Markon ja Outin opissa

Vaikka agilitykisat ovatkin jääneet kesällä aikalailla täyspaitsioon Nokian toukokuisen turpasaunan jälkeen, on sentään muutamassa koulutuksessa tullut käytyä. Heinäkuussa kävin kouluttamassa Sannan schipperkekasvateille rally-tokoa ja kiitokseksi sain osallistua Mäkelän Markon agilitykoulutukseen Utun kanssa. 

Keli oli sinä lauantaina ihan hirveän kuuma ja rata näytti hankalalta, josta purnasinkin heti kättelyssä Markolle, mutta pärjättiin silti vallan hyvin. Radalla oli viiden esteen takaakiertohässäkkä jossa oli tarkoitusta opiskella taakseviennin lisäksi niistoa, joka on aina ollut mulle vähän vaikea ohjaus. Siinä kun on jotenkin niin monta osaa, aina on oma sijoitus pielessä tai niistokäsi on väärässä paikassa väärässä asennossa tai sitten teen perisyntini ja peruutan esteeltä lähtiessä. Marko ehdottikin että jättäisin käden kokonaan sikseen ja tiivistäisin koiran kiertoa pelkällä rintamasuunnalla pitäen koiranpuoleisen käden samalla alhaalla. Ja hyvinhän se taipui. Helteen ja takaakiertojen lisäksi mieleen jäi Markon lausahdus "Sä teit paskasta konvehdin", kun alkuun kuvailin muutamaa ratakohtaa erään ihmiseritteen kaltaiseksi. Eikä mua kyllä muutenkaan ole varmaan kolmeen vuoteen kehuttu noin paljon, oli kyllä ihan uskomattoman positiivinen koulutus. 

Harjun Outi koulutti tänään meitä Nokialaisia Taivalkunnalla, teemana oli rytmitys. Kun Outi kysyi mitä kukin ajattelee rytmityksellä, mun vastaus olisi kuvaillut sujuvaa ja tasaista, koiran positiota kokoajan myötäilevää ohjaajan liikettä radalla. Mutta Outillepa rytmitys oli omien vauhdinmuutosten avulla toteutuvaa koiran kääntämistä. Koulutus oli jaettu osiin, alussa tehtiin kolme tekniikkapätkää joilla Outi havainnoillisti ohjauksen hyödyllisyyttä ja lopuksi se yhdistettiin kokonaiseen rataan. Koira siis odoteltiin alkuun hiippaillen edelliseltä esteeltä, sitten kiihdytettiin spurtti ja tehtiin voimakas vartalojarru ajoitettuna koiran ennakoivaan laukkaan. Ja samalla voimakas rintamasuunnan muutos haluttuun suuntaan. Sama toteutettiin myös putkijarruna.

Utu reagoi yllättävän hyvin ja ohjaus tuntui mullekin mieleiseltä eikä mun tarvinnut sisäistää sitä läheskään niin kauaa kuin mitä mulla tyypillisesti menee (Talk about Annen torstaiset back lap-treenit...). Outi antoi meidän myös kokeilla sitä ohjausta mikä itse valittaisiin kuhunkin kohtaan ja ilokseni huomasin että mun vastakäännökset on kyllä parantuneet ihan hirveästi, eikä Outikaan huomannut merkittävää eroa niiden ja hyvin ajoitettujen rytmitysten välillä. Rata oli muutenkin Utulle sopiva, ainut ongema tuli keppien avokulmassa jonka tiesin Utulle vaikeaksi. Niitä täytyy treenata, no can do. Rytmitys olisi siinä mielessä Utulle sopiva perusohjaus kisoihinkin että koira ottaa voiman ponnistukseen ohjaajan kiihdytyksestä, jolloin kieltoja ei ehtisi tulla. Tosin syy Utun kisakieltoihin ei olekaan koskaan ollut puutteellinen estehakuisuus vaan mun turhan sähläävä ohjaus.

Jutustelin Outin lisäksi myös muutaman muun ihmisen kanssa meidän kisaamisongelmista ja no, sitähän ne sanovat minkä minäkin tiedän, pitäisi vaan mennä. Koska en mä pysty omaa mielentilaani treenaamaan ellen itseäni ja koiraa sille altista. Ehkä 20, 40 tai 50 startin päästä alettaisiin olemaan sellaisissa kantimissa että homma ei kaatuisi enää siihen että hätääntynyt ohjaaja yrittää hallita tornadoa. Syksyllä, syksyllä.

