Sivut

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Tiistai 250314

Ostin kaverilta elämäni ensimmäisen kamerajalustan (mun järjestelmäkamera täyttää tänä vuonna 7, phihihi) ja koska sää suosi, kävin treenaamassa Mattarissa tokoa ennen iltapäivän DT-treenejä. 


- Ei sen kummempaa analyysia kyllä irtoa, ihan hyvin menee kaikki niin kuin pitääkin. Ei oo täydellistä, mutta kun pitää näin laiskasti kiinni kriteereistä niin ei oikein voi ollakaan. Perusasentoa alan siirtämään taaemmas jahka saan ensi viikon kokeen pois alta, jos se karsisi vähän tuota keulimista. Omaa vartaloa voisi vähän rentouttaa ja opetella kävelemään käännökset myös reippaammassa vauhdissa. Paikkikset meni hyvin, viimeisessä harjoituksessa jossa koirat ovat eri tasossa kävelin 40 metriin ja olin osan ajasta selin. 

- Hallissa tehtiin paikkikseen häiriötä niin että Riina kutsui malikkansa makuulta itse valitsemallaan hetkellä luokse kun koirat makasivat rivissä. Ensimmäisellä kerralla Utu nousi, mutta seuraavilla kerroilla pysyi, pidensin toisen ja kolmannen toiston välillä sitä aikaa mikä kului palkkaamaan palaamiseen. Tehdään näitä vielä muutama ensi viikolla ja toivotaan että siellä kokeessa olisi hyviä paikkamakaajia. Hyppy oli ok, luoksari parempi. Seuruussa alkoi kontakti jo pitkän päivän jäljiltä tippua joten lopetin lyhyeen. Mökö makasi 3 minuuttia ohjaaja piilossa ja näytti kuulemma siltä ettei mikään saisi sitä junaa raiteiltaan...

Torstaina agility ja sunnuntaina BH-treeni, muuta ei tällä viikolla tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti