittiin naarmuilla. Nyt ollaankin viikon mittaan hoidettu alahuulta hunajasalvalla ja puhdistusaineella ja toivottu ettei heitä mätäpaisetta alullensa. Heti jo eilen sitten eräs yli-innokas vinttikoira olisi tullut järven rannassa tutustumaan, mutta tällä kertaa reagoitiin lenkkikaverin kanssa sen verran nopeasti että elukka paineli infernaalisen mölyn saattelemana häntä koipien välissä tulosuuntaan.

Tässä maassa olisi niin paljon koiramyönteisempi ilmapiiri jos ihmiset eivät jatkuvasti yliarvioisi omia koiriaan tuon irtipidon suhteen. Päällekaranneen koiran omistaja varoitteli pitkän matkan päästä että koira on vihainen ja samaan hengenvetoon totesi "mutta ei oo tota hihnaa tässä nyt just". Jos se koira on tunnetusti niin koiraaggresiivinen että tulee silkalla ilmavainulla ihmisen vieressä istuvaan koiraan matkan päästä kiinni eikä ole pätkääkään kiinnostunut luoksetulohuudoista, niin ei sitä silloin pidetä irti.

Mä pidän hyvinkin vapaamielisesti koiraa irti paikoilla missä liikkuu sekä ihmisiä että muita koiria, mutta kun tuo ei kertakaikkiaan mene ilman lupaa naamalle kun ei muista koirista niin välitä ja oon helvetillisellä duunilla vastaehdollistanut sen hakemaan kontaktia jos se törmää edellä kulkiessaan johonkin tai johonkuhun. Kiukuttaa, etteivät kaikki jaksa pelata samoilla säännöillä vaikka yksi utelias whippet ei munkaan kuppia heitä nurin. No, toistaiseksi I rest my case.

Lauantaina mennään vaihteeksi halleilemaan Sääksjärvelle. Oon vähän pohtinut tuota itsenäisyyspäivän rally-kisaa jos kävisi startin ottamassa. Olisi kiva päästä vaihteeksi halliin kisaamaan, nyt kun ollaan pääsääntöisesti myös harjoiteltu sisätiloissa. Ajattelin kokeilla seuraavin kisoihin hieman erilaista lähestymistapaa, eli ennemmin mennä rennosti hengailemaan kuin pyrkiä väkisin hetsaamaan koiraa valppaaksi. Ennemminkin pitäisi nyt hioa ne tuplaistumiset pois, kuin pyrkiä olemaan nopea ja viilaamaan jotain malikan virettä siihen suoritukseen. Itse kun lakkaisi vielä jännittämästä niin kovasti, en ymmärrä miksi se kokeeseen meneminen on joka kerta niin kamalaa muka.

Haluaisin kauheasti mennä möllitokoon, mutta alueelta ei enää loppuvuotena tunnu löytyvän mahdollisuutta moiseen joten säästettäkööt se vaikka kevätpuolelle sitten. Loppuvuodeksi on muutenkin ihan näppärä määrä hommaa kun agility jatkuu taas ensi viikolla ja sitten on nuo rallihommat kesken. Mä muutenkin vähän odottelen jo sitä uutta tokokaveria jonka kanssa voitaisiin alusta asti lähteä etenemään vähän järjestelmällisemmin. Mutta eikös se ensimmäinen koira saa ollakin vähän sinne päin?

Posti toi, posti toi... Mökön

Paljon on pikkujuttuja jäänyt taas kertomatta joten tää olkoot syysloman official rästientry! Aloitetaan vaikka siitä että sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni ja teetettyä autonikkunaan tarran koiran valokuvasta, Mököä kun ei (yllättäen) löytynyt yhdenkään puljun valikoimasta. Artun Koiratarvike toimitti nopeasti ja edullisesti mulle hienot Mökö-tarrat, suosittelen mikäli jollakulla on tarvetta vastaavalle tuotteelle. Asensin sen eilen tohkeissani uljaan koira-autoni takaikkunaan ja lopputulos näyttää tältä.

Vietin pitkästä aikaa viikonloppua edellisessä opiskelukaupungissani Hämeenlinnassa jonka koirapuistossa tavattiin sunnuntaina pentuajan toverit Rokka ja Jedi. Olisi pitänyt nauhoittaa se ulina minkä toi koira piti jälleennäkemisen riemusta, ääni oli ihan käsittämätön muuten niin korrektille koiralle. Puolitoista tuntia viihdyttiin siinä sitten rupatellen ja valokuvia ottaen, päivitettiin myös mun puolitoista vuotta sitten ottamani talvikuva kun koirat olivat vielä ihan penskoja.

Rokka, Mökö ja Jedi maaliskuussa 2011

Rokka, Mökö ja Jedi lokakuussa 2012

Meidän Rokastahan kasvoi sitten ihan kohtalaisen iso mies lähemmälti 60 kilon elopainolla, eipä paljon näytä tuo oma piski vieressä miltään. Oli hauskaa kun koirat tapasivat taas pitkän ajan jälkeen ja että saatiin ihan vaan päättämällä sovittua tapaaminen vaikka kaikki kolme asuvat nykyään Hämeenlinnan ulkopuolella. Pakko kyllä ajella joku viikonloppu Ahvenistolle kun tulee lunta, siitä ei paljon lenkkimaasto parane.