Utun loppukesä

Pitkän lauantaiaamun voimalla pitänee kerätä itsensä listaamaan viimeisen kuukauden koitoksia ylös, niitä kun on päässyt taas vähän kertymään. Viikko ennen tokon piirinmestiksiä ajeltiin Keski-Suomeen Utun synnynsijoille collieiden rallytokomestiksiin, joka oli samalla Utun rallytokodebyytti. Säät suosi vielä alokasluokan ensimmäistä ryhmää, rata oli kiva ja ihan meidän tasoisesti menikin, kun säilytettiin 94/100 pistettä. Muutama talutinvirhe ja yksi uusiminen, perussettiä. Oli kiva nähdä koirakavereita ja paljon onnistuneita suorituksia. Karoliina otti muutaman kivan kuvan, kiitos niistä! 

Rally-tokon saralta kuuluu sellaistakin hyvää, että mun jatkokurssilaiset Suvi & bc Raki kävivät mölleilemässä Lempäälässä alokasluokassa ja voittivat koko roskan 99 pisteellä. Vau! Kyllä mä sitten jotain olen osannut kouluttaa ja säännötkin vissiin muistanut, kun noin hienosti meni. Ja kun rally-tokon makuun näin päästiin, niin ilmoitinpa Utun toiseen kisaansa Nokialle, kun kotiseura järjestää syyskuussa kisat. Olispahan talveksi puuhaa, kun kävisi noita alempia luokkia kisaamassa. Yksi "treenikuvakin" löytyy ToiSKin kentältä, siitä kiitos Sami Inomaalle. 

Agilityn osalta puhaltaa uudet tuulet, kun siirryttiin treenaamaan pysyvästi Huittisen Annen ryhmään Sport Dog Parkille. Hain viime kuussa talvikaudelle ja mahduinkin, mutta treenit alkoivatkin jo nyt elokuussa ja päivä on tietysti sama torstai kuin Nokialla. Harmittaa, mutta ehkä vaihtelukin virkistää. Annen tähän astiset treenit ovat ainakin olleet hyvin antoisia ja paljon oivalluksia on jo tullut. Ja tuleepa ainakin treenattua koko talvi säännöllisesti hyvissä puitteissa. 

Sellaisen extemporee-homman vielä järjestin loppukesälle, että heinäkuun kokeiden flowsta voimaa saaneena ilmoitin Utun käyttäytymiskokeeseen. Oon jahkannut sitä vähän toista vuotta ja ja aina jänistänyt, mutta nyt pakotin itseni ilmoittautumaan. Nokialla olisi ollut torstaina myöskin koe, mutta kun se paikkamakuu on aina ollut vähän troubled niin en ehdoin tahdoin halunnut viedä Utua makaamaan kentälle jonka vieressä pyörii agilitytreenit. Ja jos olisin pyytänyt porukoita pitämään tauon mun suorituksen ajaksi, olisivat ne tietysti tulleet katsomaan... Joten varasin paikan eiliselle Hämeenkyröön.

Jotain kehitystä mussa kyllä on taas päässyt tapahtumaan, kun aloin jännittää oikeastaan vasta eilen kun tein töissä lähtöä. Kyröskosken Käyttökoirien kenttä oli todella lähellä aktiivista ampumarataa ja meininki oli pahimmillaan kuin uutena vuotena, olisi voinut olla tiukat paikat jos koiralla olisi ongelmia laukausten kanssa. Muuten puitteet olivat tosi hienot ja kokeessa hyvä fiilis, arvoin itselleni mieleisen suorituspaikankin kun nostin vuoronumeroksi viitosen. Helpotti kun sai katsoa muutaman tottiksen ensin ja varsinkin suorittaa omansa ennen paikkamakuuta. Pariksi saatiin kiltti malinoisnarttu josta ei koitunut meille yhtään sen enempää häiriötä kuin meistä heillekään. Tuomarina oli ihana ja rento Virve Köppä.

Tottis lähti vähän heikosti, kun Utu ei oikein käsittänyt että vaikka tässä on hihna niin tämä on silti seuraamisliike. Voi olla, että on jäänyt vähän tuo hihnan kanssa tekeminen vähemmälle kun kuvittelin jo etten sitä ihan hirveästi enää tarvitse... Tahdinmuutosten jälkeen tekemisen meininki alkoi kuitenkin löytyä ja loppuun teki jo vallan hyvää hihnaseuruuta, henkilöryhmässä heilutti häntää yhdelle ihmiselle mutta teki silti ihan hyvin hommia. Tästä tyydyttävä arvosana, koska se oli, no... Tyydyttävää. Kun napsautin remmin irti alkoi ihan toisenlainen tekeminen, henkilöryhmä meni ihan spot on ja kaavio oli täpäkkä ja Utu nosti itsensä tekemään intensiivisesti hommia vaikka tehtiin pisin pätkä mitä ollaan varmaan ikinä tehty. Unohdin pysähtyä toisen henkilöryhmän jälkeen ja jatkoin vaan suoraan kaavioon, mutta en saanut tästä mitään kommenttia. Ylipäänsä muistin kaavion hyvin enkä juuri mokaillut mitään muuta. BH-kokeen pelastava elementti on kyllä se että kun keskittyy vaan laskemaan askeliaan ei ehdi vahtia koiraa vaan on luotettava siihen että se tekee itse osansa. Vapaana seuraamisesta saatiin arvosanaksi erittäin hyvä ja sitähän se oli.

