Loppukuun treeneistä & jälleen TamSKilla

Maaliskuun vapaakortilla on näillä näkymin enää yksi treenikerta ennen parasta ennen-päiväystä, ja kuukausi onkin ollut melkoisen agilitypainotteinen. Hilma teki targetilla varsin hyviä siivekkeistä ja putkista koostuvia pikkuratoja, Viivi opiskeli valssaamaan, takaaleikkaamaan ja persjättämään. Opiskelimme myös paukuttelemaan keinua, juoksemaan pituuden keppien välistä, matalalla olevaa rengasta sekä pussia. Kotona aloitettiin 2o2o-asennon sheippaus naksuttimella. Targetilla Hilma saadaan fokusoitua aivan hienosti, hallinta parani kuukaudessa selvästi ja rallattely loppui määrätietoisella mutta lempeällä kurilla. Tästä Hilman on hyvä jatkaa kohti perusteellisempaa opiskelua, hyvä Hilma. 

Utulle iski kuun puolivälin jälkeen varsin juoksuisia oireita, jotka tekivät taas jokakertaisen tehtävänsä ja taittoivat terävimmän kärjen vireestä ja vauhdista pois. Tilaisuus oli siis oiva teknisten pikkujuttujen hiomiseen, vaikka huomasin kyllä että vähän alkoi samantien harmittamaan ettei koira vaan kerta kaikkiaan tunnu siltä mihin on tottunut. Enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita meille, vaikka se tekeekin ohjaamisesta haastavampaa. Alla kuitenkin videopätkä meille vieraammasta keppikulmasta, joka saatiin ihan muutamalla toistolla sujumaan niin että koira kesti leijeröinnin ja pujotteli loppuun asti.

Eilen käväistiin TamSKin kisoissa tutussa treeniympäristössä kahden startin verran. Vaikka Utu kiisikin jo ihan hyvää kyytiä perjantaisissa treeneissä, oli se halliin saapuessa keskittynyt ja suorastaan levollinen. B-agililityradalta saatiinkin aikaiseksi meidän ensimmäinen tulos kolmosluokasta, yksi rima pistettiin matalaksi kun jäin tielle päällejuoksuun. Kontaktit olivat niinikään vähän hitaanpuoleiset osittain siksi ettei kyseisissä paikoissa ollut hirveästi tilaa mulle vedättää koiraa juoksemalla, osittain koiran rauhallisen vireen vuoksi. Tää on ollut sellainen ajoittain esiintyvä ongelma, jota esimerkiksi viime kisoissa ei ollut. Itsenäisempää kontaktialueelle hakeutumista vahvistukseen siis joka tapauksessa. Oma liikkuminen nyt oli tietysti omasta mielestä melko tönkköä, mutta koira pysyi hyvin hanskassa ja taakseviennit pelasivat, vaikka mun onkin vaikea pysyä tarpeeksi edellä kun niitä tulee useampi peräkkäin. Keppikulma oli sattumalta viimeaikaisten treenailujen kaltainen, hienosti meni. Ja vaikka kontakteilla turhautuikin taas monta sekuntia, oli aliaikaa kuitenkin lähemmäs kahdeksan sekuntia ja etenemä 4,3 m/s luokkaa.
 

C-hyppyrata puolestaan on mainio demonstrointi siitä, miten tärkeä myös ohjaajan mielentila kisoissa on. Mä olin niin tyytyväinen tuohon B-radan vitoseen, että henkisesti vähän antauduin sen jälkeen. Hypäri ei jotenkin enää huvittanut, iltamenot ja märät tossut houkuttelivat jatkamaan matkaa ja pitkä odottelu tylsistytti. Olihan tuossakin hetkensä, vaikka en muistanutkaan ihan joka estettä ohjata, linjat levisivät ja koira reagoi ihan hirveän vahvasti mun liikkeeseen ja kielsi paikoissa joista sitä ei normaalisti kovin herkästi saa enää käännettyä. Onneksi Utu oli luokan ensimmäinen koira, joten kun hommat oli kasassa lähdettiin rennolle käpyttelyreissulle lähimaastoon.
 

Seuraavan kerran taidan mennä ensi kuussa vaihteeksi Hattulaan, kerran kuussa kun tuntuu ihan sopivalta kisatahdilta ja olisi hauska kisata vaihteeksi jossakin muualla kuin Demarilla. Ulkotreenitkin alkavat ihan näillä näppäimillä kelien salliessa joten pystyy taas vähän parantamaan ja tsemppaamaan myös henkistä puolta. 