Meillä oli eilen pitkästä aikaa toko ja vaikka mua alkuun jotenkin vähän hirvitti niin meillä meni yllättävän kivasti. Otettin alkuun paikalla istumista muutama minuutti jota ollaan tehty niin vähän että kävin muutaman kerran palkkaamassa ihan vaan jotta koira ei heitä pitkäkseen, mutta hienosti pysyi kyllä. Ohjaaja katsoi kaikilta jäävän maahanmenon joka on päässyt rallyn vuoksi vähän ruostumaan, mutta kyllähän se sitten vaan tipahti kun käskettiin ja saatiin vielä kommenttia että aika kivasti meni ja että koira on paljon touhukkaampi kuin yleensä. Itse tietty ennakoin kun jännitti jostain käsittämättömästä syystä kamalasti ja se vasen käsi taas kiertyi tonne alaselkään, pitää oikeasti alkaa kiinnittämään enemmän omiin vartaloapuihin huomiota. Lopuksi otettiin hihnassa seuraamista ja kolmen minuutin paikkamakuu ja voi hittolainen että toi on idioottivarma, ainakin sen kanssa on jotain tehty oikein.

Onnistuin vahingossa eilen nostattamaan koiran virettä eräänlaisella lelupalkalla, kun koira kehujen päätteeksi varasti multa tumpun kädestä ja juoksi hulluna muristen kahdeksikkoa pitkin parkkipaikkaa. Tuli oikein typerä olo että miksi en ole koskaan ymmärtänyt edes tarjota moista, varsinkin kun kuuntelin koko kesän äidin valitusta siitä että puutarhahommia on mahdoton tehdä kun koira varastaa ja rei'ittää joka hansikkaan. Nyt siis hankintalistalla on mahdollisimman rumat mutta lämpimät treenirukkaset jotka pitävät mut lämpimänä ja kestävät koiran palkkaantumisen.

Ja niin, meillä kävi pari viikkoa sitten koirahierojaopiskelija kun Mökö pääsi projektikoiraksi. Hieroja antoi tunnin kevyen ja lämmittelevän hieronnan johon Mökö suhtautui just niinkuin olisi kuvitellutkin, silmänvalkuaiset vaan vilkkuivat silkasta järkytyksestä kun joku räpelsi taukoamatta tunnin, jos joku koira osaa näyttää kiusaantuneelta niin meidän musti. Loppua kohden se kyllä silminnähden jo vähän rentoutui ja varattiinkin tälle viikolle toinen kerta, jospa se ei nyt olisi enää niin outoa. Lihakset olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, hieman jännitettä löytyi oikeanpuoleisesta lavasta joka on kuulemma yleistä harrastuskoirille jotka liikkuvat paljon ohjaajan vasemmalla puolella. Selästä tuntui aluksi löytyvän pientä jumitusta mutta se ilmeisesti aukesi hieronnan aikana.

Aika realistinen kuva alkaa olla koiran kunnosta kun nyt on syksyn mittaan kuvailtu ja hierottu ja harrastettu, hyvä fiilis tulee itselle kun tuntee koiran jo aika monella eri tasolla.

No ei ollutkaan enää kesää jäljellä

Nokian kisat ovat jo takana päin, ja vaikka kaikki ei suunnitelmien mukaan tällä kertaa mennytkään niin ollaan taas vähän parempia ihmisiä (ja koiria) yhdessä. Ensimmäiseltä radalta napattiin tulos joka olisi ollut roimasti parempi mikäli olisin uusinut erään harmittavan tuplaistumisen, mutta saatiinpa kuitenkin kolmas sija ja pikkuruinen pysti matkaan, ihan kelvollinen avoimen luokan avaus!

Toisella radalla rakkaan Mökön kaksi vieläkin rakkaampaa aivosolua eivät onnistuneet enää yhtymään ja vaihdettiin laji lennosta sirkukseen. Toisaalta ihmekös tuo, vettä oli tihuttanut edelliset kolme tuntia vähän mutta varmasti, tuuli oli kylmä ja meitä tais vähän väsyttää kumpaakin. Loppujen lopuksi ei ihan hirveästi mokailtu, mutta kun mokailtiin niin mokailtiin kunnolla. Tästä viisastuneena ei nyt sitten enää jatkossa varailla tuplalähtöjä jos kotiin ei välissä ole mahdollista päästä, eikä mennä ulkokentille enää tähän aikaan vuodesta.

Tässä kuussa mulla on TamsKin tallille muutama treenikerta jonne mennään ilman paineita ja muutenkin vähän höpsötellään taas vaihteeksi. Loppukuusta jatkuu agility jonka tauoilla alan ottamaan taas säännöllisesti mutta kevyesti ralliliikkeitä, vahvistuupa hallissa tekeminen entisestään kun koirakin on onnesta soikeana agikentällä. Kyllä se RTK2 sieltä tulee, hitaasti, mutta varmasti.

Lopuksi vielä kuva minkä otin sunnuntaina iltapäivästä, tässä siis kaikkensa antanut!

Kadonneet Kolme Vuodenaikaa

 

Syksy surettaa, mutta ainakin on sentään nättiä!