Jäävä istuminen oli kaikessa liikkeen merkillisyydessä ihan perussettiä ja saatiinkin arvosanaksi erinomainen. Kyllähän se paikallaan istua osaa. Liikkeestä maahan ja luoksetulo meni aika samalla tyylillä, arvosana tippui hyvään oletettavasti siksi että pyysin Utun tietoisesti suoraan sivulle. Paikkamakuussa en huomannut korjata aavistuksen vinoa perusasentoa jonka vuoksi Utun oli vaikea mennä maahan ja jouduinkin antamaan toisen käskyn, mutta muutoin paikkis sujui ongelmitta. Eikä mua oikeastaan edes jännittänyt, varsinkin kun tiesin että koe ei siihen kaatuisi vaikka se keksisikin nousta istumaan. Aika ei lopulta edes tuntunut pitkältä kun samalla seuraili parin tottista sen verran mitä se näkökenttään osui. Tästä arvosanaksi erittäin hyvä, makasi kuulemma tosi hienosti ja varmasti. Näillä puheilla sitten A-osa läpi ja koska kaupungissakaan ei mitään mainittavaa tapahtunut saatiin uusi avaimenperä ja osallistumisoikeus palveluskoirakokeisiin. Kannatti siis pakottaa itsensä, oppi taas uutta koirastakin.

Loppuvuosi keskitytään siis lähinnä rally-tokoon ja agilityyn ja jätetään pitkät, palkattomat suoritukset suosiolla ensi vuodelle. Tokon suhteen olen vähän pohdiskellut että ottaisin talvelle yksityistreenejä jollekin hyvälle kouluttajalle jonka kanssa katsottaisiin kaikki uuden voittajan liikkeet läpi, mutta se on sitten talven murhe tosiaan. Aika hyvin ollaan tää kesä rypistetty, paljon on saatu aikaiseksi ihan tuloksellisesti ja yhteistyö on pysynyt hyvänä, ellei jopa parantunut. On kyllä tosi kiva harrastaa koiralla joka on maailman helpoin ja kiltein kotikoira ja samalla monipuolinen käyttökoira joka kiinnostuu mistä tahansa ja on todistetusti toimiva monissa ympäristöissä ja koettelemuksissa. Rakkain Utu.

Tokon piirinmestikset

Tänään oli vuorossa toinen yritys vanhojen sääntöjen mukaisessa avoimessa luokassa. Kuten mä vähän edellisessä aihetta käsittelevässä tekstissä jo haistelinkin, ei treenaaminen jaksanut kiinnostaa tälläkään viikolla ihan hirveästi. Keskiviikkona kävin kotikentällä tekemässä takapalkalla yksilöitä, otin ehkä 45 sekunnin piilopaikkiksen jalkapalloa pelaavien penskojen lähistöllä ja torstaina tahkosin hyppyä muutamaan otteeseen aksatreenien ohessa. Talk about motivaatio...

Koe järjestettiin Eteläpuistossa, tuomari vaihtui viikolla Pehkosesta Juhantaloon mutta mitäs pienistä kun kumpikaan ei sanonut mulle yhtikäs mitään. Mua vähän hirvitti koepaikalla kun tajusin että kehät ovat keskenän ihan tosi lähekkäin, alokkaan ja avoimen kehät erotti tasan kesänauha ja paikkamakuusta oli suora näkyvyys EVL-kehään jonka ruutu oli ihastuttavasti suoraan toimariteltan takana... Meidä joukkueessa oli Utun lisäksi niinikään avoimessa kilpaileva sheltti ja voittajassa kilpaileva valkkari, god only knows miksi meidän joukkueen nimi oli NPKH 2 "Colliet" :---D 