Passikuvissa

Keskiviikkona käytiin suhteellisen kauan odotetulla lääkärireissulla Kallion Juhan pakeilla Raholassa. Alkubriiffin ja liikkeiden tarkastelun jälkeen laitettiin Mökö nokosille ja Juha tarkisti lonkkien tilanteen palpoimalla saman tien ja antoi munkin laittaa sormen tiettyyn kohtaan lonkassa. Ja sehän luksoitui niin että ihan hirvitti, kun Juha väänsi jalkaa tiettyyn suuntaan. Kuvattiin siispä selän lisäksi myös kontrollina lonkat, joita verrattiin 2,5 vuoden takaisiin terveystarkkikuviin. 

Suuri oli helpotus, kun heti suorilta todettiin selkä priimaksi. Ei luupiikkejä, siltoja, normaalijakauma nikamia ja kylkiluita eikä välimuotoisessa lanne-ristinikamassakaan ollut huomautettavaa. Lonkkiin ei ollut kehittynyt edellisen kuvauskerran jäljiltä rikkoa, mutta kuvissa erottui tulehdusmuutos. Diagnoosiksi selkäkivuille siis saatiin yliliikkuvat lonkkanivelet, joita Mökö pyrkii pitämään mahdollisimman liikkumatta jännittämällä takapäätä joka puolestaan jumittaa epänormaalin liikeradan vuoksi myös selän. 

Vaikka kuvittelinkin että Mökö pärjäilee kohtalaisen iäkkääksi noilla lonkilla vailla oireita, olin silti äärimmäisen tyytyväinen siihen että ongelma ei ollut selkäperäinen, eikä edes invasiivista toimenpidettä vaativa. Mökölle määrättiin neljä shottia Cartrophenia 5-7 päivän välein annettavaksi sekä tulehduskipulääke. Toimettomina kuihtuneiden syvien lihasten kuntouttamiseen haetaan jumppaohje fysioterapeutilta joka samalla antaa ohjeet jäykistyneiden lonkankoukistajien auki venyttelyyn. 

Jatkossa vältetään myös tiettyjä liikeratoja ja pintoja, ei vetoleikkejä niin että koira on pelkkien takaraajojen varassa, ei törmäilyä Utun kanssa alkulenkistä vaan juoksukohellusten rauhoitus heti alkuunsa, vältetään liukkaita alustoja kuten jäisiä polkuja ja kiinnitetään kylmillä ja koleilla keleillä erityistä huomiota. Mökön on kuitenkin todennäköistä elää täysin normaalin mittainen koiranelämä, kunhan lihaskunnosta huolehditaan aktiivisesti. Ja sehän on pääasia.

Projektikoira Hilma ja maaliskuun treeniturinoita

Alkukuu toi tullessaan vapaakortin ja projektin Agilityn Alkeet Hilmalle, jota ollaan nyt nelisen kertaa päästy toteuttamaan. Hilma on toverini kymmenen kuukauden ikäinen australianpaimenkoira, joka on aikaisemmin harrastanut tokoa, ei siis aikaisempaa kokemusta esimerkiksi agilityesteistä. Lupasin opettaa koiralle alkeita, jotta ohjaaja saa kartoitettua kiinnostustaan lajia kohtaan ja jotta koiran kanssa olisi helpompi jatkaa agilityharrastusta käymättä esimerkiksi yksityistä alkeiskurssia. Listaan Hilman kehittymistä tähän itselleni, jotta osaan suunnitella paremmin jatkoa.

Ensimmäisellä kerralla (1.3) harjoittelussa siivekkeiden välistä kulkeminen, lyhyeksi rullattu putki sekä siivekkeen kiertäminen. Hilma palkkaantuu nameista, mutta ei liikkuvasta tai kuolleesta saaliista. On kovin kiinni ohjaajan kädessä, mutta rauhallisen temperamentin ansiosta oppii nopeasti mistä nami tulee. Juoksee lopputunnista itsekseen kentän toisessa päässä olevaa suoraa putkea. 

Toisella kerralla (4.3) esitellään targetti, joka on sekä Hilmalle että ohjaajalle uusi asia. Opetetaan targetti jotta koira saadaan irti kädestä. Aluksi annetaan syödä vapaasti targetilta, kasvatetaan välimatkaa, estetään fyysisesti samalla hetsaten ja vapautetaan painetta vastaan. Ottaa häiriötä ohjaajan liikkeestä targetin tavoittelussa. Kerrataan siivekkeiden välistä juoksemista ja lisätään putkeen mittaa ja kaarretta. Hilmalla jo halliin tullessa täysin erilainen ilme, on uhmakas kun tehdään lähtöä hallista eikä lähtisi kentältä.

