Sivut

lauantai 8. helmikuuta 2014

Mitä kuuluu nenä?

Pitkästä aikaa hajuerottelua. Peltipurkit vaihtuivat valkoisiin pahvimukeihin ja purut vanulappuun joka on ollut kahvirasiassa hajustumassa. Hämymukeissa oli tottakai hämylaput. Koira odotti nurkan takana aina kun vaihdoin kuppien paikkaa, jos nyt ei pelattu varman päälle vihjeiden kanssa niin ei ikinä.


On Mökölle hirveän tyypillistä että se suhtautuu aluksi hienoisella kritiikillä tuohon tilanteeseen että mä istun naama peruslukemilla namikulhon kanssa lattialla. Huomaa, miten sen vauhti ja ilme muuttuu ihan erilaiseksi kun se saa positiivista palautetta (Utun kanssa kun aloittelin alla olevaa videota se tarjosi mulle ensin kaikki osaamansa asentomuutokset ennen kuin sain sen huomion kanavoitua laatikkoon). Virheen merkitsemisen kanssa pitää olla äärettömän hienovarainen. Teetin alkuun muutaman toiston jossa kohdekuppi pysyi samalla paikalla, joten se menee videon toisessa toistossa muistista maaten ensimmäisen viereen, kunnes itse huomaa että there's something fishy going on ja korjaa toiselle kupille. Kolmen kupin seasta se selvästi jo keskittyy etsimään oikeaa, joku taisi mulle tunnistusnoudonkin suhteen vinkata että joskus on koiralle selkeämpää kun vaihtoehtoja onkin reilusti vaan useampi eikä valinta jää kahden välille. Seuraavaksi sitten peliin häiriöhajut. 



Utulle teetin 2o2o-ottamista tarvikelaatikon päälle solidaarisuudesta kun se odotteli nätisti vuoroaan makuuhuoneessa (ja koska se jo ehti nähdä että pilkoin nakkia). Ihan nätistihän tuo jo sujuu näissä olosuhteissa pienellä liikehäiriölläkin, ideaalimpi kai olisi että se ihan konkreettisesti jo laskisi etujalat joltakin eikä aina ensin vääntäisi itseään laatikolle joka ei oikein sen rungolle riitä mutta mutta. Sport Dog Parkille voisi kai ajatella taas ottavansa kausikortin keväämmällä jotta voisi askarrella ihan vaan kontakteja kuntoon itsekseen.

2 kommenttia:

  1. Ihana Mökö kun se hakee noita vanulappuja :D Oikein topakka merkkaus "hei jes mä löysin sen kato!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Se on ihan meno piällä kun saa luvalla nuuskutella :)

      Poista