Vielä vähemmän mua ilahdutti kun ynnäsin joutuvani toisen paikkamakuuryhmän ensimmäiseksi, eli aivan suoraan kehät erottavan nauhan viereen. Alokasluokka aloitti paikkamakuun samoihin aikoihin, mutta alokkaan koirien linja oli reilusti avointa taaempana joten ohjaajat käskyttivät koiria ensin avoimen koirien takaoikealle, kävelivät sitten näiden linjan poikki etukulmaan näkösälle ja palasivat taas taakse. Ensimmäisen paikkamakuuryhmän aikana yksi reipas bc suoritti ruudun, meidän kohdalle osui luoksetulo. Koska koe oli aamulla, en ehtinyt liikuttaa Utua niin paljon kuin tyypillisesti teen ennen koitoksia, mikä näkyi pienenä tyytymättömänä piipityksenä tuomarin puheen aikana, mikä tapahtui siis paikkisrivissä. Jäi kuitenkin hyvin makaamaan. Piilossa räpläsin hermostuneesti kännykkää (luojalle kiitos nykyteknologiasta) kaikki kolme minuuttia ja kun palattiin kehänauhalle Utu makasi ryhdikkäästi ja rauhallisesti välittämättä tuon taivaallista suunnilleen mistään. Tuomari kommentoi vielä että paikkamakuu oli kaunis ja rauhallinen. Siis wtf... No, en valita. Yksilöt tehtiin seitsemäntenä koirana vajaasta paristakymmenestä seuraavalla rivillä.

Paikkamakuu 10

Seuruu 8½

Liikkeestä maahan 10

Luoksetulo 8

Liikkeestä seisominen 8½

Nouto 7½

Kauko-ohjaus 9

Hyppy 10

Kokonaisvaikutelma 8½

Arvostelu oli Heinon linjaa löysempää, mutta meidän suorituskin oli parempi. Koira oli kokoajan messissä ja palkkaantui kehuista hienosti. Seuruupätkä oli melko merkillinen, siihen sisältyi varmaan neljä pysähtymistä, kertaalleen kaikki käännökset ja lyhyt juoksupätkä, ja kaikki tapahtui muutaman metrin frekvenssillä. Mittaakaan ei tullut kuin varmaan 25-30 metriä. Ihan hyvää settiä meiltä, Utu jäi aavistuksen täkärin jälkeen kummastelemaan hyvin lähellä kehän nurkkaa olevaa leiriä ja meille pidemmät pätkät on mutenkin voimakkaampia ja luontevampia. Pitää treenata enemmän rally-tokoa selvästi.
 

Maahanmenosta oon aina saanut noottia lievästä hitaudesta, mutta Juhantalon mielestä suoritus oli jälleen erittäin kaunis ja onhan se teknisesti tosiaan Utulta hyvä liike. Luoksetulon stoppi olisi voinut olla jämäkämpi ja tuli viimeisen pätkän aavistuksen hitaammin. Seisomisessa oli ottanut taas muutaman töppöaskeleen. Noudossa teki pönttöset ja lähti viemään mun oikealla seisseelle liikkurille, pyysin uudestaan kun huomasin koiran linjan ja tuli niin oudosta kulmasta lopulta sivulle että istui ihan törkeästi vinoon... Ihmettelin kovasti että saatiin tästä sama arvosana kuin viime kokeessa, ja vielä tsempit siitä että koiralla on tärkeimmät palikat kasassa eli vauhti ja motivaatio. 

Kauko-ohjaus oli kokeen helmi, vitsi miten hyvät ja ryhdikkäät istumaannousut. Samalla saatiin myös kokeen hyödyllisin palaute, kun tuomari vähensi pisteen siitä että mulle tulee pari senttiä lisää pituutta aina käsimerkin myötä, eli käytin ainakin tällä kertaa selkeää vartaloapua. Tätä pitää miettiä jatkossa, varsinkin kun tulevaisuudessa etäisyys vain kasvaa. Ettei tule ylikorostettua. Hyppy jännitti viime kokeen myötä, mutta sekin oli ihan spot on. En tiedä auttoiko torstain hätäinen treeni, vaiko se että sopotin Utulle palkan olevan tulossa aivan juuri, mutta hieno riittävä hyppy, nopea istuminen ja vaivaton paluuhyppy suoralla perusasennolla. Ja loppuun rapsut turhan äänekkäästä tuuletuksesta hypyn jälkeen :--D Kokonaisvaikutelmasta saatiin 8½, mikä toki harmitti siinä mielessä että tyypillisesti ollaan niitetty kymppiä, mutta ehkä ne vartaloavut olivat tänään sitten se isoin miinustekijä. 