Kolmas kerta (6.3) aloitetaan targetille juoksulla. Yhdistetään targetti ongelmitta siivekkeiden välistä juoksemiseen, koira selvästi työstänyt asiaa tauolla koska homma sujuu hienosti. Tehdään vauhtipätkä siivekkeet - suora putki - siivekkeet - targetti, ei häiriinny vierellä juoksevasta ohjaajasta vaan suuntaa määrätietoisesti ja lujaa targetille. Vaihdellaan ohjauspuolta. Hilma on jo sen verran kiihtynyt tällä kerralla, että nousee lähdöstä ja varastelee. Tehdään odotusharjoituksia joissa ohjaaja palaa hillitysti kiittämään koiraa namin kera ja antamaan uuden odotuskäskyn. Viimeisellä sessiolla yhden siivekeparin kanssa tutkitaan omia vartaloapuja ja tehdään "kasiharjoitusta". 

Neljäs kerta (8.3) aloitetaan Mököllä joka esittelee 2o2o-asennon opettamista sheippaamisen avulla. Sovitaan että Hilma opiskelee sheipattavana oloa ensin kotiympäristössä ja siirretään vasta valmis toiminto halliin (suhteutaan harjoitus koiran nuoreen ikään, aloitetaan aikanaan puomin irrotetulla ajastulo-osalla). Tehdään neljän esteen rataa joka kaartuu oikeansuuntaisesti, kiinnitetään huomiota rytmittämiseen ja ohjauslinjoihin, opiskellaan valssin perusajatusta. Huomataan että Hilman hallista poistaminen nousujohteisesti haastavampaa ;--)

Koska asiaa on tullut lyhyen ajan sisään hirvittävän paljon, panostetaan seuraavat kerrat aiemmin opitun sisällön vahvistamiseen helpohkoilla mutta vaihtelevilla tehtävillä. Hilman ohjaajalla Viivillä on pitkästä liikuntataustasta johtuen hyvä koordinaatiokyky ja oman liikkeen hallinta, melkein kateeksi käy kun alkeiskurssilainen oppii kaiken kahdella toistolla. 

Utu on näillä kerroilla vahvistellut kontaktiesteitä, ohjauskuvioita ja keppikulmia. Varsinainen ratatreeni multa ei ilman kokenutta silmäparia onnistu, joten ollaan tehty yksittäisiä kisoissa esiin nousseita ongelmapätkiä. Utu osaa kiertää hienosti ensimmäisen kepin lähetettäessä alle 90 asteen kulmasta keppien ollessa vasemmalla, mutta oikealla hakee herkästi toiseen väliin, vaatii saattelua tai niiston. Oikean välin löytyessä pujottelee hyvin ja kestää jo rutiinisti valssin ja persjätön kepeillä, suora keppikulma onnistuu kovassakin vauhdissa yhdeksän kertaa kymmenestä. Loppukuusta on taas samassa hallissa skabatkin jonne ajattelin ottaa taas pari starttia. Mökö on ollut tiiviisti mukana tokoilemassa ja naksuteltavana ja sille on suunnitteilla kaverikoirakoulutukseen hakeutuminen myöhemmin keväällä.

Tänään tehtiin myös loppuun paikkamakuu Utulle ja Hilmalle niin että Viivi jäi esiin palkkailemaan Hilmaa ja mä menin piiloon. Hienosti makasi pari minuuttia yhdellä välipalkalla, vaikka hallissa oli hälinää ja Viivi kävi tepastelemassa vieressä. Tokoon oon pistänyt vauhtia ilmoittautumalla toukokuussa järjestettävään möllikokeeseen ja treenailemalla tiheämmin, luoksetulon stoppi pelaa vaihtelevasti mutta paikkamakuu alkaa järjestyä ja nehän ne meidän avoimen ongelmakohdat oikeastaan ovatkin. Möllin jälkeen päätän että katsonko vielä vanhan avoimen luokan kokeen kesäksi, tekisi kuitenkin mieli käydä sitä edes kerran kokeilemassa myös virallisesti kun niitä liikkeitä on kuitenkin paljon opiskeltu.