Selvää oli kehästä poistuttaessa että ykkönen tuli ja fiilis oli täten aika katossa. Pisteitä kertyi yhteensä 178,5 ja sijoituskin oli 4./17, mikä oli vallan hyvin vähän isommissa kisoissa. Joukkueille ei sen kummempaa menestystä saavutettu, mutta belgijoukkueen edustajat sijoittuivat palkinnoille sekä alokkaassa että voittajassa. Noissa joukkuekilpailuissa on muutenkin kivaa olla yhtenä porukkana, varsinkin kun tokokokeet ovat yleensä tietyllä tapaa vähän yksinäisiä. Mutta se oli semmonen avoin luokka, tänä vuonna ei enää kisata vaan ruvetaan pienen tauon jälkeen treenailemaan löysin rantein uutta voittajaa. Yksi etappi lisää ohitettuna kohti ikuisuusprojekti-erikoisvoittajaa

Ylli 5 kuukautta!

Viime sunnuntaina tuli tervunaattorille viisi kuukautta mittariin, jonka kunniaksi otettiin Sannan kanssa ennen torstain treenejä muutama valokuva ja juhlittiin veljen ja sisaren kanssa ympäri kenttää. Joitakin vahinkoja vielä sattuu, mutta pääosin Ylli pidättää niin työpäivät kuin yötkin, on mallikkaasti yksin kotona ja alkaa muutenkin olla ihan oikea koira joka on kiinnostunut siitä mitä asiaa mulla on. Tällä hetkellä ihastuttavinta Yllissä on sen ällöttävän naaman lisäksi sen vähäinen äänenkäyttö ja rauhallinen asennoituminen koiratapahtumissa, ihan parasta vaan istuskella nurmikolla ja syödä yhteistä jätskiä vaikka ympärillä hälisee. 

Torstain treeneissä Ylli pääsi myös tositoimiin, kun se juoksi ensimmäistä kertaa kaksi estettä pitkän miniradan. Esteet olivat tietty Yllin lemppareita eli putkia, tehtiin muutama toisto ja biletettiin. Palkkasin pallolla, jonka käteen luovuttamista vastaan Ylli sai namun, which is handy. Ruoka on kuitenkin ollut alusta asti Yllille ykkönen, joten näin mä saan palkattua itselleni luontaisesti ja Ylli saa leikin kautta itselleen mieleisen palkan. Tottiksen peruspalikoita ollaan kasattu hiljalleen, seuraavaksi ajattelin ottaa kuvioon targetin sheippaamisen, sitä kun en ole pennun koulutuksen aiemmin sisäistäny vaikka kannattanut olisi. Long story short, ihana, helppo ja mieleinen pentu. 

And oh my love remind me, what was it that I said?

Huomaa että kesäisin tulee viihdyttyä viikolla kotona aika hävyttömän vähän, kun päivitystahti kutistuu postaukseen kuussa. Vaikka eipä tässä kai mitään lipunnoston arvoista ole tullut tehtyäkään, tasaista treeniä jota on toisaalta ollut paikkapaikoin jo vähän liikaa.

Utulle oon opettanut hypylle targettia ja se on lähtenyt käyntiin hyvin, mutta treeni on ollut aivan liian satunnaista että sitä voisi kutsua millään tavalla osaamisen tavoitteluksi. Oikeastaan on taas käynyt niin kuten aina käy kokeen jälkeen, ei meinaisi kiinnostaa puoleen vuoteen yhtään. Ja koska koe on jo ensi viikolla, on luvassa muutaman liikkeen raivokas kertaaminen ja sitten taas vaan soitellen sotaan. Paikkista otan muutaman kerran muistutukseksi, mutta se nyt tuskin treenin puutteeseen kaatuu kun Utun paikkis on... Utun omituinen paikkis. 

Aksaa ollaan tehty muutamaan kertaan pari settiä viikkoon, kun liityin SportDogParkin treenipörssiin ja kävin tutustumassa Huittisen Annen treeneissä pariin otteeseen. Pistin hakua talvikaudelle ratatreeniryhmään ja nyt vaan toivotaan parasta että mahdutaan, niin olisi säännöllinen hallitreeni mukavan ajomatkan päässä koko talven. 

Viime viikolla käytiin myös neljättä kertaa like everrrr hakutreeneissä ja Utu meinasi revetä verkkareihinsa kun se tajusi mitä ollaan tekemässä. Yksi haamu ja loput kolme ukkoa ääniavulla ja voi vitsi millä raivolla se lähtee ukkoilemaan ja haukkuu passiivista maalimiestä, mamman palveluscollie. Ylli teki ukkosen jyrinässä makkararinkiä ihan menestyksekkäästi, makkara voitti arveluttavan pörinän. 

Sunnuntaisin ollaan rallitokoiltu ja alkeiskurssi saatiin juur taputeltua ja ensi viikolla jatkaa jatkoryhmä. Oon tehnyt laiskasti hihnassa alokkaan ratoja mutta tehnytpä kuitenkin, mikä on ihan jees huomioon ottaen että lauantaina on rotumestikset. Utu osaa kehnosti eteensiirtymisen ja siinä mukana liikkumisen kun ei ole kunnolla opetettu, mutta hauska päivä sen kuitenkin on ennemmin tarkoitus olla kuin rally-tokouran korkkaus. Nappasin kerhon kyltit pariksi viikoksi lainaan ja maanantaina käytiin Nooran ja Göstan kanssa rata rakentamassakin. Kivaa hommaa ja nuorelle tokokoiralle ihan parasta, mutta lieneekö enää mun juttuni kun kaikkea muutakin pitäis.

 Ylli on pissannut sisälle ties milloin viimeksi ja eilen lähti viimeinen vauvakulmuri, pantaan saatiin roikkumaan uusi yhteystietolaatta ja kaikki valtakunnassa hyvin. Ylli on opiskellut lähinnä kentän laidalla pitkänään olemista vaikka kentällä tapahtuisikin jotain, mennyt muutaman kerran putkeen ja tehnyt perusjuttuja, asennonvaihtoja ja malttamista. 

Tänään tehtiin läpimärkä yhteislenkki Hilma-aussien ja Viivin kanssa Niihamassa, hauskaa että näinkin isoon posseen sopii vielä joitakin ulkopuolisia koiria ja kaikilla on mukavaa. Oikeastaan tää on sitä ihan parasta koiranomistamista, katsoa kun ne läträä keskenään kuramontussa ja niillä on niin kivaa ettei oikeastaan edes muista mikä homma on pestä kerrostaloasunnossa kolme isoa koiraa. 

Forssan tokokoe

Agilityn SM-kilpailut (niistä myöhemmin omassa postauksessaan), juhannus ja muut keskikesän kekkerit on saatu tältä vuodelta päätökseen, joten välillä voisi vaikka päivittää vähän blogiakin. Aloitetaan toissaviikkoisesta tokokokeesta, joka oli Forssan Pussikoirien aidatulla koulutuskentällä raviradan vieressä, tuomarina Tiina Heino.

Utun paikkamakuuhan oli ja pysyi hajonneena lähes kokeeseen asti, kävin koetta edeltävänä tiistaina Nooran kanssa majalla toteamassa että se nousi istumaan kuin tatti aina kun hävisin näkösuojaan. Tuskaisen treenin päätteeksi sisuunnuin kotimatkalla ja lähdin patoamaan vielä yhtä paikkamakuuta sen iltaruoalla, koira kenttään, ruokakuppi takaviistoon ja kelloon kolme minuuttia. Olin varautunut korjaamaan ja aloittamaan ajanlaskun alusta jokaisesta nousemisesta, mutta ruoka oli kova vastus ja paikkamakuu onnistui kerrasta. Keskiviikkona tein muutaman samanlaisen treenin lisää eri paikoissa eri häiriöllä, kertaalleen nousi istumaan kummankin aikana mutta puutuin samantien piilosta. No fiilikset paikkamakuun suhteen eivät luonnollisesti olleet tässä vaiheessa kummoiset, mutta ajattelin joka tapauksessa käydä katsomassa miten yksilöt menevät, eihän Utu kuitenkaan ketään häiritsisi vaikka istumaan nousisi. 

Paikkamakuu oli perinteisesti ensimmäinen liike, piilona toimariteltta. Utu oli ensimmäisessä paikkamakuuryhmässä, jonka kehääntulotarkastuksessa meitä seuraava koira aloitti rähinänpoikasta viimeisenä tulevan toisen uroksen kanssa. Tuijottelu ei loppunut kehässäkään, joten meidän viereinen uros jäi pois paikkamakuusta. Utun toinen etujalka jäi aavistuksen  vinksalleen ja heti jätettäessä viereinen koira alkoi haukkumaan. Piilossa keskityin katsomaan tiiviisti kepoa joka istui kentän laidalla niin että näki sekä mut että koiran, mutta ukko varoi niin visusti ottamasta katsekontaktia etten tiennyt oikeastaan mitään liikkeen kulusta ennen kuin mukava, jälkimmäisessä ryhmässä oleva kanssakilpailija hymyili ja näytti mulle peukaloa. Pian liikkuri tulikin jo antamaan ohjeita kehänauhalle palaamisesta ja aika oli täynnä. Ja siellä se napotti tyylikkäästi sfinksinä jalat suorina, siitä huolimatta että rivistä oli reilun kahden minuutin kohdilla noussut koira ja viereinen koira oli vinkunut koko paikkamakuun. En ymmärrä, mutta en valita. Muiden kertoman perusteella Utun kaikkein parhaat paikkamakuut ovat olleet viimekuinen kokeenomainen mölli ja nyt virallinen koepaikkamakuu. Onkohan sillä treeneissä liian tylsää? Tästä kuitenkin kymppi.

Paikkamakuun ja yksilöiden välissä joku osoitti parkkipaikalle jossa juoksenteli muutama peura. Samaiset peurat olivat ilmeisesti myllänneet myös kentän takana olevissa pusikoissa, sillä jokainen kilpailija järjestäen valitti että koirat herpaantuivat kentän takalaitaa lähestyttäessä. Vaikka Utulla ei ole ymmärrystä riistan päälle nimeksikään, ei sekään ollut oma itsensä yksilöissä vaan lähti vapautuksen jälkeen hakemaan ilmasta jotakin. En suuremmin jännittänyt yksilöitä, mutta kyllä huomasi että koira ei tehnyt ihan täydellä ajatuksella hommia.
 

Paikkamakuu 10 - "Ei siinä ollut niin mitään".

Seuruu 8 - heikot liikkeellelähdöt, rytmitin huonosti ja koira oli vähän poissa. 

Liikkeestä maahan 9 - ihan perussettiä, piste pois kun itse suoritus oli aavistuksen hidas vaikka noudattikin käskyä heti.

Luoksetulo 6 - pysähdys valui ja tuli omin lupineen lopulta läpi.

Liikkeestä seisominen 9 - tosi hieno stoppi, istui hitaasti perusasentoon. 

Nouto 7½ - meni rumasti kapulalle, palautti osin eri askellajissa ja istui aavistuksen vinoon luovutukseen. 

Kaukot 9½ - ensimmäinen istumaannousu oli hidas. 

Hyppy 0 - liian vetelä ja lyhyt hyppy, eihän sieltä enää takaisin päässyt.

Kokonaisvaikutelma 10 - "Hienosti ohjattu".

Lopputulemana 153,5/200 pistettä AVO2 eli kuudesta ja puolesta pisteestä jäi ykkönen tällä kertaa.  Ympäristön vaikeus näkyi muidenkin pisteissä, Utu sijoittui kokeen kolmannekseni vahvimmalla kakkostulokseksella. Tokihan se oli harmi että viime kuun möllissä esiteltyihin hienoihin liikekokonaisuuksiin ei tällä kertaa päästy, mutta tää oli mulle taas yksi henkinen etappi lisää, avoimen luokan virallinen korkkaus kuitenkin. Ja korjattavaakin on loppujen lopuksi niin vähän, että hätäkös tässä. Vanhaa avointa päästään kuitenkin kokeilemaan jälleen ensi kuussa kun osallistutaan piirismestaruustokoihin NPKH:n joukkueessa, joten kuukausi on aikaa toteuttaa pari fiksiä.

Hyppyyn alan rakentamaan targetilla matkaa. Tähän asti toteutettu palkkaustapa kantaa hyvin treeneissä, mutta vaatisi ylipäänsä ihan erilaisen vireen rakentamista koko koesuoritukseen että voisi luottaa sen kantavan kokeen loppumetreille asti. Jos saan koiralle selkeän kohteen esteen toiselle puolelle, luulisi sen helpottavan paluuhyppyä myös kokeessa. Ja jos se ei nyt tähän hätään toimi, niin eipä tarvitse enää koko liikettä miettiä, uudessa avoimessa kun koiran saa omakätisesti viedä siihen pisteeseen jota oon tähän asti yrittänyt kertoa. Noutoon ajattelin vaihtaa palautuksen ohjaajan kierroksi. Paikkamakuusta nyt on nähtävästi ihan turha ottaa valtavaa stressiä, vahvistavia harjotuksia harvakseltaan.

Kahden viikon treenimuistio ja koepaniikkia

Tiistaina 26.5 kävin tuuraamassa Lauria ProCaniksella Utun kanssa. Kouluttaja oli vähän myöhässä ja radan opiskeluun meni tunnista iso osa, joten varsinaista treeniaikaa jäi viitisen minuuttia per koira. Mä olin ajanut koko iltapäivän mielipuolisesti autoa edes takaisin ja mua kiukutti, mutta treeni oli silti yllättävän antoisa. Toki osa teemoista oli tuttuja, pitäisi mennä kovempaa, luottaa enemmän ja ohjata silti, mutta opin tekemään ristipiston päällejuoksun korvikkeena rataan joka jatkuu alle 90 asteen kulmassa. Sain myös ihan todella juostua muutaman hyvän pätkän jolloin konkreettisesti selkeni että koira tosiaan etenee vähän paremmin jos juoksen enkä pysähdy katsomaan että meneekö se itse...

ProCanikselta ajelin kiireellä Nokialle, jonka keskustaan eksyin (...) matkalla Taivalkuntaan. Kiire oli turha, sillä Nybergille oli sattunut aikataululapsus eikä ketään saapunut kouluttamaan meidän koetoimitsijakurssia. Jäin kuitenkin majalle tekemään paikkamakuutreenin tokoryhmän kanssa, perjantain nousuongelma ei toistunut tällä kertaa. Puristettiin koetoimarikurssi pakettiin neljässä tunnissa keskiviikkona, ja nyt pitäisi alkaa kärkkymään harjoitustoimaripaikkoja että saisi setit settiin.

Torstaina treenattiin Sarin opissa majalla, jossa reväytystapaturman seurauksena mä juoksin myös Sarin Ruutin-grontun  kanssa. Utu pelasi tosi hyvin, kun mä maltoin näyttää selkeästi mitä tarkoitan ja olla hosumatta. Se on nopea, se irtoaa, mun ei ole kiire kun mä siirryn aikailematta mutta hallitusti. Normaalisti sairaan nopea Ruuti oli niin puulla päähän lyöty vieraasta lainaohjaajasta, että se treeni jäi koiran mielenvirkistykseksi.

Perjantaina toko ToiSKilla, Utulle heti kärkeen paikkamakuutreeeni. Ei kestänyt lähellä teputtavaa Marjoa vaan nousi miten sattui ja mua alkoi jo vähän ärsyttää. Sunnuntaina kävin vieraassa porukassa Hakametsässä, eikä piiloon menemisestä tullut kerta kaikkiaan mitään. Piilo oli tosin huono (mun auto) ja olosuhteet olivat älyttömän tuuliset (Utun korvat olivat pystyssä koko treenin), mutta koko homma meni silti ihan lekkeriksi. Olin jo vaipumassa täydelliseen epätoivon alhoon kun Utun paikkamakuu hajosi jälleen kerran vaikka möllissä paikkamakuu oli mitä mainion, joten kirjoitin aiheesta Facebookin tokoryhmään ja sain ohjeeksi tarkistaa onko koiralla jumeja takaosassa tai selässä. Löysin kuin löysinkin selästä palpoimalla reagoivan alueen, joten tilasin Päiviltä kotikäynnin viikonlopuksi. 

Torstaina kevyet agilitytreenit Utun ja Jutan Pinkin kanssa, perjantain toko jätettiin välistä ja viikonlopuksi lähdettiin miehen ja koirapoppoon kanssa mökille. Ensin käytiin tosin tarkastamassa Utun velipojan sekä Yllin tädin esiintymiset tokon SM-kekkereissä Yllin ja Viivin kanssa. Päivi kävi eilen toteamassa että lapojen väli on kevyesti jumissa, joka toivottavasti saatiin kuntoon. 

Tänään tein 1,5 minuutin piilopaikkamakuun taloyhtiön sisäpihalla jossa kaksi pikkupoikaa riekkuivat liukumäessä, oli ollut loppua kohden vähän levottomampi mutta pysyi kuitenkin hienosti makuulla. Samaan syssyyn myös muistuttelutreeni liikkeestä seisomiseen ja kaukoihin takapalkalla, tosi hienosti ja terävästi pelitti. Huomenna vielä muistuttelu hypystä, noudosta, maahanmenosta sekä pieni paikkis majalla ennen uusien tokosääntöjen seminaaria, keskiviikkona lepopäivä ja torstaina sitten kokeeseen. Luoksetulon tarkistin viime viikolla ja se oli hyvä, ei siis turhaa hinkkaamista sen suhteen enää.

Toivotaan että selällä oli tosiaan vaikutusta paikkamakuuseen, eipä se maailmanloppu ole jos istumaan nousee kun siellä kuitenkin pysyy eikä ketään häiritse. Tarkoituksena on kuitenkin hakea avoimesta se yksi vaadittava ykkönen ja jatkaa sitten voittajaan uusilla säännöillä, mutta mikäli se ei nyt onnistu niin sitten vaan treenataan uusi avoin kuntoon ja jatketaan ykkösjahtia siellä. Paikkamakuuseen pitää kuitenkin perehtyä taas voittajassa, mutta koska kisakuntoa tuskin tulee saavutettua tällä tahdilla ennen ensi kevättä niin sen ehtii hyvin pilkkoa vaikka tusinaan osaan ja tehdä rauhassa varmemmaksi. Täytyy torstaina ajella paikalle hyvissä ajoin ja tehdä Utun kanssa reipas lenkki ennen luokkaa, kun tuntuu tuo epävarmuus olevan suorassa yhteydessä myös vireeseen ja energiatasoon. Viikonlopuksi lähdetäänkin sitten kohti agilityn suomenmestaruuksia, hienosti järjestin taas kaikkea tykyttävää samalle viikolle....